Sininen tulevaisuus – uusi SMP?

  • 176 714
  • 1 042

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Iltasanomissa oli kelpo analyysi Sinisistä ja Soinista otsikolla "Keskellä Suomen hallitusta istuu sininen virtahepo".

"Soini pelasti hallituspaikat itselleen ja neljälle muulle uuvatille. Koska uuvatti kuulosti niin ikävältä, he tosin vaativat itseään kutsuttavan sinisiksi. Se on vahinko, sillä smurffit ovat kivoja ja sympaattisia otuksia.

Sinisten kannatus on mittauksissa jatkuvasti alle kahden prosentin, vaikka vaivalla saatiinkin kasaan 5 000 nimeä puolueen perustamista varten.

Sipilän hallitus seisoo sinisten 19 edustajan varassa. He ovat Soinin suuruudenajan elävä ulkomuseo. On epätodennäköistä, että kruununprinssi Terho pääsisi koskaan samoihin korkeuksiin kuin Soini suuruudenpäivinään. Sinisten kansanedustajien kainaloihin hiipii hiki. Vaalivelkoja viime vaaleistakin voi olla vielä kuittaamatta. Mistä äkkiä löydät kansanedustajan veroisen kunnolla palkatun päivätyön?"

Jutussa spekuloidaan, että pian alkavat Sinisten kansanedustajat vaalien lähestyessä liueta muihin puolueisiin, lähinnä Keskustaan tai Kokoomukseen.

Itse virtahepo hakeutunee varmaan johonkin palkkiovirkaan.
 
scholl

Jäsen
Jutussa spekuloidaan, että pian alkavat Sinisten kansanedustajat vaalien lähestyessä liueta muihin puolueisiin, lähinnä Keskustaan tai Kokoomukseen.

Niin. Tuohan on todennäköisin skenaario. Nämä Simon Elot ja kumppanit, jotka eivät muualle kelpaa, ovat se porukka, joka tuonne jää.

Jari Lindström saattaa lopettaa kokonaan politiikassa, kun hän tuli kuitenkin vähän koko touhun ulkopuolelta. Toinen vaihtoehto on se, että hän siirtyy demareihin. Muut tosiaan lähinnä keskustaan, joku ehkä kokoomukseen.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Iltasanomissa oli kelpo analyysi Sinisistä ja Soinista otsikolla "Keskellä Suomen hallitusta istuu sininen virtahepo".

Jutussa spekuloidaan, että pian alkavat Sinisten kansanedustajat vaalien lähestyessä liueta muihin puolueisiin, lähinnä Keskustaan tai Kokoomukseen.
Uuvatit ovat yrittäneet asemoida itseään konservatiivipuolueeksi Kokoomuksen ja Kepun väliin. Kun siinä ei ole tilaa niin kait uuvateista kaupunkilaisia kuten Niinistö ja Terho loikkaa Kokoomukseen ja maalaisia Kepuun. Uuvattien johtajaksi voi nousta Simo Elo, joka espoolaisena voi kuvitella perivänsä Soinin ääniä ja uusivansa näin eduskuntapaikkansa. Toki Elo uskovaisena papin poikana ja suurena Israelin ystävänä voi loikata myös kristillisdemokraatteihin.
Edit. virheen korjaus
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Persujen johtajaksi voi nousta Simo Elo, joka espoolaisena voi kuvitella perivänsä Soinin ääniä ja uusivansa näin eduskuntapaikkansa. Toki Elo uskovaisena papin poikana ja suurena Israelin ystävänä voi loikata myös kristillisdemokraatteihin.

Tarkoitit siis varmaan Elon kohdalla Sinisten johtajaksi nousemista, ei persujen? En oikein usko, että Halla-aho toivottaisi Eloa enää perussuomalaisiin takaisin saatika luovuttaisi tälle asemaansa.

Mutta näin muuten varsin oikeanlainen arvio eli joko Elo yrittää jatkaa marginaalissa Sinisten johdossa tai siirtyy vähän isompaan marginaalipuolueeseen eli kristillisiin. Epäilen kuitenkin, että vaikka Elo on nyt päässytkin hieman aiempaa enemmän esille mediassa niin ei hän tai moni muukaan loikkari eduskuntapaikkaansa enää pysty uusimaan, oli puolue seuraavissa vaaleissa mikä hyvänsä.

Terho ja Niinistö ovat todennäköisimpiä paikkojensa uusijoita jos/kun loikkaavat lähinnä Kokoomukseen. Lindström todennäköisesti lopettaa kuten yllä scholl arveli, ja Soini odottelee uutta hillotolppaa palkkioviran muodossa. Sinisillä oli joku muukin ministeri tällä hetkellä, nimi ei muistu mieleen eivätkä saavutukset joten tuskin jatkopaikkaa heruu ellei Kepun riveistä sitten.

Edit: Se oli tietysti Pirkko Mattila, nyt muistui nimi mieleen. Mieleenpainuvat saavutukset eivät erityisesti muistu vieläkään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen erittäin hämmästynyt, jos yksikään sinisistä uusii eduskuntapaikkansa. Soini ehkä voisi, mutta sehän on lähdössä hillotolppaa nuolemaan.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olen erittäin hämmästynyt, jos yksikään sinisistä uusii eduskuntapaikkansa. Soini ehkä voisi, mutta sehän on lähdössä hillotolppaa nuolemaan.

Kaipa joku Terho sentään sen verran ääniä saa kerättyä? Oletan, että ns. terholaisia kannattajia on kuitenkin sen verran vielä jäljellä PS-puheenjohtajakisan jäljiltä, että he kaikki eivät ole kaikonneet. Luultavasti Terhokin joutuu vielä kerran vaihtamaan puoluetta, sillä 1,3% puoluekannatuksella ei montaa eduskuntapaikkaa (jos yhtään) oteta.

Muiden osalta Jussi Niinistö voisi ehkä saada ääniä riittämiin jos äänestäjiin iskee dementia. Loput loikkarit unohtuvat pian vaalien jälkeen samalla kun Sininen Tulevaisuus muuttuu Harmaaksi Menneisyydeksi.

Soini oli jotain epämääräisiä vihjaillut, että ehkä osallistuisi sittenkin vielä vaaleihin, mutta tämä lienee vain paskapuhetta jolla hän yrittää siirtää huomiota pois hillotolpan etsiskelystään.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Otetaan. Voivat ryhtyä vaaliliittoon toisen Helsingissä huonosti pärjäävän puolueen eli Keskustan kanssa.

Viime eduskuntavaaleissa Keskusta sai Helsingistä läpi yhden kansanedustajan eli Olli Rehnin, joka sai 6837 ääntä. Varalle jäivät Paula Lehtomäki ja Pekka Puska. Yhteensä kepu sai Helsingissä 7,2% äänistä (lähteenä Vaalikone). Varasijan varasijaltakin voi tietysti päästä, onhan Puskakin nyt eduskunnassa, eli mahdollisen vaaliliiton myötä Terho voi paikan saada.

Terho voi saada henkilökohtaisesti edelleen paljon ääniä, saihan hän viime kerralla 10 067 ääntä. Toisaalta silloin hän oli perussuomalaisten "kruununprinssi", nyt hän on loikkaripetturi ja marginaaliporukan rivijäsen.

Ainakaan minulle ei tulisi mieleenkään koskaan äänestää enää toiste sellaista ehdokasta joka loikkaisi kesken kaiken toiseen puolueeseen (oli hän mistä puolueesta hyvänsä ja loikkaisi mihin puolueeseen hyvänsä), joten uskon tämän kymppitonnin äänimäärän sulavan melkoisesti, oli Terho sitten minkä puolueen ehdokas hyvänsä ensi vaaleissa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Terho voi saada henkilökohtaisesti edelleen paljon ääniä, saihan hän viime kerralla 10 067 ääntä. Toisaalta silloin hän oli perussuomalaisten "kruununprinssi", nyt hän on loikkaripetturi ja marginaaliporukan rivijäsen.

Boldaus oma. Sampo Terho on yhdistyksen puheenjohtaja ja on ilmoittanut, että on käytettävissä puolueen puheenjohtajaksi. Uskon, että Terho pääsee vaikka sinisistä läpi, joskin haastavampaa se on kuin Perussuomalaisista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mjöö. Persujen kannatus oli jotain yli 15 % kun Terho viimeksi sai 10 000 ääntä eikä Halla-Aho ollut kilpailemassa äänistä muistaakseni. Sinisten kannatus on nyt jotain alle 2 % ja Halla-Aho tulee samoille apajille, joten Terhon mahdollisuudet pääst lähellekään samoja lukemia tai edes valituksi ovat todella pienet.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olen yllättynyt, jos Sininen tulevaisuus saa ainuttakaan ehdokasta eduskuntaan tulevissa eduskuntavaaleissa. Ryhmän isoin nimi, Soini, on tuohon mennessä lähtenyt Britteihin, eikä Terhosta (Elosta puhumattakaan) ole tuota aukkoa täyttämään. Uusi loikkaaminen houkuttelee varmasti montaa kansanedustajaa, saas nähdä kuka avaa pelin.
 
scholl

Jäsen
Boldaus oma. Sampo Terho on yhdistyksen puheenjohtaja ja on ilmoittanut, että on käytettävissä puolueen puheenjohtajaksi. Uskon, että Terho pääsee vaikka sinisistä läpi, joskin haastavampaa se on kuin Perussuomalaisista.

Niin. Paljon riippuu jalkatyöstäkin. Ministeri, joka viitsii tavata riittävästi kansalaisia turuilla ja toreilla, pääsee melko todennäköisesti läpi. Jotenkaan en usko, että mitkään uusnatsit äänestivät Terhoa, joten ei se hänen henk.koht. äänimääräänsä välttämättä niin paljon pudota. Hän kantaa hyvin pientä syyllisyyttä siitä, että oli kylähullujen puolueessa aikaisemmin.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Minä pidän luultavampana sitä että Sampo Terho ei tule valituksi eduskuntaan seuraavissa vaaleissa kuin sitä että valittaisiin. Tietty kaikki on pelkkää arvelua mutta oletan Terhon äänestäjien koostuneen pääosin ihmisistä jotka ajattelee "äänestetään nyt tuota kun Halla-ahoa ei voi äänestää, tämä kaverihan ajaa samoja asioita ja on siis hyvä tyyppi". Lasken Terhon henkilöksi jota ei ikinä olisi valittu mihinkään ilman Halla-ahon pohjatyötä, tämä hieman liioitellusti sanottuna mutta silti sinnepäin.

Periaatteessa Terhon ja puoluekaveriensa mahdollisuudet eivät niinkään ole siinä mitä he tekevät taikka puhuvat vaan siitä mitä Persut tekee. Persujen olisi onnistuttava toimimaan niin että äänestäjänsä kääntäisivät heille selän ajatellen että tuota porukkaa ei vaan voi äänestää. Vaikea kuvitella mitä se tekeminen voisi olla kun Persuilla ei ole hallitusvastuuta. Jonkun "hakkaraisen" tai "varavaltuutetun" somemöläytykset tai muut hölmöilyt ei taida riittää koska senkaltaiset temput tuntuu häiritsevän kaikkia muita enemmän kuin niitä jotka äänestää Persuja.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Minä pidän luultavampana sitä että Sampo Terho ei tule valituksi eduskuntaan seuraavissa vaaleissa kuin sitä että valittaisiin. Tietty kaikki on pelkkää arvelua mutta oletan Terhon äänestäjien koostuneen pääosin ihmisistä jotka ajattelee "äänestetään nyt tuota kun Halla-ahoa ei voi äänestää, tämä kaverihan ajaa samoja asioita ja on siis hyvä tyyppi". Lasken Terhon henkilöksi jota ei ikinä olisi valittu mihinkään ilman Halla-ahon pohjatyötä, tämä hieman liioitellusti sanottuna mutta silti sinnepäin.

Tämä on hyvä näkökulma, joskin itse näen nimenomaan siten, että Terhon äänestäjät ovat tietoisesti välttäneet Halla-ahon äänestämistä ja eivät koe mitään hengenheimolaisuutta Halla-ahoon. Täten en myöskään suoralta kädeltä osta, että ilman Halla-ahoa Terho ei omaa äänisaalistaan kerännyt, joskin uskon Halla-ahosta olleen enemmän toki hyötyä kuin haittaa, koska juuri kuten sanoit, joillekin Perussuomalaisillekin Halla-aho on turhan radikaali vaihtoehto. Mutta anyway, pointtiin, ja se oli se, että uskon Terholle menneen paljon sellaisia ääniä ihmisiltä, jotka eivät koe suoranaista halua äänestää Keskustaa tai etenkin Kokoomusta, heille Terho on tarjonnut välimallin ratkaisun, jossa on saanut hieman enemmän maahanmuuttopolitiikkaa ja vähän vähemmän maalaisuutta kuin Keskustasta ja vähemmän talouspoliittisesti oikealla olevan vaihtoehdon.

Koen, että PS:n hajoaminen selkeytti äänestäjän oikeusturvaa nyt, kun Elovaaran, Jussi Niinistön tai Sampo Terhon kaltaiset poliitikot ovat eri puolueessa kuin Hakkarainen, Packalen ja Immonen. Tämän takia toivon tälle Terhon puolueelle edes sellaista menestystä, että pysyvät pinnalla, koska tuovat yhden vaihtoehdon lisää, vaikkakin markkinarako heillä on äärimmäisen pieni.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Annan tunnustukseni myös viestisi sille osuudelle jonka leikkasin pois. Kuitenkin kommentoin vain tuota jälkiosaa:
Koen, että PS:n hajoaminen selkeytti äänestäjän oikeusturvaa nyt, kun Elovaaran, Jussi Niinistön tai Sampo Terhon kaltaiset poliitikot ovat eri puolueessa kuin Hakkarainen, Packalen ja Immonen. Tämän takia toivon tälle Terhon puolueelle edes sellaista menestystä, että pysyvät pinnalla, koska tuovat yhden vaihtoehdon lisää, vaikkakin markkinarako heillä on äärimmäisen pieni.
Tässä yhteydessä en laske Niinistöä enkä varsinkaan Terhoa samaan kategoriaan kuin Elovaara. Ajatusleikkinä se että jos Halla-aho olisi valittu Persujen puheenjohtajaksi aikana jolloin puolue on oppositiossa, pidän täysin mahdollisena että Elovaara olisi loikannut puolueesta pois ja tästä syystä, Niinistö ja/tai Terho tuskinpa vain, mielikuvitukseni ei yllä mittoihin jossa tuollaista olisi tapahtunut. Tosin asiassa on monia muitakin muuttujia jotka vaikuttaa kokonaisuuteen ja jotka olisivat voineet olla toisin tuona kuviteltuna oppositio-hetkenä kuten se että varapj-paikoille olisi ehkä valittu juurikin porukkaa Terho, Niinistö, Simon Elo.

Siitä lienemme samaa mieltä että sekä Terhon että Niinistön valinta eduskuntaan jatkossa olisi ollut suuremmillaan jos olisivat pysyneet Persuissa, nyt ne ovat huonontuneet. Edelleen arvelen että kaksikon mahdollisuudet tulla valituiksi jatkossa ovat parempia Kokoomuksen listoilta (sekään ei ole valinnan tae, sille listalle kaksikko toki halutessaan pääsee) kuin SiTu:n listalta.

Mutta noin yleensä en pidä Persujen nykyistä puoluejohtoa tai muuta puolueeseen liittyvää esteenä sille etteikö Sampo Terho tai Jussi Niinistö olisi voineet jäädä puolueeseen ja olisivat siellä pystyneet harjoittamaan haluamansa kaltaista politiikkaa. Nyt vaan kävi näin että Halla-aho esikuntineen ei kelvannut kaksikolle Sipilä - Orpo. Ainakin Sampo Terholla on käsittääkseni huomattavasti asuntolainaa ja en usko että hälle tai J. Niinistölle on luvassa "hillotolppaa". Kukin voi sitten valita oman suosikkinsa syyksi miksi miehet kuitenkin tekivät sen mitä tekivät, voiko kyseessä olla jopa Simon Elon mainitsema "halu pelastaa isänmaa uhraamalla mahdollisesti jopa oma tulevaisuus". Minulle asia ei ole mitenkään selvinnyt. Kaikkien mahdollisuuksien joukossa pidän yhtenä aitona mahdollisuutena sitä että Juha Sipilä ja Petteri Orpo olisivat hyväksyneet hallitukseen Jussi Halla-ahon johtamat Persut jos heillä ei olisi ollut varmuutta siitä että puolueesta loikkaa 20 ministeriä. Yksi ihminen on olemassa, jolle Halla-ahon Persujen hyväksyminen hallitukseen olisi ollut todella huono juttu: Timo Soini.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Harvoja asioita mitä ei oikeasti pysty katsomaan tv:stä vaikka yrittäisi, tämä menee kirkkaasti siihen kategoriaan.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Siitä lienemme samaa mieltä että sekä Terhon että Niinistön valinta eduskuntaan jatkossa olisi ollut suuremmillaan jos olisivat pysyneet Persuissa, nyt ne ovat huonontuneet. Edelleen arvelen että kaksikon mahdollisuudet tulla valituiksi jatkossa ovat parempia Kokoomuksen listoilta (sekään ei ole valinnan tae, sille listalle kaksikko toki halutessaan pääsee) kuin SiTu:n listalta.

Turun Sanomissa oli eilen artikkeli, jossa mainittiin osan Sinisten kansanedustajista antavan julkisen suoran tukensa Sauli Niinistölle presidentinvaaleissa. Näiden herrojen voi olettaa siirtyvän ensi vaaleissa Kokoomuksen riveihin.

Kyseessä siis kansanedustajat Kaj Turunen, Kari Kulmala, Vesa-Matti Saarakkala ja Kimmo Kivelä. Myös Maria Lohela on aiemmin ilmoittautunut Niinistön tukijaksi, samoin Martti Mölsä, joka nyt ilmoittikin pitävänsä salaisena tietona ketä äänestää.

Simon Elokin kannattaa Niinistöä ja allekirjoitti Niinistön kannattajakortin, mutta siinä oli kyseessä ovela poliittinen vaihturi, vähän kuin lätkäkorteissa:
"Elo on kertonut Verkkouutisille, että hän sai "vaihtokaupassa" allekirjoituksen sinisten kannattajakorttiin, jotta yhdistys pääsisi puoluerekisteriin. Perjantai-illan Pressiklubi-ohjelmassa Elo kertoi kannattavansa Niinistöä seuraavaksikin presidentiksi."

Nämä avoimesti Saukin tueksi asettuneet herrat (plus yksi rouva) ovat aika vahvoilla siirtymään Kokoomukseen, osa saattaa siirtyä myös keskustaan. Elo luultavasti saattaa jäädä eduskuntaryhmän puheenjohtajana uppoavaan laivaan ja vajota poliittiseen merenpohjaan eduskuntavaalien jälkeen.

Terhon äänestäjien kohdalla täytyy muistaa myös se, että aikoinaanhan Halla-aho suositteli Terhon äänestämistä ja tavallaan "testamenttasi" äänensä Terholle, jonka piti olla Halla-ahon suosiman linjan eli ns. nuivien edustaja - niin kuin hän olikin kunnes kelkka kääntyi ja isompi valta alkoi kiehtomaan Soinin kruununperillisenä.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Turun Sanomissa oli eilen artikkeli, jossa mainittiin osan Sinisten kansanedustajista antavan julkisen suoran tukensa Sauli Niinistölle presidentinvaaleissa. Näiden herrojen voi olettaa siirtyvän ensi vaaleissa Kokoomuksen riveihin.

Kyseessä siis kansanedustajat Kaj Turunen, Kari Kulmala, Vesa-Matti Saarakkala ja Kimmo Kivelä. Myös Maria Lohela on aiemmin ilmoittautunut Niinistön tukijaksi, samoin Martti Mölsä, joka nyt ilmoittikin pitävänsä salaisena tietona ketä äänestää.

Tämähän on "mielenkiintoista". Tuon porukan tuki-ilmoituksella ei tietenkään ole mitään merkitystä vaalien lopputulokseen joten tekivätkö he ilmoituksen siksi että hyötyisivät siitä itse jollakin tavalla? Mietin sellaista että SiTun kansanedustajista muiden paitsi ministerien sekä kolmikon Elo, Elovaara sekä Saarakkala kannattaisi taktisista syistä ilmoittaa kannattavansa Huhtasaarta. Sitten seuraavien ek-vaalien alla voisivat yrittää tarinaa tyyliin "olin mielessäni koko ajan Persu mutta halusin pelastaa sänmaamme ja estää hallituksen kaatumisen" ja tämän tarinan turvin yrittää uudelleen PS:lle ehdokkaiksi joka edelleenkin olisi se leiri josta todennäköisimmen selviäsivät eduskuntaan.

No Terho ja J. Niinistö ei tietenkään voi käyttää tuota selitystä, heidän kohdallaan ei mene läpi. Voisivat kai loikata Kokoomukseen jo nyt mutta pitäähän SiTu:n hallituksessa pysyä, jos ei muusta syystä niin Timo Soinin takia.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Tässä yhteydessä en laske Niinistöä enkä varsinkaan Terhoa samaan kategoriaan kuin Elovaara. Ajatusleikkinä se että jos Halla-aho olisi valittu Persujen puheenjohtajaksi aikana jolloin puolue on oppositiossa, pidän täysin mahdollisena että Elovaara olisi loikannut puolueesta pois ja tästä syystä, Niinistö ja/tai Terho tuskinpa vain, mielikuvitukseni ei yllä mittoihin jossa tuollaista olisi tapahtunut. Tosin asiassa on monia muitakin muuttujia jotka vaikuttaa kokonaisuuteen ja jotka olisivat voineet olla toisin tuona kuviteltuna oppositio-hetkenä kuten se että varapj-paikoille olisi ehkä valittu juurikin porukkaa Terho, Niinistö, Simon Elo.

Olen samaa mieltä, että eri olosuhteissa Halla-ahon valinta, ei välttämättä olisi ollut Terholle ongelma. Mutta alusta pitäen olen kuulunut siihen vähemmistöön, jotka ovat löytäneet Terhon ja Halla-ahon politiikasta eroja jo ennen pj-vaaleja. Tällöinhän pj-vaalien aikaan paljon puhuttiin, että ihan sama kumpi valitaan, kun ovat niin samanlaisia, itse olin eri mieltä ja todistusaineistoa löytyy Perussuomalaisten ketjusta tältä palstalta. Eli siis, itse olen aina nähnyt Halla-ahon ja Terhon sekä Halla-ahon ja Niinistön politiikassa eroja. Terhoa pidän yleispoliitikkona, kun taas Halla-aho ja Niinistö ovat vahvasti profiloituneet yhteen, toisistaan eroavaan, osa-alueeseen.

... pidän yhtenä aitona mahdollisuutena sitä että Juha Sipilä ja Petteri Orpo olisivat hyväksyneet hallitukseen Jussi Halla-ahon johtamat Persut jos heillä ei olisi ollut varmuutta siitä että puolueesta loikkaa 20 ministeriä.

Itse olen suhteellisen varma, että Orpolle olisi käynyt kaikki vaihtoehdot, sillä kannatus Kokoomuksella on gallupien mukaan hyvällä tasolla, joten uudet vaalit tai nykyinen soten valinnanvapauslain vieminen eteenpäin olisi molemmat varmasti sopineet, koska mikäli uusiin vaaleihin oltaisiin menty, olisi Kokoomus nostanut valinnanvapauslain jälleen esiin sotesta neuvoteltaessa. Sen sijaan Keskustan neuvotteluasemat olisivat Soten kannalta huonontuneet oleellisesti ja nykyisen kaltainen sote ei tulisi toteutumaan uuden hallituksen myötä. Mutta on totta, että suurin häviäjä olisi ollut ja oli Timo Soini. Nythän Soini hoiti tilanteen yllättävällä tavalla kotiin, siitä pisteet hänelle.
 
Tämä on mielestäni hyvä huomio, liittyen Petteri Orpoon, ja viestisi luettuani ilmoitan että nyt olen enemmän sitä mieltä mitä tuossa kerrot kuin sitä mitä itse aiemmin kirjoitin. Uusien vaalien myötä Kokoomus olisi vahvistunut ja Orposta olisi luultavasti tullut pääministeri mutta riski ja vaiva olisivat silti olleet olemassa.
Tuo kolmikkoon Halla-aho, Terho, Niinistö kirjoittamasi analyysi on myöskin hyvä mutta edelleen olen sitä mieltä että toisissa olosuhteissa Halla-ahon johtama Persut olisi kelvannut sekä Terholle että Niinistölle ainakin siinä määrin etteivät olisi loikanneet puolueesta pois.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Tuo kolmikkoon Halla-aho, Terho, Niinistö kirjoittamasi analyysi on myöskin hyvä mutta edelleen olen sitä mieltä että toisissa olosuhteissa Halla-ahon johtama Persut olisi kelvannut sekä Terholle että Niinistölle ainakin siinä määrin etteivät olisi loikanneet puolueesta pois.

Ja minä kyllä ostan tämän mielipiteen. Uskon myös, että toisissa olosuhteissa Terho ja Niinistö olisivat edelleen Halla-ahon johtaman puolueen riveissä, kun nyt asiasta mainitsit.
 
scholl

Jäsen
Itse olen suhteellisen varma, että Orpolle olisi käynyt kaikki vaihtoehdot, sillä kannatus Kokoomuksella on gallupien mukaan hyvällä tasolla, joten uudet vaalit tai nykyinen soten valinnanvapauslain vieminen eteenpäin olisi molemmat varmasti sopineet, koska mikäli uusiin vaaleihin oltaisiin menty, olisi Kokoomus nostanut valinnanvapauslain jälleen esiin sotesta neuvoteltaessa.
Tämä on mielestäni hyvä huomio, liittyen Petteri Orpoon, ja viestisi luettuani ilmoitan että nyt olen enemmän sitä mieltä mitä tuossa kerrot kuin sitä mitä itse aiemmin kirjoitin. Uusien vaalien myötä Kokoomus olisi vahvistunut ja Orposta olisi luultavasti tullut pääministeri mutta riski ja vaiva olisivat silti olleet olemassa.

Ei sieltä nykyisen Valtiosäännön aikana olisi uusia vaaleja tullut tuossa vaiheessa. Ensin olisi yritetty saada kasaan hallitus, johon tulevat rkp ja KD. Sen llisäksi olisi saattanut olla jotain loikkaajia persuista kokoomukseen ja keskustaan. Siinä kokoomus olisi hävinnyt sen, että KD olisi pysäyttänyt alkoholilain. Toinen vaihtoehto Sipilälle olisi jäänyt se, että jos kokoomus kyllästyy, niin tekisivät punamultahallituksen ja vasta jos se epäonnistuisi, tulisi uudet vaalit. Itse olen kuitenkin 99% varma, että jos Uutta Vaihtoehtoa ei olisi syntynyt, niin meillä olisi kesk.+kok.+rkp+KD hallitus.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ilahduttavaa, että Sinisten kannatus vain jatkaa laskuaan, nyt lukemat olivat huimat 1,3% Ylen uusimmassa gallupissa.

Vielä vähän alaspäin, niin saadaan Sinisistä aito "prosenttijengi". Voisivat sen jälkeen hankkia vaikka 1%-nahkaliivit niin voisivat sopia muiden jengien joukkoon.

On kyllä demokratian kukkanen, että prosentin kannatuksella on viisi ministeripaikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös