Shedden itkee

  • 3 461
  • 5
Tila
Viestiketju on suljettu.

Blackbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytynee lahjoittaa Doggy Sheddenille lasit ja snorkkeli, jotta hän näkisi sukeltamiset vieläkin paremmin =), myös omien.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ketjun avaus on hieman vajaavainen, joten tarkkaa kuvaa ei saa, mitä tällä ajetaan takaa. Mutta sen verran voin sanoa täysin ulkopuolisena, että varsinkin maalivahtiin kohdistuneet, pienetkin törmäilyt, koituvat helposti jäähyn arvoisiksi. Näitä vastaavia tilanteita on nähty niin paljon, että ei luulisi enää tulevan kenellekään pelaajalle tai valmentajalle yllätyksenä ko. tilanne.

Ja jos tuota Sheddenin protestointia Hirson jäähystä ajattelee, niin aika ratkaisevaan kohtaan se tuli. Tilanne on vieraille 2-3, ja saadun jäähyn aikana Kärpät tekee ratkaisevan tuntuisen yv-maalin 2-4:ään. Se, että kannattaako tappiota selittää yhdellä jäähyllä, on aina hieman kaksipiippuinen tapaus. Joskus se voi olla aivan paikallaankin, mutta suurimmassa määrin, mikään yksittäinen jäähy ei ratkaise peliä suuntaan taikka toiseen.
 

VTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä se näin on, että ei tiedä itkiskö vai nauraisko tuota doukkia. Hänellä on aina jotakin itkeskeltävää ennen ja jälkeen Kärppien kohtaamisen. Miten tuollainen "Äijä"nä itseään pitävä Miäs jaksaakin itkeä noin paljon. Ei oo kuulemma koskaan nähnyt Pesosta kauheampaa kaatuilijaa - sehän voi johtua siitäkin, että mies ei ole paljon nähnyt.

Ja maalivahtien kaatumiset - nekin ovat hänelle ihan uutta. Minä taas olen ollut havaitsevinani, että usemmiten mokke lentää kuin sputnik jään pintaan kun joku vetäsee 30cm lähempää ohitte. Ja tuon Äijän kanssa me sitten lähdemme Kanadaan ottamaan kultaa? Joskus piti pakata purkkaa mukaan laatikkotolkulla, nyt kannattaa varata kontillinen Nessuja.
 

SHOW

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Joo kyllähän se Sheddeni jaksaa pillittää! Hauskaa tässä on kuitenkin se, että kaveri ei huomaa mitä omat pelaajat tekevät.. etenkin tämä Ville Leino! Siis aivan käsittämättömiä hyppyjä kokoajan. Kolmannen erän lopussa ei syöttänyt enää kulmassa kenellekkään vaan kiemurteli ja odotti että joku menee iholle ja sit kaatuu.... ja näinhän siinä kävikin.

Et kyl nyt pitäs Sheddenin pitää valot päällä!!

Ja sitä paitsi Jere sai jäähyn melkein jokaisesta kontaktista mitä teki.. ja vielä tämänkin jälkeen jaksaa valittaa kuinka he kärsivät vääryyttä.

Ja mitä tohon Tarkin "HYPPYYN" tulee niin kyllähän siinä oli kermaa kakun päällä, mutta hauskinta on se että meidän maajoukkueen päävalmentaja kärsii dementiasta. Sillä Sheddenhän oli viime kaudella aitio paikalla katsomassa ku oman joukkueen maalivahti (Riksman) pomppi jatkuvasti... ei se näköjään sillon haitannut. Hyvä että tasapuolisuutta riittää!
 

JohannA

Jäsen
Suosikkijoukkue
K Ä R P Ä T
Juurikin viime vuoden Riksmanin pompuista olin itse myös tulossa muistuttamaan, mutta siitähän on jo mainittu.
Riksmanin loikat ovat siinä mielessä härskimpiä että ne tapahtuivat finaaleissa!

Yksi varsinkin on jäänyt mieleen: olikohan juuri Pesonen joka luistelee miesryppään ja Riksmanin välistä n. 1-1,5m päästä
Riksmanista KOSKEMATTAKAAN Juusoon. Mitä tekee Juuso? Aivan oikein! Ottaa komean loikan ja koko Raksilan yleisö buuaa.
Ansaitusti.
 
Ketjujen toimivuuden kannalta on olennaista pohjustaa ketjun aihe hyvin. Hyvä ketjunavaus poikii hyvää keskustelua. Oneliner-avaukset poikivat onelinereita.

t. Moderaattorit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös