Töllövisa - osa 1

  • 6 567
  • 67

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tervetuloa uuden visan pariin. Aiheena tällä kertaa on televisio. Eli lähinnä tv-sarjat. Toki yli sataan kysymyksen joukkoon mahtuu paljon muutakin kysyttävää. Olen pyrkinyt laatimaan kysymyksiä "jokaiselle jotain" -tyyliin, eli edustettuina ovat lähes kaikki vuosikymmenet ja niin saippuasarjat kuin suomalaiset hjyymörsarjatkin. Toki omat mieltymykseni ja tietämyksni on vaikuttanut jonkin verran siihen, millainen visa on. Toiveuusinnat-ketjuun kirjoittaneet voivatkin ilahtua joistain kyssäreistä.

Osa on vaikeita, osa helppoja ja osa arvattavissa. Yhdistelytehtäviä on jokaisessa osiossa kaksi, joten hetkinen aikaa kannattaa varata osalistumiseen.

Säännöt ja käytäntö on vanhoille kilpailijoille tuttu, mutta kerrataan vielä, josko joku uusi tulokas mukaan uskaltautuu. Vilppi on ehdottoman kiellettyä. Jos käry käy, paheksuu puijaria koko läntinen sivilisaatio. Visassa on kymmenen osaa joidenka jälkeen pisteet lasketaan yhteen ja voittajat julistetaan. Jokainen kerää pinnoja myös suosikkijoukkueelleen, joka toivotaan ilmoitettavan, mikäli se ei visailuttajan tiedossa ole. Tarkempia sääntöjä saa tilauksesta tai vanhoja visoja kaivelemalla.

Vastausaikaa on vähintään pari päivää, toisinaan huomattavasti pitempäänkin. Säännöllisen epäsäännöllisesti nämä osat tulevat ja menevät siis.

Here we go!

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä
Alias
Buffy vampyyrintappaja
Kitzbühelin partio
Pitkän Jussin majatalo
Reeperbahnin varjossa
Rooman sheriffi
Sohvanvaltaajat
Twin Peaks
Villi Pohjola

-Divarinpitäjä
-Historian professori
-Hotellinjohtaja
-Kaksoisagentti
-Kampaaja
-Kirjastonhoitaja
-Kokki
-Lääkäri
-Poliisi
-Sheriffi

-Basil Fawltyn
-Denise Royle
-Hannes Kofler
-Harry S. Truman
-Joel Fleischman
-Kenny Lacos
-Max Kaminski
-Rupert Giles
-Sydney Bristow
-Sydney Fox

-Anthony Head
-Caroline Ahorne
-Costas Mandylor
-Dominique Horwitz
-Heiz Marecek
-Jennifer Garnier
-John Cleese
-Michael Ontkean
-Rob Morrow
-Tia Carrere


2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed
Haluatko filmitähdeksi
Hurja joukko
Julkvisti
Kuutamolla
Mahdoton tehtävä
Pohjoismainen videolista
Rikos ja rangaistus
Räsypokka
Spy TV
Sukujuhla
Summeri
Top-40
Yokotai

-Ali Landry
-Henkka Hyppönen
-Jaajo Linnonmaa
-Jenni Pääskysaari
-Lauri Salovaara
-Marika Makaroff
-Meri-Tuuli Lindström
-Nuppu Stenroos
-Oskari Katajisto
-Pekka Karhuvaara
-Pekka Laiho
-Peter Westerholm
-Petteri Ahomaa
-Santeri Kinnunen


Lykkyä pyttyyn.
 

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles -Anthony Head
Kitzbühelin partio-Kokki-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Max Kaminski-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow


2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? Markus Kajo

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? JR Ewing

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.) Turo=Ville Virtanen Aki=? Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.) Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? Steinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.) Konnankoukkuja kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.) Crockett ja

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

qaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ottawa Senators
Ensimmäisen kerran Evertonin visojen aikana TIEDÄN enemmän kuin yhden kohdan samassa osassa.

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä -Historian professori -Sydney Fox -Tia Carrere
Alias -Poliisi -Sydney Bristow -Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja -Kirjastonhoitaja -Joel Fleischman -Costas Mandylor
Kitzbühelin partio -Kampaaja -Hannes Kofler -Dominique Horwitz
Pitkän Jussin majatalo -Hotellinjohtaja -Rupert Giles -Rob Morrow
Reeperbahnin varjossa -Lääkäri -Max Kaminski -Anthony Head
Rooman sheriffi -Sheriffi -Harry S. Truman -Michael Ontkean
Sohvanvaltaajat -Divarinpitäjä -Basil Fawltyn -John Cleese
Twin Peaks -Kaksoisagentti -Denise Royle -Caroline Ahorne
Villi Pohjola -Kokki -Kenny Lacos -Heiz Marecek


2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? Ritariässä

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? Ally McBeal

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed -Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi -Oskari Katajisto
Hurja joukko -Lauri Salovaara
Julkvisti -Jenni Pääskysaari
Kuutamolla -Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä -Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista -Marika Makaroff
Rikos ja rangaistus -Jaajo Linnonmaa
Räsypokka -Pekka Laiho
Spy TV -Ali Landry
Sukujuhla -Pekka Karhuvaara
Summeri -Nuppu Stenroos
Top-40 -Meri-Tuuli Lindström
Yokotai -Peter Westerholm
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
You´ve been in the house too long she said....

1.

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles-Anthony Head
Kitzbühelin partio-Kokki-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Max Kaminski-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Harry S. Truman-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Kenny Lacos-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Joel Fleischman-Lääkäri-Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Juhani Mäkelä
3. J.R:n
4. ER eli Teho-osasto
5. ville virtanen & antti raivio - hymyhuulet
6. Villi Pohjola
7. Seindfelfissä
8. Konnankoukkuja kahdelle
9. tubbs ja....crockett

10.

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Ali Landry
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Peter Westerholm
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

En edes yritä, kun en katso mitään näistä sarjoista.

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

-Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
-?

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

-Chicagon lääkärit?

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

Ville Virtanen, Antti Raivio (tms.) ja sarjan nimi Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

?

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?

Pokka pitää?

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

?

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

?

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Meri-Tuuli Lindström
Julkvisti-Peter Westerholm
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Pekka Laiho
Pohjoismainen videolista-Nuppu Stenroos
Rikos ja rangaistus-Pekka Karhuvaara
Räsypokka-Marika Makaroff
Spy TV-Henkka Hyppönen
Sukujuhla-Lauri Salovaara
Summeri-Jenni Pääskysaari
Top-40-Ali Landry
Yokotai-Jaajo Linnonmaa
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles -Michael Ontkean
Kitzbühelin partio-Kokki-Joel Fleischman-Costas Mandylor
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Rooman sheriffi-Lääkäri-Kenny Lacos-Anthony Head
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Rob Morrow
Villi Pohjola-Poliisi-Max Kaminski-Dominique Horwitz

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? JR Evingin (Dallas)

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.) Ville Virtanen ja Antti Raivio Hymyhuulissa

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.) Villi Pohjola (onneksi tämä oli mukana tuolla eka kysymyksessä, muuten en olisi muistanut...)

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.) Konnankoukkuja kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.) Sonny Crockett & Michael Smith

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Niistä pisteitä pois, joita voi helposti arvata, tai jotka tiedetään.

Viestin lähetti Everton



2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
Markus Kajo

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
Teho-osasto
7.Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
Seinfeld
10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed - Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi - Nuppu Stenroos
Hurja joukko - Pekka Karhuvaara
Julkvisti - Marika Makaroff
Kuutamolla - Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä - Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista - Lauri Salovaara
Rikos ja rangaistus - Oskari Katajisto
Räsypokka - Jaajo Linnainmaa
Spy TV - Pekka Laiho
Sukujuhla - Peter Westerholm
Summeri - Jenni Pääskysaari
Top-40 - Meri-Tuuli Lindström
Yokotai - Ali Landry
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Kiitän, kumarran ja raksautan rystyseni ja aivolohkoni toimintaan.

Napsitaan ensimmäisestä pari varmaa pois ja loppuja täydennetään arpomalla. Hömppä ei ole ikinä iskenyt, siksi Buffyt ja Aliakset ovat jääneet tuntemattomiksi...


1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Max Kaminski-Michael Ontkean
Kitzbühelin partio-Divarinpitäjä-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Sheriffi-Rupert Giles-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kokki-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Kampaaja-Harry S. Truman-Anthony Head
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow



2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? JR Ewingin?

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? ER eli Teho-Osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.) Ville Virtanen ja ... Pirkka-Pekka Petelius? Hymyhuulet?

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.) Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.) Konnankoukkuja kahdelle?

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.) Crockett & Tubbs

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Karhuvaara
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Laiho
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
1)

Aarteenmestsästäjä: historian professori Sydney Fox - Tia Carrere
Alias: ---
Buffy Vampyyrintappaja: ---
Kitbühelin partio: (näyttelijän nimi) Heinz Marecek
Pitkän Jussin majatalo: hotellinjohtaja Basil Fawltyn - John Cleese
Reeperbahnin varjossa: ---
Rooman sheriffi: poliisi Kenny Locas - Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat: ---
Twin Peaks: sheriffi Harry S. Truman - Michael Ontkean
Villi Pohjola: lääkäri Joel Fleischman - Rob Morrow

2) Juhani Mäkelä
3) Dallas-sarjan JR Ewingin
4) Chicagon lääkärit ???
5) Aki=Antti Raivio, Turo=Ville Virtanen, sarjan nimi Hymyhuulet
6) Villi Pohjola
7) ---
8) Konnankoukkuja Kahdelle ???
9) Sonny Crockett (Don Johnson) ja Tibbs (se tummempi heppu)

10)

Greed: Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi: Oskari Katajisto
Hurja joukko: Marika Makaroff
Julkvisti: Peter Westerholm
Kuutamolla: Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä: Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista: Nuppu Stenroos
Rikos ja rangaistus: Pekka Laiho
Räsypokka: Jaajo Linnonmaa
Spy TV: Ali Landry
Sukujuhla: Pekka Karhuvaara
Summeri: Lauri Salovaara
TOP 40: Meri-Tuuli Lindström
Yokotai: Jenni Pääskysaari
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
1. Aarteenmetsästäjä Historian professori Sydney Fox Tia Carrere
Alias Kaksoisagentti Sydney Bristow Jennifer Garner
Buffy vampyyrintappaja Kirjastonhoitaja Rubert Giles Anthony Head
Kitzbühelin partio Kokki Hannes Kofler Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo Hotellinjohtaja Basil Fawltyn John Cleese
Reeperbahnin varjossa Divarinpitäjä Max Kaminski Dominique Horwitz
Rooman sheriffi Poliisi Kenny Lacos Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat Kampaaja Denise Royle Caroline Ahorne
Twin Peaks Sheriffi Harry S Truman Michael Ontkean
Villi Pohjola Lääkäri Joel Fleischman Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? Ainoa Ewing jonka tiedän on Dallasin J.R Ewing

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? Sairaalasarjoja en katso, arvaus Chicagon lääkärit

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? Ville Virtanen, Antti Raivio, Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? Villi Pohjola

7.Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? Seinfeld!

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? Jaa-a... ei tuu edes hyvää arvausta

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? MV on sarja joka ei ole kiinnostanut yhtään...

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed -Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi -Oskari Katajisto
Hurja joukko -Marika Makaroff
Julkvisti -Lauri Salovaara
Kuutamolla -Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä -Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista -Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus -Pekka Laiho
Räsypokka -Jaajo Linnonmaa
Spy TV -Ali Landry
Sukujuhla -Pekka Karhuvaara
Summeri -Nuppu Stenroos
Top-40 -Meri-Tuuli Lindström
Yokotai Jenni Pääskysaari
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Kokki-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Denise Royle-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Historian professori-Rupert Giles-Anthony Head
Kitzbühelin partio-Divarinpitäjä-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Kirjastonhoitaja-Joel Fleischman-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Sydney Bristow-Rob Morrow
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Max Kaminski-Caroline Ahorne

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? - Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? - Olikohan vanhalla patulla Jockilla autoa ollenkaan? No, varmaan ainakin sarjan loppupuolella rekkari kuului J.R. Ewingille

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? - Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.) - Antti Raivio (Aki), Ville Virtanen (Turo), Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.) - Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? - Kolmen kauppa. Mikäli tuollaista nyt on olemassakaan...

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.) - Silkkejä ja luoteja

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.) - Sonny Crocket ja Gordie Howe

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Ykköskohdan voi unohtaa ihan suosiolla. Twin Peaks on ainoa pikkuisen tutumpi, mutta enpä montaa heppua muista siitäkään.

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

Kajo

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?

J.R Ewing

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

Ville Virtanen ja Antti ...jotain, Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

Olisiko tuo Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
Seinfield

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

Konnankoukkuja kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

Sonny Crockett ja Ricardo Tubbs

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ei helvata mihin soppaan minä nyt lykkään itseni. Töllöohjelmat on minulle yhtä hepreaa kuin on sotahistoria tämän visan järjestäjälle, tai tietoni ovat varmasti vieläkin vähäisemmät. TV kun ei kuulu laitteisiin joita päivittäin vahtaan.

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aivan huulipyöreenä, suurin osa sarjoista ei ole edes nimenä tuttuja, saatika, että tietäisin kuka niissä esiintyi. Joten kaikki ohi...

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

Vaikka Kajon markus nykyään reissailee ties missä noissa ohjelmissaan niin kyllähän se satunnainen matkailija on Mäkelän Juhani, vai mitä?

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?

Tämän on pakko olla se Dallasin hemmo, JR tjsp.

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

Eipä tule muita mieleen kuin Teho-osasto.

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

Turohan taisi olla tämä Ville Virtanen, Akia näytelleen nimeä en muista - naama on tuttu Q-teatterista (saako edes ½ pistettä?). Sarjan nimi, ei kai se vaan nyt ollut "Aki & Turo"...

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

Ainoa mikä tulee mieleen on Villi pohjola.

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?

Ohi..

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

Äääkksss... olisiko "Konnankoukkuja kahdelle" kyseessä?

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

Kyse näyttelijöiden nimistä vai roolihahmojen nimistä, ei sen puoleen eipä ole hajuakaan. Ainoa nimi mikä tulee mieleen on tämä ei Ben vaan Don Jonhson tjsp.

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed: Petteri Ahomaa.
Hurja joukko: Henkka Hyppönen.
Kuutamolla: Santeri Kinnunen.
Rikos ja rangaistus: Pekka Karhuvaara.
Top-40: Marika Makaroff.
Yokotai: Jenni Pääskysaari.

Loput ohi, en edes jaksa ruveta veikkaamaan.

Lykkyä pyttyyn.

Kiitos, sitä tässä tarvitaankin.

vlad#16.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Tervetuloa uuden visan pariin. Aiheena tällä kertaa on televisio.

- Jea, tämähän on kerrassaan loistaa visailuaihe sekä miellyttävää vaihtelua ainaiselle musiikinkuuntelulle.... aivot narikkaan!

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garn(i)er
Buffy vampyyrintappaja-Divarinpitäjä-Max Kaminski-Anthony Head
Kitzbühelin partio-Lääkäri-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawlty(n)-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Kampaaja-Rupert Giles-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kirjastonhoitaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Historian professori-Joel Fleischman-Rob Morrow


2.Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
- Mäkelä.

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
- Pakko olla JR:n. Sarjahan oil (sic) siis Dallas.

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
- Tehis eli Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
- Ville Virtanen ja... Pelle Miljoona :), Hymyhuulet?

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
- Villi pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
- Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
- Hee, Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting), ihan hitsin hyvä sarja oli silloin joskus...

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
- Sonny Crockett ja... Tibbs?

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Jaajo Linnonmaa
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Ali Landry
Rikos ja rangaistus-Pekka Karhuvaara, tässä oli kai kans Seppo Ahti? Ja teemana taivas-helvetti, tai sit muistan... ei perkele, se olikin Enkeleiden keittiössä... no olkoon.
Räsypokka-Meri-Tuuli Lindström
Spy TV-Peter Westerholm
Sukujuhla-Pekka Laiho
Summeri-Lauri Salovaara
Top-40-Nuppu Stenroos
Yokotai-Jenni Pääskysaari

Hum, saatoinpa jonkun tietääkin, vaihteeksi.
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Here we go!

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Kenny Lacos-Anthony Head
Kitzbühelin partio-Kokki-Max Kaminski-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawlty -John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Poliisi-Hannes Kofler-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Divarinpitäjä-Rupert Giles -Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
Dallasin hahmoja, veikataan JR Ewing

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
?

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
Konnankoukkuja kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
-

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Karhuvaara
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Laiho
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Bristow-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Denise Royle-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Sydney Fox-Caroline Ahorne
Kitzbühelin partio-Poliisi-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Rupert Giles-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Sheriffi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Harry S. Truman-Anthony Head
Twin Peaks-Kokki-Max Kaminski-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
>Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
>JR

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
>Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
>Antti Virmavirta ja Ville Virtanen; Velipuoli kuu

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
>Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
>Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
>Kuutamokeikka (tai mikä se oli, kumminkin "Moonlighting")

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
>Sonny ja Tubbs

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Henkka Hyppönen
Hurja joukko-Oskari Katajisto
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Pekka Karhuvaara
Pohjoismainen videolista-Marika Makaroff
Rikos ja rangaistus-Peter Westerholm
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Laiho
Summeri-Jenni Pääskysaari
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Nuppu Stenroos
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti vlad
Ei helvata mihin soppaan minä nyt lykkään itseni. Töllöohjelmat on minulle yhtä hepreaa kuin on sotahistoria tämän visan järjestäjälle, tai tietoni ovat varmasti vieläkin vähäisemmät. TV kun ei kuulu laitteisiin joita päivittäin vahtaan.

Ei se mitään. Ainahan voi arvailla ja vuoronperään haukkua ja kehua kysymysten laatijaa... Epäilen kyllä vahvasti, että menestyt tässä visassa paremmin kuin minä tuossa viittaamassasi toisessa kisassa.
 
Tässä olisi hieman noloa pärjätä...

1.
Aarteenmetsästäjä-Historian professori-?-Tia Carrere
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Twin Peaks-Kaksoisagentti-Harry S.Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow

2.
Juhani Mäkelä

3.
J.R.Ewing

4.
ER

5.
Ville Virtanen oli Turo ja sarja taisi olla Hymyhuulet

6.
Villi Pohjola

7.
Seinfeld

8.
Konnankoukkuja kahdelle

9.
Sonny Crockett ja Ricardo Tubbs tietenkin. Kuinka poliisin liksoilla voi ajaa Ferrarilla ja Wellcraftilla?

10.
Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm?
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho?
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa?
Spy TV-Ali Landry?
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara?
Summeri-Nuppu Stenroos (.) (.)
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Cube

Jäsen
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä - Historian professori - Sydney Fox - Tia Carrere
Alias - Kaksoisagentti - Sydney Bristow - Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja - Kirjastonhoitaja - Rupert Giles - Anthony Head
Kitzbühelin partio - Lääkäri - Basil Fawltyn - Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo - Hotellinjohtaja - Joel Fleischman - Michael Ontkean
Reeperbahnin varjossa - Kokki - Hannes Kofler - Dominique Horwitz
Rooman sheriffi - Poliisi - Kenny Lacos - Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat - Kampaaja - Max Kaminski - John Cleese
Twin Peaks - Sheriffi - Harry S. Truman - Rob Morrow
Villi Pohjola - Divarinpitäjä - Denise Royle - Caroline Ahorne


2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
- Itkonen?

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
- Ritariässän..

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
- ER eli Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
- ohi

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
- Villi Pohjola.

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
- Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
- Moonlighting

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
- Don Johnson Big Band

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (1/2p/oikea)

Greed - Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi - Pekka Karhuvaara
Hurja joukko - Marika Makaroff
Julkvisti - Lauri Salovaara
Kuutamolla - Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä - Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista - Jenni Pääskysaari
Rikos ja rangaistus - Peter Westerholm
Räsypokka - Jaajo Linnonmaa
Spy TV - Ali Landry
Sukujuhla - Pekka Laiho
Summeri - Nuppu Stenroos
Top-40 - Meri-Tuuli Lindström
Yokotai - Oskari Katajisto
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saapas nähdä, olisko nyt löytynyt edes vähän omempi visa. Ihan tuttua juttua näyttäis ainakin noista kysymyksistä löytyvän. Ja onhan tuota aparaattia tullut aikoinaan vahdattuakin. Yritetään:

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä -Historian professori -Sydney Fox -Tia Carrere

Alias -Kaksoisagentti -Denise Royle -Jennifer Garner (ei siis Garnier)

Buffy vampyyrintappaja -Kirjastonhoitaja -Rupert Giles -Anthony Head

Kitzbühelin partio -Divarinpitäjä -Hannes Kofler -Heiz Marecek

Pitkän Jussin majatalo -Hotellinjohtaja -Basil Fawltyn -John Cleese

Reeperbahnin varjossa -Kokki -Max Kaminski -Dominique Horwitz

Rooman sheriffi -Poliisi -Kenny Lacos -Costas Mandylor

Sohvanvaltaajat -Kampaaja -Sydney Bristow -Caroline Ahorne

Twin Peaks -Sheriffi -Harry S. Truman -Michael Ontkean

Villi Pohjola -Lääkäri -Joel Fleischman -Rob Morrow


2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

Vastaus: Oliskos tuokin ollut Markus Kajo sitten? Vastaan Kajo.

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?

Vastaus: Ei kai tässä ole muita vaihtoehtoja kuin Dallas-sarjan veljekset. Vastaan J.R.Ewing alias Larry Hagman.

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

Vastaus: Teho-osasto.

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

Vastaus: Nyt en vaan muista. P-P Petelius ja Aake Kalliala, sarjan nimi Aki ja Turo.

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

Vastaus: Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?

Vastaus: Seinfeld.

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

Vastaus: Jaa-a, mikähän ois. Legendaarinen Vaaralliset kurvit?

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

Vastaus: No hitto tää pitäis muistaa. M:llä se kai alkaa. Olkoon Don Johnson ja Ilja Bryzgalov.

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed -Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi -Oskari Katajisto
Hurja joukko -Marika Makaroff
Julkvisti -Lauri Salovaara
Kuutamolla -Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä -Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista -Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus -Pekka Laiho
Räsypokka -Jaajo Linnonmaa
Spy TV -Ali Landry
Sukujuhla -Pekka Karhuvaara
Summeri -Nuppu Stenroos
Top-40 -Meri-Tuuli Lindström
Yokotai -Jenni Pääskysaari
 

Gren

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja New Jersey Devils. Ja Liverpool. Mets!
Helkata! Vielä ehtii ennen kuin juna vie torstaina poijes.

Here we go!

1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Max Kaminski-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles -Anthony Head
Kitzbühelin partio-Kokki-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawlty-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Sydney Bristow-Dominique Horwitz
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija:
- Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
- JUMA, unhoitin lätkäsitä tähän vastausta... Veikkaan klaanin patriarkkaa eli Jock Ewingiä.

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
-ER.

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
- Ville Virtanen ja... Antti Virmavirta? Au stöks stöks... Oliko se Mutapainin ystävät?

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
- Villi Pohjola.

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
- Seinfeld.

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
- Konnankoukkuja kahdelle.

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
- Sonny Crockett ja Virgil Tibbs.

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Ali Landry
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Peter Westerholm
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari

Aika paljon puhdasta tieto, mutta sitten on ollut pakko laittaa mukaan jotain saksalaisia sarjoja... Kehtaisinko sanoa että jopa melkolailla helppo ensimmäinen erikoiskoe? Jos kakkososa ehtii ennen torstaita puoltapäivää, niin sitten saattaa olla mahdollista vielä tyydyttää visailunälkää, muuten se on tässä. Hyvää jatkoa kisaan kaikille!
 

The Rock

Jäsen
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä - Historian professori - Denise Royle - Tia Carrere
Alias - Kaksoisagentti - Sydney Fox - Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja - Kirjastonhoitaja - Harry S. Truman - Rob Morrow
Kitzbühelin partio - Sheriffi - Hannes Kofler - Heiz Marecek
Pitkän Jussin majatalo - Hotellinjohtaja - Basil Fawltyn - John Cleese
Reeperbahnin varjossa - Divarinpitäjä - Max Kaminski - Dominique Horwitz
Rooman sheriffi - Poliisi - Kenny Lacos - Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat - Kokki - Rupert Giles - Anthony Head
Twin Peaks - Kampaaja - Sydney Bristow - Caroline Ahorne
Villi Pohjola - Lääkäri - Joel Fleischman - Michael Ontkean

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?

V: Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?

V: J.R. Ewing

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?

V: Teho-osasto

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)

V: Turo= Ville Virtanen, Aki= Antti Raivio, Sarja= Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)

V: Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?

V: Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)

V: Konnankoukkuja Kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)

V: Sonny & Tubbs

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed - Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi - Oskari Katajisto
Hurja joukko - Marika Makaroff
Julkvisti - Lauri Salovaara
Kuutamolla - Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä - Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista - Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus - Pekka Laiho
Räsypokka - Jaajo Linnonmaa
Spy TV - Ali Landry
Sukujuhla - Pekka Karhuvaara
Summeri - Nuppu Stenroos
Top-40 - Meri-Tuuli Lindström
Yokotai - Jenni Pääskysaari
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tästä voi jopa tullakin jotain. Tai sitten ei...


1.Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles-Michael Ontkean
Kitzbühelin partio-Divarinpitäjä-Max Kaminski-Dominique Horwitz
Pitkän Jussin majatalo-Kokki-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Hotellinjohtaja-Hannes Kofler-Heiz Marecek
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos--Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Anthony Head
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow



2.Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
Ensio Itkonen

3.Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
JR Ewing

4.Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
ER eli Teho-osasto

5.Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi?(1+1+1p.)
Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala, Pulttibois

6.Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
Villi Pohjola

7.Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
Seinfeld

8.Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
Saatana, nyt on paha. Ei sano juuri mitään. Kopioidaan vastaus alapuolelta eli Miami Vice.

9.Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
Don Jonhson tulee heti mieleen. Roolihahmoja ei millään. Oisko Jonhson ollu joku Crocket(t?). Himmeän kaverin nimeä ei tule kyllä kirveelläkään.

10.Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Pekka Laiho
Rikos ja rangaistus-Pekka Karhuvaara
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Peter Westerholm
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari


Lykkyä pyttyyn.

Ei tartte ;)
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Fox-Tia Carrere (en seuraa)
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Bristow-Jennifer Garnier (en seuraa)
Buffy vampyyrintappaja-Kirjastonhoitaja-Rupert Giles-Anthony Head (en seuraa)
Kitzbühelin partio-Divarinpitäjä-Hannes Kofler-Heiz Marecek (en seuraa)
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawlty-John Cleese (moneen kertaan nähty klassikko)
Reeperbahnin varjossa-Kokki-Max Kaminski-Dominique Horwitz (en seuraa)
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor (seurasin)
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne (en seuraa)
Twin Peaks-Sheriffi-Harry S. Truman-Michael Ontkean (katsoin silmä kovana)
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow (oi niitä aikoja)

...selvästi helpommin tietää, jos on seurannut sarjoja.

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo? - Juhani Mäkelä

3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1? - Jock Ewing sarjassa Dallas

4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac? - ER (Suomessa päin persettä käännetysti Teho-osasto)

5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.) - Antti Raivio, Ville Virtanen, Hymyhuulet

6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.) - Villi Pohjola

7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine? - Seinfeld

8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.) - En muista kyllä varmuudella, vaikka sarjaa aikoinaan seurasinkin, mutta sanotaan Moonlightning eli härmäläisittäin Konnankoukkuja kahdelle

9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.) Sonny Crockett ja Ricardo Tubbs. Ja olihan siinä sitten Switek ja Zito ja Trudy Joplin ja mikäs sen latinonaispoliisin nimi nyt olikaan ja edellisten pomona tietysti Castillo.

10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Peter Westerholm
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Lauri Salovaara
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 

Nilfisk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. Yhdistä sarja, ammatti tai rooli, roolihahmo ja näyttelijä: (2p./oikea, 1p./jos vain näyttelijän nimi väärin)

Aarteenmetsästäjä-Historian professori-Sydney Bristow-Tia Carrere
Alias-Kaksoisagentti-Sydney Fox-Jennifer Garnier
Buffy vampyyrintappaja-Kokki-Harry S. Truman-Anthony Head
Kitzbühelin partio-Kirjastonhoitaja-Hannes Kofler-Dominique Horwitz
Pitkän Jussin majatalo-Hotellinjohtaja-Basil Fawltyn-John Cleese
Reeperbahnin varjossa-Divarinpitäjä-Max Kaminski-Heiz Marecek
Rooman sheriffi-Poliisi-Kenny Lacos-Costas Mandylor
Sohvanvaltaajat-Kampaaja-Denise Royle-Caroline Ahorne
Twin Peaks-Sheriffi-Rupert Giles-Michael Ontkean
Villi Pohjola-Lääkäri-Joel Fleischman-Rob Morrow

2. Kuka oli Satunnainen matkailija: Ensio Itkonen, Hannu Karpo, Juhani Mäkelä, Markus Kajo?
-Juhani Mäkelähän se.
3. Kenen auton rekisterinumero oli EWING1?
-Voiko olla niinkin helppo kuin J.R. Ewing?
4. Missä sarjassa parantavat tohtorit Greene, Benton, Carter ja Kovac?
-Teho-osasto
5. Ketkä esittivät Akia ja Turoa ja mikä oli sarjan nimi? (1+1+1p.)
-Aki=Antti Raivio ja Turo=Ville Virtanen, sarja taisi olla Velipuolikuu.
6. Millä nimellä sarja Northern Exposure pyöri Suomessa? (2p.)
-Villi Pohjola
7. Missä sarjassa naurattivat Jerry, George ja Elaine?
-Seinfeldissa, eniten nauratti kuitenkin Kramer.
8. Missä sarjassa toimi etsivätoimisto Blue Moon? (3p.)
-?
9. Minkä niminen kaksikko puuhasi Miami Vicessa? (2+2p.)
-Sonny Crockett ja Ricardo Tubbs
10. Yhdistä juontaja ja sarja: (½p/oikea)

Greed-Petteri Ahomaa
Haluatko filmitähdeksi-Oskari Katajisto
Hurja joukko-Marika Makaroff
Julkvisti-Lauri Salovaara
Kuutamolla-Santeri Kinnunen
Mahdoton tehtävä-Henkka Hyppönen
Pohjoismainen videolista-Peter Westerholm
Rikos ja rangaistus-Pekka Laiho
Räsypokka-Jaajo Linnonmaa
Spy TV-Ali Landry
Sukujuhla-Pekka Karhuvaara
Summeri-Nuppu Stenroos
Top-40-Meri-Tuuli Lindström
Yokotai-Jenni Pääskysaari
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös