Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

  • 626 572
  • 4 656

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyllä se minusta oikeasti on aika erikoista, että nyt sitten en ole nähnyt mellkeinpä yhdenkään tällaisen aiemmin kampanjassa esiintulleita hyväksikäyttötapauksia esiin nostaneen henkilön/tahon sanovan yhtään mitään tästä nyt esiin nousseesta tapauksesta. Kerta toisensa jälkeen näiden kyseisen viiteryhmän edustajien toimivan vastaavalla tavalla aina, kun omalle agendalle jotain epämieluista nousee esiin.

Milloin tämä on uutisoitu? Kasilta tänä aamuna? JO VIISI JA PUOLI TUNTIA KULUNUT...EIKÄ VIELÄKÄÄN

*****
Tomi Metsäketo nostanut syytteitä ja vaatii vahingonkorvauksia:

Tomi Metsäkedon törkeästä kunnianloukkauksesta syytetään neljää naista
 
Jeffrey

Jäsen
Mitä Argentoon tulee, niin siitä mielelläni erottaisin toisistaan kaksi osaa eli esimiesaseman tai vastaavan käyttämisen painostukseen ja alaikäisyyden. Tuo alaikäisyys menee ymmärtääkseni osavaltioittain ja se saa aikaan koomisia tilanteita.

Mielestäsi lapsiin sekaantuminen on koominen tilanne?

Tämä tapaus olisi muuten myös Suomessa ainakin hyvin hilkulla alaikäiseen sekaantuminen. Sillä seksin suojaikäraja Suomessa on 18v, mikäli henkilö on toiseen verrattuna ns. määräävässä asemassa.

Lisäksi kyseeseen tulee myös lapsiporno. Tämä nainen on uutisen mukaan omistanut oikeudet seksuaaliseen materiaaliin alaikäisen kanssa. Pornografisen materiaalin tullessa kyseen myös Suomessa suojaikäraja on 18v. Mahdollista lienee vielä se, että tämä limanuljaska on itse kuvannut lapsipornoa.

-Lapsiin sekaantuminen
-Lapsipornon hallussapito (mahdollisesti myös tuottaminen)
- ja uhrin maksaminen hiljaiseksi mielipuolisella summalla.

Mutta koska tekijä on nainen, niin "koominen tilanne".
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuossahan juuri syyllistetään epäsuorasti kaikki miehet niin kauan kuin yksikin mies ei osaa käyttäytyä. Eli kuka tahansa mies on toisen huonosta käyttäytymisesta vastuussa sen logiikan mukaan mitä tuossa on käytetty.
Minun mielestä koko ajatus festareista joihin miehiltä on pääsy kielletty on vähän dorka ja tuo mainittu ongelma on logiikassa. Kuitenkaan he eivät väitettä esitä, että kaikki miehet käyttäytyisivät huonosti.
Miten se että Suomessa17-vuotiaan kanssa paneminen ei ole rikos liittyy Argenton tapaukseen?
Minähän sanoin, että juridisesti raja on ylitetty eli rikos on tapahtunut. Minä sanoin mitä mieltä minä olen asiasta moraalisesti ja se ei usein ole yhteneväistä lain kirjaimen kanssa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä tapaus olisi muuten myös Suomessa ainakin hyvin hilkulla alaikäiseen sekaantuminen. Sillä seksin suojaikäraja Suomessa on 18v, mikäli henkilö on toiseen verrattuna ns. määräävässä asemassa.
Luin jutun uudestaan ja joudun toteamaan, että missasin ensimmäisellä kerralla, että hän oli myös elokuvan ohjaajana. Kommentoin sitä tahan asti oletuksella, että olivat vain kollegoja. Ilman muuta tuon tiedon valossa tuossa on syyllistytty aseman väärinkäyttöön ja moraalisesti tuomittavaan käytökseen ja siitä tulisi tuomita lain mukainen rangaistus.
Mutta koska tekijä on nainen, niin "koominen tilanne".
Paskapuhetta. Mainitsemassani koomisessa tapauksessa "tekijä" oli mies. Tai siis molemmat siinä teki, mutta se mies oli mies.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mutta koska tekijä on nainen, niin "koominen tilanne".

Kuinka on mahdollista edes lukea tekstiä näin väärin?

---------------------------------------

Kotimaasta päivän mielenkiintoinen uutinen on se, että neljää naista vastaan on nostettu syytteet Tomi Metsäkedon kunninanloukkauksesta. Ilmeisesti rikosilmoitus on jätetty marraskuussa ja käsittely on nyt syyskuussa.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En suoraan sanottuna tiedä ketä nuo kaksi viimeistä ovat, mutta uutinen on tältä päivältä, joten aika nopea olet tässä ihmettelyssäkin. Sinänsä ihan asiallista olisi heiltä kommentoida asiaa. Nythän he toimivat aivat samoin kuin about kaikki muutkin eli jättävät ikävät asiat tuomatta esiin.

Katju Aro on Feministisen puolueen puheenjohtaja ja Minja Koskela on opettaja, joka on näkyvä feministi. Molemmilla on tuhansia seuraajia Twitterissä ja sen perusteella, miten itse yritän seurata kyseisessä palvelussa eri näkökantoja omaavia ihmisiä, kokemukseni on, että molemmat ovat ihan kärkipäässä Suomessa seuratuista feministeistä. Heidän ajatuksiaan jaetaan ahkerasti ja ne herättävät keskustelua.

Mitä sitten tulee tuohon, että olisi jotenkin poikkeuksellista odottaa reagointia somen kautta muutaman tunnin kuluessa tänä aamuna tulleeseen uutiseen, niin vähän ihmettelen nyt. Jos on jotain omaan agendaan sopivaa, josta nostaa meteli, niin sehän todellakin nostetaan aivan samantien, kun vaan paikka tulee. Tai ainakin minun kokemukseni mukaan näin tunnutaan toimivan lähes poikkeuksetta. Tämä myös sinulle @Golden AWe, huomasin kyllä provokatiivisen viestisi. Mutta voidaan toki palata aiheeseen muutaman päivän päästä, katsotaan sitten, minkä tahojen toimesta tuota uutista on nostettu esille ja kommentoitu ja minkä ei.

Väitän että tämä (boldattu) on toimintatapa kaikissa ryhmissä.

Tämä on valitettavan totta kyllä. Ikävää, että keskustelukulttuuri on mennyt tällaiseksi, no ehkä se on sitä aina ollutkin. Kun @Tuamas nostaa esiin vaikkapa jonkun persun toimintaan liittyvän kaksoisstandardin, niin en muista ikinä nähneeni @dana77 kyseenalaistamassa tätä esiinnostoa. Toki sama kaksoisstandardisuus koskee varmasti itseänikin monien aiheiden osalta, se on selvä. Minä pystyn sen aivan hyvin myöntämään, toivottavasti pystyisi moni muukin.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jos on jotain omaan agendaan sopivaa, josta nostaa meteli, niin sehän todellakin nostetaan aivan samantien, kun vaan paikka tulee.

Mikä tämä mainittu agenda olikaan?

Linkin takana Aron perusteita sille, miksi hän haluaa keskittyä käymissään keskusteluissa ensisijaisesti naisiin: Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro syyttää: Osa miehistä vähättelee seksuaalista ahdistelua

"Vastaavasti hän ei kaipaa miehiä rapauttamaan yliolkaisella yleistämisellään seksuaalisen ahdistelun sukupuolittuneita rakenteita ja hidastamaan niiden korjaamista.

Aro kirjoitti blogissaan: ”Sinä mies, joka kirjoitat: tämä koskee kaikkia. Olet erehtynyt. Et tiedä, mistä puhut.”

Hän ilmoittaa tiukasti: ”Tätä kokemusta en jaa kanssasi.”

Aro korostaa, että hän ei blogissaan tähdännyt niihin miehiin, jotka ovat osallistuneet kampanjaan kertomalla omista kokemuksistaan ahdistelun uhreina.

Hän löytää miehille hedelmällisemmän roolin kuin mitätöijän.

– Nythän moni mies on herännyt miettimään, onko hän ollut yksi häiritsijöitä tai sen hiljaisista hyväksyjistä ja se on hienoa, koska silloin tunnustetaan, että kyseessä on sukupuolittunut ongelma, Aro sanoo.

Aro kokee lähes fyysisenä pahan olon tunteena, jos joku kiistää tosiasian, että häiritsijät ovat ”systemaattisesti miehiä, ovat historiallisesti aina olleet ja ovat yhä miehiä”. Se on hänelle kuin ”vielä yksi epätoivottu käsi vartalolla”.

– Kaikkein tärkeintä olisi puhua siitä, miksi ahdistelu kohdistuu nuoriin naisiin. Kyse on vallasta, Aro sanoo."

Sallittakoon se hänelle, eikö?
 
Viimeksi muokattu:

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä tämä mainittu agenda olikaan?

Linkin takana Aron perusteita sille, miksi hän haluaa keskittyä käymissään keskusteluissa ensisijaisesti naisiin: Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro syyttää: Osa miehistä vähättelee seksuaalista ahdistelua

Sallittakoon se hänelle, eikö?

Olen kyllä lukenut tuon Aron tekstin jo aiemmin enkä mitenkään vähättele hänen kokemuksiaan. Minä en nyt kuitenkaan puhunut Arosta muutakuin esimerkkinä tämän hiljaisuuden osalta. En enempää halua henkilöidä tätä häneen. Kyse on siitä, että koko somen feministiblokki on hiljaa tästä tänä aamuna tulleesta uutisesta ja uskon sinun kyllä tajuavan sen itsekin. Vaikka minä kuinka yrittäisin ajatella, että heillä on ymmärrettävät syynsä sille, niin silti se on minusta ristiriitaista että nyt ollaan aivan hiljaa, kun muuten on oltu kovin äänekkäinä erilaisista kampanjassa esiintulleista häirintä- ja ahdistelutapauksista.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun @Tuamas nostaa esiin vaikkapa jonkun persun toimintaan liittyvän kaksoisstandardin, niin en muista ikinä nähneeni @dana77 kyseenalaistamassa tätä esiinnostoa.
Minulla on erittäin vähän huomautettavaa Tuamaksen esiinnostamiin kaksoisstandardeihin, sillä kokemukseni mukaan ne ovat käytännössä poikkeuksetta erittäin hyvin perusteltuja. Toki hän on varsin usein samoilla linjoilla mielipidekysymyksissäkin, mutta nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Tälle palstalle ei vain Honkasalot juurikaan kirjoittele.

Minä en Twittereihin kirjoittele, mutta myönnän että tällä palstalla jätän joskus kommentoimatta jotain viestejä, joista tiedän että joku muu tekee sen kuitenkin. Mieluummin nostan esille pointteja, jotka muutoin jäisivät mahdollisesti sanomatta. Tämä voi jonkun verran vääristää kuvaa, joka näkemyksistäni nousee esiin. Ei minulla esim ole tarvetta nostaa esiin jokaista typerää lausuntoa jonka joku feministi laukoo, kyllä ne keskusteluun nousevat ilmankin. En silti hirveästi linkkaile toisenkaan puolen juttuja.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kyllä ei ole 17-vuotias kolli minkään valtakunnan uhri, jos päässyt hommiin 37-vuotiaan kuuman puuman kanssa, ja vielä kaiken kukkuraksi saanut tolkuttoman määrän rahaa päälle. Kyllä siellä on yläfemmoja kavereiden kanssa heitelty.
 
Ihan samalla tavalla samanikäisten kissojenkin puolelta löytyy varmasti tapauksia, jotka ovat tyytyväisinä heitelleet yläfemmoja kun ovat saaneet vielä rahaakin päälle.
 
Viimeksi muokattu:

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Kyllä ei ole 17-vuotias kolli minkään valtakunnan uhri, jos päässyt hommiin 37-vuotiaan kuuman puuman kanssa, ja vielä kaiken kukkuraksi saanut tolkuttoman määrän rahaa päälle. Kyllä siellä on yläfemmoja kavereiden kanssa heitelty.
Vittu että on sairas asenne.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vittu että on sairas asenne.

Ihan realistinen ja olkoon tämä sitten junttimaista äijäilyä.

Itselläni on vuotta myöhemmältä iältä jokseenkin samanlainen kokemus(rahaa ei herunut, mutta muuten kyllä ja upea fiilis jäi) ja myöhemmin tullut vaihdettua ajatuksia samankaltaisen "kohtalon" kokeneiden tuttujen kanssa. Trauma tai seksuaalinen häirintä ei ollut juttujen aiheena. Kyseessä voi olla herkkä yksilö, mutta ei kannata sokaistua myöskään siltä faktalta että puhutaan lähes täysikäisestä nuoresta miehestä. Väitän että aika moni meistä miehistä voi muistella miten niistä vanhemmista daameista on juteltu tuossa iässä ja millainen saavutus olisi kyseessä. Saati jos uhrauksen hintalappu on reippaan 300 kiloa etkä joudu puuhailemaan minkään keittäjä-Irman kanssa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäs se olikaan seksuaalisen häirinnän määritelmä? Ainiin se, että jonkin kokee seksuaaliseksi häirinnäksi. Tottakai jos itse on ollut 17-vuotiaana "äijä", niin eihän sitä häirintää voi kokea kukaan muukaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mikäs se olikaan seksuaalisen häirinnän määritelmä? Ainiin se, että jonkin kokee seksuaaliseksi häirinnäksi. Tottakai jos itse on ollut 17-vuotiaana "äijä", niin eihän sitä häirintää voi kokea kukaan muukaan.

En mielestäni puhunutkaan kuin kolikon toisesta puolesta. Juttu vain kolahti melko lähelle omaa kokemusta.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ihan realistinen ja olkoon tämä sitten junttimaista äijäilyä.

Itselläni on vuotta myöhemmältä iältä jokseenkin samanlainen kokemus(rahaa ei herunut, mutta muuten kyllä ja upea fiilis jäi) ja myöhemmin tullut vaihdettua ajatuksia samankaltaisen "kohtalon" kokeneiden tuttujen kanssa. Trauma tai seksuaalinen häirintä ei ollut juttujen aiheena. Kyseessä voi olla herkkä yksilö, mutta ei kannata sokaistua myöskään siltä faktalta että puhutaan lähes täysikäisestä nuoresta miehestä. Väitän että aika moni meistä miehistä voi muistella miten niistä vanhemmista daameista on juteltu tuossa iässä ja millainen saavutus olisi kyseessä. Saati jos uhrauksen hintalappu on reippaan 300 kiloa etkä joudu puuhailemaan minkään keittäjä-Irman kanssa.

Nimenomaan. Muutenkin seksuaalisesta häirinnästä / hyväksikäytöstä puhuttaessa miehet ovat jo lähtökohtaisesti täysin eri asemassa uhrina kuin naiset, koska:
-Miehet ovat yleensä fyysisesti isompikokoisia ja vahvempia kuin naiset
-Miestä ei voi samalla tavalla käyttää seksuaalisesti hyväksi kuin naista. Oikeasti ahdistuneella ja järkyttyneellä miehellä seksuaalianatomisista ja fysiologisista syistä homma ei yksinkertaisesti alakerrassa pelitä, mitä tälläinen kanssakäyminen vaatii.
Kyllä minua vaan tuppaa aina huvittamaan nämä 17-v lukiolaispoika ”uhrit”, jotka ovat joutuneet hommiin 10 vuotta vanhempien kauniiden naisopettajien kanssa.

Jos mies ahdistelee tai hyväksikäyttää miestä niin asian laita on toki jo toinen.
 
Voi tulla aika isona yllätyksenä joillekin palstan kirjoittajista, että löytyy sellaisiakin miehiä, jotka eivät halua panna jokaista vastaan tulevaa kaunista/seksikästä naista. Kai näissä vähättelyissä on sellainen ajatus takana, että kirjoittajat ovat itse halunneet naida jokaista opettajaansa ja kaupantätiä yms., niin luulevat, että jokainen mies tuntee samoin.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Nimenomaan. Muutenkin seksuaalisesta häirinnästä / hyväksikäytöstä puhuttaessa miehet ovat jo lähtökohtaisesti täysin eri asemassa uhrina kuin naiset, koska:
-Miehet ovat yleensä fyysisesti isompikokoisia ja vahvempia kuin naiset
-Miestä ei voi samalla tavalla käyttää seksuaalisesti hyväksi kuin naista. Oikeasti ahdistuneella ja järkyttyneellä miehellä seksuaalianatomisista ja fysiologisista syistä homma ei yksinkertaisesti alakerrassa pelitä, mitä tälläinen kanssakäyminen vaatii.
Kyllä minua vaan tuppaa aina huvittamaan nämä 17-v lukiolaispoika ”uhrit”, jotka ovat joutuneet hommiin 10 vuotta vanhempien kauniiden naisopettajien kanssa.

Jos mies ahdistelee tai hyväksikäyttää miestä niin asian laita on toki jo toinen.

Tässähän on vain about joka kohta täyttä paskaa.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa

Seksuaalisessa hyväksikäytössä valta-asema on usein se mitä käytetään hyväksi - joten fyysisellä koolla tai vahvuudella ei sinänsä ole merkitystä, vaan alisteiseen suhteeseen rinnastettavuudella. Myös kypsymättömyys, alentunut kyky itsensä puolustamiseen, riippuvaisuussuhde tekijästä etc. ovat asioita joiden hyväksikäyttäminen lasketaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Miehelle saa kyllä erektion aikaiseksi vaikkei mies olisi kiihottunut. Erektio ei myöskään ole merkki suostumuksesta - vaikka toisin voisi helposti kuvitella.

En tiedä tästä kyseisestä Asia Argenton tapauksesta muuta kuin sen, että hänellä on ollut valta-asema häirintää kokeneeseen poikaan.

Sen perusteella mitä tuosta asiasta on lukenut, niin lienee melko selvää että molemmilla on ollut halu tehdä mitä tekivät tuona kyseisenä ajanhetkenä. Muutaman vuoden jälkeen sitten pojan mieli muuttui - mutta niinhän se on muuttunut osalla naisistakin jotka useiden vuosien jälkeen ymmärsivät, että heitä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ei siis kaikki, eikä aina - ennen kuin tähän joku takertuu.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kyse on siitä, että koko somen feministiblokki on hiljaa tästä tänä aamuna tulleesta uutisesta ja uskon sinun kyllä tajuavan sen itsekin. Vaikka minä kuinka yrittäisin ajatella, että heillä on ymmärrettävät syynsä sille, niin silti se on minusta ristiriitaista että nyt ollaan aivan hiljaa, kun muuten on oltu kovin äänekkäinä erilaisista kampanjassa esiintulleista häirintä- ja ahdistelutapauksista.

Jep, ymmärrän, enkä ole heidän asianajajansa tässä. Samaan aikaan ihan hyvä ajatus se, että välillä hyvä antaa tilaa heidän käydä tätä taistelua nimenomaan naisten ja vähemmistöjen sektorilla, kun se sinällään ei ole pois kaikilta.

Seksuaalisessa hyväksikäytössä valta-asema on usein se mitä käytetään hyväksi - joten fyysisellä koolla tai vahvuudella ei sinänsä ole merkitystä, vaan alisteiseen suhteeseen rinnastettavuudella. Myös kypsymättömyys, alentunut kyky itsensä puolustamiseen, riippuvaisuussuhde tekijästä etc. ovat asioita joiden hyväksikäyttäminen lasketaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Tämä. Voihan 13-14-vuotiaskin haluta seksiä ja kinuta sitä "timpeltä"...mutta se tee "timpen" seksistä alaikäisen kanssa yhtään hyväksyttävämpää.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kotimaasta päivän mielenkiintoinen uutinen on se, että neljää naista vastaan on nostettu syytteet Tomi Metsäkedon kunninanloukkauksesta. Ilmeisesti rikosilmoitus on jätetty marraskuussa ja käsittely on nyt syyskuussa.

Vaikka en tunne mitään sympatioita tätä heppua enkä tekemisiään kohtaan, on todella hyvä juttu, että oikeus ottaa kantaa näiden nettihuutelijoidenkin tekemisiin.

Onhan Metsäkedon osalta ollut kohtuutonta menettää töitä tämän keissin takia, vaikka miten mulkku oliskin. Ja nimenomaan jos työt on menetetty, koska joku on huudellut netissä paskaa.

Metsäketo tuomittiin ilman oikeudenkäyntiä heti alkuunsa ja se on se, mikä minua risoo #metoossa tätä nykyä. On oikea ongelma, mihin pitääkin puuttua mutta asiaa vesittää nämä, joilla on tarkoitus vain hyötyä vuosien jälkeen kampanjasta ja lokit, jotka tulee haaskalle jonkun ihme joukkopsykoosin vallassa, tarkoituksenaan on vain lynkata. Jos ei muuten, niin huudetaan valheita totuuksina.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Metsäketo tuomittiin ilman oikeudenkäyntiä heti alkuunsa ja se on se, mikä minua risoo #metoossa tätä nykyä.

Se mitä tätä ja hieman vastaavia casessa Ruotsissa seurasin, kyllä oikeudenkäynti järjestettiin. Somessa tapahtui pidätys, tutkinta, oikeudenkäynti ja tuomitseminen. Kaikkein ihmeellisintä on, että tältäkin palstalla löytyy useita monella tavalla uuden tyyppisen kommarien kansantuomioistuimen puolustelijoita, jotka varsin tutusti puhuvat samaan aikaan ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Ehkä aluksi tämä tuntui jossain määrin hyväksyttävältä, mutta kun lieveilmiöt ja ongelmat on nähty, ei todellakaan enää.
 
Eikö se nyt olisi asiallista ensin katsoa miten oikeusjutussa käy ennenkuin tehdään päätöksiä, että onko tässä jotain perusteettomia syytöksiä esitetty vai ei?
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Eikö se nyt olisi asiallista ensin katsoa miten oikeusjutussa käy ennenkuin tehdään päätöksiä, että onko tässä jotain perusteettomia syytöksiä esitetty vai ei?

Metsäketoa vastaan ei ymmärtääkseni oikeusjuttua tehty eikä kusipäisyys liene rangaistavaa lain mukaan - en kyllä miehen käytöstä mitenkään puolustele, mutta silti häntä kohdeltiin kuin tuomittua ahdistelijaa ja mies sai potkut töistään sekä menetti työmahdollisuuksia. Eikö tuossakin olisi ensin pitänyt katsoa tuleeko ylipäätänsä oikeudenkäyntiä - vai kohdeltiinko Metsäketoa mielestäsi asiallisesti tuossa tapauksessa?

Minusta sinänsä ihan hyvä että nosti oikeusjutun näitä naisia vastaan niin nähdään sitten minkä verran näissä väitteissä oli totuuspohjaa - ja mikäli totuuspohjaa on, niin todisteita varmasti myös löytyy - ja mikäli ei löydy, niin mielenkiintoista nähdä miten tähän reagoidaan laajemminkin ja millaisen tuomion tuomioistuin antaa.

Tuomionsa Metsäketo on kyllä jo omalla tavallaan saanut käyttäytymisestään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikö se nyt olisi asiallista ensin katsoa miten oikeusjutussa käy ennenkuin tehdään päätöksiä, että onko tässä jotain perusteettomia syytöksiä esitetty vai ei?

Kyse on kokonaisuudesta, ja tietenkin näkemyksestä. Liberaalinen minä haluaa esimerkiksi valtiolle mahdollisimman vähän, mutta oikeita toimintoja sekä kaupan ja työvoiman osana markkinataloutta järkevällä tavalla vapaaksi. Konservatiivinen minä kokee julkisten ihmisten julkisen leimaamisen vuosikymmenten takaisista teoista mahdollistavan väärinkäytökset jo yksin muistivääristymien vuoksi.

Kannatan nykyistä kovempaa linjaa seksuaalirikoksista, mutta sen pitää tapahtua oikeussalin kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös