Tappara kaudella 2012–2013

  • 360 068
  • 655

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Uuden valmentajauutisen myötä on hyvä aika ruveta spekuloimaan myös jo ensi kauden joukkuetta. Puolustuspää ja veskariosasto on Tapparan osalta jo aikalailla linnoitettu. Nähtäväksi jää haluaako Rautakorpi muutoksia noille osastoille.
Hyökkäyspää onkin sitten mielenkiintoinen. Sopimuksia on tällä hetkellä koossa neljä. Tosin Pekkalalla ja Järvisellä on optiot tulevasta kaudesta. Lisäksi uskon ja toivon, että Ilomäki ja Barkov signataan automaattisesti pitkillä pahveilla.

Ketkä ovat ne pelaajat, jotka Rautakorpi haluaa joukkueeseensa? Mielenkiinnolla odotellaan uutisia koskien tulevaa kautta.

Sopimustilanne tällä hetkellä:

Maalivahdit:
Jani Nieminen
Juha Metsola

Puolustajat:
Pekka Saravo
Juha Leimu
Jussi Halme
Viktor Ekbom
Kalle Kaijomaa

Hyökkääjät:
Miikka Männikkö
Sami Venäläinen
Antti Erkinjuntti
Jussi Makkonen

Optiot: Aleksi Elorinne (p), Tomi Pekkala (h), Jan-Mikael Järvinen (h)

A-nuoret (ei toistaiseksi sopimusta): Mikael Edelmann (mv), Joonas Liimatainen (p), Otto Räty (p), Aleksander Barkov (h), Arttu Ilomäki (h)


Lähtijöillä on todella vaikea spekuloida, koska JR tunnetusti voi nähdä fanin silmään surkeassa pelaajassa suuren lahjakkuuden.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilomäki on pelannut koko kauden A:ssa vaikka on -91 syntynyt pelaaja, ihmeitä täytyy tapahtua että on ensi kaudella liigatasoa. Kun ajatellaan että Tapparan sentteriosasto on ollut tällä kaudella lähes sarjan heikoin kokonaisuus eikä Ilomäki ole silti mahtunut mukaan, niin miten hän sopii Rautakorven menestystä hakevaan ryhmään? Ensi kaudella täytyisi löytää paikka Mestiksestä ja mennä sinne kehittymään paljon kovempiin peleihin mihin on A:ssa tottunut. Tietysti jos ottaa valtavia kehitysaskelia kesällä niin miksei voisi yrittää liigaporukkaankin, muttei vaikuta realistiselta juuri nyt.

Halmeesta pitäisi päästä eroon, ehkä myös Ekbomista. Liimatainen on pelannut paljon paremmin ja kun Elorinteessäkin on potentiaalia, ei täytemiehille pitäisi ensi kaudella olla tilaa. Leimu toivottavasti pääsee vielä omalle tasolleen hyökkäyspelissä, se kortti kannattaisi vielä katsoa.

Tämän kauden perusteella myös Metsola joutaisi mennä, vähän ihmeellistä että molemmilla maalivahdeilla on vielä ensi kaudellekin sopimus koska olivat arvoituksia ennen tätä kautta. Huippumaalivahti tarvittaisiin ja Edelmannissa on potentiaalia liigaan lähivuosina. Nykyinen kaksikko voi siis olla kokonaisuudessaan ulkona kuvioista jo viimeistään ensi kauden jälkeen, joten molempien pitäminen olisi erikoista.

Barkoville pitkä jatko (joka varmaan on jo tehty?), hän voi olla ensi kaudella jo todella hyvä 2-sentteri liigaan. Makkonen on siinä ja siinä, todennäköisesti palkka on kärkiketjun pelaajan tasoa mitä peliesitykset eivät missään nimessä vastaa. Mutta työteliäänä kolmossentterinä hän olisi erittäin hyvä, ehkä ylempänäkin jos ketjuun löytyisi sopiva huippulaituri pitämään kiekkoa ja tekemään peliä.

Nykyjoukkueesta seuraavat pelaajat ansaitsisivat jatkon ensi kaudeksi

Maalivahdit:
Nieminen

Puolustajat:
Kovanen
Kaijomaa
Saravo
Leimu
Liimatainen
Elorinne
Räty

Hyökkääjät:
Barkov
Makkonen
Erkinjuntti
Männikkö
Venäläinen
Palola
Vänttinen
Ahtola
Lähde
Peltola
Pekkala
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mazzan listasta puuttuu Tuukka Mäntylä, tarkoituksellako?
Mitä tekee Mäntylä, jatkaakohan KHL:ssä ensi kaudella. Minulla ei ole mitään käsitystä, mutta luultavammin ei pelaa Tapparassa tulevalla kaudella.

Tulisikohan Nimo takaisin kotiin? Siinä olisi joukkueelle liideri ensi kaudelle, mikäli takaisin käy tie.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Pientä haaveilunpoikasta realismi kuitenkin mielessä, tosin hieman takavasemmalla: :)

Erkinjuntti - X - X
Ahtola/X - Barkov - Peltola
Männikkö - Makkonen - Venäläinen
Lähde - Vänttinen - Pekkala
Tallberg - Ilomäki - Palola

Sisään: "Kontiola" ja "V.Nieminen" ja mahdollinen Ahtolan korvaaja "Birner"
Ulos: Strömberg, Järvinen, Pyymäki

Mäntylä/X - X
Saravo - Kaijomaa
Leimu/X - Elorinne
Liimatainen - Ekbom

Sisään: "Puistola" sekä mahdolliset Mäntylän ja Leimun korvaajat.
Ulos: Halme, Kovanen ja Platil

Nieminen
Metsola

Tosin ykkössentteri lienee ennemminkin tasoa "Doell" ja pakki tasoa "Aalto", mutta eiköhän pelaajabudjetti kuitenkin hieman ensi kaudelle nouse, joten mielellään täällä niitä oikeita ykköskentän pelaajia näkisi, kun Mäntylän lähdettyä tällä hetkellä niitä ei ole.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tulisikohan Nimo takaisin kotiin? Siinä olisi joukkueelle liideri ensi kaudelle, mikäli takaisin käy tie.

Eikös sillon Niemisen lähtiessä sellaista ollut ilmassa, että mies olisi halunnut pelata paremmassa tiimissä jolla on parempi valmentaja, eikä tykännyt Leinosen säästöliekki-mallista? Tuon perusteella voisi hyvinkin kuvitella, että Rautakorven paluu ja (todennäköinen) pelaajabudjetin kasvattaminen saisivat Nimonkin palaamaan kotiin.

Ja eikös se Kontiolakin jossain haastattelussa sanonut, että jossain vaiheessa haluaa vielä Tapparaan palata?
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tosin ykkössentteri lienee ennemminkin tasoa "Doell" ja pakki tasoa "Aalto", mutta eiköhän pelaajabudjetti kuitenkin hieman ensi kaudelle nouse, joten mielellään täällä niitä oikeita ykköskentän pelaajia näkisi, kun Mäntylän lähdettyä tällä hetkellä niitä ei ole.

Itse taas epäilen hyvin vahvasti, että porukkaan tehdään kunnon suursiivous ja näemme yllättävänkin kovia nimiä heti ensimmäisellä kaudella. Tähän hätään en ala kaivelemaan sopimuksia tai spekuloimaan kummemmin niiden kanssa, mutta eiköhän tuolla kunnon karsinta käy keväällä ja kesällä.

Tärkeintä olisi pitää Barkov ja Liimatainen kehissä ja mielellään nähdä vaikka lisääkin junnuja mukana, lähinnä nyt Räty, Ilomäki ja Tanus ensimmäisenä. Ja varmaan on muitakin pelimiehiä vielä hautumassa.

Joka tapauksessa ne nuoret kaverit tarvitsevat kunnon esimerkkiä ja silloin pitää olla oikeasti tähtipelaajia jengissä mukana, pitämässä vaatimustason korkealla ja juuri näyttämässä, että mitä vaatii pelata huipulla. Siinä mielessä Ville Nieminen olisi varmasti aivan mainio pelaaja, kun ottaa huomioon suuren Tappara-sydämen.

Toivottavasti tuo Kevin Doellin kaltaisten palkkasotureiden aika on nyt ohi ja samalla päästäisiin näistä rajatapauksista joista ei tiedä kuka on lintu ja kuka kala. Kovaa kilpailua pelipaikoista ja kaikki nämä Strömbergit hiiteen tuolta heilumasta.

