Tarvitaanko vahvistuksia?

  • 71 768
  • 247

jonsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
ainahan sitä voi haaveilla jostain ulkomaalaisesta tähdestä, mutta on kuitenkin muistettava, että seura oli konkurssin partaalla, joten taloudellinen voitto tulisi nyt olla ensimmäisenä ajatuksena ja sitten hankinnat.. MUTTA miksi vaihtamaan toimivaa kokoonpanoa? Aravirta on roolittanu miehet oikein ja tulos näkyy sarjataulukossa.. Vaikka meillä ei todellisia tähtiä joukkueessa ole juurin lainkaan, mutta nappiin menneen roolituksen ansiosta peli on kunnossa.. ja olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että ei ketään uutta pelaajaa kannata tänne hankkia ellei loukkaantumisia satu..

Joukkue on roolitettu hyvin, mutta se ei tarkoita etteikö sinne voisi vahvistuksia hankkia. Mielestäni kukaan ei ole haaveilemassa kenestäkään tähdestä, vaan kuten Legwand#11 totesi, niin perusvarmaa pelaajaa haluttaisiin.

Jos pelsut onnistuu hankkimaan vahvistuksen puolustuspäähän niin eikö silloin voisi kokeilla vaikka Tuukka Mäkelää hyökkääjänä? Tuukka ei ole hampaaton eikä kanukki mutta kieltämättä täyttäisi voimahyökkääjän kriteerit.. Näin siis pelicans saisi sitä täälläkin kaivattua kovuutta hyökkäykseen. Jonkun hyökkääjän voisi siirtää hekiin siksi aikaa pois tieltä kun Mäkelää kokeiltaisiin.

Mielenkiintoinen ehdotus, ehkä kokeilemisenkin arvoinen. Mutta riittääkö Mäkelän liike?
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Mäkelää nyt on ihan turha kaavailla hyökkääjäksi kun Kari Sihvonenkaan ei mahdu pelaamaan.

Puolustukseen voisi kokeilla vaikka Ässistä Petreä tai Kuiperia, mutta liekö kyseisten jamppojen taso edes riittävä. Tällä swedulla nyt on jotain näyttöjä siitä että on parhaimmillaan hyvä liigapuolustaja. Muita realistisen oloisia ulkomaalaisia vaihtoehtoja ei oikein liigajoukkueissa ole, kotimaisista puhumattakaan.

Hyökkäyksessä pitäisi mielestäni yrittää saada Schwaben ketju samalle tasolle kuin Lopin ja Koivusen, jos se nyt on edes mahollista. Eli käytännössä tarkoittaisi pelaajahankintaa Julkusen tilalle. Meillä on helvetin hyvät kaksi tehoketjua ja loistava nelos-jarruketju, mutta kolmosketju on koko kauden vaikuttanut selvästi heikoimmalta lenkiltä omassa roolissaan. Kaksi lilliputtia pelaamassa pikkunäppärää ja kananmunat kainalossa-Julkunen heittämässä rännikiekkoa. Lieneekö sekin sitten vain illuusio, kun katsoo miesten pisteitä (13-19-16) suhteessa peliaikaan?

Vai heitettäisiinkö täälläkin ilmaan nimet Pasi Saarela ja Kai Nurminen?
 
Viimeksi muokattu:

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Jos muista liigajoukkueista(ei playoffeihin menevistä) haetaan "vahvistuksia" niin jollain perverssillä tavalla kiinnostaisi nähdä Pelicans-nutussa Matt Nickerson,riittävän kova,osaa pelatakin+uskoisin että siirto pois Porista(ja jumalasta seuraavan asemasta) poistaisi nuoren miehen päästä pahimmat paineet. K.Nurminen EI ikinä tule pelaamaan aran valmentamassa joukkueessa.Saarela sopisi mutta varmaan monelle muullekkin joukkueelle.
 
lihaani

Jäsen
Jos muista liigajoukkueista(ei playoffeihin menevistä) haetaan "vahvistuksia" niin jollain perverssillä tavalla kiinnostaisi nähdä Pelicans-nutussa Matt Nickerson,riittävän kova,osaa pelatakin+uskoisin että siirto pois Porista(ja jumalasta seuraavan asemasta) poistaisi nuoren miehen päästä pahimmat paineet.

Nickersson Heinon kentään Mäkelän rinnalle niin sinä olisi todellinen painajanen jokaisen joukkueen tehokenttää vastaan. Olisi lystiä nähdä nämä koko kansan kultapojut Nikke ja Leksa yhtäaikaa jäällä saman joukkueen paidassa!
 
spirou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, HeKi

Komarov-Heino-Sihvonen
Mäkelä-Nickerson

Nuori Suomi - kenttä olisi vieläkin rehdimpi ja reilumpi. Kiinnostaisi kyllä kierolla tavalla, vaikka mitä tuollaisia haaveilemaan. Tuollaisessa kentässä Heinolle voisi vain tulla liikaa "collateral damagea", joutuu jo nytkin usein katkojen jälkeisissä kahinoissa kohteeksi tahtomattaan laitureidensa takia.

Mutta nyt asiaan: Olen miettinyt aikaisempaa kommenttiani jossa ehdotin että pitäydytään nykyisessä linjassa ja ei hankita vahvistuksia. Tällä hetkellä kuitenkin Kakon pelaaminen on liian virhealtista, heikkoa yms. Koomailua siis. Tiedän kyllä että taustalla on pelaamista haittaava loukkaantuminen, mutta kompensoivatko Kakon pukukopin sisäiset johtajuustaidot virhealttiuden pelissä?

Tästä syystä voisinkin harkita vahvistuksia, lähinnä Petréä jos rajataan playoff-viivan alle jäävät joukkueet. Kakko voisi siirtyä vaihtoaitiovalmentajaksi Nurmisen tapaan loppukaudeksi. Tälläinen siirto voisi mahdollistaa pelaamista haittaavien seikkojen parantumisen a) mahdolliselle ensikaudelle b) playoff-peleihin. Paino siis sanalla harkita.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Puolustukseen voisi kokeilla vaikka Ässistä Petreä tai Kuiperia, mutta liekö kyseisten jamppojen taso edes riittävä. Tällä swedulla nyt on jotain näyttöjä siitä että on parhaimmillaan hyvä liigapuolustaja. Muita realistisen oloisia ulkomaalaisia vaihtoehtoja ei oikein liigajoukkueissa ole, kotimaisista puhumattakaan.

Jo kuviteltaisiin, että Kuiper tai Petre siirtyisi Lahteen, niin mitä lisäarvoa he joukkueelle toisivat? Kenet nykyisestä kokoonpanosta he voisivat syrjäyttää. Minun mielestäni ei mitään, eikä ketään. Jalvanti ja Kousa palaavat takaisin kisoista, niin puolustuskin saadaan takaisin tuttuun ja turvalliseen 8 pakin formuun.

Hyökkäyksessä pitäisi mielestäni yrittää saada Schwaben ketju samalle tasolle kuin Lopin ja Koivusen, jos se nyt on edes mahollista. Eli käytännössä tarkoittaisi pelaajahankintaa Julkusen tilalle. Meillä on helvetin hyvät kaksi tehoketjua ja loistava nelos-jarruketju, mutta kolmosketju on koko kauden vaikuttanut selvästi heikoimmalta lenkiltä omassa roolissaan. Kaksi lilliputtia pelaamassa pikkunäppärää ja kananmunat kainalossa-Julkunen heittämässä rännikiekkoa. Lieneekö sekin sitten vain illuusio, kun katsoo miesten pisteitä (13-19-16) suhteessa peliaikaan?

Kahden viimeisen pelin perusteella kolmoskentän peli on mielestäni "napsahtamassa kohdilleen". Selvä asia on se, että joukkueen kolmosketju ei vaan yksinkertaisesti voi olla samalla tasolla, kuin ykköskenttä. Näin on myös muilla joukkueilla. Katso vaikka Kärppien kolmosta, niin huomaat, että samanlaisia tehopisteitä sielläkin on tehty, kuin meidänkin kolmonen. Tietekin olisi mahtavaa, jos Schwaben ketjukin runttaisi sen 2-3 maalia joka ottelussa, mutta se ei ole kovinkaan realistista. Peliaikaa ei vain riitä kaikille.

Muutenkin ihmettelen tätä vouhotusta näistä vahvistuksista. Tuntuu, että haluttaisiin uusia pelaajia vaan ihan sen vuoksi, että muutkin hankkii. Jos nykyiseen joukkeeseen ruvetaan uusia jätkia tässä vaiheessa tuomaan, olisi hänen oltava aika saatanan kova pelimies, jotta aiheuttaisi enemmä hyvää, kuin pahaa joukkueen pelille ja hengelle. Mitään kokeiluja ei todellakaan tarvita, sillä niillä voisi tässä tilanteessa olla pahat vaikutukset. Eriasia olisi jos roikuttaisiin siellä kiikun kaakun pudotuspeliviivalla.

Ja tuon Nickersonin voi tunkea samantien perseeseen. Jos kovuutta joukkueeseen halutaan, niin niitä oikeasti koviakin pelaajia olisi varmaankin markkinoilla.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Muutenkin ihmettelen tätä vouhotusta näistä vahvistuksista. Tuntuu, että haluttaisiin uusia pelaajia vaan ihan sen vuoksi, että muutkin hankkii. Jos nykyiseen joukkeeseen ruvetaan uusia jätkia tässä vaiheessa tuomaan, olisi hänen oltava aika saatanan kova pelimies, jotta aiheuttaisi enemmä hyvää, kuin pahaa joukkueen pelille ja hengelle. Mitään kokeiluja ei todellakaan tarvita, sillä niillä voisi tässä tilanteessa olla pahat vaikutukset. Eriasia olisi jos roikuttaisiin siellä kiikun kaakun pudotuspeliviivalla.
Niin, eipä tässä mitään akuuttia tarvetta hankinnoille ole vieläkään. Päätavoitehan tässä vaiheessa on jo oltava kotiedun hankkiminen ja sitä kautta pääsy välieriin, johon nykyinenkin rosteri voi jo riittää. Mutta miksipä ei jos joku kova pelimies on tarjolla, (Petre ja Kuiper olivat vain poimintoja playoffien ulkopuolelle jäävistä joukkueesta) esim. Yetmanista ei ollut viime vuonna takeita mutta panos oli lopulta merkittävä.
Kahden viimeisen pelin perusteella kolmoskentän peli on mielestäni "napsahtamassa kohdilleen". Selvä asia on se, että joukkueen kolmosketju ei vaan yksinkertaisesti voi olla samalla tasolla, kuin ykköskenttä.
Toki. Enemmänkin vain olisi mielestäni otettavissa miehistä irti jos siellä olisi lähinnä Julkusen tilalla pelaaja joka pystyisi enemmän omiin ratkaisuihin, vrt. Sopanen.

Nickerson on kieltämättä mukava ajatusleikki, mutta ei kiitos.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kolmosketjuhan on ollut muutamassa viime pelissä joukkueen paras. Esimerkiksi HPK-pelissä kolmonen oli lähes joka kerta päästessään kentälle vastustajan päädyssä pörräämässä. Karolle nyt vaan se vakipaikka siinä Schwaben rinnalla, niin luulisin että parin kuukauden päästä siinä on hyvä tutkapari. Julkunen väläyttelee aina välillä, eilenkin pari kohtuullista taklausta joista toiseen Anttila hiiltyi sopivasti. Julkusen tekeminen näyttää joskus kauas katsomoon vähän väsyneeltä. Suoraviivaisuutta ja aktiivisuutta kiekon kanssahan mies kaipaa...

Ainahan se houkuttelisi kaapata sellainen Shayne Toporowski- tyylinen jokapaikan-kanukki tuohon Karon ja Evanin rinnalle. Toisaalta Julkunen tekee kuitenkin niitä one-timer maaleja kunhan vain kunnon syötön saa ketjukavereiltaan.

Puolustukseen ei mielestäni tarvita enää yhtää hentoa puolustajaa. Yksi saatanan kova oman maalinedustan siivooja kyllä kelpaisi. Enkä nyt tarkoita mitään nyrkkisankaria vaan jämerää yleispuolustajaa.

Oikeastaan turha tässä mitään on hankkia. Tuo joukkue on se mikä on tehnyt töitä tulevan kevään eteen. Korjatkoon se sama jengi myös marjat.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Pasi Nielikäisen lähtö HIFK:sta on nyt selvä ja jotenkin toivoisin että Pasi pukisi Pelicans paidan päällensä loppukaudeksi. Sellainen 13 hyökkääjä joka toisi aivan helvetisti kovuutta ja asennetta juurikin playoffeja ajatellen. Hinta tuskin on mikään ongelma ja Ara & Pasit saisivat uskoakseni miehestä ne positiiviset asiat irti. Pasi kun on näyttänyt ainakin minun silmiini olevan juuri parhaimmillaan kun nuo tosipelit alkavat.
 
[23:51] <RV16> odottelen että joku ehottaa pelicansiin

12h 12min siinä sitten kesti. Jos seuran strategiana olisi raijata tänne sekalaisia hylkiöitä ja pelillisesti kelvottomia yksilöitä, niin tervetuloa vaan Pasi Nielikäinen. Onneksi ei kuitenkaan. Sihvonen ja Mäkelä eivät ole varsinaisia gooneja, mutta tarvittaessa sieltäkin hauista löytyy kotitarpeisiin. Jos taas Heleniuksen ja Siklenkan varalta halutaan kunnon parkettien partaveistä hankkia, niin eiköhän sitten hankita kunnollinen sellainen eikä mitään Seiskan kansikuvapoikaa.
 
Hah. No okei, eihän Pasi todellakaan mikään vahvistus pelillisellä puolella ole, mutta jotenkin olen aina sympannut tätä kahjoa. Olisi vaan jotenkin hienoa nähdä Sihvonen-Komarov-Nielikäinen ketju vetämässä Pelicansin nelosketjuna. Siinähän sitä riittäisi sympatiaa ja rakkautta.
 
Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nielikäiselle osattiin sanoa "ei" jo Kososen ja Pettereiden valtakaudella.

Kyllä vähän ihmettelen jos vielä joku pelaaja hankitaan.
 
lihaani

Jäsen
Olisi vaan jotenkin hienoa nähdä Sihvonen-Komarov-Nielikäinen ketju vetämässä Pelicansin nelosketjuna. Siinähän sitä riittäisi sympatiaa ja rakkautta.

Olisihan se oikea kukkahattutätien painajainen, mutta Nielikäisen pelillinen anti on köykänen, kuten kaikki sen tietävätkin. Sen sijaan Nickerson olisi oikea pelote ja pelillisesti kohtuulisen taitava äijä. Jos valmentajalla on auktoriteettia, niin hyvinhän se pysyy ruodussa. Kuten Apen Ässissä on nähty.

Leikki leikkinä. Näillä mennään jos minulta kysytään.
 
Ei tänne mitään vahvistuksia tarvita, ehkä Julkusen tilalle vois ottaa P. Saarelan. Mutta K. Sihvosen on oltava ja pysyttävä joukkueessa! K. Sihvonen on saatanan tärkeä pelaaja!
 
Viimeksi muokattu:

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Ei mitään vahvistuksia mikäli ei jotain isompia loukkaantumisia tule. Hyökkäykseen ei ainakaan mitään tarvetta, kun on koko kauden istunut yksi liigamies katsomossakin. Puolustukseen voisi tietysti spekuloida, mutta kun sielläkään ei huutavaa tarvetta ole niin miksi hankkia. Koska jos puolustajaa lähdettäisiin hakemaan, sen pitäisi olla oikeasti hyvä. Ja sellasia pakkeja kaipaa jokunen muukin, joten kalliiksi taitaisi tulla. Enkä myöskään nää, että kenet tuolta pakistosta pitäisi ehdottomasti heivata ja minne? Kakko on ollut peliesityksiltään varmaan huonoimpia pakkeja koko kauden, mutta aika kummalta tuntuisi jos joukkueen kapteeni ja omakasvatti heivattaisiin jonnekin tässä vaiheessa. Niin, että mennään nyt näillä miehillä kun kerran menee putkeen ja säästetään rahat sellaista kautta varten jolloin oikeasti tarvitaan vahvistuksia. Sillä sellaisiakin kyllä vielä tulee.

Ja mitä tuohon Nielikäiseen tulee, niin itsellekin tuli heti mieleen tuo Nielikäinen-Komarov-Sihvonen koostumus. Olisihan se ihan hauskan oloinen paperilla ja voisi sillä olla kiva täällä palstalla spekuloida, mutta todellisuudessa varmasti huonompi koostumus kuin nykyinen jarrukenttä. Eikai kukaan nyt vakavissaan puntaroi mitään Nielikäsiä, eihän?
 
Pertsa

Komppaan. Jos joukkueeseen uusia pelaajia halutaan, niin sen vahvistuksen tarvitsisi olla pakki. Ja sellaisia pakkeja, jotka oikeasti olisivat vahvistuksia ei liiemmin ole, ja ne vähät kiinostaa sitten muitakin.. Tietty tänne voidaan ruveta heittämään nimiä tyyliin Tom Koivisto, mutta..

Eikä todellakaan mitään Nielikäistä, K. Sihvonen ajaa kyllä saman asian kyeten jopa pelaamaan hyvää jarrukentän roolia, ja tekemään siinä sivussa pari pistettäkin.
 
Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Cole Jarrett ei sitten jatkakaan Jokereissa. Mitä mieltä muut? Mielestäni voisi olla todella hyvä lisä tähän meidän pakistoon tällä hetkellä. Jos ei sitten ole liian kallis?
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Cole Jarrett ei sitten jatkakaan Jokereissa. Mitä mieltä muut? Mielestäni voisi olla todella hyvä lisä tähän meidän pakistoon tällä hetkellä. Jos ei sitten ole liian kallis?

Aravirta kertoo IS:n Karalahti-kyselyssä, ettei puolustukseen tarvita vahvistusta. Minulle Jarrett kyllä kelpaisi. Puolustus ei ole missään nimessä liian vahva. Luultavasti tämän kauden voitto halutaan kuitenkin maksimoida ja antaa nykyiselle kokoonpanolle mahdollisuus saavuttaa jotain suurta. Ei paha niinkään.
 
Kelpaisihan tuo, mutta ei jatka Suomessa.

"Marraskuun lopusta asti koeajalla ollut puolustaja Cole Jarrett ei jatka Jokereissa. Kanadalainen pelasi 15 ottelua helsinkiläisten riveissä ja merkkautti viisi (1+4) tehopistettä. Jarrett siirtyy loppukaudeksi pelaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle."

Lähde: http://www.jokerit.com/index.php?id=1&nid=409
 
freely

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Wolverhampton, Barcelona, FC Lahti...
Aravirta kertoo IS:n Karalahti-kyselyssä, ettei puolustukseen tarvita vahvistusta. Minulle Jarrett kyllä kelpaisi. Puolustus ei ole missään nimessä liian vahva. Luultavasti tämän kauden voitto halutaan kuitenkin maksimoida ja antaa nykyiselle kokoonpanolle mahdollisuus saavuttaa jotain suurta. Ei paha niinkään.

No ei ihan samaa mieltä voi olla Aran kanssa. Nimenomaan pakkikalustoa voisi toivoa vahvemmaksi (pelaavammaksi). Sääli sinänsä, että heikoin lenkki tuntuu jatkuvasti olevan Kakko. Ja siinä se ongelma sitten onkin? Aika vaikea on laittaa sivuun tai korvata tässä vaiheessa kautta joukkueen kapteenia. Vaikka sen pakollisen maalinkin ja muutaman syötön on viime peleissä kerännyt, mutta vastaavasti jatkuvasti hirveitä hazardeja taikka kiekkoja katsomoon ja turhia jäähyjä sitä kautta.

Toinen "onni" taisi olla joukkueen kannalta, että Uusis joutui pelikieltoon...

Siinä toinen pakki jonka "melkein'" vaihtaisin kun pajatsoa aletaan tyhjentämään häntäpään joukkueiden osalta...
 
Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Toinen "onni" taisi olla joukkueen kannalta, että Uusis joutui pelikieltoon...

Siinä toinen pakki jonka "melkein'" vaihtaisin kun pajatsoa aletaan tyhjentämään häntäpään joukkueiden osalta...

Tästä uskallan olla erimieltä. Kauden alussa olisin itsekin antanut Uusitalon vaikka ilmaiseksi Hekiin, mutta en enää. Mies on minusta parantanut otteitaan huimasti. Mokia kyllä tulee, en sitä kiellä, mutta kehitys on ollut kyllä mahtava. Pelaa varmaan suurimpia minuutteja ja paljon alivoimaa ja laittaa itsensä kunnolla likoon. Tässä vaiheessa miestä ei kannata ulostaa, kun vaikuttaa että sieltä saattaisi kuitenki löytyä sitä kauan odotettua potentiaalia. Ja taitaa muutenkin olla Aran suosikkeja, ainaki joistain kommenteista päätellen, että tuskin lähtee.
 
LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viime aikoina kiinnittänyt huolestuneena huomiota Tuukka Mäkelän otteisiin. Liian usein on saannut peliä seuraavan päivänä katsella Jatkoajasta tämän kaltaisia kuvia.

Muutenkin miehen peliä katsellessa tuntuu kuin virheiden määrä olisi kasvanut exponentaalisesti alkukauteen verrattuna. Olisikohan miestä peluutettu vähän liian isossa roolissa ja liian paljon? Alivoimillahan Mäkelä raataa melkein joka toisessa vaihdossa.

Mäkelällä on varsinkin "kovistelu"-tilanteissa selkeästi yliyrittämistä, joka sitten ilmenee ihan typerinä halailuina. Vrt. Ilves pelissä Cameron Mannin kanssa halailut. Itse luulen, että myös tällä osastolla liian ison roolin hakeminen on saattanut vaikuttaa peliin negatiivisesti, nimenomaan henkisellä tasolla.

Ratkaisuna saattaisi olla uuden kovan ja varman peruspuolustajan hankkiminen jakamaan roolia Tuukan kanssa. Nyt olisi Kari Haakana tarjolla ottamaan vastuuta alakerran luutimisessa. Loppukauden pahvi käteen, ei voi olla LIIAN kallis? Tietysti, IFK on miehen perässä ja ottajia olisi varmasti myös Espoon suunnalla. Hinta-kilpailuun ei kannata ehkä lähteä, mutta kokeilemisen arvoinen vahvistus mielestäni. Ja tässä korostan, että nimenomaan oikeaan rooliin: muistissa vieläkin Helgen hyvät otteet Lahdessa.
 
Viimeksi muokattu:

Pertsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Villi arvaus tuolta iltiksen sivujen pohjalta: V-P Laitinen meille? Ei tosin ole pelannut mitenkään loistavasti, mutta olisi ilmeisesti myynnissä..
 
jonsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Villi arvaus tuolta iltiksen sivujen pohjalta: V-P Laitinen meille? Ei tosin ole pelannut mitenkään loistavasti, mutta olisi ilmeisesti myynnissä..

Itselleni tuli tuo sama mieleen. Ottaisin Laitisen vastaan mielelläni, varmasti noustaisi tasoaan päästessään pois HPK:sta. Jos noihin myyntipuheisiin on luottamista, niin luulen ettei osoite ole Lahti, vaan joku eteläisempi kaupunki. Lisäksi Arakin sanoi:

- Ei aktiivisesti haeta ketään. Meillä on reservissä vielä Saarisen Jussi ja kumppanit. Kyllä sen tarjonnan ulkopuolelta pitää tulla, mutta me ei tässä vaiheessa haeta vahvistuksia. Näillä mennään, niin kuin Virmasen Matti sanoo.

Lähde: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21292&versio=raportti

Tietysti tässä on vielä yli viikko aikaa hieroa kauppoja.. Jos näillä mennään kauden loppuun, niin ei paha sekään, kuten Raúl sanoi. Onhan joukkue pelannut loistokauden tähänkin saakka.
 
LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kun Haakanakin muutti Ouluun, olisi Laitinen loistava hankinta. Kokenut, suht taitava, perusvarma puolustaja, jonka esitys kentällä ei ailahtele. Valmentajalle aika unelma-pelaaja: hiljainen ja pyyteetön, mies jonka uskaltaa heittää kentälle tilanteessa kuin tilanteessa.

Sopisi loistavasti juurikin esim. Mäkelän tai Kakon viereen rauhottamaan peliä ja paikkaamaan virheitä. Luulisi olevan myös Pasien ja Aran pelisysteemeihin sopiva palanen. Käyttöä voisi olla myös kolmos-ylivoimassa viivalla.

Täydellinen hankinta pudotuspelejä ajatellen!

Täytyy kuitenkin muistaa, että markkinat ovat hyvin hiljaiset ja Laitinen entisenä MJ-miehänä varmasti kovaa valuuttaa. Ainaki Ilves ja Lukko voivat olla miehen perässä. Haakanan kanssa ei hinta-kilpailuun kannattanut lähteä, mutta Laitisen kanssa tilanne on vähän eri. Rohkeasti vaan 2 v sopimusta käteen ja tervetuloa tuttuun turkoosiin #42!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös