Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 993 875
  • 12 250

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Onhan se perin hassua, että jotkut kirjoittajat alkavat julistamaan faktoja hyvistä ja pahoista ihmisistä jonkun typerän iltapululehden uutisen perusteella. Ikään kuin ei jo tähän päivään mennessä olisi selvää, että kyseiset lehdet pyrkivät tekemään sensaatiomaisia lööppejä ja että edes alkeellinen lähdekritiikki on aina paikallaan. No, urpoja aina riittää, joten mitäpä tässä tämän enempää avautumaan.
Lukaisin onneksi tämän tatin imeskelysi uudestaan, ja tajusin, että halusit vain asettua rinnalleni julistamalla faktoja urpoista ihmisistä lukematta edellisiä viestejä ollenkaan. Toivottavasti maistui.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskomatonta urpoutta väittää, että normaali kuusivuotias poika kykenee tunnistamaan automerkit sujuvasti, kun ei se onnistu edes enemmistöltä aikamiehiä. Ja mikä saavutus tuo nyt edes olisi?

Keskimäärin kuitenkin lapset tunnistavat automerkit aikuisia paremmin. Ja keskimääräistä pikkupoikaa nyt sattuu kiinnostamaan automerkit, se nyt vain on fakta. Eikä mitään urpoutta. Toki ymmärrän myös sen, että jotakin hippiperheeseen syntyvää lasta tuskin kannustetaan tähän mielekkääseen harrastukseen, ja "vika" ei ole silloin suinkaan siinä lapsessa. Ja tässä kyseisessä tapauksessa jota kommentoin, niin näyttäisi aika selvältä viimeisen uutisen valossa, etteivät lapset olleet aivan normaaleja. Ja tapahtumapaikka huomioiden, mahdollisesti vieraasta kulttuurista lähtöisin, jossa ollaan oltu ehkä enemmän kiinnostuneita muulien tunnistuksesta. Toki ymmärrän, että jos menet homobaariin tekemään mielipidetiedustelua, tunteeko vastaaja hyvin automerkit / onko tunnistanut joskus lapsena, niin kummassakin tapauksessa n. 99,5 % vastauksista on kieltäviä.

Itse ketjun aiheeseen palatakseni, en lakkaa ihmettelemästä poliisin kykenemättömyyttä / haluttomuutta puuttua punaisia päin ajamiseen. Joka päivää näkee todella törkeitä ja tahallisia punaisia päin ajamisia, en puhu nyt mistään vanhoista vihreistä, vaan sellaisista, että risteävällä liikenteellä / jalankulkijoille on vaihtunut jo vihreä valo tällaisen teiden ritarin paahtaessa risteysalueella. Ja sitten joku urpo ylikomisario x.x. kertoo ylpeänä lehdessä, kuinka Stadiin Kaivokadulle asennettu kamera on vähentänyt punaisia päin ajamiset murto-osaan aiemmasta. Voisi kyseinenkin komisario kävellä, jahka donitsinsyönniltään ehtisi, n. 100 metriä seuraavaan risteykseen, ja katsoisi sitten, kuinka kauaskantoiset vaikutukset liikennekuriin ko. kameralla on.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uskomatonta urpoutta väittää, että normaali kuusivuotias poika kykenee tunnistamaan automerkit sujuvasti, kun ei se onnistu edes enemmistöltä aikamiehiä. Ja mikä saavutus tuo nyt edes olisi? Vai astuinko nyt totaalisesti sarkasmin suohon?

Vai että uskomatonta urpoutta. Ja tarkoitatko normaalilla autontunnistuskyvyltään normaalia vai mitä? Asuinpaikaltaan normaalia? Leikeiltään normaalia? Häh? Mutu-tuntumana sanoisin että pikkupojat ovat keskimäärin kiinnostuneempia automerkeistä kuin enemmistö aikamiehistä ja kun tiedän että "normaali" pikkupoika tunnisti automerkit jo parivuotiaana, ihmettelen tätä uskomatonta urpouttani.

Eiköhän se syy sille, miksei autoa tunnistettu näissä poikkeavissa olosuhteissa ole tullut moneen kertaan selväksi sekä omassani että muitten viesteissä. Tosin tämän viimeisen käänteen jälkeen saattaa olla että auto oli kyllä tunnistettu, mutta kun oli tullut itse tötöiltyä, päätettiin jättää tuntomerkit hämäriksi, kerättiin äideiltä säälijäätelöt pois ja rikos jäisi ratkaisematta.
 
AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Oho täällähän on viikonloppuna kasvanut virtuaalikivekset sitä tahtia, että alaselkään sattuu. Eihän mulla oikeasti voinut ollut mitään käsitystä siitä, että poika vs. farmari kääntyy ihan noin 100-0 uutista vastaan, kunhan reagoin IS:n tapaan "uutisoida". Hassua.

Tuo punaisia päin ajamisen yleisyys on kyllä jotain uskomatonta. Sen hyötykin jää yleensä siihen, että pääsee seuraaviin valoihin seisomaan ekana. Nykyään saa melkein jännittää keltaisiin pysähtyessä, että minkä polkimen takana tuleva iskee lattiaan. Varmaan saan vielä joku päivä jonkun Hamiltonin takakontista sisään. Ykköspalkinto menee niille voittajille, jotka kiihdyttävät punaisia päin vain päästäkseen jonottamaan ja tukkimaan saman risteyksen.
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Ykköspalkinto menee niille voittajille, jotka kiihdyttävät punaisia vain päin päästäkseen jonottamaan ja tukkimaan saman risteyksen.
Eniten kyllä rasittaa sellaiset autoilijat jotka ovat noita risteyksiä tukkimassa. Useinmiten syy on se että joutuu pysähtymään risteykseen kun risteävässä suunnassa olevalla suojatiellä on ihmisiä, mutta sitten vaihtuukin sinä aikana valo punaiseksi ja ei ajeta risteyksestä pois! Herranen aina, vaikka se valo on punainen ja olet jo ajanut risteysalueelle niin tottakai sinulla on automaattisesti etuajo-oikeus risteyksestä pois... Mutta ei... jäädään sinne keskelle risteystä seisoskelemaan ja pällistelemään...
 
Kyllä Kyllä! Vielä jalostuneempi muoto tästä on se, että ei uskalleta valoista vasemmalle käännyttäessä ajaa ollenkaan risteykseen sisään, kun pelätään että jäädään risteykseen ikuisiksi ajoiksi jumiin. No perkele eihän siitä pääse ikinä kukaan sitten jos ei se eka mene rohkeasti! Ja se mummo siellä ekan auton kabiinissa on varmaan niin saatanan tyytyväinen, että "ennakoin liikennettä kun jumitan tässä, en olisi ehtinyt vihreillä kääntyä". Raivostuttavan yleistä valoissa, joissa ei ole vasemmalle kääntyville nuolivaloa, vaikka suoraa ajavia on paljon.
Rohkeesti vaan!
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Keskimäärin kuitenkin lapset tunnistavat automerkit aikuisia paremmin. Ja keskimääräistä pikkupoikaa nyt sattuu kiinnostamaan automerkit, se nyt vain on fakta. Eikä mitään urpoutta.

Vai että uskomatonta urpoutta. Ja tarkoitatko normaalilla autontunnistuskyvyltään normaalia vai mitä? Asuinpaikaltaan normaalia? Leikeiltään normaalia? Häh? Mutu-tuntumana sanoisin että pikkupojat ovat keskimäärin kiinnostuneempia automerkeistä kuin enemmistö aikamiehistä ja kun tiedän että "normaali" pikkupoika tunnisti automerkit jo parivuotiaana, ihmettelen tätä uskomatonta urpouttani.

Jees, ette ole urpoja. Meni ensimmäisen viestin jälkilämmöillä tuo lainaamanne viesti, joten pahoitteluni kärkkäistä sanavalinnoista. Lähinnä halusin puuttua siihen, että syy oli kääntymässä poikien päälle, kun eivät olleet tunnistaneet automerkkiä. Itse kun olen kasvanut autoremppojen kovan duunin keskellä, enkä silti muista, että minä tai muutkaan perheemme ja sukumme juniorit olisimme tunnistelleet autoja lonkalta. Neppistä ei leikkinyt kukaan, eikä rekkareita keräilty, isi oli varmaan suunnattoman pettynyt. Miehisyyden kanssa tuolla kyvyllä nyt ei silti ole mitään tekemistä. Ja nykyään tunnen toki valtaosan autoista pelkän profiilin tai takavalojen perusteella, kun autoilu on alkanut luonnostaan kiinnostaa.
 
JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja nykyään tunnen toki valtaosan autoista pelkän profiilin tai takavalojen perusteella, kun autoilu on alkanut luonnostaan kiinnostaa.
Minä en taas näitä nykykippoja kovin hyvin tunnista, mutta ne pienenä opitut 80-luvun mallit on edelleen hyvin hallussa:).
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika hyvät lukemat kaveri puhaltanu: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1543616
Tuskin oli eka kerta kun ratissa oltiin yhden oluen jälkeen. Ja kuinkas ollakkaan itselle ei taaskaan käynyt kuinkaan.
Teoriassa tuollainen promillemäärä riittäisi jo hengenvaaralliseen alkoholimyrkytykseen. Miten on gubbe ylipäätään edes päässyt rattiin ja saanut auton liikkeelle.

Ei sitä näköjään ikinä tiedä, mitä törppöjä liikenteessä nykyään vastaan tulee. Vähän aika sitten täällä länsirannikolla 14-vuotias poika oli paennut poliisia autolla kymmeniä kilometrejä. Ja tällä viikolla kerrottiin, että jossain päin Suomea parikymppinen jannu oli porhaltanut tutkaan 217 km/h. Lisäksi tänään tuore liikennetutkimus uutisissa julisti, että joka viides autoilija on joskus nukahtanut rattiin.

Turvallista matkaa!
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Näitä järjettömiä poliisia pakoon kaahaamisia tuntuu nousevan otsikoihin tasaisin väliajoin. Kertooko tämä jostain? On varmasti vuosikymmenet ajettu kyttiä karkuun mutta nykysuuntaus on vahvasti lisääntymään päin. Väkisin tulee mieleen pelimaailmasta kopiotu toimintamalli. Sen jotenkin ymmärtää että kännissä tämänkaltaisia päähän pistoja sattuu mutta ihan selvinpäinkin lähdetään yrittämään karkuun. Olisiko rangaistuksien kovuudessa vara nostaa selvästi tasoa? Teot ovat kuitenkin selkeästi tahallisia ja vaarantavat useita ihmishenkiä!
Rattijuoppo yhä useammin vasta ajokortin saanut nuori
Jotain tarttis tehdä ja nopeasti!
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Näitä järjettömiä poliisia pakoon kaahaamisia tuntuu nousevan otsikoihin tasaisin väliajoin. Kertooko tämä jostain?
Näitä järjettömiä kaahauksia sattuu täällä pääkaupunkiseudulla päivittäin. Jannut ilmeisesti laskevat kiinnijäämisriskin niin pieneksi, että on hauskaa unohtaa välillä lakipykälät ja suoristaa oikea jalka ratin takana. Myös poliisin kanssa kilpailu on tosiaan lisääntynyt.

Ehkä nämä heijastelee nuorten kotiolojenkin muuttumista. Kun ei ole koskaan tarvinnut kunnioittaa auktoriteetteja, niin mitäpä sitä kyttiäkään kunnioittaisi. Jos vanhemmilla ei ole ollut aikaa lapselleen, eikä lapsesta välitetä, niin eipä nuori kortin saanut osaa välittää itsestään eikä muistakaan. Sakot maksaa sitten kiltisti faija, joka näin ollen rahalla yrittää korvata henkistä vajavaisuuttaan ja laiminlyöntejään.

Vanhempien kiire ja välinpitämättömyys ovat siis mielestäni yksi syy liikennekultturin muuttumiseen. En vaan jaksa ymmärtää miksi helkkarissa niitä kersoja sitten hankkii jos ei niille ole aikaa ja vain oma ura ja eurot ovat ykkösenä silmissä..
 
RedRave

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Lions, Die Mannschaft
Kyllä saa taas olla ylpeä oman kaupunkinsa osaamisesta, kun luki Ilkkaa. Festarit alkamassa, niin otetaan festarikansa vastaan sillä että laitetaan oma kortteliralli pystyyn. Itsekkin olen tuon ko. Mersun nähnyt muutamaan otteeseen liikenteessä, mutta eipähän tartte enään.

Oikeen pistää vihaksi tuollainen peittely ja hyssyttely: "Lakeuden ristin risteystä lähestyttäessä kuljettaja sai sairaskohtauksen". Jos nopeusrajoituksen mukaan ajaa ja saisi jonkun kohtauksen, niin ei Mersu mene noin kasaan siitä vauhdista.

Summa summarum: Toivottavasti tälle paikallissankarille selvisi ettei tavallisissa autoissa ole mitään Need for speed-ominaisuuksia, eikä ole mikään Räikkönen vaikka kuinka hyvin ajaa Gran Turismoa ja siinä pysyy "auto" hallussa.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Oikeen pistää vihaksi tuollainen peittely ja hyssyttely: "Lakeuden ristin risteystä lähestyttäessä kuljettaja sai sairaskohtauksen". Jos nopeusrajoituksen mukaan ajaa ja saisi jonkun kohtauksen, niin ei Mersu mene noin kasaan siitä vauhdista.
Kuljettajan sairauskohtaus voi hyvinkin johtaa siihen, että jalka painaa kaasua ja nopeus kasvaa reilusti yli sallitun.
 
RedRave

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Lions, Die Mannschaft
Kuljettajan sairauskohtaus voi hyvinkin johtaa siihen, että jalka painaa kaasua ja nopeus kasvaa reilusti yli sallitun.

Toki näin voi käydä, en minä sitä epäile.

Mutta ottaen huomioon paikan, auton ja tien, niin kuskin olisi pitäny saada se kohtaus tien toisessa päässä. Tuskinpa tuollainen vanhempi Mersu (ainakaan diesel) hyökkää kovinkaan rivakasti, kun kaasua painaa pohjaan? Joten ihan lähellä risteystä ei vauhtia ole kerätty.

Jos silminnäkijät ovat aiemmin todistaneet auton ajaneen kovaa, niin epäilen vahvasti tätä "sairaskohtausta". Toki kaikkihan on mahdollista, mutta näin itse näen asian.
 
JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä nämä heijastelee nuorten kotiolojenkin muuttumista. Kun ei ole koskaan tarvinnut kunnioittaa auktoriteetteja, niin mitäpä sitä kyttiäkään kunnioittaisi. Jos vanhemmilla ei ole ollut aikaa lapselleen, eikä lapsesta välitetä, niin eipä nuori kortin saanut osaa välittää itsestään eikä muistakaan. Sakot maksaa sitten kiltisti faija, joka näin ollen rahalla yrittää korvata henkistä vajavaisuuttaan ja laiminlyöntejään.

Hengitä välillä. Mielestäni nuoret miehet ovat aina kaahailleet. Nykyään vain saa halvalla 200+ km/h kulkevia laitteita ja alkoholin käyttö on lisääntynyt, joten jälki on pahempaa.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä taas yksi sankari tien päällä. Varastettu auto, ei voimassa olevaa ajokorttia, kaahailua 170 km/h, rattijuopumus ja vieläpä murtokeikalla. Puuttui enää jonkun sivullisen tappaminen ja ulosajo, josta olisi selvinnyt itse naarmuitta. Jostain syystä pako loppui ennen suurempaa vahinkoa, vai loppuikohan bensa?

Saunan taakse vaan.
 
Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Luulisin että yhden viikon ehdollinen vankeustuomio tuosta rapsahtaa!
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luulisin että yhden viikon ehdollinen vankeustuomio tuosta rapsahtaa!
Hyvällä käytöksellä selviää puolella eli ma-ke ehdollista ja yhteiskuntakelpoisuus palautettu.

Ihmetyttää tulevan formulasankarin (?) kolari, jossa auto lähes atomeiksi. Paikalla 40 km/h nopeusrajoitus ja tuollaiselta rattimieheltä lähtee auto totaalisesti lapasesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös