Tennis – urheilun aatelia

  • 112 317
  • 626

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jooh, kyllä kuitenkin näistä kolmesta tulevasta slamista se epätodennäköisin on juuri Pariisi. Wimbledonissa antaisin sellaisen %50% todennäköisyyden, USA Openissa ~30% ja RG:ssa ~10%.

Eihän täällä palstalla kuitenkaan ole sentään menty ihan niin naurettavuuksiin kuin muilla palstoilla, mutta kyllä itsellekkin tuo alkukausi näyttä paljon pahemmalta, kuin miltä nyt näyttää. Kuitenkin selvästi näkyy vieläkin paha sairastuminen jossain asioissa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ehkä vähän turhan nopeasti ja kärkkäästi on jengi halunnut haudata Fedin uran.

Tätähän se on ollut jo muutaman vuoden. "kohta se Fed hiipuu..." Mutta kummasti Roger pysyy kärjessä, ja myös tämän vuoden massakauden jälkeen. 580 pistettä kolmesta isosta kisasta ei ole mikään haaste tämän päivän Federerille.

En yhtään ihmettelisi, vaikka Roger nostaisi vieläkin tasoaan, ja ottaisi yhden tai kaksi isoa kisaa massalta, Wimbledonin, muutaman Mastersin syksyllä sekä US Openin ja olisi vuoden lopussa 1000-1500 marginaalilla ranking-ykkösenä.

Jos näin ei käy ( Federer pysy kärjessä), niin toivottavasti se on Rafa joka Fedin ohittaa. Enpä olisi uskonut pari vuotta sitten, että kirjoitan tuota edellistä lausetta, mutta kiitos Djokovicin tuli tämäkin päivä nähtyä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Totta, täällä on varmaan ylivoimaisesti pysynyt parhaiten kurissa juuri tuo asioiden dramatisointi.

Mutta kiehtovaa on nähdä myös miten serbi käsittelee nämä uudet paineet. Ainakin Monacon semeissä ei todellakaan kerännyt pisteitä. Mikä olisikaan kovempi testi nuorukaiselle jatkoa ajatellen, jos Fed esim. pistäisi kaverin Wimpelin semeissä/finaalissa 3-0 pakettiin.


MACK
 

Bili

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, HIFK, Anaheim
..Unohtui sanoa, että pakko kyllä ihailla kuinka hyvin Rafa pitää pelinsä tasoa yllä. Vaikka Roger meni 4-0 johtoon, niin Rafa jaksoi jatkaa samalla tyylillä kokoajan. Taistelee joka pallosta ja erittäin varmat peruslyönnit kummaltakin puolelta.

Kyllä Rafa tosiaan jatkoi ilman minkäänlaista paniikkia 4-0 tilanteessa, piste kerrallaan. Mielestäni Rafa alkoi tykittään sinne Fedin rystykulmaan enemmän sitä hirveetä yläjengaa ja lähelle takarajaa kuin aiemmin ottelussa, joka toimii aina. Eikä Rafa pelannut 1. erää erityisen hyvin, muutenkin taas ottelun alussa/ 2. erän alussa hän oli hieman "jäässä". Toisaalta Roger tietää sen, että nimenomaan näissä kohdissa murtoja on otettava, mutta menetti aika nopeasti ne takaisinkin 1. erässä.

Oli hienoa nähdä että Roger alkaa taas löytää pelinsä, voipa hyvinkin olla että jo Roomassa nämä miehet kohtaavat uudelleen. Tennis näyttää palanneen perusasetelmaan massakaudella. Hampurin kisa hieman arveluttaa tässä vaiheessa, saa nähdä mitä Nadal sen kisan kohdalla tekee. Saa nähdä mitä Djokovic tekee ja mihin pystyy tulevissa kisoissa. Toi luovuttaminen minullakin ärsyttää, toisaalta on hyvä että kärkiryhmässä alkaa olla havaittavissa taistelua ja tunteiden pintaan nousua henkisellä tasolla enemmän kuin moneen vuoteen. Ärsyttävältä tyypiltä Djoko vaikuttaa, mut nostaapa ainakin tunteita myös katsomoissa!

Niin Rafasta vielä sen verran, että voittipa Robredon kanssa myös nelinpelin Monte Carlossa! Viimeksi samassa masters seriesin kisassa Jim Courier vienyt kaksinpelin ja dubbelin -91 Indian Wellsissä. Nadal&Robredo haastattelujen perusteella aikovat osallistua nelinpeliin olympialaisissa, mitali tavoitteena.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin Rafasta vielä sen verran, että voittipa Robredon kanssa myös nelinpelin Monte Carlossa! Viimeksi samassa masters seriesin kisassa Jim Courier vienyt kaksinpelin ja dubbelin -91 Indian Wellsissä. Nadal&Robredo haastattelujen perusteella aikovat osallistua nelinpeliin olympialaisissa, mitali tavoitteena.

Kehtaako Robredo pyytää oman mitalin... mietin vain että taitaa olla aika paljon Nadalin varassa tuo nelinpelipari. Nooh, ehkä en vain tykkää Robredosta. Kaveri kuitenkin taitotasoltaan ei ole parempi oikeastaan kuin esim. Nieminen, vaikka on ollutkin top-10:ssä.

Roger on muuten ainoita pelaajia joka vähän enemmän koittaa muuttaa peliään massalla, joka jotenkin toiminutkin. Kaikki muuthan oikeastaan pelaavat lähes identtistä peliä oli alusta mikä vain.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kehtaako Robredo pyytää oman mitalin... mietin vain että taitaa olla aika paljon Nadalin varassa tuo nelinpelipari. Nooh, ehkä en vain tykkää Robredosta. Kaveri kuitenkin taitotasoltaan ei ole parempi oikeastaan kuin esim. Nieminen, vaikka on ollutkin top-10:ssä

Robredo on siitä ihmeellinen kaveri, että miehen peli ainakin minun silmissä vaikuttaa siltä, ettei sillä juuri mihinkään pötkitä. Silti Tommy kuitenkin aina välillä yllättää, vaikka nyt onkin rankingissa laskussa. Täytyy kuitenkin muistaa, että mies on esim. Jarkko Niemistä nuorempi (s.1982), ja myös Masters-osakilpailuvoittaja. Robredohan voitti Hampurin "välimassa"-kisan 2006, kun sekä Fed että Rafa vetäytyivät turnauksesta ikimuistoisen Rooman 2006 finaalin jälkeen (6-7,7-6,6-4,2-6,7-6). Tuon pelin jälkeenhän Roger ja Rafa tosiaan vetäytyivät seuraavana päivänä alkavasta Hampurin Mastersista, joka taas sai lisäpotkua sille, että GS-kisojen ja Daviscup otteluja lukuunottamatta kaikki muut pelit tourilla pelataan nykyään paras kolmesta järjestelmällä.

Tommystä vielä sen verran, että vaikka peli ei näennäisesti ole Jarkkoa parempaa, niin silti vei esim. 2006 kaksi tiukkaa vääntöä Jarkkoa vastaan. Poistui siis voittajana kentältä, esim. Båstadissa, jossa Jarkko johti kolmatta erää jo 4-2. Ja on tietenkin voittanut muitakin kovia nimiä. Joten onkohan syy Robredon astetta korkeampaan huippurankingsijoitukseen suhteessa Jarkkoon korvien välissä?

En usko, että Nadal/Robredo Ateenasta mitalia pokkaa. Clement/Llodra ja Bryanit ovat ainakin vahvoilla. Lisämahdollisuuksia tietenkin luo se, että käsittääkseni olympialaisissa täytyy olla samasta maasta, joten moni huippunelinpelipari, jotka atp-tourilla jylläävät kärjessä, eivät voi osallistua.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rooman Masters

ATP-tour on siirtynyt täksi viikoksi Roomaan, kauden neljänteen Masters-sarjan osakilpailuun. Koska kyseessä on jälleen yksi ns. iso kisa, josta huippupelaajat merkkaavat pisteet saldoonsa (vaikka eivät osallistuisi = 0) niin turnauksessa luodaan taas asemia tiukkaan ranking-1 taisteluun, jota ollaan ennustettu käytävän Federerin, Nadalin ja Djokovicin välillä tulevana syksynä.

Lähtökohdat ovat siis jälleen kerran erittäin mielenkiintoiset, koska jo tänä keväänä valta voi vaihtua, JOS Fed epäonnistuu seuraavassa kolmessa turnauksessa (Rooma,Hampuri,Ranskan avoimet, alle 580 pist) edellyttäen, että Rafa voittaa näistä jokaisen.

Djokovicin ei uskota nousevan iholle vielä keväällä, mutta koska miehellä ei ole puolustettavaa lähellekään niin paljon kuin kärkikaksikolla, tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä ja päästä iskuetäisyydelle, esim. Wimbledonia tai viimeistään US Openia silmällä pitäen.

Itse en toivo, enkä usko Djokon menestykseen tänä keväänä, enkä usko miehen nousevan kuluvan vuoden aikana Federerin ohi. Uskon myös Rafan pitävän kakkospaikkansa vahvan massakenttäpelin (ja hyvän kovan kentän pelin) ansiosta. "Asiantuntijat" kuitenkin povaavat vallanvaihtoa jo tälle vuodelle, joten hauska nähdä kuinka käy...

Roomassa, jossa pelataan 56 pelaajan kaaviolla (8 parasta suoraan 2.kierrokselle) osa kärkipelaajista ovat jo aloittaneet. Federer pelasi itsensä 16 parhaan joukkoon voittamalla vakuuttavalla esityksellä "vanhan peikkonsa" Canasin 6-3,6-3. Joten 75 pistettä on jo kasassa tuosta 580 pisteestä. Roddick teki paluun massalle ja voitti kaverinsa Fishin selkeästi 6-1,6-4. Suurin yllätys koettiin maanantaina, kun 9-sijoitettu Ranskan Gasquet jatkoi kyntämistään häviten karsija-Hornalle selkein lukemin. (4-6,1-6).

Pelit jatkuvat tänään klo 14, ja viasat totutusti televisioi. Pelivuorossa mm. Nadal, joka kohtaa Ferreron (taas) sekä Djokovic, jonka haastaa Darcis. Muita kovia pelejä mm. massakenttäspesialisti Almagron ja Nalbandianin välinen taisto, sekä Davydenko vs. Ancic. Niemisen pudottanut Stepanek haastaa sunnuntain Barcelonan finaalissa Nadalilta erän nipistäneen David Ferrerin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt ollaan erittäin lähellä tilannetta, jossa Rafael Nadal jättää jäähyväiset tenniksen ranking-1 paikalle, ehkä lopullisesti.

Ferrero-Nadal 7-5,4-1... ottelu ei ole vielä ohi, mutta pitkästä aikaa ollaan lähellä tappiota, ja jos se tulee, niin Fed tekee taas isoa rakoa Rafaan nähden, ja Djoko tulee iholle.. (Rafan viime vuoden 500 pistettä muuttuu tämän vuoden 5 pisteeseen).

Ottelu voi kyllä vielä kääntyä ( en ihmettelisi yhtään), mutta tiukassa paikassa Rafa on, heti 1. ottelussaan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rafa ulkona, 7-5,6-1.

Teoriassakin tarkoittaa sitä, että Fed säilyttää itsensä ykkösenä (ellei Djokovic voita Rooma, Hampuri, Roland Garros) ruoholle siirryttäessä. Fedin pitää vaan raahata itsensä kentälle (Hampuri,Ranska), ja ottaa tarvittavat 5 pistettä, tai voittaa seuraavan ottelunsa Roomassa.

Rafa voi siis alkaa katsomaan selkänsä taakse, koska Djoko tulee lähelle. Nadalin pisteet (kevään massakisat poistettu) nyt 4080 (2 turnausta miehellä jäljellä), Djokovicin pisteet 4125 (tuohon laskettu mukaan Roomasta tähän mennessä kerätyt pisteet).
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuo sairas kevätkalenteri näkyi Rafassa aivan selkeästi. Ihminen sekin vain on. Toisessa erässä aika pahasti bensa lopussa.

Ihan hyvää tuo tappio vain tekee, voi vähän levätä ennen Hampuria. Jos kohtaa siellä tai Pariisissa Ferreron, niin tulos on varmasti yhtä raaka kuin kaksikon aiemmat duellit.


MACK
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan hyvää tuo tappio vain tekee, voi vähän levätä ennen Hampuria. Jos kohtaa siellä tai Pariisissa Ferreron, niin tulos on varmasti yhtä raaka kuin kaksikon aiemmat duellit.

Näinhän se menee. Tänä vuonna, varsinkin kun kalenteri on olympialaisten takia tehty keväällä vieläkin raskaammaksi, aikaa ei vain jää tarpeeksi palautumiseen. Varsinkin jos aikoo kaikki turnaukset vetää maaliin asti. Hauska kuitenkin huomata, ettei Rafakaan ole "yli-ihminen", edes massalla.

Se on totta, että nyt tuli enemmän lepoaikaa, ja että Hampurissa tai Pariisissa Rafa on vahvempi, kuin että olisi joutunut/päässyt pelaamaan Roomassakin finaaliin asti. Rankinglistalla tuo lepoaika vaan näkyy -495 pisteenä... johon miehellä ei olisi ollut varaa, jos ja kun tähtäimenä oli taistella ykköspaikasta.

Itse toivon ja uskon, että se ylimielinen serbi pysyy vielä tänäkin vuonna Rafan takana, mutta tiukka taisto siitä tulee, varsinkin nyt, kun tappio tuli 1.kierroksella. Darcis ei ollut Djokovicille (vaikka oli pääsemässä murrolla 5-4 johtoon 1.erässä ) mikään mittari. Huomenna sitten katsotaan uudestaan mikä on meininki, kun vastaan Djokolle asettuu Andreev, joka ohittaa Jarkon ensi viikon listalla.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huomenna sitten katsotaan uudestaan mikä on meininki, kun vastaan Djokolle asettuu Andreev, joka ohittaa Jarkon ensi viikon listalla.

Olihan Andreev jo aikamoinen mittari, vaikka Djokovic miehen kaatoikin (6-3,3-6,6-3). Huomion arvoista on se, että ottelu kesti varttia vaille 3 tuntia. Ja kun vastaan huomenna asettuu luovutusvoitolla Gonzosta ilman hikipisaroita selvinnyt, ehkäpä maailman tämän hetken kolmanneksi paras massakenttäpelaaja, Almagro, niin testit Djokovicilla kyllä jatkuvat. Voitolla Almagro nousisi TOP-10 pelaajaksi. Aika hyvin, kun vielä muutama viikko oli Niemisen takana. Kertoo paljon tenniksen pienistä piste-eroista sijojen 10-30 välissä, mutta myös miehen (Almagro) tämän hetken pelitasosta.

Federer otti rutiinivoiton Karlovicista (7-6,6-3), ja Wawrinka kaatoi eilen Nadalin voittaneen Ferreron. Alkaa ex-Ranskan avointen juniorimestari näyttämään tasoaan myös miesten sarjoissa. Voi olla kovakin pelaaja Ranskan avoimissa. Ja eiköhän viimeistään ensi vuonna Federer lähde yhdessä Wawrinkan kanssa "maajoukkueeseen", tavoitteena Davis Cup. Mieshän on tähän mennessä, mielestäni fiksusti, asettanut oman uransa maajoukkueen edelle, koska toista huippupelaajaa Sveitsillä ei ole ollut.

Amerikkalaisista on aina puhuttu etteivät miehet pärjää massalla. Ja kuinkas kävi tässä turnauksessa. Molemmat, sekä Blake että Roddick, pelaavat huomenna puolivälierissä. Varsinkin Andyn suoritus tuo hyvälle mielelle. Miestähän on haukuttu siitä, että elää syötöllään, ja että on täysi lammas kenttäpelissä. Ehkä niin, mutta nyt kuitenkin kahdella voitolla puolivälierissä.

Huomiset puolivälierät:

Federer - Stepanek
Djokovic - Almagro

Roddick -Robredo
Blake - Wawrinka

EDIT: Robredo sitten voitti Davydenkon 4-6,6-2,7-6. Millä lihaksilla? Menee tietysti tuosta vielä finaaliin? No, Davydenkolle Roddick olisi hävinnyt varmasti, niinkuin piti hävitä Robredonkin.
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huomiset puolivälierät:

Federer - Stepanek
Djokovic - Almagro

Roddick -Robredo
Blake - Wawrinka

Federer meni sitten häviämään Stepanekille lukemin 6-7,6-7. Oli jo toista erää 3-5 30-30 tappiolla Stepanekin syötössä, käänsi tilanteen 6-6 (tiebreak 5-2) johdoksi, mutta niin vain hävisi lopulta ottelun. Kaikki kunnia Stepanekille. Pelasi hyvin, syötti hyvin ja myös pelasi erinomaista verkkopeliä.

Tämä sopii erinomaisesti sille ylpeälle serbille, jolla on nyt mahtavat mahdollisuudet kuroa eroa Nadaliin/Federeriin ennen kesää/syksyä, jolloin on iskun paikka ranking-1 paikkaa vaaniessa. Toivottavasti häviää Almagrolle, vaikka aloitti pelin juuri vahvasti.

Roddick vei sitten lopulta voiton Robredosta. Tiukille veti, mutta voitto on tärkeintä. Hienoa nähdä Andy massakisan (masters-sarja) välierissä.

Tämän päivän tulokset:

Stepanek - Federer 7-6,7-6
Djokovic - Almagro 2-0...

Wawrinka - Blake 6-7,7-6,6-1
Roddick - Robredo 6-3,4-6,7-6

EDIT: Mitä vittua? Almagro antoi luovutuksen Djokolle tilanteessa 6-1,1-0. Nyt sitten Stepanek jätetään ne Vaidisovan jyystöt Federer-voiton kunniaksi tekemättä, ja isketään Djokovicin kimppuun huomenna oikein tosissaan. Otetaan revanssi viime vuoden US Openin 1.kierroksen (5.erä tiebreakissa) tappiosta.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuinkahan moni lipunostaja on tänään ollut lievästi sanottuna pettynyt Rooman semeihin?

Wawrinka-Roddick 3-0 luov.
Djokovic-Stepanek 6-0, 1-0 luov.


MACK
 

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
POMMI!

Maailman ykkönen Justine Henin lopetti uransa.
Ei mitään kauden lopussa tjsp. Vaan välittömästi!

Todella, todella outo ajoitus. Juuri ennen Ranskan Avoimia ja vielä olympiavuonna. Sama kuin Federer ilmoittaisi saman pari viikkoa ennen Wimbledonia.

Ilman suurempaa mielikuvitusta tulee mieleen "D", jonka jälkeen WTA antanut mahdollisuuden tällaiseen. Näin säilyy kasvot ja maine molemmilla.

Paska homma. Alkaa meikäläisellä käymään suosikkipelaajat vähiin. :(
 

scholl

Jäsen
Hieno uutinen! Se ärsyttävämpi belgialainen, rinnaton mies on poissa. Samanlainen fiilistely, vaikka myönnetäänkö että mauton, tuli silloin kun Selesiä puukotettiin. Vielä kun Saparova ja Davenport jäisivät eläkkeelle. Huono puoli se, että tuolla ei ole ketään nyt sitten tilalle. Ei ole Steffi Grafia tai Martina Hingisiä. Ei oikeastaan ketään hyviä tyyppejä ns.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pisteet tällä hetkellä Ranskan avointen jälkeistä listaa silmällä pitäen. (Hampuri 2007 ja Roland Garros 2007 poistettu)

1. Federer 5700 (5625+75+X)
2. Djokovic 4555 (4550+5+X)
3. Nadal 4090 (4085+5+X)

Jaossa 1500 pistettä. Djokovic maksimissaan Hampurin ja Ranskan avointen voitolla nousee lukemaan 6050, joten vielä teoriassa mahdollisuus nousta ykköseksi, mutta vain teoriassa.

Starace-Nadal tilanteessa 3-2. Jos espanjalainen häviää 1.kierroksella, Djokolle riittää kaksi voittoa Hampurista (Chela ja Karlovic), jotta nousisi kakkoseksi rankinglistalla.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä noussut Djokovic ranking kakkoseksi. Olisi noussut tämän päivän voitolla, mutta Rafa vei ottelun nimiinsä 7-5,2-6,6-2, vaikka Djoko aloitti ottelun terävästi ja oli jo tilanteessa 0-3 15-40 Rafan syöttäessä. Peli oli kyllä todella korkeatasoista. Oli aivan käsittämättömiä palloja välillä. Ja yleensä se oli juuri Rafa, joka juoksi pallot kulmista ja ohitti/nosti yli hölmistyneen Djokon.

No huomenna sama ravi jatkuu Federeriä vastaan, joka voitti yllättäjä Seppin toisessa välierässä, ja kyllä tuo kolmetuntinen hyödyttää varmasti Fediä jonkun verran. Sääli etten itse pysty näkemään huomista ottelua.

Djoko lähtee Roland Garrosiin pistepäärällä 4775, ja Rafa pistemäärällä 4585/4435. Fedin pistemäärät 6125/5975 riippuen mitä huomenna tapahtuu. Näistä pisteista siis jo poistettu viime vuoden Ranskan avointen pistemäärät. Federer siis varma ykkönen massakenttäkauden huipennuksen jälkeen. Rafalla riittää Djokonkin kanssa tekemistä rankinglistalla, koska lähtee vähintään 190 pisteen takamatkalta taisteleman Pariisin herruudesta.
 

Seneca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina, Vancouver, SaiPa
Täällä Atlantin väärällä puolella Euroopan massakevät on aina vähän hankalampi seurattava, mutta näin viikonloppuaamulle tuota Hampurin semiä parempaa viihdettä on mahdotonta kuvitella. Djokovic haastoi Nadalin ihan tosissaan ja olisi tuolla pelillä todennäköisesti voittanut aivan kenet tahansa muun, vähän niinkuin Davidenkolle kävi Roomassa vuosi sitten samassa vaiheessa samaa miestä vastaan. Vuoden paras matsi tähän mennessä.

Sinällään sääli, että tätä turnausta pelataan Masters-statuksella nyt viimeistä vuotta, vaikkei tämä toki glamourilta ja prestiisiltään toki samassa luokassa Monte Carlon ja Rooman kanssa paini. Yleisö näyttää silti olevan hyvin mukana, areena on komea, eikä Saksan tennis ole yhtään sen vähempää vitsi kuin vaikkapa Italiankaan tällä hetkellä. ATP-tourin kevät on tukkoinen kun tässä tulee viidet Mastersit parin kuukauden sisään ja Hampurin entrylista kärsii pahiten rasittuneista pelaajista, loukkaantumisista ja hankalasta ajoituksesta viikkoa ennen sitä tämän kauden vaiheen päätapahtumaa.

Vaikka tässä vielä pari matalamman tason lämmittelykisaa ensi viikolla pelataankin, asetelmat Ranskan avoimien suhteen alkavat olla selvät.

Nadal-Federer -finaali Roland Garrosissa tuskin ketään yllättäisi, ja Djokovic on liimannut itsensä status quon ykköshaastajaksi. Sen jälkeen pakka on taas sekaisin; Davidenkon ja Ferrerin massakaudet eivät ole menneet ihan toivotulla tavalla, Nalbandian perinteisesti perseilee kaikki yli kahden tunnin aikaerolla Buenos Airesista pelattavat ei-Grand Slamit, Almagro ei ole suurten pelien mies, Monaco/Wawrinka hyvistä massatuloksista huolimatta eivät nyt varsinaisesti pelkoa herätä kenessäkään ja muutama muu perinteinen nimi (Acasuso, Cañas, Robredo) on kohteliaasti sanottuna laskusuhdanteessa. Jenkkipelureilla sentään on jopa Sam Querreyta myöten yhdet hyvät turnaukset alla, joten viime vuosilta tuttuja mahalaskuja ei ehkä tällä kertaa nähdä.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No huomenna sama ravi jatkuu Federeriä vastaan, joka voitti yllättäjä Seppin toisessa välierässä, ja kyllä tuo kolmetuntinen hyödyttää varmasti Fediä jonkun verran. Sääli etten itse pysty näkemään huomista ottelua.

Mitäköhän ihmettä siellä Hampurissa oikein tapahtuu? Katselin tuossa vajaa puoli tuntia sitten tilannetta, ja Federerhän siellä vei Rafaa ihan tosissaan (5-1). Nyt 1.erä on pelattu, ja sen voitti Nadal 5-7!

Kuinkakohan monta eräpalloa tuli tällä kertaa missattua?
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Millonkohan viimeksi Federer on ottanut 7 pelin putkessa pataan 0-7 tai menettänyt 4 kertaa peräkkäin syöttönsä?

Näin kävi tänään, tilanteesta 5-1, tilanteeseen 5-7,0-1. Kuittasi kuitenkin heti perään Rafan syötön, piti omansa ja toisessa erässä 2-1 johtoon. Prkl kun ei näe ottelua...

Ja nyt näköjään otti toisen murron heti perään ja 3-1 johtoon. Kylläpä peli aaltoilee...

Federer - Nadal:
1. 5-1 (syötönmurrot 2-0)
2. 0-7 (syötönmurrot 0-4)
3. 3-0 (syötönmurrot 2-0)
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rafa sen sitten lopulta vei, taas. Federer - Nadal 5-7,7-6,3-6

Seuraavaksi sitten viikon tauko huippumiehillä, jonka jälkeen kevään huipennus, Ranskan avoimet.

Mielenkiintoista nähdä kummalle puolelle kaaviota Djokovic arvotaan. Nythän mies on 2 kertaa arvottu Rafan puolelle ja kerran Rogerin. Todennäköinen välierävastus. Ja miten onnistuu Federer tuon ainoan puuttuvan GS-tittelin metsästyksessä. Ehkä se kauden ainoa massakisavoitto Rafasta tulee Federerille sitten Roland Garrosin finaalissa?

Joka tapauksessa rankinglista TOP-3 osalta tiivistyy edelleen. Vieläkään ei Ranskassa ole edes teoriassa mahdollista, että Federerin pitkä putki ykkösenä menee poikki, mutta Djokovic kyllä on tulossa lähelle, eikä Rafakaan ole kaukana. Yhdellä yllätystappiolla (1.kierros = 5 pist, Turnausvoitto = 1000 pist) rankinglista/piste-erot muuttuvat merkittävästi.

Pisteet, kun viime vuoden Ranskan avointen pisteet poistettu saldosta:

1. Federer 5975
2. Djokovic 4775
3. Nadal 4585

Ja kun vielä otetaan kesäkuun Wimbledonin pisteet pois niin tilanne näyttää tältä

1. Federer 4975
2. Djokovic 4325
3. Nadal 3885

Djokovic siis huomattavasti lähempänä Federeriä kun mitä piste-ero tällä hetkellä /huomisen listalla on. Federer ja Nadal puolustavat kahdessa seuraavassa isossa kisassa molemmat 1700 pistettä Djokovicin 900 pistettä vastaan.

Ja huomisen lista siis näyttää tältä:

1. Federer 6675
2. Nadal 5585
3. Djokovic 5225
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Rafa teki taktiset "loukkaantumiset" ja 1-5 kääntyi 7-5:ksi. Toisessa erässä 5-2 kääntyi 6-6:ksi. Tosin Federer lopulta voitti.

Kyllä kuitenkin taas oikea suunta Rogerilla, kokoajan parempaa peliä massalla ja pidempiä pätkiä. Ehkä sitten Ranskassa 3 erää putkeen niin hyvää kun tänään 5-6 peliä putkeen meni.

Hienoa tennistä kuitenkin pääosin ja suurimman osan ottelusta pisteet voitettiin, eikä vain saatu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös