Sportin pelaajisto kaudelle 2014–2015

  • 1 008 466
  • 3 407

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Maalivahtivalmennus ei todellakaan ole ollut Sportissa riittävällä tasolla. Itsekin olen muutamaan otteeseen parjannut Kotolaa (Sportin mv-valmentaja) aika kovinkin sanoin, mutta ongelma ei välttämättä ole ollut hänen osaamattomuus vaan se, ettei hänelle ole annettu riittävästi resursseja (työaikaa). Tähän viittaa ainakin hänen lausuntonsa Sportin esitellessä urheilutiiminsä aiemmin keväällä:

"Edustuksen maalivahdit kuuluu minulle, ja heidän kanssa pääsee ensimmäistä kertaa nyt toteuttamaan yksilövalmennusta aikaresurssienkin puitteissa. Hieno mahdollisuus lähteä senkin osalta parantamaan omiakin juttuja. Lisäksi hoidan edustuksen joukkueenjohtajan tehtäviä. Lisäksi A junioreiden maalivahdit."

Linkki ko. uutiseen: http://www.vaasansport.fi/uutiset/sport-esitteli-urheilutiiminsa.1187

En siis tiedä minkälaisissa olosuhteissa Kotola on akaisemmin toiminut mutta nyt selvästikin näytön paikka.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Unice ja Parenteau ovat twitter ja instagram skouttauksen perusteella nostaneet jo kytkintä Vaasasta. Kielii ehkä siitä, että sopimusta ei syntynyt, koska muu joukkue kuitenkin jatkaa harjoittelua juhannukseen asti.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Unice ja Parenteau ovat twitter ja instagram skouttauksen perusteella nostaneet jo kytkintä Vaasasta. Kielii ehkä siitä, että sopimusta ei syntynyt, koska muu joukkue kuitenkin jatkaa harjoittelua juhannukseen asti.

Sport tiedottaa sivuillaan että Unice ja Parenteau ovat näyttönsa antaneet ja päätös heidän jatkosta tehdään lähiaikoina. Morris jatkaa joukkueen kanssa juhannukseen.

Lisäksi valmennustiimi vahvistuu kun Jukka Seppo on nimetty A:n apuvalmentajaksi.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport tiedottaa sivuillaan että Unice ja Parenteau ovat näyttönsa antaneet ja päätös heidän jatkosta tehdään lähiaikoina. Morris jatkaa joukkueen kanssa juhannukseen.

Lisäksi valmennustiimi vahvistuu kun Jukka Seppo on nimetty A:n apuvalmentajaksi.

Kas kas, heti kun avaa suunsa, niin alkaa tapahtua. Tästä nyt sai sellaisen kuvan, että sitä toista try-out pakkia ole tulossakaan...?
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nykylinjaus tuntuu olevan se, että mitään ei kerrota ennenkuin joku tajuaa sitä kysyä. Olisi toki myös kiva tietää, mitä sille Burgdoerferille/kukanytolikaantulossa on tapahtunut, kun mitään ei ole kuulunut. Ei ilmeisesti ainakaan Suomeen asti ole selvinnyt?
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nykylinjaus tuntuu olevan se, että mitään ei kerrota ennenkuin joku tajuaa sitä kysyä. Olisi toki myös kiva tietää, mitä sille Burgdoerferille/kukanytolikaantulossa on tapahtunut, kun mitään ei ole kuulunut. Ei ilmeisesti ainakaan Suomeen asti ole selvinnyt?
Pelit edelleen kesken, eli tulee elokuussa, jos nyt edes tulee.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pelit edelleen kesken, eli tulee elokuussa, jos nyt edes tulee.

Eli kyseessä ei olekaan Burgdoerfer. Toivotaan nyt, että olisi sitten joku vähän kovemman luokan nimi, mitä nämä try-outit ovat tähän mennessä olleet. Mielellään myös kiekollisella osaamisella varustettuna. Toivottavasti päästään näkemään kaveri treenipeleissä.

Esim. jompikumpi näistä kelpaisi: vaihtoehto 1, vaihtoehto 2. Linkit Eliteprospectsiin.
 
Viimeksi muokattu:

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Kun kerran ammutaan umpimähkään, niin ammutaan sit kunnolla; mites tällainen kaveri?

http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9506

Haussa on kuitenkin oletettavasti meidän kiekollinen ykköspakki ja Meech olisi takuuvarmasti sellainen. Kätisyydetkin istuisi GeneMattin kanssa mukavasti. Mies kävi jo viime kaudella rapakon tällä puolen, Minskissä, mutta ei ilmeisesti siellä onnistunut. Olisiko Suomi ja Vaasa se paikka josta ura lähtee uuteen nousuun?

Ai että tämän tason pelaaja TryOutille? No, voihan TryOut palvella myös pelaajaa...
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Meech saisi rahakkaan suoran sopparin jokaisesta Liiga-seurasta ja myös monesta KHL-jengistä halutessaan.

Niin varmaan saisikin, mitä nyt rahakkaalla tarkoittaa. AHL:ssä Meechin palkka on ollut viime vuosina $105 000. Tältä vuodelta ei tietoa. Oli miten oli, tarkoitin että tryoutin myötä myös pelaajalla on mahdollisuus käydä nuuskimassa ilmapiiriä sitoutumatta mihinkään. Jos ei viihdy ei tartte laittaa nimeä paperiin. Tässä tapauksessa tilannetta varmasti hankaloittaa se että kyseisen pelaajan pelit jatkuu näinkin pitkälle, eli mahdollinen tryout jäisi elokuulle.

Painotan että tämä on rajua hakuammuntaa siihen nähden, mitä Sportin tarpeita vastaavia pelaajia on tarjolla joukkueissa joiden pelit vielä jatkuu. En ota kantaa onko Sportilla varaa Meechin kaltaiseen pelimieheen, mutta olettaen että haussa on selkeä ykköspakki niin toivoisin että on.
 

1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat
Kun kerran ammutaan umpimähkään, niin ammutaan sit kunnolla; mites tällainen kaveri?

Juuri tälläistä tasoa tuon pakin tulisi vähintään ollakkin, en tiedä mikä suuri into on saada vain tryoutin kautta näitä.

Kun kattelee noiden finaalijoukkueiden rostereita ja jostain nousee mieleen, että etsittäisiin juuri rightin kaveria niin ei sieltä jäänyt kuin oikeastaan 2 pelaajaa jäljelle jotka pelasivat myös finaalissa.

Sean Curry
Chris Reed

Tämäkin puhdasta arvailua, mutta olisihan tuo Curry varsinkin aika Tomekin näköinen kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Tämäkin puhdasta arvailua, mutta olisihan tuo Curry varsinkin aika Tomekin näköinen kaveri.

Siinä mielessä ei kovin kaukaa haettu, että tämäkin kaveri on käynyt hiljattain Euroopassa seikkailemassa, tasoon nähden ei kuitenkaan kovin vakuuttavasti (Röglessä 48 ottelua tehoin 5+8). Toivottavasti ei ole meidän mies.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Siinä mielessä ei kovin kaukaa haettu, että tämäkin kaveri on käynyt hiljattain Euroopassa seikkailemassa, tasoon nähden ei kuitenkaan kovin vakuuttavasti (Röglessä 48 ottelua tehoin 5+8). Toivottavasti ei ole meidän mies.
No jos Sean Curryn suorituksia lähdetään arvioimaan, niin pisteitä on silloin täysin turha tuijottaa. Kyse on isokokoisesta oman pään luudasta, eikä mistään kiekollisen pelin virtuoosista. Mutta empä usko, että Sport etsii enää Curryn tyylistä peruspakkia, vaan nyt haetaan nimen omaan kiekollista osaamista.
 

1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat
Immonen ilmeisesti täydessä pelikunnossa jälleen joten selvittiin säikähdyksellä. On kyllä ihmeellisen hiljaista seuran toimesta, eikä Hiltustakaan enää huvita vastailla.

Seuran Instagram-tili ainoa jossa edes jotain tapahtuu, haastattelujakin tuntuu olevan paljon tehtynä mutta mitään ei saada ulos.

e. Kyllä siellä ilmeisesti Jatkoaikaa aktiivisesti luetaan kun heti alkasi tapahtua.

Esittelyssä puolustaja #8 Joonas Valkonen
Esittelyssä maalivahtivalmentaja Tapio Kotola
 
Viimeksi muokattu:

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On kyllä valtaisan tuskallista tänä päivänä lukea mistään tai saada jonkinlaista informaatiota siitä mitä Sportissa tapahtuu. En todellakaan käsitä mistä tämä johtuu. Tuntui että jossain kohtaa seurasta kaikki vuoti iltapuluihin mutta nyt ei kuulu mistään mitään. Surullista. Sport siis tuntuu etsivän vielä maalivahtia, pakistoa ja hyökkääjistöä. Tästä on rivien välistä havaittavissa että tryoutilla olleista miehistä ei sitten lähdetä pitämään kynsin ja hampain kiinni. Eli jäävät ilman sopimuksia. Toivotaan nyt että ennen ensimmäistä harkkamatsia TPS vastaan ja Pitsiä joukkueemme saisi rakentua lisää jotta nousijajoukkueelle tarvittavaa yhdessäoloa ja kokemusta pääsisi syntymään riittävästi. Mukava on kuulla että Immonen on kunnossa. Harmittaa vieläkin Kangasniemen harmillinen loukkaantuminen - mielenkiintoista on seurata täytetäänkö miehen paikka korvaajalla.

Mun tilauslista: Nuori eteenpäin pyrkivä kassari, jolla kokemusta jo jonkin maan pääsarjasta, röyhkeä ja kookas kovaalaukova laituri ykköseen sekä kiekollisesti lahjakas meritoitunut pakki sekä harkittavaksi yksi sentteri.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viitaten tohon Doug93:n aiempaan postaukseen, niin eikö juuri esim. kakkosmolaria löytyisi Sportin junnuista? Vai eikö siellä ole ketään potentiaalista tuuraajaa?
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mun tilauslista: Nuori eteenpäin pyrkivä kassari, jolla kokemusta jo jonkin maan pääsarjasta, röyhkeä ja kookas kovaalaukova laituri ykköseen sekä kiekollisesti lahjakas meritoitunut pakki sekä harkittavaksi yksi sentteri.
Eiköhän tuo sentterin tilaus täytetä joko Mirrillä tai Henritiuksella. Jos molemmat saisi sopparin, niin joukkueessa olisi 9 kpl sentterin paikan osaavia jannuja. (vrt. viime vuonna 4-5 kpl)
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Viitaten tohon Doug93:n aiempaan postaukseen, niin eikö juuri esim. kakkosmolaria löytyisi Sportin junnuista? Vai eikö siellä ole ketään potentiaalista tuuraajaa?

Auren (nykyinen kolmoskassari) oli kova prospekti pari vuotta sitten, mutta kehitys ei ole jatkunut. Tuomas Saarela kannatteli Sportin A-junnuja kaudella 12-13 ja sai viime kaudella pelata Mestistä joitain pelejä, mutta ei hänestä liigakakkoseksi ole.

Parasta olisi, jos Iilahti saataisiin naarattua takaisin kotiin. Epäonnistui Sportissa kaudella 12-13, mutta viime kausi meni hyvin Allsvenskanissa. On pelannut myös Liigaa joitain pelejä Bluesissa.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
On kyllä valtaisan tuskallista tänä päivänä lukea mistään tai saada jonkinlaista informaatiota siitä mitä Sportissa tapahtuu. En todellakaan käsitä mistä tämä johtuu. Tuntui että jossain kohtaa seurasta kaikki vuoti iltapuluihin mutta nyt ei kuulu mistään mitään. Surullista. Sport siis tuntuu etsivän vielä maalivahtia, pakistoa ja hyökkääjistöä. Tästä on rivien välistä havaittavissa että tryoutilla olleista miehistä ei sitten lähdetä pitämään kynsin ja hampain kiinni. Eli jäävät ilman sopimuksia.

Joukkue harjoittelee tällä hetkellä. Muuten mitään merkittävää viestittävää ei tapahdu.

Unicen ja Parenteaun osalta Ere sanoi, että päätökset tehdään lähiaikoina.

Joukkue on 95% koossa. Ollaan rakentamisessa erittäin hyvässä vauhdissa määrällisesti, jos verrataan kilpailijoihin.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sportin omalla foorumilla, ruotsinkielisellä puolella on hyvä raportti joukkueen viimeisistä jäätreeneistä ennen lomaa. Kannattee käydä lukemassa, mielenkiintoisia yksityiskohtia.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Mikäli Lukkoa koskevat huhut Dixoneistä ym. toteutuvat niin voisiko Nikko olla edelleen se hyökkääjä jota yritettäisiin saada lainalle?

Tässä jonkun Lukko-kirjoittajan hahmotelma rosterista siirtohuhuketjusta:

T.Koivisto-Dixon-Lahti
Vahalahti-Gagnon-Nieminen
Ahtola-H.Koivisto-Nurmi
Sipiläinen-Virtanen-Riska
Piitulainen,Vauhkonen,Nikko

Niskala-Välivaara
Tikkanen-Virtanen
Tommila-Mikkola
Jaatinen-Forsberg

Laituriosasto on jo varmistunut ja kyllä Nikko tuosta auttamatta jää ulkopuolelle eikä junnujen SM-sarjassa ole enää mitään annettavaa Nikolle. Kelpaisi kyllä vallan mainiosti itselle.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Laituriosasto on jo varmistunut ja kyllä Nikko tuosta auttamatta jää ulkopuolelle eikä junnujen SM-sarjassa ole enää mitään annettavaa Nikolle. Kelpaisi kyllä vallan mainiosti itselle.

Kelpaisi kyllä ja menisi vielä heittämällä kärkiketjuihin. Samalla voitaisiin tehdä monivuotinen sopimus seuraavasta kaudesta eteenpäin. Aloitteen tosin pitäisi tulla Nikolta itseltään, koska en usko, että Lukko antaisi häntä ainakaan ennen kauden alkua.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kyllä mulle kelpaisi Saarela kakkoseksi vallan mainiosti. Mielummin hän, kuin Iilahti. Ei ole Saarelan vika, että hänelle ei annetta mahdollisuutta tehdä läpimurtoa viime kaudella. On prospeksi edellen ja laadukas sellainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös