Teemu Väyrynen – puolustava maalintekijä

  • 8 450
  • 29

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Tälle Jokipoikien kasvatille on aika avata oma ketju, kun kaverilla on 15 maalia tehtynä. Väyrysellä on sopimus vuoteen 2020 ja toinen kausi Tepsissä menossa.

Viime kaudella Väyrynen teki ensimmäisen maalinsa Liigassa. Tällä kaudella puolustavassa roolissa tehnyt 15 maalia ilman ylivoima-aikaa. Tuntuu, että kovalla prosentilla tekee paikoista maaleja ja suurimman osan paikoista järjestänyt itse.

Kova työnteko ja luisteluvoima näkyy jokaisessa vaihdossa. Väyrystä ei voi sivuuttaa pudotuspelikokoonpanoista. Kovat odotukset, että pystyy pitämään tasonsa ja kehittyy kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tällä kaudella puolustavassa roolissa tehnyt 15 maalia ilman ylivoima-aikaa. Tuntuu, että kovalla prosentilla tekee paikoista maaleja ja suurimman osan paikoista järjestänyt itse.

Olisi mielenkiintoista joskus tarkastaa, kuinkahan monta maalia Teemu Väyrynen on tehnyt alivoimalla, tyhjiin tai sitten muuten vain ottelun viiden viimeisen minuutin aikana. Sellainen pers'tuntuma mulla on, että noihin kolmeen kriteeriin saattaa sopia reilusti yli puolet Väyrysen maaleista.
 
rassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Meneeköhän oikein, mutta 7 maalia

2x AV (Näistä toinen taisi olla viime minuuteilla)
5x 5min, joista 2 tyhjiin.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kova työnteko ja luisteluvoima näkyy jokaisessa vaihdossa. Väyrystä ei voi sivuuttaa pudotuspelikokoonpanoista. Kovat odotukset, että pystyy pitämään tasonsa ja kehittyy kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina.
Nyt kommentoin tätä vähän provosoivaan sävyyn, mutta miten niin odotat Väyrysen kehittyvän kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina? Väyrynenhän on tällä hetkellä aivan terävintä kärkeä liigassa omassa roolissaan, aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Ilari Filppula. Miten tästä nyt vielä kehitytään kärkihyökkääjäksi? No joo, ymmärrän, että odotat Väyrysen muuntautuvan 1-2-kenttien hyökkääväksi hyökkääjäksi. Minä en. Minusta olisi kohtalaisen absurdi ajatus alkaa ajamaan omassa roolissaan aivan sarjan terävintä kärkeä olevaa pelaajaa toisenlaiseen rooliin, kun on olemassa tämäkin rooli, johon pelaaja sopii ominaisuuksiltaan erinomaisesti ja jossa hän on jo aivan sarjan terävintä kärkeä. Joka rooliin tarvitaan sarjan terävintä kärkeä oleva pelaaja jos halutaan pelata mestaruudesta. Mieluiten vieläpä niin, että joukkueen jokainen pelaaja on jossain roolissa aivan sarjan terävintä kärkeä. Ei kukaan odota Filppulankaan kehittyvän vanhoilla päivillään liikkeen ehkä hidastuessa jarrukentän alivoimaekspertiksi ihan vain siksi, että homma toimii aivan toisenlaisessakin roolissa. Tuntuu, että porukka ei täysin arvosta Väyrysen duunia, kun odotetaan "kehittyvän" aivan toisenlaiseen rooliin. Sitä paitsi enemmän olisi tarvetta kehittää Filppulasta jarrumies kuin Väyrysestä ykköskentän laituri tai jopa sentteri, jota tonttia Väyrynen on myös pelannut. Filppulan ja Palveen myötä kun on jo kaksi samantyyppistä roolissaan sarjan terävintä kärkeä olevaa pelaajaa kiinnitettynä joukkueseen, mutta jarrumiehen rooliin pitkällä sopparilla kiinnitetty Virtanen ei mahdu kokoonpanoon.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Nyt kommentoin tätä vähän provosoivaan sävyyn, mutta miten niin odotat Väyrysen kehittyvän kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina?
Niin että pystyy säilyttämään nykyisen tason, eikä jää pelkästään yhden kauden onnistumiseksi. Mielestäni pitää onnistua useammalla kuin yhdellä kaudella jotta voidaan jatkuvasti odottaa tulosta ja luokitella roolissaan "kärkihyökkääjäksi".
 
huhupuhe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nyt kommentoin tätä vähän provosoivaan sävyyn, mutta miten niin odotat Väyrysen kehittyvän kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina? Väyrynenhän on tällä hetkellä aivan terävintä kärkeä liigassa omassa roolissaan, aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Ilari Filppula. Miten tästä nyt vielä kehitytään kärkihyökkääjäksi? No joo, ymmärrän, että odotat Väyrysen muuntautuvan 1-2-kenttien hyökkääväksi hyökkääjäksi. Minä en. Minusta olisi kohtalaisen absurdi ajatus alkaa ajamaan omassa roolissaan aivan sarjan terävintä kärkeä olevaa pelaajaa toisenlaiseen rooliin, kun on olemassa tämäkin rooli, johon pelaaja sopii ominaisuuksiltaan erinomaisesti ja jossa hän on jo aivan sarjan terävintä kärkeä. Joka rooliin tarvitaan sarjan terävintä kärkeä oleva pelaaja jos halutaan pelata mestaruudesta. Mieluiten vieläpä niin, että joukkueen jokainen pelaaja on jossain roolissa aivan sarjan terävintä kärkeä. Ei kukaan odota Filppulankaan kehittyvän vanhoilla päivillään liikkeen ehkä hidastuessa jarrukentän alivoimaekspertiksi ihan vain siksi, että homma toimii aivan toisenlaisessakin roolissa. Tuntuu, että porukka ei täysin arvosta Väyrysen duunia, kun odotetaan "kehittyvän" aivan toisenlaiseen rooliin. Sitä paitsi enemmän olisi tarvetta kehittää Filppulasta jarrumies kuin Väyrysestä ykköskentän laituri tai jopa sentteri, jota tonttia Väyrynen on myös pelannut. Filppulan ja Palveen myötä kun on jo kaksi samantyyppistä roolissaan sarjan terävintä kärkeä olevaa pelaajaa kiinnitettynä joukkueseen, mutta jarrumiehen rooliin pitkällä sopparilla kiinnitetty Virtanen ei mahdu kokoonpanoon.
Jos kehitys jatkuu, niin varmasti muotoutuu laadukkaaksi kakkosketjun duunarihyökkääjäksi liigaan. Väyrysessä näen paljon samaa kuin esimerkiksi Sakari Mannisessa, joka kelpaisi varmasti jokaiseen liigaseuraan top-6 hyökkääjäksi, joka pystyy tappamaan myös alivoimaa. Kyllä Väyrynen varmasti tähyää itsekin ihan ykköskorin monipuoliseksi hyökkääjäksi, joka pelaa niin yli-ja alivoimaa ja näinollen isompia minuutteja kuin nyt.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Nyt kommentoin tätä vähän provosoivaan sävyyn, mutta miten niin odotat Väyrysen kehittyvän kärkihyökkääjäksi Liigassa tulevina kausina? Väyrynenhän on tällä hetkellä aivan terävintä kärkeä liigassa omassa roolissaan, aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Ilari Filppula. Miten tästä nyt vielä kehitytään kärkihyökkääjäksi? No joo, ymmärrän, että odotat Väyrysen muuntautuvan 1-2-kenttien hyökkääväksi hyökkääjäksi. Minä en. Minusta olisi kohtalaisen absurdi ajatus alkaa ajamaan omassa roolissaan aivan sarjan terävintä kärkeä olevaa pelaajaa toisenlaiseen rooliin, kun on olemassa tämäkin rooli, johon pelaaja sopii ominaisuuksiltaan erinomaisesti ja jossa hän on jo aivan sarjan terävintä kärkeä.

Ei sitä tarvitse tehdä roolinsa kustannuksella. Onhan yksi liigamme parhaista pelaajistakin kahden suunnan työmyyrä, eli puhun Jukka Peltolasta. Jere Lehtinenkin meni koko uransa eteenpäin eikö koskaan lakannut olemasta tunnollinen molempiin päihin. Mitään Filppulaa ei kannata yrittää leipoa Väykästä, mutta kun paukuttaa yli 15 maalia on hulluutta olla tarjoamatta isompaa ruutua myös hyökkäyksessä ensi kaudelle.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juuri nämä tarinat ovat niitä joita TPS tarvitsee jotta vetovoima pelaajamarkkinoilla kasvaa ja sijoitus Liigan kärkipäähän vakiintuu. Viime kaudella Väykältä nähtiin väläyksiä, vaikka tehot vielä jäivät piippuun. Taisin jossain Antsaa kehaistakin tästä potentiaalisesta hausta, nyt kun mies on noussut Liigan roolipelaajien eliittiin ja sopimustakin on vielä kaksi vuotta jäljellä, niin täytyy tästä antaa Antsalle vielä paksumpi sulka hattuun.

Kovalla prosentilla tosiaan käyttää paikat ja siihen päälle on erinomainen puolustavan roolin pelaaja. Tärkeä pelaaja tuleville kausille.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuntuu, että kovalla prosentilla tekee paikoista maaleja ja suurimman osan paikoista järjestänyt itse.

Ensimmäistä ei tarvitse arvailla. Liigan sivuilta näkee että 15 maalia syntynyt 83 laukauksella, jolloin osumatarkkuus 18,1%. On Liigan ylivoimaisesti kliinisin viimeistelijä yli 40 peliä pelanneista. Seuraavana Jukureiden Henritius (47 matsia, 13,7%).

Jälkimmäisestä taasen voidaan sopia olevamme eri mieltä.

Loppujen lopuksi tämä maalimäärä on kuitenkin ihan poikkeuksellinen, eikä tuollaista tehokkuutta ole jatkossa oletettavissa jos laukaisumäärät pysyvät noin alhaisina. Syöttöjäkin vain kaksi, joten ei Väyrysestä ihan heti ole mitään pelinrakentajaa saati patelainemaista maalilinkoa tulossa.

Vahvuudet liikkeessä, työnteossa ja puolustamisessa. Jos olisi tehokkaampi niin tuo Jasperin ruutu voisi toki olla avoinna. Hyökkäävän kentän työmyyrä joka tekee muille tilaa ja hoitaa puolustusvelvoitteen.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Tps:n tuleva "kulttipelaaja"(minikultti) pelaa kovalla tasolla ja jalkanoupeuden kanssa SaiPan paketilla vaikea pysyä perässä. Eilinen voittomaali oli kuin toisinto kauden peleistä.
Mistähän antaa löysi tämän kaverin 3 vuoden sopimuksella TPS:n.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Hieno voittomaali Väyryseltä. Ekassa erässä oli kyllä paikka pistää koko peli pakettiin :)

Näinpä. Suorana kun katsoi niin ei näyttänyt niin hyvältä paikalta, mutta kun näki hidastuksen maalin takaa kuvattuna, niin kyllähän Väykkä siinä teki molarista pelastajan ihan itse
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Kyllä jotain vammaa Pitsissä tuli. Tepsin instavideossa Väykällä jokin reisihässäkkä jalassa (ultraäänikö?).
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieman on tukkoista ollut, mutta joko nyt alkaisi aukeamaan? Keskiviikkona 1+1 (en valitettavasti matsia nähnyt) ja tänään todella vahva spurtti AVlla, hyvä kuti takapatjaan ja Monni pääsi herkuttelemaan reboundilla. Näitä tarvitaan etenkin nyt kun lasaretissa on ruuhkaa.

Vasta kauden ensimmäin AV-maali muuten.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Teemu Väyrynen ykkösen laidalla. Muistaakseni on joskus ennen ollut tuolla paikalla, mutta koskaan ei ole yhtään maalia tehnyt ykkösketjussa vai onko?
 
Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Muistan että teki kaksi maalia Perrinin ja Kallion vierellä pari kautta sitten kotimatsissa. Ässiä vastaan?
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Muistan että teki kaksi maalia Perrinin ja Kallion vierellä pari kautta sitten kotimatsissa. Ässiä vastaan?

Vähissä on kyllä ilonaiheet. Haluttaisi tietää että millä näytöillä Väykälle veivataan jatkopahvia? Onko se vaan nii hyvä jätkä? Jos/kun tällä periaatteella näitä soppareita saa niin turha odotella edes pienintäkään menestystä.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vähissä on kyllä ilonaiheet. Haluttaisi tietää että millä näytöillä Väykälle veivataan jatkopahvia? Onko se vaan nii hyvä jätkä? Jos/kun tällä periaatteella näitä soppareita saa niin turha odotella edes pienintäkään menestystä.

Kuka Väyryselle on jatkoa veivaamassa?
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kuka Väyryselle on jatkoa veivaamassa?

No aika moni tuolla eri ketjussa. Haluaisin vaan kuulla ne perustelut millä näitä soppareita saadaan? On mielestäni aika järjetöntä että tämä sama ralli jatkuu vuodesta toiseen. Okei Väykkä tuskin kallis on mutta onko se joku syy palkata hänet?

Tuntuu että tämä halpuuskortti nostetaan aina esille. Saadaan taas se 2+7 viiteenkymmeneen matsiin. En tajua mikä siinä on kun näitä roikotetaan tuolla puoliväkisin.

Enkä tarkoita tätä sinulle henkilökohtaisesti eli älä ymmärrä väärin.
 
Ok, en jaksa kaivella, mutta tuntuu ettei täällä ole Väykälle jatkoa huudettu. Voin olla väärässäkin, joka ei ole tavatonta sekään.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ok, en jaksa kaivella, mutta tuntuu ettei täällä ole Väykälle jatkoa huudettu. Voin olla väärässäkin, joka ei ole tavatonta sekään.

Et sitten parempaan pystynyt? Kuulostaa juuri siltä ympäripyöreältä selittelyltä mitä TPS harrastaa pelaajien sopimusten suhteen. Kunhan kaikilla on kivaa niin onhan se fantsua.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Et sitten parempaan pystynyt? Kuulostaa juuri siltä ympäripyöreältä selittelyltä mitä TPS harrastaa pelaajien sopimusten suhteen. Kunhan kaikilla on kivaa niin onhan se fantsua.
Mitä sä vingut? Totesin, että kukaan ei Väykkää kaipaa, en minäkään.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Jos noita paskoja tuolla kentällä katsoo niin näkisin aika paljon huonompiakin jatkoja kun nelosen laidan jatkon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös