Norjan suunnalla ollaan aika hiljaa tällä hetkellä jos tämä pitää paikkansa:
Trefaldig OS-mästare har lämnat positivt dopingtest - Nyheter - Idrott - Rysslands röst
Montakohan tuntia menee siihen, kun Norjan suunnasta tulee ilmoille ensimmäiset epäilykset venäläis -kolmikon doping -epäilyistä?
Samaa mietin itsekin. Oikein hyvä kisa oli ja soin kyllä kolmoisvoiton venäläisille kotiyleisön edessä.
Hävettää vähän myöntää, mutta nautin siitä että norski jätettiin ilman mitalia. Olen enemmän russofobi kuin -fiili, mutta näissä hiihdoissa huudan kyllä uskomattoman paljon loppusuorakamppailuissa venäläisten puolesta jos vastassa on näitä Aina Puhtaita norjalaisia.
Suomalaisilta erittäin hyvää hiihtoa. Hieno irtiotto Heikkiseltä, vaikka käytännössä se loppui heti kun Niskanen ei enempää kyennyt jarruttelemaan pääjoukkoa. Kyllä näitä miesten kisoja nykyään mieluummin katsoo kuin naisten kisoja. Yllätyksiä on paljon enemmän.
Henkilökohtaisesti olen syttynyt Niskaseen aivan täysin. Ensimmäiset isot miesten kisat, olympiakulta, viidelläkympillä miettii koko ajan keskeytystä kun ei kulje ja yrittää avittaa joukkuekaveria, ottaa lopulta mahtavan kymmenennen sijan 50:llä, ja on pettynyt.
Niskasessa täytyy huomioida tuo asenne. Jos tänäänkin valmentajat on huutaneet, että keskeytä vaan, mutta jatkaa silti maaliin kärsien krampeista ja ollen kymmenes niin todella hieno suoritus. Ja on itseään kohtaan erittäin kriittinen, joka varmasti jatkossa tuo tulosta.
I. Niskaselta kysyttiin tänään kotimaahan palattuaan, että mikä jäi kirkkaimpana asiana mieleen Olympialaisista. Vastaus: 0.2s tappio.
Todellinen voittaja-asenne. Häviön silmitön vihaaminen on sellainen asia, mikä yhdistää käytännössä kaikkia urheilun suuria voittajia.
Häviön silmitön vihaaminen on sellainen asia, mikä yhdistää käytännössä kaikkia urheilun suuria voittajia.
...
Ei kannata Niskasenkaan kuvitella itselleen liian ruusuista tulevaisuutta. Näissä kisoissa toimi sekä suksi että kunnonajoitus. Ehkä avuksi oli myös urheilijalle sopinut ohut ilmanala.
Tulevaisuus ei välttämättä ole yhtä ruusuinen. Mahdollista on, että Niskasesta tulee kestomenestyjä, jopa arvokisoissa, mutta takeita siitä ei ole. Siksi Niskasenkin kannattaa mennä nöyrästi työtä tehden eteenpäin, etsiä parhaat saatavilla olevat resurssit ja toivoa parasta. Jos epäonnistumisten jälkeen pipo rupeaa kiristämään, se ei auta menestymään tulevaisuudessa. Päinvastoin. Vittuuntunut urheilija ei saa itsestään parastaan irti...
Niin millaisiahan Iivo Niskasen harjoittelumäärät ovat? Ennen Sotshin kisoja luin jostakin kisaliitteestä Krista Lähteenmäestä juttua ja tässä todettiin että Lähteenmäki harjoittelee 700-800 tuntia/vuosi (tarkemminikin sanottiin mutten muista tuon tarkempaa) ja vaikka joku Kowalczyk vastaavasti harjoittelee 1200 tuntia/vuosi, Lähteenmäki ei voi nostaa harjoitusmääriään kuin maltillisesti tyyliin 10% vuodessa. Jotenkin arvelen että I Niskasen harjoitusmäärät on enemmänkin tasolla Lähteenmäki kuin Kowalzcyk.Kestävyyshuippu-urheilussa menestyminen perustuu paitsi lahjakkuuteen niin myös analyyttiseen harjoitteluun. Harjoitusmääriä ei voi loputtomiin nostaa, vaikka urheilija kuinka tahtoisi. Jos harjoittelu ei johda tulokseen, ei siinä asenne auta. Siinä tilanteessa täytyy yrittää jotain muuta. Tällöin on avuksi, jos mieli on valoisa ja kykenevä joustamaan erilaisiin vaihtoehtoihin ja kokeiluihin.
...
Aivan yhtä valoisalta ei näytä sisarensa Kertun tilanne. Kerttu sijoittui kahdeksanneksi MM-kisoissa jo vuonna 2011 (suksi auttoi aivan älyttömästi mutta silti) mutta lievästi liioitellen tuon jälkeen kehitystä nuorella hiihtäjällä ei juurikaan ole havaittavissa. Toki Kertun arvokisasuoritukset ovat aina parantuneet kerta toisensa jälkeen mutta mitalisijalle ei ole päässyt eikä sellainen ole ollut edes kovin lähellä...
No kyllähän Björgen oli jo 25-vuotiaana moninkertainen maailmanmestari. Eka henkilökohtainen maailmanmestaruus tuli hieman ennen kuin mimmi täytti 25 vuotta, ja Björgen voitti ensimmäisen parisprintin maailmanmestaruutensa hieman ennen kuin täytti 23 vuotta.Muistetaan nyt kuitenkin, että muuan Marit-niminen norski oli vielä about 25-vuotiaana Norjan aina kovatasoisen hiihtomaajoukkueen "bulkkitavaraa".
Kun mennään naisten kohdalla yli 700 tunnin vuosimääriin, niin 10% harjoitusmäärien nosto alkaa olla jo sekin vähän liikaa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että esimerkiksi tuollainen 700 tunnin harjoitusmäärä vuositasolla ei koostu samanlaisista harjoituksista kaikilla hiihtäjillä. Esimerkiksi Reijo Jylhän valmennettavat ovat vuosien ajan vannoneet enemmän pitkäkestoisen perusharjoittelun nimeen, kun taas joidenkin lähestymistapa on päinvastainen. Jokaisen täytyy löytää se oma tie huipulle.Norjalla tulee olemaan huippuhiihtäjiä jatkossakin, koska Norjassa on laaja harrastajapohja, josta voi poimia parhaimmat. Erot huipulla ovat prosentuaalisesti pieniä, joten menestyksen ratkaisee usein se, kenen kroppa pystyy samalla harjoittelumäärällä parhaaseen tulokseen. Tässä valitettavasti ratkaisee lahjakkuus, synnynnäiset fyysiset ominaisuudet, eikä kansallinen henki tai voitontahto.
Asennehan nimenomaan heijastuu harjoitteluun ja vastoinkäymisten ylipääsemiseen
Ehdottomasti näin. En tarkoittanutkaan asenteella ja voitontahdolla sitä, että urheilun täytyisi olla irvistelyä ja uhoamista. Sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Mielestäni on oikea asenne urheilussa olla tyytyväinen vasta sitten, kun on saavuttanut maksimaalisen suorituksen tai ainakin lähelle sitä. Jollain se on olympiavoitto, jollain joku vähemmän merkittävä suoritus. Silloin kun urheilija itse kokee, että koko oma kapasiteetti on ollut pelissä, niin voi olla tyytyväinen.Eteenpäin auttaa valoisa ja toiveikas asenne eikä irvistely ja uhoaminen. Urheilija, joka säilyttää toivonsa, säilyttää myös motivaation harjoitteluun ja uskon itseensä.
Viittaan tällä nyt esimerkiksi siihen, että mielestäni urheilijan ei pidä olla tyytyväinen suoritukseensa, mikäli se on ns. ihan ok.
Kyllä, mielestäni tuo peli kiteytti hyvin sen, että kaikki annettiin, mutta vastustaja oli vain yksinkertaisesti liian vahva. Silloin on turha ruveta märehtimään tulosta pidempään. Toista se olisi, jos joukkue kokisi, että olisi ikään kuin ollut parempi ja normaalilla suorituksella olisi ollut mahdollisuus voittoon. Tosin tuollaisessakaan tapauksessa ei pidä jäädä paikoilleen murehtimaan - varsinkaan jos turnaus vielä jatkuu.Myös realismi on tärkeää. Hävityn Ruotsi-pelin jälkeen huipuammattilaiset näyttivät suhtautuvan tulokseen neutraalisti. En silti usko, etteivätkö he olisi kaikkeaan antaneet. Kokeneet konkarit vain tiesivät, että pelattu mikä pelattu, eikä maahan läikkynyttä maitoa kannata jälkikäteen surra. Seuraava peli menikin paremmin.
Aika mielenkiintoista selittelyä. Iivo Niskanen ei saa olla tyytyväinen 0,2sek tappioon mitalista mutta Ruotsi saa hävitä Kanadalle ja voi silti olla tyytyväinen? Onhan toki lähtökohdat huomioiden Niskasen kisasuoritus huomattavan paljon yllättävämpi kuin Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen, jota kuitenkin pidettiin jopa voittajasuosikkina. Kukaan ei taatusti povannut Niskaselle neljättä sijaa kisoissa paitsi ehkä Taitopelaaja joskaan ei ilmoittanut asiasta täällä.Kyllä, mielestäni tuo peli kiteytti hyvin sen, että kaikki annettiin, mutta vastustaja oli vain yksinkertaisesti liian vahva. Silloin on turha ruveta märehtimään tulosta pidempään. Toista se olisi, jos joukkue kokisi, että olisi ikään kuin ollut parempi ja normaalilla suorituksella olisi ollut mahdollisuus voittoon. Tosin tuollaisessakaan tapauksessa ei pidä jäädä paikoilleen murehtimaan - varsinkaan jos turnaus vielä jatkuu.