Minä haluan nähdä taitoa ja luonnetta kentällä, Sasha Barkovin ja toisaalta Tuomas Vänttisen, Jukka Peltolan ja Nestori Lähteen kaltaisia jätkiä. Sitten pitää olla sitä taitoa pelata, kuten on esimerkiksi Tommi Kovasella ja myös Joonas Liimataisella. Voittajatyyppejä jotka vihaavat häviämistä ja sitä, että kentällä pyöritään vähän miten sattuu aina huvittamaan.

Tappara tarvitsee ennen kaikkea laatua, laatua ja laatua. Runkopelaajia on jo nyt ihan hyvä määrä mutta se laatu puuttuu niiltä paikoilta millä pelit voitetaan. Maalivahti, ykköspakit ja ykkösketju ja melkein vielä kakkossentterikin olisi uusittava. Jussi Makkonen voi olla jopa tehokas pelaaja jos hänen rooliaan kavennetaan merkittävästi ja panostetaan tasan siihen, että hän on kova siinä kapeammassa roolissaan. Ei pelintekovastuuta, ei ykkössentterin "taakkaa" tai valtavaa puolustusvastuuta vaan puhtaasti maalintekijän rooliin, voittamaan tilaa kulmiin ja maalin eteen hakkaamaan irtokiekkoja sisään. Jerry Ahtolasta on varmasti paljon iloa jos hän meinaa täällä jatkaa, edellyttäen, että hänkin saa kunnon sentterin vierelleen.

Tämä hetken pakeista pitäisin kolme, eli Kovasen, Kaijomaan ja Liimataisen. Pekka Saravon roolia on pienennettävä tai hänen on nostettava pelinsä tasoa huomattavasti. Muut saavat mennä pesuvesien mukana, poikkeuksena Juha Leimu jolle on käyttöä mikäli saa homman taas raiteilleen.

Hyökkäyspäästä joutavat ainakin Strömberg, Järvinen, Männikkö ja rajatapauksina roolista riippuen Tallberg, Palola ja myös Makkonen. Mutta turha tässä nyt sen enempää on spekuloida, kun on ammattilaiset hoitamassa näitä hommia. Mahtaa löytyä hieman enemmän kompentenssia näihin hommiin.
 

Fordél

Jäsen
Mutta turha tässä nyt sen enempää on spekuloida, kun on ammattilaiset hoitamassa näitä hommia. Mahtaa löytyä hieman enemmän kompentenssia näihin hommiin.

Ainakin toisen tamperelaisseuran kohdalla voisin todeta, että tuskin tilanne olisi yhtään nykyistä huonompi, jos joukkue olisi kasattu vaikka ihan tavallisten fanien toimesta.

Mitä tulee muuten tohon lausuntoosi niin spekulointihan on koko tämän palstan hienous. Kompetenssi tuskin on kovinkaan monella kohdallaan (kuten allekirjoittaneella), mutta ei sen pidä estää spekulointia:)

Ennen kuin spekuloidaan niin musta olisi mukava kuulla, että millainen on Rautakorven näköinen pelaaja? Siis se ideaalimalli, jota hän suosii joukkueessaan?
 

Jusu75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers
Ennen kuin spekuloidaan niin musta olisi mukava kuulla, että millainen on Rautakorven näköinen pelaaja? Siis se ideaalimalli, jota hän suosii joukkueessaan?

Oman näkemykseni mukaan se on Urheilullnen/peliälykäs, hyvin luisteleva ja pitää omasta elämästään huolta.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös sillon Niemisen lähtiessä sellaista ollut ilmassa, että mies olisi halunnut pelata paremmassa tiimissä jolla on parempi valmentaja, eikä tykännyt Leinosen säästöliekki-mallista? Tuon perusteella voisi hyvinkin kuvitella, että Rautakorven paluu ja (todennäköinen) pelaajabudjetin kasvattaminen saisivat Nimonkin palaamaan kotiin.

Ja eikös se Kontiolakin jossain haastattelussa sanonut, että jossain vaiheessa haluaa vielä Tapparaan palata?

Nimon ja Kontiolan tulo olisi jo liian hienoa ollakseen totta, mutta sitä pitää kyllä viimeiseen saakka toivoa. Toivottavasti lähdetään rakentamaan Rautakorven projektia juuri omien miesten varaan eikä hankita laumaa kanukkeja tai muita.

Muutama vahvistus muualta toki sekaan, esimerkiksi Erkinjuntti ja Kaijomaa ovat osoittautuneet ainakin tällä hetkellä sellaisiksi. Barkoville, Liimataiselle, Rädylle ja Ilomäelle ehdottomasti pitkät jatkosopparit. Barkov nyt jossain vaiheessa häipyy suurempiin kaukaloihin, mutta Suomessa pelatessaan olisi häpeä, jos esiintyisi muualla. Eiköhän se Tapparan johdossakin ymmärretä - ja tuskinpa Sasha junior muualle on lähdössäkään.

Mutta kattellaan näitä lähempänä ensi kautta - tässä vaiheessa spekuloiminen tuntuu jotenkin hiukan aikaiselta.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Ymmärtääkseni Makkonen sopii erittäin hyvin Rautakorvelle. Rautakorpi uskoo Makkosessa piilevän se yli pisteen per peli paukuttava ykkössentteri, ja joku jo aiemmin vihjaili Rautakorvella olleen vaikutusta Makkosen hankkimiseen Tapparaan. Rautakorpi myös osaa ottaa Makkosesta ylivoimalla irti maksimin, joten tuo 15 yv-maalia saattaa jälleen olla tosiasia ensikaudella.

Dufvan alaisuuteen Makkonen ei niin hyvin istu, mutta näyttää pärjäävän kohtuudella kuitenkin. Kuitenkaan tuota maalipotentiaalia ei ole kyetty ulosmittaamaan. Johtuneeko sekin sitten Venäläisen ja Erkinjuntin ja muiden Makkosen kanssa samaan ketjuun istutettujen laitureiden keskinkertaisesta pelintekotaidosta vaiko Makkosesta itsestään mutta ainakin tuo laukausprosentti näyttää olevan hieman alempana kuin aikaisemmilla kausilla. Kuitenkin Makkonen on samalla menossa kohti yli kolmeakymmentä syöttöpistettä ilman Kariyan kaltaista maalitykkiäkin. Neljäkymmentä tehopistettäkin saattaa ylittyä, vaikka Erkinjuntti ei olisikaan laiturina, ja jos hyvä tuuri käy, Erkinjuntin avustuksella Makkosen 50 pistettäkään ei ole utopiaa. Jos näin käy Dufvankin pelikirjalla, niin Makkosen ulos potkiminen joukkueesta olisi vähintäänkin kyseenalaista Rautakorven astuessa puikkoihin.

EDIT: Makkonen on pistepörssissä jaetulla viidennellätoista sijalla, syöttöpörssin 10. ja SM-liigan keskushyökkääjistä 9. tehokkain. Jos sitten katsotte noiden muiden keskushyökkääjien laitureita, ja joukkueiden tehtyjen maalien määriä, sen jälkeen alivoima-aikoja, niin huomaatte Makkosen ansaitsevansa paikkansa rosterissa.
 
Viimeksi muokattu:
..
Dufvan alaisuuteen Makkonen ei niin hyvin istu, mutta näyttää pärjäävän kohtuudella kuitenkin. Kuitenkaan tuota maalipotentiaalia ei ole kyetty ulosmittaamaan. Johtuneeko sekin sitten Venäläisen ja Erkinjuntin ja muiden Makkosen kanssa samaan ketjuun istutettujen laitureiden keskinkertaisesta pelintekotaidosta vaiko Makkosesta itsestään mutta ainakin tuo laukausprosentti näyttää olevan hieman alempana kuin aikaisemmilla kausilla....
Eiköhän se suurin syy vähäiseen maalimäärään ole Tapparan sysipaska ylivoimapeli. Siitä luukultahan Makkonen taannoin niitä maaleja teki ohjureilla ja ripareista. Nyt kun ylivoima on vain kahden minuutin tapahtumatyhjiö, niin ei Makkosellekaan maaleja ole tullut.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jerry Ahtola olisi täydellinen palanen ensi kauden Tapparaan. Jos mies ei maksa miljoonaa, ei muuta kuin pitkää sopimusta nenän alle.

Ahtola ei ole pelkästään maalintekijä varustettuna helvetin hyvällä rannelaukauksella. Ahtola tekee kaikkea, mitä menestyvä kiekkojoukkue tarvitsee. Siksi on itselleni käsittämätöntä, miksi HIFK ei löytänyt enää tällä kaudella hänelle käyttöä.

Joistain pelaajista vain näkee, että heillä on maalin tekemisen taito. Jerry Ahtola kuuluu näihin pelaajiin.

Koska viimeksi Tapparaan on hommattu yhtä kova pelimies kesken kauden?
 

Lare1

Jäsen
Jerry Ahtola olisi täydellinen palanen ensi kauden Tapparaan. Jos mies ei maksa miljoonaa, ei muuta kuin pitkää sopimusta nenän alle.

Täysin samaa mieltä. Ahtolan värkkäämää maalimäärää voi Tapparan tehokkuus huomioon ottaen luonnehtia sanalla erinomainen. Täyden kauden pelatessaan on jatkossa takuuvarma 20 maalin mies.

Ja kuten yllä jo mainittiin, Jerry ei ole pelkkä yksipuolinen maalintekijä, vaan todellinen työjuhta, joka tuntuu usein olevan kentällä joka paikassa. Osoitus monipuolisuudesta oli myös sentterin tontin haltuun ottaminen pidemmän tauon jälkeen.

Uskon ja toivon Jerryn nimen olevan piirrettynä isosti J.R:n lehtiössä. Ahtola, Barkov, Peltola, Erkinjuntti ja Makkonen höystettynä kauden edetessä parantaneilla Männiköllä ja Venäläisellä on varsin kelpo runko hyökkäyskalustoon. Myös Olli Palolan näkisin mielelläni usemman vuoden sopimuksella kirvespaidassa.

Eli jokseenkin näin? (tummennetuilla sopimus)

Ahtola - XXXXXX - Peltola
Erkinjuntti - Makkonen - Venäläinen
Nieminen - Barkov - Männikkö
XXXXXX - XXXXXX - Palola
Pyymäki?, Tanus, Haapala, Koskela

Puistola/Mäntylä - Aalto
Leimu - Kaijomaa
Saravo - Ekbom
Halme - Liimatainen
Räty - Mäkinen

Noronen/Nieminen
Metsola
 
Viimeksi muokattu:

vape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Anaheim Ducks, Detroit Red Wings
Käännetääs mun osalta vähä katseita ens kautee, jota ite odotan todella mielenkiinnolla. Poimitaan siis tuolta huhuketjuista tännekin tuoreimmat huhut, jotka osan mielestä ovat jo saletteja, ja ollessaan totta alkaa kieltämättä näyttämään rosteri hyvältä. Eli vanhat huhut Aalto, Puistola, Nieminen, Noronen on saanu jatkokseen SaiPan kaksikon Elmeri Kaksonen ja Jarno Koskiranta, jotka mun silmään ainaki olis erittäin tervetulleita! Lisäksi sain eräästä lähteestä tiedon Ahtolan jatkosta, joka olisi myös huippujuttu.

Sopimukset näyttäisivät tältä (tummennetut varmoja)

Hyökkääjät:
Peltola
Makkonen
Erkinjuntti
Venäläinen
Männikkö
Barkov

Nieminen
Kaksonen
Koskiranta
Ahtola
Palola?
Vänttinen?
Loput täydentäisin junnuista, Haapala, Ilomäki, Tanus etunenässä

Puolustajat:
Mäntylä
Halme
Saravo
Liimatainen
Ekbom
Leimu
Kaijomaa

Aalto
Puistola
Junnuissa meillä on vielä Räty

Maalivahdit:
Nieminen
Metsola

Noronen

Nieminen/Metsola akselista toinen lähtisi kauppatavaraksi, mun silmissä Neppi.

Herkulliset palaset ois Jukan oppiin ens kaudeks tulossa, ai että!
 

Fordél

Jäsen
Puolustajat:
Mäntylä
Halme
Saravo
Liimatainen
Ekbom
Leimu
Kaijomaa

Aalto
Puistola
Junnuissa meillä on vielä Räty

Tällainen pakisto tuskin tulee toteutumaan. Uskon, että se on joko Aalto tai Puistola, mutta ei missään nimessä molemmat. Oma mutu on, että Aalto tulee.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tällainen pakisto tuskin tulee toteutumaan. Uskon, että se on joko Aalto tai Puistola, mutta ei missään nimessä molemmat. Oma mutu on, että Aalto tulee.

Juuri näin. Toisaalta Mäntylän jatko Venäjällä on ilmeisesti saletti, joten tästä ainakin säästyisi rahaa mahdolliseen Puistolan hommaamiseen. Kuitenkin huhut ovat tuomassa Pasia tänne vasta kaudeksi 2013-2014, mikä lienee todennäköisempää. Ensi kauden joukkue voisi huhujen pohjalta näyttää tältä:

Erkinjuntti - Koskiranta - Peltola
Nieminen - Barkov - Kaksonen
Ahtola/X - Makkonen - Venäläinen
Lähde/Pekkala - Pyymäki/Tallberg - Männikkö

Hyökkäyksessä vahvuus tulee olemaan materiaalin laajuus ja ainakin kolmelta ensimmäiseltä kentältä voi odottaa yli 20 pistettä per mies. Toisaalta tuosta puuttuu edelleen pelaaja, joka kannattelisi joukkuetta lehterämäisesti, mutta Peltola, Koskiranta, Erkinjuntti, Kaksonen ja tietenkin Barkov ovat pelaajia, joilta on lupa odottaa nähtyä parempaa. Mikäli heidän kehityksensä jatkuu samanlaisena, niin hyvin todennäköisesti osa näistä parantaa piste-ennätystään ensi kaudella. Niemisen merkitys tulee varmasti olemaan suuri etenkin pukukopin puolella, joten olisihan tuo selvä parannus tämänkautiseen hyökkäykseen, mutta materiaalin puolesta ei siltikään olla lähellä TOP-6 joukkueita.

Kaijomaa - Aalto
Saravo - Leimu
Ekbom - Jyrkkiö
Halme - Liimatainen
Elorinne - Räty

Ensi kausi voi olla pitkästä aikaa se kausi, jolloin ennakkoon puolustus on suurin kompastuskivi. Tuo edellinen hahmotelma ei siis missään nimessä ole toive, vaan nykyisten sopimusten- ja huhujen pohjalta tehty ennustus. Leimulla ja Halmeella on omaksi harmikseni jo sopimukset ja on vaikea uskoa, että heistä eroon päästäisiin. Leimulle ehjä treenikesä alle ja mies palaa viime vuosien kunnossa, tätä pitää toivoa. Aalto on hankinta, joka jakaa fanit kahtia. Osa muistaa lämmöllä miehen viime vierailua, mutta minä kuulun niihin, jotka eivät miestä haluaisi Tapparassa enää nähdä. Ei liene sattumaa, että kolmesta viimeisimmästä seurasta kaikissa ollaan oltu tyytyväisiä Aallon vaihdettua maisemaa. Jyrkkiön toivottaisin ilomielin tervetulleeksi, sillä hänessä on kaikki ainekset tehdä "mikkokousat". Kuitenkin pelko persiissä saisi katsoa, mikäli puolustuksen muodostaisivat omassa päässä kujalla olevat Aalto, Leimu ja Jyrkkiö sekä puukädet/jalat Saravo, Kaijomaa ja Ekbom. Kaijomaa-Aalto olisi hyvä kakkospari ja kolmospakkiparin pakkeja meiltä löytyy vaikka muille jakaa, mutta kyllä tuo Mäntylän tai Puistolan kaltaista vastuunkantajaa tarvitsisi.

Noronen/Nieminen/X
Metsola

Huhut ovat tuoneet Norosta tänne, mutta minä en hänestä lämpiä. Tällä kaudella ollut heikohko ja etenkin viime aikoina jopa surkea. Noronen tuskin on ollenkaan halpa kaveri, joten skippaisin hänet kylmästi. Metsola on esittänyt viime aikoina sen verran hyviä otteita, että minusta hänen johdolla voidaan kauteen lähteä. Hattu Niemisellä on myös sopimus, mutta häntä ollaan viemässä huhuissa muualle, joten jännä nähdä miten käy. Omasta puolestani Metsola-Nieminen on aivan riittävä kaksikko.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Huhut ovat tuoneet Norosta tänne, mutta minä en hänestä lämpiä. Tällä kaudella ollut heikohko ja etenkin viime aikoina jopa surkea. Noronen tuskin on ollenkaan halpa kaveri, joten skippaisin hänet kylmästi. Metsola on esittänyt viime aikoina sen verran hyviä otteita, että minusta hänen johdolla voidaan kauteen lähteä. Hattu Niemisellä on myös sopimus, mutta häntä ollaan viemässä huhuissa muualle, joten jännä nähdä miten käy. Omasta puolestani Metsola-Nieminen on aivan riittävä kaksikko.
Sen verran on pakko tarttua, että Noronen on ehkä ainut yksittäinen syy, miksi Lukko taistelee viimeisestä jämäpaikasta jatkopelejä ajatellen. Ja nyt tarkoitan syksyä. Noronen oli suorastaan loistava syyskaudella ja Lukon ryömiessä Noronen oli se, joka yksi kannatteli joukkueen päätä kuralammikosta. Nyt Noronen on vaipunut kyllä alaspäin ja en missään tapauksessa suosittelisi häntä kenellekään tuossa kunnossa. Urama todennäköisesti peluutti miehen puhki henkisesti ja fyysisesti. Sittemmin Nortti on ollutkin porttivahtina parin pelin ajan.

Tapparan nykyinen veskarikaksikko on hyvä ja näin ulkopuolisen silmin kelpaisi muillekin seuroille. Ei varmaan ole edes mikään superkalliskaan. Noronen ei minunkaan mielestä sovi tuohon kuvioon. Ei kyllä sovi minun Lukkoonkaan ensi kaudeksi.

Aallon lähtöä en myöskään sure. Sen verran kehno on mies ollut. Toisaalta Aalto on useasti pelattu yv:stä täysin pimentoon, joka on hänen elinehtonsa tässä liigassa. Laukaus on hyvä ja tarkka, mutta jos sitä ei pääse käyttämään, niin mitäs sitten? Puolustuspäässä kaveri seuraa useasti katseella, kun omalla veskarilla tulee hiki. Tai jos pääsee iholle, niin on pari potkua jäljessä ja tuloksena 2min. Sitten takaiskumaalin jälkeen vaan tyynesti vaihtoon ja odottamaan seuravaa yv:tä, joskohan omaan maalisarakkeeseen tulisi merkintä.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Norosta noista pitäisin epävarmimpana, koska tähynnee KHL:n suuntaan ja voi muutenkin olla hinta/laatu-suhteeltaan Tapparaan liian kallis. Ja tuolta Tappara.infon huhupuolelta on viime aikoina tullut sellainen kuva että Metsolalle haetaan aisaparia etupäässä ulkomailta, Nieminen olisi siis lähdössä muualle.

Aalto on tuttu pelaaja jo edelliseltä visiitiltä ja on miestä tullut aina vähän tarkemmin seurattua myös Kärppien ja Lukon paidassa. Kuuluu vain jostain syystä Rautakorven suosikkipelaajiin, hänen aikanaan viimeksikin hankittiin Tapparaan vaikka valmentaja itse ehtikin lähteä rahan ja motivaation perässä muualle suunnilleen samalla ovenavauksella. Pelasi toki Tapparassa maagisen 40 pisteen kauden 07-08, mutta samanlainen kuva pelaajasta on muuten kuin Jukan takahiukset mainitsi. Elää ylivoimalla laukauksesta, toisaalta kun Aalto otetaan tarkasti pois niin jäähän siinä muille enemmän tilaa mutta aika yksioikoinen pelaaja mies on hyökkäyssuuntaan. Puolustuspelaaminen oli Aallon ensimmäisinä vuosina liigassa todella surkeaa ja vaikka on siitä parantanut niin ei hänestä mitään kovaa luutaa omaan päähän saa. Kun avauspelaaminenkin on vain keskinkertaista tai hyvää niin mitkä ovat ne ominaisuudet hyvän lämärin lisäksi että Rautakorpi Aallon haluaa joukkueisiinsa?
 
Kun avauspelaaminenkin on vain keskinkertaista tai hyvää niin mitkä ovat ne ominaisuudet hyvän lämärin lisäksi että Rautakorpi Aallon haluaa joukkueisiinsa?

Nykypakeista ainoastaan Leimu osaa laukoa ja kun hänkään ei ole varsinaisesti mikään varma kortti tuloskunnon suhteen niin...

Tapparassa Aalto oli mielestäni mainettaan parempi omassa päässä, mutta noita 2min jäähyjä kertyy kyllä aina turhan tiuhaan. Allekirjoittaneelle kuitenkin kelpaa ja jos jollekin ei, niin mielelläni kuulisin kuka olisi Tapparalle realistinen vaihtoehto?
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Ahtolan kanssa kahden vuoden soppari, hienoa ! Jostain syystä J-M Järvisen kanssa tehtiin 1+1 vuoden jatkopahvi... no, ehkä Rautakorven alaisuudessa rupeaa peli kulkemaan tätä kautta paremmin.

Tappara teki jatkosopimuksia
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ahtola on ollut kauden onnistujia ja sopii varmasti täydellisesti Rautakorven palettiin. Isokokoinen, työteliäs, fyysinen, suht taitava, kova ja tarkka rannari, Ahtola parhaimmillaan kuuluu minkä tahansa liigajoukkueen 1-2-ketjuun. Tuo myös sellaista urheilullisuutta ja asennetta joukkueeseen josta on hyvä nuorempien jätkien ottaa mallia koska vaan. Erittäin tyytyväinen tähän jatkosopimukseen!

Järvisen jatko on tämän kauden perusteella vähän oudompi veto, mutta tuo syvyyttä ryhmään eikä varmasti ole kallis. Väläyttänyt huikeaa syöttötaitoaan muutaman kerran tällä kaudella, muttei muuten ole ollut liigatasoa. Liikkeen ja voiman kautta pääsisi käyttämään vahvuuksiaan, joten tulevaisuuden kysymys on saadaanko ne ominaisuudet liigatasolle. Harppaus kehityksessä pitää tapahtua jo tulevana kesänä jos mielii mahtua kokoonpanoon syksyllä.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno uutinen tuo Ahtolan jatko. Juuri tuollaisia voimahyökkääjiä tarvitaan.
Ensi kaudella kiekkoja reppuun vaan entistä enemmän Sashan syötöistä.
Eiköhän rämpimiset ole toistaiseksi ohi kun J.Rautakorpi houkuttelee muutaman paluumuuttajan ja urallaan eteenpäin haluavia potentiaalisia kavereita rosteriin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ahtolan kahden vuoden pahvi jo tässä vaiheessa on siinäkin mielessä hyvä, sillä jos miestä oltaisiin viemässä ensi kesänä tai kesken ensi kauden rahakkaimpiin liigoihin, jäisi meillekin muuta kuin pelkkä paha mieli.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Todella hyvä mieli tuli Ahtolan jatkosta. Etenkin, kun miestä oltiin jo kovasti viemässä Turkuun, mutta parempi näin. Mikäli ehjänä pysyy, niin ensi kaudella voi hyvinkin olla se viimeinen läpilyönti, jolla Jerry tekee itsestään EHT-pelaajan. Pakkohan hänestä on pitää: isokokoinen rymistelijä, jolla huikea kuti. Soveltuu erinomaisesti Rautakorven haluamaan pelitapaan ja olen pettynyt sekä yllättynyt, mikäli hän jää ensi kaudella alle 30 pisteen.

Järvisestä en innostu ollenkaan, olkoonkin ettei varmasti ole kallis. Mutta rahaa se 35 000(?)€ on myös ja kun ei Järvisestä ole mitään hyötyä alemmissa kentissä ja ensi kaudella kärkisenttereinä ovat mitä luultavammin X(Koskiranta) - Makkonen ja Barkov, niin en näe hänen pitämistään tarpeellisena saatikaan järkevänä. Jos pelaaja on 170cm, niin pitäisi hänen erottua nopeudellaan pärjätäkseen, mutta eipä Järvinen todellakaan niitä kentän nopeimpia ole. Vielä kun tehdään Jaatiselle, Tallbergille, Pyymäelle ja muille "turhille" jatkosopimukset, niin siinä menee pian "Koskirannan" palkka näihin täytepelaajiin perkele.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös