The Mars Volta - nerokasta kakofoniaa

[M10]

Vuonna 2001 At-the Drive-In -yhtyeestä tutut laulaja Cedric Bixler-Zavala sekä kitaristi Omar Rodriguez-Lopez perustivat yhtyeen nimeltä The Mars Volta. TMV:n musiikkia on melko vaikeata kuvailla tarkasti. Itse sanoisin sen olevan progressiivista hard-core-rockia, salsa vaikuttein.

Yhtyeen ensimmäinen julkaisu oli vuonna 2002 ilmestynyt EP Tremulant, jota seurasi ensimmäinen pitkäsoitto De-loused in the Comatorium. Levyn tuotti Rick Rubin ja vierailijoina oli muun muassa RHCP:n Flea sekä John Frusciante. Periaatteessa ilman minkäänlaista promootiota julkaistu De-loused oli menestyksekäs ympäri maailman ja kriitikoiden ylistämä albumi on myynyt tähän päivään mennessä esimerkiksi jenkeissä n. 600 000 kappaletta. Guitar World-lehti valitsi vuosi sitten albumin kautta-aikojen 55. parhaimmaksi kitara-albumiksi.

The songs explode with creativity, fusing jazz riffs, tribal rhythms, hardcore bursts of noise, and addictive rock hooks into one of the most compelling discs of the year. - Entertainment Weekly 2003

Tässä näyte De-loused in Comatoriumilta, Roulette Dares

Vuonna 2005 TMV julkaisi toisen pitkäsoittonsa, Frances the Muten ja tämän jälkeen vielä livelevy Scabdatesin. FtM:lla laulujen sanat ovat puoliksi espanjaksi sekä englanniksi. Verrattuna esikoislevyyn, FtM on vaikeammin lähestyttävä levy. Sillä on pitkiä erikoisiin äänimaailmoihin keskittyviä periodeja, joita on myös tylsiksi kutsuttu. Kappaleilla on omia erikseen nimettyjä osioita. FtM:llä on kuitenkin pari musiikkityylin huomioon ottaen menestyksekästä hittiä, kuten The Widow sekä L'Via L'Viaquez. De-loused on kuitenkin Frances the Muteen verrattuna huomattavasti suoraviivaisempi ja "helpompi" levy. FtM:a on myyty jenkeissä n. puoli miljoonaa kappaletta.

The Mars Volta's second album is an exhilarating transgression: concussive, nonlinear rhythms; mad-dog guitar algebra; bloody-nightmare suites sung in bilingual free verse. In short, the beastly spawn of Radiohead's OK Computer and Rush's 2112. - Rolling Stone, 4/5 tähteä.

Näyte albumilta Frances the Mute; The Widow

Vuonna 2006 The Mars Volta julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa nimeltään Amputechture. Albumin sisältö tekee paluun lähemmäksi eri sävellyksiin ja kappaleihin perustuvaa esikoisalbumi De-loused in Comatoriumia. Amputechturea on helpompi lähestyä eikä albumilta löydy enää minuuttitolkulla pelkkää äänimaailmaa. Kappaleet ovat selkeitä, joskin itsessään haastavia, kuten suurin osa TMV:n musiikista yleensäkin.

This early-Roxy-Music-meets-late Led-Zep-style third studio album finds the band stepping back from total impenetrability with a pithy, eight-song, 76-minute set, guaranteed to restore the faith of those whose confidence in this grand enterprise was waning. - The Observer, 5/5 tähteä

Näyte albumilta Amputechture, Viscera Eyes

Tammikuun lopulla on määrä ilmestyä The Mars Voltan neljäs pitkäsoitto, The Bedlam in Goliath. Bändi on julkaissut Youtubessa jo levyltä muutaman virallisen teaserin, hyvin epävirallisilla videoilla. Musiikki näyttäisi jatkavan ensimmäisen ja kolmannen levyn tyylisillä selkeimmillä linjoilla. Esimerkiksi Berinkula-kappale vaikuttaa varsin tunnistettavalta TMV:lta. Ajassa 03:15 alkava latinokitara hassuttelu-rock on sitä syvintä marsvolta-soundia, mistä bändin jokainen helposti tunnistaa.

Toinen näyte tulevalta levyltä löytyy täältä. Ilmeisesti kyseessä on ensimmäinen sinkku The Bedlam in Goliathilta.

****

The Mars Voltan musiikkia on kuvailtu negatiivisimmillaan vaikeaksi, sekavaksi kakofoniaksi. Eräs ystäväni sanoi joskus sen, mitä varmasti moni muukin ajattelee; "At-the Drive In oli parhaimmillaan loistava, mutta The Mars Voltassa äijät ovat seonneet sukkiinsa". TMV:n kappaleet ovat pitkiä ja soittimia on parhaimmillaan soimassa yhtä aikaa toistakymmentä. Erinomaisen kitaristi Omar Rodriguez-Lopezin tyyliin kuuluu maalailu ja voimakas soolokitarointi jo sinällään tarttuvan komppikitaran riffin päälle. Tämäkin jakaa mielipiteet vahvasti. Joka tapauksessa Rodriguez-Lopez kuuluu monen mielestä tämän hetken tärkeimpiin säveltäjiin, kitaristeihin ja tuottajiin.

Monelle kynnyskysymykseksi TMV:n kohdalla muodostuu myös laulaja Bixler-Zavalan lievästi sanottuna feminiininen ja kimakka ääni. Toiset taas pitävät sitä yhtenä bändin instrumenteista.

The Mars Voltasta joko pitää tai ei. Joillekin musiikki on kakofoniaa. Toisille taas nerokasta kakofoniaa.

Yhtye esiintyi taannoin Henry Rollins show`ssa. Seuraavassa linkit kahteen esitettyyn livevetoon;

Day of the Baphomets part 1
Day of the Baphomets part 2

Tetragrammaton part 1
Tetragrammaton part 2

**

Mitenköhän on. Olenko ainoa The Mars Volta-fani Jatkoajassa?

 

[Everton]

The Mars Voltasta joko pitää tai ei. Joillekin musiikki on kakofoniaa. Toisille taas nerokasta kakofoniaa.

Voipi olla noinkin. Mutta toisaalta: kuinka moni jaksaa hengailla kauaa neron seurassa?

Ainakin minulle kävi noin. Drive-Iniä olin vähän diggaillutkin, Voltankin tiesin ja olin siitä kiinnostunut, vaikken järin perehtynyt. Provinssissa 2005 tykkäsin keikasta, mutta silti jo puolen tunnin jälkeen lähdin valumaan isolta teltalta pienelle venaamaan Lamaa.

Frances The Mute oli syksyllä jo poimittuna alelaarista käteen, mutta poikkeuksellisesti jätinkin sitten heräteoston tekemättä kysyttyäni itseltäni: jaksaisinko kesittyä tähän niin paljon, että tätä tulisi myös kuunneltua.

 

[Lapanen]

TMV on tärkeä bändi siksi, että he vievät rockin soittamisen tietylle äärirajalle. Voi olla että joskus ilmaantuu joku joka siirtää rajaa taas hieman.

TMV:a vastaavalla energialla soittaen musiikin 'monimutkaistaminen' voi johtaa vain kakofoniaan. Ilman voltien kaltaista soittamisen energia-latausta touhu muuttuu taas auttamatta jatsiksi. TMV:n määrittelemän rajan takana on siis joko jazz tai kakofonia. Rock-musiikin keinoin toimittaessa yhtye todellakin on 'maailman laidalla'.

The Mars Volta on mainio esimerkki myös erilaisten huumeiden vaikutuksesta rock-musiikin tekoon. Hipit ja psykedelistit olivat lähinnä pilvi- ja LSD-trippailijoita jotka maalailivat omia visioitaan ja värimaailmojaan. Heroiiniin liittyy tietty ahdistus ja hakkaavuus. Kokkelihemmot ovat yliampuvia pullistelijoita.

TMV on ehtaa spiidi-osastoa. Tyypit vetävät toki muutakin, mutta musa on taattua amfetamiini-settiä.

 

[hannes_ko]

TMV on ehtaa spiidi-osastoa. Tyypit vetävät toki muutakin, mutta musa on taattua amfetamiini-settiä.

Äh, tyyppi on lukenu mun blogia. (No et ole, mutta sattumalta tosta kirjoitin taannoin.) Itse asiassa siellä on virhe. The Velvet Underground oli spiidibändi konkretiassa, mutta silti otan vapauden yhdistää se henkisesti heroiiniin, joka tuli tuonne Warhol-jengin kuvioihin vasta spiidin jälkeen. Spiidin olen aina yhdistänyt hyvin paljon Mötorheadiin, mutta tajuntani on laajenemassa, ja huomaan, että spiidin pensseli on paljon laveampi.

Kaikilla aineilla on puolensa.

The Mars Volta on hyvä bändi, mutta en vielä tunne niin hyvin, että voisin sanoa mitään kestävää.

 

[Evil]

Tähän pumppuun pitäisi kyllä tutustua tarkemmin. Pari ekaa levyä mulla on ollut lainassa, ja puolenkymmentä kertaa niitä pyörittelin, mutta ehken vaan ollut kyllin vastaanottavaisessa mielentilassa tuolloin kun mitään aivomyrskyä en saanut. Ei sillä ettäkö huonoltakaan olisivat kuulostaneet, ehei. Kunhan on aikaa kunnolla keskittyä, otan työn alle uudestaan. Elementit siihen että bändistä innostuisin ovat kyllä olemassa.

 

[M10]

Enää viikon verran TMV:n uuteen plättyyn, Bedlam in Goliathiin. Aika vaikeaksi on mennyt odottelu, kun luki esim. Rumban arvion levystä, joka oli melkoista hehkutusta.

Bändi oli esiintymässä Letterman show`ssa ja soitti uudelta levyltä Wax Simulacran. Selvästi taas biisi, mikä kolahtaa useamman kuuntelukerran jälkeen parhaiten. Niin käy lähes poikkeuksetta TMV:n biiseissä (ainakin minulla).

Tuore rumpali Thomas Pridgen on Lettermanin vedon perusteella erittäin hyvä kannuttaja. Cedricin letti on kyllä lähtenyt lapasesta. Ei näe rumpali keikoilla yleisöä sen takaa.

Uudelta levyltä on tullut kuunneltua nyt pari viikkoa Goliathia, mikä on kyllä totaalisen tiukka biisi.

 

[Ted Raikas]

Vähän tekemällä tehdyn musiikin fiilis tuli kun jonkun levyn kuuntelin. Varmasti taitavia jätkiä, mutta sellaisen liiallinen erikoisuuden hakeminen ja rankkuus vähän närästi, ei voi mitään.

Varmasti musiikkia joillekin, mutta ei ihan minun juttuni.

Varaan kuitenkin oikeuden vaihtaa mielipidettä vielä. Ehkä pitäisi joskus yrittää uusiksi.

 

[Cube]

TMV on huikea bändi, mutta De-loused oli ehkä vähän liiankin täydellisyyttä hipova debyytti. Ostin seuraavaksi vielä Francis the Muten heti sen ilmestyttyä, mutta kun se ei iskenytkään enää samalla tavalla, niin koko bändi pääsi vähän jäämään.. Livenä olisi joskus kiva nähdä.

 

[Evil]

Enää viikon verran TMV:n uuteen plättyyn, Bedlam in Goliathiin. Aika vaikeaksi on mennyt odottelu, kun luki esim. Rumban arvion levystä, joka oli melkoista hehkutusta.

Soundi antoi viisi tähteä myös.

Taidanpa hakea tänään kaverilta ne aikaisemmat lainaan uudelleen ja koettaa perehtyä vielä. Muutenkin on nyt sellainen "progekausi" kuuntelijana menossa, joten nyt jos ei tärppää, on vika bändissä. Tai minussa...

 

[M10]

Taidanpa hakea tänään kaverilta ne aikaisemmat lainaan uudelleen ja koettaa perehtyä vielä.

Ei ainakaan kannata aloittaa Frances the Mutesta, mikä kyllä pikaisesti karkoittaa bändiin tutustujan. Toki kaikki muutkin TMV-albumit vaativat aikaa, ennen kuin niihin pääsee kunnolla sisälle.

Bedlam in Goliathista on monessa lähteessä sanottu, että olisi TMV:n "helpoin" albumi. Muutaman kuulemani biisin perusteella allekirjoitankin tuon väitteen.

 

[Taito-Ojanen]

Oma mielipiteeni The Mars Voltasta on tässä. Jos Led Zeppelin olisi oikeasti osannut soittaa ja tehdä biisejä, se olisi ollut The Mars Volta. Koska ei osannut, siitä tuli vain legenda, muttei The Mars Voltaa. Miksei 60- ja 70-luvulla tehty näin hyvää musiikkia?

Koska joku tulkitsee tämän kuitenkin provoksi, kerron erikseen kyseessä olevan rehellisen mielipiteeni.

 

[Evil]

Oma mielipiteeni The Mars Voltasta on tässä. Jos Led Zeppelin olisi oikeasti osannut soittaa ja tehdä biisejä, se olisi ollut The Mars Volta. Koska ei osannut, siitä tuli vain legenda, muttei The Mars Voltaa. Miksei 60- ja 70-luvulla tehty näin hyvää musiikkia?

Koska joku tulkitsee tämän kuitenkin provoksi, kerron erikseen kyseessä olevan rehellisen mielipiteeni.

Heh. En provosoidu, keskustelen.

Mielestäni Mars Voltaa tällaisenaan ei olisi voinut olla silloin, kun Zeppelin oli; bändistä kuitenkin kuuluu 90-luvun ja tämänkin vuosikymmenen ääni.

Led Zeppelin kyllä osasi soittaa ja ennenkaikkea tehdä biisejä. Ei tuon mittakaavan arvostus ja legendan status tyhjästä tule. Osaa toki Mars Voltakin, mutta tuleeko siitä legenda? 30 vuoden kuluttua nähdään.

 

[V-man]

Tähän pumppuun pitäisi kyllä tutustua tarkemmin. Pari ekaa levyä mulla on ollut lainassa, ja puolenkymmentä kertaa niitä pyörittelin, mutta ehken vaan ollut kyllin vastaanottavaisessa mielentilassa tuolloin kun mitään aivomyrskyä en saanut. Ei sillä ettäkö huonoltakaan olisivat kuulostaneet, ehei. Kunhan on aikaa kunnolla keskittyä, otan työn alle uudestaan. Elementit siihen että bändistä innostuisin ovat kyllä olemassa.

Itsekin aion antaa tälle bändille vielä joskus mahdollisuuden. Kun he olivat lämmittelemässä RHCP:tä aikoinaan stadissa, niin pitelin korviani ja ihmettelimme kaverini kanssa kuinka kauheata paskaa voi maa päällään kantaa. Laulajan ääni oli todella rasittavaa rääkymistä. Niin kehuttu bändi kuitenkin on, että pitää antaa heille mahdollisuus.

 

[Taito-Ojanen]

Itsekin aion antaa tälle bändille vielä joskus mahdollisuuden. Kun he olivat lämmittelemässä RHCP:tä aikoinaan stadissa, niin pitelin korviani ja ihmettelimme kaverini kanssa kuinka kauheata paskaa voi maa päällään kantaa. Laulajan ääni oli todella rasittavaa rääkymistä. Niin kehuttu bändi kuitenkin on, että pitää antaa heille mahdollisuus.

Usko tai älä, mutta minä olin täysin samaa mieltä. Siitä keikasta vain jäi jostain syystä todella paska kuva bändistä pitkäksi aikaa. Osittain syy oli varmaan soundeissa, joissa ei ollut kehumista. Muistan vaan, että kova meininki niillä lavalla oli, mutta musa oli soopaa.

Kävipä sitten kuitenkin päivänä eräänä niin, että veljeni luona taustalla soi sama orkesteri, ja minä olin tietysti autuaan tietämätön siitä, mikä bändi oli kyseessä. Kuulosti vaan mahtavalta, ja sitten kun veli kertoi sen olevan The Mars Volta, en ollut uskoa. Pakko oli kuitenkin uskoa, ja myöntää samalla olleensa tyystin väärässä. Ehkä vääremmässä kuin ikinä.

Minun mielestäni The Mars Volta on oikeasti parempi kuin esim. Led Zeppelin, joka ilmiselvästi on bändiin vaikuttanut. Volta ei tule koskaan musiikin historiaa samalla tavalla mullistamaan, mutta mieltymyksiäni en musiikin historia -opukset kädessä muodosta.

 

[Evil]

Minun mielestäni The Mars Volta on oikeasti parempi kuin esim. Led Zeppelin, joka ilmiselvästi on bändiin vaikuttanut. Volta ei tule koskaan musiikin historiaa samalla tavalla mullistamaan, mutta mieltymyksiäni en musiikin historia -opukset kädessä muodosta.

Ei pidäkään muodostaa.

Tunnen populaarimusiikin historiaa melko hyvin, olenhan jo yli 25 vuotta erittäin aktiivisesti kuunnellut rockia ja sen (lähes) kaikkia alalajeja 50-luvulta tähän päivään. Muutamat yleisesti palvotut ikonit eivät siltikään kosketa pätkääkään... Dylan on soittotaidoton, kolmella soinnulla säveltävä määkijä. Beatles oli kiva pieni popbändi, ei muuta. Queenia en ole voinut koskaan sietää. Deep Purple on tehnyt kaksi hyvää levyä - vain toisella laulaa Gillan ja sekin on vuodelta -84. Kurt Cobain sävelsi saman biisin uudelleen ja uudelleen, eikä se edes ollut hyvä. Jne jne.

 

[M10]

Reilu viikko ollut todellisessa tehokuuntelussa uusi The Bedlam in Goliath. Seuraavassa hieman sivulle kirjoittaneen mietteitä ko. levystä, biisi biisiltä.

1. Aberinkula
Tässä biisissä on selkeästi kaksi osaa. Alussa in your face-tyylinen kolmeminuuttinen, josta en itse asiassa hirveästi pidä. Jälkimmäinen osuus alkaa marsvoltamaisesti kuin veitsellä leikaten salsa-jammailulla, mikä toimii kuin vessa. Sitä taas pari minuuttia ja niin avausraita on kuunneltu. Ei kuulu kyllä levyn parhaimistoon tämä biisi, vaikka tuo loppuosio onkin tarttuva.

2. Metatron
Alkaa mahtavasti täysin saman tien Aberinkulan päätyttyä. Tässäkin in your face-tyylinen aloitus, mutta huomattavasti tarttuvammalla vaihtelevalla rytmillä ja riffillä, kuin avausraita. Kolmen minuutin kohdalla alkaa kaunis osio, missä on Rodriquez-Lopezille tyypillistä tiluliluttelua. Tämän jälkeen lähdetään taas raskaammalle linjalle melodisuutta unohtamatta. Basso on ajoittain suuressa roolissa. Todella dynaaminen ja hienosti biisin sulkeva lopetus, mikä marsvoltamaisesti katkeaa kesken. Erinomainen biisi.

3. Ilyena
Sitten alkaa kolmosbiisi Frances The Mutelta tutulla äänikikkailulla. Aluksi melko erikoisen kuuloinen biisi, josta pääsee jyvälle useamman kuuntelukerran jälkeen. Helvetin groovaava rytmi ja Cedric laulaa korkealta. Todella tarkat, selkeät ja tarttuvat riffit rytmiryhmän rullatessa taustalla. Pieni kiva yksityiskohta on, että ajassa 1:25 rumpusoundi hi-hatissa muuttuu kesken biisin. Kertosäe (vai onko se sitten c-osa) tulee vain kerran. Erikoinen, mutta ennen kaikkea todella koukuttava biisi. Videokin on tehty. Ehdottomasti levyn parhaimmistoa tämä biisi. Tällä hetkellä väittäisin Ilyenan kuuluvan jopa koko bändin tuotannon parhaimmistoon.

4. Wax Simulacra

Harvinaisen selkeä ja lyhyt Mars Voltan biisiksi. Huomaa, että on ensimmäinen single. Ei silti missään nimessä huono kappale tämäkään, koska melodian kulku on kitaran suhteen melko omituinen ja se pitää mielenkiinnon yllä. Toki myös laulumelodiat ovat erinomaiset Cedricin vetäessä korkealta ja kovaa. Rumpali Pridgen pääsee oikeuksiinsa tässä kappaleessa.

5. Goliath

Tämä on kyllä yksi suosikeistani tällä levyllä. Taas selkeästi kahteen eri osioon jakautunut kappale. Alku maltillista ja selkeää rokkia, jossa kertosäkeen jälkeen tulee mahtava ja nopea osio, missä tavallaan kerrataan nopeammassa kaavassa edellä tapahtunut. Bassosoundi tuossa nopeassa kohdassa on, sanotaanko, aika jämäkkä. Pari kertaa toistuu tämä ensimmäinen puolisko ja sitten siirrytään loppuhuipennukseen, jossa täysin uusi, joskin todella yksinkertainen riffi. Cedric laulaa tässä välillä kyllä niin korkealta, että moni nainenkaan ei sinne pääse. Yksinkertainen riffi, jossa mukana on basso ja komppikitara, toteutetaan nopeasti ja usein peräkkäin. Pridgen vaihtelee rumpukomppia lähes mielensä mukaan. Aivan saatanan tarttuvan kuuloinen pariminuuttinen. Cedricin toistamat lauseet jäävät jo parin kuuntelukerran jälkeen mieleen. "Never heard a man speak like this man before". Mahtava biisi kertakaikkiaan. Lopussa tuttua TMV-kakofoniaa ja "watch me now!"-lopetus kuin seinään.

6. Tourniquet Man

Lyhyt välibiisi. Slovari. Ilmeisesti tällainen on pitänyt tehdä levykokonaisuuden vuoksi. Ihan nätti laulumelodia tässä, mutta eipä tästä ihmeitä jää mieleen. Tätä biisiä voisi pitää pienenä porttina levyn toiselle jaksolle.

7. Cavalettas

Nopea-tempoinen punk-aloitus. Kuulostaa At the Drive-iniltä. Muuttuu ajassa 1:30 Mars Voltaksi. Hassu, rikottu kolmijakoinen rytmi höystettynä hyvällä laulumelodialla ja erilaisilla ääniefekteillä. Tämän jälkeen jatkuu jotenkin tasapaksuna, koska muuta ei ole biisissä enää tarjolla. Ehkä liian venytetty ja pitkä biisi siihen nähden, mitä tässä on tarjolla. Itselle ei ainakaan vielä ole tämä sen kummemmin kolahtanut.

8. Agadez

Tämä on kiva ja jokseenkin synkkä The Mars Voltan biisiksi. Tai siis ensimmäinen puolisko biisistä on sellaista. Ajassa 3:13 alkaa taas täysin uusi osio. Salsa-jammailua, erinomaista laulumelodiaa. Jossain kohti selkeää paluuta juurille (lue: At the drive-in). Tässäkin biisissä kerkeää tapahtua kyllä lähes kaikkea. Korkeatasoinen kappale tämäkin.

9. Askepios

Kun sanon, että tämän biisin alkuosio on The Mars Voltan musiikkiin verrattuna erikoinen, niin se on jo paljon. Ei silti mitään kikkailua, vaan kitaralla ja bassolla tehtyjä äänimaailmoja. Cedric vetelee taas korkealta, matalalta ja koko ajan melodisesti. Sitten alkaa taas kolmen minuutin kohdalla täysin uusi osio biisissä. Kitaroita ei periaatteessa ollenkaan. Pelkkä peukutettu basso-riffi ja laulua. Erinomainen biisin loppupuolisko. Kyllä vaan tämänkin biisin löytää kokonaisuutena, kun tarpeeksi monta kertaa kuuntelee.

10. Ouroborous

Dynaaminen rytmi, loistava kertosäe. Todellista hittimateriaalia, jos tästä olisi tehnyt radioystävällisemmän version ilman marsvoltamaisia väliosia. Ajassa 4:32 alkava kohta on yksi suosikkejani tältä levyltä.

11. Soothsayer

Tämä ei ole hittimateriaalia, eikä toki pidäkään. Täysin erilainen biisi levyn muusta tarjonnasta poiketen. Hidas biisi, jossa ei kitarariffejä. Pelkästään kitarasoolo, mutta sekin jää tuon piano/percussion-teeman alle. Lopussa jokin meksikolainen kuoro laulaa. Tämän kohdan koen jotenkin pelottavana. "Kuolleiden kuoro". En tiedä mistä tuo ajatus tulee? Vaikka tämä biisi ei ole todellakaan levyn parasta antia, niin ilman tätä levyn lopetus ei olisi niin toimiva.

12. Conjugal Burns

De-loused in comatoriumin päätösbiisi on kertakaikkiaan loistava. Niin on The Bedlam in Goliathinkin. Alkaa nätillä melodialla ja taas kerran hienolla laulumelodialla. Omar maalailee kitarallaan taustalla tuttuun tyyliinsä. "Too many reasons" lauletaan kertsissä, joka uppoaa meikäläiseen, kuin kuuma veitsi voihin. Hieno biisi, joka kaukaisesti muistuttaa todellakin TMV:n avauslevyn viimeistä raitaa; loppuun semihelppo biisi, missä tarttuva kertsi ja säkeistöissä tapahtuu paljon TMV:lle tyypillisiä juttuja. Biisin loppu nitoo koko The Bedlam in Goliathin hienosti yhteen, kuin kirjan.

***

Muutaman kymmenen kuuntelukerran jälkeen voi taas sanoa, että Omar ja Cedric ovat taas tehneet sen. Itse pidin monesta poiketen paljon jo tuosta edellisestä, Frances the Mutesta en niinkään. The Bedlam in Goliath on De-lousedin ohella kenties The Mars Voltan suorin ja selkein levy. Tempo on nopea monessa biisissä, riffit ovat tarttuvia ja Cedricin laulu käsittämättömän hienoa.

Kyllä tästä 4 ja puoli tähteä voi antaa helposti. Hieno yhtye kerta kaikkiaan.

 

[Evil]

CMX:n nettisivuilla oli hauskat, eriävät mielipiteet levystä. Halmkrona totesi, ettei kuuntele loppuvuonna enää mitään muuta levyä. Yrjänää taas ärsytti se, että The Mars Volta kuulostaa meskaliinipilvessä hilluvalta YUP:ltä soittamassa meksikolaisia kansanlauluja...

 

[M10]

CMX:n nettisivuilla oli hauskat, eriävät mielipiteet levystä. Halmkrona totesi, ettei kuuntele loppuvuonna enää mitään muuta levyä. Yrjänää taas ärsytti se, että The Mars Volta kuulostaa meskaliinipilvessä hilluvalta YUP:ltä soittamassa meksikolaisia kansanlauluja...

Aika osuva vertaus kieltämättä. Mielipiteet ovat aina näyttäneet jakautuvan TMV:n kohdalla lähes täysin kahtia. En pidä sinänsä ihmeenä, että joitakin tämä musiikki ärsyttää todella paljon.

The Bedlam in Goliathilla on muuten monessa kohtaa viitteitä At the Drive-inistä, mikä ei ole lainkaan huono juttu.

 

[Cube]

TMV on huikea bändi, mutta De-loused oli ehkä vähän liiankin täydellisyyttä hipova debyytti. Ostin seuraavaksi vielä Francis the Muten heti sen ilmestyttyä, mutta kun se ei iskenytkään enää samalla tavalla, niin koko bändi pääsi vähän jäämään.. Livenä olisi joskus kiva nähdä.

Annoin nyt Amputechturelle mahdollisuuden ja pienen sulattelun jälkeen kyseessähän tuntuu olevan oikein mainio levy. Joskus ilmestymisen aikoihin taisin sen pari kertaa läpi kuunnella, mutta sitten unohtui pidemmäksi aikaa.

Pitää Franceskin ottaa vielä tarkempaan syyniin, kuten myös tämä uusin levy. Kunhan malttaa lähestyä bändin musiikkia oikeasta suunnasta, eikä odota mitään De-lousedin jatko-osia (ei sikäli, että tahallaan tai tietoisesti olisin näin tehnyt), niin kyllähän tästä varmasti irti saa jatkossakin paljon.

Vertailua The Mars Voltan ja Led Zeppelinin välillä en kaikilta osin ihan täysin ymmärrä, koska ei kai TMV ole koskaan varastanut muilta materiaalia ja yrittänyt laittaa sitä omiin nimiinsä?

 

[M10]

Annoin nyt Amputechturelle mahdollisuuden ja pienen sulattelun jälkeen kyseessähän tuntuu olevan oikein mainio levy.

Amputechture on joko TMV:n paras tai sitten toisiksi paras levy. Tetragrammaton on ehkä bändin paras biisi. Loistava kokonaisuus joka tapauksessa.

Pitää Franceskin ottaa vielä tarkempaan syyniin, kuten myös tämä uusin levy. Kunhan malttaa lähestyä bändin musiikkia oikeasta suunnasta, eikä odota mitään De-lousedin jatko-osia (ei sikäli, että tahallaan tai tietoisesti olisin näin tehnyt), niin kyllähän tästä varmasti irti saa jatkossakin paljon.

Tämä viimeisin on kyllä lähimpänä De-Lousedia. Ei sillä, että todellakaan pitäisi tätä bändiä kuunnella tuota esikoista silmällä pitäen. Joka tapauksessa, Frances the Mute on kyllä heikoin esitys TMV:ltä, vaikka pari mahtavaa biisiä siitäkin löytyy.

*****

Ilyena

Ei tällaista biisiä ole tehty ennen. Harmi, että tässä Youtube-versiossa ei pääse rumpu-soundit oikeuksiinsa.

 

[haunted shores]

Kurt Cobain sävelsi saman biisin uudelleen ja uudelleen, eikä se edes ollut hyvä.

Itse asiassa se biisi oli ihan paska.

Ihan eri asia on sitten mainio Nevermind-levy, jonka väkisinkin sävelsi Courtney Love, vaikka kunnia siitä Cobainille onkin virallisesti annettu.

Ja mitä sitten The Mars Voltaan tulee, niin uusin julkaisu on nyt viimeinkin hankittu ja kuuntelun alla. Vielä vaikuttaa siltä, että tämä ei nouse kahden edellisen tasolle, mutta katsellaan rauhassa ja annetaan ajan vaikuttaa.

 

[mendieta]

Kuuntelin pääsiäisen automatkoilla Mars Voltan studioalbumit muutamaan otteeseen läpi. Olin pitänyt pientä taukoa bändistä, mutta nyt Bedlam in Goliathin myötä ajattelin ottaa kokonaisuuden uudelleen kuunteluun.

De-Loused in the Comatorium on mulle, niin kuin varmaan monille muillekin, se kovin Mars Volta levy. Siinä ei ole juurikaan huteja.

Frances the Mutesta diggaan myös. Pulputukset on 80% turhia. The Widow jollain tapaa huvittaa minua. Onko se tehty vain sen vuoksi, että keikoille tulijat järkyttyvät siitä kuinka erilaista Mars Volta todella on?

Amputechturessa kuulee, että kitaroita soittaa joku muu kuin Rodriguez-Lopez. Fruscianten kitaroimana se terävin ote on poissa.

The Bedlam in Goliathissa pelkäsin eniten kannuttajan vaihtumisen vaikuttamista. Pelko osoittautui turhaksi, sillä Thomas Pridgen on kova kaveri. The Bedlam in Goliath on mun mielestä selkeästi kevein Mars Volta albumi. Ja ehkä myös simppelein päästä sisään. Muissa albumeissa on usein todella ahdistava tunnelma, mutta tässä se on tosi vähissä. Monessa biiseissä on jopa simppeleitä ja pop-maisia rytmikulkuja.

Olen saanut nähdä Mars Voltan livenä kolmesti. Ensin Turussa RHCP:n lämppärinä De-Loused in the Comatorium-kiekon jälkeen. Soundien takia kokemus jäi heikoksi.

Toinen oli New Yorkissa Roseland Ballroomissa Frances the Muten kiertueella. Kiekka oli mahtava.

Kolmas Provinssissa 2005 kesällä. Keikka oli riisuttu versio New Yorkin keikasta.

Yksi suosikki bändeistäni. Nyt vähän harmittaa, että ei tullut lähdetty Tukholmaan katsomaan uusimman levyn jälkeistä keikkaa.

Cedric Bixler-Zavala on hyvin poikkeuksellisen lahjakas laulaja. Pystyy vetämään kovaa ja herkästi. Jon Theodoren kannuttelun katsomonen livenä on jotain mahtavaa. On uskomatonta kuinka joku ehtii lyömään niin paljon.

 

[M10]

Amputechturessa kuulee, että kitaroita soittaa joku muu kuin Rodriguez-Lopez. Fruscianten kitaroimana se terävin ote on poissa.

Tarkennatko hieman? Kai Rodriguez-Lopez tuolla levyllä kitaroita soittaa. Frusciante on vaan isossa roolissa paikoitellen mukana. Vai?

 

[mendieta]

Tarkennatko hieman? Kai Rodriguez-Lopez tuolla levyllä kitaroita soittaa. Frusciante on vaan isossa roolissa paikoitellen mukana. Vai?

Wikipediasta: "John Frusciante was featured on every track on Amputechture, except for "Asilos Magdalena". Rodríguez-Lopez contributed the solos and riffs where the guitar work needed to be doubled. Bixler-Zavala said in an interview, "…he taught Frusciante all the new songs and Frusciante tracked guitars for us so Omar could sit back and listen to the songs objectively. It's great that he wants to help us and do that.""

Tuon mukaan molemmat kehissä. Jostain olen lukenut, että Frusciante oli todella isossa roolissa äänityksissä ja että Rodriguez-Lopez oli mukana tuossa tilanteessa vain tuottajana.

 

[Dolgor]

Ei voi kyllä liikaa ylistää tätä porukkaa. Nyt muutaman viikon ajan on tullut kuunneltua TMV:tä lähes tauotta.

Ensikosketus bändiin syntyi jo pari vuotta sitten Frances The Muten muodossa, mutta eipä se paria biisiä lukuunottamatta juuri iskenyt. Näin kovana "metalheadina" saattoi tosiaan vokalisti kammoksuttaa äänellään. Sen kynnyksen ylitettyä on musiikki valjennut jo paremmin.

Nyt, vuosia myöhemmin The Mars Volta on noussut silmissäni loistavaksi ja hyvin erityiseksi bändiksi. Jokainen julkaisu vaikuttaa toistaan mahtavammalta. Ehkäpä hieman poiketen Ampuctechture tuntui vaikeimmalta palalta, mutta kyllähän sekin varsin mainioksi osottautui; Viscera Eyes, Tetragrammaton ja Day Of Baphomets kuuluu Voltan parhaimpiin. Vaikea silti on parhainta lättyä nimetä. Frances The Mute tuntuu vaan parantuvan kuunnellessa. Toki aluksi - ja ehkä hieman edelleen - tökki kaikennäköinen ylimääräinen "suhina", jota tuntui olevan esimerkiksi muuten mahtavassa Cygnus... Vismund Cygnusissa. Muuten täytyy sanoa kyseessä olevan todella loistava paketti.

Kyseessä on vielä joukko erittäin taitavia muusikoita. Cedric Bixler-Zavala lienee yksi taitavimmista laulajista, joita tiedän. Omar Rodriguez-Lopez taas on ehkä maailman aliarvostetuin kitaristi unohtamatta tietenkään miehen roolia bändin sanoittajana ja tuottajana. Rummutkin ovat aina kuulostaneet mielettömiltä riippumatta siitä, kuka niitä on hakannut.

Ainiin, vielä pitäisi nähdä nämä livenä. Hyvää meininkiä näyttäisi olevan lavallakin.