Siim Liivik – HIFK-ikoni

  • 292 853
  • 834

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Höpö höpö. Tuon videon perusteella Siim yritti päästä irti jalkaan tarkertuneesta vastustajasta ja riuhtoi jalkaa irti.

Tuosta voi taikoa värilaseilla hirveän rottailun. Itse näen tilanteen pikemmin niin, että Siim ei halunnut jatkaa halailua ja yritti irtautua kaverista, eikä potkia tätä päähän.

Tuoltahan tuo näytti nyt videolta katsottuna. Selkeästi ainakin Lahti kaatuessaan/maassa ollessaan kietoo molemmat jalat Liivikin "potkujalan" ympärille lukottamaan ennen Liivikin korostunutta riuhtaisu liikettä. Ehkä mä olen sokea.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ensin katsoin, että olipa rybyltä idioottimainen teko. Mutta kun pari kertaa videon kelailin, niin eihän siinä kyllä mitään erikoisen rumaa ollut. Tuo neverheard jypiläinen laittaa jalkansa lukkoon kuin pihtarityttö konsanaan ja Liivikon luistin on siinä välissä.

Ja kun muutenkin tuossa pelin lopussa vituttaa oma ja joukkueen täydellinen paskuus, niin sitten revitään jalkaa pois siitä vittuuntuneena. Ehkä tarkoituksena vähän potkaista vastustajaa, ehkä ei.

Tuomio kyllä sinällään täysin sääntökirjan mukainen. Toki pyhiläiselle olisi kuulunut kakkonen kiinnipitämisestä. Typerä teko Liivikiltä kuitenkin, mutta en usko siinä olleen mitään vahinkoittamistarkoitusta olleen. Toki en usko, että kaveri edes tietää potkaisemisesta joutuvan ulos ja pelikieltoon.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tuoltahan tuo näytti nyt videolta katsottuna. Selkeästi ainakin Lahti kaatuessaan/maassa ollessaan kietoo molemmat jalat Liivikin "potkujalan" ympärille ennen Liivikin korostunutta riuhtaisu liikettä.

Varsinainen voimistelija tuo Lahti, kun mahallaan pystyy kietomaan jalkansa Liivikin jalan ympärille. Potkuliike tuossa tapahtuu ja sehän riittää. Ei tuosta tarvitse mitään alkaa puolustelemaan. Paskasti pelanneelta pelaajalta urpo teko ja hyvä vaan, että poistuu hetkeksi kokoonpanosta. Kukaan ei jää kaipaamaan tällä hetkellä. Olisi saatana lyönyt vaikka nyrkillä, kun on niin kova jätkä.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tuosta tarvitse mitään alkaa puolustelemaan. Paskasti pelanneelta pelaajalta urpo teko ja hyvä vaan, että poistuu hetkeksi kokoonpanosta. Kukaan ei jää kaipaamaan.

No kyllä mä otan tässä tapauksessa järjen käteen ja huomioin Lahden lukottamisen ja lähtökohdan tuolle "potkulle" olevan riuhtaisun. Naurettavaa on se, että ihmisten pitää tehdä itsestään kovin erikoisen objektiivisia lajiniiloja väkisin mollatessaan yli äyräiden omia naapureiden silmien alla. Jösses. Kyllä Liivikille voit pienet nuhteet antaa (pari matsia pelikieltoa), jotta ei noin agressiviivisella kehonkielellä vetele jalkaa pois sidonnasta, mutta ihme teloituskomppania täällä on paikalla. Ja uudestaan katsottuna mä voin varmastikin sanoa, että Lahti lukottaa Liivikin nilkan. Siinä ei tarvitse olympiatason voimistelijan taitoja, eikä asian havaitakseen lentäjän näkökykyä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Naurettavaa on se, että ihmisten pitää tehdä itsestään kovin erikoisen objektiivisia lajiniiloja väkisin mollatessaan omia naapureiden silmien alla. Jösses.

No minkäs minä sille voin, jos Liivik on ollut surkea tällä kaudella, en ole siihen syyllinen. Joten, miksi en sitten mollaisi, kun menee tekemään tuollaisen typeryyden. Ei mulla ole mitään syytä puolustella ketään HIFK:n pelaajaa, ei se ole mikään fanin mittari, että sokeasti puhuu paskaa ja pitää omien puolta. Tässä tehtävässä kaikki glooria kohdistuu nimimerkki Steegiliin naapurista, hän on uranuurtaja tuossa tehtävässä.

Kyllä sä aikamoinen lentäjä tunnut olevan, kun tuon videon perusteella saat noin selkeän näkökannan asiaan. Onko pelikaanit jo turbiinissa?
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
'Hiuksista vittuun' ja muut fiksut kommentit menee täälläkin yli. Kuka näki tossa selkeän terällä potkun ja vahingoittamis yrityksen, oikeasti. Turhautunut äijä riuhtasee jalan ja tulee tehneeksi potku liikkeen. Ei mitään puolusteltavaa ja ulosajo sekä pelikielto seuraa - siinä se.

Sen verran voisi pitää omienkin puolia ettei selkään heiteltäisi virtuaalipuukkoja. Ihan Kaikille kenkää, sillähän tää saadaan taas pelastettua.
Liivik sitten vaan vahvempana takaisin, uuden valmentajan komentoon.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No minkäs minä sille voin, jos Liivik on ollut surkea tällä kaudella, en ole siihen syyllinen.

Miten se liittyy tämän päivän tekoon? Tai siinä suhteessa, että tuo teko oli jotenkin kriittinen kaverin jatkon suhteen. Vieläkö näet, että Lahden oli mahdotonta lukottaa Liivikin nilkka? Tai hän ei sitä tehnyt? Ja mä tarkoitin, että kritiikkiä fanit antaa tottakai omilleen, mutta nämä tietynlaiset tapaukset tuo esiin omiakin, jotka kauhistelevat marttoina mukana ikäänkuin jotain ylimääräistä glooriaa vastustajien faneilta hakien erinomaisella objektiivisuudellaan. Ja joskus huomaa, että tietyt kommentoijat eivät ole edes vaivautuneet kunnolla katsomaan mitä tapahtui. Enkä mä nyt yksilöi edellistä suhun.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minustakin se "potku" näytti lähinnä irrottautumis yritykseltä. Oli miten oli, sanktiota tulee varmasti.

Ja onneksi Miika Lahdelle ei ainakaan tullut mitään vahinkoa tästä, hän ei omien sanojensa mukaan edes huomannut koko potkua.

Kyllähän Liivik tuossa "riuhtaisee" jalkansa kohti Miika Lahtea. Luistin liikkuu Lahden suuntaan, ei pois päin Lahdesta kuten tälläisen riuhtaisun olettaisi tapahtuvan. Eihän tuo mikään törkeinikinämissään halvaannuttamisyritys ole mutta rangaistavahan tuosta on. Kommenttien perusteella voi olla IFK:n etu, että mies lepää hetken ja palaa sitten entistä ehompana joko suoraan tai HCK:n kautta edariin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Miten se liittyy tämän päivän tekoon? Tai siinä suhteessa, että tuo teko oli jotenkin kriittinen kaverin jatkon suhteen.

En voi vastata muiden puolesta, itse olen vain tyytyväinen, kun poistuu hetkeksi kokoonpanosta. Ei siitä mitään suurta haittaakaan tule koitumaan joukkueelle. Ehkä lataa vähän akkuja ja tosiaan pääsee uuden valmennuksen alaisuuteen pelaamaan? Sopan kanssa se on yhtä tyhjän kanssa, vaikka olisi mukana, tämä valmentaja ei osaa käyttää pelaajia oikeissa rooleissa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän nämä kaikki tämän tyyppiset tempausket ja kiukuttelut vain entistä enemmän kertovat siitä, että HIFK:ssa tuska on kova ja siellä voidaan pahoin. Jokainen pelaaja tietää, että joukkue ei oikeasti ole noin huono. HIFK tarvitsisi nyt uuden alun kauteen ja se ei tapahdu, kuin valmennusta vaihtamalla. HIFK tarvitsisi vähän pilkettä tuohon peliinsä ja Sormunen on täysin väärä henkilö sitä tuomaan.
 

Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Liivik tuossa "riuhtaisee" jalkansa kohti Miika Lahtea. Luistin liikkuu Lahden suuntaan, ei pois päin Lahdesta kuten tälläisen riuhtaisun olettaisi tapahtuvan. Eihän tuo mikään törkeinikinämissään halvaannuttamisyritys ole mutta rangaistavahan tuosta on. Kommenttien perusteella voi olla IFK:n etu, että mies lepää hetken ja palaa sitten entistä ehompana joko suoraan tai HCK:n kautta edariin.

Just tossa riuhtasussa huomaa Liivikin turhautumisen, pelaajan pitäisi aina "varoa" luistimiaan. Simo vaan riuhtoo mitään ajattelematta itseänsä irti. Typerää toimintaa häneltä, ja pelikieltoa tulee varmasti. Mutta teon tarkoituksellisuuteen en usko.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopan kanssa se on yhtä tyhjän kanssa, vaikka olisi mukana, tämä valmentaja ei osaa käyttää pelaajia oikeissa rooleissa.

No tämä on aivan totta. Tosin mä olen jo satavarma pelkästään Sopan tämän päivän lausunnoista tihkuneiden tietojen perusteella, että mitä tahansa viikonloppuna käy Blues-pelissä - mikäli Soppa enää huomenna edes valmentaa - niin Soppa on mennyttä. Kaikki edellinen on spekulaatiota, joten innokkaimmat pidätelkäähän. Ja Soppaa vastaan mulla ei ole mitään. Kaveri ei vain kompetenssi riittänyt juuri nyt tähän hommaan. Mistä sen tietää mitä Sorbus tekee viiden vuoden päästä?
 
Viimeksi muokattu:

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No kyllä mä otan tässä tapauksessa järjen käteen ja huomioin Lahden lukottamisen ja lähtökohdan tuolle "potkulle" olevan riuhtaisun. Naurettavaa on se, että ihmisten pitää tehdä itsestään kovin erikoisen objektiivisia lajiniiloja väkisin mollatessaan yli äyräiden omia naapureiden silmien alla. Jösses. Kyllä Liivikille voit pienet nuhteet antaa (pari matsia pelikieltoa), jotta ei noin agressiviivisella kehonkielellä vetele jalkaa pois sidonnasta, mutta ihme teloituskomppania täällä on paikalla.

Tervetuloa IFK-osioon. Tilanteesta sai kieltämättä ensimmäisistä kommenteista "hieman" eri käsityksen. Vaikka peli on kuinka paskaa tahansa, niin en kyllä pysty ymmärtämään tämän tietyn angsti-osaston kohtuutonta paskan kaatamista omien pelaajien niskaan. Simo on ollut pettymys, mutta että hiuksista vittuun. Puuttumatta kyseisen vertauskuvan idioottimaisuuteen, niin Sheddeniä mukaillen, some fucking class. Jengi ansaitseekin paljon kritiikkiä juuri nyt, mutta miten ja mihin sen kohdistaa, kertoo paljon tietyistä kirjoittajista. Jos koutsi menee vaihtoon, ja ehkä joku pelaajakin, niin pistäisin kyllä samassa paketissa ulos muutaman "faninkin".
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
No kyllä mä otan tässä tapauksessa järjen käteen ja huomioin Lahden lukottamisen ja lähtökohdan tuolle "potkulle" olevan riuhtaisun. Naurettavaa on se, että ihmisten pitää tehdä itsestään kovin erikoisen objektiivisia lajiniiloja väkisin mollatessaan yli äyräiden omia naapureiden silmien alla. Jösses.

Miten helvetissä HIFK- ketjun alla voi tietoisesti mollata omia HIFK pelaajia "naapureiden silmien alla". Missä se pitäis tehdä jos ei täällä? Ja tuo mielipide (ei mollaaminen) tuli mielestäni suht aiheesta. Ja en oo sun naapuri. Sitäpaitsi Raumalla lukotetaan. Ei Lahdessa.

Ja aiheesta: Ihan hyvin Siim hoiti Ruutunsa.
 
Viimeksi muokattu:

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten helvetissä HIFK- ketjun alla voi tietoisesti mollata omia HIFK pelaajia "naapureiden silmien alla". Missä se pitäis tehdä jos ei täällä? Ja tuo mielipide (ei mollaaminen) tuli mielestäni suht aiheesta. Ja en oo sun naapuri. Sitäpaitsi Raumalla lukotetaan. Ei Lahdessa.

Jos sä et ymmärrä, niin sä et ymmärrä. Enkä mä jaksa lainata sulle nyt lusikkaani. Toivottavasti kolosi on lämmin, sillä ilma on kovin epämukava.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän tuo nyt oikeastaan ollut potku vaan aika mitätön jalan "irroitus" Lahden jaloista. Ottelupöytäkirjassa kun lukee 5+20min potkaiseminen, niin sen tietää että lehdistö innostuu.
 

Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tervetuloa IFK-osioon. Tilanteesta sai kieltämättä ensimmäisistä kommenteista "hieman" eri käsityksen. Vaikka peli on kuinka paskaa tahansa, niin en kyllä pysty ymmärtämään tämän tietyn angsti-osaston kohtuutonta paskan kaatamista omien pelaajien niskaan. Simo on ollut pettymys, mutta että hiuksista vittuun. Puuttumatta kyseisen vertauskuvan idioottimaisuuteen, niin Sheddeniä mukaillen, some fucking class. Jengi ansaitseekin paljon kritiikkiä juuri nyt, mutta miten ja mihin sen kohdistaa, kertoo paljon tietyistä kirjoittajista. Jos koutsi menee vaihtoon, ja ehkä joku pelaajakin, niin pistäisin kyllä samassa paketissa ulos muutaman "faninkin".

Mä oon niin samaa mieltä! Tämä yletön omien mollaaminen on osalle porukasta se ainoa tapa kirjoitella tänne. Välillä käy mielessä että surkeet fanit ansaitsee surkeeta kiekkoa..
Kritiikkiä saa ja pitääkin antaa mutta se keneen ja miten se kohdistetaan missäkin tilanteessa on homman juju.

Sormunen ensin ulos ja sitten katsotaan pakka uudestaan, tämä siis omana mielipiteenäni.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja Soppaa vastaan mulla ei ole mitään. Kaveri ei vain kompetenssi riittänyt juuri nyt tähän hommaan.

Tuskinpa kellään mitään Soppaa vastaan on, mutta kun ei ain rahkeet riitä niin ei riitä. Kyllä mä ennen kauden alkua toivoin, että Soppa onnistuu HIFK:n peräsimessä ja toivon vieläkin jos saa jatkaa, mutta kun nyt vaan näyttää siltä ettei rahkeet riitä niin toivon, että valmentaja vaihdetaan sellaiseen jolla rahkeet riittävät tähän hommaan.

Liivikistä sen verran, että kyllä se tulee vielä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eihän tuo potku nyt ollut mitään. Potkiminen itsessään on toki halpamaista, mutta ei tuo kovin ihmeellinen tilanne ollut.
 

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Tuskasta on naapurileirissä. Liivikin typerä teko kulminoituu ehkä juurikin tuohon vallitsevaan turhaantuneisuuteen, mitä oletan että joukkeessa voi ilmetä, syystäkin. Liivikin potku näytti mun silmiin juurikin potkulta mutta jos Lahti itse sanoo että "en tuntenut mitään", voi hyvinkin olla että Simo yritti repästä jalkaansa pois Lahden alta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Uskon Lahtea, näytti ihan pelitilanteelta. Ei Liivik niin urpo ole, että potkisi. Eilisestä ilmeisesti OR eli tänään sivussa? Laittaisin jatkossa Simon ehdottomasti nelosen laitaan. Töykkälä keskelle ja Lennu, dear god, ei kyllä mahdu kokoonpanoon mun mielestäni, joten Talaja - Töykkälä - Liivik.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Miika Lahti on vittumainen pitkätukka(ja kaatuilija), mutta nyt tuli kyllä Liivikille vähän liikaa penalttia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Liivik sitten sai kunnon kakun. Pääsee seuraavan kerran pelaamaan juuri ennen joulua, 20.12. Aikaisemmat kukkoilut vaikuttivat tuomioon, sinänsä perustelut olivat hyvät, koska Liivik on tehnyt kaikenlaista. Tämäkin pelaaja on mennyt pilalle Caccan aikakaudella ja sen jälkeen. Ei Liivik ottanut typeriä pelikieltoja KJ:n aikana. Fokus ei ole olennaisessa ja sitä kautta pelaajan hyöty joukkueelle on marginaalinen (tällä hetkellä).
 

weee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ottava
Tuomio oikea, pienikin potku on raukkamaisinta mitä kaukalossa voit tehdä. Ei Liivik vain irrottanut jalkaa, vaan potkaisi jäässä makavaa Lahtea, toki ei kovaa. Minusta muutenkin Liivikillä puuttuu vastustajan kunnioitus täysin ja kaveri on kovaa vauhtia tekemässä itsestään todelisen pellen. Sääli koska kaverilla olis kykyjä todelliseksi voimahyökkääjäksi, mutta kun pää ei kestä niin se ei kestä. Ota mallia Melartista !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös