Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan Mika Häkkinen on kaikkien aikojen ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen maailmalla. Kaikista yksilöurheilijoista suurimmat tunteenpurkaukset - siis sekä ilon että pettymyksen - ja kiduttavimman hermopaineen olen kokenut juuri hänen puolestaan, tuon hieman yksioikoisen ja pellavapäisen vantaalaispojan, jonka silmiin syttyy hymy melkein jokaisessa haastattelussa ja joka ei toisaalta pettymyksen hetkellä useimmiten edes yritä peitellä tunteitaan.
Tarina juontaa juurensa aina 1980-luvun alkuun saakka. Olin jo pikkupoikana erittäin kiinnostunut ykkösistä, ja muistan vieläkin Keken villin mestaruustuuletuksen, jonka mahdollisti viides sija Las Vegasin paahtavassa helteessä. Suomalaisessa mediassa Kekelle oli lukuisten keskeytysten myötä lähinnä naureskeltu, mutta kaikki tuo päättyi - monien pettymykseksi - viimeistään 25.9.1982, kun Keke kruunattiin mestariksi ja myöhemmin vielä vuoden urheilijaksi. Kymmenen vuotta jouduttiin odottelemaan seuraavaa suomalaista menestyjää.
Tuttavapiirissäni oli useita, joita F1 ei kiinnostanut, ja he vannoivat - kuten Kekenkin kohdalla oli käynyt - ettei Häkkinen tule koskaan voittamaan yhtään osakilpailua, ei ainakaan maailmanmestaruutta. Tämä ruokki mielessäni Mikan suosikkiasemaa entisestään. Häkkisen pitkä ura F1:ssä alkoi vuonna 1991. Hän edusti vain kahta tallia - Lotusta ja McLarenia. Kaikki näkivät, että kysymyksessä oli luonnonlahjakkuus. Mika ajoi ensi kertaa pisteille jo kolmannessa GP:ssään San Marinossa, Imolassa, ollen viides. Seuraavalla kaudella Häkkinen keräsi jo 11 pistettä, ja miestä huhuttiin Williamsin huipputiimiin. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaan Mika ajautui McLarenin testikuljettajaksi. Keken ja Häkkisen uhkapeli osoittautui onnistuneeksi, kuten myöhemmin kävi ilmi.
"Älkää suomalaiset olko huolissanne. Kyllä Mika Häkkiselle löytyy töitä formulamaailmasta." - Sir Frank Williams vuonna 1993.
Olen seuraavaan rankannut Häkkisen uran parhaat kisat paremmuusjärjestyksessä. Näin sen näen.
Mika Häkkisen uran viisi parasta kilpailua:
I Japanin GP, Suzuka, 31.10.1999.
Tässä kisassa ratkaistaisiin maailmanmestaruus. Irvine johti edelliskisan protesti-/vastaprotestihässäköiden jälkeen neljällä pisteellä. Voittamalla Mika varmistaisi toisen peräkkäisen mestaruutensa siinäkin tapauksessa, että Irvine ajaa toiseksi, koska tasapisteissä yksittäisten voittojen määrä ratkaisee, ja niitä Mikalla oli enemmän.
Mestaruustaistosta loukkaantumisensa takia jo kauan ulkona ollut Schumacher otti aika-ajoissa paalupaikan, ja Häkkinen oli toinen. Hirvittävissä paineissa ajanut Mika otti miljoonan dollarin lähdön ja ampaisi kymmenien metrien kaulan saksalaiseen ensimmäiseen mutkaan tultaessa. Schumi koetti leikata suoraan Häkkisen eteen, mutta Martinlaakson suuri poika sai aivan fantastisen startin ja meni menojaan. "Tämän startin jälkeen Mikalla on edessään uransa pisin kaksituntinen", totesi kommentaattorina ollut Keke.
Läpi kauden useita vastoinkäymisiä omista virheistäänkin kokenut Mika kesti järkyttävän hermopaineen, ja samoin kesti auto rääkin. Muutamaa viikkoa aiemmin käyty Malesian GP poiki erään kaikkien aikojen sääntöpykälämyllytyksistä, mikä varmasti lisäsi paineita entisestään; Ferrari sai pitää kaksoisvoittonsa, vaikka Häkkinen oli jo ehditty julistaa mestariksi Ferrarien hylkäämisen myötä. Mika nappasi kuitenkin Malesiasta elintärkeän kolmossijan viime kierrosten ohituksellaan, joka nosti hänet palkintopallille. Tämä kolme kierrosta ennen maalia Herbertistä tehty ohitus oli tärkeä siksi, että näin mestaruus oli edelleen Mikan omissa käsissä.
Suzukan GP:n maalissa Häkkinen oli juhlittu sankari. Hänestä tuli "Seitsemäs Suuri" ts. Mika onnistui kautta aikain seitsemäntenä kuljettana ajamaan mestariksi kahdesti peräkkäin. Edelliset kuusi nimeä olivat Juan Manuel Fangio, Alberto Ascari, Jack Brabham, Alain Prost, Ayrton Senna ja Michael Schumacher. Kisa ei sinällään tarjonnut paljoakaan, mutta niissä paineissa tehty uskomaton startti ja virheetön työ sekä ruutulipun heiluessa koettu suloinen helpotus nostivat tämän GP:n rankingissani Häkkisen uran parhaaksi. Aivan tavallista ei ollut myöskään se, että mestari löytyi vasta toiseksi eniten pisteitä keränneestä tallista.
"Parhaimmat timantit syntyvät suurimmissa paineissa." - Keijo "Keke" Rosberg.
II Luxembourgin GP, Nürburgring, 27.9.1998.
Kysymyksessä oli kauden toiseksi viimeinen kisa, viimeinen käytäisiin vasta viiden viikon kuluttua Japanissa. Mika ja Schumi olivat tasapisteissä ennen kilpailun alkua. Voittaja ottaisi "finaalia" varten etulyöntiaseman sekä pisteissä että henkisesti.
Häkkinen oli aika-ajoissa kolmas. Startti ei ollut paras mahdollinen; Ferrarit ampaisivat kaksoisjohtoon. Muistan selvästi, kuinka ehdin jo pelätä pahinta. Taktikoisiko Scumacherin kärkeen laskenut Irvine hiljentämällä vauhtia, jolloin saksalainen ajaisi leikitellen voittoon ja kenties mestaruuteen saakka? Kierroksella 14 Mika kuitenkin ohitti Irvinen näyttävästi, ja lähti kaventamaan Schumacherin etumatkaa. Jo kymmenen sekuntia Schumin perässä ollut Häkkinen meni varikkopysäykseensä viisi kierrosta saksalaista myöhemmin ajaen välikierrokset raivopäisesti. Tullessaan varikolta Mika ehti nipin napin Schumacherin eteen, ja piti johtonsa loppuun saakka Michaelin lukuisista yrityksistä huolimatta. Häkkinen siis ohitti kilpailun aikana kummatkin Ferrarit tässä mestaruustaistelun kannalta erittäin ratkaisevassa kilpailussa.
Tämä oli ehkä kilpailullisesti Häkkisen uran paras suoritus. Loistava, upea kisa. Tietenkään paineet eivät olleet samaa luokkaa kuin mestaruuden ratkaisseissa kilpailuissa.
"Kun näin Mikan ajavan varikolta ykköspaikalle, en ollut uskoa silmiäni. Hän oli kuronut etumatkani umpeen." - Michael Schumacher.
III Belgian GP, Spa, 27.8.2000.
Kysymyksessä on Mikan viimeinen voitto kaudelta 2000 ja uran ainoaksi jäänyt Belgiasta. Kysymyksessä on myös ainoa kerta, kun Mika onnistui ajamaan ensimmäisenä ruutulipulle sadekilpailussa.
Häkkinen oli ottanut paalupaikan. Sateen ja kauden 1998 muistot (kaikkien aikojen tuhoisin startti kaatosateessa) pakottivat tuomariston tekemään ratkaisunsa: kilpailu aloitettiin safety carin perässä lentävällä lähdöllä. Mika pääsi kärkeen, mutta sateen, rengasvaihtoruletin ja oman spinnauksen myötä Häkkinen löysi itsensä toiselta sijalta Schumacherin takaa. Suomalainen ajoi kuitenkin Schumin kaulan kiinni, ja oli aivan takapuskurissa neljä kierrosta ennen maalia. Häkkinen yritti ja yritti, mutta aika teki työtään Michaelin hyväksi. Onnistuisiko Häkkinen ohituksessaan?
Hetkeä myöhemmin nähtiin Häkkisen uran uskomattomin ohitus, joka puolueettomienkin näkökantojen mukaan on eräs F1-historian upeimmista. Schumi ja Mika ajoivat peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, kunnes eteen ilmestyi kierroksella ohitettava Ricardo Zonta. Ennen mutkaa Michael lähti ohittamaan keskellä uraa ajanutta Zontaa. Häkkinen näki hetkensä tulleen, ja lähtikin huimapäiseen ohitukseen toista kautta! Hetken kaikki kolme ajoivat rinnakkain, mutta nerokkaan tempauksen tehneellä Mikalla oli vauhti päällä, eikä Schumacher osannut tätä liikettä odottaa. Häkkinen syöksyi mutkaan ohi hölmistyneen Michaelin, ja ajoi vakuuttavasti voittoon.
En voi sanoin kuvailla Schumacherin ilmettä palkintokorokkeella. Jokainen, joka sen muistaa, tietää täsmälleen, mitä tarkoitan. Siinä oli sekoitus ällistystä ja kunnioitusta. Tuon kisan jälkeen Schumi kuitenkin näytti, miksi hän on kaikkien aikojen paras. Mika oli noussut 24 pisteen takaa-ajoasemasta kuuden pisteen johtoon, mutta Michael jyräsi sekä paalulle että voittoon kauden kaikissa jäljellä olleissa neljässä osakilpailussa. Hallitseva kuningas oli lyöty, kauan eläköön kuningas. Schumacher on sittemmin voittanut kaikki mestaruudet ja ajaa tälläkin hetkellä vakuuttavasti kohti viidettä peräkkäistä ja yhteensä seitsemättä mestaruuttaan.
"He overtook me in a way that was astounding and brilliant, it was a super manoeuvre." - Michael Schumacher.
IV Japanin GP, Suzuka, 1.11.1998.
Vaikka tämä GP osoittautui Häkkiselle kilpailullisesti helpohkoksi, ensimmäinen mestaruus on aina ensimmäinen mestaruus. Paineiden tason voi jokainen kuvitella mielessään. Tästä Mika oli haaveillut ensimmäisestä polkuautostaan saakka.
Mika johti MM-sarjaa ennen viimeistä kilpailua neljän pisteen erolla Schumacheriin. Viimeisen ja toiseksi viimeisen kisan välissä taukoa oli siis peräti viisi viikkoa, joten hermopaineesta kuljettajat saivat kovinta mahdollista kokemusta. Toinen sija kuitenkin riittäisi varmistamaan Häkkisen mestaruuden, koska voittoja oli Mikalla enemmän. Michael nappasi paalun, ja Häkkinen oli toinen. Schumin ja Mikan ero oli alle kaksi sekunnin kymmenystä, mutta kuvaavaa on, että tämä taistelupari oli aika-ajoissa yli sekunnin nopeampi kuin kukaan muu. Ennen lähtöä Häkkinen kävi pääsuoralla kättelemässä jo kypäränsä päähän panneen Schumacherin satojen miljoonien TV-katsojien edessä. Ei aivan tavallista F1-maailmassa.
Lähtöön tarvittiin tällä kertaa kolme yritystä. Ensin sammui Trullin moottori, ja hänet määrättiin lähtemään uusintastartissa jonon hänniltä. Seuraavalla kerralla sattui jotain todella dramaattista: myös mestaruudesta taistellut Schumacher sammutti autonsa, ja sama kohtalo odotti häntäkin. Taktiikat ja tunnemaailma menivät täysin päälaelleen. Nyt Mika lähtisi "paalulta", ja kaksinkamppailijoiden välissä olisi parikymmentä autoa. Kisa oli kuitenkin vasta alkamassa.
Mika otti lähdön varman päälle, ja johti ensimmäisessä mutkassa. Coulthard sai surkean lähdön ja juuttui Frentzenin taakse, kun taas hyvän startin napannut Irvine syöksyi Mikan perään. Häkkinen joutuisi siis ajamaan täysillä ja voitosta, koska perässä oli pahin mahdollinen mies, Ferrarin renkipoika.
Puolueettoman katsojan kannalta Michael Schumacher -show oli luonnollisesti mitä nautinnollisin. Jo lähtösuoralla hän ohitti lukuisia autoja, ja parissa kierroksessa mies oli kolmantenatoista. "Autokilpailuhan tästä vielä ikävä kyllä tulee", totesi kommentaattori Rosberg tavoilleen uskollisena asiallisesti. Noin puolivälin tietämillä Schumi oli jo kolmantena, ja kun edessä ajoivat Irvine ja Häkkinen, Mikalla ei olisi varaa keskeytykseen. Katsojia kidutettiin kierros toisensa jälkeen. Voisiko jo lähes hyppysissä ollut mestaruus sittenkin karata virheeseen tai tekniseen murheeseen?
Goodyearin pehmeillä renkailla raivopäisesti Häkkistä takaa-ajanut Schumacher ei voinut kumejaan säästää, ja se kostautui. Noin parikymmentä kierrosta ennen maalia Schumacherin rengas räjähti näyttävästi ennen pääsuoran jälkeistä mutkaa. Hän ei enää millään voisi nilkuttaa varikolle. Sekä katsojat että selostaja kommentaattorineen ehtivät jo pelästyä, oliko hitaasti ajava auto safety car, joka oli kenties lähtenyt radalle hetkeä aiemmin sattuneen kolarin seurauksena. Häkkisen johto Schumiin oli parikymmentä sekuntia, ja turva-auto voisi kutistaa johtoaseman minimiin. Safety caria ei koskaan nähty. Hitaasti köröttelevä auto osoittautui punaiseksi Ferrariksi, jonka kaksinkertainen maailmanmestari Schumacher pysäköi radan varteen. Tämä keskeytys tarkoitti sitä, että hurjissa paineissa ajanut Mika Häkkinen oli allekirjoittaneen suureksi riemuksi toteuttanut unelmansa ja varmistanut ensimmäisen maailmanmestaruuteensa. Selostajapersoona Matti Kyllönen sekosi täydellisesti ensi kerran sitten Häkkisen uran avausvoiton noin vuoden takaa.
"Nyt saa tuulettaa! Nyt saa tuulettaa! Mikä Häkkinen on maailmanmestari! Mika Häkkinen on maailmanmestari!" - Matti Kyllönen.
"Ihmiset, jotka tyytyvät vähempään - niin, heistä ei tule maailmanmestareita." - Keijo "Keke" Rosberg.
Maalissa Mika otti omansa, ja lähti juoksemaan kohti suomalaisten valtaamaa katsomoa. Unohtumaton tuuletus. Myöhemmin Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi, kuten Keke aikoinaan.
V Unkarin GP, Hungaroring, 13.8.2000.
Schumacher johti MM-sarjaa ennen Unkaria kahden pisteen erolla Häkkiseen ja Coulthardiin, jotka olivat kumpikin 54:ssä pisteessä. Mika oli tehnyt mahtavan kirin: Kanadan GP:n jälkeen vain kolme kisaa aiemmin Schumin ero Lentävään Suomalaiseen oli ollut 24 pistettä, ja nyt Mika taisteli aivan tasapäisesti mestaruudesta. Paitsi Häkkisen loistava ajo myös paikalle saapuneet yli 10 000 suomalaista tekevät tästä kisasta loistavan.
Häkkinen oli aika-ajoissa kolmas. Unkarissa ohittaminen on käytännössä mahdotonta, niin kuin useimmat tietävät. Ainoa mahdollisuus on saada hyvä startti. Mikan lähtö oli mahtava, hän johti jo ensimmäisessä mutkassa. Tämä oli toinen perättäinen huippustartti Häkkiseltä. Saksan GP:ssä kahta viikkoa aiemmin Mika ampaisi kärkeen neljänneltä sijalta, nyt kolmannelta. Häkkinen ajoi virheettömän ja upean kisan. Maalissa tuhannet suomalaiset juhlivat voittoa "kotikisassaan" aivan kuten edelliselläkin kaudella. Häkkinen siirtyi MM-sarjan kärkeen ennen Belgian Spata, kaikkien kuljettajien lempirataa.
Muita ikimuistoisia hetkiä satunnaisessa järjestyksessä:
Australian GP, Adelaide, 10.11.1995, perjantain aika-ajot.
Mika Häkkisen elämä ja ura oli lähellä päätöstään tuona päivänä, kauden viimeistä kisaa edeltävänä perjantaina. Olin lukenut teksti-tv:stä, että Häkkinen oli loukkaantunut ulosajon seurauksena Suomen aikaa aamuvarhaisella ajetuissa aika-ajoissa, mutta tuossa vaiheessa vamman laadusta ei ollut tietoa. Myöhemmin selvisi, että Mika oli loukkannut päänsä erittäin vakavasti.
En koskaan unohda erästä iltapäivälehden kuvaa, jossa Häkkistä vedettiin hervottomana ja ilmiselvästi tajuttomana autosta kasvot verisinä. Tarina kertoo, että F1-lääkäri Syd Watkinsin pätevyys pelasti paitsi Mikan hengen myös terveyden. Ilmeisesti Häkkinen oli tukehtua omaan vereensä, mutta kaulaan työnnetystä putkesta hän tarpeeksi happea, eivätkä aivot vahingoittuneet. Kaikki oli joka tapauksessa milleistä ja sekunneista kiinni. Halvaantuminenkaan ei käsittääkseni ollut kaukana. Häkkinen kuitenkin tervehtyi ja ajoi pisteille vain muutamaa kuukautta myöhemmin kauden 1996 avauskilpailussa.
Sanotaan, että tuollaisissa tilanteissa kuskit todella punnitaan. Toiset eivät enää milloinkaan ole entisellään, toiset palaavat kovempina kuin koskaan. Kummastakin tapauksesta löytyy lukemattomia esimerkkejä. Mika Häkkinen pääsi viimeksi mainittujen listalle.
Euroopan GP, Jerez, 26.10.1997.
Koko kauden 1997 ensimmäistä voittoaan tavoitellut Häkkinen saavutti lopultakin päämääränsä. Mika oli menettänyt teknisten murheiden takia avausvoiton jo useaan kertaan ja noussut myös korkealle vähemmän mairittelevassa "eniten kilpailuja ilman voittoa" -tilastossa monien formuloita ja Häkkistä itseään ihmeellisellä neuroottisuudella inhoavien tuttavieni riemuksi.
Muutama kierros ennen loppua Häkkinen oli kolmantena edellään Coulthard ja samassa kisassa mestaruuden Schumin keskeytyksen myötä varmistanut Jacques Villeneuve. David laski hurjasti taistelleen Mikan ohitseen, ja vain muutamaa mutkaa ennen maalia Häkkinen ohitti myös ongelmia kohdanneen Villeneuven. Jo epätoivoiselta näyttänyt avausvoiton metsästys oli päättynyt kauden 1997 osalta viimeisellä mahdollisellä hetkellä. Mestaruuskautta 1998 ajatellen elintärkeä kynnys oli ylitetty ja siemen kylvetty. Katsojat kokivat myös nyyhkyttelevän ja hysteerisenä huutavan Matti Kyllösen täydellisen sekoamisen, jota saattoi hillitä vain Erkki Mustakarin jäätävän asiallinen kommentointi.
Palkintokorokkeella ja lehdistötilaisuudessa Mika soperteli hämmentyneenä ja epäuskoisena. Hän ei ollut uskoa tapahtumaa todeksi. Maamme-laulu kuultiin ensimmäisen kerran sitten kauden 1985 Adelaiden päätöskilpailun, jossa kansallishymni soitettiin viimeisen kerran Keke Rosbergin kunniaksi.
"Kuljettajan tärkeimmät merkkipaalut ovat ensimmäinen voitto, Monacon voitto ja maailmanmestaruus. Mika on nyt saavuttanut niistä ensimmäisen." - Keijo "Keke" Rosberg.
Italian GP, Monza, 12.9.1999.
Urheilullisesti kysymyksessä lienee Häkkisen uran hirvittävin epäonnistuminen. Tiukassa MM-taistossa Mika tarvitsi ehdottomasti voittoa ja johti kisaa turvallisen tuntuisesti. Kierroksen 30 tuntumassa hän teki kuitenkin shikaanissa järkyttävän ja alokasmaisen virheen spinnaten autonsa hiekkaan, josta se ei enää irronnut.
Häkkinen paiskoi raivoissaan hanskoja ja syöksähteli turvamiehen lähestyessä sinne tänne, kunnes poistui läheiseen metsikköön. Sieltä helikopterin kuva tavoitti kyyryssä kyyhöttävän Mikan, joka ruoski itseään pää polviin painettuna itkua vääntäen. F1-kuskeja arvostellaan usein tunteettomuudesta, mutta sillä kertaa Häkkinen päästi tunteensa purkautumaan valtoimenaan. Ei sillä hetkellä kuitenkaan kiukutteluna, vaan valtavana pettymyksenä ja itsekritiikkinä.
Kirous ei koskaan hellittänyt. Italia jäi ikuisiksi ajoiksi valloittamatta sekä Imolassa että Monzassa niin Kekeltä kuin Mikaltakin. Myöskään Kimi ei ole onnistunut Italian maaperällä voittamaan.
Japanin GP, Suzuka, 24.10.1993.
Mika Häkkinen oli nostettu koko kauden surkuhupaisasti ajelleen Michael Andrettin paikalle edelliseen Portugalin Estorilin osakilpailuun. Jo Estorilissa Mika oli osoittanut lahjakkuutensa lyömällä aika-ajoissa tallitoverinsa, nopealla kierroksella voittamattomana pidetyn, F1-legenda Ayrton Sennan, vieläkin ennätyksellisen 65 paalupaikan miehen.
Japanissa Häkkinen saavutti uransa ensimmäisen palkintopallisijoituksen. Keskimmäisellä voittajan pallilla seissyt Senna onnitteli kolmanneksi ajanutta Häkkistä. McLarenin edellinen ja tuleva mestari kohtasivat ensimmäisen ja viimeisen kerran palkintopallilla. Häkkisen uran paras sijoitus siihen mennessä oli neljäs sija Lotuksella.
Kun Mika seuraavan kerran ylsi kolmen parhaan joukkoon San Marinon GP:ssä vuonna 1994, tunnelmat olivat vähemmän riehakkaat: Senna oli menehtynyt kisan alkuvaiheessa. Tuosta mustasta, Roland Ratzenbergerin ja Ayrton Sennan hengen sekä Rubens Barrichellon loukkaantumisen vaatineesta, viikonlopusta tulee huhti-toukokuun vaihteessa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta.
Yhdysvaltojen GP, Indianapolis, 30.9.2001.
Kysymyksessä on Häkkisen viimeiseksi jäänyt voitto kilpailusta, joka oli Mikan uran ja kauden 2001 viimeistä edellinen.
Kilpailun lähtökohta oli dramaattinen, koska Häkkiseltä oli hylätty aika-ajojen paras suoritus lämmittelyrikkeen takia. Mainittu tulos olisi oikeuttanut kakkosruutuun ja eturiviin. Hänen toiseksi paras suorituksensa riitti vasta neljänteen lähtöruutuun.
Mika ajoi kuitenkin loistavan kilpailun, ja otti uransa 20. voiton. Tuolla kaudella Häkkinen oli jo onnistunut ensimmäistä kertaa urallaan voittamaan Silverstonen, ja nyt sama onnistui Indianapolissa. Mika totesikin jälkeenpäin, että uransa päätöskauden kaksi voittoa osuivat parhaimpiin mahdollisiin paikkoihin; Häkkinen onnistui vielä valloittamaan kaksi autourheilun mekkaa, Indyn ja Silverstonen. Legendaarisimmista kisoista vain Monza jäi ikiajoiksi voittamatta.
Häkkisen ura sisälsi lukuisia muitakin unohtumattomia hetkiä. Saimme kokea fantastisia startteja, vain muutamaa mutkaa ennen maalia teknisiin murheisiin kariutuneita voittoja, uskomattomia aika-ajosuorituksia, satoja MM-pisteitä ja loistavia kilpailuja. Sattuneesta syystä Kimi Räikkönen tai Mika Salo eivät koskaan ole nostattaneet kirjoittajassa vastaavia tunteita. Muutenkin koko F1-sirkus on Schumin ja Ferrarin ylivoiman sekä Häkkisen lopettamisen myötä käynyt mielenkiinnottomammaksi. Juuri kaksinkamppailut MM-taistossa ovat aina olleet lajin suola. Senna vs. Prost, Senna vs. Schumacher, Schumacher vs. Hill, Schumacher vs. Villeneuve, ja tietenkin Häkkinen vs. Schumacher. Kenties muutosta ei liene odotettavissa, ennen kuin Schumi päättää lopettaa uskomattoman uransa. Nähtäväksi jää, oliko Mika viimeinen, joka hänet kykeni lyömään.
"Minun on myönnettävä, että kaipaan Mikaa. Hän oli usean vuoden ajan kilpakumppaneistani pahin, mutta samalla reiluin ja mukavin." - Michael Schumacer talvella 2002.
Ranger
Tarina juontaa juurensa aina 1980-luvun alkuun saakka. Olin jo pikkupoikana erittäin kiinnostunut ykkösistä, ja muistan vieläkin Keken villin mestaruustuuletuksen, jonka mahdollisti viides sija Las Vegasin paahtavassa helteessä. Suomalaisessa mediassa Kekelle oli lukuisten keskeytysten myötä lähinnä naureskeltu, mutta kaikki tuo päättyi - monien pettymykseksi - viimeistään 25.9.1982, kun Keke kruunattiin mestariksi ja myöhemmin vielä vuoden urheilijaksi. Kymmenen vuotta jouduttiin odottelemaan seuraavaa suomalaista menestyjää.
Tuttavapiirissäni oli useita, joita F1 ei kiinnostanut, ja he vannoivat - kuten Kekenkin kohdalla oli käynyt - ettei Häkkinen tule koskaan voittamaan yhtään osakilpailua, ei ainakaan maailmanmestaruutta. Tämä ruokki mielessäni Mikan suosikkiasemaa entisestään. Häkkisen pitkä ura F1:ssä alkoi vuonna 1991. Hän edusti vain kahta tallia - Lotusta ja McLarenia. Kaikki näkivät, että kysymyksessä oli luonnonlahjakkuus. Mika ajoi ensi kertaa pisteille jo kolmannessa GP:ssään San Marinossa, Imolassa, ollen viides. Seuraavalla kaudella Häkkinen keräsi jo 11 pistettä, ja miestä huhuttiin Williamsin huipputiimiin. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt, vaan Mika ajautui McLarenin testikuljettajaksi. Keken ja Häkkisen uhkapeli osoittautui onnistuneeksi, kuten myöhemmin kävi ilmi.
"Älkää suomalaiset olko huolissanne. Kyllä Mika Häkkiselle löytyy töitä formulamaailmasta." - Sir Frank Williams vuonna 1993.
Olen seuraavaan rankannut Häkkisen uran parhaat kisat paremmuusjärjestyksessä. Näin sen näen.
Mika Häkkisen uran viisi parasta kilpailua:
I Japanin GP, Suzuka, 31.10.1999.
Tässä kisassa ratkaistaisiin maailmanmestaruus. Irvine johti edelliskisan protesti-/vastaprotestihässäköiden jälkeen neljällä pisteellä. Voittamalla Mika varmistaisi toisen peräkkäisen mestaruutensa siinäkin tapauksessa, että Irvine ajaa toiseksi, koska tasapisteissä yksittäisten voittojen määrä ratkaisee, ja niitä Mikalla oli enemmän.
Mestaruustaistosta loukkaantumisensa takia jo kauan ulkona ollut Schumacher otti aika-ajoissa paalupaikan, ja Häkkinen oli toinen. Hirvittävissä paineissa ajanut Mika otti miljoonan dollarin lähdön ja ampaisi kymmenien metrien kaulan saksalaiseen ensimmäiseen mutkaan tultaessa. Schumi koetti leikata suoraan Häkkisen eteen, mutta Martinlaakson suuri poika sai aivan fantastisen startin ja meni menojaan. "Tämän startin jälkeen Mikalla on edessään uransa pisin kaksituntinen", totesi kommentaattorina ollut Keke.
Läpi kauden useita vastoinkäymisiä omista virheistäänkin kokenut Mika kesti järkyttävän hermopaineen, ja samoin kesti auto rääkin. Muutamaa viikkoa aiemmin käyty Malesian GP poiki erään kaikkien aikojen sääntöpykälämyllytyksistä, mikä varmasti lisäsi paineita entisestään; Ferrari sai pitää kaksoisvoittonsa, vaikka Häkkinen oli jo ehditty julistaa mestariksi Ferrarien hylkäämisen myötä. Mika nappasi kuitenkin Malesiasta elintärkeän kolmossijan viime kierrosten ohituksellaan, joka nosti hänet palkintopallille. Tämä kolme kierrosta ennen maalia Herbertistä tehty ohitus oli tärkeä siksi, että näin mestaruus oli edelleen Mikan omissa käsissä.
Suzukan GP:n maalissa Häkkinen oli juhlittu sankari. Hänestä tuli "Seitsemäs Suuri" ts. Mika onnistui kautta aikain seitsemäntenä kuljettana ajamaan mestariksi kahdesti peräkkäin. Edelliset kuusi nimeä olivat Juan Manuel Fangio, Alberto Ascari, Jack Brabham, Alain Prost, Ayrton Senna ja Michael Schumacher. Kisa ei sinällään tarjonnut paljoakaan, mutta niissä paineissa tehty uskomaton startti ja virheetön työ sekä ruutulipun heiluessa koettu suloinen helpotus nostivat tämän GP:n rankingissani Häkkisen uran parhaaksi. Aivan tavallista ei ollut myöskään se, että mestari löytyi vasta toiseksi eniten pisteitä keränneestä tallista.
"Parhaimmat timantit syntyvät suurimmissa paineissa." - Keijo "Keke" Rosberg.
II Luxembourgin GP, Nürburgring, 27.9.1998.
Kysymyksessä oli kauden toiseksi viimeinen kisa, viimeinen käytäisiin vasta viiden viikon kuluttua Japanissa. Mika ja Schumi olivat tasapisteissä ennen kilpailun alkua. Voittaja ottaisi "finaalia" varten etulyöntiaseman sekä pisteissä että henkisesti.
Häkkinen oli aika-ajoissa kolmas. Startti ei ollut paras mahdollinen; Ferrarit ampaisivat kaksoisjohtoon. Muistan selvästi, kuinka ehdin jo pelätä pahinta. Taktikoisiko Scumacherin kärkeen laskenut Irvine hiljentämällä vauhtia, jolloin saksalainen ajaisi leikitellen voittoon ja kenties mestaruuteen saakka? Kierroksella 14 Mika kuitenkin ohitti Irvinen näyttävästi, ja lähti kaventamaan Schumacherin etumatkaa. Jo kymmenen sekuntia Schumin perässä ollut Häkkinen meni varikkopysäykseensä viisi kierrosta saksalaista myöhemmin ajaen välikierrokset raivopäisesti. Tullessaan varikolta Mika ehti nipin napin Schumacherin eteen, ja piti johtonsa loppuun saakka Michaelin lukuisista yrityksistä huolimatta. Häkkinen siis ohitti kilpailun aikana kummatkin Ferrarit tässä mestaruustaistelun kannalta erittäin ratkaisevassa kilpailussa.
Tämä oli ehkä kilpailullisesti Häkkisen uran paras suoritus. Loistava, upea kisa. Tietenkään paineet eivät olleet samaa luokkaa kuin mestaruuden ratkaisseissa kilpailuissa.
"Kun näin Mikan ajavan varikolta ykköspaikalle, en ollut uskoa silmiäni. Hän oli kuronut etumatkani umpeen." - Michael Schumacher.
III Belgian GP, Spa, 27.8.2000.
Kysymyksessä on Mikan viimeinen voitto kaudelta 2000 ja uran ainoaksi jäänyt Belgiasta. Kysymyksessä on myös ainoa kerta, kun Mika onnistui ajamaan ensimmäisenä ruutulipulle sadekilpailussa.
Häkkinen oli ottanut paalupaikan. Sateen ja kauden 1998 muistot (kaikkien aikojen tuhoisin startti kaatosateessa) pakottivat tuomariston tekemään ratkaisunsa: kilpailu aloitettiin safety carin perässä lentävällä lähdöllä. Mika pääsi kärkeen, mutta sateen, rengasvaihtoruletin ja oman spinnauksen myötä Häkkinen löysi itsensä toiselta sijalta Schumacherin takaa. Suomalainen ajoi kuitenkin Schumin kaulan kiinni, ja oli aivan takapuskurissa neljä kierrosta ennen maalia. Häkkinen yritti ja yritti, mutta aika teki työtään Michaelin hyväksi. Onnistuisiko Häkkinen ohituksessaan?
Hetkeä myöhemmin nähtiin Häkkisen uran uskomattomin ohitus, joka puolueettomienkin näkökantojen mukaan on eräs F1-historian upeimmista. Schumi ja Mika ajoivat peräkkäin kuin köyhän talon porsaat, kunnes eteen ilmestyi kierroksella ohitettava Ricardo Zonta. Ennen mutkaa Michael lähti ohittamaan keskellä uraa ajanutta Zontaa. Häkkinen näki hetkensä tulleen, ja lähtikin huimapäiseen ohitukseen toista kautta! Hetken kaikki kolme ajoivat rinnakkain, mutta nerokkaan tempauksen tehneellä Mikalla oli vauhti päällä, eikä Schumacher osannut tätä liikettä odottaa. Häkkinen syöksyi mutkaan ohi hölmistyneen Michaelin, ja ajoi vakuuttavasti voittoon.
En voi sanoin kuvailla Schumacherin ilmettä palkintokorokkeella. Jokainen, joka sen muistaa, tietää täsmälleen, mitä tarkoitan. Siinä oli sekoitus ällistystä ja kunnioitusta. Tuon kisan jälkeen Schumi kuitenkin näytti, miksi hän on kaikkien aikojen paras. Mika oli noussut 24 pisteen takaa-ajoasemasta kuuden pisteen johtoon, mutta Michael jyräsi sekä paalulle että voittoon kauden kaikissa jäljellä olleissa neljässä osakilpailussa. Hallitseva kuningas oli lyöty, kauan eläköön kuningas. Schumacher on sittemmin voittanut kaikki mestaruudet ja ajaa tälläkin hetkellä vakuuttavasti kohti viidettä peräkkäistä ja yhteensä seitsemättä mestaruuttaan.
"He overtook me in a way that was astounding and brilliant, it was a super manoeuvre." - Michael Schumacher.
IV Japanin GP, Suzuka, 1.11.1998.
Vaikka tämä GP osoittautui Häkkiselle kilpailullisesti helpohkoksi, ensimmäinen mestaruus on aina ensimmäinen mestaruus. Paineiden tason voi jokainen kuvitella mielessään. Tästä Mika oli haaveillut ensimmäisestä polkuautostaan saakka.
Mika johti MM-sarjaa ennen viimeistä kilpailua neljän pisteen erolla Schumacheriin. Viimeisen ja toiseksi viimeisen kisan välissä taukoa oli siis peräti viisi viikkoa, joten hermopaineesta kuljettajat saivat kovinta mahdollista kokemusta. Toinen sija kuitenkin riittäisi varmistamaan Häkkisen mestaruuden, koska voittoja oli Mikalla enemmän. Michael nappasi paalun, ja Häkkinen oli toinen. Schumin ja Mikan ero oli alle kaksi sekunnin kymmenystä, mutta kuvaavaa on, että tämä taistelupari oli aika-ajoissa yli sekunnin nopeampi kuin kukaan muu. Ennen lähtöä Häkkinen kävi pääsuoralla kättelemässä jo kypäränsä päähän panneen Schumacherin satojen miljoonien TV-katsojien edessä. Ei aivan tavallista F1-maailmassa.
Lähtöön tarvittiin tällä kertaa kolme yritystä. Ensin sammui Trullin moottori, ja hänet määrättiin lähtemään uusintastartissa jonon hänniltä. Seuraavalla kerralla sattui jotain todella dramaattista: myös mestaruudesta taistellut Schumacher sammutti autonsa, ja sama kohtalo odotti häntäkin. Taktiikat ja tunnemaailma menivät täysin päälaelleen. Nyt Mika lähtisi "paalulta", ja kaksinkamppailijoiden välissä olisi parikymmentä autoa. Kisa oli kuitenkin vasta alkamassa.
Mika otti lähdön varman päälle, ja johti ensimmäisessä mutkassa. Coulthard sai surkean lähdön ja juuttui Frentzenin taakse, kun taas hyvän startin napannut Irvine syöksyi Mikan perään. Häkkinen joutuisi siis ajamaan täysillä ja voitosta, koska perässä oli pahin mahdollinen mies, Ferrarin renkipoika.
Puolueettoman katsojan kannalta Michael Schumacher -show oli luonnollisesti mitä nautinnollisin. Jo lähtösuoralla hän ohitti lukuisia autoja, ja parissa kierroksessa mies oli kolmantenatoista. "Autokilpailuhan tästä vielä ikävä kyllä tulee", totesi kommentaattori Rosberg tavoilleen uskollisena asiallisesti. Noin puolivälin tietämillä Schumi oli jo kolmantena, ja kun edessä ajoivat Irvine ja Häkkinen, Mikalla ei olisi varaa keskeytykseen. Katsojia kidutettiin kierros toisensa jälkeen. Voisiko jo lähes hyppysissä ollut mestaruus sittenkin karata virheeseen tai tekniseen murheeseen?
Goodyearin pehmeillä renkailla raivopäisesti Häkkistä takaa-ajanut Schumacher ei voinut kumejaan säästää, ja se kostautui. Noin parikymmentä kierrosta ennen maalia Schumacherin rengas räjähti näyttävästi ennen pääsuoran jälkeistä mutkaa. Hän ei enää millään voisi nilkuttaa varikolle. Sekä katsojat että selostaja kommentaattorineen ehtivät jo pelästyä, oliko hitaasti ajava auto safety car, joka oli kenties lähtenyt radalle hetkeä aiemmin sattuneen kolarin seurauksena. Häkkisen johto Schumiin oli parikymmentä sekuntia, ja turva-auto voisi kutistaa johtoaseman minimiin. Safety caria ei koskaan nähty. Hitaasti köröttelevä auto osoittautui punaiseksi Ferrariksi, jonka kaksinkertainen maailmanmestari Schumacher pysäköi radan varteen. Tämä keskeytys tarkoitti sitä, että hurjissa paineissa ajanut Mika Häkkinen oli allekirjoittaneen suureksi riemuksi toteuttanut unelmansa ja varmistanut ensimmäisen maailmanmestaruuteensa. Selostajapersoona Matti Kyllönen sekosi täydellisesti ensi kerran sitten Häkkisen uran avausvoiton noin vuoden takaa.
"Nyt saa tuulettaa! Nyt saa tuulettaa! Mikä Häkkinen on maailmanmestari! Mika Häkkinen on maailmanmestari!" - Matti Kyllönen.
"Ihmiset, jotka tyytyvät vähempään - niin, heistä ei tule maailmanmestareita." - Keijo "Keke" Rosberg.
Maalissa Mika otti omansa, ja lähti juoksemaan kohti suomalaisten valtaamaa katsomoa. Unohtumaton tuuletus. Myöhemmin Häkkinen valittiin vuoden urheilijaksi, kuten Keke aikoinaan.
V Unkarin GP, Hungaroring, 13.8.2000.
Schumacher johti MM-sarjaa ennen Unkaria kahden pisteen erolla Häkkiseen ja Coulthardiin, jotka olivat kumpikin 54:ssä pisteessä. Mika oli tehnyt mahtavan kirin: Kanadan GP:n jälkeen vain kolme kisaa aiemmin Schumin ero Lentävään Suomalaiseen oli ollut 24 pistettä, ja nyt Mika taisteli aivan tasapäisesti mestaruudesta. Paitsi Häkkisen loistava ajo myös paikalle saapuneet yli 10 000 suomalaista tekevät tästä kisasta loistavan.
Häkkinen oli aika-ajoissa kolmas. Unkarissa ohittaminen on käytännössä mahdotonta, niin kuin useimmat tietävät. Ainoa mahdollisuus on saada hyvä startti. Mikan lähtö oli mahtava, hän johti jo ensimmäisessä mutkassa. Tämä oli toinen perättäinen huippustartti Häkkiseltä. Saksan GP:ssä kahta viikkoa aiemmin Mika ampaisi kärkeen neljänneltä sijalta, nyt kolmannelta. Häkkinen ajoi virheettömän ja upean kisan. Maalissa tuhannet suomalaiset juhlivat voittoa "kotikisassaan" aivan kuten edelliselläkin kaudella. Häkkinen siirtyi MM-sarjan kärkeen ennen Belgian Spata, kaikkien kuljettajien lempirataa.
Muita ikimuistoisia hetkiä satunnaisessa järjestyksessä:
Australian GP, Adelaide, 10.11.1995, perjantain aika-ajot.
Mika Häkkisen elämä ja ura oli lähellä päätöstään tuona päivänä, kauden viimeistä kisaa edeltävänä perjantaina. Olin lukenut teksti-tv:stä, että Häkkinen oli loukkaantunut ulosajon seurauksena Suomen aikaa aamuvarhaisella ajetuissa aika-ajoissa, mutta tuossa vaiheessa vamman laadusta ei ollut tietoa. Myöhemmin selvisi, että Mika oli loukkannut päänsä erittäin vakavasti.
En koskaan unohda erästä iltapäivälehden kuvaa, jossa Häkkistä vedettiin hervottomana ja ilmiselvästi tajuttomana autosta kasvot verisinä. Tarina kertoo, että F1-lääkäri Syd Watkinsin pätevyys pelasti paitsi Mikan hengen myös terveyden. Ilmeisesti Häkkinen oli tukehtua omaan vereensä, mutta kaulaan työnnetystä putkesta hän tarpeeksi happea, eivätkä aivot vahingoittuneet. Kaikki oli joka tapauksessa milleistä ja sekunneista kiinni. Halvaantuminenkaan ei käsittääkseni ollut kaukana. Häkkinen kuitenkin tervehtyi ja ajoi pisteille vain muutamaa kuukautta myöhemmin kauden 1996 avauskilpailussa.
Sanotaan, että tuollaisissa tilanteissa kuskit todella punnitaan. Toiset eivät enää milloinkaan ole entisellään, toiset palaavat kovempina kuin koskaan. Kummastakin tapauksesta löytyy lukemattomia esimerkkejä. Mika Häkkinen pääsi viimeksi mainittujen listalle.
Euroopan GP, Jerez, 26.10.1997.
Koko kauden 1997 ensimmäistä voittoaan tavoitellut Häkkinen saavutti lopultakin päämääränsä. Mika oli menettänyt teknisten murheiden takia avausvoiton jo useaan kertaan ja noussut myös korkealle vähemmän mairittelevassa "eniten kilpailuja ilman voittoa" -tilastossa monien formuloita ja Häkkistä itseään ihmeellisellä neuroottisuudella inhoavien tuttavieni riemuksi.
Muutama kierros ennen loppua Häkkinen oli kolmantena edellään Coulthard ja samassa kisassa mestaruuden Schumin keskeytyksen myötä varmistanut Jacques Villeneuve. David laski hurjasti taistelleen Mikan ohitseen, ja vain muutamaa mutkaa ennen maalia Häkkinen ohitti myös ongelmia kohdanneen Villeneuven. Jo epätoivoiselta näyttänyt avausvoiton metsästys oli päättynyt kauden 1997 osalta viimeisellä mahdollisellä hetkellä. Mestaruuskautta 1998 ajatellen elintärkeä kynnys oli ylitetty ja siemen kylvetty. Katsojat kokivat myös nyyhkyttelevän ja hysteerisenä huutavan Matti Kyllösen täydellisen sekoamisen, jota saattoi hillitä vain Erkki Mustakarin jäätävän asiallinen kommentointi.
Palkintokorokkeella ja lehdistötilaisuudessa Mika soperteli hämmentyneenä ja epäuskoisena. Hän ei ollut uskoa tapahtumaa todeksi. Maamme-laulu kuultiin ensimmäisen kerran sitten kauden 1985 Adelaiden päätöskilpailun, jossa kansallishymni soitettiin viimeisen kerran Keke Rosbergin kunniaksi.
"Kuljettajan tärkeimmät merkkipaalut ovat ensimmäinen voitto, Monacon voitto ja maailmanmestaruus. Mika on nyt saavuttanut niistä ensimmäisen." - Keijo "Keke" Rosberg.
Italian GP, Monza, 12.9.1999.
Urheilullisesti kysymyksessä lienee Häkkisen uran hirvittävin epäonnistuminen. Tiukassa MM-taistossa Mika tarvitsi ehdottomasti voittoa ja johti kisaa turvallisen tuntuisesti. Kierroksen 30 tuntumassa hän teki kuitenkin shikaanissa järkyttävän ja alokasmaisen virheen spinnaten autonsa hiekkaan, josta se ei enää irronnut.
Häkkinen paiskoi raivoissaan hanskoja ja syöksähteli turvamiehen lähestyessä sinne tänne, kunnes poistui läheiseen metsikköön. Sieltä helikopterin kuva tavoitti kyyryssä kyyhöttävän Mikan, joka ruoski itseään pää polviin painettuna itkua vääntäen. F1-kuskeja arvostellaan usein tunteettomuudesta, mutta sillä kertaa Häkkinen päästi tunteensa purkautumaan valtoimenaan. Ei sillä hetkellä kuitenkaan kiukutteluna, vaan valtavana pettymyksenä ja itsekritiikkinä.
Kirous ei koskaan hellittänyt. Italia jäi ikuisiksi ajoiksi valloittamatta sekä Imolassa että Monzassa niin Kekeltä kuin Mikaltakin. Myöskään Kimi ei ole onnistunut Italian maaperällä voittamaan.
Japanin GP, Suzuka, 24.10.1993.
Mika Häkkinen oli nostettu koko kauden surkuhupaisasti ajelleen Michael Andrettin paikalle edelliseen Portugalin Estorilin osakilpailuun. Jo Estorilissa Mika oli osoittanut lahjakkuutensa lyömällä aika-ajoissa tallitoverinsa, nopealla kierroksella voittamattomana pidetyn, F1-legenda Ayrton Sennan, vieläkin ennätyksellisen 65 paalupaikan miehen.
Japanissa Häkkinen saavutti uransa ensimmäisen palkintopallisijoituksen. Keskimmäisellä voittajan pallilla seissyt Senna onnitteli kolmanneksi ajanutta Häkkistä. McLarenin edellinen ja tuleva mestari kohtasivat ensimmäisen ja viimeisen kerran palkintopallilla. Häkkisen uran paras sijoitus siihen mennessä oli neljäs sija Lotuksella.
Kun Mika seuraavan kerran ylsi kolmen parhaan joukkoon San Marinon GP:ssä vuonna 1994, tunnelmat olivat vähemmän riehakkaat: Senna oli menehtynyt kisan alkuvaiheessa. Tuosta mustasta, Roland Ratzenbergerin ja Ayrton Sennan hengen sekä Rubens Barrichellon loukkaantumisen vaatineesta, viikonlopusta tulee huhti-toukokuun vaihteessa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta.
Yhdysvaltojen GP, Indianapolis, 30.9.2001.
Kysymyksessä on Häkkisen viimeiseksi jäänyt voitto kilpailusta, joka oli Mikan uran ja kauden 2001 viimeistä edellinen.
Kilpailun lähtökohta oli dramaattinen, koska Häkkiseltä oli hylätty aika-ajojen paras suoritus lämmittelyrikkeen takia. Mainittu tulos olisi oikeuttanut kakkosruutuun ja eturiviin. Hänen toiseksi paras suorituksensa riitti vasta neljänteen lähtöruutuun.
Mika ajoi kuitenkin loistavan kilpailun, ja otti uransa 20. voiton. Tuolla kaudella Häkkinen oli jo onnistunut ensimmäistä kertaa urallaan voittamaan Silverstonen, ja nyt sama onnistui Indianapolissa. Mika totesikin jälkeenpäin, että uransa päätöskauden kaksi voittoa osuivat parhaimpiin mahdollisiin paikkoihin; Häkkinen onnistui vielä valloittamaan kaksi autourheilun mekkaa, Indyn ja Silverstonen. Legendaarisimmista kisoista vain Monza jäi ikiajoiksi voittamatta.
Häkkisen ura sisälsi lukuisia muitakin unohtumattomia hetkiä. Saimme kokea fantastisia startteja, vain muutamaa mutkaa ennen maalia teknisiin murheisiin kariutuneita voittoja, uskomattomia aika-ajosuorituksia, satoja MM-pisteitä ja loistavia kilpailuja. Sattuneesta syystä Kimi Räikkönen tai Mika Salo eivät koskaan ole nostattaneet kirjoittajassa vastaavia tunteita. Muutenkin koko F1-sirkus on Schumin ja Ferrarin ylivoiman sekä Häkkisen lopettamisen myötä käynyt mielenkiinnottomammaksi. Juuri kaksinkamppailut MM-taistossa ovat aina olleet lajin suola. Senna vs. Prost, Senna vs. Schumacher, Schumacher vs. Hill, Schumacher vs. Villeneuve, ja tietenkin Häkkinen vs. Schumacher. Kenties muutosta ei liene odotettavissa, ennen kuin Schumi päättää lopettaa uskomattoman uransa. Nähtäväksi jää, oliko Mika viimeinen, joka hänet kykeni lyömään.
"Minun on myönnettävä, että kaipaan Mikaa. Hän oli usean vuoden ajan kilpakumppaneistani pahin, mutta samalla reiluin ja mukavin." - Michael Schumacer talvella 2002.
Ranger