Su 14.1.2007 Hokki - TuTo

  • 2 407
  • 21

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon kolmen pelin vieraskiertueen viimeinen vastus on Hokki. Kaksi edellistä vieraspeliä on päättynyt niukkoihin TuTon voittoihin ja tuskin sarjajohtaja sen helpommalla päästää. Kuokkanen jatkanee maalissa ja tehot lepäävät paljolti Forsellin ketjun varassa. Toivottavasti kajaanissa saadaan kuitenkin lisää onnistumisia muiltakin kentiltä. Helppoa ei ottelusta ole TuTolle tulossa, mutta pitkä voittoputki lisää uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Hokin Teemu Virtalaa on myös syytä pitää erikoistarkkailussa, jottei mies pääse lähestymään Forsellia pistepörsissä. Toisaalta olisi varmasti mielenkiintoista myös nähdä Forsellin ja Virtalan kenttien yhteenottoa ja se kumpi veisi pitemmän korren. TuToa rasittaa kuitenkin kaksi tiukkaa vieraspeliä ja Hokille tarjotaan tahti puikkoa ottelun hallintaan. Sport-Hokki ottelu osoitti mielestäni sen, että Hokille ei kannata antaa liikaa tilaa ja aikaa, vaan tarvitaan hyvää karvauspeliä. Mikäli TuTo jää seisomaa keskialueelle ja antaa Hokille tilaa pelin rakenteluun, voi jälki olla tuhoisaa. Hyvä karvauspeli edellyttää luisteluvoimaa ja toivoa sopii, että sitä vielä löytyy kahden tiukan pelin jäljiltä. Veikataan erittäin tiukkaa ottelua, jonka TuTo vie lopulta 2-3.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tässä pelissä nähdään missä mennään. Edellinen peli oli Hokilta yksi kauden huonoimpia. Tänään vastus on hieman helpompi, mutta edellisen matsin esitykset eivät silti riitä. Voittoon tarvitaan ihan erilaista ilmettä. Ei oikeen osaa odottaa tältä matsilta mitään, toivoa vaan että peli löytyy ennen kuin on liian myöhäistä.

Tuskin tiukka ja vähämaalinen matsi kuitenkaan. Jompi kumpi vie selvästi.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo on tältä vieraskiertueelta saanut jo haluamansa, joten siinä mielessä kolmanteen peliin voi lähteä aika lailla paineetta. Paljon siis riippuu miten peli lähtee liikkeelle ja liikkuuko luistin vielä kiertueen päätteeksi. Joka tapauksessa Hokille pelillä on paljon enemmän merkitystä ja kieltämättä kaikki "järkisyyt" puhuvat tällä kertaa Hokin voiton puolesta. Mutta... Kun urheilusta on kyse, niin ei sitä koskaan tiedä. Katsellaan.
 

Jakkara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mikä Hokin loukkaantumistilanne?

Sport-pelin ennakossa mainittiin nämä poissaolijat, onko joku nyt pelikuntoinen?

puolustajat Antti Halonen (nivusvamma) ja Veli-Antti Leinonen (kuume ja silmätulehdus) sekä hyökkääjät Marko Virtala (sormivamma), Jaakko Järvitalo (nilkkavamma) ja Joonas Karjalainen (nilkkavamma) puuttuvat kokoonpanosta edelleen.

Markus Haverisen (kuume) ja Juho Keräsen (nivusvamma) pelaaminen on vielä epävarmaa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Varmaa rahaa

2.90 voittoputkessa olevalle TuTolle Veikkauksen vieraskerroin. Ei paha. Tasuri myös lähellä? Tovereita painaa kolmen pelin putki pikku hiljaa? Tosin, eikö Laaksot huilanneet yhden pelin Savonlinnassa? Kuokkanen vs. Hokki -matsia odotellessa. Niin ja Forrester 0+13.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
TuTolla on kyllä varsin pelattava kerroin. Ainakin jos katsoo Hokin loukkaantuneita ( edelleen kaikki poissa ) ja paria viimeistä peliä joissa suunta on ollut selvästi huonompaan päin.

Toivottavasti Myllykoski aloittaa maalilla, Koiviston peli on huonontunut jo muutaman pelin ajan, liekkö nuorta miestä painaa rasitus?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo on tosiaan saanut tältä kiertueelta vähintään sen, mitä halusikin. Saas nähdä, miten se sitten vaikuttaa tämän päivän peliin. Joko TuTo lätkyttelee paineetta selvän voiton, tai sitten otteluun tullaan puolivaloilla ja Hokki vie homman mennen tullen. Tällä kaudella TuTo on tarvittaessa puoliväkisinkin kaivanut asenteen peliinsä, eli tuskin tutolaiset tänäänkään ihan takki auki matsiin lähtevät. Eri asia on, miten paljon perjantain ja lauantain matsit painavat jaloissa. Kahden voiton kanssa on kuitenkin tässä vaiheessa paljon mukavampi hypätä kaukaloon, kuin esim. viime syksynä vastaavalla kiertueella, jolloin plakkarissa oli vain yksi tasapelipiste.

Veikkaan tasaista, ja vähämaalista ottelua. Forsell ja Kuokkanen vaikuttaa tällä hetkellä kuumemmalta kaksikolta kuin Virtala ja Koivisto, joten TuTolle 2-1.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ottelu on puolessa välissä ja Hokki johtaa niukasti 2-1. Positiivista TuTon kannalta on kakkosketjun peli. Jäähyjä on tullut jo molemmille joukkueille yllättävänkin paljon. Torjuntatilastojen mukaan TuTo on hallinnut ensimmäistä erää, mutta Hokki johti erän jälkeen 2-0. Ehkä loppua kohti TuTo saa paremmin pelistä kiinni?
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Se on siinä, sarjakärki nurin uskomattoman vieraskiertueen päätöspelissä! TuTo on osoittanut, että tällä kaudella joukkue voi mennä pitkälle. Voi vain kuvitella pelaajien fiilikset tällä hetkellä.

Tutut nimet ratkaisurooleissa, TuTon ykkösketju on jäätävässä vireessä.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Ja voittoputki jatkuu ja jatkuu. Kolmen vieraspelin kiertue tuotti sitten kolme maalin voittoa. Luvalla sanoen en ihan näin hyvää tulosta odottanut. Todella tärkeitä pisteitä kotietua ajatellen. Hyvää tässä pelissä oli se, että myös Laakson kentälle tuli pitkästä aikaa onnistuminen. Kuokkanenkin tuntuu tällä kaudella pitävän tasonsa ilta toisensa perään.

Seuraavaksi sitten kaatuu Jukurit kupittaalla ja taistelu sarjan kolmannesta sijasta alkakoon.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
2-3! On se vaan ihmeellinen joukkue. Tietty tuomarit oli taas puolueellisia, ja kaikki TuTon maalit syntyivät tuurilla, ja Hokki pelasi kauden huonoimman kotipelin jne., mutta jos joukkue pelaa matkaottelun kolmena peräkkäisenä päivänä, ja voittaa niistä kaikki, niin ei se ihan huono joukkue voi olla.

Virpiö taitaa olla tämän hetken kuumin pelaaja. Bastu, Forre ja Syvis säestävät, ja tänään identtiset kaksosetkin saivat taas maalin aikaiseksi. Torjunta- ja laukausmäärät kertovat omaa kieltään jostain. Paikalla olleet voivat kertoa, oliko peli niin yksipuolinen, mitä niiden perusteella voisi päätellä.

6 pistettä oli enemmän, mitä turneelta uskalsi toivoa. Nyt viisi päivää lepoa, ja perjantaina Kupittaalla Jukureita vastaan.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
TuTo:lla on kyllä uskomaton vire päällä, tiukka kolmen pelin vierasputki tuotti täydet pisteet. Melkoinen nousu, kun 2-0 tilanteesta noustaan 2-3 voittoon sarjajohtajaa vastaan!
Tälläisellä pelillä TuTo:lla on mahdollisuudet vaikka mihin.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
puumaila kirjoitti:
Seuraavaksi sitten kaatuu Jukurit kupittaalla ja taistelu sarjan kolmannesta sijasta alkakoon.

Miksi vain kolmannesta sijasta? Sarjataulukkoa kun katselee sillä silmällä, niin vilkku päälle ja ohituskaistaa niin pitkälle kun pääsee....

Otteluraporttia on mielenkiintoista odottaa. Voiko Hokin maalivahdin torjunnat olla 15+16+0?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Otteluraporttia on mielenkiintoista odottaa. Voiko Hokin maalivahdin torjunnat olla 15+16+0?

Jääkiekkoliiton sivujen mukaan 15+16+10. Se pitänee paikkaansa.
 

TuTolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mahtava kiertue!

Aivan uskomattoman hieno suoritus TuTolta - täydet 6 pinnaa Itä-Suomen kiertueelta. Joku muistaakseni kirjoitti tässä jokin aika sitten, ettei Virpiö ole joukkueen maalintekijä. Onpa tainnut kaveri lukea kirjoituksen ja näyttää meille, että kyllä hänkin maalinteon taitaa. Tulee jännittävä loppukausi. Sitä odotellessa suuret onnittelut koko joukkueelle upeasta roadista. Samaa rataa sitten vain loppuun asti!
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Miksi vain kolmannesta sijasta? Sarjataulukkoa kun katselee sillä silmällä, niin vilkku päälle ja ohituskaistaa niin pitkälle kun pääsee....

Otteluraporttia on mielenkiintoista odottaa. Voiko Hokin maalivahdin torjunnat olla 15+16+0?

Sarjataulukosta on kieltämättä tullut putken myötä iloista luettavaa. Eihän tässä ole kuin kolme pistettä kärkeen. Tosiaan jos pelit jatkuvat samalla tavalla on ainakin kakkossija vielä haarukassa. Sportin uskon olevan tavoittamattomissa kolme ottelua vähemmän pelanneena ja kun senkin peli on raiteillaan tällä hetkellä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Sarjakärki nurin, voittoputki kasvaa

TuTo osoitti nyt pelaavansa mestaruudesta tosissaan ja ketä vaan vastaan tulee saa olla aina todella varuillaan. Täytyy vielä kiitellä joukkueen ilmettä, koska vieraskiertueella noustiin joka pelissä vaikeasta tilanteesta voittoon. Tämä kertoo suuresta joukkueesta ja hyvästä hengestä, sekä vielä rautaisesta kuntopohjasta. Joukkue on punnittu ja erittäin raskaaksi havaittu. Mikäpä sen parempi pohja lähteä suunnittelemaan tosipelien alkua.

Ensi perjantain TuTo-Jukurit TV-pelissä lienee luvassa erittäin hyvää kiekkoa, paljon tilanteita ja väriä. Sitä oikein odottaa taas että pääsee näkemään TuTon nykyvireen, kun taistellaan tosissaan sarjan kolmannesta sijasta. Uskoisi jo Jukureidenkin kannattajia ottelun kiinnostavan ja tunnelmaa löytyvän.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
puumaila kirjoitti:
Sportin uskon olevan tavoittamattomissa kolme ottelua vähemmän pelanneena ja kun senkin peli on raiteillaan tällä hetkellä.

Ei näitä kannata vielä kirkossa kuuluttaa. Sportilla on tällä hetkellä viisi puolustajaa ehjänä ja vielä tukku vaikeita pelejä jäljellä.

Joka tapauksessa kova tulos. Pitää kiittää, sillä tämä tasoitti Sportin tietä kärkipaikalle. Laukaukset aika samanlaisesti kuin Vaasassa perjantaina. Onko Hokki menettänyt otteistaan tässä viime aikoina jotain vai onko aiemmin vain uponnut paremmalla prosentilla ja se on hyydyttänyt vastustajat.?

Suikkasen Rainerilla tuntuu olevan ongelmana myös joukkueen kurittomuus, tänään kaksi käytöskymppiä ja iso tukku kakkosia.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Devon: Ei ollut kauden huonoin kotipeli. Pelit FPS:ää ja Salamoita vastaan olivat vielä huonompia. Tämä oli sitten se kolmanneksi huonoin. Tuomareista olen kommentoinut sen verran, että riittäköön selvennykseksi, ettei puolueellisuutta tänään kyllä esiintynyt. Loukkaantuneita palasi sairastuvalta, mutta ei ollut avuksi kenestäkään. Ehkä pelaamattomuus haittasi?

Koivisto pelasi huikean ottelun. Vaikka Hokki hävisi, niin kotijoukkueen tolppien välissä oli pelin paras pelaaja. Jos olisi pelannut kuten parissa edellisessä, niin TuTolla olisi ollut kymmenkunta maalia. Puhumattakaan siitä, että sai vielä 2 syöttöpistettä ja näin ollen oli myös joukkueensa tehokkain pelaaja. Ei huonosti junnulta, ei ollenkaan. TuTossakin huomattiin Koiviston hyvä vire. Pariin otteeseen käytiin hakkaamassa käsille ja kerran ajettiin kunnolla pataan ja kypärä pois päästä.

Hokin molemmat maalit tulivat henkilökohtaisten kynäilyjen jälkeen, toisessa Erkinjuntin perusupeaa veivausta ja toisessa Uitto kynäili itsensä paikkaan ja pisti häkkiin. Uitto oli muutenkin Hokista hyvällä pelipäällä, harva puhtain paperein pelannut. Joukkuepelillä ei Hokki maaleja tänään saanut aikaan. Ekassa erässä oltiin miten kuten mukana, mutta toisesta alkaen TuTo vei ihan perusjärkevällä pelillä. Ei riskejä eikä turhia pelleilyjä omassa päässä.

Savonlinnasta kuuluneen huhun jälkeen pistin ihan merkille sen, että "korjataan TuTon maaliin toinen syöttäjä Tero Forsell" kuului täälläkin hallissa.

Summa summarum: Lama on menossa, toivotaan että syöksykierre oikenee ennen tosipelejä. Runkosarjan voitosta ei kannata enää haaveilla. Seuraavassa kotipelissä tulee taas pataan, ehkä KooVeetä vastaan voidaan taistella taas pisteistä Vimpelinlaaksossa.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
kumikiekko kirjoitti:
Savonlinnasta kuuluneen huhun jälkeen pistin ihan merkille sen, että "korjataan TuTon maaliin toinen syöttäjä Tero Forsell" kuului täälläkin hallissa.

Niin en tiedä mitä ihmeellistä tuossa on. Kai se nyt täytyy korjata se syöttäjä, jos se väärälle pelaajalle on mennyt. Kyllä herra Forsell ainakin kupittaalla on ihan itse käynnyt ottamassa itseltään syöttöpisteen pois, jos se jollekkin toiselle pelaajalle on kuulunut. Tästä syöttöpisteiden puhumisesta tulee mieleen huvittava tilanne, kun Pekka Virta aikoinaan pelasi TuTossa. Jos Virralla oli jäännyt syöttöpiste johonkin maaliin saamatta, niin hän koputteli vaihtoaitiosta linjatuomaria mailallaan kesken pelin tiimellyksen.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Olipa loistava kiertue. Itsekseni olin laskenut, että neljä pinnaa on otettava ja kaikki ekstra on sitten plussaa. Kolme peliä kolmeen päivään ja viimeisessä niissä kaatuu sarjan kärkijoukkue, loistava suoritus. Pieni pelko kuitenkin on kunnonajoituksessa. Nyt kulkee, mutta kulkeeko vielä pleijareissa? Lehkosen TuTolle nousut ja laskut ovat olleet valitettavan tyypillisiä. Toisaalta play-offit eivät ole tämän ketjun aihe, joten niistä tuonnempana.

Hokin kaato antoi taas kuitenkin hiukan lisää luottamusta joukkueen tekemisiin. Hyvä pojat, mukavampi sieltä kaukaa onkin täyden pistepotin kanssa kotiin körötellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös