Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa

  • 293 220
  • 760

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kinnunen putosi piste per peli bussista, vaikka laukoikin pari kertaa. 3-2 tappion myötä sarja tilanteeseen 1-1 ja Kinnuselle -1 tilastoihin. Seuraava peli jatkaa tai päättää kauden.

Tuomisto laukoi pari kertaa ja otti 2min boksia. Viro unohti tulla peleille, mutta 3-2 voitto tuli silti pojille tai ehkä juuri siksi. Voiton myötä semifinaaleista 1-0 tilanteesta seuraavaan peliin.

Nousiainen veti nollarivin ja Heleniuksen vastaavan rikkoi vain yksi plussapallo. 3-1 voitto pojille ja Niemeläisen kohtalona oli laukauksestaan huolimatta todeta tilastoista löytyvän -1 lukema ja kesälomien alkaneen 2-0 sarjan myötä.

Tuomiston myötä 18 suomalaista esiintynyt kevään peleissä. Kinnunen pelasi jo uran 9. pelinsä ja eiköhän se 10 tule täyteen jos vain kokoonpanoon löytää tiensä sarjan katkaisupeliin. Niemeläinen huolehti pysyvänsä hieman pidempään Top100-listalla 7. pelinsä myötä, mutta lisää ei keväällä enää tule. Muilla mainituilla pojilla on menossa ensimmäinen kevät bussiliigan kevätkarkeloissa ja Tuomiston eka peli nosti suomalaisartistien määräksi 185 pelaajaa. Tuomisto nosti myös jäähyilijöiden määrän 123 pelaajaan. Helenius on nyt yhden plussan isäänsä jäljessä ja isän takan reunalla näitä on kolme kevään karkeloista. Niemeläinen laski itsensä jo sijalle 180 -7 saldollaan, mutta onhan siellä vielä pakkasta takanakin. Rissanen -20 on aivan ylikylän pakkasukko.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Hirvonen pari laukausta ja -1, Niemelä laukaus ja -1, Kokkonen sentään nollille, pari laukausta ja 0+1. Peli kuitenkin Bellevillelle 3-4 lukemin ja sarja samoin 1-2 lukemin. Toronton pojilla alkoi lomakausi, mutta Torontossahan siitä on kokemusta. Emmä oikeasti muista miten AHL:n puolella on Toronto pärjäillyt, mutta ainakin tuo NHL:n Toronto on aika vähän keväisin voittanut pelejä. Thomson palasi peleille ja laukoi kerran ja keräsi plussapallon. Matinpalo puolestaan keräsi +2. Leevi tyytyi luukuttamaan penkillä. Bellevillen pojilla kausi jatkuu Pyyhtiän pysäyttämisyrityksellä.

Merelä tyytyi pariin laukaukseen ja plussapalloon 4-3 voitto-ottelussa. Sarja on nyt vaiheessa 1-1 kun semeissä vaaditaan 3 voittoa.

Kinnunen koitti laukoa jopa 4 kertaa, mutta vain -1 tuli tilastoihin ja tappio 3-1 lukemin. Sarjan Kinnunen hävisi 2-1 voitoin ja kesäloma koitti.

Aatulla oli selkeästi halua jo lomille kun laukoi vain kerran ja otti vielä kolmannen erän loppuun jäähynkin minkä aikana vastustaja iski pelin tasoihin. Jatkoilla sitten 2-1 voittomaali ja Aatun kausi sai jatkoa sarjan 2-1 hoitamisella. Seuraavaksi Aatu lähtee Heleniusta ja Nousiaista kohtaamaan semeihin.

Kokkonen oli 7. suomalainen pistemies tälle keväälle ja Thomsonin peli nosti kevään karkeloissa kotimaisten määrän 17 artistiin.

Aatu nousi 12. pelinsä myötä suurten voittajien kerhoon yhdessä tuoreen mestarin Konnan sekä Nemon ja KukkosLassen, mutta sitä en tiedä mitä Ranta on voittanut kun hänkin tuossa kerhossa on. Kinnunen ja Niemelä nousivat 10-kerhoon ja tähän saavutukseen on yltänyt nyt jo 76 suomalaista. Kokkonen ja Hirvonen jäivät 3 otteluun. Thomson ilmeisesti halusi mennä Matinpalon kanssa tasatahtia ja nyt molemmilla on 3 peliä kasassa ja ties kuinka monta vielä edessä. Merelä sai toisen pelinsä, mutta niitäkin on vielä luvassa ainakin tuplasti lisää.

Maaleja ei kukaan kierroksella osannut tehdä, mutta Kokkonen sentään nousi Top100-listalle syötöissä saalistaen avaussyöttönsä ja nostaen suomalaisten Raipejen määrän jo 115 pelimanniin. Syöttö oli myös avauspiste Kokkoselle ja nyt näitä pistemiehiä löytyy jo 127. Ei tuolla 0+1 tehoilla kuitenkaan hätyytellä Top100-listaa. On nämä saamattomia kun ei niilolle anna töitä pisteillään.

Aatu Rätyn into jäähyilyyn saattoi johtua siitä, että hänestä tuli nyt jakopaikojen turvin Top30-listan jäähyilijä täyden kympin tuomiolla. Näitä 10min istujia on nähty jo 35 kotimaan passilla. Ei nää edes osaa riehua. Eikä näistä oikein jaksa plussapalloilla taikka pakkasukkoilla kun ei sielläkään oikein mitään tapahdu. No vielä on kevättä jäljellä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tuomiston Antti laukaisi kerran, mutta sillä ei tulosta syntynyt. Pelistä tappio 5-1 lukemilla ja sarja nyt tilanteessa 1-1.

Tuomaalan hieno alkukausi katosi savuna ilmaan runkosarjan loppua kohti hiihdellessä ja nyt mies ei ole enää edes kokoonpanossa. Mitä lie Samulla taustalla? Tappio avauspelistä 1-2 lukemin ja voitot luonnollisesti vastustajalle 1-0.

NHL-stara Pyyhtiän panos ekassa semifinaalissa oli 1 laukaus. Ei sillä vielä kesää tehdä, mutta kesäloman voi saada aikaan. Voittajien riveissä Thomson sai laukauksen ja 2min jäähyn ja Matinpalo muutoin nollarivin, mutta yksi plussapallo tarttui matkaan 1-2 voitossa. Meriläinen tyytyi luukuttamaan ja nyt pojat painaa 1-0 voitoin Pyyhtiää kohti kesälomia.

Kalle Väisänen hyökkäsi vilttiketjussa eli selvemmin sanottuna kokoonpanon ulkopuolella. Kausi jatkuu kuitenkin 4-3 voitolla ja sarjan tilanne nyt 1-0 tilanteessa. Onkohan Väisäselle roolia tarjolla kevään karkeloissa?

Aatu Räty suoritti nollarivin joukkueen ottaessa kuokkaan 1-3 lukemin. Voittajien 1-3 maalin syötti Nousiainen ja keräsi lisänä pari plussaa. Helenius laukaisi kerran ja jäi -1 lukemaan. Ontarion pojille sarjassa 1-0 johto.

Pyyhtiälle kevään ensimmäinen peli ja nyt 20 artistia kotimaan passilla ollut estradilla. Nousiaisen avauspisteen myötä näistä 20 pelaajasta on 8 saanut pisteitä.

Aatulle 13 peli ja seuraavalla liittyy jo jakopaikoille Top50-listalle ja siinä on melkoinen porukka 14 pelin kohdalla. Pyyhtiän kevään eka oli myös uran eka peli poffeissa ja nyt jo 186 pelaajaa esiintynyt Suomi-listalla. Nousiaisen avauspiste oli myös hänen uransa avauspiste poffeissa ja nyt on 116 pelaajaa saanut syöttöpisteitä poffeista ja 128 pisteitä. Thomson liittyi kakkosellaan 124 muun riehujan seuraan.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Merelä se otti joukkueen reppuselkään toisella jatkoajalla ja painoi 1-2 voittomaalin. Sarja Syracuselle nyt voitoin 2-1 ja seuraavassa pelissä on mahdollisuus jo poikkaista sarja. Näissä peleissä usein tahtoo voittomaalin tekijä olla ottelun ykköstähtenä ja näin tälläkin kertaa. Merelälle kirjattiin myös 5 laukausta ja plussapallo.

Kemell syötti 2-0 osuman ja kaikki näytti vielä tässä kohtaa hyvältä, mutta Texasin pojat painoivat takaa ohi ja lukemin 3-6 Starsille voitto. Sarjan avausottelusta kun oli kyse, niin luonnollisesti voitot Texasille 1-0. Kemellin 0+1 tehojen lisäksi kirjattiin 1 laukaus ja -1 lukema. Pärssinen nostettiin ylös jo aiemmin ja ilmeisesti siellä roikkuu toistaiseksi välimaastossa pääsemättä pelaamaan sen enempää ylhäällä kuin alhaalla.

Kemell teki kevään poffeissa ensiesiintymisen ja nyt on kotimaisilla ventti täynnä tälle keväälle. Kemell myös siirtyi suoraan piste per peli tahtiin ja kun vielä Mereläkin teki maalinsa, niin nyt on tehoille päässyt jo 10 Suomipoikaa.

Kemell on jo bussiliigassa kokenutta osastoa ja siirtyi nyt tukevammin Top50-listalle jättäen 14 ottelun jakopaikalla roikkuvan kansanjoukon taakseen nousten yksin pitämään sijaa 43 hallussaan. 16 ottelun kerhossa onkin taas 5 miehen kerho, joten seuraava peli nostaa Joken useamman sijan ylöspäin. Merelän kolmas peli ei aiheuta vielä ihmeellisiä tilastollisia innostumisia, mutta uran avausmaalilla päästään jo tukevasti Top100-listalle, koska siellähän olen minäkin vaikken ole koskaan edes bussiliigassa pelannut. Nolla on nolla. Maalintekijöitä poffeissa on nyt 97 kotimaista sankaria. Kemellin syöttö nosti hänet monta pykälää ylöspäin ja jakaa nyt 3 syötön myötä sijaa 51. Näitä 3 syötön miehiä riittääkin sijoille 51-65. Seuraavalla syötöllä olisi Jokella sauma nousta Top50-listalle, mutta silloinkin vasta jakopaikkojen turvin. Jos syötät Jokke suoraan 2?

Pisteissä Jokke nousi ohi Heponiemen (2+9) ja Petmanin (5+6) saalistaessaan syöttönsä myötä uran tehoiksi 8+3. Tämmöisellä hirmumäärällä pisteitä saa haltuunsa sijan 23. Top20-listan viimeistä paikkaa pitää hallussaan Arttu Ruotsalainen 8+4 tehoilla eli tiedät Jokke mitä pitää tehdä tuonne listalle päästäksesi. Top10-listalla on Aleksi Saarela 9+9 tehoilla ja sinnekin voisi Jokke ehtiä mikäli pelit ei pääty jo ensimmäiseen sarjaan. Merelän avauspisteellä ei ole mitään asiaa Top100-listalle sillä sinne on rajana sentään 0+2 tehot. Merelän pisteen myötä meillä on kuitenkin nyt 129 pistemiestä bussiliigan poffeista. Kemellin pakkanen laski -4 lukemiin ja keväällä esiintyneistä kotimaisista poffipelaajista vain Niemeläinen on edellä -7 saldolla. Eipä siellä kovin isoa ruuhkaa ole koko historiaa peilatenkaan eli Kemellillä on mahdollisuus päästä kunniakkaiden pakkasukkojen seuraan. Merelä paistattelee uraansa toistaiseksi plussan puolella.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tuomisto laukoi kerran ja keräsi plussapallon joukkueen ottaessa kolmospelistä 3-4 jatkoaikavoiton. Sarja nyt Griffinsille 2-1 ja seuraavalla voitolla olisi sarja katki. Viro oli poissa kokoonpanosta.

Pyyhtiä keräsi laukauksen ja -1 saldon joukkueen ottaessa kakkospeliin 4-3 jatkoaikavoiton ja tasoittaen sarjan 1-1 tilanteeseen. Ei auttanut vaikka Thomson laukoi kerran, kun ei kerta osu ja vielä -1 saldo. Matinpalo laukoi 2 kertaa ja keräsi plussapallon, mutta otti myös 2min boksia. Meriläinen tuttuun tapaan luukutti vaihdossa.

Kallea ei tarvittu taaskaan kokoonpanoon, mutta välttyipä Väisänen 0-6 kylvetykseltä. Sarja 1-1 tilanteessa.

Nyman jatkaa siitä mihin Ilveksessä jäi ja semit avattiin 1-4 tappiolla ja Nymanin panoksena oli yksi tilastoitu laukaus. Ottavaiselle 2min kakku istuttavaksi ja kaksi laukausta ilman tulosta. Eka peli tästä sarjasta vei riitelijät johtoon.

Nymanin ja Ottavaisen myötä suomalaisia on esiintynyt tänä keväänä nyt 23. Tehoille päätynyt vasta 10 ja eipä nytkään tullut kierrokselta uusia nimiä sen enempää kuin vanhojakaan, koska 0+0 on 0.

Matinpalo ja Thomson on pelannut poffeissa jo urallan 5 ottelua ja seuraavalla ottelullaan pääsevät nousemaan Top100-listalle jakopaikkojen turvin jopa sijalle 96., mutta ensin pitää toki olla kokoonpanossa. Ottavaiselle ja Nymanille kyseessä oli myös uran ekat poffit bussiliigassa ja näin suomalaisnimien määrä nousee 188. Matinpalo ja Ottavainen nousivat suoraan Top100-listalle jakamaan sijaa 88. ison liudan kanssa, kun jäähyn keränneitä on yhteensä 126. Matinpalon +2 oikeuttaa jo Top30-sijoitukseen, joten kovin kuumia suomalaisia ei keväisin bussiliigassa ole nähty. Tuomisto päätyi myös plussan puolelle. Pyyhtiällä pakastaa ja Thomsonilla pari astetta enemmän.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Syracuse lähti hakemaan katkaisua ja peli menikin alkuunsa suunnitelmien mukaan. Merelä iski 0-2 maalin ja peli oli jo parhaimmillaan 0-3 tilanteessa. Kolmanteen erään Rochester ilmoittautui mukaan ja tasoitti 3 maalillaan pelin ja jatkoilla 4-3 voitolla myös koko sarjan tilanteeseen 2-2. Ensi peli on sitten varmuudella tämän sarjan viimeinen.

Tuomaala kuulemma on lähellä pelikuntoa, mutta voipi olla ettei ole enää kovin kiire. Hörsibörsie otti selkeän 1-5 voiton ja sarja nyt jo 2-0 tilanteessa ja se on katkon paikka jo seuraavassa pelissä.

Kemellin ja Pärssisen tilanne ei myöskään ole kovin ruusuinen, kun pelin menivät häviämään 1-4 lukemin. Kemellin saldoksi pelistä laukaus ja 2min boksia. Pärssisen saldo -2. Sarja Teksasille 2-0 tilanteessa ja jos ei tahti muutu, niin loppuu taas parilla suomalaisella kausi.

Pärssisen avauspelin myötä kevään poffeihin jälleen uusi suomalaisnimi ja nyt heitä on yhteensä 24. Vain Merelä onnistui tehoille, joten uusia nimiä ei tähän tilastoon. Kemell ei viihtynyt yksinäisessä 15 ottelun kerhossa kauaa ja nyt jakaa 16 ottelun kerhon kanssa jo sijaa 38. Pärssiselle uran 10 poffi ja tähän hän pystyi 77. suomalaisena. Merelän uran 2. maali nosti hänet Top50-listalla jopa sijalle 39 ja näitä 2 maalin miehiä riittää vielä sijaan 60 asti. Pisteissä Merelä nousi komeasti Top100-listalle jakamaan sijaa 85 yhdessä itse KukkosLassen. Molemmilla tehot maalintekijöille tyyppillisesti 2+0. Top100-listan pohjaa jakaa useampi 0+2 tehoilija, joten siihen rajaan ei Merelän nousu tehnyt muutoksia. Kilaripörssissä Kemell paranteli asemiaan Top100-listalla uran saldon ollessa nyt 4min. Pärssinen jäädytti itseään pahasti ja on nyt -8 saldollaan aktiiveista pakkasukko vieden tämän kunnian Niemeläiseltä pois. Vielä kun ensi peliin ottaisi tuon parin miinuksen saldon, niin ei olisi enää kuin Rissanen takana. On se jäätävä ukko.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tuomisto otti kakkosen, mutta ei onnistunut sillä estämään joukkueen 4-2 voittoa. Sarja päättyi Viron ja Tuomiston kannalta iloisesti ja 3-1 voitoin on semit suoritettu. Siellä yksinäisenä odottelevat muita seuraavalle kierrokselle ja vastustajaa Centralin finaaliin. Viro ei muuten pelannut ollenkaan.

Nyman keräsi nollarivin ja Ottavaiselle kirjattiin laukaus ja -1 jatkoaikavoitossa 4-3. Sarja nyt tasan 1-1.

Aatu Räty keräsi nollarivin 0-4 tappiossa. Nousiaiselle kirjattiin laukaus ja plussapallo. Heleniukselle 2 laukausta ja plussapallo sekä 12 minuuttia boksia. Isänsä poika. Sarja Ontarion pojille 2-0.

Aatu nousi otteluissa Top50-listalle jakopaikkojen turvin ja tähän pääsee 14 ottelun myötä ja jopa sijalle 44. Muista ei kannata mainita mitään. Helenius hyppäsi vasta uransa 4. pelissä kilarilistalle heti sijalle 26 jakaen sitä muutaman muun 12 minuutin hullun kanssa. Nousiainen nousi uransa kolmannella plussapallolla jakamaan Top20-listan sisäänpääsyrajaa. Ottavainen siirtyi pakkasen puolelle.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kalle Väisäsellä ei ollut asiaa kolmospeliinkään ja jatkoilla Wolf Pack nappasi 2-3 voiton. Wolf Pack johtaa sarjaa nyt 1-2 voitoin ja sarja ensi kertaa katkolla seuraavassa pelissä.

Pyyhtiä avasi maalitilinsä ottelun avausmaalilla kolmospelin ekan erän alussa. Thomson otti 0-2 tilanteessa roolia ja keräsi kaksi syöttöpistettä auttaen joukkueensa jatkoille. Pyyhtiä kuitenkin oli tullut voittamaan ja saalisti jatkoaikaosumaan syöttöpisteen. Monsterit voittivat jatkoilla 2-3 ja siirtyivät sarjassa 2-1 voitoin johtoon. Ensi pelissä on Bellevillen suomalaisilla kausi katkolla. Thomsonille 0+2 tehojen lisäksi laukaus ja plussapallo. Matinpalolle 2 laukausta, -1 ja pikkukakkonen. Meriläinen nautiskeli ilman hikipisaroita vaihtoaitiossa. Pyyhtiän 1+1 tilaston seuraksi riville 2 laukausta ja 2 plussapalloa.

Tuomaala sai vielä toipumisaikaa joukkueen ottaessa kolmospeliin ensimmäisen voittonsa 0-2 lukemin. HörsiBörsi ei onnistunut ensimmäisessä katkossa ja seuraavassa pelissä on uusi mahdollisuus katkaista sarja sekä Tuomaalan kausi. Tuomaala ei välttämättä enää kevään peleille ehdi.

Juuso oli hurjana kolmospelissä ja keräsi 0+3 tehot sekä laukauksen ja 2 plussapalloa joukkueen ottaessa sarjan avausvoittonsa 3-5 lukemin. Kemell keräsi vain laukauksen ja -1 saldon rivilleen. Admirals jatkaa selkä seinää vasten sarjan ollessa 1-2 tilanteessa Starsin hyväksi.

Ottavainen hääräsi kokoonpanon ainoana suomalaisena ja keräsi kakkosen, laukauksen ja -1 saldon, mutta joukkue voitti Villestä huolimatta ottelun 5-7 lukemin. Sarja siirtyi nyt katkopeliin ja Tulilinnuilla on 2-1 voittojen myötä mahdollisuus mennä jatkoon.

Aatu oli ottelun kakkostähtenä 1+1 tehoilla ja tilastoriville tuli myös 3 laukausta ja +2. Aatu ei silti pääse enää kauttaan jatkamaan sillä kolmospeli päättyi Ontarion voitton 4-3. Nousiainen keräsi rivilleen -1 saldon, mutta Helenius oli hieman paremmilla tilastoilla. Samuel keräsi 2 plussapalloa, laukauksen ja pikkukakkosen. Sarja paketoitu tylysti 3-0 voitoin ja Ontario jatkaa Pasifistien Divisioonan finaaleihin odottamaan kuka tulee vastaan.

Räty siirtyi suomalaisittain Merelän seuraksi ainoaksi 2 maalin mieheksi kevään peleissä, mutta enempää ei Aatulle enää tule. Pyyhtiä nousi ensimmäisellä maalillaan nyt viidenneksi suomalaiseksi kevätmaalariksi. Pärälle tämä oli vasta kevään toinen peli ja hän avasi syöttötilinsä nousten samantien suomipoikien syöttöpörssin ykköseksi. Räty ja Thomson nousivat 2 syöttöön Heinolan ja Puustisen seuraksi. Pyyhtiä keräsi avaussyöttönsä ja nyt näitä Helmisiä tuli listalle 3 lisää ja yhteensä tusinan verran on ollut suomalaisia syöttöpuuhissa. Aatu Räty otti pörsissä ykköspaikan ainoana 4p miehenä. Pärä kolmantena Puustin takana. Pyyhtiä nousi jakamaan vitospaikkaa Koivusen kanssa ja Merelä on vielä edellä nelosena. Thomson nousi jakamaan seiskapaikkaa Heinolan kanssa. 3 uutta pistemiestä listoille ja nyt 13 pelaajaa on saanut keväältä pisteitä. Helenius jatkaa isänsä perintöä ja lisäsi kilaripörssissä itselleen jo 10min kaulan seuraaviin. Johtaa Helenius myös plussapallokisoissa 4 pallon suorituksella.

Kevään peleissä aktiiveista kokenein on Kemell, jolla nyt 17 ottelua alla ja sijoitus 35. Aatu jäi 44. sijalle 15 ottelun saldolla. Pärä nousi Heinolan seuraan 11. ottelunsa myötä, mutta sillä ei Top50-listalle ole vielä asiaa. Thomson ja Matinpalo nousivat Top100-listalle jakamaan sijaa 96, mutta jakajia riittää 6 ottelun kohdalla aikas monta. Nousiainen ja Helenius liittynevät seuraavassa pelissä mukaan jakamaan. Pyyhtiälle ja Ottavaiselle uran kolmannet pelit.

Aatu nousi urallaan 4 maalin kerhoon, mutta tällä pääsee jakamaan vasta venttipaikkaa. Kemell pysyy ainoana aktiivina Top20-listalla. Pyyhtiä nousi maalillaan tukevammin Top100-listalla ja lisäsi maalintekijöiden määräksi nyt 98 suomalaispelaajaa. Vieläkin mahdun Top100-listalle sinun kanssasi.

Aatu ja Juuso nostivat syötöillään itsensä 40 muun suomalaisen joukkoon jotka ovat vähintään 5 syöttöä antanut kevään karkeloissa. Thomson nousi uutena syöttelijänä itsensä tukevasti Top100-listalle. Pyyhtiäkin sinne nousi uransa avaussyötöllä. Nyt on jo 118 suomipoikaa syöttänyt itsensä tilastoihin.

Pisteissä Aatu Rätyn 4+5 nostivat hänet Top30-listan viimeiselle sijalle. Pärä nousi 1+5 tehoillaan Top50-listalle ja samalla listan rajaksi nousi 6 pisteen vaade ja viimeistä paikkaa pitää hallussaan 0+6 tehoilla Kari Suoraniemi. Hyvästelemme Petteri Nokelaisen listalta vaatimattomilla 4+1 tehoilla. Ei mitään asiaa listalle alle 6 pisteen miehillä. Joku taso sentään on oltava. Pyyhtiä nousi suoraan Top100-listalle uransa avauspisteillä. Raja pysyy kuitenkin edelleen samana ja 0+2 miehet jakavat nyt sijaa 98, joten myös Thomsonin avauspisteet nostivat hänet Top100-listalle. Ja kun pari uutta pistemiestä ilmoittautui mukaan sarjaan, niin nyt näitä on jo 131.

Kilarilistoilla Helenius nousi Top20-listan sisäpuolelle 14min riehumisella ja iso joukko kilareita miehittää nyt tällä saldolla sijaa 18. Plussapalloista en jaksa mainita mitään.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Coachella Valley Firebirds höpisi jotakin siirroissa Niklas Kokon liittymisestä vahvuuteen. Saas nähdä näkyykö peleillä.

Väisäsen Kallen uudet kaverit hoitivat pelin 1-2 jatkoaikavoitolla ja siirtyivät Atlanticin divisioonan finaaleihin odottamaan vastustajaansa. Väisänen ei peliin osallistunut. Kausi päättyi Providencen Karhuilla ja eipä haittaa yhtään, kun ei yhtään suomalaista ole viitsinyt ottaa mukaan. Vaikka edes maskotiksi kuten Kalle. Ei se olisi sen vaikeampaa saada suominiiloilta sympatiapisteitä.

Monsterit painoivat Pellevillen 1-3 voitollaan kesälomien viettoon ja lähtivät Nortti divisioonan finaaleihin, joissa vastaan asettuu Merelä. Pyyhtiä sai voittomaaliin syöttöpisteen ja jäipä vielä plussallekin. Thomsonin saldoksi viimeiseen peliin jäi 2 laukausta, mutta muutoin Matinpalon kanssa aika samanlainen nollarivi. Meriläinen sai paikkansa olla sankari, mutta 27 koppia ei riittänyt, kun 2 meni omiin ja kenttäpelaajat olivat tehottomia. Viimeinen naula meni tyhjiin ja siihen ei Leevi voinut vaikuttaa. Hieno peli kuitenkin tilastojen valossa Meriläiselle ja sehän oli vasta toinen suomalaisen kassarin suoritus näissä poffeissa. Tai no Jolle pelasi kaksi peliä, mutta vain 2 suomalaista kassaria on peleissä esiintynyt. Pellevillen pojat poistuivat hallilta Mikaelin soittaessa heille jotakin suomirenkutusta "Tästä kesä voi alkaa", mutta sitä ei jäänyt pojat kuuntelemaan. Roby tuli jostakin naftaliinista ihmettelemään Pyyhtiän kappaletta ja kertoi olleensa kesälomalla jo vaikka kuinka kauan.

Waltteri Merelä iski vain yhden maalin, mutta se olikin sitten se kuuluisa voittomaali. Merelän maalilla ottelusta voitto ja sarjan voitto eli kaksi merkittävää maalia yhdellä maalilla. Se on helppoa kun sen osaa. Merelälle pari plussapalloa myös kylkeen. Debyytin teki Merelän kaverina Huuhtasen Niko, joka ampui pari kertaa Merelän tavoin, mutta jäi muutoin nollariville. Kausi jatkuu Pyyhtiän Monstereita vastaan. Hei hei Rochester ja hyvää kesälomaa. Sielläkin oli vain metsäsuomalaisten jälkeläinen riveissä, joten ei haittaa.

Juuso Pärssinen painoi 1+1 tehot ja pari plussapalloa kylkeen. Kemell hoiti tonttinsa yhden laukauksen ja -1 saldon myötä, mutta nelospelistä 1-4 voitto tälläkin suorituksella kelpasi. Admirals nousi haudan partaalta taistelemaan ja tasoitti sarjan nyt 2-2 tilanteeseen. Texasin Tähdet ovatkin olleet jo kaksi peliä katkon paikalla ja ensi peliin katko nyt tulee, mutta se voi tulla myös tappion kautta.

Ottavainen oli jälleen ottelun ainoana suomalaisena ja keräsi siitä itselleen 2 plussapalloa. Jännä kun kavereina pitäisi olla Nyman, Lemmikkimies, Seppälä ja nyt vielä Kokkokin, mutta niin vain joutuu yksin heiluttamaan Karjala-lippistään. Ottelusta 0-3 voitto ja sarja katki 3-1 voitoilla. Pacifistien finaaleissa vastaan asettuu kuuluisan rauhalähettilään poika Helenius sekä muuan Nousiainen.

Meriläinen debyyttipelillään nousi 28 suomalaisen maalivahdin listaan, mutta lisäpelejä ei ole enää tälle keväälle tarjolla. Wiikmanin Miika tyytyi myös urallaan yhteen, ettei se ole Leevi yksin viimeisenä.

Pärssinen nousi pörssikärjeksi ohi Aatun. Piste per peli bussissa hänen seuranaan matkaa vielä Puustinen, Koivunen ja Heinola ja heitä kaikkia yhdistää kauden aikainen loppuminen. Juusolla on mahdollisuus jatkaa samalla taktiikalla koko kevät bussissa, mutta kait se mokaa tämän mahdollisuuden voittamalla ensi pelin ja jääden sitten nollille seuraavassa sarjassa. Meriläisen ja Huuhtasen debyytti nosti suomipoikien määräksi tähän kevääseen 26.

Kemell nousi pois isä-Ylösen, Rajalan ja Viitakosken seurasta ja siirtyi 18 ottelun kerhoon Laakson ja Wirtasen seuraan. Kokoonpanossa ollessaan tulee saamaan keväältä ainakin yhden pelin, jolla nousisi Sukka Juomalaisen seuraksi. Voitolla voisi saada uuden suomalaisen 20 rajapyykin yli. Pärä nousi suurten mestareiden tusinakerhoon, mutta en edelleenkään tiedä mitä suurta tuo Ranta on voittanut. Muut mestarit ovat selviä, kuten KukkosLasse, Nemo ja Konna. Thomson ja Matinpalo tukevoittivat paikkaansa Top100-listalla ja eivät tyytyneet jakopaikkoihin, jotka 6 pelin uralla jo saivat. Harmi vain ettei pelimäärät keväältä enää lisäänny. Merelälle uran 5. peli. Pyyhtiälle ja Ottavaiselle 4. pelit. Meriläiselle ja Huuhtaselle debyytit ja suomalaisia esiintynyt nyt yhteensä 190 bussiliigan kevätkarkeloissa.

Merelän maalisaldo nousi kolmeen ja sijoitus nousee myös kohisten. Ajatella, että 3 maalia riittää jo jakamaan sijaa 28. Vajoan hetkellisesti häpeään tästä, mutta nousen takaisin. Pärssisen kevään avausmaali ei suinkaan ollut ainoa uralta, vaan siellä oli jo yksi odottamassa eli nyt niitä on jo 2. Tällä suorituksella noustaa jo Top60-listalle ja samantien myös Top50-listalle ja eikun hetkinen vielä Top40-listalle. On liian kova taso. Uusia maalareita ei ilmaantunut, joten jatkan patsastelua Top100-listalla.

Pärän 6. syöttö nosti hänet jo jakopaikoilla sijalle 25. Pyyhtiä tukevoitti Top100-listalla oloaan ja nousi jo 2 syöttöpisteeseen.

Pärän uran pistesaldo 2+6 on sama kun Viitakosken, mutta sillä ei vielä nousta Top30-listalle, jossa viimeisenä keikkuu Rädyn Aatu 4+5 tehoillaan. Heinolan Ville jäi kyllä jo taakse sekä muutama muukin kun liki 20 sijaa nousi sijoitus. Merelän sijoitus pomppasi myös ja on nyt 3+0 pisteillään Marjamäen kanssa 69.sijalla. Pyyhtiän 1+2 saldolla noustiin myös korkealle kerralla ja siellä on monta urheaa ukkoa saavuttanut samat lukemat kuten esim Tomi Pettinen. En minä nyt enempää jaksa. Olkoon tässä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kyllä siinä nyt sitten kävi niin, että Tuomaalan Samun kausi tuli päätökseen. HörsiBörsi paineli 5-3 voitolla sarjan katki voitoin 3-1 ja siirtyi Atlanticin divisioonan finaaleihin Wolf Packia vastaan. Tähän sarjaan suomalaisittain ainoa mielenkiinto osuu siihen, että onko Väisäsellä asiaa peleihin. Tuomaalan pleijarit sujuivat kuntotuksen merkeissä ja kentällä ei näkynyt yhdessäkään pelissä. Tuomaalalta jäi debyytti tekemättä pleijareissa.

Vielä Central divisioonan finaaleihin odotetaan viimeistä joukkuetta Texasin Tähtien ja Milwaukeen Amiraalien vitospelistä. Eli siis 9 joukkuetta vielä jatkaa kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös