Suomalaisen yleisurheilun tulevaisuus?

  • 26 543
  • 124

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Enpä lähtisi minkään pleikkarien niskaan tätä ainakaan sysäämään. Samat pelit niillä muidenkin maiden lapsilla on saatavilla.

Mutta onhan tuo nyt hämmästyttävää, että jos junnuissa on tuollaiset määrät mitalisteja, niin miten heistä ei (miesten keihäänheittoa lukuunottamatta) kukaan nouse aikuisten MM-tasolla edes mitalitason tuntumaan. Suurimman osan kohdalla edes EM-kisoihin osallistuminen ei ole realismia.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minua on jo pitkään ihmetyttänyt ja toki myös ilahduttanut suomenruotsalaisten suhteettoman suuri osuus yleisurheilumme huipuista ja lupauksistakin. On hurreillakin (tämä ei ole negatiivinen nimittely vaan osa normaalia pohojalaasta puhepartta) pleikkarit ja elintaso useimmiten vallan mainio muutenkin, easy livinkiä on melko varmasti tarjolla. Silti he lähtevät kakaroina yleisurheilukentille tai suunnistamaan mettään. Toki myös jalkapalloa harrastavat vakavasti. Minusta vaikuttaa, että innokkaammin kuin vaikka kainuulaiset tai etelä-pohojalaaset. On varmaan hieman geenierojakin, ovat hollantilaisempia kuin karjalaiset, mutta se ei selitä nuoren intoa lähteä urheilua harrastamaan.

Jokin heidän yhteisössään on toisin, jotain sellaista säilynyt, mikä oli suomalaissuomalaisissakin kylissä normimeininkiä vielä seiskytluvulla. Ehkä osittain ongelmana on ollut maaltamuutto, lähiöissä suuri osa nuorista ei kasvanut urheiluun siten kuin olisi pikkupaikkakunnalla tehnyt. Ja tähän myönnän, että toki Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossakin jne. on vahvaa yleisurheilua, mutta niin pitääkin olla, väkeä riittää.

Tekeekö FSI jotain toisin, stafettkarnevalen on kaikille kouluille itsestäänselvyys. Vai onko kyse juuri siitä, urheilu korostaa vähemmistökulttuurin yhteishenkeä? Siihen kasvetaan jo vauvana?

Joka tapauksessa, minä tykkään suomenruotsalaisista.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lisää maahanmuuttajia. Lisää rahaa urheilijoille (vaikka eivät pärjäisi), ja positiivisempi asenne urheilijoiden suorituksiin (vaikka eivät pärjäisi). Noilla keinoin voitaisiin pärjätä tulevaisuudessa suhteellisesti yhtä hyvin kuin Ruotsi.

Tosin nuo ovat keskiverrolle suomalaiselle Seppo-fanille niin karvaita paloja nieltäväksi, että todennäköisesti mieluummin jatketaan nykyisellä menestymättömyyden linjalla. Ja haukutaan vuosittain harveneva joukko urheilijoita siitä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tekeekö FSI jotain toisin, stafettkarnevalen on kaikille kouluille itsestäänselvyys. Vai onko kyse juuri siitä, urheilu korostaa vähemmistökulttuurin yhteishenkeä? Siihen kasvetaan jo vauvana?

Joka tapauksessa, minä tykkään suomenruotsalaisista.

Vailla faktapohjaa, itselläkin kävi mielessä tuo vähemmistökulttuurin yhteishenki. Tuppaa olemaan usein kirittävä tekijä. Niin sodassa kuin urheilussa.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Artsikin ottaa kantaa.
Bryggare sanoo mm näin:
– Yleisurheilu ei ole yksi, monoliittinen asia. Voidaan sanoa, että kestävyysjuoksun puolella ei voi koskaan enää tulla maailman kärkeen, jos on syntynyt Suomessa. Kenian, Etiopian ja Ugandan ylängöillä kasvaneilla on niin valtava etu.
– Mutta sitten taas on ihan mahdollista olla maailman kärjessä naisten ja miesten heitto- ja hyppylajeissa ja vaikka aitajuoksussakin. Siihen ei ole mitään käytännön estettä. Kestävyysjuoksu on ainut, missä ei ole mitään jakoa.
Dohan MM-kisoissa kestävyysmatkojen kärkisijoilla oli muutamia etnisesti eurooppalaisia. Tosin kukaan heistä ei lajiaan voittanut mutta kuulunevat silti maailman kärkeen. Jos se on heillä mahdollista niin miksi ei Suomessa syntyneillä?
 

Salama44

Jäsen
Ei menestyminen ole nykyäänkään kiinni mistään muusra kuin siitä että tarpeeksi lahjakas urheilija harjoittelee riittävästi ja tarpeeksi päämäärätietoisesti.

Samoilla tuloksilla kuin kymmeniä jopa 50 vuotta sitten pärjätään monessa lajissa edelleen. Nyt ei vaan tehdä olosuhteisiin nähden sellaisia tuloksia kuin ennen.

Asenne on täysin pielessä jos urheilija sanoo arvokisoissa että sinne pääsyn ja alkuerien jälkeen ei ole enää mitään tavoitetta ja kaikki on jo saavutettu. Nyt nautitaan vain kisoista ja pidetään hauskaa. Tätä asennetta on paljon ja jotkut sen lipsattavat joskus.

Ei perkele! Vasalat, Virenit, Väätäiset ym. eivät olisi ikinä saavuttaneet mitään jos he olisivat somessa tviittailleet ja vastanneet toimittajille että kaikki tavoitteet täyttyi jo kun pääsin tänne kisoihin ja selvisin finaaliin. Nyt vaan nautitaan ja pidetään hauskaa ja sitten ollaan finaalin 12 tai välierän 15!

Osallistujien ja voiton tavoittelijoiden välillä on valtava ero. Suurin osa ei edes aseta mitään tavoitetta arvokisoihin mihin siellä pyrkii. Ainoa tavoite on se karsintaraja ja sitten on muka jotain saavutettu kun on päästy mukaan kisoihin.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Muistetaan toki, että 50 vuotta sitten ei ollut somea ja yhteiskuntakin oli varsin erilainen verrattuna nykypäivään.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Muistetaan toki, että 50 vuotta sitten ei ollut somea ja yhteiskuntakin oli varsin erilainen verrattuna nykypäivään.

Ja yu:n asema aivan erilainen, sekä toisaalta valmennustietous noin pääsääntöisesti (ei, en puhu dopingista) aivan muulla tasolla kuin nykyään. Silloisilla määrä korvaa laadun -harjoitusmetodeilla hyvin harva breikkaa yhtään missään.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei menestyminen ole nykyäänkään kiinni mistään muusra kuin siitä että tarpeeksi lahjakas urheilija harjoittelee riittävästi ja tarpeeksi päämäärätietoisesti.

Samoilla tuloksilla kuin kymmeniä jopa 50 vuotta sitten pärjätään monessa lajissa edelleen. Nyt ei vaan tehdä olosuhteisiin nähden sellaisia tuloksia kuin ennen.

Asenne on täysin pielessä jos urheilija sanoo arvokisoissa että sinne pääsyn ja alkuerien jälkeen ei ole enää mitään tavoitetta ja kaikki on jo saavutettu. Nyt nautitaan vain kisoista ja pidetään hauskaa. Tätä asennetta on paljon ja jotkut sen lipsattavat joskus.

Ei perkele! Vasalat, Virenit, Väätäiset ym. eivät olisi ikinä saavuttaneet mitään jos he olisivat somessa tviittailleet ja vastanneet toimittajille että kaikki tavoitteet täyttyi jo kun pääsin tänne kisoihin ja selvisin finaaliin. Nyt vaan nautitaan ja pidetään hauskaa ja sitten ollaan finaalin 12 tai välierän 15!

Osallistujien ja voiton tavoittelijoiden välillä on valtava ero. Suurin osa ei edes aseta mitään tavoitetta arvokisoihin mihin siellä pyrkii. Ainoa tavoite on se karsintaraja ja sitten on muka jotain saavutettu kun on päästy mukaan kisoihin.

Jäi epäselväksi, että jäikö Annimari Korte ilman maailmanmestaruutta huonon asenteensa vuoksi, vai lahjakkuuden puutteen vai harjoittelun puutteen vuoksi. Itse veikkaan että lahjakkuus ei vaan riitä maailman kärkeen. Omituisista some-höpötyksistään ja haastattelu-sirkutuksistaan huolimatta, kyllähän tuo vaikuttaa harjoittelukentällä paiskineen töitä ihan veren maku suussa. Ja kisassa ihan onnistui tulostasoonsa nähden, toisin kuin Viren 1971 EM-kisoissa.

Suomellahan oli käsittääkseni melkoinen määrä lahjakkaita kestävyysjuoksijoita silloin VVV-aikaan 70-luvulla. Lahjakkaimmista tuli Euroopan mestareita ja olympiavoittajia, muttei nekään joka vuosi onnistuneet. Taustalle saattoi jäädä paljon urheilijoita, jotka kaikesta yrityksestään huolimatta eivät breikanneet ihan maailman huipulle. Ei se mitään hyödytä vaikka asettaisi tavoitteekseen 10 olympiakultaa, jos kyvyt riittää välieräpaikkaan. Parempi sitten iloita siitä välieräpaikasta kuin murehtia niitä olympiakulta joita ei voi koskaan saavuttaa.
 

Salama44

Jäsen
Viren oli 1971 vasta uransa alussa 21 vuotiaana. Seuraavana vuonna hän voitti jo 2 olympiakultaa.

Kaksi vuotta myöhemmin vammoista huolimatta otti EM-kisoissa pronssia. Siitä kaksi vuutta myöhemmin voitti taas 2 olympiakultaa. Teki vielä maratonilla yhden urheiluhistorian hämmstyttävimmistä teoista 5. sijalla päivää edellisen finaalin jälkeen kun muut vielä toipuivat siitä.

SIiitä neljä vuotta myöhemmin Moskovan olympiakisoissa taipui vasta viimeisellä kierroksella.

Viren ei koskaan sanonut että saavutti finaalipaikallaan jo kisojen päätavoitteensa.

On häpeällistä että joku vertaa tällaista ledendaa johonkin Kortteeseen jonka asenne on harrastelijamainen ja joka välierän jälkeen toteaa ettei kisoissa ollut muuta tavoitetta.

Eii hänen eikä kenenkään muunkaan jolla ei ole kykyjä mestariksi tarvi siitä huudella, mutta pitäisivät nämä harrastelijatavoitteensa vain omana tietona jos maksimi on välierä ja 17. sija joita sitten hehkuttaavat somessa.

Virenin aikaan oli asiat muutenkin paremmin. Silloin kisoista näytetiin vain finaalit eikä karsintoja joka tuntuu olevan nykyään pääasia. Kun niistä on selvitty niin ei kun juhlimaan ja somettamaan.

Mäkelä hihkui karsinnan jälkeen enemmän kuin Viren koskaan ja jäi sitten finaalissa viimeiseksi. Kannatti varmaan purkaa lataus siihen. Olisi ollut pistetsija otettavissa jos kyvyt ei muuhun riitä, Tavoitteena tuntu hänelläkin olleen vain finaali.

Ajatelkaa jos Viren olisi alkuerien jälkeen hihkunyt YES, YES niin eihän siitä mitään olisi tullut. Kasvutarina 1971 kisasta ei olisi jatkunut.

Itse en enää katso arvokisoista kuin finaalit ja toivon että sinne jatkossa selvinneet urheilijat näkevät sen vain välitavoitteena eikä tavoitteen tättymisenä. Muut saavat tehdä ja juhlia sometuloksia siellä alku- ja välierissä miten tykkäävät.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Virenin olympiakullat on suomalaisen yleisurheilun menneisyyttä, välieräpaikkaa somessa juhlivat urheilijat nykyisyyttä. Ja tulevaisuutta, jos sitä on.

Virenin kultajuoksut voi katsoa arkistosta uudestaan ja taas uudestaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Koivula hihkui karsinnan jälkeen enemmän kuin Viren koskaan ja jäi sitten finaalissa viimeiseksi.
Koivula kuitenkin on EM-hopeamitalisti ja MM-vitonen, joten "hieman" älyllisesti epärehellistä sanoa "jääneen finaalissa viimeiseksi", kun ei koskaan edes jäänyt.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kaksi vuotta myöhemmin vammoista huolimatta otti EM-kisoissa pronssia. Siitä kaksi vuutta myöhemmin voitti taas 2 olympiakultaa. Teki vielä maratonilla yhden urheiluhistorian hämmstyttävimmistä teoista 5. sijalla päivää edellisen finaalin jälkeen kun muut vielä toipuivat siitä.
Virenin kilpakumppanit toipuivat hotellilla ja katsoivat tv:stä maratonia, kun huomasivat tutun juoksijan: kukaan heistä ei voinut käsittää, miten Viren oli taas juoksemassa. Silloin juostiin muuten 10000 m alkuerätkin. Eli Viren juoksi 10 päivän sisällä 72 kilometriä kilpaa todella kovalla tasolla. Itse asiassa, Viren itse totesi, että olisi voittanut maratoninkin, jos hän olisi saanut levätä yhden päivän lisää. Uskon.

Kestävyysjuoksijat tekivät piirikunnallisissakin 14/29 tuloksia: sen ajan urheilijoille yli 30 minuuttia kympillä juoksevat olisivat olleet harrastetason juoksijoita. Lisäksi on mainittava, että 70-luvun jälkeen meillä ei ole ollut hyviä kv.tason 400m juoksijoita.

Ajat ovat toiset, kilpailu on kiristynyt ja suomalaisten taso yleisesti laskenut: vain pikajuoksijat ovat olleet poikkeus säännöstä. Alkueristä puhuminen tavoitteena olisi herättänyt hilpeyttä: kriteerit valinnoille olivat tiukat eikä urheilijoita kotikisoja lukuunottamatta juurikaan valittu kisoihin ilman menestymismahdollisuutta. Ei tunnettu opintomatkoja: vaikka Virenkin oli kovassa kunnossa EM-kisoissa 1971, hänen valintaansa arvosteltiin menestyksen puutteen vuoksi.

Mutta mitä tälle voi. eipä nykyistä kännykkäsukupolvea voi käskeä juoksemaan radan ympäri: ja kun puhutaan jopa e-urheilustakin, voi huokaisten todeta: peli on jo menetetty. Yleisurheilu Suomessa on katoava kansanhuvi: ja kun tänne ei saa tulla reippaampia yksilöitä muualtakaan, pitää sitten vaan ihailla muiden maiden suorituksia kisoissa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vajaa 3 vuotta melkein edellisestä viestistä, joten jo käynnissä olevien kisojen yhteydessä jo tiivistettyä yhteenvetoa.

Tilanne on esimerkiksi parempi nyt monin tavoin verraten tuohon vuoteen 2019, sillä meillä on heittää EM-tasolle isompaa joukkuetta kuin kertaakaan ja MM-tasollekin joukkue oli pitkästä aikaa isohko, joskin MM-kisoihin mennään joltain osin vähän enemmän kikkailun kautta kuin ennen, jolloin raaka tulos merkitsi enemmän ja näin ollen kisoissa oli myös ehkäpä vähän enemmän niitä ”B-rajan” urheilijoita kuin aiemmin.

Yhtä kaikki volyymia on tullut ja mikä hienointa, etenkin EM-tasolla se näkyy jo sykähdyttävinä kasvutarinoina ja mitaleina, joihin on tehty pitkä työ eivätkä ole mitään komeettojen tarinoita. Se antaa uskoa tuleville polville eli EM-tasolla mitalin syrjään voi lajista riippuen edetä kärsivällisesti myöhemminkin, kuten Mäkelä nyt vaikkapa. Absoluuttinen kärjen laajuus ei ole suuri ja monissa lajeissa keikutaan yhden kiintotähden varassa ja loput tulevat perässä jos tulevat. Aitoa kilpailua tarvitaan tyyliin Salminen - Mäkelä jne. Se ajaa eteenpäin. Jatkossa Suomen tavoite voisi olla ennestään vakiinnuttaa paikkaansa kovana Pohjoismaana sekä stabiloida paikkaa EM-tasolle. Mielestäni EM-taso on se Suomen oikea taso jatkossakin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joissa meillä on myös MM-mitali realismia.

Ihan jo kansallisesti muutama perinteikäs laji voi todella huonosti kuten miesten kuula tai miesten kiekko ja tällaisiin lajeihin tulisi saada kaikin keinoin joku noste päälle ennen kuin koittaa päivä, että meillä on näissä lajeissa vain veteraaniurheilijoita kisoissa kotimaassa. Naisten keihäs on ajautumassa tähän samaan kiskoon ja esim. Mikaela Ingberg kantaa uusimmassa Urheilulehdessä syvää huolta lajin tilasta.

Jatkossa toivoisin myös, että Suomessa oikeasti satsattaisiin viestijuoksuihin. Näen, että se on ainoita tapoja päästä pikajuoksuissa kansainväliseen finaalikyytiin. Supernopeita geneettisesti lahjakkaita meillä ajautuu pikajuoksuun vähän, mutta kollektiivina näen Suomen mahdollisuuden, jos se pidettäisiin painopisteenä erityisesti 400 m juoksunkin suhteen.

Muutamien vuosien takainen Slump on ohitettu ja lajin CV on taas sellaisessa kunnossa, että lajissa on imua, mutta yhä muutamia tummia pilviä on taivaalla kuten poika/miesurheilijoiden vähyys jne.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Vajaa 3 vuotta melkein edellisestä viestistä, joten jo käynnissä olevien kisojen yhteydessä jo tiivistettyä yhteenvetoa.

Tilanne on esimerkiksi parempi nyt monin tavoin verraten tuohon vuoteen 2019, sillä meillä on heittää EM-tasolle isompaa joukkuetta kuin kertaakaan ja MM-tasollekin joukkue oli pitkästä aikaa isohko, joskin MM-kisoihin mennään joltain osin vähän enemmän kikkailun kautta kuin ennen, jolloin raaka tulos merkitsi enemmän ja näin ollen kisoissa oli myös ehkäpä vähän enemmän niitä ”B-rajan” urheilijoita kuin aiemmin.

Yhtä kaikki volyymia on tullut ja mikä hienointa, etenkin EM-tasolla se näkyy jo sykähdyttävinä kasvutarinoina ja mitaleina, joihin on tehty pitkä työ eivätkä ole mitään komeettojen tarinoita. Se antaa uskoa tuleville polville eli EM-tasolla mitalin syrjään voi lajista riippuen edetä kärsivällisesti myöhemminkin, kuten Mäkelä nyt vaikkapa. Absoluuttinen kärjen laajuus ei ole suuri ja monissa lajeissa keikutaan yhden kiintotähden varassa ja loput tulevat perässä jos tulevat. Aitoa kilpailua tarvitaan tyyliin Salminen - Mäkelä jne. Se ajaa eteenpäin. Jatkossa Suomen tavoite voisi olla ennestään vakiinnuttaa paikkaansa kovana Pohjoismaana sekä stabiloida paikkaa EM-tasolle. Mielestäni EM-taso on se Suomen oikea taso jatkossakin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, joissa meillä on myös MM-mitali realismia.

Ihan jo kansallisesti muutama perinteikäs laji voi todella huonosti kuten miesten kuula tai miesten kiekko ja tällaisiin lajeihin tulisi saada kaikin keinoin joku noste päälle ennen kuin koittaa päivä, että meillä on näissä lajeissa vain veteraaniurheilijoita kisoissa kotimaassa. Naisten keihäs on ajautumassa tähän samaan kiskoon ja esim. Mikaela Ingberg kantaa uusimmassa Urheilulehdessä syvää huolta lajin tilasta.

Jatkossa toivoisin myös, että Suomessa oikeasti satsattaisiin viestijuoksuihin. Näen, että se on ainoita tapoja päästä pikajuoksuissa kansainväliseen finaalikyytiin. Supernopeita geneettisesti lahjakkaita meillä ajautuu pikajuoksuun vähän, mutta kollektiivina näen Suomen mahdollisuuden, jos se pidettäisiin painopisteenä erityisesti 400 m juoksunkin suhteen.

Muutamien vuosien takainen Slump on ohitettu ja lajin CV on taas sellaisessa kunnossa, että lajissa on imua, mutta yhä muutamia tummia pilviä on taivaalla kuten poika/miesurheilijoiden vähyys jne.
Poikien vähyys on ihan todellinen ongelma. Pienemmät seurat eivät tahdo saada alueensa kisoihin viestijoukkuetta, esim. 12-15 sarjoihin. Isommat seurat, mutta juoksijoiden vähyys saa aikaan sen, että parhaimman ja huonoimmat 60m ajoissa saattaa olla jopa 2 sekunnin ero.
Pojat menee pääosin joukkueurheiluun ja eikä siinä mitään, mutta jotenkin pitäisi saada vaikka fudiksen kanssa yhteistyötä luotua tai miksei lätkänkin kanssa. Saada massaa josta löytäisi niitä helmiä ja ehkä se helmikin huomaisi, että hitto tässä lajissa vain minä olen vastuussa tuloksesta. Tuo toki paineita mutta myös hyvää oloa.

No toivottavasti nyt edes osa joukkueissa pyörivistä tulis kokeilemaan ja saataisiin poikia vaihtopenkiltä eturiviin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Teemaa liipaten Kultasankari Topi Raitanen lähetti jääkylmät terveiset Suomen juoksulegendoille: ”Vittuilemalla nuoriso ei innostu” tämä Topin kommentti ei voisi paremmin enää osua (en puhu nyt tästä ketjusta).

Menette mihin tahansa kestävyysurheilun sosiaalisen median ryhmään - jotka ovat kymmenien tuhansien ryhmiä, juoksua ja hiihtoa jne. harrastaa valtava määrä suomalaisia - siellä keskimäärin 60+-vuotiaat ukot pasteavat vuoden 1984 Kalevan Kisojen kymppitonnin tuloksia, voivottelevat ja naureskelevat nykyajalle. Sama toistuu valitettavasti kenttien reunoillakin - täysin omin silmin nähtynä.

Ei Topin voitto mitään ”estejuoksubuumia” meille luo, eikä tarvitsekaan, mutta tämän hashtag ennenolikunnollista-porukan soisi olevan edes hetken hiljaa. Sillä vanhan muistelulla ja vittuilulla pleikkaripeluusta ei mikään laji etene.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Estejuoksu on sellainen laji, jossa suomalaisilla on Euroopan tasolla hyvät mahdollisuudet. Estetekniikka ja esteiden lukeminen tuo oman haasteensa kisaan. Ainakaan vielä Turkin yms maiden Afrikan ostourheilijat eivät ole tätä matkaa omaksuneet.

Siellä on nyt tosin tulossa Mustafan kaltaisia nuoria, jotka panostavat täysillä kestävyysjuoksuun. Sieltä voisi tulla ainakin niitä pistesija tasoisia menijöitä EM-tasolle kestävyysjuoksuun sileille matkoille.

Olympia- ja MM tasolla kilpailu on juoksumatkoilla niin hurjaa, että jo pistesija vaatisi aivan hurjan menijän. Esim miesten 100 m perustaso pitäisi olla 10 sek pintaan tai 10 000 m pystyä juoksemaan 27 min pintaan.

Varmasti jatkossakin nimenomaan EM-kisat ovat suurimmalla osalle suomalaisista yleisurheilijoista kauden pääkisa. Näitä on myös mukavampi seurata, kun menestystä tulee. Ei siis ihme, että myös YLE panostaa enemmän kuin MM-kisoihin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Poikien vähyys on ihan todellinen ongelma. Pienemmät seurat eivät tahdo saada alueensa kisoihin viestijoukkuetta, esim. 12-15 sarjoihin.
Tätä samaa asiaa olin tulossa sanomaan. Eräänkin tietämäni pienemmän kunnan yu-treeneissä on varsin hyvin tyttöjä, mutta poikia ei juuri lainkaan. Ja jos poikia on mukana, niin ovat pääosin alle 12-vuotiaita. Tämä trendi on jatkunut jo useita vuosia.

Toisin oli minun aikanani. Esim. 12-vuotiaiden sarjassa voitimme tuon pikkukunnan poikien joukkueella Oulun ympärijuoksun. Oulun isot seurat jäivät kauas taakse. Täysin mahdoton tilanne nykypäivänä ja se heijastuu siinä, että aikuisten tasolle poikia pääsee huipulle entistä vähemmän.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Poikien vähyys on ihan todellinen ongelma. Pienemmät seurat eivät tahdo saada alueensa kisoihin viestijoukkuetta, esim. 12-15 sarjoihin. Isommat seurat, mutta juoksijoiden vähyys saa aikaan sen, että parhaimman ja huonoimmat 60m ajoissa saattaa olla jopa 2 sekunnin ero.
Pojat menee pääosin joukkueurheiluun ja eikä siinä mitään, mutta jotenkin pitäisi saada vaikka fudiksen kanssa yhteistyötä luotua tai miksei lätkänkin kanssa. Saada massaa josta löytäisi niitä helmiä ja ehkä se helmikin huomaisi, että hitto tässä lajissa vain minä olen vastuussa tuloksesta. Tuo toki paineita mutta myös hyvää oloa.

No toivottavasti nyt edes osa joukkueissa pyörivistä tulis kokeilemaan ja saataisiin poikia vaihtopenkiltä eturiviin.

Tämän olen huomannut myös. Tyttöjä on yleisurheilun parissa selvästi enemmän ja kilpailu kovempaa. Juuri oli lehdessä, että tytöille 3-loikka on nyt se kova laji. Aidat hieman väistyneet. Pojissa on todellinen ongelma, kun harrastajia ei ole = ei kunnon kilpailua ja lahjakkuudet vähissä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Yksi syy poikien vähyyteen voi olla se, että teini-iässä juuri poikien kohdalla tiettyjen lajien vaatimukset kasvavat paljon rajummin suhteessa tyttöihin. Esimerkkinä aitajuoksu. Siinä missä tytöt juoksevat 76 cm aitaa ja jossain vaiheessa siirtyvät 84 senttiin, niin pojat menevät 84 sentistä 91 senttiin ja siitä metrin korkeuteen ja lopulta 106 cm on miesten pika-aitojen korkeus. Samalla aikavälit kasvavat. Lisäksi kiekko, kuula, moukari ja keihäs muuttuvat koko ajan painavammaksi ja täten laji teknisesti ja fyysisesti aina vain vaikeammaksi juuri heillä. Yhtä lailla ulkomaillakin välineet ja matkat sun muut korkeudet kasvavat kun ikää tulee, mutta alati pienemmässä massassa, joka yleisurheilua lajikseen harkitsee, on tuo sellainen karsiva tekijä. Joku otteluhan on ihan ääriesimerkki, sillä miesten/poikien 10-ottelussa pitää osata kaikkea jo hyvissä ajoin ennen aikuisikää. Ilmankos on kuninkuuslaji, mutta juuri sen takia volyymin vähyyttä lajissa on paljon lajien välisessä kilpailussa.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Palataan tuohon juniorien ja varsinkin poikien ongelmalliseen tilanteeseen. Junioritasolla pojilla löytyy ihan hyvää tulostasoa 12-16 vuotiaissa, mutta sitten kärjen takana on tyhjää. Massa puuttuu, mikä ajaisi huippuja eteenpäin ja takaisi paremmat asemat teini-iän jälkeen. Kärki kun vielä on kovin hajautettuna ympäri Suomen, niin keskinäisiä kilpailuja tulee pari vuodessa, YAG ja SM 14-15. Talvella on myös hallikilpailut TAmpereella, mutta siinä se sitten onkin. VAnhemmat ei lähde ajamaan vaikka Joensuusta Turkuun arkena mittauttamaan pojan kisakuntoa. Ei tietenkään, koska vaikka 100m pyrähdys kestää sen 13 sekkaa ja pahimmassa tapauksessa varaslähtö. Päivää ennen pitäis kuitenkin saapua tai vähintää 4 tuntia ennen kisaa, jotta jalat toimisivat edes suht säädyllisesti. Eli kun huippuja on ympäri Suomen niin vastakkainasetteluja on minimaalisesti. Se, että tilastopajasta katsotaan kovimpia aikoja ei kehitä nuorta, koska reaalituntuma jää saamatta. Nuori kuitenkin pystyy hitosti venymään paikassa jossa on oman tasoisia kilpailijoita. Tämä kilpailemattomuus omassa tasossa taas saattaa antaa väärää singnaalia treeneihin.

Valmennuksen taso pienten seurojen kohdalla on ihan arpapeliä. Sieltä saattaa löytyä 1-3 lajiin hyväkin valmentaja, mutta auttamatta taso on liian kapea. Nuoren pitäisi saada mahdollisimman monipuolista treenausta jotta motoriikka ja monipuolisuus kehittyisivät. Vaikka nuori olisikin vaikka pituuteen hullaantunut, niin esim. kuulantyönnöstä on apua räjähtävyyden ja yläkropan hallintaan. Pitkänmatkan juoksijoille pikamatkojen ja vaikka pituuden treenaus ja kilpaileminen niissä auttaa huomattavasti viimeisten satojen metrien temmonvaihdossa. Monipuolisuus vie päälajia tai päälajeja eteenpäin.

Miksi sitten joukkueurheilu vie yleisurheilua kuin pässiä narussa nuorten poikien osalta? No trendikkyys on yksi. Halutaan siihen mistä puhutaan ja mihin kaveritkin menee. On verrattain helppoa mennä mukaan ryhmään alle kouluiän ja jatkaa sitten siellä ryhmässä kavereiden kanssa pelailua. Epäonnituminen ja sen pelko ei ole myöskään ihan niin isoa, koska kyllä joukkuekaverit pelastaa jos moka tulee. Yksilölajeissa asetelma on raaempi. Joko onnistut lankulla tai lähdössä tai ylityksessä. Paine on sun ja sinun pitää ylittää itsesi joka suorituksessa. Vaikka yleensä joukkue on yleisurheilussakin, niin kilpailut menee henkilökohtaisesti (paitsi viestit). Yleiurheilussa myös vanhempien tai ainakin toisen pitää alkaa oikeasti syventymään lapsensa treenaamiseen, koska varsinkin pienissä seuroissa ei riitä treenikerrat kunnolliseen kehittymiseen. Tähän ei ole kaikilla vanhemmilla aikaa saati mahdollisuuksia. Itse olen muutaman vuoden yrittänyt sisäistää muutamia lajeja ja hakea pojalle oikeaa tietoa ja tapaa treenata, koska oman seuran kyvyt on rajalliset. Tässä kuitenkin on se hyvä puoli, että mikäli pystyn auttamaan jatkossakin, niin yhteinen aika lapsen kanssa on todella paljon intensiivisempää kuin jos hän olisi jossain fudisporukassa. Uskon, että tämä kantaa isä/poika suhteessa pitkälle, myös urheilun jälkeen. Mutta kyllä se vaatiin paljon rahan ja ajan laittoa. No naapurissa on poika joka harrastaa isoveljensä kanssa jääkiekkoa ja kaksi siskoa muodostelmaluistelua, eli rahasta mun on turha nillittää (muodostelmaluistelu meinaan on kallista).

Miksi sitten hypetän yleisurheilua fudiksen, säbän tai kiekon ohi. Rajallinen tutkimusaineistoni koululiikunnasta esim. on saanut sellaisen tuloksen, että hyvällä yleisurheilijalla on huomattavasti parempi fysiikka kuin hyvällä joukkuepelaajalla. Toki molemmat onnistuvat omissa lajivaateissaan, mutta kun mennään vaikka lihaskuntoon tai maksimirasitukseen, niin YU vie selkeällä erolla joukkuepelaajaa. Ehkä sen pitääkin olla niin, koska niin paljon vaateet poikkeaa toisistaan. Joukkuepelaajat kyllä taas ottavat toisen joukkuelajin nopeammin haltuun, koska ovat tottuneet toimimaan ryhmässä. Toinen kouluista saatu huomio on, että yksilölajeihin hurahtaneet saivat nopeammin koronajan etätyöskentylästä kiinni. Olisikohan tuossa takana se, että he joutuvat jo lajissaan suunnittelemaan omaa treenaustaan ja aikatauluttamaan sitä, niin tuo etäkoulu oli sen takia helpompaa?

En usko, että poikien tilanne helpottuu, koska joukkuelajit on in ja YU on out. Soisi kyllä nuortenkin ymmärtävän, että leireillä on ihan kivaa. Vein aikanaan omaa poikaa ja hänen kahta seurakaveria YU-leirille. Saavuttuamme leiripaikkaa, oli koko ryhmä ulkona valmiina viikonlopun treenaukseen. Sanoin pojille (11v), että katsokaa tuota treeniporukkaa. n.50 tulevaa urheilijaa ja heistä n. 80% tyttöjä. Katsoivat kysymysmerkkeinä mua ja lisäsin, että oottakaa kun olette 15-16 vuotiaita niin ymmärrätte kun hormoonit alkaa pelaamaan. Vastaus oli tuolloin hieman oksennuksen oloinen.
 

Glove

Jäsen
Miksi sitten hypetän yleisurheilua fudiksen, säbän tai kiekon ohi. Rajallinen tutkimusaineistoni koululiikunnasta esim. on saanut sellaisen tuloksen, että hyvällä yleisurheilijalla on huomattavasti parempi fysiikka kuin hyvällä joukkuepelaajalla. Toki molemmat onnistuvat omissa lajivaateissaan, mutta kun mennään vaikka lihaskuntoon tai maksimirasitukseen, niin YU vie selkeällä erolla joukkuepelaajaa. Ehkä sen pitääkin olla niin, koska niin paljon vaateet poikkeaa toisistaan. Joukkuepelaajat kyllä taas ottavat toisen joukkuelajin nopeammin haltuun, koska ovat tottuneet toimimaan ryhmässä. Toinen kouluista saatu huomio on, että yksilölajeihin hurahtaneet saivat nopeammin koronajan etätyöskentylästä kiinni. Olisikohan tuossa takana se, että he joutuvat jo lajissaan suunnittelemaan omaa treenaustaan ja aikatauluttamaan sitä, niin tuo etäkoulu oli sen takia helpompaa?
Minulla on täysin samat havainnot yleisurheilija vs joukkuelajin pelaaja fysiikasta. Yleisurheilija vie yleensä mennen tullen ja palatessa. Toki joissakin joukkuelajeissakin kiinnitetään ihan hyvin fysiikkaan huomiota, mutta kyllä se yleensä on näin. Tuosta viimeisestä yu-ryhmästä mitä valmensin, kolme pelasi talvella joukkuelajeja (lätkää, korista) ja kyllä ne pojat oli siellä sitten reilusti muita edellä. Varsinkin porukan ykköstykki, joka oli muutamassa yu-lajissa myös ikäluokkansa tilastoissa top-10:ssä, oli kiekkokentällä lähes pitelemätön., vaikka oli kentällä pienimmästä päästä.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Minulla on täysin samat havainnot yleisurheilija vs joukkuelajin pelaaja fysiikasta. Yleisurheilija vie yleensä mennen tullen ja palatessa. Toki joissakin joukkuelajeissakin kiinnitetään ihan hyvin fysiikkaan huomiota, mutta kyllä se yleensä on näin. Tuosta viimeisestä yu-ryhmästä mitä valmensin, kolme pelasi talvella joukkuelajeja (lätkää, korista) ja kyllä ne pojat oli siellä sitten reilusti muita edellä. Varsinkin porukan ykköstykki, joka oli muutamassa yu-lajissa myös ikäluokkansa tilastoissa top-10:ssä, oli kiekkokentällä lähes pitelemätön., vaikka oli kentällä pienimmästä päästä.

Yritimme viimevuonna paikallisen fudisjoukkueen kanssa synkata harjoittelua niin, että muutamia kertoja kuussa olisi yhteistreenit. Meillä oli kiikarissa saada vaihtelua ja uusia ärsykkeitä futareiden treeneistä ja fudispuolella halua saada maksimijuoksuvoimaa sekä kestävyyttä. Ekan treenin veti fudispuoli ja oli tosi hyvät. Saatiin varsinkin sivuttaisliikkeisiin hyviä reaktioharjoituksia, mutta lopussa kun pallo astui kuvioon, niin tottakai treenitempo laski koska pallo ei pysynyt käskijänsä tahdissa. Mutta hyvät treenit. No sitten pariviikkoa meni ja he valitsivat meidän treenistä heille sopivimman, eli vauhtikestävyysmäisen treenin. Treenithän alkaa lenkillä. Pudotimme alkulenkin 7 kilometristä 5 kilometriin. Tuossa kohtaa näimme fudisvalmentajan kanssa, että kaukana tulee futaajien yleiskunto Yu porukkaan verrattuna. Siitä sitten kordinaatioihin, muutamiin lihaskuntoihin ja venyttelyihin. Nuo meni ihan kivasti ja lupasivat ottaa koordeja enemmän käyttöön.

No sitten kun oltiin lämmitelty, niin aloitimme varsinaisen treenin. Pyramidijuoksun, eli 400, 400,300,300,200,200,100,100,200,200,300,300,400,400. Aloitus kävellen ja sit sama matka juosten. Kävelyt reippaasti ja juoksu melkein maksimilla. Eli nelkusta sataseen ja takaisin ilman pysähtelyä. Alku 400 meni ihan kivasti suurimmalla osalla futaajista, mutta ekan 200m juoksun jälkeen alkoi futaajat olla valmiina lopettamaan. Toki yksi entinen suunnistaja siellä vielä hyvin juoksi loppuun asti. Onhan yleisurhilijatkin hämärän rajamailla kun viimeinen 400 on juostu, mutta juoksuvauhti kuitenkin pysyy suht hyvänä loppuun asti. Treenit lopettiin palauttelevaan lenkkiin ja venyttelyyn. Valitsivat kovan treenin ja saivat tiedon kehityskohteista. Futareiden vanhemmat olivat sitten lähestyneet koutsia ja pyytäneet yhteistyön lopettamista, eli hyvä alku loppui kuin seinään.

Ehkä isoin asia mikä tosta kahdesta kerrasta jäi käteen, oli molemminpuolinen kunnioitus. Futarit selkeästi ihmeissään yu:n juoksuvoimasta ja YU porukka katsoi ylöspäin kun futari juokseen pallon kanssa huomioiden koko kentän. YU pystyisi antamaan todella paljon joukkuelajeille peruskuntokaudella ja mahdollisesti saisi itselleen osallistujia viesteihin ja pikamatkoihin. WinWin, mutta ehkä joskus joku saa tämän onnistumaan
 

Glove

Jäsen
Futareiden vanhemmat olivat sitten lähestyneet koutsia ja pyytäneet yhteistyön lopettamista, eli hyvä alku loppui kuin seinään.
Nämä on mielenkiintoisia nämä nykyajan vanhemmat. Voittaa pitäisi, mutta ei saisi treenata. Minä en osaa vielä 25 vuoden valmennuskokemuksella tätä yhtälöä näin ratkaista, vaan ainakin tähän asti ne, jotka ovat harjoitelleet, ovat yleensä myös kilpailuissa pärjänneet paremmin. Ehkä sitten kun olen valmentanut toiset 25 vuotta, osaan valmentaa niin, että urheilija pärjää harjoittelematta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös