Erilaiset mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Paino sanalla erilaiset, koska niitä on ollut niin kauan kuin ihmiseläimiäkin, mutta nyt ne vaan muuttavat eri tavoin muotoaan ja ovat myös runsaammin edustettuna. Joskus voidaan puhua myös siitä, ovatko mielenterveysongelmat paikoittain ongelmia laisinkaan.
Yksilön vapaus olla ja esiintyä, ajatella ja vaikuttaa on maailmanhistoriassa täysin eri tasolla länsimaissa kuin vain sata vuotta aikaisemmin. Kollektiivisesti katsottuna se ei aina tarkoita sitä parasta, tai että yhteiskunta oikeastaan alkaisi toimia aina edistyneemmin kuin ihminen luulee, vaan vaikeuksia on väistämättä edessä. Paremmin meillä sentään menee kuin aikaisemmin, jolloin puolet ajasta oltiin sodassa. Nyt on toki välillinen sota-ongelma, mutta se ei ole nyt tämän jutun pointti.
Lisääntyminen ei ole kestävällä pohjalla. Katsokaa ihan huviksenne suoraan vaikkapa väkiluvun kasvua. Niin. Ei tarvitse kaukaa hakea missä kusee. En nyt ala mitään luentoa pitämään, ettei saisi nussia tai tehdä mitä ikinä, mutta itsellä on lähemmäksi 10 kuin 1 mielenterveysdiagnoosia, ja osa niistä tulee siksi, että tietyllä tasolla ihmistä ei ole luotua olemaan tällä pallolla tällä tavoin. Resursseja ei pohjimmiltaan koskaan ole hoitamaan ketään, ja haluan nyt teroittaa, että koskaan ei tule tällä maapallolla olemaan niin paljoa rahaa terveydenhuollon kantokykyyn, että mielenterveysongelmat tutkittaisiin jokaista sierainparia myöten täydellisesti. Ei. Minua ei ainakaan tutkittu, koska se olisi vaatinut rahaa.
Minä olen toki vain yksi esimerkki tällaisesta hullusta, joka on jäänyt hoitamatta, mutta tilastot eivät tässäkään valehtele, sillä meitä hulluja on suunnilleen jokaisen diagnoosin kohdalla 1/100. Noita kun alkaa huvikseen laskemaan yhteen, niin pian meillä on diagnoosi puolella yhteiskunnasta. Mutta jos hetki ajatellaan tunnereaktiot sivuun sysäten totuutta, niin diagnoosit ruokkivat toisiaan ja todella monella masennuspotilaalla on tosiasiassa viiden diagnoosin edestä paranneltavaa. Se helposti hämää, mutta jää toteamatta. Lääkäreitäkään ei kiinnosta. Taas kerran: hoitovirhe.
Miksi minä näin kirjoitan rumasti ja tyhmästi meidän hienosta terveydenhuoltojärjestelmästä? Varmaan siksi, että koen olevani oire, tulos, paska tai jokin jäänne, joka lopulta on yhteiskunnalle pelkkä riesa aivan kuin nykyajan vanhuuseläkeläisetkin. Minut on tehty, mutta ei oikeastaan minkään takia. Miksi olen maailmassa? No, en minkään takia. Olen toki aika saatanan hyvä filosofi, joten voisin toki ajatella itselleni jonkin tarkoituksen, vaikka siinä vain valehtelisi itselleen. Jou mään Tsikaago!