Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

  • 591 133
  • 4 191
Täällä nyt kovasti puolustetaan oikeutta puristaa vähän pyllystä. Kysyn vielä selvennykseksi: miksi kenenkään pitää puristaa ketään pyllystä, tai muuten hipelöidä ilman että tähän on selkeästi olemassa molemminpuolinen tahtotila?

Minulla ärsyttää joidenkin ihmisten tapa pyrkiä aina jollakin tavalla koskettamaan vaikka selkään, kun tulevat juttelemaan esimerkiksi työpaikalla. Se ei sisällä mitään seksuaalista, mutta ihan turhaa fyysisen koskemattomuuden rikkomista se on. Siinä ympäristössä sille ei ole lähtökohtaisesti tilausta eikä tarvetta.
 

teppana

Jäsen
Ei saa, ei. Ketään ei saa pettää, eikä ketään saa lyödä, eikä puolisolle saa huutaa rumasti, eikä ketään saa nimitellä. Silti tätä tapahtuu aivan jatkuvasti.

Kannattaako ihanteista tehdä niin ehdottomia, että niiden symbolinen arvo nousee tekojen todellista haittaa suuremmaksi?

Jos joku sivumennen puristaa pyllystä, se saattaa olla jollekulle ihan oikeasti traumaattista. Mutta kuinka paljon tällaisia ihmisiä on?

Kuinka moni voi vilpittömästi väittää, että kun työpaikan känninen nainen puristi pikkujouluissa pyllystä, niin yöunet menivät moneksi yöksi, koska kokemus murensi mielen?

Täysin asian vierestä. Täydellisessä maailmassa, voitaisiin sulkea epäasiallinen käytös pois kokonaan. Siinä ei olla eikä siihen päästä. Mutta fyysinen koskemattomuus on asia joka on mustavalkoinen.

En ole mitenkään valtavan suuressa asemassa eikä minulla alaisia ole montaa kymmentä. Mutta lupaan että jos joku alaisistani joutuu työpaikalla pahoinpidellyksi, joko seksuaalisesti tai vaan aggression vuoksi, teen esihenkilönä kaiken lain salliman että päällekarkaajat saavat käteen irtisanomislapun. Jos se, että en hyväksy satunnaisia tai harvinaisia "pussy grabbeja" tekee minusta ahdasmielisen ja ehdottoman, niin sitten se tekee. Tästä asiasta en ole valmis neuvottelemaan.

Kukaan ei lyö toista naamaan nyrkillä vahingossa ja kukaan ei purista toista perseestä vahingossa. Jos sen teon haluaa tehdä, sitten tekee. Mutta kantakoot seurakset.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hoitoalalla olen ja yllättävän moni mieshoitaja on useammallekin naiselle viestitellyt etenkin kännipäissään. Noloakin jopa, kun kyllähän niistä puhutaan ja tiedetään että samat tyypit viestitelleet suunnilleen kaikille.
Juu joillakin miehillä on vaikeuksia suhtautua työkavereihin lähtökohtaisesti neutraalisti. Ja jos juttu luistaa töiden ulkopuolella, niin eihän siinä mitään, jos ollaan samalla aaltopituudella.

Sellainen epätoivoinen yrittäminen on kieltämättä kamalaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Minusta Ötökkä ja Byjavet ovat tavallaan kumpikin oikeassa.

Minuakaan miehenä ei juurikaan haittaa jos joku nainen puristaisi pyllystä baarissa, mutta ymmärrän hyvin että asia ihan eri jos kohteena on nainen. Ero tulee nähdäkseni siitä ettei miehen tarvitse pelätä fyysisesti asiaa, häirinnän saa loppumaan voimalla jos niin haluaa.
Naiselle asia on uhka, ja siksi nollatoleranssi on hyvin tärkeä.

Toki on myönnettävä että nyky yhteiskunnassa nollatoleranssi aina on ilmeisen oikea vastaus.
Mielestäni @Ötökkä on oikeassa ja @Byvajet väärässä. Toisen ihmisen puristelu on lähtökohtaisesti häirintää. Tässä ei ole mitään epäselvyyttä. Ei vaikka puolisolle huutamista ja muuta ikävää tapahtuukin. Tai vaikka juuri sinua (en nyt viittaa lainaamaani nimimerkkiin) sellainen puristelu ei haittaakaan.

Jos sun on pakko puristella toista ihmistä pikkujouluissa tai muuten vaan niin varmista, että puristelun kohde on 100% mukana, ja puristelusi hyväksyy. Jos olet vain 99.9% varma, niin älä puristele. Jos et tiedä, että ottaako kohde puristelusi hyvällä vai pahalla niin älä puristele. Jos nyt kysyt, että miten ihmeessä minä voin tietää miten kohde puristeluuni suhtautuu, niin älä puristele. Jos ainoa tapasi osoittaa kiinnostusta toiseen on tarttua kiinni hanurista, niin käy vaikka joku kurssi aiheesta. Jos et osaa olla puristelematta toisia kun olet kännissä, niin älä mene ihmisten ilmoille kännissä.

Ei tämä nyt niin vaikeaa ole.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE




Eikö tosiaan Lehtimäen varoituksen kohdalla SUEK-kynnys ylittynyt? Näin se kulttuuri muuttuu ja edistys etenee humahtaen silmissä.

Eikös näitä alun alkaen hoidettu tuolla ihan sisäisesti ilman mitään isompaa tutkintaa. Nyt kun Lehtimäen keissi menee SUEK:n puolelle, niin eikö se ole silloin selkeintä että myös Vuohijoen keissi sinne menee? Saadaan reilu ja tasapuolinen käsittely, eli selviää puolueettoman tahon toimesta, että onko asioihin puututtu oikeissa mittasuhteissa. Lehtimäen kohdalla on kyllä vedetty niin syvästi vihkoon. Tämä koko Vuohijoki tapaus kuulostaa jo äärimmäisen epämääräiseltä.

Ihme jos ei kohta Vapaavuoren pää putoa, sen jälkeen voikin lähteä vaikka takaisin kaupunginjohtajaksi. Olisikohan Kokkolassa virka auki, siinä voisi Niinistön Jussin kanssa verkostoitua.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Onpas käsittämätön tilanne taas, tämä saaga vaan jatkuu ja jatkuu. Sanokaa mun sanoneen, mutta tämä päättyy vielä niin, että Vapaavuori & co. ovat jollain tavalla uhkailleet tai yrittäneet kiristää Vuohijokea. Voin toki olla väärässä.
 

molari

Jäsen

Nyt veti sanattomaksi. Joku lätkäjätkä on ottanut Vuohijoen jutuista ahdistusta. Mitä vittua? Ei ole tainnut ihan kevyt runkkujuttu olla tai sitten on ollut aivan naamat tai vitun ärsyttävä.
"Leijonien" mukaan ei oli AV häirinnyt seksuaalisesti tai käyttäytynyt epäasiallisesti, linkki uutissen
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sain korvanappiin tiedon että Vapaavuori on varma että Pekingin talviolympialaisissa Joulupukki on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään. Janne ei kyllä ollut ihan varma että eteneekö syytteeseen asti
 

Byvajet

Jäsen
Mielestäni @Ötökkä on oikeassa ja @Byvajet väärässä. Toisen ihmisen puristelu on lähtökohtaisesti häirintää. Tässä ei ole mitään epäselvyyttä.
No ei, siitä ei ole ollut epäselvyyttä koko keskustelun aikana. Kysymys on ollut siitä, miten kova mekkala kannattaa nostaa, jos nainen puristaa pyllystä.

Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo nee*eri? Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo ryssä? Mennäänkö poliisin luo, jos joku puristaa pyllystä? Mennäänkö poliisin luo, kun Räsänen sanoo, että homous on synti?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ja jos tarina etenee johdonmukaisella tavalla, niin tunnin sisällä julkistetaan tiedote, jossa joku leijonien pelaaja tai joukkuetta lähellä oleva taho tyrmää Nummelan antaman todistuksen vääräksi.
Yleesähän nämä caset etenee niin, että johtaja tässä tapauksessa Vapaavuori ilmoittaa, että kyllä näin on sanottu. Sitten vähän aikaa, niin Vapaavuori ilmoittaa, että hän ei ole sanonut mitään tämänlaista eikä aio erota, sitten vähän aikaa niin Vapaavuori ilmoittaa, että on irtisanonut kakkos- ja kolmosmiehensä, sitten vähän aikaa, niin Vapaavuori ilmoittaa, että on erottanut kaikki muut paitsi itsensä, tästä vähän aikaa ja Vapaavuori ilmoittaa jäävänsä sairauslomalle, jonka jälkeen Vapaavuori ilmoittaa irtisanoutuneensa perhesyihin vedoten...

Tästä kaikesta joitain vuosia, niin Vapaavuori tilittää kuinka aika oli vaikeaa hänelle ja perheelleen ja ilmoittautuu presidenttikisaan. Tästä menee taas vähän aikaa ja kokoomus ilmoittaa, että Vapaavuori on kokoomuksen presidenttiehdokas ja tästä vähän, niin on presidentin vaalit ja varsinkin kokoomus puolueen kannattajat äänestävät Vapaavuorta presidentiksi... koska on, no, sanonut joskus yhden älykkään asian.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jotenkin sellainen olo, että nyt halutaan laittaa emännät ruotuun ja lopettaa jatkuvien syytöksien tehtailu. Sitten keksittiin tällainen.

Kyllä tästä nyt taas leivotaan jotain Mee too kampanjaa Vol. 2. Saisi tulla uusi korona ja sota sen perään. Tuplasti pahempina.

Olen helvetin kyllästynyt.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
No ei, siitä ei ole ollut epäselvyyttä koko keskustelun aikana. Kysymys on ollut siitä, miten kova mekkala kannattaa nostaa, jos nainen puristaa pyllystä.

Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo nee*eri? Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo ryssä? Mennäänkö poliisin luo, jos joku puristaa pyllystä? Mennäänkö poliisin luo, kun Räsänen sanoo, että homous on synti?
Loukkaako nuo esittämäsi skenaariot fyysistä koskemattomuutta?
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jos on kysysytty ja pitää paikkansa, niin Vapaavuori on se kusipäinen (on jo) esimies joka uhkailee ihmisiä jotka on hänen vaikutuspiirissään.

Jep. Tapahtui mitä tahansa, on Vapaavuori jo hävinnyt "pelin". Mutta kuten aiemmin sanoin, kannattanee pitää jäitä hatussa vielä jonkin aikaa, näin nopeassa tilanteen kehittymisessä eivät todennäköisesti kaikki yksityiskohdat voi tulla pinnalle heti, kuten nähtiin Lehtivuoren kohfalla
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Itsellä mielessä noihin Leijoniin kaksi skenariota:
1. AV on pikku viineissään ehdotellut jollekin miespelaajalle / useammalle vaakamamboa turhan hanakasti ja kundi/t ovat pyytäneet jotain joukkueen tai OK’n toimihenkilöä viemään mamma unille, kännissä ja häiritsee…

2. Sama on tapahtunut nais-Leijonien kanssa ja osaa jengistä homma ei ole haitannut yhtään, mutta osaa häirinnyt ihan helewetisti ja ovat pyytäneet (kopioi yltä)

Kattellaan…
 
Asialla ei sinänsä ole merkitystä, mutta ihmetytti tuo IG kuvavalinta tuossa Vuohijoen avoimessa kirjeessä. Kuvasta tulee vaikutelma kuin jostain proteiinipirtelömainoksesta, mutta tekstissä onkin (tldr) selostus että tällanen on tapahtunut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsellä mielessä noihin Leijoniin kaksi skenariota:
1. AV on pikku viineissään ehdotellut jollekin miespelaajalle / useammalle vaakamamboa turhan hanakasti ja kundi/t ovat pyytäneet jotain joukkueen tai OK’n toimihenkilöä viemään mamma unille, kännissä ja häiritsee…

2. Sama on tapahtunut nais-Leijonien kanssa ja osaa jengistä homma ei ole haitannut yhtään, mutta osaa häirinnyt ihan helewetisti ja ovat pyytäneet (kopioi yltä)

Kattellaan…
Etkö nähnyt, että Leijonat on jo tullut virallisesti ulos asiasta ja kielsivät häirintäepäilyt Anni Vuohijoen suhteen.

Leijonat - Leijonien pelaajilla ei kokemuksia häirinnästä
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No ei, siitä ei ole ollut epäselvyyttä koko keskustelun aikana. Kysymys on ollut siitä, miten kova mekkala kannattaa nostaa, jos nainen puristaa pyllystä.

Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo nee*eri? Mennäänkö poliisin luo, jos joku sanoo ryssä? Mennäänkö poliisin luo, jos joku puristaa pyllystä? Mennäänkö poliisin luo, kun Räsänen sanoo, että homous on synti?
Sellainen tyyppi joka työpaikalla lääppii, kähmii tai puristelee toista, varmaankin toistaa temppunsa jos hänelle ei tehdä selväksi fyysisen koskemattomuuden rajoja. On jotenkin vaikea nähdä että hän olisi hyvä tyyppi jolle vain sattui ainutkertainen harkinnan pettäminen, vaan kyllä hän melkoisella varmuudella on ääliö joka ei vain ymmärrä ettei toisiin kajota ilman lupaa.

Tietysti jos tämä tapahtuu pikkujouluissa, voi olla että hän on ainoastaan kännissä ääliö.

Joka tapauksessa juttu eteenpäin aina. Ei välttämättä poliisille vaan työpaikan kanavia pitkin. Pitää ajatella, että tämä puristeleva henkilö saattaa päätyä jonkun potentiaalisen uhrin kanssa kahdestaan siellä työpaikalla myöhemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös