Tavoite 2007-2008

  • 9 009
  • 29

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Useimmat vedonlyöntifirmat ovat sijoittaneet Bluesin kolmannelle sijalle. Koska kyseessä on kertoimet mestaruudesta, tulee mielestäni runkosarjassa tavoitteena olla toinen sija. Perustelen tätä sillä, että helsinkiläiset syövät toistensa pisteitä Bluesin päästessä helpommalla. Välisarjat suosivat eniten Kärppiä ja siksi runkosarjan voitto karannee pohjoiseen.

Pudotuspeleissä tulisi päästä yksi kierros viime kautta pidemmälle eli finaaliin. Pronssi olisi tietysti historiallinen sekin mutta ei näin etukäteen mitenkään huikealta tavoitteelta kuulosta. Ylimielistä? Ehkä, mutta juuri kolmanneksi ovat vedonlyönnin ammattilaiset Bluesia veikanneet. Eikö tavoitteen tulisi olla hieman korkeammalla?
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ääh, ei Bluesia uskalla ikinä korkealle veikata. On tässä sen verran jo vuosien mittaan paskaa tullut niskaan.

Kaippa tuo käypä tavoite voisi olla runkkarissa kotietu ja välieriin sitten pleijareissa. Vituilleenhan tuokin menee kun nyt perkele menin noin sanomaan. Saatana säälipleijareissa nähdään.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Perustelen tätä sillä, että helsinkiläiset syövät toistensa pisteitä Bluesin päästessä helpommalla
Tuossa on kyllä totuuden siemen. On kuitenkin hyvä muistaa Bluesin uniikki taito sössiä ns. varmat psiteet milloin mihinkin. Muutamilla edellisillä kausilla tasoitusta on annettu myös pelaamalla osa sarjasta A-junioreilla, kun jätkät ovat olleet lasaretissa tai keksineet muita tekosyitä.

Realistinen tavoite pitäisi olla suora pudotuspelipaikka. Kotietu olisi jo hieno saavutus. Miksi ei ylemmäs? No siksi, että
1) valmennus on todella kokematon ja voi sössiä kauden oikein kunnolla
2) Kariya, Kohn ja Manderville on paikattu Öhmanilla, Kellerillä ja Osalalla, ei riitä, kun maalinteko tökki jo viime kaudella

Miksi Blues omaa kuitenkin mahdollisuuden korkeammalle kuin viime kaudella? Koska
1) Puolustus on terveempi ja sitä kautta parempi
2) HPK ja Tappara ovat heikentyneet samalla kun HIFK on vahvistunut -> yhden sijan nousu mahdollinen
3) välisarjavastustajamme Saipa on heikentynyt ja kärsii vielä lukuisista loukkaantumisista

Näin ollen odotan sijoja 5. tai 6. Siitä ylöspäin kaikki on plussaa. Jos sijoitus ei ole kuuden parhaan joukossa olen pettynyt.
 

JAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon entiset SM-liigajoukkueet
Kyllä Bluesin tavoitteena pitää olla mitali. Vähempään ei voi tyytyä. Se, kuinka realistinen tämä tavoite on, onkin sitten ihan kokonaan toinen juttu.

Jos jostain saataisiin yksi huippuluokan maalintekijä mallia Tony Salmelainen tai vastaava, Bluesilla voisi olla ihan tosissaan mahdollisuuksia tapella keväällä mitali itselleen ensimmäistä kertaa historiassa.

Vanha totuus on kuitenkin, että Espoo Blues pettää aina.
 

Kolokettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KoU, HJK, AS Roma, Chelsea
Kyllä Bluesin tavoitteena pitää olla mitali. Vähempään ei voi tyytyä. Se, kuinka realistinen tämä tavoite on, onkin sitten ihan kokonaan toinen juttu.

Jos jostain saataisiin yksi huippuluokan maalintekijä mallia Tony Salmelainen tai vastaava, Bluesilla voisi olla ihan tosissaan mahdollisuuksia tapella keväällä mitali itselleen ensimmäistä kertaa historiassa.

Vanha totuus on kuitenkin, että Espoo Blues pettää aina.

Kärpät,Jokerit ja HIFK lienevät lähes selviöitä välieriin. Neljännestä paikasta sitten Blueskin astuu kisailemaan yhdessä muiden yrittelijöiden kanssa. Pronssiottelussa voi taas käydä ihan kuinka vaan, joten siinä se mitalin mahku piileekiin...

Mutta loppuotteluun ei tule Bluesilla olemaan MITÄÄN mahdollisuuksia. Enkä halua tänne nyt tulla lesoilemaan narrien kovalla joukkueella, mutta totuus vaan on se että Kariya-Manderville-Kohn-Bruckler samassa joukkueessa oli se mahdollisuuksien vuosi (jälleen). Okei Öhman,Clarke,Alanko,Keller,Osala on hyviä hankintoja, mutta täytyy muistaa että ykkösen lisäksi lähti myös kolmosketju, eikä mikään joukkue kovin hevillä tällaisesta toivu. Pakkikalusto on SM-liigaan kärkiluokkaa, ykkösmaalivahti kuuluu ehdottomasti TOP 5-veskareihin ja kakkonen myötäilee myös, mutta siitä huolimatta en jaksa uskoa Bluesin finaalipaikkaan. Niin kovia nimiä vilisee noiden kolmen pakka.

Joten Bluesin tavoite mielestäni olisi runkosarjassa sijat 4-5. Kuudes sija taas toisi vastaan Jokerit,Kärpät tai HIFK:n, ja siihen se mitalitavoite kaatuisikin. Eli runkosarjassa sija 4 tai 5, sitä kautta puolivälieriin vastaan HPK,Lukko tai JYP ja sitten välierin tappion kautta kovalla asenteella pronssipeliin jossa asenneongelmainen IFK kaatui melko selkeästi luvuin 6-1.

Joten Espoon Bluesin realistinen mutta silti ponnistuksia vaativa tavoite voisi mielestäni olla voittaa yksi ottelu enemmän kuin viime vuonna. Ja ne mukavat pronssimitalit kaulaan vaan!

On kyllä hienoa seurata kuinka talousasioita kuntoon laittava Blues pystyy jälleen kerran tarjoamaan sopimuksia niin Alangoille,Clarkeille,Brucklereille sun muille.

Ai niin mutta Eskelinen ja Hurme eivät sopimusta saaneet. Sillähän kuitataan jo puoleen joukkueen palkka.
 

MacLean10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Terveet pelaajat, Espoo Blues
Mutta loppuotteluun ei tule Bluesilla olemaan MITÄÄN mahdollisuuksia.
On täysin typerää alkaa tässä vaiheessa vuotta latelemaan tuollaista. Okei, olisihan se todellinen paukku jos keväällä Espoossa pelattaisiin finaaleita, mutta kausi on pitkä ja kaikkea voi tapahtua.

Valmennus ratkaisee pitkälti Bluesin menestyksen. Jos valmennus onnistuu ja pelaajista saadaan kaikki irti jne., niin mitaleista pelaaminen ei ole ollenkaan mahdotonta. Runkosarjassa on pelattava itsensä kuitenkin aluksi kuuden joukkoon ja sitä kautta taata hyvät asemat playoffeihin. Eli tavoitteeksi olisi syytä aluksi asettaa suora playoff-paikka. Playoffeissa kaikki on taas mahdollista ja se on asia erikseen.
 

Kolokettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KoU, HJK, AS Roma, Chelsea
On täysin typerää alkaa tässä vaiheessa vuotta latelemaan tuollaista.

Jeesjees turha provosointi on perseestä varsinkin heinäkuussa, mutta siitä huolimatta aika utopistiselta Bluesin finaalipaikka kuulostaa. Oli nyt sitten heinäkuu tai maaliskuu. Onneksi pelit ratkaisee!
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Puolustuksella on ennenkin pärjätty.
Puolustajia on todella paljon ja erilaisia laidasta laitaan.

Laatikainen - Alanko
Clarke - Huczkowski
Heiskanen - Kuoppala
Suhonen - Gustafsson
Pikkarainen - Kurki
+ Lostedt

Siihen päälle vielä Bernd "Mielummin Brückler kuin Markkanen" Brückler.
Silti, Blues on Blues. Pettää aina.

Enkä nyt hyökkäystä huonoksikaan kutsuisi.
Toki Kariyan pisteisiin ei pääse kukaan, mutta Kariya oli pleijareissa ihan paska.

Öhman yli 20 maalia - paikkaa Kohnin helposti.
Keller kenties 40 pistettä - yhtä iso kysymysmerkki kuin Kariya vuosi sitten.
Osala ei voi olla huono, mahdollisesti jopa yli 30 pistettä.
Lehtonen nostaa vastuun myötä profiiliaan - mahdollisesti jopa yli 30 pistettä.
Uhlbäck jälleen täysin kunnossa, 20-30 pistettä mahdollinen.
Clarkekin voi päästä tuohon 20-30 pisteeseen.
Grünnilla taas kaikki 1-25 pisteen välillä kaikki on mahdollista.
Karlsson, onnistuuko liigassa?

Niin ja Immonen* yli 40 pistettä kun pelaa Öhmanin ja Kellerin kanssa.

* Tai vastaava.

Ei tässä mun mielestä mikään hätä ole. Vuosiin näyttänyt joukkue näin hyvältä.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tää on SE kausi! Sori, oli ihan pakko... ;)
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
On kyllä hienoa seurata kuinka talousasioita kuntoon laittava Blues pystyy jälleen kerran tarjoamaan sopimuksia niin Alangoille,Clarkeille,Brucklereille sun muille.

Ai niin mutta Eskelinen ja Hurme eivät sopimusta saaneet. Sillähän kuitataan jo puoleen joukkueen palkka.
Kiva, että miellyttää. Kannattaa kuitenkin muistaa noissa provon poikasissa faktat. Eli myös Korhosen, Mandervillen ja Peltosen palkat säästetään. Yksi pointti on myös se, että taisihan se Brückler pelata täällä ja viime kaudella.

Tommyn kirjoitukseen sen verran, että ovathan nuo pisteet mahdollisia, mutta tuskin jokainen sentään onnistuu. Tämä siksi, että en usko kokemattoman valmennuksen saavan joukkueesta parasta irti. Osalan ja/tai Lehtosen 30+ pistettä olisi melkoinen jymypaukku. Keller on myös täysin kirjoittamaton kortti. Tiedän, että niin oli Kariyakin, mutta se ei tarkoita, että Keller onnistuu. Grünnin viime kausi on niin ikään muistissa. Toivon toki, että Blues voitta kaikki pelit ja kaikki pelaavat elämänsä parasta kiekkoa. Saapa nähdä toteutuuko toive...

Runkosarjassa sijat 4-6 ovat realistiset ja pudotuspeleissä taitava valmennus voi voittaa taitavamman/runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen, kuten Heikkilä viime kaudella. Kärppiä vastaan tasoero oli jo liian suuri.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Vaikeaa nähdä että runkosarjassa jätettäisiin joku kolmikosta HIFK-Jokerit-Kärpät taaksemme. Kyllä näkisin että sijat 4-8 ovat runkosarjassa ne jotka ovat realistisia tällä hetkellä. Mikäli sietä nyt joku oikeasti maalintekoon pystyvä koodinimi Tim McSniper tulisi voisi tuota arviota päivittää sijoille 4-6.

Ennenkaikkea tuntuu hyvältä se että joukkue on järkevästi rakennettu. Tulevan kauden jälkeen kun vielä päästään niistä "viimeisistä" ylipalkatuista vapaamatkustajista eroon niin homma näyttää jo siltä miltä sen olisi ajat sitten pitänyt.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta loppuotteluun ei tule Bluesilla olemaan MITÄÄN mahdollisuuksia..

En itsekään pidä sitä realistisena mahdollisuutena mutta kyllä näitä ihmeitä on nähty ennenkin kiekossa. Tuoreinpina luonnollisesti jokerit ulos playoffseista sekä ässät finaaliin. Taisi kärppien ensimmäinen vierailukin finaaleissa (uuden nousun jälkeen) tulla melko puskista.

Mutta se provoilevista poroista ja asiaan.

Tavoitteena luonnollisesti taistelu kotiedusta joka olisi optimaalinen suoritus. Kuuden parhaan joukkoon tuolla joukkueella ja etenkin puolustuksella pitäisi päästä. Montaa maalia ei bluesia vastaan tulla tällä kaudella tekemään, siitä pitää huolen yksi liigan parhaista vahdeista.

Blues saisi kanssa pelata sellaista kiekkoa, että voi rehellisesti sanoa tää on mun blues. Taisteleva ilme illasta ja ottelusta toiseen etenkin kotona olisi suotavaa. Valmentaja on melkoinen märkäkorva äijissä mutta toivottavasti pokka pitää eikä aleta valittamaan tuomareista yms. epäoleellisista seikoista vaan keskitytään joukkueen peluuttamiseen parhaalla mahdollisella tasolla.

Niin ja sairaslomia voisi olla huomattavan paljon vähemmän edelliseen kauteen verrattuna.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Puolustuksella on ennenkin pärjätty.
Puolustajia on todella paljon ja erilaisia laidasta laitaan.
...
Öhman yli 20 maalia - paikkaa Kohnin helposti.
Keller kenties 40 pistettä - yhtä iso kysymysmerkki kuin Kariya vuosi sitten.
Osala ei voi olla huono, mahdollisesti jopa yli 30 pistettä.
Lehtonen nostaa vastuun myötä profiiliaan - mahdollisesti jopa yli 30 pistettä.
Uhlbäck jälleen täysin kunnossa, 20-30 pistettä mahdollinen.
Clarkekin voi päästä tuohon 20-30 pisteeseen.
Grünnilla taas kaikki 1-25 pisteen välillä kaikki on mahdollista.
Karlsson, onnistuuko liigassa?
Olennaista tosiaan on, että joukkueen pakisto ja maalivahti kestävät vertailun minkä tahansa liigajoukkueen kanssa. Kyllähän se niin on, että jokainen menestyvä joukkue rakennetaan alakerran kautta.

Noista Tommyn ennusteista sen verran, että monilta unohtuu Samuli Suhonen, joka oli kuitenkin tullessaan Bluesiin erittäin hyvän liigatason puolustaja. Kuopiosta toki varoiteltiin miehen hieman laiskast asenteesta, joka varmaan koki kovia Heikkilän treenissä. Uskoisin kuitenkin, että Suhonen tulee nostamaan profiiliaan ensi kaudella sopivammassa valmennuksessa ja parantamaan 15 pisteestään lähemmäs edelliskauden 22 pistettä. Näin Bluesilla olisi kolme pakkia (Laatikainen, Clarke ja Suhonen), jotka tekevät (todennäköisesti) yli 20 pistettä. Se on jo aika hyvin.

Öhmanille 20 maalia on jo todella hyvin, mutta sanoisin 15 maalia ja 40 pistettä olevan lähempänä. Tehoissa korvanne enemmänkin Mandervillen kuin Kohnin. Keller sen sijaan saisi pyrkiä Kohnin paikkaajaksi. Hänelle 23 maalia voi olla hieman liikaa, mutta joka tapauksessa hän lienee joukkueen "puhtain" maalintekijä. Ehkä 15-20 maalia voisi olla realismia. Yhtään maalintekijää ei tunnu olevan näin ennen kauden alkua, jolta voisi odottaa 20 maalin kautta. Toki Uhlbäck voi yltää lähemmäs 20 maalia kaiken mennessä nappiin, se kuitenkin vaatii erinomaisen keskuhyökkääjän Erikssonin tapaan ja tällä hetkellä sellaista ei Bluesissa ole.

Lehtoselta ja Osalalta ei pidä mielestäni odottaa liikoja. Toki onnistuessaan vastuullisessa roolissa etenkin Lehtoselta voinee odottaa erittäinkin paljon. Realismia kuitenkin lienee noin 20-30 pisteen kausi.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Yhtään maalintekijää ei tunnu olevan näin ennen kauden alkua, jolta voisi odottaa 20 maalin kautta.
Tässä ja muissakin spekulaatioissa tuntuu Viitaluoma unohdetun täysin. Onko toiveissa sitten, että Ville ottaisi jotain Eriksonin roolia. Ehei, katsokaas vaan, niin Ville se maaleja tekee.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
On vaikea sanoa miten pelit menevät uudella valmentaja kaksikolla ja uusilla ulkomaalaisissa, mutta odotan viimekauden tapaista tulosta. Olisi tottakai hyvä, jos päästäisiin mestaruudesta taistelemaan, johon en kuitenkaan usko Blues :in yltävän, mutta ehkä 5 ja 6 sijat ovat varmat, luotan kuitenkin 3 sijaan ja pronssiin. Ei ainakaan floppia!

Jos kaikki onnistuu voidaan me olla mestareitakin, mitään ei saa jättää pois laskuista jos lasketaan ajalla, kaikkea voi sattua. Tärkeät pelaajat voivat loukkaantua, peli voi olla aivan fantastista. Ei voi veikkailla, mutta voi kuitenkin.
Elikä Blues sijoittuu sijoille 4,5 tai 6. Jos pitää yksi veikata, veikkaan viitosta :)

Onnistunut kausi on tärkeä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Päivitän ja lisään vähän tuohon aiempaa kirjoitukseeni. Eli edustusjoukkueelle runkosarjassa mielestäni hyväksyttävä suoritus olisi suora pudotuspelipaikka. Kotietu on mahdollinen, mutta vaatii kyllä, etenkin kokemattoman valmennuksen osalta, nappisuorituksen. Pudotuspeleissä pitäisi sitten yltää neljän sakkiin.

Seuratasolla oltiin viimekaudella Suomen parhaita. Tähän ei välttämättä päästä tällä kaudella, mutta tavoitteen pitäisi olla siinä kolmen parhaan joukossa.

Pelaajatasolla odotan Lehtosen ja Osalan lyövän (läpi mikäli täällä pelaavat). Tämä riippuu tietysti paljon valmennuksen onnistumisesta. Lisäksi odotan Miettisen ottavan vakiopaikan nelosketjussa. Em. tavoitteiden toteutuessa olen tyytyväinen.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
En halua "moderoida" keskustelua, mutta olisin mielelläni kuullut mikä kenenkin mielestä olisi sopiva tavoite Bluesille. En siis sitä, mikä on todennäköinen suoritus. Itse olen edellen runkosarjan kakkossijan ja finaalipaikan kannalla jo aikaisemmin maintsemieni perustelujen vuoksi. Tavoitteen kun mielestäni tulee olla korkeammalla kuin mihin todennäköisesti yltää rutiinisuorituksella.
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuuden joukkoon

Veikkaan, että valmennusjohto asettaa tavoitteekseen luotsata Blues kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa. Se oli tavoite myös kaudella 05-06 Heikkilän alaisuudessa, jolloin jäätiin hyvästä joukkueesta huolimatta kuitenkin 8. sijalle. Toivon, että Matikainen saa mahdollisimman nopeasti juonesta kiinni, eikä jouluna olla kamalasti jäljessä tavoitteesta (suorasta pudotuspelipaikasta), sillä on hyvin mahdollista, että kokematon valmennuskaksikko ei saa keväällä joukkueesta yhtä paljoa irti kuin kokenut Heikkilä.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Mielestäni realistinen tavoite on neljän joukkoon. Jokereilla ja Kärpillä on paremmat joukkueet, HIFK:n kanssa aika tasavertainen (vrt HIFK:n hyvä hyökkäys vs Bluesin hyvä puolustus).

Loppujengeillä on sitten huonommat joukkueet kuin Bluesilla.
Haastajina näkisin ehkä Tapparan (jonka tähdet me pöllittiin, miten niitä voi ottaa vakavasti?), Lukon (Toivola on todella huono valmentaja) ja HPK:n (kukaan ei vaan tiedä ketä siellä pelaa ja kuka valmentaa).

Eli neljän sakkiin ehdottomasti pitäisi olla tavoitteena.
HIFK:n kanssa sitten tuo kolmas sija.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Realistinen tavoite tällä arsenaalilla on kuuden joukkoon.
Ennakkoon kovempia rosteriltaa ovat: IFK, Jokerit, Kärpät. Tasoissa ollaan Tappararan, Lukon ja HPK:n kanssa.

Toivoisin, että Bluesin suoritus oli tasaisen varmaa, suurempia notkahduksia ei saisi tulla.
Tavoitteena toki tulee olla myös se, että joukkue pysyisi terveenä ja henki sen sisällä hyvänä. Yhtään pelaajaa ei tarvitsisi päästää enää sairauseläkkeelle.
Blues saisi myös sijoittua päästettyjen maalien määrässä top 3 joukkoon (siis mahd. vähän omiin kiitos).

ps. Oma tavoitteeni on käydä vielä enemmän kotiotteluissa sekä psyykata joukkueen johtoa hankkimaan Määtän Terzin takaisin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
ps. Oma tavoitteeni on käydä vielä enemmän kotiotteluissa sekä psyykata joukkueen johtoa hankkimaan Määtän Terzin takaisin.
Minkälainen juliste tehdään? Kenties nimettömiä soittoja ja uhkauskirjeitä Holtarille? Tuppaudutaan Salonojan kanssa samoihin rapujuhliin? Sano vaan, niin olen mukana. Tero takaisin!
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Ja tätä tarkoitan sillä oikenlaisella harjoituksella, josta viimekaudella olin huolissani. Fysioterapeutin läsnäoloa pidän välttämättömänä asiana, mikäli viimekautiselta loukkaantumiskatastrofilta halutaan välttyä.

"Viime kaudella Bluesia vaivasivat lukuisat loukkaantumiset ja vastaavanlainen loukkaantumiskierre pyritään nyt välttämään mahdollisimman perusteellisilla palauttavilla harjoituksilla sekä fysioterapeutin avulla.

- Myös palauttavien harjoitusten määrää on pyritty lisäämään. Meillä on mukana fysioterapeutti, jonka avulla pyrimme ehkäisemään vammojen syntymistä, Matikainen kertoo."
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Pakko myöntää, että fiilis ensi kautta ajatellen on yllättävän positiivinen. Mielestäni joukkue on kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja tietyllä tapaa "pirteän" oloinen. En muista koska olisin odottanut kauden alkua yhtä innolla.

Tavoitteista sen verran, että suora playoff-paikka olisi hyvä saavutus ja kotietu olisi jo todella kova juttu ja vaatisi ylisuorittamista.
 

Toimitus

Jäsen
Jatkoajan Espoon-toimituksen kausiennakkopaketti on ilmestynyt!

Kausiennakko on luettavissa täältä.

Ennakopaketissa on mukana aiemmin elokuun aikana julkaistuja juttuja, muun muassa päävalmentaja Petri Matikaisen sekä hyökkääjä Ryan Kellerin haastattelut.

Tuoreina juttuina ovat mukana kolumni Bluesin projektin kliimaksivuodesta, sekä haastattelu Espooseen palanneesta Jere Myllyniemestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös