Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

  • 523 527
  • 2 027

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Ei se sitä faktaa poista, että ykkönen alkaa olla peluutettu puhki. Katsokaapa joskus kun jätkät palailee vaihtoon kolmannen erän toisella puoliskolla.

Vai että fakta... Se on jännä että vaikka Kärpät tekisi mitä tällä kaudella, niin osa näkee vain uhkakuvia ympärillä. Tämä on oli jo aika koominen kommentti.

Aho sanoi, että ensi viikolla aikaisintaan tapahtuu... HPK:n voitto eilen ei ainakaan nopeuttanut mahdollista joukkueen tyhjentämistä. Voihan olla, että playoff mahdollisuus pysyy vielä pitkään, jopa siirtorajan yli...
 
F#21

Jäsen
Iltalehden tämän päivän Vesalais-jutussa mainittiin, että Kristian tekee Winnipegin kanssa sopimuksen kesällä. Tarkoittaneeko sitä, ettei ainakaan AHL:ään ole menossa täksi kevääksi?
Muistaakseni Vesalainen pystyy tekemään PTO-sopparin AHL:ään ilman voimassaolevaa NHL-sopimusta. Eli AHL on vielä mahdollinen paikka kauden jälkeen, saa kuitenkin nähdä lähteekö hän sinne.
 
Itäpuu

Jäsen
Toisaalta sitten "nelosketjun" Sailio ja Humaloja on pelanneet n. 14 minuuttia per peli. Eli tosiaan ketjunumero on vain numero, vähän jos kiekollisempia kavereita olisi näistä jompikumpi niin peliaika olisi varmaan lähempänä tuota Pirneksen/Maxwellin tasoa.
Minusta kolmosessa olisi hyvä olla Kuparin kaverina hyviä kädellisiä av-pelaajia, jotka veisi av aikaa 1-2 ketjujen ukoilta, eikä niinkään kilpailisi yv ajasta. Tasakentällisinhän aikaa ei ole enempää jaossa kuin tuo n 10-12 minuuttia.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Vai että fakta... Se on jännä että vaikka Kärpät tekisi mitä tällä kaudella, niin osa näkee vain uhkakuvia ympärillä. Tämä on oli jo aika koominen kommentti.

Boldaus oma. Se on jännä että vaikka tänne kirjoittaisi mitä tällä kaudella, niin osa näkee niistä kirjoituksista vain uhkakuvat. Minua ei naurata yhtään.

Ota silmä käteen siellä pelissä vaikka jo tänään ja katso itse kuinka tuoreella jalalla siellä mennään ottelun lopussa. Tänään tosin on pitempi lepo alla, mutta silti näkyy.

Mutta hyvä ettei ole mitään uhkakuvia ja seuraavat kolme mestaruutta ovat jo käytännössä varmoja. Upeaa!
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei se sitä faktaa poista, että ykkönen alkaa olla peluutettu puhki. Katsokaapa joskus kun jätkät palailee vaihtoon kolmannen erän toisella puoliskolla.
Kärppien ykkösen puhkipeluutus on mielipiteenä aivan ok, mutta faktaksi sitä ei kyllä sovi väittää. Minä olen katsonut tarkalla silmällä Kärppien pelejä, enkä ole tehnyt samanlaista havaintoa kuin sinä. Melkeimpä toisinpäin. Olen ihmetellyt, miten ihmeessä nuo pojat jaksavat painaa hyvällä liikkeellä pelistä toiseen ja tarpeen vaatiessa vielä lisäävät vauhtia kolmanteen erään.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Haistanko minä tässä sellaista mentaliteettiä, että heikommalla joukkueella mestaruuden voittaminen on jotenkin parempaa?
En tiedä, mitä sinä haistat. Kärpät on tällä hetkellä suvereenisti sarjan kovin joukkue. Jos Kärpät mestaruuden voittaa, voittaa se sen jokatapauksessa kovalla joukkueella. Ymmärrän, ettei kaltaisesi kirjoittaja saanut kiinni siitä urheiluromanttisesta näkökulmasta, jota useat nimimerkit tuossa fiilistelivät.
Omiin elämänarvoihini kuuluu idealismin sijaan pragmaattisuus. Parempi vahvistaa joukkuetta niin paljon kuin mahdollista ja yrittää maksimoida voittamisen todennäköisyys.
Olen huomannut kirjoituksistasi tämän elämänarvosi. Juuri tuon elämänarvosi vuoksi päätelmäsi urheilun saralla menevät usein ihan mihin sattuu. Urheilu on paljon muutakin kuin järkeilyä. Jos urheilu olisi järkeiltävissä, ei kyseessä olisi urheilu. Urheilu on mielenkiintoista juuri siitä syystä, että se sisältää niin paljon eri ulottuvuuksia ja ennenkaikkea paljon tunnetta. Kärpät varmasti vahvistaa joukkuettaan täksi kevääksi, jos sellaiset vahvistukset löytyvät, joita voidaan takuuvarmasti pitää vahvistuksina, eikä riskeinä. Oman elämänsä Hockey Managerille tämä vahvistaminen on toki helppo homma ja hän kuvittelee, että voittamisen todennäköisyys on helposti maksimoitavissa siirtorajalla, todellisuus on kuitenkin toinen. Todellisessa elämässä on myös riskejä.
 
sinikettu

Jäsen
Oman elämänsä Hockey Managerille tämä vahvistaminen on toki helppo homma ja hän kuvittelee, että voittamisen todennäköisyys on helposti maksimoitavissa siirtorajalla, todellisuus on kuitenkin toinen. Todellisessa elämässä on myös riskejä.
Vertaus toki on hyvä näin yleisesti ottaen, mutta tässä kohtaa vertaus on yksinkertaisesti huono. Tällä hetkellä uusien vahvistusten on käytännössä mahdotonta pelata heikommin kun kolmosketjulaiset. Tai jos pelaavatkin, niin uudet tulokkaat on helppo laittaa katsomoon ja vanhat tilalle.

Uusien vahvistusten hommaamisen riski joukkueeseen tässä vaiheessa ja tällä joukkueella on käytännössä nolla. Käytännössä kenen tahansa meritoituneemman pelaajan hankinnan odotusarvo on positiivinen ja kenenkään hankkimatta jättäminen on paljon suurempi riski kuin huononkin arvan hankkimineni. Nykyisen kolmosketjun "kemioita" on aika hankala tässä vaiheessa kenenkään pilata, kun niitä koskaan ole syntynytkään. Se väite, että uuden pelaajan hankinta rikkoo muidenkin ketjujenkin kemiat, onkin sitten aivan naurettava. Paskoja joukkuepelaajia ja joukkuehengen luojia toki on, mutta jääkiekko on vapaa laji ja pelaajat voi laittaa pihalle pukukopista ja harjoituksista.

Etkö sinä muuten ollut se kirjoittaja, joka sanoi, ettei J Koiviston hankinnalla ollut käytännössä mitään menetettävää, niin etukätukäteen kuin ihan vähän aikaa sitten? Koivistoa huonompaa hankintaa on suhteellisen hankala tässä vaiheessa tehdä, joten ihmettelen syvästi lainaamaani kommenttiasi.

Ainut riski uudelle hankinnalle on 50 tonnin menettäminen turhasta vahvistuksesta. Ja sekin antaa loukkaantumisvaraa, sillä 50 tonnin hankinta ei missään nimessä ole huonompi kuin varapelaajien varapelaajat tai J Koivisto, jota kentälle pitäs loukkaantumisten myötä laittaa.
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä skouttauksia, mutta eikö tuo J. Koivisto pelaa jo Kärpissä? Tuon Mr. Pragmaattisuuden näkisin hyvänä täydennyksenä syvyysosastolle, mainittu Hockey Manager taas olisi hyvä hankinta ns. sikariportaaseen.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Ota silmä käteen siellä pelissä vaikka jo tänään ja katso itse kuinka tuoreella jalalla siellä mennään ottelun lopussa. Tänään tosin on pitempi lepo alla, mutta silti näkyy.

Vaikka tämä sinun "fakta" olisikin totta edes joltain osin (mitä en itse kyllä usko), on Kärpillä sinänsä hyvä tilanne, että loppu runkosarja voidaan peluuttaa tasaisemminkin ja antaa lepoa ykkösmiehille. Tämänkään vuoksi en näe tätä suureksi uhaksi tämän kauden menestyksen suhteen.

En edelleenkään maalailisi liikaa tummia taivaita, tuo joukkue edelleen pelaa loistavaa lätkää. Toki esim. Vesalainen kannattaa ottaa jos on mahdollista, mutta vaikkei ketään tulisi, Kärpät taistelee mestaruudesta ihan täysipäiväisesti.
 
Erätauko

Varmasti Kärpät taistelee näinkin mestaruudesta, mutta osalle tuo ei riitä vaan he haluavat maksimoida mahdollisuudet ja varautua mahdollisiin loukkaantumisiin. Kuulun itsekin tuohon sarjaan eikä sillä ole mielestäni mitään tekemistä tummien pilvien kanssa. Yhtä lailla voitaisiin puhua vaikka vaalenapunaisista ruusuista jos alettaisiin kärjistämään toiseen päähän.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä, mitä sinä haistat. Kärpät on tällä hetkellä suvereenisti sarjan kovin joukkue. Jos Kärpät mestaruuden voittaa, voittaa se sen jokatapauksessa kovalla joukkueella. Ymmärrän, ettei kaltaisesi kirjoittaja saanut kiinni siitä urheiluromanttisesta näkökulmasta, jota useat nimimerkit tuossa fiilistelivät.

Olen huomannut kirjoituksistasi tämän elämänarvosi. Juuri tuon elämänarvosi vuoksi päätelmäsi urheilun saralla menevät usein ihan mihin sattuu. Urheilu on paljon muutakin kuin järkeilyä. Jos urheilu olisi järkeiltävissä, ei kyseessä olisi urheilu. Urheilu on mielenkiintoista juuri siitä syystä, että se sisältää niin paljon eri ulottuvuuksia ja ennenkaikkea paljon tunnetta. Kärpät varmasti vahvistaa joukkuettaan täksi kevääksi, jos sellaiset vahvistukset löytyvät, joita voidaan takuuvarmasti pitää vahvistuksina, eikä riskeinä. Oman elämänsä Hockey Managerille tämä vahvistaminen on toki helppo homma ja hän kuvittelee, että voittamisen todennäköisyys on helposti maksimoitavissa siirtorajalla, todellisuus on kuitenkin toinen. Todellisessa elämässä on myös riskejä.

Onko Kärpät tällä hetkellä noin suvereenisti sarjan kovin joukkue? En osaa löytää kuntopuntareita joten en päässyt tarkistamaan tilannetta.

Minusta tuo urheiluromantiikka on liian pitkälle vietynä tyhmää riskien ottoa. Itse näen että silloin pitää takoa kun rauta on kuumaa, ensi vuonna kärki menee taas uusiksi eikä koskaan tiedä milloin Kärpillä on taas yhtä hyvät saumat mestaruuteen. Toki sinä veikkaat Kärppiä ensikin vuonna kärkeen, kuten olet tehnyt niin pitkään kuin muistan, mutta se ei tarkoita sitä että Kärpillä on oikeasti yhtä hyvät saumat mestaruuteen jos mm. Leskinen, Ruohomaa, Koivisto, Betrand, Junttila ja Mäenalanen suuntaavat lähes jokainen isompiin kaukaloihin.

Puhut oman elämän Hockey Managereista, mutta et näe että puhut samalla itsestäsi. Puhut siitä että todellisessa elämässä on myös riskejä ja näyttää siltä kuin olisit itse halukas ottamaan tarpeettomia riskejä kun reagoit sen verran vahvasti ja säännöllisesti muiden toiveisiin vahvistaa joukkuetta. Aina ei ole pakko vastata ja joskus tekee hyvää ottaa happea ennen kuin ylentää itsensä muiden kustannuksella.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Varmasti Kärpät taistelee näinkin mestaruudesta, mutta osalle tuo ei riitä vaan he haluavat maksimoida mahdollisuudet ja varautua mahdollisiin loukkaantumisiin. Kuulun itsekin tuohon sarjaan eikä sillä ole mielestäni mitään tekemistä tummien pilvien kanssa. Yhtä lailla voitaisiin puhua vaikka vaalenapunaisista ruusuista jos alettaisiin kärjistämään toiseen päähän.

Lähinnä viittasin siihen, että jotkut täällä manasivat lokakuussa ettei Kärppien vire kestä, samat manasivat ensimmäisen tappioputken aikana että nyt romahdetaan, ja nyt väitetään että Kärpät on peluuttanut ykkösen puhki jne jne. En tarkoita että pitää tuudittautua tai leijua pilvissä, mutta turha perusteeton negailu on mielestäni typerää.

Olen itsekin sitä mieltä että maltillisesti joukkuetta voidaan vahvistaa, jos sopiva palanen löytyy. Mutta nimenomaan maltilla, joskus vahvistus voi rikkoakin joukkuekemiaa, eikä ole aina voiton tae. Loukkaantumisiin pitää varautua tiettyyn pisteeseen asti, mutta loputtomiin ei kai voi kukaan (paitsi Tappara) niihinkään täysin varustautua. Luotan Ahoon ja valmennusjohtoon siinä, että osaavat valita sopivan palasen joukkueeseen, mikäli näin katsovat parhaaksi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Kärpät tällä hetkellä noin suvereenisti sarjan kovin joukkue? En osaa löytää kuntopuntareita joten en päässyt tarkistamaan tilannetta.
Kärpät ei ole jäänyt ilman pisteitä yhdessäkään pelissä vuonna 2018. 17 peliä, joista 14 voittoa ja kolme voittolaukaustappiota. Tänään on hyvä mahdollisuus jatkaa pisteputkea18 otteluun. Sarjataulukko koko kauden osalta kertoo myös paljon.
Aina ei ole pakko vastata ja joskus tekee hyvää ottaa happea ennen kuin ylentää itsensä muiden kustannuksella.
Saan aika usein sinulta ohjeistusta siitä, miten minun pitäisi tällä palstalla toimia. Nyt, kun kärsin influenssasta kotona, enkä päässyt edes Kärppäpeliin, olen sen verran kireänä, että annan sinulle suoran vastapalautteen. Voit lopettaa tuon ohjeistamisen. Minusta tuo sinun neuvojen antaminen, jos joku, on itsensä ylentämistä. Kirjoita sinä omalla tavallasi ja minä kirjoitan omalla tavallani, eiköstä joo?
 
Viimeksi muokattu:

sinikettu

Jäsen
Jos Hpk häviää, niin ei ole kyllä enää mahkuja top-kymppiin. Viidestä ottelusta pitäis käytännössä saada 8 pistettä eli 1,6 ppg enemmän kuin Ässät, koska ässillä enemmän 3p voittoja. Ja nyt tuli vielä Ilveskin edelle kahdella pisteellä. E
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät ei ole jäänyt ilman pisteitä yhdessäkään pelissä vuonna 2018. 17 peliä, joista 14 voittoa ja kolme voittolaukaustappiota. Tänään on hyvä mahdollisuus jatkaa pisteputkea18 otteluun. Sarjataulukko koko kauden osalta kertoo myös paljon.

Saan aika usein sinulta ohjeistusta siitä, miten minun pitäisi tällä palstalla toimia. Nyt, kun kärsin influenssasta kotona, enkä päässyt edes Kärppäpeliin, olen sen verran kireänä, että annan sinulle suoran vastapalautteen. Voit lopettaa tuon ohjeistamisen. Minusta tuo sinun neuvojenantaminen, jos joku, on itsensä ylentämistä. Kirjoita sinä omalla tavallasi ja minä kirjoitan omalla tavallani, eiköstä joo?

Pahoittelut influenssasta ja siitä että onnistuin saamaan sinut tykkäämään kyttyrää!

Pitää silti sanoa että sinun tapasi tuntuu juurikin ohjeistavan toisia aika kovasti ja välillä itselläni läikkyy tuo yli. Sieltä puskee aina paikoin juurikin tuollainen ylimielinen "kyllä minä tiedän ja te oman elämän hockey managerit ette ymmärrä elämää"-asenne. Minä satun näkemään, että vahvistuksen katseluun olisi aihetta, joten samalla leimaat minutkin ymmärtämättömäksi oman elämän hockey manageriksi ja tiedät sen tasan tarkkaan. Olet myös suorastaan naureskellut minun kirjoitustyylilleni, joten vähän pitää kyllä kestää kritiikkiä itsekin. Loukata en toki tahdo koskaan joten aina menee vähän pieleen jos näin on käynyt.
 
sinikettu

Jäsen
Onko Kärpät tällä hetkellä noin suvereenisti sarjan kovin joukkue? En osaa löytää kuntopuntareita joten en päässyt tarkistamaan tilannetta.
Ainakin kymmenen viimeisen kymmenen pelin mukaan on, reilustikin.

Kärkijoukkueiden peittoaminen kuitenkin on eri asia kuin häntäpään. Katsotaanpa kärkijoukkueita vastaan. Kärpät vs. :

Tappara 1 - 2
Tps 2 - 2
Jyp 1 - 3
= 4 voittoa, 7 häviötä. Jatkoajat ja rankkarit mukaan otettuna, mutta kolikonheittoa se kaikissa tapauksissa on yhdestä kerralla poikki -ratkaisussa, myös pudotuspeleissä.

Miinuksen puolella ollaan siis muita top-neljä joukkueita vastaan. Puolivälierissä Kärpille tulee varmastikin sääleistä vastaan joukkue, joka on pelkkä välipala ennen lounasta. Välierissä pitänee jo voittaa kovia joukkueita. Kärpät on suvereenisti paras joukkue, kun otetaan kaikki ottelut mukaan. Kärpät ei missään nimessä ole suvereenisti paras joukkue, kun otetaan pahimmat kilpakumppanit mukaan.

Vahvistuksia siis kaivataan. Pragmaattisella tavalla.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lähinnä viittasin siihen, että jotkut täällä manasivat lokakuussa ettei Kärppien vire kestä, samat manasivat ensimmäisen tappioputken aikana että nyt romahdetaan, ja nyt väitetään että Kärpät on peluuttanut ykkösen puhki jne jne. En tarkoita että pitää tuudittautua tai leijua pilvissä, mutta turha perusteeton negailu on mielestäni typerää.

Olen itsekin sitä mieltä että maltillisesti joukkuetta voidaan vahvistaa, jos sopiva palanen löytyy. Mutta nimenomaan maltilla, joskus vahvistus voi rikkoakin joukkuekemiaa, eikä ole aina voiton tae. Loukkaantumisiin pitää varautua tiettyyn pisteeseen asti, mutta loputtomiin ei kai voi kukaan (paitsi Tappara) niihinkään täysin varustautua. Luotan Ahoon ja valmennusjohtoon siinä, että osaavat valita sopivan palasen joukkueeseen, mikäli näin katsovat parhaaksi.

Ymmärrän pointtisi ja olen ainakin jossain määrin samaa mieltä. Tietenkään tyhmiä liikkuja ei tarvi tehdä, mutta tänä vuonna tarjontaa riittää ja ihan varmasti siellä on sopivia paloja liikkeellä. On kuitenkin hyvin mahdollista että jompikumpi ykkössenttereistä loukkaantuu, joten olisi rennompikin olo katsoa pleijareita jos kolmosessa olisi loistava stunttaaja valmiina.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pahoittelut influenssasta ja siitä että onnistuin saamaan sinut tykkäämään kyttyrää!
Ei influenssani sinun syy ole. Aika usein olet minua neuvomassa ja sen voisit kyllä ihan puhtaasti lopettaa. Se on mautonta.
Pitää silti sanoa että sinun tapasi tuntuu juurikin ohjeistavan toisia aika kovasti ja välillä itselläni läikkyy tuo yli. Sieltä puskee aina paikoin juurikin tuollainen ylimielinen "kyllä minä tiedän ja te oman elämän hockey managerit ette ymmärrä elämää"-asenne. Minä satun näkemään, että vahvistuksen katseluun olisi aihetta, joten samalla leimaat minutkin ymmärtämättömäksi oman elämän hockey manageriksi ja tiedät sen tasan tarkkaan. Olet myös suorastaan naureskellut minun kirjoitustyylilleni, joten vähän pitää kyllä kestää kritiikkiä itsekin. Loukata en toki tahdo koskaan joten aina menee vähän pieleen jos näin on käynyt.
Me olemme siniketun kanssa vaihtaneet tämän kauden aikana mielipiteitä perin suoraan ja tosiaankin puolin ja toisin. Jännää, että sinä olet se, joka tuossa keskustelussa mielensä pahoittaa. Sinikettu on myös siinä mielessä pragmaattinen nimimerkki, että hän kykenee keskustelemaan asioista asioina. Jos nyt keskittyisit ihan asiaan, niin huomaisit, että minä olen siitä aivan samaa mieltä kanssasi, eli vahvistuksen katselemiseen on aihetta.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei influenssani sinun syy ole. Aika usein olet minua neuvomassa ja sen voisit kyllä ihan puhtaasti lopettaa. Se on mautonta.

Me olemme siniketun kanssa vaihtaneet tämän kauden aikana mielipiteitä perin suoraan ja tosiaankin puolin ja toisin. Jännää, että sinä olet se, joka tuossa keskustelussa mielensä pahoittaa. Sinikettu on myös siinä mielessä pragmaattinen nimimerkki, että hän kykenee keskustelemaan asioista asioina. Jos nyt keskittyisit ihan asiaan, niin huomaisit, että minä olen siitä aivan samaa mieltä kanssasi, eli vahvistuksen katselemiseen on aihetta.

Toisaalta ymmärrän sen jos kommentointi ärsyttää, mutta kyllä sinun kirjoitustyylillä pitäisi oikeasti kestää vähän kritiikkiäkin. Sinä harrastat tuota piilokettuilua aina välillä, nyt uskoakseni vertaamalla nimimerkki sinikettuun. Sehän tässä ihmetyttää jos olet samaa mieltä vahvistuksen katselusta, mutta kuitenkin pitää kirjoittaa asiasta vaikka kuinka monta viestiä ja samalla vähätellä toiset ymmärtämättömiksi hockey managereiksi. Tuo viestini "pahoittelut influenssasta" muuten tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että harmi kun joudut sairastelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös