Tappara - Kärpät ke 23.3.2005

  • 6 101
  • 35

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Unkka

Kertokaa kokeneemmat katsojat (enimmäkseen Unkka vain kuuntelee Stenkkaa) mikä ero oli tämänpäiväisen ja eilisen pelin välillä, siis miksei Tapparan sumppu toiminut omalla alueella?

Voin ottaa yhden eron eiliseen peliin verrattuna esille. Tapparahan tuli Raksilassa aivan yllättäen ikivanhalla, tiiviillä pikkuboxilla pelaamaan omaa puolustuspeliään. Tätä tiivistä pikkuboxia Kärpät ei eilen pystynyt murtamaan. Kärppien pelaajat eivät menneet boxin sisään. Kyse ei ollut uskalluksesta vaan omasta pelitaktiikasta.
Päävalmentaja Jalonen oli selvästi tutkinut videoita eilisestä pelistä.
Kärppien ensimmäinen maali oli esimerkki muutetusta pelitaktiikasta. Somervuori ja Palsola taistelivat hyökkäyspäässä kiekon Palsolalle. Palsola kiersi lähes siniviivan kautta laukaisupaikkaan. Somervuori siirtyi Tapparan boxin sisälle taistelemaan Tapparan puolustajan kanssa, Palsolan laukaus muutti Somervuoresta suuntaa ja Mika Lehto sylki kiekon eteensä. Jussi Jokinen liikkui myös boxin sisälle ja pisti irtokiekon sisään.
Teemana lienee ollut Kärpillä mennä taistelualueelle sisään rikkomaan pikkuboxin harmoonisuus.
Tapparan kahden miehen karvaus ei toiminut Kärppien päässä eilisen tapaan. Siihenkin Jalonen oli keksinyt onnistuneen taktiikkamuutoksen.
Jalonen onnistui tänään siinä, missä Matalamäki yllätti eilen Raksilassa.
Mitähän valmentajat keksivät perjantaiksi?
 

chewmeister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Inter Milan, Kärpät, TPS, HJK, Barca, Penguins
Viestin lähetti Rapukäsi
Mitäs tässä sen enempää viitsii mesoamaan alkaa. Pelihän on niin selvää pässinlihaa Tapparalle kuin vain voi olla. Ei Kärpät pysty tänäänkään ohittamaan Lehtoa eikä edes pistämään Tapparan puolustusta koville. Ainoa jännityksen aihe on, koska syntyy Tapparan voittomaali. Itse veikkaisin, että maali nähdään vielä tämän päivän puolella.

Tää käsikirjotus on varmaan tarkotettu perjantain pelille :D
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Pitäkööt puolestani Ujcikkia filminä tai ämmänä, eipä tuo mitään muuta. Eikä vähääkään himmennä sitä kuvaa pelaajasta, jonka hänestä olen kehittänyt tällä kaudella. Sanottakoot, että otanta on perus-Tapparakannattajaa huomattavasti suurempi.

Illan ottelu? Tapparalla kävi Joulu, saivat tililleen maalin joka olisi pitänyt sääntökirjan mukaan hylätä. Mutta Reijo "IFK-viikset" Ringbom päätti seurata tämän kauden PlayOff-linjaa täydellisen päinvastaisesti, ja päästää sitten tämän läpi, vastoin mitään järjellistä perustetta.

Ai niin, Vertalan tolppaa edeltänyt tilanne muuten oli paitsio. Piti ihan katsoa maikkarin maalikooste, jotta tilanteeseen sai varmuuden. Eli Tapparalla oli lähellä käydä Joulu jo kahden kauden edestä, onneksi Vertala on fiksu mies ja säästi edes jotain ensi kaudelle.

Ihan siksi ajattelin tässä kirjoitella vielä, että saadaan muutama fakta selväksi. Eilinen, ei ollut Tapparalta yhtään tämänpäiväistä parempi peli. Eilinen, oli Kärppien täydellistä perseilyä. Tänään taas Kärppiä näytti kiinnostavan tuo ottelun voittaminenkin. Ja näin siinä sitten kävi. Kärpät ei varsinaisesti joutunut näyttämään tasoaan kuin hetkittäin aikavälillä 0-1 tilanteesta toiseen erätaukoon. Tapparalle kuitenkin propsit siitä, että ottivat sentään voiton eilen.

Tasoero on niin hirvittävä, että turha puhua Tapparan osalta jonkin osa-alueen pettäneen. Minkäs sitä paremmalleen voi? Eilinen, oli Tapparan paremmuutta, kun viitsivät tulla peliin. Tänään, samalla tavalla töitä tekivät, Kärpät vaan päättivät voittaa.

Aika paljon kertonee Tapparasta tällä hetkellä, kun Lehto arvostelee omiaan maikkarin plussalähetyksessä.. "Joukkuepeli" jnejnejne. Turha se on enää itkeä, kun se on jo housut kastellut! Raycroft muuten pelasi paremmin kuin Lehto. Toisaalta, ei Kärppiä nyt niin hirveästi enää kiinnostanut Raycroftin maalin suulle luistellessa, pelihän oli jo selvä.

*naks naks* kuului kentältä ja selostamosta. On se karmeata Juti, on se karmeata.

Tämmöistä se on. Kun haukun Kärpät alimpaan helvettiin, nehän perkele voittaa heti perään... Pitänee siis tästä muodostuvasta trendistä pitää kiinni, vaikken taikauskoinen olekaan (enpä).

EDIT: Kiitokset Fiiu:lle linkistä ottelukuviin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toinen erä oli jo vähän sinne päin, mitä Kärpiltä olen odotellutkin. Ja nyt olisikin sitten hyvä mahdollisuus palata taas maanpinnalle ottamalla nokkaan 0-1 perjantaina.

En nyt ihan varma ole, mitä verbi 'kirmata' tarkoittaa, mutta jos se on sitä, mitä luulen, niin en kyllä luonnehtisi Ujcikin pelaamista tuon alivoimatilanteen aikana kirmaamiseksi. Sai lähinnä sen verran kerättyä itsensä läjään, että pystyi toimittamaan kiekon pois alueelta ja meni sen jälkeen melko vaivaisen näköisenä vaihtoon.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän Ujcik koki ihmeellisen ihmeparantumisen. En ihmettele yhtään, että Tapparalaisten mielestä hän "ämmäili". En tiedä mihin Viktor sai osumaa, mutta kummasti hän parani kun kiekko tuli lähelle. Tämä ei kuitenkaan ole todellakaan hänen tapaistaan, vaan yleensä hän on todellinen taistelija. Todennäköisesti johonkin otti aika kipeää, muttei selvästikkään niin paljoa etteikö pystyi muutamaa sekuntia luistelemaan.

Mitä Tenkille tapahtui? Onneksi kyseessä oli kasvovamma, koska nehän ei yleensä vakavia ole. Entä Vallin? Menikö Arilla selkä siinä maalin takana tapahtuneessa selkäänajossa kun kuulemma selkä kramppasi?

Me on voitettu tää sarja!
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti V-man
Kyllähän Ujcik koki ihmeellisen ihmeparantumisen. En ihmettele yhtään, että Tapparalaisten mielestä hän "ämmäili". En tiedä mihin Viktor sai osumaa, mutta kummasti hän parani kun kiekko tuli lähelle. Tämä ei kuitenkaan ole todellakaan hänen tapaistaan, vaan yleensä hän on todellinen taistelija. Todennäköisesti johonkin otti aika kipeää, muttei selvästikkään niin paljoa etteikö pystyi muutamaa sekuntia luistelemaan.
Hyvin veti filminsä loppuun saakka, kun kavereiden piti repiä vaihtoaitioon? Mielestäni vain näytti hauista, kun pelasi loppuun saakka, vaikka kipeää näytti tekevän!

Viestin lähetti V-man
Mitä Tenkille tapahtui? Onneksi kyseessä oli kasvovamma, koska nehän ei yleensä vakavia ole. Entä Vallin? Menikö Arilla selkä siinä maalin takana tapahtuneessa selkäänajossa kun kuulemma selkä kramppasi?
Tenkura sai pelitilanteessa jotain iskua, 5 tikkiä silmäkulmaan. Vallinista ei vielä tietoa.

Viestin lähetti V-man
Me on voitettu tää sarja!
Vitut olla, perjantaina jatkuu.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Pitäkööt puolestani Ujcikkia filminä tai ämmänä, eipä tuo mitään muuta. Eikä vähääkään himmennä sitä kuvaa pelaajasta, jonka hänestä olen kehittänyt tällä kaudella.

Pakkoko miestä sitten on hampaat irvessä täällä puolustaa jos se on ihan sama mitä tapparalaiset ovat siitä mieltä?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti vintsukka
Pakkoko miestä sitten on hampaat irvessä täällä puolustaa jos se on ihan sama mitä tapparalaiset ovat siitä mieltä?
Voi sinua reppanaa. Otappa se silmä käteen (käytä vaikka lusikkaa tai Pirkka-lehdessä neuvottuja sukkahousuja) ja katso uusiksi. Kovastikos olen Ujcikia jollekkin papparalaisille puolustellut?

Joopajoo. Nämä kannattajien puusilmäosastot sais tulla ennen pelien alkua jauhamaan tuota totaalista paskaa, eikä vasta sitten kun pelit alkaa oleen takana. Eikö vain vintsukka?
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Hyvin veti filminsä loppuun saakka, kun kavereiden piti repiä vaihtoaitioon? Mielestäni vain näytti hauista, kun pelasi loppuun saakka, vaikka kipeää näytti tekevän!

No niinhän minäkin sanoin viimeisessä lauseessani. En silti ihmettele (!) jos vastustat haukkuu tuommoisesta filmaajaksi. Jos Tapparalainen tekisi saman niin varmasti itkisin ja nauraisin täällä suu vaahdossa.

Tylsä meininki kun pitää keskenään inttää ja vielä asiasta josta on samaa mieltä.

Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
Vitut olla, perjantaina jatkuu.

Ja loppuu...
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti V-man
No niinhän minäkin sanoin viimeisessä lauseessani. En silti ihmettele (!) jos vastustat haukkuu tuommoisesta filmaajaksi. Jos Tapparalainen tekisi saman niin varmasti itkisin ja nauraisin täällä suu vaahdossa.
Sanoit toki. Jos joukkueen X edustaja olisi Ujcikin tilalla ollut, ei minulla siihen olisi muuta sanottavaa, kuin että "toivottavasti ei loukkaantunut". Ei itkettäisi eikä naurattaisi.

Viestin lähetti V-man
Tylsä meininki kun pitää keskenään inttää ja vielä asiasta josta on samaa mieltä.
Meininkiä se on tylsäkin meininki, ehkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös