Tatuoinnit

  • 255 611
  • 813

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ai. Mä kun oon luullut Ollilan päässeen pallillensa osaamisensa, suhteidensa ja onnensa avulla - kuten kaikki menestyneet ihmiset. Mutta se johtuikin tatuoinnin puutteesta, voi viude.

Minä väitän, että Jorma Ollila ei olisi päässyt Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, jos hän olisi joutunut saunaillassa selittämään kotkaa selässään.
Minusta taas tuntuu, että Ollila ei joudu selittelemään saunaillassa tai muualla tämäntyyppisiä ratkaisujaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta taas tuntuu, että Ollila ei joudu selittelemään saunaillassa tai muualla tämäntyyppisiä ratkaisujaan.
Onkohan siellä Shellillä edes sellaista saunakulttuuria? Yleensä ottaen, jos saunakulttuuria on niin kyllä pikku pierussa voi arkaluontoisempiakin juttuja kysyä. Eli jos itse istuisin saunassa Jompen kanssa muutaman hiivan ottaneena niin hyvinkin voisin Jompelta kysyä että miksi on päätynyt juuri tuollaiseen tatuointiin. Onhan me sentään oltu vuosia työkavereitakin!
 

sidney

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,KalPa sekä HIFK
Minulla on kyynätaipeen alapuolella oikeassa käsivarressa eräänlainen piikkilankahärdelli johon on tulossa vielä molemmin puolin tribaalit sulkemaan sen kuvion. Paikka valittu siksi että se on helpohko peittää jos joutuu sellaiseen tilanteeseen missä ne eivät oikein toimi. Lisäksi on tulossa selkään lapaluusta lapaluuhun iso tribaali, johon sitten sisällytetään lasteni etukirjaimet tyyliin sopivin kirjaimin.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
No niin. Taas on aika nostaa omalta osaltani ketjua ylemmäs. Tiistaina olisi aika tatuointiliikkeeseen.
Oikeaan käteen tulee lisää tavaraa jos se sitten alkaisi riittämään. Ranteesta kyynärpäähän olisi sellainen alue, joka pitäisi täyttää. Onhan siinä jo jotain, mutta valmista ei vielä ole ollut moneen vuoteen. Ei vaan ole saanut aikaiseksi mennä liikkeeseen.
Kuvasta joka siihen tulee, ei ole ihan varmuutta vielä. Tai ideoita on katseltu taiteilijan kanssa yhdessä ja kokonaisuus onkin sitten taiteilijan kädessä. Eli tiettyjä yksityiskohtia on sovittu, mutta loput hoitaa tuo tatuoija.
Japanilaistyyliä tulee, niin kuin on muutkin kuvat siinä kädessä. Rahaa palaa taas muutama huntti, mutta halvemmalla kuin yleensä, koska olen kaikki kuvat hänellä teettänyt ja annan hieman vapauksia kuvan suhteen. Hän ei ole siis mikään aloittelija, vaan kokemusta tatuoinnista on jo pitkälti kolmatta kymmentä vuotta. Luottavaisin mielin menen ja aika innolla odotan lopputulosta. Siihen menee varmaan muutama kuukausi, että valmista kuvaa saa katsella. Sen verran kookkaasta kuvasta on kyse, ettei ihan parilla kertaa valmiiksi tule. Luultavasti saan istua piikitettävänä noin 5-8 kertaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pitkään olen suunnitellut nilkan tai pohkeen ympäri tekstiä selkeällä fontilla. Tekstivaihtoehdot on karsiutuneet näihin:

Kato juippi,tää on
nykyaikaa!

Hey! What do you say, I got
a fifty million dollar
contract coming my way!

That is not dead which can
eternal lie,
And with strange aeons even
death may die.

The world is full of
diamonds, go out and find
them.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Noissa englannin kielisissä teksteissä olisi kuitenkin hyvä osata englantia sen verran, ettei ihan pelleä itsestään tee.

Se joku tusinabimbohan tatuoi itseensä tekstin "there were is mill, there is a road", vaikka tarkoitti "where there is a will, there is a way"

Siinä sitä sitten ollaan.


PS. "eternally"
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Se joku tusinabimbohan tatuoi itseensä tekstin "there were is mill, there is a road", vaikka tarkoitti "where there is a will, there is a way"

PS. "eternally"

Itse asiassahan tuo on suora quote H.P. Lovecraftin teksteistä, joka taisi käyttää vähän vanhempaa englantia kieliasuissaan.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
tatuointeja ranteeseen

Hei, sattuisiko kenelläkään olla pasteta tatuointiliikkeen sivua, jossa olisi näytillä ranteeseen tehtyjä tatuointeja, samankaltaisia mitä iceman Raikkösellä on.

Pieni halu saattaisi olla tatuoinnin ranteeseen ottamista kohtaan!
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Hei, sattuisiko kenelläkään olla pasteta tatuointiliikkeen sivua, jossa olisi näytillä ranteeseen tehtyjä tatuointeja, samankaltaisia mitä iceman Raikkösellä on.

Pieni halu saattaisi olla tatuoinnin ranteeseen ottamista kohtaan!

Eiköhän Herra Google osaa neuvoa tuollaisissa asioissa. Hakusanana toimii varmaan Tatuoinnit ja kuvahakuna vielä. Siitä vaan selaamaan. Voit vielä valita tribalit jos sellaista mustaa viivaa haluat.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pitkään olen suunnitellut nilkan tai pohkeen ympäri tekstiä selkeällä fontilla. Tekstivaihtoehdot on karsiutuneet näihin:

Kato juippi,tää on
nykyaikaa!
Tämä selkeästi paras. Mieleen tulee muutamien vuosien takainen Raumanmerenjuhannuksen äijä jolla oli mahdollisimman selkein tikkukirjaimin rinnassa "elämä on paskaa". Sen jälkeen mikään ei ole tuntunut miltään.

Ei mulla muuta, toivoisin vaan että joku laittaisi oikein kuviakin niistä tatuoinneistaan että millaista jälkeä se Jose nyt tekikään ja mihin päädyttiin. Tekstiä on tylsä lukea kun kyse on kuvista.
 

pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Maanantaina tulee ensimmäinen tatuointi oikean käden olkavarteen. Kuva tulee olemaan noin 15-20cm korkea ja noin 10-15cm leveä. Eräs tuttu tatuoija suostui tuon tekemään rutkasti halvemmalla, kuin mitä liikkeessä olisi maksanut niin ei budjettikaan tullut esteeksi. Kuvan on piirtänyt pikkuveljeni joten toista samanlaista ei ainakaan pitäisi tulla vastaan.

Ja kuvahan siis näyttää tältä: http://s186.photobucket.com/albums/x131/pancor8/?action=view&current=fenix.jpg
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Onko kellään heittää linkkiä, josta pääsisi ihan oikeasti katsomaan erilaisia kuvia, ilmaiseksi ilman mitään liittymisiä mihinkään?

Ajatuksissa on yläselkään ottaa joku pieni symboli, ehkä nuo kiinalaiset merkit kiehtovat eniten. Olen menossa käymään paikallisessa tatuointiliikkeessä lähipäivinä, mutta en viitsisi mennä sinne ihan ilman "mitään hajua" tsekkaamaan meininkiä ja varaamaan aikaa. Kaikki muutkin pienehköt kuvat/kuviot kuin nuo kiina-symbolit käy, linkkiä vaan jos joku pystyy laittamaan. Ite en ainakaan vielä päässyt googlen kautta just mihinkään järkevään tulokseen.
 

Viheltäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
aattelin ottaa vaaleanpunaisen leijonakuvion niskaan

OT: voisiko joku kertoa paljonko tatuoinnin poistaminen yleensä maksaa? jos ajatellaan että se on sellainen pieni 5x5cm
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Joo kiitos noista linkeistä, löysin periaatteessa "oikean" sitä kautta. Juurikin sopivan hillityn, kuvan joka kuvaa itseäni äärimmäisen hyvin ja tulee olemaan taatusti ajaton.. Niskan alle piiloon sen tosiaan ajattelin sijoittaa. Vielä pitää tuota kokoa miettiä, eiköhän ammattimies sitä zoomaa haluttuun muottiin kun kiikutan kuvan paperilla liikkeeseen. Ja osannee myös sanoa minkä kokoisena se istuu parhaiten osoittamalleni ihopläntille.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Joo kiitos noista linkeistä, löysin periaatteessa "oikean" sitä kautta.
Muutaman tatuoinnin kokemuksella voin kertoa että kannattaa suhtautua aika varauksella näihin ns. yleisistä kuvastoista löytyviin tatuointeihin. Entiedä omaa kantaasi mutta ainakin meikäläisellä on mielipide, että tatuoinnin pitää olla yksilöllinen ja persoonallinen.
Tuollaisista paikoista otettuna kuva on monen muunkin ihmisen kropassa. Eli suosittelen modefioimaan kuvaa jotenkin, muutakin kuin kokoa muuttamalla, jotta saat siitä yksilöllisemmän.
Mielestäni, suuri virhe on ottaa jonkun paikallisen kaupungin tatuointiliikkeen kuvastosta kuva, ja pyytää takomaan se ihoosi vielä samassa liikkeessä. Tällöin voit olla varma että kuvastasi katoaa kaikki yksilöllisyys.

Tämä siis vain minun mielipiteeni, mutta mikäli halaut vain hyvän kuvan tms, etkö niinkään yksilöllistä, unohda tämä viesti.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Muutaman tatuoinnin kokemuksella voin kertoa että kannattaa suhtautua aika varauksella näihin ns. yleisistä kuvastoista löytyviin tatuointeihin.

Itsellä noita kuvia on kanssa jo useampia ja kaikki taitaa olla kuvastoista tai alan lehdistä otettuja malleja. Omalla kohdalla on kyllä käynyt aina niin, että tatuoija on itse muokannut kuvaa erilaiseksi ja omasta pyynnöstä niihin on lisätty tai vähennetty joitakin yksityiskohtia. Eli eivät enää ole suoraan kuvastosta.
Tribalit ovat poikkeus yleensäkin, koska jos otat pienen tribalin kuvastosta, niin niitä harvemmin muokataan, vaan siirretään sellaisenaan iholle. Isot käden kokoiset sitten tehdäänkin lähes aina käden mukaan.

Kiinalaiset merkit ovatkin sitten kaikkeista vaikeimpia muokattavia. Jos niitä muokkaa, niin silloinhan merkin merkitys muuttuu tai poistuu kokonaan. Ainoa mitä niille voi tehdä on miettiä jättääkö "sisustan" tyhjäksi vai varjostaako jotenkin vai laittaako perinteisen mustan merkin vai onko sisus jonkin muun värinen. Näitä kannattaa miettiä.

Huomenna olisi itsellä taas aika liikkeeseen ja tuota oikeaa kättä jatketaan taas. Japani-aihetta siihen tulee, eli ennestään siinä oli lohikäärmettä ja tiikeriä ja nyt lisätään muutamia kukkasia sekä sellainen japani-aiheinen kala. Suomeksi en tiedä tuon suomukalan nimeä, mutta Googlella löytyy paljon kuvia hakusanalla "Koi Fish Tattoo" Sellaista mustaa "viuhkaa" siihen tulee sekä kun kalasta on kyse, niin vettä tai paremminkin pärskeitä kanssa. Kuva tulee olemaan tuosta ranteesta kyynärpään yläpuolelle asti ylettyvä. Eli periaatteessa koko hanskan kokoinen. Olkapäätä/hauista samassa kädessä koristaa jo ennestään sellainen 25*15 cm kokoinen Tiikeri. Siinä sitä juttua sitten.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Muutaman tatuoinnin kokemuksella voin kertoa että kannattaa suhtautua aika varauksella näihin ns. yleisistä kuvastoista löytyviin tatuointeihin. Entiedä omaa kantaasi mutta ainakin meikäläisellä on mielipide, että tatuoinnin pitää olla yksilöllinen ja persoonallinen.

Joo onhan se noinkin.. Enemmänkin tarkoitus oli kai sanoa että löytyi "oikean henkinen". Ei ainakaan ole koskaan sattunut silmään lähipiirissä läheskään vastaavaa tatuointia, joten haitanneeko tuo jos jossain maailmalla on samanlainen. Kuitenkin kuvan aihe sopii itelleni ja olen jo hieman miettinyt kuinka tatuointi voisi elää tulevaisuudessa. Mietinnässä on myös itse piirtää, katsoo nyt, en hötkyile asian kanssa, mutta haluan kuitenkin tatuoinnin.
 

Pietrangelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers, SS Lazio, Bulls
Kiinalaiset merkit ovatkin sitten kaikkeista vaikeimpia muokattavia. Jos niitä muokkaa, niin silloinhan merkin merkitys muuttuu tai poistuu kokonaan. Ainoa mitä niille voi tehdä on miettiä jättääkö "sisustan" tyhjäksi vai varjostaako jotenkin vai laittaako perinteisen mustan merkin vai onko sisus jonkin muun värinen. Näitä kannattaa miettiä.

Kannattaa myös katsoa alla oleva linkki ja miettiä vähän lisää. Ihmisen tyhmyys on loputonta.

http://www.hanzismatter.com/
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Huvittavana ajatuksena on ollut tatuoida tuohon melan juureen HK:n logo.
Slogan kun heillä on/oli:Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Huvittavana ajatuksena on ollut tatuoida tuohon melan juureen HK:n logo.
Slogan kun heillä on/oli:Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä

"Hauskoissa" ja vitsikkäissä tatuoinneissa on vaan se ongelma, että vitseillä on tapana vanhentua.

Itse olen menossa ensi tiistaina ottamaan ensimmäisen tatuointini. Tuohon ranteen sisäpuolelle tulee tekstiä. Ei pitäisi löytyä keneltäkään muulta. Nyt on vaan pohdinnassa, että pitäisikö sitä jotenkin kehystää tms. kuviota laittaa ympärille. Ehkä ei, sen pystyy sitten lisäämään myöhemminkin.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
"Hauskoissa" ja vitsikkäissä tatuoinneissa on vaan se ongelma, että vitseillä on tapana vanhentua.

Itse olen menossa ensi tiistaina ottamaan ensimmäisen tatuointini. Tuohon ranteen sisäpuolelle tulee tekstiä. Ei pitäisi löytyä keneltäkään muulta. Nyt on vaan pohdinnassa, että pitäisikö sitä jotenkin kehystää tms. kuviota laittaa ympärille. Ehkä ei, sen pystyy sitten lisäämään myöhemminkin.
Jep, siksi tämä vain ajatukseksi jäänytkin. Tatuointia olen kyllä vakavissaan miettinyt, mutta vaatimuksena on juuri tuo ajattomuus, yksilöllisyys ja sopivuus itselle. Eli piirrettyjä versioita on laatikossa runsaasti ja kun se kuningasidea sitten tulee niin tatuointi otetaan.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
OT: voisiko joku kertoa paljonko tatuoinnin poistaminen yleensä maksaa? jos ajatellaan että se on sellainen pieni 5x5cm

Äööh, se riippuu aika paljon siitä kuinka useasti joutuu käymään laser-hoidossa. Yksi hoitokerta on muistaakseen siinä 150e ja tatuoinnin koosta, väreistä ja työn laadusta (ts. kuinka syvällä tatuointi on, yleensä ammattilaisilla teetetyt on helpompi poistaa) riippuen hoitokertoja kertyy vissiin jotain 5-10. Eli kannattaa harkita pari hetkeä ennen kuin lähtee itseensä kuvia piirrätyttämään ettei sitten tule kallista lisälaskua. :)
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tanaan marssitaan taas tatuoijalle. Edessa on omasuunnitteleman golf-aiheisen tatuoinnin ottaminen tohon oikeaan olkapaahan. Tama tatuointi paattaa taman vuoden hulluttelut silla saralla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös