Syöpä - sairautena

  • 1 132
  • 0

Jantse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Solun jakautumisessa tapahtuvaa rakennusainesten kopiointia ohjaavat tietyt perintötekijät eli geenit. Niihin vaikuttavat ympärillä olevien solujen, tiettyjen kasvua kiihdyttävien aineiden, hormonien tai hermoston signaalit. Jos tämä signaalijärjestelmä lakkaa toimimasta, solu muuttuu syöpäsoluksi, joka kopioi itseään loputtomiin. Tällöin kehon sääntelymekanismit eivät enää kykene estämään solujen lisääntymistä: syöpäsolut alkavat vallata elintilaa itselleen.

Kun syövän kasvu on jatkunut jonkin aikaa, muodostuu kyhmy, jota kutsutaan latinankielellä tuumoriksi. Syöpäsolun tulee jakautua kuitenkin monta tuhatta kertaa, ennen kuin kasvain on edes herneen kokoinen. Voikin kestää yli kymmenen vuotta, ennen kuin kasvain näkyy röntgenkuvassa tai on käsin tunnettavissa, mutta se voi kasvaa myös paljon nopeammin.

Syövän synty eli karsinogeneesi on tapahtuma, jossa solun perimäaineksen vaurioituminen aiheuttaa solun muuttumisen pahanlaatuiseksi. Muutosprosessi on monivaiheinen. Syöpä on perimäaineksen muutoksista eli mutaatioista riippuvainen geenien vuorovaikutushäiriö, joka aiheuttaa kasvaimen. Perimäaineksen vaurioita syntyy jatkuvasti useissa ihmisen soluissa, mutta solujen entsyymit korjaavat niistä suurimman osan. Nykyisen käsityksen mukaan syöpä syntyy, kun mutaatioita sattuu useissa sellaisissa geeneissä, joilla on tärkeä asema solujen kasvun ja erilaistumisen säätelyssä.

Syöpää pidetään nykyään geenien sairautena, mikä ei tarkoita samaa kuin perinnöllinen sairaus. Syövän syntytapahtuman ymmärtäminen ja tähän tapahtumaketjuun vaikuttavien sisäisten ja ulkoisten tekijöiden tunnistaminen voivat auttaa syövän ehkäisemisessä ja syövän hoidon kehittämisessä.
-Lainauksia Suomen syöpäyhdistyksen kotisivulta

Urheilijoiden kohdalla voidaan mahdolliset syövän aiheuttajat rajata kolmeen tekijään.

- perinnölliset tekijät
- säteilyaltistuminen
- lääkeaineista johtuvat solu- ja geenimuutokset

Eritoten ammattilaisuraa aloittavat urheilijat käyvät läpi erittäin perusteelliset lääkärintarkastukset. Jokaisen urheilijan kansiossa on papereita myös lähipiiristä. Tiettyihin riskiryhmiin kuuluavat urheilijat tutkitaan erityisen tarkasti. Tämä myös sen takia, että mahdollisissa sairastapauksissa voidaan heti ryhtyä oikeisiin hoitotoimenpiteisiin.

Perinnöllinen tekijä on syynä 5-10% kaikista syöpäsairaustapauksista. Perimässä siirtyvä geenivirhe on yleensä sellainen, mikä herkistää kantajaansa muille syöpää aiheuttaville ulkoisille tekijöille. Mikäli urheilijan lähipiirissä on todettu syöpää, on häneen kohdistettu useita lisä- ja erikoistutkimuksia ennen ammattilaisuran alkua.

Ammattilaisurheilijat pääsevät yleensä etusijalle, kun heidän vammojaan tutkitaan. Murtumat, tukirangan- ja monet muut vammat vaativat hoidon alussa sisäisiä kuvauksia. Tässä käytetään useimmiten röntgenhoitoa, jossa saatava säteily on ihmiselle vaarallista. Erityisesti vartalon aluella suoritettavissa tutkimuksissa röntgensäteilyä voi saaada liian suuria määriä, myös muille kuin tutkittaville alueille. Esimerkiksi jo neljän kuvan ottaminen lantiorangan alueelta voi olla terveydelle haitallista.

Kolmas tekijä puhuttaessa syövän aiheuttajista pon lääkkeet. Urheilijoiden saama lääkitys on pääsääntöisesti voimakkaampaa ja tehokkaampaa kuin tavallisten kansalaisten. Syynä voidaan pitää mm. paineita, jotka aiheutuvat aikatauluista, milloin urheilijan pitäisi palata takaisin työpaikalleen. Kesken paranemisprosessin annettava lääkitys on yleensä huomattavasti tavallisia lääkkeitä voimakkaampaa ja monivaikutteisempaa, sillä kipu ja särky ovat nekin moninkertaisia.

Siispä, olisiko näitä asioita tarkastaltaessa mahdollista, että esimerkiksi seurajohto ja joukkueen lääkärit voisivat aiheuttaa urheilijan sairastumisen, vaatiessaan urheilijaa palaamaan keskenkuntoisena takaisin töihin ? Varsinkin jos loukkaantumisten ja pikaparanemisten oravanpyörä jatkuu useita vuosia peräkkäin ja jopa useammin kuin kerran vuodessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös