Teemu Turunen, Oulun Kärpät

  • 102 921
  • 454

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Mitä mieltä porukka on ollut Turusen kauden alusta?

Aloitetaan pienellä viestillä, eikä yritetä tyhjästä pankkia. Turunen ei ole pelannut ns parhaiden kanssa, mutta ei ole silti loistanut oikein mitenkään. Viime kaudella hän pysyi hyvin kiekossa ja hankki paljon jäähyjä ja teki vaarallisia paikkoja. Nyt ei ole mielestäni kumpikaan toteutunut isommin. Ei jäähyjä ja todella paljo helppoja kiekonmenetyksiä. Onko Teemu tämän hetken pelillä edes 2kentän tasoinen peluri kuvitteellisesta mestaruus joukkueessa?
Pitkälti omaan silmään sama tarina kuin muillakin tulosyksikön sotureilla. Harkkapeleissä vielä hyvännäköistä tekemistä (viime kauden Turusta), mutta nyt mies on hukkunut samaan harmaaseen massaan kuin muutkin. Tuntuu, että luopuu kiekosta paljon herkemmin kuin aiemmin. Jotenkin näkymätön kaikin puolin.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mitä mieltä porukka on ollut Turusen kauden alusta?

Aloitetaan pienellä viestillä, eikä yritetä tyhjästä pankkia. Turunen ei ole pelannut ns parhaiden kanssa, mutta ei ole silti loistanut oikein mitenkään. Viime kaudella hän pysyi hyvin kiekossa ja hankki paljon jäähyjä ja teki vaarallisia paikkoja. Nyt ei ole mielestäni kumpikaan toteutunut isommin. Ei jäähyjä ja todella paljo helppoja kiekonmenetyksiä. Onko Teemu tämän hetken pelillä edes 2kentän tasoinen peluri kuvitteellisesta mestaruus joukkueessa?
Jos katsotaan osin isompaa kuvaa, niin tuskin lienee enää sattumaa, että viimeisen kahden kauden aikana (viime ja tämä kausi) Kärpissä on ollut liki n. 40 pelaajaa, jotka ovat alisuorittaneet, eivät ole saaneet itsestään parasta irti ja tekeminen on jäänyt vajaaksi. Joukossa on sitten säännön vahvistavia poikkeuksia (viime kauden Turunen, Hyry). Turustakin - kuten ketä tahansa yksittäistä pelaajaa - voidaan pompotella ketjusta toiseen vaikka mielin määrin. Mutta täytyy miettiä, että hoitaako oiretta (pelaajia) vai taudin aiheuttajaa (ihan joku muu kuin pelaajat).

Joku tottakai nostaa tähän vasta-argumentiksi nyt alkukaudesta jonkun Antosen missatun tyhjän maalin tai Berglundin munatun läpiajon, mutta sanoisin, että nämä ovat liki 70 pelin otannalla aika pisaroita meressä... Ei sillä, että kaikki olisi toki valmennuksenkaan syy ja kyseessä on toista kautta putkeen kollektiivinen epäonnistuminen (pelaajat <-> valmennus <-> seurajohto). Toki tässäkin em. ketjussa myös se valmennus olisi niin ikään enemmän 'oire' joka sitten omalta osaltaan oirelee pelaajiin paljon ylemmiltä tahoilta valunutta kuonaa, eikä olisi täten se kaikesta alun saanut tautipesäke. Kyllä se paska vaan valuu alaspäin ja saastuttaa kaiken siinä matkankin varrella olevan ja leviää lopulta siellä rakenteidenkin alapäässä oleviin henkilöihin. Itse katsoisin tätä juuri vähän laajemmin ja sanoisin, että kyllä isossa kuvassa lopulta ollaan tilanteessa, jossa se paskan valuminen alaspäin heijastelee yksittäisten pelaajian suorittamiseen ja koko joukkueeseen siellä ketjun lopussa.

Onko tämän joukkueen tai jokun yksittäisen pelaajan lukot enää avattavissa sillä, että yrittää nyt epätoivoisesti hoitaa jo todella pitkälle levinneitä taudin oireita (=Liigan kärkipelaajinkin kuuluvat - liki maajoukkuetason - kaverit - mm. Turunen - näyttävät joltain Mestis-jyriltä)? Juuri tässä konteksissa ja laajemmassa näköalaikkunassa niin ne yhdet missatut tyhjät maalit sinne tai tänne ovat ihan mitättömiä ja pienen pieniä pisaroita tässä kaikessa haisevassa likaliejussa. Tämä paranemisprosessi pitää aloittaa jostain paljon syvempää ja taudin alkupäästä, ja ihan oikeasti pohtia, ovatko kaikki pelaajat juuri niin onnettoman huonoja, kuin ovat viimeiset kaksi kautta näyttäneet, vai ihan oikeasti oirelevatko jotakin paljon suurempaa, joka heidätkin on "saastuttanut"...
 
Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Eli mitä mieltä olet yksilönä Turusen alkukaudesta?

Paljon hyviä asioita muuten kirjoititkin.
 
Miekkonen

Hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Ei ole sattumaa, että melkein kaikki pelaajat suorittaa alle oman tason, puhumattakaan optimista.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Eli mitä mieltä olet yksilönä Turusen alkukaudesta?

Paljon hyviä asioita muuten kirjoititkin.
Turunen on ollut suhteellisen näkymätön ja vaisu, eikä antanut (pystynyt 'ympäristön' tukemana/takia antamaan???) sitä panosta mitä häneltä voidaan odottaa, muutaman muunkin kaverin tavoin. Mutta kuten totesin, laittaisin tämän isossa kuvassa - kuten koko muunkin joukkueen alisuorittamisen - hyvin pitkälti muiden asioiden (mm. valmennuksen) piikkiin. En kuitenkaan kokonaan laita sitä valmennuksen piikkiin, koska on myös hyvä ymmärtää pelaajien vastuu ja oma rooli. Edes valmennuksen heikko ja sekava pelikirja ei ole mikään syy löysäillä tai olla yrittämättä täysiä, kuten on ehkä joidenkin (ei niinkään kyllä Turusen) yksilöiden kohdalla nähty viime ja tämän kauden aikana. On toki myös tähän viitaten hyvä pohtia, että ovatko meidän joukkueeseen kärkirooleihin (Antonen, Junttila, Kemppainen, Bunnaman, Mingoia, Berglund, Jandus etc.) hankitut pelaajat myöskään niin hyviä kuin heidän luullaan(/halutaan?) olevan, vai vaan maximissaan 'hyvää tasoa'...

On siis hyvä ymmärtää mielestäni, että eivät nämä asiat koskaan tietenkään mitään täysin ja absoluuttisesti mustavalkoisia ole, jotta voitaisiin sanoa, että jokin asia johtuu nyt "100%:sesti" jostain yhdestä tekijästä. Taustalla on monia eri tekijöitä (ja eri tavalla sekä eri 'suuruisesti' vaikuttavia), joidenkin korostuen vahvemmin kuin toisten, jotka johtavat sitten tiettyyn lopputulemaan. Ja tässä Kärppien pelaajien kollektiivisessa alisuorittamisessa näen suurimpana tekijänä ja vaikutuksen valmennuksen panoksen ja se muodostaa noista pelaajien alisuorittamiseen johtavista tekijöistä sen 'leijonan' osan. Toki tätä ketjua voi johtaa myös halutessa pidemmälle, koska valmennus ei ole itse itseään palkannut vaan seurajohto, jonka 'mandaatilla' ja vahtivuorolla tämä kaikki nyt toteutuu ja tapahtuu jne. joten miten kauas ne juurisyyt sitten johtavatkaan ja niitä haluaa viedä. Ison kuvan hahmottamiseksi kenties mahdollisiman syvälle ja zoomata ulos laajempaan perspektiiviin...
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Tänään kaikui Stadissa hallin käytävillä paristakin suusta huhua, että Turunen olisi tyytymätön Kärpissä ja hakisi siirtoa pois jo tämän kauden aikana. Kuulemma tähyäisi loppukaudeksi ensisijaisesti Ruotsiin ja toissijaisesti Sveitsiin, mutta haluaisi jokatapauksessa pois Marjamäen joukkueesta. Jotenkin nämä jutut ei sovi siihen kuvaan, mikä minulle on Teemu Turusesta muodostunut, enkä todellakaan pidä Stadin jäähallia parhaana tai luotettavimpana Kärpät-huhujen lähteenä. Toisalta kyse stadilaisesta pelaajasta, joten kaiketi täälläkin suunnalla voi asiasta jotain yietoa olla. Pitkät horinat, mutta pääsenpä lopulta asiaan, eli onko Oulussa ollut vastaavaa juttua liikkeellä?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Asiasta en mitään tiedä, mutta eihän tuo toisaalta yllättäisi yhtään ketään.

Kyllä minäkin haluaisin mahdollisimman kauas Marjamäen Kärpistä. Ei nuo pelaajatkaan tyhmiä ole. Siellä tajutaan, että ei tälläkään kaudella menestyksestä pelata.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tänään kaikui Stadissa hallin käytävillä paristakin suusta huhua, että Turunen olisi tyytymätön Kärpissä ja hakisi siirtoa pois jo tämän kauden aikana. Kuulemma tähyäisi loppukaudeksi ensisijaisesti Ruotsiin ja toissijaisesti Sveitsiin, mutta haluaisi jokatapauksessa pois Marjamäen joukkueesta. Jotenkin nämä jutut ei sovi siihen kuvaan, mikä minulle on Teemu Turusesta muodostunut, enkä todellakaan pidä Stadin jäähallia parhaana tai luotettavimpana Kärpät-huhujen lähteenä. Toisalta kyse stadilaisesta pelaajasta, joten kaiketi täälläkin suunnalla voi asiasta jotain yietoa olla. Pitkät horinat, mutta pääsenpä lopulta asiaan, eli onko Oulussa ollut vastaavaa juttua liikkeellä?
En tiedä, mutta jos vaihtoehdot on Teemu Turunen tai Lauri Marjakeitto, niin valitsen Turusen tuhat kertaa sadasta. Pidän miestä täysin olosuhteiden uhrina, kyllä se nyt jostain kertoo että viime kauden sekasorrossakin teki yli 40 pistettä ja mies on urallaan dominoinut Liigassa niin IFK:ssa kuin HPK:ssakin.

Jos tämän tason pelaaja onnistutaan ensin saamaan Kärppiin ja sen jälkeen vielä kustaan muualle, niin ei enää järki riitä tähän touhuun.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!

Samaa mieltä. Teemu Turunen pelaa logolle ja välittää, mutta hän on olosuhteiden uhri. Jos tuon tasoisen pelaajan saa kaitsittua tuollaiseksi kuin nyt on saatu, on paljon pielessä.

Kaveri on eliittitason hyökkääjä, ja hän on kohta hukannut kaksi vuotta urastaan Kärpissä. Ja me kannattajat olemme hukanneet kaksi vuotta mahdollisuutta nähdä tuon tason pelaaja parhaassa iskussaan.

Kaikki tietävät, minne sormi osoittaa.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Tänään kaikui Stadissa hallin käytävillä paristakin suusta huhua, että Turunen olisi tyytymätön Kärpissä ja hakisi siirtoa pois jo tämän kauden aikana. Kuulemma tähyäisi loppukaudeksi ensisijaisesti Ruotsiin ja toissijaisesti Sveitsiin, mutta haluaisi jokatapauksessa pois Marjamäen joukkueesta. Jotenkin nämä jutut ei sovi siihen kuvaan, mikä minulle on Teemu Turusesta muodostunut, enkä todellakaan pidä Stadin jäähallia parhaana tai luotettavimpana Kärpät-huhujen lähteenä. Toisalta kyse stadilaisesta pelaajasta, joten kaiketi täälläkin suunnalla voi asiasta jotain yietoa olla. Pitkät horinat, mutta pääsenpä lopulta asiaan, eli onko Oulussa ollut vastaavaa juttua liikkeellä?

Ilkeitä huhuja vain. Kuka täältä haluaisi pois!
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos tämän tason pelaaja onnistutaan ensin saamaan Kärppiin ja sen jälkeen vielä kustaan muualle, niin ei enää järki riitä tähän touhuun.
Yksi farssi lisää menisi joukonjatkona helposti. Kyllä se järki ja ymmärrys on mennyt tähän touhuun jo ajat sitten.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Jaahas. Minä en ole mitään kuullut, mutta en yllättyisi.

Ei Turunen ole ihan niihin odotuksiin vastannut, mitä minulla oli. Odotukset oli, että Turunen olisi Liigan about Top 10 pelaaja ja ihan kärkihyökkääjiä. Ei ole ollut.

Viime kausi oli ihan ok kuitenkin pl. säälipleijarit, joissa katosi kuvasta täysin. Tällä kaudella 3 maalia SaiPaa vastaan. Eniten kuitenkin huolettaa, että miehen kiekollisen pelaamisen taso menee jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kyllä se taistelee, mutta kun pitäisi olla ratkaisijakin. Nyt tuo tekeminen on ihan liikaa säheltämistä.

Silti suurimpana syyllisenä jonkinmoiseen alisuorittamiseen uskallan tässäkin tapauksessa pitää valmennusta. Kyllä Turusesta olisi enemmän otettavissa irti. Etenkin se HPK-aikainen Turunen oli käytännössä pitelemätön.
 
Toisaalta, kuka Kärpissä on onnistunut yksilötasolla kenttäpelaajista Marjamäen aikana?

Hyry. Siihen se jää. Ei ole sattumaa tuo.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Toisaalta, kuka Kärpissä on onnistunut yksilötasolla kenttäpelaajista Marjamäen aikana?

Hyry. Siihen se jää. Ei ole sattumaa tuo.
No ei niitä montaa ole, mutta nostaisin Anttilan ehkä myös. Noista tulosyksikön kentistä ei kyllä tule ketään mieleen.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Eikös se Turunen paukutellut nimenomaan Pikkaraisen IFK:ssa sen yli 50 pojoa? Jos pitää sen Turusen ja Marjamäen välillä valita, niin vink vink.
Kyllä vaan. Oli Pikkaraisen IFK:ssa täysin pitelemätön.
 
Miikkael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings
Teemu Turunen, 27 vuotta. Jääkiekkoilija parhaassa iässä, joka haluaa mennä urallaan eteenpäin. Tällä hetkellä mies uhraa ja tuhlaa parhaita pelivuosiaan sekaisin olevassa Kärppä-organisaatiossa ja Marjamäen paskassa valmennuksessa.

Kyllä itse kukin pohtisi muita vaihtoehtoja, mikä on ihan inhimillistä. Teemu kuitenkin varmasti taistelee viimeiseen asti tässäkin nutussa.

Tähän asiaan liittyy yksi isoimmista ongelmista, mitä Marjamäen päävalmentajuus tälle seuralle aiheuttaa. Eli kuka eliittipelaaja haluaa siirtyä enää seuraan, jonka päävalmentajana on Lauri Marjamäki? Epäilen, että niitä pelaajia on jatkuvasti vähemmän.
 
Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Tähän asiaan liittyy yksi isoimmista ongelmista, mitä Marjamäen päävalmentajuus tälle seuralle aiheuttaa. Eli kuka eliittipelaaja haluaa siirtyä enää seuraan, jonka päävalmentajana on Lauri Marjamäki? Epäilen, että niitä pelaajia on jatkuvasti vähemmän.
Vähintään saman tason ongelma on pelaajat, jotka eivät suostu millään lähtemään Marjamäen valmennuksesta. Esim. Kivistö ja Tiivola.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

Tuhlasi Turunen niitä vuosia Marjamäen alaisuudessa jo Jokereissakin. En ymmärrä mikä järki tuossa on. Muistan että herran lähipiiri oli todella kummissaan siitä että siirtyi(Ouluun)Marjamäen joukkueeseen kun oli siitä juuri eroon päässyt. Ja ihmetys ei sitä Kärppiin lähtöä koskenut vaan Marjamäen alaisuuteen palaamista.

Eihän tuo kovinkaan hyvältä ratkaisulta ole toistaiseksi näyttänyt. Turusen pitäisi dominoida liigaa.

Jonkun Peter Tiivolan halukkuutta roikkua Kärpissä ymmärrän hyvin. Noilla näytöillä ei varmaan saisi mistään puoliksikaan yhtä rahakasta sopimusta.
 
Goodrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähintään saman tason ongelma on pelaajat, jotka eivät suostu millään lähtemään Marjamäen valmennuksesta. Esim. Kivistö ja Tiivola.
Kyllähän he lähtevät, kun lyödään tarpeeksi seteleitä kouraan. Jos taas sopimuksista haluttaisiin eroon siten, että löydettäisiin heille uudet seurat, jotka ottaisivat nykyiset sopimukset kontolleen niin ei tule tapahtumaan.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jonkun Peter Tiivolan halukkuutta roikkua Kärpissä ymmärrän hyvin. Noilla näytöillä ei varmaan saisi mistään puoliksikaan yhtä rahakasta sopimusta.
@GT avasi tuon Tiivolan tilanteen tuossa aiemmin. Kärpät olisi halunnut eroon, mutta ottajia ei ollut. Liekö liian kallis sopimus esteenä, mutta nyt Tiivola vain roikkuu joukkueen mukana. Kaukalossa esitykset ovat olleet sen mukaisia.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
@GT avasi tuon Tiivolan tilanteen tuossa aiemmin. Kärpät olisi halunnut eroon, mutta ottajia ei ollut. Liekö liian kallis sopimus esteenä, mutta nyt Tiivola vain roikkuu joukkueen mukana. Kaukalossa esitykset ovat olleet sen mukaisia.
Rahasta se on kiinni. Kyllä Tiivolalla ottajia olisi jos liksa olisi parin viimeisen kauden näyttöjä vastaava. Eli kyllä tuo kallis sopimus on este. Kallis ainakin pelaajan tasoon nähden. Ehkä jos tuuri käy joku SHL- seura saattaisi siirtorajalla kiinnostua. Sinne kelpasi vanhoilla meriiteillä äskettäin Olli Palolakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös