Suomi-sarjan alkulohko 1, kausi 2012–2013

  • 140 787
  • 297

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
RoKi - S-Kiekko 4-1

Ottelu oli huomattavasti loppulukemia tasaisempi. Kummankaan peli ei ole vielä valmista, tästä osoituksena useat kaks-ykköset ja kolme-ykköset, joita ei vaan osattu kumminkaan puolin oikein hyödyntää. RoKin osalta toki jo edellis vuonna yhdessä ollut ykköskenttä Erkkilä-Kostamo-Inkeröinen pyöritti ajoittain näyttävästi ja värkkäsi myös kaksi maalia. Samaten kolmoskentässä Kemppainen-Sainio-Hämäläinen toisensa tuntevat pelaajat saivat hässäköitä aikaan. S-Kiekon osalta kenttä, jossa Pernaa touhusi tuntui saavan pahimmat tilanteet.
Puolustuspäässä molemmilla on vielä tekemistä. Maalinedustalla oli melkoista kendoa kummassakin päässä, eikä siivoaminen oikein sujunut kummaltakaan. Ottelu ratkesi RoKin ykköskentän valmiiseen peliin sekä loppua kohti RoKin keskialueen puolustuksen pitämiseen, kun taas vierailla paketti hajosi. RoKi oppi lukemaan kolmannessa erässä S-kiekon avaussyötöt ja sai käännettyä useita ylivoimahyökkäyksiä, joista sitten ratkaisumaalit tehtiin. Mukavaa saada kausi avatuksi.

EDIT: Linkki ottelujuttuun RoKin sivuilla.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko - Ahmat 4-1

Ensimmäinen erä oli vaikea. Tuntui, että kotijoukkue puristaa mailaa ja Ahmat käytti tilaisuutensa hyväksi. Mitä pitemmälle peli eteni, sitä paremmin Raahe-Kiekko otti pelin hallintaan. Matti Kivisillan tasoitusmaali vapautti peliä ja Jaakko Svenskin toisessä erässä tekemä hieman onnekas 2-1-maali käänsi ottelun lopullisesti Raahe-Kiekolle. Ensimmäisen erän torjunnat 4-15.

Toisessa erässä Raahe-Kiekko mylläsi Ahmojen päädyssä mielin määrin, mutta haukiputaalaisten maalivahti piti lukemat siedettävinä. Mikko Ahola vapautti kotijoukkueen lopulta piinasta erän lopulla iskemällä tärkeän 3-1-maalin. Oli kyllä paikat iskeä vaikka 8-1 tauluun, mutta ei tänään. Toisen erän torjunnat 6-27.

Kolmas erä oli tasaisin. Jaakko Svensk iski Albert Bolushin loistosyötöstä illan toisen maalinsa ja peli ratkesi siihen. Ahmat onnistui jollain ihmeen kaupalla pyristelemään mukana pelissä, mutta maaleja se ei saanut aikaiseksi. 5-1 oli lähellä, mutta Sami Niemitalon laukaus kävi tolpassa. Lopulta kotijoukkueelle ansaittu 4-1-voitto. Kolmannen erän torjunnat 10-9..
 
Viimeksi muokattu:

Freggo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Winnipeg Jets
JHT - Hermes 6-3

Olipa kyllä todellista paikallispelin tuntua! Kotijoukkueen nuorisokaarti esiintyi hyvinkin edukseen ottelussa, johon lähdettiin selvästi altavastaajina. Peli oli varsin tasainen ja maalit syntyivät lähinnä puolustuksen virheistä.

Hermekseltä mieleen jäivät erityisesti Pusa ja Rautajoki. Maalivahtipeli vierailla oli selvästi heikompaa, hyvin epävarmaa peliä Naurikselta. JHT:n parhaimmistoa totutusti Markkanen&Mustonen parivaljakko.

Suuri kiitos myös sankoin joukoin saapuneille Hermes-faneille, jotka jaksoivat kannustaa joukkuettaan loppuun asti. Viimeisessä erässä hallissa oli oikea vanhan ajan tunnelma.

Täytyy myöntää, että kotijoukkueen panos yllätti itsenikin täysin. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä ensi viikon pohjoisen kiertueelle.
 

Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Täytyy myöntää, että kotijoukkueen panos yllätti itsenikin täysin.

Sama täällä. En olisi uskonut harjoituspelien perusteella ja ennen ottelua, että tästä voitto kairataan. Tasainen peli, jossa JHT:ltä löytyi sen verran enemmän taitoa ja rutiinia kärkiosastolta sekä maalivahtipelistä, että pisteet jäivät Kalajoelle.

Onhan tuo JHT heikentynyt selvästi viime vuodesta, ei voi mitään. Hirvittävä määrä lähtenyt ns. kakkoskorin miehiä (mm. Toskala, Kivinen, Nikkilä, Heinonen, Niskakangas) jotka vielä viime vuonna toivat hyvin leveyttä materiaaliin. Onneksi terävin kärki (Markkanen, Mustonen, Gronoff, Seikkula) jäi kuitenkin. Näistä kavereista jos joku/jotkut loukkaantuvat, niin vaikeaksi menee. Nuoret toki pelasivat tässä ottelussa ihan hyvin, mutta ei heidän harteilleen voi vielä laittaa kovin suuria odotuksia.

Hyvästä alusta huolimatta epäilen silti, että joukkue ei tule varsinaiseen Suomi-sarjaan pääsevän. Luulen, että kolmen sakkiin menijät löytyvät nelikosta RoKi, S-kiekko, Red Ducks, Raahe-kiekko.

PS. tietääkö joku mikä siellä Ylivieskassa niin houkuttelee pelaajia? Rättihalli, kakkosdivisioona ja silti sinne tuntuu olevan imua enemmän kuin Kalajoelle. YJK:lta löytyisi monta JHT:tä vahvistavaa pelaajaa, kuten Joki-Erkkilän veljekset ja muutama vielä viime kaudella JHT:ssä pelannut pelaaja.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ahmojen Tomi Risteli taitaakin olla aika kovan luokan veskari tähän sarjaan. S-Kiekko-ottelussa torjuntoja toisen erän loppuun mennessä jo 51 ja tilanne vain 0-1 vieraille.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Hermes - Red Ducks 4-1

Nähtiin tänään sellaista Hermestä mitä ei olla nähty sitten Mestiksestä putoamisen. Varmasti kaikki paikalla olleet voisivat tuon allekirjoittaa. Kertakaikkiaan hienoa ja yleisöön menevää peliä. Parasta silti oli pisteet, mutta tunnelma hallissa oli mahtava kauttaaltaan. Juuri tämä oli sitä Hermestä mitä toivottiin kauden alla, ei varsinaista heikkoa lenkkiä joukkueessa, eikä tänään todella nähty ensimmäistäkään huonoa miestä kotijoukkueelta. Peli oli hallussa läpi ottelun ja kolmannessa erässä jo vain pelailtiin kun viimeiset naulat oli ankkojen arkkuun naputeltu. Kolmas erä tosiaan vain pelailitiin pois muuten, mutta vaasalaisten hermot eivät kestäneet ja ottivat ulosajot ja minuutit poikineen. Olisihan se toki ollut mukava vielä oikeutetut parit häkit nähdä kotijoukkueelta.

Mikä sentteripula?? Juujärvi kuulemma viikon ollut jäällä ja heti kentän parhaimmistoa, aivan huippuoivalluksia ja henkilökohtaista taitoa. Myöskin Jääskelältä ja Nykäseltä erinomaisia otteita. Nykäsen ketjussa laidalla viilettänyt häkkipää, Kangasniemi, palkittiin ottelun parhaana! En tiedä kuin pienellä vaihteella surffailtiin harjoituspeleissä, mutta olihan tämä jotain ennen näkemätöntä monelle hallissa.

Hermeksen uusi mies, Juha-Matti Rautajoki, laittoi yhden jos toisenkin ankan näyttävästi kahville. Tämän tasoista pelaajaa on saanut odotella jo tovin Hermekseen, mutta nyt sellainen vihdoin on! Myöskin Ilveksessä kauden kiekkoillut Sandvik on mainio vahvistus. Tosin Hermeksessä hyväjalkaisia hyökkääjiä alkaa olemaan iso liuta ja ei siinä mielessä niin erottuva ollut Sandvik kuin Rautajoki oli.

Maalilla pelasi hieman yllättäen Patrik Friis, joka otti aivan kaikki otettavissa olevat kiinni. Puolustuksessa Lauri Heinonen oli varsin vakuuttava pehmeine käsineen.

Toki Red Ducks ei tule olemaan pahimpia kantoja kaskessa, mutta nyt tuli usko kirkkaampana takaisin jos joltain Hermeksen kannattajalta se oli jo hiipunut.

Iso kiitos Hermeksen jo verrattaen suurehkolle faniryhmälle, mahtavaa kannustusta läpi pelin!

Hermes - Red Ducks su 16.9.2012 - YouTube

e. Pahoittelut taas pelkästä hehkutuksesta Hermes-lasien läpi.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Suli sitten vika erässä päästäen 5 maalia.

Torjuntoja kertyi kuitenkin huikeat 65 kappaletta.

Kyllähän tuo S-Kiekko-peli osoitti tylyllä tavalla sen, ettei Ahmoista ole tänä vuonna tappelemaan jatkopaikasta.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
JHT - Hermes 6-3

Hermeksellä 11 laitahyökkääjää ja 7 pakkia oli matkassa. JHT:lla joukkueen kärki pysynyt samana ja "markkaset" maalaili tutusti. Mikään siis ei ole muuttunut näiden joukkueiden välillä. Nämä teksti-tv seurannan perusteella.

Kyllä ihmetyttää, mikäli ei Hermeksen maalivahdilla, Enkuzensilla, ollut todellinen imu päällä tässä pelissä. Tämän pelin kokoonpanosta Hermekseltä puuttui sentteri Nykänen, joka yllätti meikäläisen täysin hyvillä esityksillään eilisessä Red Ducks -voittopelissä. Keskushyökkääjät Anttila, Juujärvi, Jääskelä, Nykänen ja Pukka. Liekkö Pukka sitten ensimmäinen laitahyökkääjäksi siirtyvä kun Topi Anttila kuntoutuu. Viikon päästä nähdään mahdollisten suonenvetojen osuus eilisessä pelissä. Tästä lähtien teksti-tv ana_lyysit voi unohtaa.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Kausi käyntiin

Eli suomisarja pyörähti alkulohkojen osalta käyntiin viikonloppuna ja vaikka mitään suurempia yllätyksiä ei nähty, niin muutama asia näyttää käyneen selväksi. Itselle S-Kiekon esitys näin kauden alkuun oli melko vakuuttava, vaikka Siniset ottelut lopulta veivätkin. Stonewallin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ottelu oli kauttaaltaan todella tasainen. Lisäksi on myös annettava pisteet kotijoukkueen maalivahtihankinnalle eli Huumoselle, josta tulee ainakin lauantain perusteella olemaan paljon hyötyä RoKille jatkossa.

Toivottavasti muutkin lohkon joukkueista ottavat esimerkkiä Hermeksen panostuksesta maalikoosteisiin youtube.comissa.

Keskiviikkona mennään taas, kun RoKi kohtaa kotonaan Ahmat. Oli haukiputaalaisryhmä sitten viime vuotta heikompi tai ei, niin Ahmat on aina ollut tämän lohkon yllättäjä ja isompien kiusaaja. Toivottavasti yllätykset eivät ala keskiviikkona ja RoKi pitää pisteet Kirnussa.
 
Viimeksi muokattu:

Freggo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Winnipeg Jets
JHT:n Facebook-sivut kertovat Akira Tagawan liittymisestä joukkueeseen.

Kokkolan sunnalta varmaan osataan kertoa minkä laatuinen kaveri kyseessä? Ei itsellä mitenkään erityisemmin viime kaudella mieleen jäänyt, muuten kuin nopeudeltaan.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
JHT:n Facebook-sivut kertovat Akira Tagawan liittymisestä joukkueeseen.

Kokkolan sunnalta varmaan osataan kertoa minkä laatuinen kaveri kyseessä? Ei itsellä mitenkään erityisemmin viime kaudella mieleen jäänyt, muuten kuin nopeudeltaan.

Paransi Hermeksessä peli peliltä kauden edetessä ja oli sekä alkulohkossa että karsintasarjassa joukkueen toiseksi paras pistemies. Alkuun vaikutti siltä, että miehellä on käsiä ja jalkoja mihin vain, mutta ei ollenkaan päätä. Hiljalleen alkoi kumminkin saamaan juonesta kiinni ja sitä myöden myös tehopisteitä kertyi tilille.

Tagawan suorituksia löytyy Hermeksen youtube-kanavalta...

...tässä pari näytettä:
Hermes - IPK la 4.2.2012 - YouTube
Hermes - IPK la 4.2.2012 - YouTube
Hermes Lämärit su 27.11.2011 - YouTube
Hermes Lämärit su 27.11.2011 - YouTube

e. Mielestäni Tagawan avut ovat vain ja ainoastaan hyökkäyksissä ja vastaavasti heikentää kyllä reippaanlaisesti viisikkopuolustamista, mutta tottakai riippuu millasen viisikon sisällä pääsee pyörimään että onko haitaksi asti tuolla 150 sentin voimattomalla varrellaan. Hieman on vielä hämärän peitossa että millanen todellinen hyöty miehestä on kun vastaan luistelee kovempia joukkueita.

Silti uskon, että mikäli jakelu pelaa JHT:ssa niin tulee tekemään paljon maaleja. Niitä harvoja, joita olisin kelpuuttanut viime kauden Hermes-joukkueesta nykyiseenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Freggo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Winnipeg Jets
e. Mielestäni Tagawan avut ovat vain ja ainoastaan hyökkäyksissä ja vastaavasti heikentää kyllä reippaanlaisesti viisikkopuolustamista, mutta tottakai riippuu millasen viisikon sisällä pääsee pyörimään että onko haitaksi asti tuolla 150 sentin voimattomalla varrellaan. Hieman on vielä hämärän peitossa että millanen todellinen hyöty miehestä on kun vastaan luistelee kovempia joukkueita.

Kiitokset näistä kommenteista! Varmasti Tagawan pieni koko tulee ongelmaksi jossain vaiheessa, mutta antaa kaverin näyttää mihin pystyy.

Jääkiekkoliiton vahvistamattomat siirrot kertovat myös Teemu Seilosen* liittymisestä joukkueeseen. Mielenkiintoista nähdä onnistuuko nappaamaan pelipaikan edustuksesta.

Eliteprospects.com*
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
RoKi - Ahmat 4 - 1

Ottelu oli huomattavasti loppunumeroita epätasaisempi. Ahmat pääsi kahden minuutin pelin jälkeen johtoon hyödyntäen maalissa kokemusta hakeneen nuoren Kaikkonsen väärinsijoittumisen. Sen jälkeen RoKi veikin erää, mutta Ahmat puolusti maalinsa edustaa väkevästi. Vasta toisessa erässä Ahmat joutuivat taipumaan ensin RoKin tasoitukseen ja sitten 2-1 ja 3-1 johtoon. Ottelu oli täydellistä RoKin hallintaa, mutta Ahmat jaksoivat puolustaa läpi ottelun ja lisäksi maalivahti ei tehnyt virheitä. Viimeisessä erässä ottelun jo selvästi ratkettua RoKin pelaajat sortuivat hieman sooloilemaan, mikä tietysti söi tehoja. Ylivoimalla tehtiin kuitenki loppulukemat 4-1. Torjunnat Ahmat 56, RoKi 14.
Sainion kenttä onnistui tällä kertaa tehojen muodossa hyvin. Erityisesti pisti silmään Veli-Matti Kilpijärven onnistuminen kiekollisena pakkina. Oikeastaan kaikki Roki kentät onnistuivat kohtuullisesti - harmi vain, ettei esim Wedman päässyt tehoille. Ahmoille voi kurinalaisesta puolustamisesta huolimatta povata vaikeaa sarjaa.
 
Viimeksi muokattu:

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ottelu oli huomattavasti loppunumeroita epätasaisempi.

Tämä on aivan totta. Joukkueiden tasoero oli hirvittävä. Ahmojen ainokainen oli kotijoukkueelta totaalinen uinahdus, mutta sen jälkeen ei pelin suunnasta ollut mitään epäselvyyttä. RoKin tuttu perisynti, maalinteon vaikeus, piti lukemat noinkin pieninä. Toki hattua on nostettava Ahmojen uhrautuvalle joukkueelle ja erityisesti mv Ristelille. Ahmat lähti peliin oikeastaan täysin oikealla taktiikalla, tiukasti ainoastaan puolustukseen keskittyen. Ja ymmärrettäväähän se on, jos taktiikka olisi ollut alusta lähtien hyökkäävä, olisi lukemat olleet rumat kotijoukkueen hyväksi. Tuossa RoKin rumputulessa ei vain Ahmat loppuun asti kestäneet, eikä olisi kestänyt mikään muukaan lohkon joukkue.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ahmat pelasivat tuon pelin vain kahdeksalla nimetyllä hyökkääjällä ja seitsemällä pakilla, joten varmastikkin yksi pakeista oli kolmannen ketjun täytteenä. Tällanen lähtökohta peliin niin ei vaikea arvata mikä on pelin luonne. Harmi jos eivät saa tuosta enää vahvistettua hyökkäyskalustoaan kun kaikilla lohkon muilla joukkueilla on selvästi tavoitteena päästä varsinaiseen Suomisarjaan.

Eiköhän Ahmat nyt sitten niistä marraskuun pimeänä iltana pisteitä Kokkolasta...
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
22.9 la

Raahe - RoKi*
Ahmat - JHT
S-Kiekko - Red Ducks

23.9. su

Hermes - S-Kiekko
RoKi - JHT
Red Ducks - Raahe-Kiekko
-----------------------------------------


e. *Laitetaan vaikka "aamu-unisuuden" piikkiin että lauantaina pelattava Raahe-K vs RoKi jäi huomaamatta. Samalla kaikki miniennakot pois.
 
Viimeksi muokattu:

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
22.9 la

Ahmat - JHT
S-Kiekko - Red Ducks

Lisätään tuohon lauantaihin RaaheK-RoKi. Sanoisin että viikonlopun kierroksen jälkeen aletaan jo olemaan hajulla lohkon joukkueiden keskinäisistä voimasuhteista. Sunnuntaina RoKi-JHT ottelu on vanhan kokemuksen mukaan jostakin syystä "kuuma" ottelu, vaikka mistään paikallisvastustajista ei tosiaan voida puhua. Ottelu voi sen takia kääntyä ihan miten tahansa.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
RoKi näyttää Raahessa kaapin paikkaa paikalliselle kiekkoseuralle siihen malliin ettei tulospalvelu ole päivittynyt enää toisen erätauon jälkeen. Onnistumisia näyttää tulleen laajalla rintamalla. Oilerin raporttia odotellessa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
En ollut katsomassa peliä. Lopputuloksen perusteella en menettänyt yhtään mitään. Peli siis päättyi tennislukemin 0-6 RoKille.

Vaikea sanoa mikä Raahe-Kiekolla meni vikaan. Valmistautuminen nyt ainakin meni totaalisesti vihkoon, se on varma. Kyllä tuolla sakilla pitäisi pystyä haastamaan RoKi. Voittaminen onkin toinen juttu sitten.

Revanssin paikka on onneksi jo viikon päästä kotikaukalossa. Siihen peliin odotan hieman erilaista ilmettä.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
S-Kiekko - Red Ducks 6-3

Olipa lopulta mahtava esitys tänään kotijoukkueelta. 0-3 tappioasemasta nousu 6-3 voittoon on aina upea asia. Matsi lähti juuri niin vauhdikkaasti käytiin, kuin oli oletettu. Red Ducks vahti oli täydessä työn touhussa ekan erän alusta lähtien, S-Kiekon virkaveljen päästessä "helpomalla". Erän puolinvälin jälkeen viimekauden Sport pelaaja Anton Fogström pääsi oman puollustuspään nopealla käännöllä yksin läpi ja heitti vihaisella rannarilla Red Ducksit 1-0 johtoon. Erän lopulla Vaasalaiset kasvattivat johtoaan 2-nollaan. Toinen erä alkoi vielä Vaasalaisten komennossa, tilanne 3-nollaan. Toisen erän puolivälin paikkeilla nähtiin lievähkö hörppy siihen asti erittäin hyvin pelanneelta Red Ducks vahdilta. Vajaa 10min tästä S-Kiekko saa ylivoiman jota se ei jätä käyttämättä mennään tilanteeseen 2-3 ja erätauolle. Toisen erän lopulla Vaasalaiset saavat 3-5 ylivoiman joka jatkuu kolmannen erän alkuun, S-Kiekko kestää tämän ja sen jälkeen kentällä on vain yksi JOUKKUE. Selvästi näki kuinka kotijoukkue laittoi pökköä pesään ja Vaasan veri alkoi vapista. Ei auttanut Red Ducksin aikalisä eikä muukaan, S-Kiekon viimeisen laittoi joukkueen kapteeni Tuomas Takala, SM-liiga ja mestis kokemuksellaan varmasti tyhjään reppuun ja näin 6-3 komeili taululla. Erittäin viihdyttävä jääkiekkoilta. Katsojamäärää kaiketi jonkin verran verotti SJK:n I divarin futisottelu ja SPV:n salibandyliiga matsi. Tarjontaa Seinäjoella siis on.
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Roki - JHT pelin tulosseuranta taas toimii niinku junan vessa. Tulospalvelun etusivuun jos luottaa, niin 5-0 ois jo 27 minuutin jälkeen kotijoukkueelle. Ottelun oma tulosseuranta on ollu jumissa ajasta 16:12 lähtien...
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Roki - JHT pelin tulosseuranta taas toimii niinku junan vessa. Tulospalvelun etusivuun jos luottaa, niin 5-0 ois jo 27 minuutin jälkeen kotijoukkueelle. Ottelun oma tulosseuranta on ollu jumissa ajasta 16:12 lähtien...

Ilman toimivaa tulospalvelua liitto voitaisiin kokonaisuudessaan lopettaa, joten heidän kannalta toivoisi, että tämä korjattaisiin nopeassa aikataulussa.

Jottei mene ihan ketjun ulkopuoliseksi höpinäksi, niin RoKi näyttää jatkavan voittoputkeaan JHT kustannuksella. Muutenkin nämä kolme-neljä ensimmäistä kierrosta näyttää ykköslohkon osalta sujuneen ilman yhtään yllätystä, mitä itsessään voi pitää melko yllätyksellisenä. RoKi ja S-Kiekko näyttävät olevan melko vahvoilla jatkon suhteen.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Hermes - S-Kiekko 0-3

Kokkolassa nähtiin kotijoukkueen toimesta varsin onnetonta avaamispeliä hyökkäyksiin lähdöissä. Tuli aika selvällä tavalla ilmi Hermeksen puolustuksen taso kauttaaltaan kun vastustaja paineisti aiempaa nähtyä enemmän. Kun S-Kiekko lähti varsin vaivattomasti muutamalla helpolla syöttökombinaatiolla omista, niin Hermeksellä ei onnistunut edes se ensimmäinen avaava syöttö. Seinäjokilaiset("+ vaasalaiset") pelasivat viisaasti läpi pelin tarkan viisikkopuolustamisen kautta ja iskivät terävästi maalinsa kotijoukkueen useiden oman pään henkilökohtaisten virheiden seurauksina.

Pelin parhaimmistoa olivat kummankin pään maalivahdit. Nollapelin torjunut Sivonen otti ottelun lopulla todella komean refleksikopin Jaakko Viljasen one timer -vedosta kohti tyhjää maalia.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Seinäjokilaiset("+ vaasalaiset")
Kokoonpanossa näemmä 2 Sport apua, 1 pakki ja 1 hyökkääjä. Eilinen Red Ducks peli vedettiin yhden Sport hyökkääjän avulla, joten aika omilla ollaan menty tänä viikonloppuna. Ja, Viljasen kasetti ei sitten kestänyt lopussa kun meni prk:n ottamaan...
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
RoKi - JHT 6 - 3

Taisi JHTllä painaa eilinen matsi jaloissa. RoKi taas laajan materiaalinsa ja kotijään voimin hallitsi suvereenisti reilun erän. Ensimmäinen erä meni RoKille vain 1-0 (Wedman nosti komeasti parista metristä ylämommoon), mutta torjunnat JHT vahdin 20, RoKin 3. Toisessa erässä tahti jatkui ja jopa koveni. Kahden minuutin jälkeen Juho Joona karkasi alivoimalla läpiajoon ja tilanne oli 2-0. Tästä pari minuuttia ja Rokin onnistuneen syötönkatkon jälkeen seuranneesta kaks-ykkösestä Kemppainen laittoi Sainion syötöstä numerot 3-0. Tästä neljäkymmentä sekunttia ja Pietilä syöteltiin kauniisti yksin läpi ja hän luritti längestä 4-0. Tässä kohtaa JHT:n MV Kokko sai puolustuksen avoimista ovista tarpeekseen ja tilalle tuli Toni Prittinen. Prittinen ehti torjua kerran, jonka jälkeen Inkeröinen karvasi kiekon päädystä pakilta, siirsi sen maalin eteen Erkkilälle ja 50 sekunttia edellisestä maalista ja tilanne oli 5-0.

Tässä vaiheessa toista erää oli pelattu vajaa kuusi minuuttia ja peli tuntui ratkenneen. Vaan seuranneen kotijoukkueen löysäämisen jälkeen JHT:kin sai viimein jalkansa liikkeelle RoKin surffaillessa. Kurittomuus näkyi heti 27 min kohdalla perinteisessä RoKi- JHT ottelun (aika pienessä) myllyssä, jossa osapuolina Joona (ei kovin yllättäen) ja Mustonen. JHT piristyikin tekemään erän puoliväliin kavennuksen. Loppuerä meni RoKin jäähyillessä.

Kolmas erä näytti jo siltä, että Roki tupeltaa asennevammaansa johtonsa JHTn kaventaessa nopeassa tahdissa ensin 5-2 ja sitten YV:llä 5-3:een. Tällöin kuitenkin kenties RoKin laajan rosterin aiheuttaman peliaikakilpailun siivittämänä 18-v Joona Springare taisteli Wedmanin ja Tuunalan syöttöjen jälkeen 6-3 maalin. Tähän JHTn kiri loppui ja ottelu pelailtiin loppuun ilman erityistä raportoitavaa.

JHT tuntuu kärsivän ohuehkosta rosterista, mutta paikan saadessaan joukkueessa on maalintekotaitoa. RoKilta kaikki neljä kenttää pelasivat vakuuttavasti jokaisen viisikon onnistuessa maalinteossa. Ilahduttavaa oli nähdä omien nuorten mv Pasman (maaleille ei voinut mitään, mutta torjui hyvin pari läpiajoa) ja laituri Springaren hyvät esitykset. Kilpailu paikoista on kovaa, ja esim pari kautta avauksessa ollut Tirri ei ole vielä mahtunut kentälle. RoKin ykköskenttässä on taitoa ja kakkoskentä Wedmanin peräkkäisten otteluiden maalit antanevat hänelle lisää itseluottamusta. RoKin osalta kausi on saanut mainion aloituksen. Nyt vaan jalat maahan ja takki tiukasti kiinni kohti uusia koettelemuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös