Suomi tarvitsee uuden futispäävalmentajan

  • 11 724
  • 114

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti Wiipuri
Eli se, että Englannin maajoukkueen ensimmäinen ulkomaalaisvalmentaja on Ruotsista, ei liene pelkkää sattumaa.
En minä väitä ettei Ruotsilla olisi parempaa valmennusta, sillä varmasti Eriksson on paras pohjoismaalainen valmentaja. Kuitenkaan en ole kuullut että Suomeen olisi vaadittu ulkomaalaista huippuvalmentajaa, on vain vaadittu potkuja Muuriselle erittelemättä kenet tilalle. Fakta on että ketään kansainvälisen tason huippuvalmentajaa Suomesta ei löydy ja veikkaan että ulkomalaalaisia huippuja ei ole helppoa tai halpaa löytää valmentamaan pohjoista ja paskaa maajoukkuetta. Enkä muutenkaan muista Suomen Richard Möller Nielsenin aikana pelanneen arvokisoissa, joten ehkä sinne pääsyyn tarvitaan muutakin kuin potkut Muuriselle. Tai sitten minulla on vain huono muisti.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten voi olla mahdollista, että sama virsi Suomen väkiluvun(n. 5,22 milj. as.) pienuudesta kuullaan jokaisen urheilulajin kohdalla, jossa menestystä ei tule odotetusti? Suomi ei voi voittaa jääkiekossa koskaan mitään, koska meitä on niin vähän. Jalkapallossa emme tule koskaan pääsemään karsintoja pidemmälle koska meitä on niin vähän. Loppujen lopuksi pesäpallo taitaa olla ainoa urheilulaji maailmassa, mihin meitä suomalaisia on juuri sopiva määrä.

Mihin on kadonnut se Talvisodan henki, jossa yksi suomalainen vastasi kymmentä ryssää? Ilmeisesti se on muuttanut muille maille vierahille. (Tuon isänmaallisen vouhotuksen voi unohtaa, ettei kukaan pahoita mieltään.) Otetaanpa muutama esimerkki: Latvia(2,5 milj. as.) potkii palloa jalkapallon EM-kisoissa ja pelaa MM-tasolla lätkää. Tanska(5.4 milj. as.) plakkarissa jalkapallon EM-kisojen voitto, pelaa MM-tasolla jalkapalloa ja MM-tasolla lätkää. Isoveli Ruotsi(8,8 milj. as.) maailman kärkeä molemmissa lajeissa. Tsekki(10,5 milj. as.) maailman kärkeä molemmissa lajeissa.

Onko se väkiluku nyt sitten se suurin syy miksei Suomi pärjää tai voi pärjätä tulevaisuudessa? Voisiko se sittenkin olla kiinni ihan jostain muusta? Olisiko valmentamisesta otettava mallia ulkomailta ja luovuttaa pään hakkaamisesta seinään "turha tulla neuvomaan - kyllä me nämä jutut itse paremmin tiedetään"-periaatteella. Maajoukkuevalmentajilla on loppujen mahdollisuudet aika vähissä, jos materiaali on juniorimyllyn läpikäytyään samanlaista jauhelihaa. Jokaisesta pelaajasta tehdään toistensa kopiota, eikä kenenkään yksilöllisiä kykyjä huomioida tai, jos huomioidaan niin niitä ei kehitetä eteenpäin. Toisaalta taitava maajoukkuevalmentaja saattaisi löytää jotain uuttakin siitä joukkueesta, jonka saa johdettavakseen. Eikä kai tuollaisten 20-25 vuotiaiden maajoukkuepelaajien kykyjen kehittäminenkään ihan tuhoon tuomittua olisi? Uudismielisistä ei koskaan pidetä, koska se yleensä tarkoittaa muutosta ja muutos taas on pahasta. Toisaalta, kyllä uudistuksiakin otetaan ihan hyvin vastaan, silloin kun ne tuovat menestystä - kysykää vaikka Franz Beckenbauerilta.

Itse kysymykseen vastatakseni, Suomen jalkapalloon pitäisi saada jokin karismaattinen nero valmentajaksi, jota pelaajat kunnioittaisivat ja haluaisivat kehittyä valmentajan alaisuudessa. Kuitenkaan Suomen puujalkaisten Arjalaisten valmentajaksi ei kannata tuoda mitään Brasseja - kiinnostusta voisi kysyä vaikka Franz Beckenbauerilta.

ps. Ei sitä tiedä vaikka jokin uusi valmentaja tekisi Aki Riihilahdesta Suomen toisen kärkihyökkääjän Mikael Forsselin viereen...
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Hyssyttelystä asiaan!

Muilutuspaku on hankittu vai? Ilmeisesti paikka ja aika on enää päättämättä. Odotellessa voi rasvata rautakankea ja teroittaa puutarhasaksia.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tulos ei ollut Möller-Nielsenin aikana ihmeellisempää, mutta materiaali oli huomattavasti heikompi.

Aivan varmasti yliarvioidaan omien pelaajien tasoa, mutta eikös sitä tapahdu joka puolella maailmaa. Esimerkiksi Englannissa omien pelaajien hehkutus on aivan järjetönta, vaikka maajoukkue on vain kohtuullista tasoa.

Suomella ei ole leveyttä, mutta 10-12 ihan hyvää pelaajaa löytyy. Suomalaiset eivät vain kertakaikkiaan hallitse joukkuelajeja, ryhmässä toimiminen ei meiltä oikein onnistu ja tässä kohtaa nimenomaan hyvän maajoukkuevalmentajan rooli korostuu. Antti Muurinen ei oikein millään mittarilla täytä hyvän maajoukkuevalmentajan kriteereitä. Tällä saralla ero Ruotsiin on aika mieletön. Kuinka monta ruotsalaispelaajaa muuten mahtuisi vaikkapa Italian maajoukkueeseen? Ei ehkä yhtäkään mutta silti en yllättyisi, vaikka Ruotsi kaataisi Italian EM-kisoissa.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jari Litmasella ei saisi olla kiintiöpaikkaa maajoukkueessa

Antti Muurisen lisäksi myös Jari Litmasen aika maajoukkueessa alkaa vääjäämättä olemaan ohitse.

Onko Jari Litmanen jo liian vanha ja hidas kansainvälisiin peleihin? Seurajoukkueissa saatu peliaika todistaa tätä jo useamman vuoden ajalta.

Maajoukkueessakin olisi kansainvälisessä vauhdissa pärjääviä keskikenttäpelaajia, mutta jonkun heistä täytyy aina olla penkillä kun Litmanen pääsee aina automaattisesti pelaamaan, vaikka keskenkuntoisena.

Litmasen mukanaolo maajoukkueessa on esteenä hyökkäyspelin kehitykselle. Litmasen laiskan puolustuspelin takia Suomen on pelattava yhdellä ainoalla kärjellä, tällä ei saada tulosta.

Litmanen sivuun, nuoret kollit juoksemaan ja puolustamaan ja rakentamaan keskikentän keskustaa ja kaksi selkeä hyökkääjää.
 
Viestin lähetti Wiipuri
kaksi selkeä hyökkääjää.

Olen kanssasi, kuten monet muutkin täällä, samaa mieltä tuosta asiasta. Kaksi selkeää kärkeä pitää saada jos maaleja halutaan tehdä. Miklu on ollut viime peleissä aiiiivan yksin siellä kärjessä eikä näin ollen synny tulosta. Vaikka Muurinen käyttääkin yleensä tuota 4-3-3, jossa laitakärkinä pelaavat Kolkka ja Nurmela niin silti siellä on Forssell yksin piikissä ja herrat K ja N juoksevat laitoja pitkin, ja yleensä tuloksetta.

Hommahan on yksinkertainen, heitetään toinen hyökkääjä siihen Miklun vierelle niin johan alkaa maaleja tulla luikuhuhnalta.
Eipäs sittenkään.
Satuin unohtamaan, että eihän meillä ole toista laadukasta hyökkääjää heittää kentälle. Meillä on Forssell. Meillä ei ole muita.

Kysynkin nyt sinulta Wiipuri, ja kaikilta muiltakin futisihmisiltä. Mistä saamme toisen laadukkaan kärken? Tai kenet siihen pitäisi laittaa?

Älkääkä jumalauta mainitko mitään Kottilaa, Kuqia, Johanssonia....yms. Puhuin laadukkaasta hyökkääjästä.

EDIT: Litmaseen palataan myöhemmin.
 

alapesa

Jäsen
Viestin lähetti zahovic


Kysynkin nyt sinulta Wiipuri, ja kaikilta muiltakin futisihmisiltä. Mistä saamme toisen laadukkaan kärken? Tai kenet siihen pitäisi laittaa?

Älkääkä jumalauta mainitko mitään Kottilaa, Kuqia, Johanssonia....yms. Puhuin laadukkaasta hyökkääjästä.

Minä kysynkin sinulta, että tarviiko sen toisen kärjen olla huippuviimeistelijä ja taidoiltaan vähintään Tottin luokkaa? Niin sitten vastaus on ei.

Omasta mielestäni sitä toista kärkeä tarvitaan häiritsemään vastustajien puolustusta. Sitä on aika helppo puolustaa, kun voi keskittyä pelkkään Mikluun (vaikka se taitava hemmo onkin). Sen toisen kärjen tehtävistä kirjoitin jo edellisessä viestissäni, joten en viitsi toistaa. Mutta toista maalintekijää meiltä ei löydy.

Ihannehan tietysti olisi, jos olisi kaksi huippuviimeistelijää, mutta toistaiseksi näin ei ole. Toivottavasti vaikka Jami Puustinen kehittyy roimasti seuraavien vuosien aikana. Toisaalta lajissa kuin lajissa hyvä viimeistely vaatii itsekkyyttä, tiettyä ylimielisyyttä ja paremmuuden tunnetta. Nämä luonteenlaadut eivät oikein istu suomalaisiin. Vertaa vaikka nyt sitten kusipää Zlatania ja Tintti Johanssonia... =)
 
Viestin lähetti alapesa
Minä kysynkin sinulta, että tarviiko sen toisen kärjen olla huippuviimeistelijä ja taidoiltaan vähintään Tottin luokkaa? sitten vastaus on ei.

Ja minä vastaan sinulle, että toisen ei tietenkään tarvitse huippuviimeistelijä, varsinkaan kun meiltä ei toista sellaista edes löydy.

Aikaisemmissa viesteissäsi ehdotit Forsselin kärkipariksi Kuqia tai Johanssonia. Onko meillä oikeasti näin huono tilanne?

Jos on, niin sitten unohdetaan koko kahden kärjen systeemi ja puolustetaan yhdeksällä ja roiskitaan pitkää palloa ja toivotaan, että Forssell saisi edes yhden purun sadasta haltuunsa ja tekisi edes yhden maalin kymmenellä laukauksella.

Ja sit mä heräsin.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti zahovic


EDIT: Litmaseen palataan myöhemmin.

Kandeeko siihen palata ollenkaan? Jari on itse osoittanut peliesityksillään Lahden paidassa (vai pitäiskö sanoa esiintymättömisellään?) että miehen ura alkaa jo olla konkreettisesti "ehtoopuolella". Ei siinä mitään, hienon uranhan Litmanen loi, varsinkin Amsterdamissa - siitä kaikki kunnia hänelle, mutta ei sen pitäisi olla enää tässä vaiheessa tae automaattisesta maajoukkuepaikasta.

Jospa unohdetaan hetkeksi tapaus Muurinen ja mietitään vaikka sellaista skenariota, että maajoukkue koottaisiinkin ainoastaan Veikkausliigan pelaajista. Allianssin, Hakan, Tampere Unitedin, HJK:n ym. jengien tähdet kehiin! Minkähänlaista tulosta syntyisi tuollaisella kokoonpanolla? Olis meinaan mielenkiintoista nähdä. En tiedä sitten, että missä tilanteessa tällaista uskaltaisi kokeilla - ei kai ainakaan arvokisojen karsintapeleissä...
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Samaa mieltä useimpien ketjuun kirjottaneiden kanssa. Litmanen kannattaisi pikku hiljaa jo unohtaa ja Muurisen täytyisi katsoa eteenpäin. Jarin kanssa peli ei tuosta enää parane.
Mielestäni maajoukkueen pelityyliä kannattaisi alkaa kehittämään vahvuuksien kautta, keskikentällä on meidän iloksi vielä monta monta vuotta Väyrynen, Tainio ja Eremenko jr. Kärjessä Forsell tarvitsee ehdottomasti parin itselleen, mutta jälleen tullaan siihen ongelmaa että kuka se pari olisi..? Tarjolla ei ole tähän hätään eikä vielä pariin tulevaan vuoteen ketään. Itse nostaisin esille Leicesterin reservissä pelaavan Tom Petrescun, juniorimaajoukkueissa mahtavaa jälkeä, täytyy vain toivoa ettei Tomi valitse Romaniaa maajoukkuekseen.
Puolustus on suurin ongelma, varsinkin laitapelaajien osalta, laitalinkit puuttuvat myös keskikentältä. Keskustaan tarjolla Pasanen, Tihinen ja Hyypiä. Näistä Hyypiä on menettänyt arvostusta aika paljon keskinkertaisten otteiden takia. Jotenki Samin nyky pelistä saa kuvan ylimielisestä Hyypiästä, esimerkkinä pallon menetys alinpana miehenä Ruotsi pelissä.
Laitapuolustajista Saarinen ja Pasanen laidassa pelatessaan täyttävät paikkansa, mutta hyökkäyssuuntaan heiltä saadaan turhan vähän apuja. Reini voidaan unohtaa, loukkaantumisten jälkeen ei ole ollut entisellään.
Laitalinkeiksi ei ole vaihtoehtoja liikaa tarjolla, Kolkka, Nurmela ja Kopteff. Näistä Kopteffille antaisin mahdollisuuksia kovemmissakin peleissä. Kolkka on ok. Mutta Nurmela elää liikaa keskityksien varassa, ylöspäin maata pitkin pelaavaksi Mikasta ei ole, karu totuus.
Maalivahti osastosta ei tarvitse kantaa huolta, Niemen lopettaessa Jääskeläinen on tarpeeksi hyvä korvaaja, Jässi on mm. todistanut tasonsa Valioliigan heikossa jengissä ja vähissä pelaamissaan maaotteluissa.

siis jos jatketaan 4-3-3:

Forsell
Kolkka - Kopteff
Tainio - Eremenko jr - Väyrynen
Saarinen - Tihinen - Hyypiä - Pasanen
Niemi

jos taas yrittäisiin kahdella kärjellä 4-4-2:

Forsell - (Johansson, Kuqi, Petrescu, Puustinen)
Kolkka - Tainio - Väyrynen - Kopteff
Saarinen - Tihinen - Hyypiä - Pasanen
Niemi

Vaihtoehtoja ei todellakaan ole liikaa, todellisia haastajia tänä päivänä tuolla avauskokoonpanolle ei ole kuin keskikentälle.
Riihilahti, Wiss, Ilola, Lagerblom, Okkonen jne.. Keskikenttä ainut osasto joka turvassa. Puolustukseen on tulossa vain Ajaxin Moisander. Onneksi poika on laitapuolustaja(!). Tromson Koppinen on kelpo varamies keskuspuolustukseen ja keskikentän pohjalle. mutta siinähän ne sitten on.. Valmentajan vaihdos ei mielestäni pelastaisi mitään. Ensimmäinen asia mikä pitää tehdä, ja mielellään heti! on unohtaa Jari! kiitos menneistä Litmaselle, mutta aika on ajanut ohi...
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Termiitti

Forsell
Kolkka - Kopteff
Tainio - Eremenko jr - Väyrynen
Saarinen - Tihinen - Hyypiä - Pasanen
Niemi

jos taas yrittäisiin kahdella kärjellä 4-4-2:

Forsell - (Johansson, Kuqi, Petrescu, Puustinen)
Kolkka - Tainio - Väyrynen - Kopteff
Saarinen - Tihinen - Hyypiä - Pasanen
Niemi

Eiköhän kuitenkin Umpivasuri Kopteff ole parempi pitää vasemmalla ja molempijalkainen Kolkka siirtää oikealle.
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Tehdään sitten sellainen vaihto. :]
Sellainen vaihtoehto tuli mieleen laitalinkiksi kuin Monsin Jari Niemi, Kaveri pystyy pelaamaan molemmissa laidoissa, ja jopa kärkipelaajana, olisi varmaan kokeilemisen arvoinen pelaaja. Tuskin Muurisella on mitään hävittävää vaikka kokeilisi Niemeä kärkipelaajanakin.
 

Sheedy

Jäsen
Jari Niemi pelasi erinomaisen kauden Belgiassa ollen sitä ennen Veikkausliigan yksi parhaita pelaajia vuosikausia.

Muurinen ei valitettavasti kuitenkaan antanut Niemelle kunnon näyttöpaikkaa kevään harjoitusotteluissa. En tiedä mitä siinä olisi hävitty jos olisi haettu oikeasti vaihtoehtoja kärkeen Miklun tueksi. Kuqi ja Johansson on nähty tarpeeksi monta kertaa.
 

Termiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Athletico Madrid
Sheedy: Samaa mieltä, en pysty ymmärtämään miksei harjoitusotteluissa uskalleta edes kokeilla uusia pelaajia. Missä Jari Niemen pitäisi pelata ja millä tehoilla että saisi päävalmentajalta mahdollisuuden näyttää? Suomen tilanteen tietäen luulisi että kaikkia potentiaalisia vaihtoehtoja kokeiltaisiin. Enkä tarkoita nyt mitää Muurisen "15 minuuttia lopussa peliaikaa, näytä mitä osaat" kokeiluja. Mutta jokaisella valmentajallaan on suosikkipelaajat, sen takia maajoukkueessa pitäisi vaihtua valmentaja 2-3 vuoden välein. Ettei pääse tapahtumaan samaa kun jääkiekossa Aravirran aikana että joka kisoissa suurin osa pelaajista on ns. sopimuspelaajia maajoukkueen kanssa, ei väliä miten pelaat, kunhan pelasit kaudella 94-95 hyvin, tervetuloa maajoukkueeseen!

EDIT: opettelen vasta kirjoittamaan...
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Tulipahan taas hymähdettyä, kun Mursu mainitsi samassa lauseessa "Makedonia" ja "vahva ryhmä". Todennäköisesti tiukoilla ollaankin ainakin vieraspelissä, kun oman joukkueen pelitaso on mitä on. Jokohan se tajuaisi, että tolla materiaalilla ei ole tarkoitus viihdyttää pallonhallinnalla sitä harvalukuista suomalaisten jalkapallofanaatikkojen joukkoa, vaan voittaa pelejä keinoilla millä hyvänsä, vaikkakin jatkoonpääsy Hollannin, Tshekin ja Romanian takaa onkin sula mahdottomuus. Makedoniat, Albania ja Turkmenistanit pitäis ensin olla suupaloja, ennen kuin ruvetaan vakavasti keskustelemaan kisapaikasta. Nyt venytään vieraissa tasapeliin ja kotona huippusuorituksella 2-0-nujertamiseen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kreikan nobodyt voittivat juuri Ranskan tähdet 1-0.

Kreikka hävisi Suomelle pari vuotta sitten 5-1 Stadikalla.

Kreikan jalkapallo oli tuolloin syvässä lamassa.

Valmentaja oli juuri vaihdettu.

Kreikan peräsimessä oli tuossa matsissa muuan Otto Rehhagel.

Tämä Rehhagel on Kreikan peräsimessä myös seuraavassa ottelussa.

Kreikan seuraava ottelu on EM-välierä.

***

Ketä Kreikan maajoukkueessa muuten pelaa?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Suomi voitti myös Portugalin pari vuotta sitten selvästi ja edellisten MM-kisojen neloselle Turkillekin on annettu turpaan melko selvästi lähivuosina eli Suomen pitäisi olla vähintään neljän joukossa EM-tasolla, mutta ei ole koska valmentaja on niin huono. Kuka muuten oli se loistovalmentaja, jonka ansiosta nämä kaksi maata voitettiin?
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Viestin lähetti Köntsä
Entä Keke?

Mursu alkaa olemaan jo hieman kulahtanut v*tsi, mutta tuo oli varmaan historian toiseksi huonoin v*tsi. Keke on median hypettämä lyhytpinnainen engelsmanni, jonka alaisuudessa pelaa yhtä mielellään kuin Miika Juntusen.

Maajoukkueen tulisi hakea valmentajaa ulkomailta. Sisäpiiri Suomi-futiksessa on mätä ja ylensäkin piirit liian pienet. Muuriselle kaikki kunnia, mutta tämä paketti ei nää toimi. Toisaalta Suomi saa odottaa jälleen ainakin 4-5 vuotta, että kasassa on keskikenttä, joka kestää kansainvälisen vertailun.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti Black Adder
Mursu alkaa olemaan jo hieman kulahtanut v*tsi, mutta tuo oli varmaan historian toiseksi huonoin v*tsi. Keke on median hypettämä lyhytpinnainen engelsmanni, jonka alaisuudessa pelaa yhtä mielellään kuin Miika Juntusen.

Maajoukkueen tulisi hakea valmentajaa ulkomailta.

Siinä tapauksessa, Palloliiton "normeja" noudattaen, haemme Jukka Ikäläisen Ruotsista kotiin.
Tai miten olisi Kai Haaskivi, varalla Jallu Rantanen (siis se Pasin kaveri).
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Koutsi ja hänen mukanaan -riskilläkin- totaalinen pelitavan ja -asenteen muutos. Siinä lääke pienelle maalle lajissa kuin lajissa, jossa huipulle tähytään ja jossa ei ole itsellä mitään perinteitä. Niinpä luonnollisesti koutsi sieltä, mistä perinteitä löytyy eli ulkomailta, Kreikan malli. Suomalaisethan ovat traktoreita ja kyntöhevosia, niinpä tänne tavallisimmin ajatellaan saksalaista kurinalaista armeijameininkiä tai sitten norjalaista kuolettavaa 1-2 tähden ympärille rakennettua Englannista vähän karumpaa mallia; erikoistilanteet, pitkät keskitykset, ei keskikenttää ja toivotaan toivotaan. Mitä jos katsottaisiin valmennusta ja pelitapaa ennakkoluulottomasti vaikkapa Baltian alueelta? Tehtäisiin Suomesta nälkäinen ja kaikkia keinoja käyttävä värikäs lauma, jossa yksilötaidoilla ja -näytöillä ohitetaan paperinäyttömiehet heti? Suomi voisi olla Pikku-Jugoslavia, joka pelaa ehkä rumastikin ajoittain (which is nice!), mutta hakee aina jotain muuta kuin 1-0 / 0-0 -tulosta? Olisi paljon kivempi käydä katsomassa ja tähän tyyliin ovat Suomen nuoret pelanneet ja ainakin 2 kertaa pärjänneet; 70-luvulla ja pari kautta sitten. Vahvoja yksilöitä isoilla vapauksilla. Minne on kadonnut muuten Daniel Sjölund? Suomen hyytävä pakittelu ja yhden kärjen peli näyttää esimerkiksi Saksaa vastaan siltä kuin Kajaanin Hokki imitoisi Tapparaa itse Tapparaa vastaan pelatessaan.

Litmaselle tietenkin goodbye ja kiitos palveluksista. Yhden sällin perässä roikkuminen ei ole järkevää joukkuelajissa, vaikka Latviakin rakentaa kuvitelmissaan Irben ympärille joukkuetta jääkiekkoon varmaan vielä 2010.
 

GM

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders
Kyllä maailmalla hyviä valmentajia piisaa.Riittävä tukku rahaa käteen ja tänne vaan.Sellainen valmentaja tosiiaan millä on kunnon natsi meininki.
Itselleni on jäänyt viimeisistä vuosista sellainen kuva,että silloin kun pakkovoitto pitäisi ottaa,niin siellä on huoltajasta maalivahtiin ulmalat housuissa.
Päästä se kaikki lähtee,ei me voidakaan voittaa suuria maita,jos nykyinen valmentaja miettii vuodesta toiseen miten Azerbaistan tai joku Malta kaatuu.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni maajoukkueen menestys ei ole mitenkään tärkeää tai oleellista. Iso osa huippu-urheiluun suunnatuista määrärahoista pitäisi suunnata harraste ja nuorisourheiluun. Jos huippu-urheilu pärjää omillaan, niin hienoa, mutta yhteiskunnan tukea sen ei tulisi nykyistäkään määrää nauttia.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti GM
Riittävä tukku rahaa käteen ja tänne vaan.Sellainen valmentaja tosiiaan millä on kunnon natsi meininki.

Valmentajan "natsi meininki" auttaakin silloin, kun vastustajien taso yksinkertaisesti on liian kova. Mitä siitä, vaikka vastassa olisivat Tshekin, Hollannin tai Brasilian pallonerot - kyllä auttamatta taitamattomampi Suomen poika pärjää, kunhan valmentajalla on "natsi meininki". Miksei tätä menestymisen reseptiä olla ymmärretty käyttää jo takavuosina? Että jos pelaaja on hitaampi ja kömpelömpi kuin vastustaja, siihen auttaa valmentajan "natsi meinkinki"? Nerokasta!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös