Ensiksi pahoittelut tekstin pituudesta - jotka haluavat nähdä mielipiteeni, niin lukekaa viimeinen kappale.
Vaikka olenkin ehkäpä SM-liigan pienimmän seuran kannattaja (pelaajabudjetti), niin olen avoimen liigan kannalla. Darius mainitsi mainiosti kyseessä olevan "itsensä pettäminen", jos suosikkijoukkue sätkii sarjassa vain siksi että portit on lyöty takana kiinni. Suljettu sarjahan lähti ideasta, että SM-liigaa kyettäisiin pyörittämään business/oy-pohjalta voittoa omistajille tuottaen Amerikan malliin. No, nousuvuodet ovat toistaiseksi takana ja sponssieurot ovat pysyneet ennallaan kulujen kuten pelaajapalkkiot jatkaessa kasvuaan.
Lienee käynyt Suomessa selväksi, että täällä ei kyetä pyörittämään (ainakaan toistaiseksi) näin laajaa ammattimaista viihdeurheilubusinesta. Ottelutapahtumaa ei voi kehua kovin viihteelliseksi (vertaa Jenkkilä-show), vaan myytävä tuote on edelleen jääkiekko. Kun jääkiekosta on lajina pyritty tekemään viihdettä oheistapahtumiin kummemmin panostamatta, voisi luulla että seurojen omistajat sekä SM-liiga olisivat keksineet jotain "kivaa viihdettä" näille mattimöttösille, joiden houkutteluun Bluesin peliin ei riitä taistelu pisteistä JYPiä vastaan. Vaan ei. Jee, onhan siellä näitä tekstiviestipalveluita, mutta oikeaa viihdettä?
No entä se kuuluisa the tuote, jonka pitäisi olla viihdettä ja keskeinen katsojamagneetti? Eipä hyvältä näytä. Yhteiskuntakelpoisuuden - toiselta nimeltään suviurposaation - tavoittelu ryppyjä hiomalla (tappelut, kommentoinnit -> ns. ylilyönnit) ja toisaalta ammattimaisuuden tuoma "suorittaminen" pelaamisen sijaan ovat vieneet viihdetuotteelta viihteen pois. Periaatteessa seuraamme hallissa nyt kahden työpaikan välistä puulaakiottelua, jossa pelaajat ovat kieltämättä alansa "osaajia", mutta viihteen vaatima glamour on alkanut karista kuin Hytösen karisma Karita Tuomolan silmissä. Tarvitaan enemmän glamouria ja värikkyyttä eli parempia artisteja ja vähemmän roudareita stagelle, jotta mattimöttösillä olisi käypä syy pulittaa reilu kymmenen euroa urheilutapahtuman seuraamisesta.
Eli käsissämme on siis suljetun piirin viihdepaketti, josta itse pihvi eli urheiluviihde on päiväykseltään hieman vanhaa. Kysymys kuuluukin: pitäisikö keisarin lopettaa nakuilu ja lopettaa keikarointi sellaisilla vaatteilla, joiden peittävyyteen ei usko yksikään urpo? Jos urheilutapahtumaan ei saada lisää viihdettä, niin sitten on paras keskittyä siihen "osaamiseen", eli urheiluun. SM-liigan glamour on kolhiintunut parin viime vuoden tyhjennysmyynneillä reippaanlaisesti. Eli tekemällä urheilusta sekä businesta että viihdettä nuo kolme osapuolta ovat onnistuneesti kyykyttäneet toisiaan. Suomessa kaikkien seurojen resurssit eivät nyt eivätkä ehkä koskaan riitä kaikkien kolmen ominaisuuden yhdistämiseen niin, että sekä talous ja imago pysyvät kunnossa.
Siis pari askelta taakse, portit auki ja urheilullisuus takaisin. Nykyinen meininki pelastusrenkaineen ja toisaalta suurine rahoineen on jonkinlainen kommunismin ja markkinatalouden ristetytymä - aivan, kiinalaiseltahan tämä tuntuukin! Tiivistetysti: kun SM-liigan urheilutuotteesta puuttuu viihde, niin palataan takaisin urheilun pariin. Haisevilta raadoilta ei voi välttyä (se voi kopsahtaa Jyväskyläänkin), mutta toisaalta sitä maksavat katsojat haluavat nähdä. Kärsimystä ja epäonnistumisia juhlinnan ohella. Ei se raadollisuus pinnan alla ole kadonnut mihinkään. Urheilussa jonkun on pakko hävitä - "kaikki pelaa" ei sovellu isojen poikien hiekkalaatikon säännöiksi.
Vaikka olenkin ehkäpä SM-liigan pienimmän seuran kannattaja (pelaajabudjetti), niin olen avoimen liigan kannalla. Darius mainitsi mainiosti kyseessä olevan "itsensä pettäminen", jos suosikkijoukkue sätkii sarjassa vain siksi että portit on lyöty takana kiinni. Suljettu sarjahan lähti ideasta, että SM-liigaa kyettäisiin pyörittämään business/oy-pohjalta voittoa omistajille tuottaen Amerikan malliin. No, nousuvuodet ovat toistaiseksi takana ja sponssieurot ovat pysyneet ennallaan kulujen kuten pelaajapalkkiot jatkaessa kasvuaan.
Lienee käynyt Suomessa selväksi, että täällä ei kyetä pyörittämään (ainakaan toistaiseksi) näin laajaa ammattimaista viihdeurheilubusinesta. Ottelutapahtumaa ei voi kehua kovin viihteelliseksi (vertaa Jenkkilä-show), vaan myytävä tuote on edelleen jääkiekko. Kun jääkiekosta on lajina pyritty tekemään viihdettä oheistapahtumiin kummemmin panostamatta, voisi luulla että seurojen omistajat sekä SM-liiga olisivat keksineet jotain "kivaa viihdettä" näille mattimöttösille, joiden houkutteluun Bluesin peliin ei riitä taistelu pisteistä JYPiä vastaan. Vaan ei. Jee, onhan siellä näitä tekstiviestipalveluita, mutta oikeaa viihdettä?
No entä se kuuluisa the tuote, jonka pitäisi olla viihdettä ja keskeinen katsojamagneetti? Eipä hyvältä näytä. Yhteiskuntakelpoisuuden - toiselta nimeltään suviurposaation - tavoittelu ryppyjä hiomalla (tappelut, kommentoinnit -> ns. ylilyönnit) ja toisaalta ammattimaisuuden tuoma "suorittaminen" pelaamisen sijaan ovat vieneet viihdetuotteelta viihteen pois. Periaatteessa seuraamme hallissa nyt kahden työpaikan välistä puulaakiottelua, jossa pelaajat ovat kieltämättä alansa "osaajia", mutta viihteen vaatima glamour on alkanut karista kuin Hytösen karisma Karita Tuomolan silmissä. Tarvitaan enemmän glamouria ja värikkyyttä eli parempia artisteja ja vähemmän roudareita stagelle, jotta mattimöttösillä olisi käypä syy pulittaa reilu kymmenen euroa urheilutapahtuman seuraamisesta.
Eli käsissämme on siis suljetun piirin viihdepaketti, josta itse pihvi eli urheiluviihde on päiväykseltään hieman vanhaa. Kysymys kuuluukin: pitäisikö keisarin lopettaa nakuilu ja lopettaa keikarointi sellaisilla vaatteilla, joiden peittävyyteen ei usko yksikään urpo? Jos urheilutapahtumaan ei saada lisää viihdettä, niin sitten on paras keskittyä siihen "osaamiseen", eli urheiluun. SM-liigan glamour on kolhiintunut parin viime vuoden tyhjennysmyynneillä reippaanlaisesti. Eli tekemällä urheilusta sekä businesta että viihdettä nuo kolme osapuolta ovat onnistuneesti kyykyttäneet toisiaan. Suomessa kaikkien seurojen resurssit eivät nyt eivätkä ehkä koskaan riitä kaikkien kolmen ominaisuuden yhdistämiseen niin, että sekä talous ja imago pysyvät kunnossa.
Siis pari askelta taakse, portit auki ja urheilullisuus takaisin. Nykyinen meininki pelastusrenkaineen ja toisaalta suurine rahoineen on jonkinlainen kommunismin ja markkinatalouden ristetytymä - aivan, kiinalaiseltahan tämä tuntuukin! Tiivistetysti: kun SM-liigan urheilutuotteesta puuttuu viihde, niin palataan takaisin urheilun pariin. Haisevilta raadoilta ei voi välttyä (se voi kopsahtaa Jyväskyläänkin), mutta toisaalta sitä maksavat katsojat haluavat nähdä. Kärsimystä ja epäonnistumisia juhlinnan ohella. Ei se raadollisuus pinnan alla ole kadonnut mihinkään. Urheilussa jonkun on pakko hävitä - "kaikki pelaa" ei sovellu isojen poikien hiekkalaatikon säännöiksi.