Minulla on lohduton koti-ikävä synnyinmaisemiin. Muistan, miltä sieltä tuoksuu eri vuodenaikoina, miltä luonto kuulostaa, miltä taivaanranta näyttää peltojen laitamassa. Lukuisat asiat sitovat minut nykyiseen kaupunkiin, en ole tässä maailmassa yksin enkä vailla vastuuta, en voi ottaa reppua ja muuttaa yhdessä yössä kuten joskus. Mutta mun synnyinseutu on mun koti, mulla ei ole ollut kotia sieltä lähdön jälkeen, en ole juurtunut minnekään. Siellä olen turvassa. Kuulun sinne, vaikka se typerän romanttiselta kuulostaakin.
On raskasta elää sydän muualla. Niin raskasta, että sitä ei enää uskalla oikein edes sanoa ääneen.