Su 14.3.2010 Jokipojat - LeKi (3.välierä)

  • 2 466
  • 11

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Homma jatkuu tänään ja Jokipojilla on ensimmäinen sauma paketoida tämä ottelusarja. Voittamalla tänään jätkillä olisi edessä liki viikon tauko ennen ensimmäistä finaalia. Ois ainakin aikaa parannella pikkuvammoja jos niitä on ja lepoa tulisi muutenkin, ehkä jopa liikaa? Parempi toki sekin kuin matkustaa vielä Lempäälään, mutta on sekin mahdollista, Kisan pojat ei ole ainakaan valmiiksi luovuttaneet Joensuuhun tullessaan.

Jos olisi oikeudet, niin tekisi tälle iltaa käsikirjoituksen valmiiksi. Mutta kun ei, niin pitää vain arvailla ja luottaa omiin. Ollaan kuitenkin taas kaukalossa, joka muistuttaa jääkiekkokaukalolta enemmän kuin Lempäälän vastaava ja täällä LeKi-pakisto on entistä kovemmassa nesteessä kun painetta heihin lyödään.

Eli samalla kaavalla vaan: luistin liikkeelle ja aktiivisesti karvaamaan, pakit pitää oman sinisen niin ei ole edelleenkään mitään hätää. Rämö kyllä hoitaa loput.

Saahan nähdä onko äijät tervehtyneet, Konttista voisi odotella pelaamaan mutta muutoin veljet lienevät poissa, Ahtonen ja Keränen, vanhat ketut lienee siis lehtereillä. Ja kokoonpanot kertoo sen, että Konttinen on myös sivussa, joten samalla nipulla mennään kuin viimeksikin. Pöllölaakson asijaintuntijat on tänään paikalla ja etäfanit pääsevätkin kattomaan peliä sitä kautta, striimiä ei siis ole tarjolla, eikä sen selostajaakaan tänään kuulla.
 
Viimeksi muokattu:
Saahan nähdä onko äijät tervehtyneet, Konttista voisi odotella pelaamaan

Mikäs Konttis-Terolla on? Eipä ole tainnut pelata pleijareissa lainkaan.

Telkkarimatsi tulossa. Olisi vaan mielenkiintoista nähdä Teron otteita.

Mitä muuten tulee otteluun, niin tällä suunnalla toivotaan Jokipoikien pistävän sarjan pakettiin. Nuo farmijoukkueet tappavat ainakin meikäläisen osalta kiinnostuksen.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKi tulee todennäköisesti epätoivoisena antamaan kaikkensa Joensuussa ja voisin kuvitella, että murskatappiota ei tällä kertaa oteta kotiintuomisiksi. Paha sanoa, mihin LeKin taistelu sitten riittää? Kotihallissakaan ei pystytty taistelulla voittamaan parempaa vastustajaa, joten paha paikka on tänäänkin. Nyt täytyy pelata nimenomaan hyvää vieraskiekkoa ja tuoda peli vielä tiistaiksi Lempäälään, vaikka tämä kovin epätodennäköiseltä tuntuisikin.

Kuten Jokipoikien leirissä on toivottu, itsekin anelen, että tappion hetkillä meidän miehiltä ei nähdä sikailuja tai vastaavia. Joukkueessa on kuitenkin fyysisiä ja tulisieluisia pelaajia, joilla on olemassa tämä tietty räjähdeherkkyys. Esimerkiksi Välimaa voi hyvinkin saada tuhoa aikaan, vaikka oikeasti mies on todella aliarvostettu raataja, joka ei ole todellakaan pelkkä sika. Mies kärsii koostaan ja Vällyä kohtaan tulevasta kohtelusta. Lempäälässäkin tuomari metrin päässä todistaa, kun muistaakseni Immonen vetäisee legendaarisella takajalkapyyhkäisyllä Vällyn maihin ja käsi jäi alas.

Rehtiä peliä, loistavaa kiekkoviihdettä ja playoff-huumaa Joensuuhun!
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Monella tuntuu olevan luulo, että tää on läpihuutojuttu. Ei välttämättä ole.

Eiköhän tämä matsi lähde siitä, että LeKi tulee all-in. Enää ei tarvitse säästellä, vaan nyt voi vetää rehellisesti täysillä ja katsoa mihin se riittää. Jokipojilla taas on a) varjeltavaa jatkoa ajatellen ja b) mahdollisesti pieni hyvänolontunne takaraivossa, joten tästä voi tulla vielä hyvinkin vaikea peli isännille. Ristiltä tämä näyttää pahasti.

Toivottavasti porukkaa vaivautuu hallille nyt kuitenkin edes 2222+, vaikkakin on sunnuntai ja vaikkakin monella saattaa olla ajatuksena sellainen että "mennään katsomaan ne finaalit sitte vasta mieluummin".
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Mie oon niin onnellinen!!!!

Olipa kaksijakoinen peli. Ensin LeKi puudutti Jokipojat ihan täysin. Sitten 3. erän lopulla Piken aikalisä ja homma kotiin! Ei jumanklavita, monesti on ollut ilmassa kritiikkiä Piken aikalisien ottamattomuutta kohtaan, mutta nyt kyllä... ei saamari!

Nää pillipiiparit, mitälie olleetkin, takaisin kasvamaan. Jokipoikien 1. maali oli selkeä koukku. Muutenkin vihellykset olivat ajoittain aika luokattomia, selviä hyvittelyjäähyjä tuli puolin ja toisin.

kaikki kunnia LeKille, tänään olitte vaikea vastus. Itse toivoisin että prossipelissä hoitelisitte selkeän farmin, eli "DTM":n :)
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Huh! Tiukaksi meni lopulta ja LeKi teki ottelusta kuitenkin vielä arvoisensa kamppailun. Tavallaan tuntuu, että haluttiin näyttää joensuulaisille, että ei me prkl ihan niin helppo pala ollakaan ja toki tämä oli pronssiottelua ajatellen todella hyvä harjoitus ja nyt on varmasti nälkää ottaa LeKin seurahistorian ensimmäinen Mestis-mitali, jota juhlittaisiin Lempäälässä aivan varmasti kuin mestaruutta.

Kiitokset Jokipojille, upeille faneille, pelaajille(ansaitsivat paikkansa finaalissa), seurajohdolle ja Pikkaraiselle, joka on kyllä arvostamani koutsi, vaikka ei sillä, että minun mielipiteeni noin vankkumatonta kiekkomiestä mihinkään liikuttaisi.
 

Viljuri

Jäsen
Auttavasti huvittavaa, manasin (liiankin) suureen ääreen, että nyt on otettava aikalisä, kun viimeisessä vaihdossa ennen aikalisää meinasi kotijoukkueen kentälliseltä pelihuumorikin hävitä, ja kumma tahi sitten ei, niin näin tapahtui!

Lempäälä onnistui pelaamaan kelvollisesti vahvuuksillaan ja olisi parhaimmillaan kyennyt tarjoamaan vieläkin pelikovemman vastuksen, sillä jos pientä suoritusepävarmuutta oli kotijoukkueella tässä kolmannessa kohtaamisessa, niin näin oli myös osalla Kisan pelaajia.

Pöllölaakson TV-toteutuksesta en sano muuta kuin sen, että hyvä yksittäinen juttu oli kierrättää kameraa joukkueiden pukukopeissa ennen ottelua. Näki kyllä (liiankin) selvästi, että ketkä kotijoukkueen pelaajista hymyilivät niin sanotusti "sisäänpäin", eli siis että tilanne oli vähintäänkin outo ja että taas toisaalta jännitystä oli TV-kameroiden myötä ilmassa. Pitäisiköhän Pikkaraisen kieltää moisen rundin tekeminen finaalisarjassa, niin ajatus pysyy paremmin itse tekemisessä?

Paineettomiakin virheitä tuli pelin tuoksinassa Jokipojille, jos siellä tuli virheitä myös viisaasti pelanneen vastustajan luoman haasteen takia, joten lepo- ja harjoitusaika tulee varmasti hyvään käyttöön Jokipoikien osalta.

Kiitos Jokipojat! Ja kiitokset myös LeKille, putoaminen tuli kohdalle, jonain toisena päivänä olisi voinut käydä toisin.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Pöllölaakson TV-toteutuksesta en sano muuta kuin sen, että hyvä yksittäinen juttu oli kierrättää kameraa joukkueiden pukukopeissa ennen ottelua.

Tähän on pakko tarttua, vaikkakin ei välttämättä juuri otteluketjuun ehkä kuulu...

Siellä lueteltiin Jokipoikien katonrajassa roikkuvia pelipaitoja. Hyvin irtosi "Hannu Kapanen, Lauri "Leuka" Mononen ja....pohtinen... Pohtinen" Myöhemmin sitten Anu Saukkonen sai googlattua että kukas se Taape oikein olikaan. Hyvää valmistautumista ja perehtymistä alaan.

Vaikka urheilukanavan "kotitekoisuutta" tuli joskus tuskailtua, niin nyt kyllä alkaa ajoitta olla jo ikävä sitä pumppua.

Ja loppuun: "kyllä se vanha kameli veden ääreen löytää" (vai miten se meni)... Ei hyvänen aika.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
K Y L L Ä .

Ristihän se.

Pelillisesti esitys ei häikäissyt, mutta draaman kaartahan tässä piisasi. Juuri tällaisten otteluiden ja tuon tunteiden vuoristoradan vuoksi näitä jaksaa seurata. Kiitos Jokipojat! Kiitos myös Lempäälän Kisa, siistein ottein pelattu sarja ja vielä kolmanteen otteluun puhtia löytyi. Toivotaan LeKille pronssia edelleenkin.

Sen verran on pakko kyllä todeta, että Petri Lindqvist on Mestiksen huonoin päätuomari tällä kaudella näkemistäni. Ei nimenomaisesti tänään, mutta kokonaisuutena. Vastuunpakoilua, karkeita virheitä, tuomioiden selittelemistä ja niiden arpomista tuntuvat kaverin dumaroimat pelit olevan aina. Toivottavasti jää kesälomalle nyt. Kiekkokevään huipennus ei tällaista todellakaan ansaitse.

Nyt jännitellään sitten kahta asiaa: tulevaa finaalivastustajaa ja Malisen nilkkaa, joka kuvataan huomenissa.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Kiitosta Jokipo.

Oli sarjan sekavin matsi kyllä, toki myös parasta LeKiä, hyvin tukkivat. Joku jo haukkuikin tuomarit, ilveksen fani ainakin otteluseurannassa. Ja kyllä, sattuu se joskus niilläkin silmä oikein. Luokaton parivaljakko, toivottavasti ei vihellä ainakaan finaaleissa.

Pikkusen Jokipoikien peli sekosi kun kenttiä piti muokata. Toivottavasti Malinen ei loukkaantunut pahasti, sillä hän olisi jatkossa tarpeen. Onneksi nyt on liki viikon huili.

LeKille sitten pronssit, eikösjoo.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Komppaan täysin yllekirjoittaneita. MAHTAVAA Jokipojat. Tästä tuli kuin tulikin loistava kevät, vaikka syksyllä saattoi jotain muuta asiasta luullakin.

Mutta huolestuttavaa on se, jos kärkihyökkääjiä katoaa rivistöstä tätä tahtia. Toivottavasti Maliselle ei käynyt pahemmin, sillä finaalisarjassa hänellä olisi kovasti käyttöä.

Niin ja päivän ilopillerihän oli Matti Näätäsen tuuletus tasoitusmaalin jälkeen. Kaveri laittoi jenkaksi keskellä kaukaloa, ja hymy näkyi Heinävaaraan asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös