Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

  • 1 804 837
  • 11 461

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eihän se millään riitä, jos neljä seitsemäntoista -vuotiasta äityy pahalle päälle.

Aina jeesustellaan sillä, että tilanteet kuin tilanteet ammattitaitoinen henkilö hoitaa puhumalla, mutta eihän tuohon voi kukaan täysijärkinen uskoa.

Miten ne tilanteet sitten pitäisi hoitaa?

Olen ollut yökkönä lastensuojelulaitoksissa useamman sata yötä, suurimman osan olen niistä olen nukkunut ihan luvallisesti. Sinun ajatuksesi lastensuojelutyöstä on aika kaukana arkipäivän työstä. Ei nuorten kanssa tehtävää sosiaali- tai opetustyötä voi tehdä siitä lähtökohdasta, että voimankäyttö on arkipäiväinen työväline. Voimankäyttö on aina poikkeustapaus, sen sanoo jo lastensuojelulaki. Kyllä lastensuojelulasten kanssa tehtävä työ täytyy perustua luottamukseen ja sellaisiin työtapoihin ja -kulttuuriin, jossa voimankäyttö on viimeinen keino. Hyvä henkilökunta osaa lukea nuorten tilanteen ja tarvittaessa pyytää lisää henkilökuntaa.

Olen työskennellyt lastensuojelulasten parissa viisitoista vuotta. Olen tavannut toistasataa huostaanotettua, kohdannut kovistakin rikoksista tuomittuja nuoria ja ollut monissa kiinnipitotilanteissa mukana. Olen tähän asti pystynyt luomaan lähes jokaiseen nuoreen toiminnallisen suhteen, enkä ole kertaakaan joutunut pelkäämään. Olen toiminut kevyemmän tason laitoksissa, joissa toimintamallina hatkatilanteissa on väistäminen. Eli mikäli nuori uhkaa työntekijää, nuori pääsee lähtemään, eikä painiin ryhdytä.

Muhos on Suomen kovimpia laitoksia, tämä ei ollut ensimmäinen kuolemantapaus siellä.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus

No just. Mietipä, olisitko itse selvinnyt hengissä, jos olisit ollut tuo Muhoksen valvoja? Lehtien mukaan vanha mies, joka teki viimeistä työpäivää ennen eläkettään, ja vain neljä nuorta valvonnassaan. Miksi ei selvinnyt puhumalla, vaikka sinä selviät aina.

Omasta kokemuksesta tiedän, että puhumalla harvemmin onnistutaan, jos asiakas on jo valmiiksi suggeroinut itsensä tietynlaiseen tilaan, on sitten kyseessä vanha tai nuori.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ja vielä. Lasten- ja koulukodeissa on aina kyseessä ns. lapset. Miksi ihmeessä te päivittäin pyydätte poliisin apua laitoksiinne, jos te olette ammattilaisia, jotka hoitavat tilanteet kuin tilanteet puhumalla? Onko teillä joku toimintalinjaus, että paha poliisisetä on saatava paikalle tekemään likainen työ, jotta voisitte tämän jälkeen taputtaa omaa rintaanne ja kehua itse suorituvanne aina kaikesta puhumalla?

Surullisintahan tässä on se, että nuo muhoksen -16 ja -17 -vuotiaat sankarit ovat vapaudessa jo muutaman vuoden päästä, ja nyt tutkitaan oliko valvoja katolisiin pappeihin verrattava lasten hyväksikäyttäjä, joka sai mitä tilasi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No just. Mietipä, olisitko itse selvinnyt hengissä, jos olisit ollut tuo Muhoksen valvoja? Lehtien mukaan vanha mies, joka teki viimeistä työpäivää ennen eläkettään, ja vain neljä nuorta valvonnassaan. Miksi ei selvinnyt puhumalla, vaikka sinä selviät aina.

Omasta kokemuksesta tiedän, että puhumalla harvemmin onnistutaan, jos asiakas on jo valmiiksi suggeroinut itsensä tietynlaiseen tilaan, on sitten kyseessä vanha tai nuori.

Älä nyt hölmöjä kysele, tiedät varmasti itsekin, etten pysty tuohon vastaamaan. Tuossa työssä tulee aina vastaan ylättäviä tilanteita, jolloin toimintamallit eivät vaan toimi. Kyse on sinun väitteestäsi:

Eihän se millään riitä, jos neljä seitsemäntoista -vuotiasta äityy pahalle päälle.

Aina jeesustellaan sillä, että tilanteet kuin tilanteet ammattitaitoinen henkilö hoitaa puhumalla, mutta eihän tuohon voi kukaan täysijärkinen uskoa.

Ensinnäkin tilanteesta on syyteessä kaksi nuorta, ei neljä. Toisekseen tilanne on voinut olla normaali aikaisemmin illalla, eikä mikään ole viitannut ongelmiin. Kolmanneksi uskoisin, että kyseessä on hatkaan lähteminen, jonka yhteydessä syystä tai toisesta väkivalta mennyt liian pitkälle.

2000-luvun alkupuolella Muhokselta karkasi kolme nuorta kolkkaamalla työpajalla ohjaajan. Tässä tapauksessa lyönti oli liian raju ja ohjaaja menehtyi. Tässä kolmen pojan ryhmässä oli yksi, joka oli palannut ja hänellä oli kovat viekkarit viikonlopun vieton jälkeen. Hänelle ei tehty huumetestiä, koska ei ollut epäilyä. Yksi tästä ryhmästä halusi vaan hatkaan ja oli hyvä manipuloimaan muita. Hän sai viekkareissa olevan kaverin toimimaan ja loppu on ikävää historiaa.

Lastensuojelulaitoksissa ei voida lähteä siitä liikkeelle, että joka työvuorossa painitaan nuorten kanssa. Tarkoitus on tehdä töitä sen eteen, että nuoret pääsevät takaisin normielämään.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja vielä. Lasten- ja koulukodeissa on aina kyseessä ns. lapset. Miksi ihmeessä te päivittäin pyydätte poliisin apua laitoksiinne, jos te olette ammattilaisia, jotka hoitavat tilanteet kuin tilanteet puhumalla? Onko teillä joku toimintalinjaus, että paha poliisisetä on saatava paikalle tekemään likainen työ, jotta voisitte tämän jälkeen taputtaa omaa rintaanne ja kehua itse suorituvanne aina kaikesta puhumalla?...

Eri laitoksissa on erilaiset toimintamallit ja eri laitoksissa on erilaisia nuoria, toisissa tarvitaan useammin poliisia kuin toisissa. Itse en ole ollut kertaakaan sellaisessa tilanteessa, jossa voimankäytön takia olisi kutsuttu poliisi paikalle. Vuosi sitten kesällä oli yksi tilanne, jossa nuorelle annettiin viimeinen varoitus, seuraava toimenpide olisi ollut poliisien kutsuminen, mutta tätä uhkausta ei jouduttu toteuttamaan.

Ja toimintalinjaukset tulevat kyllä viranomaisten puolelta, he ohjeistavat koska kutsutaan poliisi, koska pyydetään virka-apua hatkalaisten etsintään jne.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Kyseisellä menehtyneellä valvojalla oli lehtitietojen mukaan neljä nuorta valvottavanaan. Olisiko pitänyt olla toinenkin tai kolmaskin valvoja, vai oliko eläkkeelle lähtevä valvoja vain liian huono valvoja tai liian hintelä valvoja, että provosoi nuoret tuohon tekoon? Miksi koskaan todelliset ammattilaiset eivät tapahtumahetkellä ole siellä, missä jotakin peruuttamatonta tapahtuu?

Edelleen olen sitä mieltä, että puhumalla ei todellakaan selvitä kaikista tilnteista.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
2000-luvun alkupuolella Muhokselta karkasi kolme nuorta kolkkaamalla työpajalla ohjaajan. Tässä tapauksessa lyönti oli liian raju ja ohjaaja menehtyi.

Pojille sattui pieni arviointivirhe, joten annettakoon anteeksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pojille sattui pieni arviointivirhe, joten annettakoon anteeksi.

En oikein ymmärrä sinun retoriikkaasi, kaverit lähtivät kaikki Keravalle. Yksi heistä jatkoi uraansa ja kuoli vankilassa sydänkohtaukseen noin 25-vuotiaana.

Ei kaikista tilanteista selviä puhumalla, se nähtii karulla tavalla Muhoksella. Näissä laitoksissa väkivalta on valitettavasti aina läsnä, mutta siitä huolimatta painiminen ongelmien ratkaisemiseksi ei voi olla toimintamalli. Lastensuojelulaitokset eivät ole vankiloita, toivottavasti.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
@TosiFani kirjoitit että olet ihan luvalla nukkunut tehdessäsi yötöitä lastensuojelulaitoksissa. Ihmettelen kovasti missä laitoksessa näin on, koska näissä laitoksissa on myös lapsia joita suojellaan ulkopuoliselta vaaralta ja miten suojelet lasta nukkumalla?
 
Tätä sinun täytyy kysyä suuremmilta herroilta, en tunne kyseisiä pykäliä. Kyllähän leirikouluissakin opettajat ja oppilaat nukkuvat samaan aikaan.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän sinun opettajana pitäisi pykälät tuntea. No valheella ja paskanpuhumisella on lyhyet jäljet....

Kun toimin lastensuojelulaitoksessa ohjaajan sijaisena, en ole opettaja. En tunne yksityisiä lastensuojelulaitoksia koskevia säädöksiä, joten en voi sinulle vaatimaasi pykälää osoittaa. Uskoisin, että järjestely on täysin laillinen, tuskin omistajat laittomia ohjeita antavat, siinä loppuu toiminta nopeasti. Mikäli asia sinua mietityttää, soita avi:n lastensuojelunvalvontaan ja kysy asiaa sieltä.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
En oikein ymmärrä sinun retoriikkaasi, kaverit lähtivät kaikki Keravalle. Yksi heistä jatkoi uraansa ja kuoli vankilassa sydänkohtaukseen noin 25-vuotiaana.

Ei kaikista tilanteista selviä puhumalla, se nähtii karulla tavalla Muhoksella. Näissä laitoksissa väkivalta on valitettavasti aina läsnä, mutta siitä huolimatta painiminen ongelmien ratkaisemiseksi ei voi olla toimintamalli. Lastensuojelulaitokset eivät ole vankiloita, toivottavasti.

Ei kai kukaan halua painia, jos puhumalla selviää, mutta mistä johtuu tuo poliisin päivittäinen kutsuminen lastensuojelulaitoksiin? Teistä hoitajista, yhteiskunnasta, poliisista, oikeuslaitoksesta vai mistä? Ovatko kaikki edellämainitut instanssit ammattitaidottomia, kun joka päivä tulee tilanteita, joissa puhe ei auta? Mitä pitäisi tehdä?

Joka tapauksessa nämä Muhoksenkin sankarit ovat viimeistään noin viiden vuoden päästä vapaalla jalalla, ja onko ketään, joka uskoo, että eivät tee tuon jälkeen rikoksia? Onko vika tuolloin lastensuojelun, yhteiskunnan, poliisin vai kenen? Vanhempia ja nuorta itsessäänhän ei saa syyllistää.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Kun toimin lastensuojelulaitoksessa ohjaajan sijaisena, en ole opettaja. En tunne yksityisiä lastensuojelulaitoksia koskevia säädöksiä, joten en voi sinulle vaatimaasi pykälää osoittaa. Uskoisin, että järjestely on täysin laillinen, tuskin omistajat laittomia ohjeita antavat, siinä loppuu toiminta nopeasti. Mikäli asia sinua mietityttää, soita avi:n lastensuojelunvalvontaan ja kysy asiaa sieltä.

Sinun ei tarvitse minulle mitään pykäliä osoittaa. Aloin vaan ihmettelemään kun viestissäsi #6198 kerroit tehneesi paljon yötyötä lastensuojelulaitoksissa ja nukkuneesi luvan kanssa yöt, niin sitä ihmettelin koska ei niissä laitoksissa saa ohjaaja öisin nukkua. Mutta hyvä jos länsi-suomessa on eri säännöt kuin etelä-suomessa, ei siinä mitään.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei kai kukaan halua painia, jos puhumalla selviää, mutta mistä johtuu tuo poliisin päivittäinen kutsuminen lastensuojelulaitoksiin? Teistä hoitajista, yhteiskunnasta, poliisista, oikeuslaitoksesta vai mistä? Ovatko kaikki edellämainitut instanssit ammattitaidottomia, kun joka päivä tulee tilanteita, joissa puhe ei auta? Mitä pitäisi tehdä?

Joka tapauksessa nämä Muhoksenkin sankarit ovat viimeistään noin viiden vuoden päästä vapaalla jalalla, ja onko ketään, joka uskoo, että eivät tee tuon jälkeen rikoksia? Onko vika tuolloin lastensuojelun, yhteiskunnan, poliisin vai kenen? Vanhempia ja nuorta itsessäänhän ei saa syyllistää.

Kuten sanoin, niissä laitoksissa, joissa olen työskennellyt, ei kutsuta poliiseja päivittäin, joten minun on vaikea vastata sinun kysymykseesi. Lastensuojelussa on eri tasoisia laitoksia monella tavalla. Alalla on laitoksia, joissa henkilömitoitus on riittämätön, on laitoksia, joissa on erittäin hankalia nuoria jne. Itse olen työskennellyt pääsosin kevyemmän tason paikoissa. Toisaalta myös sijoitettava materiaali on laman myötä koventunut rajusti. Kuntien sosiaalitoimi joutuu säästämään ja tästä syystä huostaanottoja lykätään viimeiseen asti. Joitakin vuosia sitten vastaan tuli tyttö, josta oli tehty lähes viisikymmentä lastensuojeluilmoitusta, ennen kuin kunta suostui hänet sijoittamaan.

Miksi vanhempia tai lapsia ei saa syyllistää? Totta kai heitä saa ja pitääkin syyllistää, epärehellisyys näissä tilanteissa ei palvele nuoren tulevaisuutta.

Näiden kahden nuoren tulevaisuus näyttää varsin synkältä, kova mäki on kiivettävänä, jos normi elämään mielivät. En löisi kovinkaan isolla rahalla vetoa heidän onnistumisensa puolesta, eiköhän seuraavat viranomaiset ota heidät huostaansa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinun ei tarvitse minulle mitään pykäliä osoittaa. Aloin vaan ihmettelemään kun viestissäsi #6198 kerroit tehneesi paljon yötyötä lastensuojelulaitoksissa ja nukkuneesi luvan kanssa yöt, niin sitä ihmettelin koska ei niissä laitoksissa saa ohjaaja öisin nukkua. Mutta hyvä jos länsi-suomessa on eri säännöt kuin etelä-suomessa, ei siinä mitään.

Nyt sinä varmaan osoitat minulle sen pykälän, minkä mukaan nukkuminen on kielletty? Kerron tämän heti kyseisen paikan omistajalle, ettei käy huonosti. Tässä kohtaa väitän, että haluat vaan sekottaa keskustelua, ilman oikeaa tietoa.
 
passenger

Jäsen
Pohjolakodin tapauksesta sen verran, että henkilöstömäärän selvittäminen rikoksen tapahtumahetkellä on sinänsä turhaa, sillä lain mukaan yksi ohjaaja yövuorossa riittää, koska Metsola ei ole ns. erityisen huolenpidon yksikkö. Eri asia on sitten miten ko. laitos itse määrittelee henkilöstövahvuutensa omavalvontasuunnitelmassa ja näin mahdollisesti markkinoi itseään vaativan hoidon resursseilla toimivaksi yksiköksi.

Laitokset ovat usein profiloituneet erilaisille kohderyhmille. On kriisijaksoihin ja kiireellisiin sijoituksiin kohdennettuja paikkoja, päihde-, rikos- tai vaikkapa neuropsykiatrisiin erityisvaikeuksiin profiloituneita laitoksia, sekä luonnollisesti ihan perustason hoito- ja kasvatustyöhön keskittyviä laitoksia ja perhekoteja.

Yövalvoja voi nukkua yöllä, mikäli siitä ei aiheudu välitöntä vaaraa tai haittaa lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Joissain sijaishuoltopaikoissa on käytäntö, että yövalvoja voi nukkua osan työvuorostaan. Yleensä "kevyemmissä" paikoissa tämä on mahdollista, ja vastaavasti taas vaativampaan hoitoon profiloituneissa laitoksissa, joissa sijoitetut nuoret ovat sellaisessa tilanteessa, että valvonta ja turvallisuuden varmistaminen eivät nukkumista mahdollista.

Olen itse työskennellyt n. viisi vuotta erilaisissa vaativamman hoidon resursseilla toimivissa laitoksissa ja jonkin verran myös erityisen huolenpidon osastolla, ja sinä aikana on tasan kerran tullut vastaan tilanne, jolloin on pitänyt hälyttää poliisi paikalle. Silloin kyseessä nuoren suorittama törkeä pahoinpitely ohjaajaa kohtaan. Eli ihan "päivittäistä" tuo poliisin kutsuminen ei ole.

Lastensuojelun henkilökunnalla ei myöskään ole oikeutta ottaa "hatkassa" olevaa lasta kiinni, ellei hänen turvallinen kasvunsa ja kehityksensä ole välittömässä vaarassa. Ja tämä tarkoittaa todella välitöntä vaaraa, sillä ennakkopäätökset laissa eivät esimerkiksi katso alaikäisen päihteiden käyttöä epämääräisessä aikuisporukassa sellaiseksi.

Ai niin, myös perheisiin sijoitettujen lasten vanhemmat saavat nukkua öisin :)
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Nyt sinä varmaan osoitat minulle sen pykälän, minkä mukaan nukkuminen on kielletty? Kerron tämän heti kyseisen paikan omistajalle, ettei käy huonosti. Tässä kohtaa väitän, että haluat vaan sekottaa keskustelua, ilman oikeaa tietoa.

Minä en mitään pykäliä osoita sinulle ja tässä kohtaa keskustelua minä väitän että haluat vaan antaa itsestäsi tietävämmän kuvan mitä olet ja siten yrität saada "mutu-tiedollesi" vakuuttavamman kuvan. Olen itse tehnyt yötyötä yli 10-vuotta ja jo pelkästään paloturvallisuusmääräykset kieltävät nukkumasta, mikäli asuntolassa on lukitut ovet. Tämä tästä osaltani, kun ei tämä johda mihinkään.
 
Eli molemmat, sekä pomoni että @passenger, ovat väärässä? Laitoksessa, missä saa nukkua, on normaalit lukot ulko-ovissa, nuorten huoneiden ovissa ei ole lukkoja. Ja talossa on tietysti automaattinen palohälytysjärjestelmä.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Vielä kerran yleisön pyynnöstä ja sitten lasku. Etelä-Suomessa, Uudenmaanläänissä minun työkokemuksella, mikäli ulko- ovet ovat lukossa, niin yökkö ei saa nukkua. Ja tämä jo yksistään palomääräysten takia. En ala ottamaan kantaa siihen jos jollain työpaikalla on heikko työmoraali eikä välitetä siitä, että mahdollisen tulipalon alkaessa yökkö on nukkumassa. Kiitos ja näkemiin.
 
Sinä nyt varsinainen sankari olet, kun ryhdyt tällä tiedolla minun työmoraaliani haukkumaan. Tässä kyse siitä, että meillä on erilainen käsitys määräyksistä. Sinä voit olla oikeassa, mutta haluaisin perusteluksi muutakin sanasi. En nimittäin usko, että kohtuu suurta liikevaihtoa pyörittävän lastensuojelulaitoksen omistajat vaarantaisivat toimintalupansa työntekijöiden mukavuuden takia.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Lastensuojelun henkilökunnalla ei myöskään ole oikeutta ottaa "hatkassa" olevaa lasta kiinni, ellei hänen turvallinen kasvunsa ja kehityksensä ole välittömässä vaarassa. Ja tämä tarkoittaa todella välitöntä vaaraa, sillä ennakkopäätökset laissa eivät esimerkiksi katso alaikäisen päihteiden käyttöä epämääräisessä aikuisporukassa sellaiseksi.

Voisikohan olettaa, että jos alaikäiset, ajokortittomat hoidokit olisivat ottamassa "hatkamatkaa" varten luvattomasti käyttöön koulukodin tai koulukodin henkilökuntaan kuuluvan autoa, henkilökunta yrittäisi estää tämän voimakeinoja käyttäen?
Ja tämä siis pelkkää spekulointia, mitään huhua tai tietoa moisesta en ole kuullut Muhoksen tapaukseen littyen.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Sinä nyt varsinainen sankari olet, kun ryhdyt tällä tiedolla minun työmoraaliani haukkumaan. Tässä kyse siitä, että meillä on erilainen käsitys määräyksistä. Sinä voit olla oikeassa, mutta haluaisin perusteluksi muutakin sanasi. En nimittäin usko, että kohtuu suurta liikevaihtoa pyörittävän lastensuojelulaitoksen omistajat vaarantaisivat toimintalupansa työntekijöiden mukavuuden takia.

Ensinnäkin luin tekstini ja "meidän väittelyn" uudelleen läpi joten ymmärrän kyllä että luulit tarkoittavani juuri vain sinua kun puhuin heikosta työmoraalista, vaikka puhuinkin ja tarkoitin noin yleisellä tasolla. Minun huonoa kirjoitusta se. Mutta tästä päästäänkin aasinsilla siihen, että ihmisillä nyt vain on tapana ottaa niitä omia vapauksia työpaikalla ilman että työnantaja tietää ja ajan kuluessa niistä omista vapauksista tulee Ikäänkuin sääntöjä ja työpaikan tapoja, vaikka ne olisivatkin vääriä sääntöjä ja tapoja.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voisikohan olettaa, että jos alaikäiset, ajokortittomat hoidokit olisivat ottamassa "hatkamatkaa" varten luvattomasti käyttöön koulukodin tai koulukodin henkilökuntaan kuuluvan autoa, henkilökunta yrittäisi estää tämän voimakeinoja käyttäen?
Ja tämä siis pelkkää spekulointia, mitään huhua tai tietoa moisesta en ole kuullut Muhoksen tapaukseen littyen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela kertoo Ilta-Sanomille, että surma tapahtui perhekodin yhdessä asuinhuoneessa.

– Huone kuului toiselle epäilylle.

Poliisi Muhoksen surmasta epäillyistä nuorista: Useampia pikku rikoksia - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Minä en yksin lähtisi estämään liikkeelle lähtöä tuollaisessa tilanteessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Mutta tästä päästäänkin aasinsilla siihen, että ihmisillä nyt vain on tapana ottaa niitä omia vapauksia työpaikalla ilman että työnantaja tietää ja ajan kuluessa niistä omista vapauksista tulee Ikäänkuin sääntöjä ja työpaikan tapoja, vaikka ne olisivatkin vääriä sääntöjä ja tapoja.

No, tuolla on kyllä ihan pomon lupa nukkumiseen, on aina ollut. Tämä on siis ihan virallisesti henkilökuntapalavereissa sovittu ja ylöskirjattu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös