Suomi-sarja 2011–2012

  • 208 944
  • 365
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
JHT:n kokoonpanoon oli ilmestynyt tuttu kasvo, kun #91 näkyy palanneen Junkkari-paitaan. En kyllä henkilökohtaisesti olisi uskonut, että Aku tällä kaudella Kalajoella nähdään, mutta onneksi olin väärässä.

Kyllähän kaveri on parhaimmillaan pitelemätön, saa silti nähdä miten kauden alun vähäinen pelaaminen näkyy otteissa.

YJK sai puolestaan lainalle Iiro Ojalan ja Jani Rahkolan JHT:stä. Rahkolan lainasopimus päättyy 20.12.2011 ja Ojalan puolestaan 31.1.2012.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HC Keski-Uusimaan startti

HCK:lla alkaa tänään siis sarjapelit. Forssa olisi vastassa ja on hienoa pelata taas muutaman vuoden jälkeen forssalaisia vastaan. HCK:n kotisivuilla oli kentälliset ilmestyneet illan otteluun ja mielenkiintoinen huomio oli, että 3. kentän laidalla viilettää -93 syntynyt Antti Rantsi. Hieman tutkittua asiaa enemmän huomasin, että kaveri on siirtynyt HPK:n A:sta HCK:hon hiljattain. Tämä on jäänyt minulta aivan huomaamatta.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK:ta viedään oikein kunnolla

Fps näyttäisi vievän HCK:ta oikein kunnolla. Taisi jäädä alku sarjan surkea loppu päälle. Kattoo nimilistaa niin 0 maalia kahden erän jälkeen on todella surkea tulos! (yhtään en ota pois Fps:n maalivahdin esityksiä). Taisivat pelaajat käyttää tauon saunailtojen merkeissä tai sitten on menty liian kovaa (jota en kyllä usko). No, erä vielä jäljellä ja onhan niitä lottovoittajiakin tässä maassa.
 

manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet
Mahtava alku palloseuralle!! Voitto heti alkuun ehkäpä sarjan suurimmasta ennakkosuosikista. Tästä on hyvä jatkaa.

Täytyy kyllä myöntää että tänään kyllä kiekko pomppi palloseuralle suotuisasti monessakin tilanteessa, mutta kerrankin näin päin. Alkusarjassa kävi liian usein toisinpäin.

Kaikille tiedoksi: Vihreät ovat palanneet!!


Huomenna olisi sitten vuorossa peli vihreille perinteisesti vaikeassa paikassa Naantalissa. FPS:n suomisarja taipaleen aikana alkaen vuodesta 2007 on Naantalissa pelattu 8 kertaa. Vain kerran on pisteet lähteneet Forssaan. Tuota kurssia olisi aika muuttaa huomenna.
 
Viimeksi muokattu:

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
FPS-HCK

Sarjan ensimmäinen peli (Fps-Hck) takana ja heti koettiin jonkinmoinen yllätys. Jos tämäniltainen tulos oli enemmän kotijoukkueen hyvyyttä kuin vierailijoiden huonoutta, niin lienee paikallaan nostaa Fps ennakkosuosikkien joukkoon. Realistina uskon kuitenkin, että peli oli Keravalle vain työtapaturma ja sopiva herätys, joka korjataan huomenna Ketterän kustannuksella.

Numerot eivät liene kerro koko totuutta. Joku paikalla ollut voisi valaista hieman pelin kulkua tarkemmin.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Ilahduttava yllätystulos sarja-avauksessa eli kovasti vaan kättelyjä vorssalaisille!

Ilonaihe minulle ennen muuta siksi, että perinteisesti täällä vähiten kommentoidun ja ehkä hieman aliarvioidunkin alkulohko 2:n nelonen voitti näinkin selvästi kovemmaksi rankatun alkulohko 3:n ykkösen - (jonka kyllä minäkin uskon tästä vielä äkkiä toipuvan...)!

Tämä antakoon lisää uskoa jatkoon muillekin "lounaisille" joukkueille tässä kenties hyvinkin arvaamattomassa sarjassa:)...
 

Sumpio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vopsi & HPK
..tuttaahan se...

...kun joku aikapoliisi heitti juuri irti allekirjoittaneen valmiiksi saaman näkemyksen pelistä. Tästä opiksi: älä käy (näpyttelyn) välillä sauhuilla, edes kotona!
Tai sitten wordin kautta, tai ctrl-s - kele.

No joo, lyhyt näkemä vielä, ilman vihreitä linssejä. Ekan erän T. Rantasen 1-0 ohjuri oli Herraselle mahdoton. Palloseura tuli ekaan erään kovaa ja Keravan nimeä kantaneet oli muutamaa jaksoa lukuunottamatta potkun perässä. F60-K40.

Tokan alussa pelin hallinta siirtyi HCKlle. Kuitenkin Palloseuran noin viidestä ekasta laukauksesta 2 löysi tiensä perille. Erän loppupuolisko mentiin aika tasaisesti. Lopussa aurinkokuningas J.T. iski 4-0.

Kolmannen alkuun Jokke iski Mäkisen namupassista 5-muna. Tämän jälkeen alkoi maila FPSlla puristaa. HCKlle kaks häkkiä kohtuu nopeesti putkeen ja päälle aikalisä. Puolen erän paikkeilla Kujalan 6-2 jälkeen peli oli taputeltu.

HCKn kenties näkyvin, vielä ilman tunnustuksiakin jäänyt, oli #4 Jesse Nuutinen. Kaveri haistaa maalipaikat ja putki kulkee. Pientä turhautumista välillä kun ei onnistu ja otti välillä kakkosenkin.

Muuten ei ollut Herrasen paras päivä ja vararaipe oli, miten sen nyt sanoisi, haparoiva. Yhtä kaikki, olipa kiva nähdä vauhdikas matsi, varsinkin kun oma voitti ja saatiin tän sarjan ekat pinnat, eva! Tästä on kiva jatkaa kiusaamista, ainakin kotona;)

Vi...

----
Burp.
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK:n peliesitys

... ei tullut sitä lottovoittoa (taaskaan).
Jos nyt näin lyhyesti analysoisi tuota eilistä vierailijoiden konttaamista niin:
miinuksina:
- maalivahtipeli. Olisiko alkusarjassa hieman rohkeemmin pitänyt peluuttaa muitakin maalivahteja?
- joukkueena puolustaminen. Varsinkin nro 3:sella on vaikeuksia pysytä tässä vauhdissa mukana sekä fysiikka niin hepponen, että kaksinkamppailuissa ei kaverilla ole oikein jakoa.
- pelätty ykköskenttä?? Onnistui kerran. Mitä sai aikaan kakkonen, jossa kuitenkin on pelaajia, joiden pitäisi tätä sarjaa pystyä pelaamaan?
plussia:
+ nuori hyökkääjä Rantsi pelasi ennakkoluulottomasti ja ainahan se on hienoa kun vielä maalinteossa onnistuu heti ensimmäisessä ottelussa.
+ jäähyjä HCK otti huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Liekö syynä se, että nyt kun on tuomareita hieman enemmän niin ei tule niitä jäähyjä, että "ehkä/ varmaan toi teki jotain ja laitetaan se jäähylle".

Tänään sitten pelit jatkuvat parhaalla mahdollisella tavalla kun Keravalle tulee (mielestäni) sarja yksi ehdoton suosikki. Aikaisemmin näkemäni perusteella tulemme näkemään vauhdikkaan vierailijan. Ketterän kotisivuillakin mainostetaan fanimatkaa Keravalle ja olisihan se hienoa jos HCK:n Viides Ketju ja Ketterän fanit ottaisivat tänään kannustamalla "yhteen" Keravalla.

Jos HCK edes meinaa haaveilla voitosta Ketterästä niin paljon pitää muuttua yhdessä yössä, että se olisi edes lähellekään mahdollista.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
FPS - HCK Forssan Lehden nettijuttu;

"FPS aloitti yllätyksellä

Pasi Rakkolainen

Forssan Lehti

FPS pääsi niskan päälle iskettyään sekä ensimmäisen että toisen erän alkuun maalit Tommi Rantasen ja Jesse Suvisuon viimeisteleminä.

FPS pysyi myös pelillisesti mukana vauhdissa, jota näytti olevan pari piirua enemmän kuin alkulohkon peleissä. HCK sai pyöritystä aikaan lähinnä vain ylivoimalla, mutta jo toisessa erässä FPS rakensi enemmän maalipaikkoja.

Juhani Tamminen pohjusti kotivoiton toisessa erässä lauottuaan puolivälissä 3-0 ja erän lopulla jo 4-0 johdon.

FPS aloitti päätöseränkin maalilla, kun Jarno Kantelus survoi 5-0 jo 21 sekunnin kohdalla.

HCK:n kolmen minuutin välein tulleet kavennusmaalit 5-2:een herättivät pientä huolta, mutta Joni Kujalan erän puolivälissä vippaama 6-2 osuma sinetöi lopullisesti kotivoiton.

FPS:n tehoketjuksi nousi Tammisen, Suvisuon ja Janne Nurmisen muodostama vitja, joka teki kolme maalia.

FPS:n maalissa Petrus Lintonen urakoi nollapeliä 45 minuuttia ja pohjusti kotivoittoa 33 torjunnalla.

- Aloitimme siitä mihin lopetimme edellisen sarjan eli voittoon. Pojat painoivat hyvin eikä meillä ollut hätää oikein missään vaiheessa, kehui FPS:n valmentaja Juha Tynkkynen. "
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Taisi FPS haluta voittoa hieman keravalaisia enemmän. Forssan pienet vihreät miehet ovat varmasti intoa täynnä, kun vuositaukojen jälkeen pääsevät pelaamaan kunnon pelejä. Ehkä HCK odotti voiton irtoavan rutiinisuorituksella. Mutta varmasti mielenkiintoisia pelejä tulossa näissä lohkojen välisissä kahinoissa. Oman lohkon joukkueen pelitavat ovat kaikilla muistissa, mutta uusi vastustaja ja "outo" pelitapa aiheuttaa aina enemmän tai vähemmän suurta hämminkiä. Tämän päivän kenties mielenkiintoisimmaksi peliksi nostaisin KooVeen ja KeuPan välisen mittelön. Odotuksissa on melko runsasmaalinen ottelu.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
. Ketterän kotisivuillakin mainostetaan fanimatkaa Keravalle ja olisihan se hienoa jos HCK:n Viides Ketju ja Ketterän fanit ottaisivat tänään kannustamalla "yhteen" Keravalla.

Valitettavasti ei olla tulossa, sillä osallistujamäärä oli vain hieman yli kymmenen. SaiPan peli varmasti osaltaan vaikutti tähän, mutta toivotaan että "yhteenotto" vielä nähdään.

Tänään olisi Ketterällä sitten iskun paikka Keravalla. Luistimen pitäisi liikkua heti ensi aloituksesta lähtien räväkästi ja laittaa kolleille luu kurkkuun. Alkusarjassa ainakin kotipeli ratkesi Ketterän omiin virheisiin, joten virheiden minimoimisella pystytään HCK haastamaan.
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mielenkiintoinen fakta Ahmat - Roki pelistä, jollaista nyt ihan heti en muista nähneeni. Tuomari nelikossa toisena linjurina TAURIAINEN Johanna. Joku niistä reilusta 60 katsojasta vois piruuttaan kommentoida kuinka naistuomarin rahkeet riittää näin korkealla tasolla :D Jokatapauksessa hatunnoston arvoinen suoritus on uskaltautua laatikkoon isojen karjujen sekaan...
 

Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
JHT-S-Kiekko 6-0

Selvät lukemat Kalajoella. Ensimmäisessä erässä Seinäjokiset haastoivat hyvin ja karvasivat ylhäältä tukahduttaen tehokkaasti JHT:n hyökkäyksiin lähdöt. Erätauolla kuitenkin ilmeisesti tapahtui jotain mystistä, koska toisesta erästä lähtien S-Kiekon pelaajat jäivät suorastaan jalkoihin. JHT:n kaksi ensimmäistä kenttää pyörittivät useasti tasakentällisin vastustajan päädyssä kuin ylivoimalla olisivat pelanneet. Tehomiehinä olivat tutut kaverit: Markkanen 1+4 ja Mustonen 2+1. Aku J-E teki myös yhden maalin, mutta selkeästi näki, että alkusyksynä ei ole tullut juuri treenattua. Loppukautta ajatellen kuitenkin huippuvahvistus, jos joukkueessa pysyy.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK - Ketterä 6-3

Olipahan erilainen HCK kuin eilinen joukkue. Näinköhän oli edes samat pelaajat pelaamassa? Ensimmäinen erä oli aika sekoilua, mutta sitten kaikki loksahti paikoilleen. Helminen oli hyvä maalilla ja Lehvonen teki mahtavan paluun loukkaantumisen jälkeen.
Jostain syystä näytti siltä, että Ketterän ainoa tarkoitus oli vahingoittaa vastustajaa. Todella monta tilannetta mentiin kädet ylhäällä ja vähän tilanteen jälkeen. Kaiken kruunasi Ketterän pelaajan ruma polvitaklaus, jonka kohteeksi joutui kentän virtuoosi Jesse Nuutinen. Katsomoon näytti aivan siltä, että pelaaja aivan kurotti jalkansa vahingoittamistarkoituksena. Lopputulos oli rumaa nähtävää. Toivottavasti Nuutinen ei pahemmin loukkaantunut, että selviäisi pienellä repeämällä tai venähdykseltä. Valitettavasti näytti kyllä niin pahalta, että todennäköisempää on isompi remontti. Toivottavasti jääkiekkoliiton kurinpitäjät katsovat videota tarkaan ja laittavat kunnolla pelikieltoa. Se taklaus ei kuulu jääkiekkoon.
Toivottavasti tämä ei ole Ketterän uusi tapa pelata?
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
No niin pitäähän sitä tuoda tännekkin oma näkemys näistä karkeloista. Eli tänää tosiaan oli melkolailla Isät vs pojat peli. S-Kiekko tuli kyllä ekan hyvin ja loi mielestäni jopa peremmat paikat mitä JHT, mutta sen jälkeen tahti kyllä muuttui ja hallinta siirtyi täysin JHT:lle. Leijonat jos niitä jaettaisiin tulisi näin... Markkanen 3, Purins 2, Rinne 1. Markkanen mukana melkeen kaikissa, Purins aiheutti sekasortoa todella tyylikkäillä taklauksilla ja Rinne nollapeli ja sellaista takuu varmaa työtä maalinsuulla. Itse rankkaan JHT:n tänävuonna todella korkealle, koska mielestäni siellä on tasapainoisin joukkue pitkäänaikaan. Löytyy 3 erittäin hyvää kenttää!! No se oli kuitenkin vasta ensimmäinen näistä... ja tiukkoja pelejä tulee, se on IHAN VARMA.

Huomenna jo varmasti nälkänen Roki vastassa, saapa nähä...
 

CaptainSäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Kärpät+ kaikki juopporemmit
Mielenkiintoinen fakta Ahmat - Roki pelistä, jollaista nyt ihan heti en muista nähneeni. Tuomari nelikossa toisena linjurina TAURIAINEN Johanna. Joku niistä reilusta 60 katsojasta vois piruuttaan kommentoida kuinka naistuomarin rahkeet riittää näin korkealla tasolla :D Jokatapauksessa hatunnoston arvoinen suoritus on uskaltautua laatikkoon isojen karjujen sekaan...

Mikä siinä on hatunnoston arvoinen suoritus? Kait ne rahkeet riittää niinku miehilläkin, jos vaan on auktoriteettia.
 

Karpaasi_

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mikä siinä on hatunnoston arvoinen suoritus? Kait ne rahkeet riittää niinku miehilläkin, jos vaan on auktoriteettia.

Saattaa siellä joskus joutua tappeluita katkomaan ja ei siinä aina pelkällä auktoriteetillä pärjää, toki ilman sitäkään ei pärjää :D Muutenkaan tuolla tasolla enää ihan ketä tahansa voi "edes" linjalle heittää. Ennemminkin näkisin naisen päätuomarina. Keskimäärin naisten fysiikka kun ei vaan ole samalla tasolla kuin miehillä... Oliskohan tässä jo muutama syy hatunnostolle.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taitaa satakunnassa ihmiset odotella ässien matsia. Ottelussa hc satakunta - kjt tuuski huimat 62 katsojaa.
No, porilaisia katsomossa tuskin näkyy kun joukkue siirrettiin Lukon alueelle Eurajoelle. Eurajoella on oma jengi Eurajoen Lätkä ja raumalaisia tuo muoviseura ei kiinnosta pätkääkään. Tolla jengillä ei taida olla yhtäkään maksavaa katsojaa.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
No, porilaisia katsomossa tuskin näkyy kun joukkue siirrettiin Lukon alueelle Eurajoelle. Eurajoella on oma jengi Eurajoen Lätkä ja raumalaisia tuo muoviseura ei kiinnosta pätkääkään. Tolla jengillä ei taida olla yhtäkään maksavaa katsojaa.
Ja viime vuonna kyseessä oli HC Luvia. Täähän on sekavampaa, kuin meillä keskisellä uudellamaalla.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
FPS:ssa taitaa tällä hetkellä olla sarjassa suurin osuus pelaajista omia kasvatteja, 58 % (15/26). Maalivahdeista kaksi kolmesta on omia poikia. Yhdeksästä pakista vain lokakuun alusta asti sivussa ollut Niemelä on muualta. Rantanen ja Heikkilä ovat vielä pahempien polvivammojen takia koko kauden sivussa.

Neljästätoista hyökkääjästä neljäs polvipotilas Kulonen mukaanlukien on omia kundeja viisi kappaletta. Muista Raitis Pujats pelaa Forssassa jo neljättä kauttaan viidestä viimeisestä. Täksi kaudeksi Fopsiin ja etenkin hyökkäykseen tuli paljon uusia miehiä pääosin Hämeenlinnasta.

Sekä laadullisesti että määrällisesti tämä olikin aivan välttämätöntä, sillä viimeisen vuoden aikana moni FPS-kasvatti on siirtynyt alempiin sarjoihin, Salon Kiekkohaihin tai lopettanut. Tähän poistumaan kuuluvat maalivahti Pohjonen, Willman, viimeksi pakkina pelannut Vehmas, sekä hyökkääjät Jokinen, Kurtelius, Lilja, Piltti, Valtonen, Heikkilä ja Palomäki + lähes 200 peliä FPS:ssa pelannut pohjoisen poika Tasala.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
FPS:ssa taitaa tällä hetkellä olla sarjassa suurin osuus pelaajista omia kasvatteja, 58 % (15/26).

Aika lailla samoihin lukuihin ehkä hieman ylikin päästään RoKissa, jossa nopeiden laskujen mukaan on ennen uusimpien vahvistusten (Keskinen, Hujala) hankintaa pelannut tällä kaudella 28 pelaajaa, joista 19 on alunperin RoKin omia tai lappilaisten kasvattiseurojen junioreita. Eli tällä kaavalla laskettuna noin 68 % RoKin pelaajista omaa lappilaisen taustan.
 
Tuo omien kasvattien vertailu on tietenkin vähän vaikeaa, koska joillain alueilla seuroja on enemmän ja paikkakunnatkin erikokoisia. JHT:lla on kylän pienuudesta huolimatta 14/28 puhtaasti omaa kasvattia, ja jos upnorthin logiikan mukaisesti otetaan naapurikunnatkin mukaan, ringissä on 21/28 sanotaanko nyt sitten vaikka keskipohjalaista pelaajaa. Eikä tähän ole edes laskettu Sami Markkasta, jolla on menossa vasta 12. kausi JHT-paidassa. Sanoisin kuitenkin FPS:n vievän niukasti "voiton" näistä kolmesta seurasta.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
FPS:n pelaajista kotimaakunnasta eli Kanta-Hämeestä on 21/26, siis 81 % joko FPS- tai HPK-kasvatteja. Ulkopuolella kasvaneita ovat vain Pujats, Jokila, Niemelä, Nurminen ja B.Mäkinen

Asiasta kuudenteen... FPS:n sivulta löytyy pieni kooste siitä, miten nykyinen tusina joukkueita on viime vuosina eri sarjoissa lätkinyt. Linkki tähän listaukseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös