Semir Ben-Amor Ässiin

  • 236 580
  • 447

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
+/- 20 pistettä, armotonta työntekoa joukkueen eteen, työrauha taitopelaajille sekä vahvaa maalineduspelaamista. Siinä minun odotukseni ensi kaudelle.

Tässä on ihan hyvä lähtökohta. Ässät yleisesti muuttuu pykälän vittumaisemmaksi vastukseksi, kun vahvan nuorison rinnalle on lisätty isohko annos äijämäisyyttä. Kutkuttava ajatus että kentälle voidaan heittää SBA, Kuparinen ja Kiilholma mylläämään vastustajan maalille. Jos ei riitä niin otetaan vielä Viitanen ja Sammalkangas mukaan talkoisiin. Enkä nyt haikaile mitään SJS -henkistä elokuvakiekkoa, vaan sellaista "porilaista" silloin tällöin. Taitoa tuo nippu toki kaipaa vielä etenkin ykkösylivoimaan.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väitän että SBA yllättää pelillisesti suurimman osan kannattajista, ollen pelillisesti tärkeä lenkki ensi kaudella, jopa kahdessa ensimmäisessä kentässä.

Luistelu on parantunut merkittävästi ja homma muutenkin toimii ihan eri tavalla kuin aiemmin.

+/- 20 pistettä, armotonta työntekoa joukkueen eteen, työrauha taitopelaajille sekä vahvaa maalineduspelaamista. Siinä minun odotukseni ensi kaudelle.

En osaa sanoa mikä on Semirin nykyinen taso tarkalleen, mutta kiinnostaisi tietää mikä tekee tästä paremman päivityksen Huhtaseen nähden. Siis ihan konkreettisesti. Palkoista ei voi varmaksi sanoa, mutta oletettavasti jopa aika paljon kalliimpi kuin Huhtanen ja sikäli tuntuu kummalliselta, kun budjettia kuitenkin pienennetään sen 200k.

Mieluummin olisin nähnyt rahoja laitettavan johonkin muualle kuin Huhtasen päivitykseen, etenkin kun Huhtanen oli roolissaan varsin hyvä. Muutenkaan en olisi halunnut kyseistä seppää Ässiin, mutta toivottavasti auttaa joukkuetta.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka pidänkin narrien mätisäkkiä iljettävänä ihmisenä ja idioottina, niin onhan se mätisäkki ihan jäätävässä fyysisessä kunnossa tällä hetkellä ja on varmasti oivallinen apu alempiin kenttiin.

Kuvottava hankinta Ässiltä.
 

Tuamas

Jäsen
En osaa sanoa mikä on Semirin nykyinen taso tarkalleen, mutta kiinnostaisi tietää mikä tekee tästä paremman päivityksen Huhtaseen nähden. Siis ihan konkreettisesti. Palkoista ei voi varmaksi sanoa, mutta oletettavasti jopa aika paljon kalliimpi kuin Huhtanen ja sikäli tuntuu kummalliselta, kun budjettia kuitenkin pienennetään sen 200k.

Fyysinen aspekti lienee se tärkein + nähdäkseni Semir on nykykunnossaan potentiaalisempi maalineduspelaaja sekä pisteidentekijä.

Kuluneella kaudella Ässien nuoria taitopelaajia kohtaan esiintyi melko vittumaisia temppuja (mm. Saarelan kolaus tilanteen jälkeen), ainakin osin koska vastapuolella oli tiedossa ettei kuittia tule.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
- Näytän joukkueelle työnteon esimerkkiä. Tulen lyömään kaiken likoon joukkueen hyväksi ja pidän huolen, että muutkin lyövät kaiken likoon. Silloin saamme porilaisen näköisen joukkueen, Ben-Amor kommentoi.

Yllä oleva kommentti vahvistaa sitä asiaa että Ben-Amor tulee olemaan Ässille todella hyvä hankinta ja varmasti yllättää monet. Kuparisen ja Ben-Amorin hankinnan myötä meillä on kaivattua johtajuutta ja kokemusta hyökkäyksessä. Viime kaudella sitä oli lähinnä Kiilholman muodossa ja muutenkin johtajuus ja kokemus on viime vuosina näkynyt lähinnä puolustuksessa, nyt vihdoin sitä on myös hyökkäyksessä. Ben-Amor edustaa kaikista hienointa pelaajatyyppiä, sitä joka jättää kentälle joka pelissä kaikkensa ja vaatii sitä myös muilta. Tälläinen esimerkki on tärkeä meidän lahjakkaille nuorille kuten Kärki ja Saarela.
 
Tuamaksen kanssa vahvasti samoilla linjoilla. Mielestäni erinomainen hankinta nimenomaan fyysisyytensä vuoksi. Playoff-pelaaja.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tällä erää yksi Liigan mielenkiintoisimmista pelaajista vaikka katsonkin Patalasien takaa. Potentiaalia on sekä kovaan kulmapeliin sekä maalinedusnahinoihin. Tarvittaessa tippuu myös hanskatkin. Tervetuloa takaisin!
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Kuvottava hankinta Ässiltä.
Jep, hyvä fyysinen vahvistus joka ei pelkää tapella. Tällaista on vähän aikaa jo kaivattukin. Seisomakatsomo tykkää varmasti. Ässien näköinen pelaaja.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai ai kuinka kivasti tämä tuo säpinää myös HIFK -matseihin. SBA on malliesimerkki pelaajasta, jota omat rakastaa ja muut vihaa. Tottakai täälläkin pitää olla muutama änkyrä, jotka inttävät vielä vastaan, mutta Isomäessä huudetaan sitten nyrkki kohti kattoa Semirille kun aika on kypsä.

Pelajatyyppinä täydellinen. Kova taklaaja, ei väistä ketään, jättää kaikkensa kentälle ja puolustaa omiaan viimeiseen hengenvetoon asti. Edelleen, takuuvarma yleisön suosikkipoika #1 ensi kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Kovaa oli Ässien kohkaaminen Semirin kaltaisen pelaajan sopimuksen julkistamisessa. No ymmärrän, että tuolla markkinoitiin tuota seisokatsomokausaria, joka on ihan hyvä juttu jos halli saadaan täytettyä. Parantuneet myyntifasiliteetit koittaa myydä sitten osaltaan enemmän ja kaljaa, purtavaa ja oheistuotteita.

Kyllähän Pata tarvitsee myös kovuutta ja sitä Ben-Amor tuo tullessaan, kunhan Ässät ei kärsisi jäähyinä pelityylistään.. Jonkinlaisena tulevana seisomokatsomon "lempilapsena" & kummipelaajanahan miestä kovaa markkinoidaan.

Odotan silti myös kovan luokan taitopelaajaajaa Ässiin, koska nyt jo hankitut eivät oikein tätä osastoa edusta. No Rocky kasaa ilmeisesti pelifilosofiansa näköistä joukkuetta, joka perustaa taktiikkansa puolustukseen.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen tyytyväinen tähän hankintaan! Uskon että Ben-Amor näyttää vielä että hän osaa pelatakin. Osaa tehdä myös vastustajan olon epämukavaksi ja tulee olemaan varmasti hyvä jäähyntappaja. Siinä sivussa viitisentoista pistettä kolmosen laidalla ja uhrautuvaa pelaamista esimerkillisellä asenteella, niin hyvä tulee.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tervetuloa Semir! Hieno soturi!

Itse en aseta kattoa Semirin pistepotentiaalille, koska en ole häntä ikinä tulosyksikön roolissa nähnyt. Kyllä Liigassa voi iskeä kovat tehot ilman silkkisiä käsiä ja juulisin Semirin jonkun näytön paikan kauden aikana saavan. Ja vaikka Jokeri leirissä vähän moitittiin Semirin jäähyherkkyyttä, niin KHL:ssä on pilli herkemmässä ja kaksikamppailuissa joutuu puolustamaan vähän kovempia kavereita vastaan kuin Liigassa.

Mielenkiinnolla odotan tulevaa kautta.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Työntekijällä ei ole velvollisuutta toteuttaa työnantajan antamia lainvastaisia määräyksiä.
Tämä nyt ei ollut pointti, enkä viitsi itse asiasta enää jauhaa, vaan se, että Semir ei suinkaan ollut yksin syypää, eikä edes jokerit organisaationa. Semir pärjäsi viime kaudella hyvin KHL vauhdissa ja paljon tiukempi tuomarilinjakaan ei aiheuttanut suuria vaikeuksia, joten varmasti hyvä hankinta porilaisilta.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"- Näytän joukkueelle työnteon esimerkkiä. Tulen lyömään kaiken likoon joukkueen hyväksi ja pidän huolen, että muutkin lyövät kaiken likoon. Silloin saamme porilaisen näköisen joukkueen, Ben-Amor kommentoi."

Tervetuloa Ässiin Ben-Amor. Asenne on ainakin kohdillaan, veikkaan että tulevalla kaudella syntyy miehen henkilökohtainen piste-ennätys.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä nyt ei ollut pointti, enkä viitsi itse asiasta enää jauhaa, vaan se, että Semir ei suinkaan ollut yksin syypää, eikä edes jokerit organisaationa...

Tämä nyt on täyttä paskaa, vastuu Case-Peltosesta on vain ja ainoastaan Ben-Amorilla ja Jokereiden valmennuksella eli Jokereiden organisaatiolla. Käsittämätöntä, että joku viitsii vielä puolustella tätä tapausta, jossa tapahtui kaikkien aikojen ylilyönti SM-liigassa.

Ben-Amorilla on painolastinsa, mutta aika korjaa haavoja. Uskoisin, että hän tekisi asioita toisin, jos voisi palata tuohon hetkeen. Pelaajana on tervetullut Ässiin, enkä epäile etteikö hänestä tulisi seisomakatsomon suuri suosikki. Ehkä jopa @SJS#50 ostaa halvan seisomakausarin.
 
Tämä nyt ei ollut pointti, enkä viitsi itse asiasta enää jauhaa, vaan se, että Semir ei suinkaan ollut yksin syypää, eikä edes jokerit organisaationa.
Kyllä se on pointti, jos arvioidaan millainen ihminen on kyseessä. Palkkapieksijä, ei muuta. Sillä ei ole eroa, onko pieksijällä nahkaliivi vai narripaita. Jokerit kenties antoi määräyksen, Semir valitsi keinot.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Onnittelut hankinnasta, SBA on elämänsä kunnossa (taisi tiputtaa painoa n. 10kg?) ja ainakin menneellä kaudella luisteluvauhti riitti KHL:ään erittäin hyvin. Kyllähän SBA sopii Poriin kuin nyrkki silmään, ja mukava lisämauste IFK-matseihin!
 

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Tämä nyt on täyttä paskaa, vastuu Case-Peltosesta on vain ja ainoastaan Ben-Amorilla ja Jokereiden valmennuksella eli Jokereiden organisaatiolla. Käsittämätöntä, että joku viitsii vielä puolustella tätä tapausta, jossa tapahtui kaikkien aikojen ylilyönti SM-liigassa.

Sä et ymmärrä mistä tää kaikki juonsi. HIFK oli Brewerin ajoista asti ollut hiekkalaatikon kovin jätkä, sitten oli case Lähteenmäki, "Aina sattuu ja tapahtuu"-imago, perusstadilainen leveily, "Tervetuloa Stadiin, Tuukka" ja sattuneet tapahtumat jne.

HIFK sai vain ja ainoastaan sen mitä oli 40 vuotta pyytänyt. Ville kohdistu uhriksi, osin Mr. HIFK-imagonsa takia.

Mikään yllä ei tee tapausta oikeutetuksi, mutta kyllä mä olen ymmärtävinäni syyt. Ja jopa hyväksyn tapahtuneen, siinä määrin ku kosto organisaatiolle voi ikinä olla hyväksyttävä.

Ben-Amor on tervetullut lisä patapakkaan, vetää ainakin seuran puolesta. Ja uskon myöskin että hänestä tulee stondiksen suosikki.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Pakko oli tulla antamaan Semirin sopparille peukku. Tervetuloa takaisin Semir!

Hienosti kyllä markkinointi hoisi tällä kertaa homman, Semirin ja Viitasen sopparit ja houkuttimeksi 99e kausari. Ainoa mikä itseä vituttaa on, etten ikinä ole kausaria omistanut, nyt sen ostaisin satavarmasti mutta palkka tulee huomenna. Eletään lapsenuskossa, että huomenna olis vielä alekausarit myynnissä (yeah, right).
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sä et ymmärrä mistä tää kaikki juonsi. HIFK oli Brewerin ajoista asti ollut hiekkalaatikon kovin jätkä, sitten oli case Lähteenmäki, "Aina sattuu ja tapahtuu"-imago, perusstadilainen leveily, "Tervetuloa Stadiin, Tuukka" ja sattuneet tapahtumat jne.

HIFK sai vain ja ainoastaan sen mitä oli 40 vuotta pyytänyt. Ville kohdistu uhriksi, osin Mr. HIFK-imagonsa takia.

Mikään yllä ei tee tapausta oikeutetuksi, mutta kyllä mä olen ymmärtävinäni syyt. Ja jopa hyväksyn tapahtuneen, siinä määrin ku kosto organisaatiolle voi ikinä olla hyväksyttävä.

Ben-Amor on tervetullut lisä patapakkaan, vetää ainakin seuran puolesta. Ja uskon myöskin että hänestä tulee stondiksen suosikki.

Mutta ainoastaan paskahousu kohdistaa kostonsa taitopelaajaan ja senkin vielä varmuuden vuoksi ensin puun takaa ajellen. Sen lisäksi vielä mätkii jäässä makaavaa tajutonta pelaajaa. Jos HIFK oli tätä ennen se kovin jätkä, tämä tapaus ei tätä muuttanut millään tavalla Jokereille. Päin vastoin.

Toteuttajana Semir on vastuussa tapahtumista, vaikka pullasorsa olisikin käskyn antanut.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin ku mä sanoin, sä et ymmärrä. Tai tiedä/muista. Nyt Lähteenmäki on kuitattu. Viha organisaatioiden (tai vanhan polven fanien) välillä on syvässä. Kohde oli mielestäni täysin oikea, jätetään -95 nevaförget väliin.

Ja varmuuden vuoksi: Teko oli tuomittava.
Toivottavasti vielä luet uudelleen jos et ymmärtänyt ensimmäisellä. Etsitään taitopelaaja, ajetaan puskista ja hakataan tajutonta. 95 ei liity omiin mielipiteisiini hiukkaakaan. Samaa mieltä teon tuomitsemisesta.
En vain olisi halunnut Ässien hankkivan tämäntyyppistä ihmistä koko organisaationsa, mutta hankittu mikä hankittu ja sen kanssa täytyy vain elää.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ben-Amor Peltonen caselle on varmasti olemassa omakin ketju, vai onko lukittu? Muutenkin tapauksesta on jauhettu jo tuhansien viestien voimin, keskustelun johtamatta yhtään mihinkään. Tässä kaikki tästä osaltani. Jatkakaa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Väitän että SBA yllättää pelillisesti suurimman osan kannattajista, ollen pelillisesti tärkeä lenkki ensi kaudella, jopa kahdessa ensimmäisessä kentässä.

Luistelu on parantunut merkittävästi ja homma muutenkin toimii ihan eri tavalla kuin aiemmin.

+/- 20 pistettä, armotonta työntekoa joukkueen eteen, työrauha taitopelaajille sekä vahvaa maalineduspelaamista. Siinä minun odotukseni ensi kaudelle.

TPS on kasaamassa suht. mielenkiintoista porukkaa kun hankkivat Jonnen Raumalta ja kun joukkueessa on ennestään "talonmies" Pikkarainen. TPS:n ja Ässien pelit on aina joskus roihahtaneet oikein kunnolla fyysisiksi väännöiksi, joten aivan varmasti SBA:lle on käyttöä. Jonne voi olla kovakin vastus myös SBA:lle jos ilman hanskoja intoudutaan koittamaan, mutta Pikkarainen on lähinnä iso ja tyhmä ja taipuvainen kaivamaan verta nenästään.
Nähtäväksi sitten jää millaiset suitset valmennusjohto SBA:lle on suunnitellut. Jos suitset on liian tiukat niin kovin vähäiseksi jää pelaajasta saatava byöty. Mitään 10 maalin ja 20 pisteen seppää on aivan turha hänestä odottaa. Ja sama pätee Viitaseenkin. Kovuutta hän tuo, muttei juurikaan pisteitä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Jos ihan rehellisesti puhutaan, niin Ässien ja IFK:n jälkeen Liigassa ei ole kuin kuvottavia tai yhdentekeviä joukkueita ja nyt saadaan näihin klassisiin keskinäisiin yksi lisämauste.

Erinomainen hankinta. Liigassa menestymiseen Ässät tarvitsee laatua ennen kaikkea kärkiketjujen taakse ja tässä sitä nyt tulee oikeastaan maksimimäärä. Luotettava ja tunnollinen soturi, joka kasvattaa muitakin ympärillään pari senttiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös