Ilmoitukset

Nimimerkki Lätkä huilaa seuraavan kuukauden sääntöjen 5§:n ja 9§:n perusteella. Nimimerkin aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki nummenkallio huilaa kaksi viikkoa sääntöjen 4 ja 9§:n perusteella.

Nimimerkki bebeto huilaa kuukauden sääntöjen 7§:n perusteella.

Silloin harvoin, kun ketuttaa...

Viestiketju osiossa 'Lukko' , aloittajana Olkku, 25.01.2011 klo 21.03.

  1. Olkku Jäsen

    Tuolla KalPan puolella näyttää olevan vitutusketju, mutta meillä ei sellaista tarvita. Voimme kuitenkin tuoda sekalaisia tuntemuksiamme tähän topiciin, silloin harvoin jos joku sattuu ketuttamaan ja ketutuksen aihe liittyy suosikkijoukueeseemme.

    Minua ketutta tällähaavaa, ettei joukkue tunnu olevan oikein kenenkään käsissä. Yhteenkään pelaajaan ei voi luottaa, että suoritustaso olisi tasainen, edes kahta perättäistä vaihtoa. Myöskin se ketuttaa, että taaskin katsellaan keväämmällä, kun tosipelit alkaa. Myös valmennusjohdon kliseet pressissä ketuttavat.

    Mua vituttaa, että olen syntynyt Lukkofaniksi.

    Jos palstaveljillä on jotakin sydämensyrjällä, niin olkaa hyvät.
     
  2. 1936 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    pitkällä lomalla
    Hyvä ketjunavaus. Mielellään kaikki vitutukset tänne ettei tarvitse kaikkia ketjuja floodata. Enkä tarkoita siis asiallisia avautumisia.

    Vähän sama fiilis kuin Olkulla, että hiukan on jotenkin irtonainen tuo lauma pelaajia. Ei niinkään joukkue. Tänäänkin kyllä ok peliä, mutta muutama munaus ja nyt sitten petti tähän astisista varmin osa-alue. Jotenkin tämän kauden Lukkoa : jos toimii 3-4.kentät niin 1. ketju kusee. Jos toimii puolustus niin maalivahti kusee. Jos kaikki toimii niin se toimii yhden erän.
     
  3. Nimetön Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko, Jets, Maajoukkue
    Vituttaa koko Rauma ja Lukko.

    Kaikki puitteet SM-Liigan täydelliseen dominoimiseen, mutta vuodesta toiseen perseillään. Rauman Lukon johto on tällähetkellä ylivoimaisesti SM-Liigan paskin. Miksi? Suomen Toronto. Ei kahta sanaa.

    Tosin Rauman Lukko eikä tämän palstan kaikki lukko-fanit ansaitse mestaruutta, koska täällä ollaan selkäänpuukottajia pahimmasta päästä. Yhtään ei ole liioiteltua, kun väitetään Rauman olevan ylivoimaisesti vittumaisen ja paineellisen paikka pelata ja kun peli kulje, saat kokea koko kanaali-kylän vihat.
     
  4. carr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko, Peter Forsberg
    Henkilökohtaisesti ketuttaa se että, huomenna luetaan taas lehdistä Uraman tiukka analyysi. Paikkoja oli mutta viimeistely ontui, ei ollu pojat motivoituneita pelaamaan eli samaa paskaa mitä ollaan kauden alusta asti kuultu.

    Ei nuo peliesityksetkään enään niin paljon harmita. Alkaa tottumaan jo. Mutta noi Uraman viiltävät analyysit sitäkin enemmän.

    Se vielä harmittaa, kun isä vei nappulana jäähallille katsomaan Lukon pelejä. Sitä on tullut jatkettua nyt sellaset 25 vuotta. Nyt olen tehnyt samanlaisesti oman tyttäreni kanssa eli siirtänyt kyseisen vitutuksen aiheen seuraavalle sukupolvelle.
     
  5. #16 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Samalla vois Positiivisuus-ketjun nimenkin vaihtaa: "Silloin vielä harvemmin kun ei ketuta" ketjuksi..
    Nyt alkaa vahvasti tuntumaan siltä (vaikka viidentenä ollaankin), että ei tämä(kään) kausi anna yhtään mitään. Oikeastaan koko kausi on ollut aikalailla pannukakku jo tähän mennessä. Vielä sen voi pelastaa, mutta omaa uskoa on jo viimeiset kaksi-kolme viikkoa koeteltu... Nyt viimeiset seitsemän peliä on tuonut peräti kaksi voittoa ja viisi tappiota.
     
  6. Olkku Jäsen

    Päivän sai nautiskella puolustuksen vahvistamisesta. No, eiköhän Seitsosen sopimus ole ostettavissa ulos, missä sitten onkaan :)

    Kerrankin muuten ammattimaista toimintaa toimistolta. Järjästettiin lääkärintarkastus jossa todettiin, ettei kannata rikkinäistä miestä hommata. Mistä ne olis voinu etukäteen tietää onko kaveri pelikuntoinen vaiko eikö ole? Agentin myyntipuheiden varassa olleet.

    Ketuttaa.
     
  7. Trekolmestar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lainaus:
    Mistäpä sen nyt olisi voinut tietää. Edellisessä pelissään tammikuun puolivälissä maalin tehnyt ja lähes 23 minuutin peliajan kellottanut pakki ei kuudessa seuraavassa pelissä mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Pitäisiköhän tuon soittaa kelloja? Positiivista toki, että Krstev käytettiin lääkärintarkastuksessa, eikä palkattu vahvistusta sairastuvalle.
     
  8. Korinekki Jäsen

    Kyllähän itseäni vituttaa tässä eniten se, että Krstev olisi voinut olla kova lenkki tuohon pakettiin. Ja sekin vituttaa, että joukkuetta ei vahvistettu vaikka selkeästi sille olisi ollut tarvetta.
     
  9. Olkku Jäsen

    Lainaus:
    Ilman muuta. Taas kerran möhlittiin oikein kunnolla. Ei voi kun kiukutella toimiston touhuja. Heille on kuitenkin annettu rehellisesti viimeisimmät tiedot terveystilanteista ja Sutena ollaan oltu kyttäämässä viimeisten pelien peliaikoja.

    Olisko kuitenkaan ? Siinä vaiheessa kun pelaajaa on tarjottu, olisko kuitenkaan kukaan katsonut mitä hän on viimeisen kuuden ottelun aikana tehnyt? Eiköhän kokonaisuutta seurailla ja nyt "vahingossa" tehtiin lääkärintarkastus.
     
  10. Roku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lainaus:
    Niin. On hyvä kysyä että kuka tarkisti nuo Krstevin statsit viimeisten pelien osalta siinä välissä kun nämä kaksi asiaa uutisoitiin: hänen sopimuksena Lukkoon ja sen purkautuminen.

    En minä ainakaan tarkistanut mitä hän viime peleissä on tehnyt, vaikka muuten tässä kotilaisena ollessa en muuta teekään kuin päivät pitkät surffailen eri maiden jääkiekkosarjojen sivuilla ja käyn läpi tilastoja sun muita. Ei tullut mieleenkään katsoa koska Krstev on viimeksi pelannut, vaikka päivällä hänen tilastojaan palstalle linkittäessä toki sen huomasinkin että hän on seuransa 49 tai 50 pelistä pelannut "vain" 43. Ei tullut mieleenkään tsekata että koska hän ne kuusi peliä on huilannut.
     
  11. hjalmar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
    Lainaus:
    Tämä veetutus monsieur Enkeli Krstevin osalta on aika teoreettista siinä mielessä, ettei häntä koskaan nahty Lukon paidassa. Tietysti jos haaveillaan, että monsieur olisi aina askissa säästänyt meiltä takaiskuilta, päästään tietty helposti hurmioon.

    Epäilen vahvasti, että Lukkoa joku kusetti. Oliko se tämä ryssän seura tai agentti, en tiedä. Mutta ollaan nyt kuitenkin paremmalla mielellä siihen nähden, että parin kolmen normaalipelin jälkeen hän olisi ollut jo telakalla.

    Ainakin Lukko yritti, mutta monestakin eri syystä, suuri kala ui ohi verkon.
     
  12. Siklenka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Ketuttaa, kun Sopanen ui ohi verkon, olisi saatu uusi vitsi jo kuluneen Seitsos-släpäleisonin tilalle. Ketuttaa myös se ettei ollut plan B.tä ja että varmat nimet Mäntymaa ja Seikola jäi jälleen tulematta...
     
  13. Olkku Jäsen

    Katselin nelosen sivulta eilisen TPS ottelun maalikoosteen ja alkoi taas ketuttamaan. Suurin ketutuksen aihe lienee Micke Nylander. Mulkku.
     
  14. EddieE Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko
    Aina kun on ollut se fiilis, että nyt tämä tästä lähtee niin.... vitut. Joka ikisen valoisan hetken on päättänyt eilisen kaltainen mahalasku. Tämä kevät nyt kai sitten mennään näillä. Joukkue menee niin pitkälle kuin sen pelaajia kiinnostaa. Saas nähdä kiinnostaako.
     
  15. Nimetön Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko, Jets, Maajoukkue
    - Olemme täysin tavoitteemme mukaisessa vauhdissa, joten kaikki valmentajaspekulaatiot ovat täysin turhia, Rajala sanoi. Raumalainen.fi 4.2.2011

    Hyi vittu mitä kommenttaja. Lähde Timo menee, sut on nähty.
     
  16. Eino_Mies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lainaus:
    Laitetaan vielä Nimettömälle ja muillekin muistutus, että maanantaiaamuna klo 8 jälkeen Radio Ramonassa aukeaa "Suuri jääkiekkoaiheinen oksennuslaari".

    Fanit voivat vaatia päitä vadille ja syyllisiä vastuuseen puhelimitse sekä sähköpostilla. Eli nyt on erinomainen tilaisuus hakea vastauksia tähän tuttuun kysymykseen: Miksi raumalainen kiekkokevät uhkaa tänä(kin) vuonna päättyä kaikkien aikojen mahalaskuun/katastrofiin/sukellukseen?

    Studiossa ovat UR:n päätoimittaja Janne Rantanen, LS urheilun esimies Marko Leppänen, ja Ramonan selostajalegenda Risto Leino.
     
    Viimeksi muokattu: 13.02.2011 klo 20.16
  17. Roku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Nyt siellä voi olla ihan hyvääkin keskustelua kun mukana ei ole ketään Lukon herraa kieltäytymässä kommentoimasta. Pistäkääpä johonkin sopivaan ketjuun sitten parhaat palat tuosta ohjelmasta, jää meinaan multa kuuntelematta tuo suora lähetys.
     
  18. -backley- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    L U K K O
    Aiheen vierestä mennään ja rajusti mutta Rokun toivomuksen lisäksi sinne Ramonan suuntaan (Anzu tai joku muu guru) sellanen, että tuollaisen voisi ihan hyvin laittaa a) myös nettiin suorana ja b) jälkikuunneltavaksi johonkin tyrkylle. Podcast tai joku mikä vaan. Tuollaisen intensiivisen kiekkokeskustelun voisi käydä ilman taukohumppaa niin musiikin tekijänoikeudet ainakaan harais vastaan vaikka netissä kuuluiskin, sitä en tiedä onko siinä vielä muuta joka haraa...
     
  19. Jerry100 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vihdoin Oranssi
    Noniin, tulikos sieltä mitään ihmeellistä?
    Vai oliko kaikilla jeesjees meininki ja hyssyteltiinkö asioita?
     
  20. friikki Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lukkomaniassa puutarhuri niputti aamun radiokeskustelun hienosti. Käykääs siellä lukemassa. En nyt pysty linkkiä pistämään, kun halvalla kännykällä näpyttelen.
     
  21. Eino_Mies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Lainaus:
    Ohjelma kuultiin aamu 8-9 välillä, mukana tietysti musiikit ja mainoskatkot, joten mikään suuri jääkiekkokeskustelu se ei kyllä ollut. Toki herrat Leino, Leppänen ja Rantanen kävivät asiantuntemuksella läpi Lukon kautta ja arvioivat tulevaa. Ei mitää hyssytelty ja Leppänen sanoi suoraan että välieriin ei tänä keväänä päästä.

    Lähetykseen ei tullut ainuttakaan puhelua, ja yksi sähköpostikin vain luettiin. Sitä en tiedä oliko studiokolmikko jo ennalta käynyt läpi kuuntelijapalautetta, mutta enimmäkseen vaikutti siltä että toimittajat rupattelivat keskenään.
     
  22. Roku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Mulla olisi ollut kysymyksiä paljonkin mutta toimittajat eivät olisi olleet niille oikea kohde vaan lähinnä Rajala ja Urama, ja varsinkin ensinmainitun kohdalla ne kysymykset olisivat olleet sellaisia ettei niitä radiossa olisi luettu eli vittuilua ja tyhmäksi haukkumista, jätin ne sitten suosiolla lähettämättä toimittajillekin kun eivät he niihin olisi voineet vastata.

    Trekolmestar kirjoitti Lukkomaniaan varmaan kaiken sen mitä äijät siellä juttelivat. Ei siellä mitään järisyttävää asiaa ollut tullut esille, samoja hyvin pitkälti mitä mekin näillä palstoilla vatvotaan. Kauden päätyttyä sama kolmikko pistää kuulemma Ramonassa kauden pakettiin.
     
  23. psychodad Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lukko, Hal Gill
    Saas nahda paljonko vaikuttaa lukon ja median suhteisiin taas tuokin ohjelma, epailen ettei JR ole penkin takana kauheasti enaa kun uskalsi kommentoida ettei mitaan tapahtunut TPS ottelussa vaikka peli meni ihan pain persetta. Lukolla on ollut pahana tapana antaa medialle satikutia kun kehtaavat lahtea kritisoimaan. Toivottavasti ovat organisaationa kasvaneet niin paljon etta kritiikkia ei enaa yriteta vaimentaa vaan poistaa kritiikin aiheet.
     
  24. Eino_Mies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Aamun radiokeskustelussa etenkin Janne Rantasen tämä kommentti jäi mieleen:

    "Fanin kuuluu kannustaa huonoinakin aikoina eikä naputella negaviestejä tekstaripalstoille. Sellainen ei ole enää fani, vaan lähinnä pelkkä asiakas".

    Raumanseutulaisilla on ehkä vuosien mittaan kehittynyt sellainen suhde Lukkoon, että kannustamisen sijaan ollaan vain asiakkaita, jotka vaativat rahoille vastinetta. Maksavalla yleisöllä on toki siihen oikeus, mutta samaan aikaan ne todelliset fanit ovat jääneet johonkin pimentoon, tai ainakaan heidän ääntänsä ei juuri kuulla. Ei netti/tekstaripalstoilla, eikä liion kotiotteluissakaan.

    No, ehkä Jatkoajassa on yhä kirjoittajia jotka myöntävät olevansa faneja, mutta niitä Rantasen tarkottamia asiakkaita taitaa olla jo enemmistö nimimerkeistä.

    Vierasotteluissa kiertää edelleen pieni mutta sitkeä joukko uskollisia lukkofaneja, jollaisia saisi olla enemmänkin.
     
    Viimeksi muokattu: 14.02.2011 klo 19.12
  25. Jukan takahiukset Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rauman Lukko
    Ensi vuonna tulee 30 vuotta, kun ensimmäisen kerran olin jäähallissa Lukon pelissä isäukon mukaan raahaamana. Siitä eteenpäin olen käynyt aktiivisesti peleissä ja Raumalla asuessani kävin käytännössä jokaisen pelin katsomassa 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa. Siitä eteenpäin olen etälukkona seurannut pelejä satunnaisesti kotona ja vieraissa.

    Ja kyllä minä jumalauta koen oikeudekseni vittuilla Lukolle ja kannustaa Lukkoa ihan niin paljon kuin lystään. Olen sitten asiakas tai en. Lukon johdollehan me ollaan sitä joka tapauksessa. Kun joukkue puhaltelee kasseihin omaa saamattomuuttaan, niin annan varmasti palaa ja kirjoitan kaikkiin mahdollisiin vitutusketjuihin ja puran "pahaa fiilistä". Tämä on tapa käsitellä tappiota siinä vaiheessa, kun joukkue on pelannut hame korvissa. Sen jälkeen homma unohdetaan ja taas positiivisen negatiivisesti käännetään katseet seuraavaan peliin. Hiljaisesti toivon Lukon voittoa enemmän kuin mitään muuta. Ja paikan päällä ollessani huudan ihan vitusti, kun siihen on aihetta. Ripan kailottaessa Lukon maalia nettiradion kautta viuhdon kotona tuulimyllyn lailla vaimon ihmetellessä vieressä miehensä primitiivistä käytöstä.

    Tätä on tämä Lukko-asiakkaan elämä.