Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 6 991 224
  • 47 171

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Haussa on tv-sarja, todennäköisesti minisarja eli vain pari-muutama jakso, seuraavilla hämärillä spekseillä:

- esitetty Suomen tv:ssä joskus 90-luvun alussa tai puolivälissä
- nimeen saattoi jollain tavalla liittyä sana "Silkkipalmut", "Silikonipalmut" tjsp. Googlettelu ei tuottanut tulosta
- tyylilaji oli jonkinlainen scifi, jossa jonkinlaiset pukumiehet taistelivat, no, mistä nyt sitten taistelivatkaan. Eräs mieleen jäänyt yksityiskohta oli jonkinlainen "go-avain" (the go key), jonka hallinnasta oletettavasti taisteltiin. Tämä varmaan liittyi jollain lailla go-lautapeliin.

Soittaako kenenkään kelloja? Kysehän on kaikkea muuta kuin tärkeästä asiasta, mutta ärsyttävää, kun tällainen jää päähän pyörimään, eikä google tunnu auttavan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Komppailen tätä. Valkoisen päälle on hyvä lähteä lätkimään muita värejä, jos niikseen tulee, tai siistiin jälkeen moni on tyytyväinen varmasti sellaisenaankin. Neutraalius on näissä jutuissa eduksi, koska voit Berrie pahimmassa tapauksessa vain karkoittaa asiakkaat jollain omasta mielestäni siistillä psykedeelitapetilla.

Tuo on ihan totta, että silloin kun myyntiin fiksailee asuntoa niin mahdollisimman neutraaliin kun pyrkii niin tekee parhaiten kauppansa, itselle jos laittaa niin silloin voi kikkailla kyllä ihan miten haluaa. Huomasin tämän aika hyvin kun tuossa keväällä myin entisen asuntoni. Minä tykkään käyttää sisustuksessa sellaisia vähän erikoisempia ratkaisuja ja voimakkaita värejä, ja huomasin että erityisesti vanhemmat ihmiset kun kävi katsomassa asuntoa niin vähän nyrpistelivät nenäänsä meikäläisen punaisille keittiökaapeille, erikoisille tehosteseinille ym. Mutta minä teinkin tuohon kämppään aikoinaan remonttia sillä mielellä että teen itselleni viihtyisän asunnon enkä myyntitarkoituksessa, ja samalla periaatteella remontoin uudenkin asuntoni. Mutta jos myyntitarkoituksella remontoisin niin käyttäisin maalarinvalkoista, jotain perus-valkoisia kaapinovia, lattiaan esim. sitä perus-tammilaminaattia jne. Sellaisia ratkaisuja jotka sopivat yhteen melkein minkäväristen huonekalujen ja sisustustavaroiden kanssa, ja toisaalta ovat mahdollisimman helppo esim. maalata päälle ja muuttaa vähällä vaivalla uuden asukkaan mieleiseksi.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Soittaako kenenkään kelloja? Kysehän on kaikkea muuta kuin tärkeästä asiasta, mutta ärsyttävää, kun tällainen jää päähän pyörimään, eikä google tunnu auttavan.

Googlesi on rikki, koska hakusanat "minisarja palm mtv3" kertoivat sarjasta nimeltä Wild Palms, Suomessa Villipalmut. Olisko oikea?

En muista sarjasta kuin että maikkari mainosti sitä kovin niillä mainoskatkon luppoaikaosuuksilla. Mutta jotain scifiä se taitaa olla. Saattoi tosin olla joku muukin sarja, enkä edes tiedä, miksi google tämän kertoi, kun ei hakusanoista yhtäkään löydy siitä wikipedian artikkelista.

Linkki imdb.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Mitä tarkoittaa PM "tuoppi" 07?
Eiköhän tällä viitattane v. 2007 perustettuun Poromafiaan. Tuopin merkitystä en ymmärrä, mutta me EtäKärpäthän ollaankin aina selevinpäin. Ja itse lakanan tarkoitushan on allekirjoitusta vastaava; se antaa tuolle yhdelle mieshu**alle mahdollisuuden selittää tekonsa, kun tietää kuka kysyy.
 

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Mikä on todennäköisyys sille, että Tallinnan risteilylle lähdettäessä kysytään passia? On näemmä tuo oma passi menny viime kuussa vanhaksi eikä tässä kerkeä enää pikapasseja hommailee.. Lähtö lauantaina.
 

J.Petke

Jäsen
Mikä on todennäköisyys sille, että Tallinnan risteilylle lähdettäessä kysytään passia? On näemmä tuo oma passi menny viime kuussa vanhaksi eikä tässä kerkeä enää pikapasseja hommailee.. Lähtö lauantaina.

Menin juuri muutama viikko sitten Linda Linesilla Viroon ja missään vaiheessa ei passia kysytty. Todennäköisyys on siis aika pieni.
 

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Menin juuri muutama viikko sitten Linda Linesilla Viroon ja missään vaiheessa ei passia kysytty. Todennäköisyys on siis aika pieni.

Joo.. Mie en muista että olisin viimisen 3 vuoden aikana ainakaan kertaakaan joutunu näyttämään passia. Tosin muistia heikontava tekevä olotila on ollut aina päällä.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko kellään kokemusta Bilebändi J.Bluesta? Olisi pienet juhlat tulossa ja tämä vaikuttaisi ensisilmäyksellä oikein pätevältä poppoolta.

www.bilebandi J.Blue.com
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Ei ole, mutta jos on yhtään tullut Blue J:hin, niin meno on melkoista, jopa armotonta. Sen olen nähnyt ja kokenut.

Olen tavannut Blue J:n ja juonut alkoholia samassa seurueessa. Jäi jotenkin sellainen kuva, että hänen juttunsa eivät välttämättä uppoa keski-ikäisille valtion virassa oleville täti-ihmisille, mutta pikaisella vilkaisulla tuon orkesterin (jolla ymmärtääkseni ei ole mitään tekemistä Blue J:n kanssa) biisilista voisi upotakin. On Paula Koivuniemeä ja Anna Eriksonia ja vaikka mitä huikeaa.
 

Hanskaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-liiga.fi
Onko kukaan foorumilainen tutustunut tai koittanut hoitavaa laseria? MediVendo – hoitavalaser Linkistä maahantuojan sivuille.

Mietin kun tuo laite maksaa 399€ niin sattuisiko joku tietämään sivustoa ulkomailta josta tuon voisi tilata ehkä vähän edullisemmin?
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Onko kukaan foorumilainen tutustunut tai koittanut hoitavaa laseria? MediVendo – hoitavalaser Linkistä maahantuojan sivuille.

Mietin kun tuo laite maksaa 399€ niin sattuisiko joku tietämään sivustoa ulkomailta josta tuon voisi tilata ehkä vähän edullisemmin?

Kuukkeliin hakusanoiksi HANDY CURE, tuotti ensimmäisenä £249 joka Forexin mukaan on 295,74 EUR
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko kukaan foorumilainen tutustunut tai koittanut hoitavaa laseria? MediVendo – hoitavalaser Linkistä maahantuojan sivuille.
Mun hartiajumia yritettiin avata mm. vastaavalla sohottimella. Aika heikolla menestyksellä. Sen verran fyssa sitä mulle selitti, että se pitää kohdistaa tasan oikeaan paikkaan, jotta sillä voisi olla edes edellytykset toimia. Jotenkin tuon muistikuvan ja kotikäytön kombinaatio ei oikein kuulosta tuettavalta idealta.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hesarin tilaajat huomio!

Puskaradio kertoi, että jossain tämän viikon Helsingin Sanomissa on ollut suhkoht edullinen tarjous Veikkaaja-lehdestä (plus tilaajalahjana jotain Lumenen tuotteita?). Voisiko joku ystävällinen infota mistä tämän tarjouslehden voisi tilata? En siis ole nähnyt ko. mainosta enkä tilaa HS:ää, mikä tässä nyt onkin päällimmäinen ongelma.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
kämppis oli niin tyhmä, että laittoi folioo mikroaaltouuniin. valokaariahan siitä syntyi mikrossa... uuni toimii vielä, mutta onko sitä turvallista käyttää?
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Löysin laatikosta paksun pinon Viron kruunuja. Voiko niitä vielä vaihtaa euroiksi esimerkiksi jossain päin Tallinnaa?
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Löysin laatikosta paksun pinon Viron kruunuja. Voiko niitä vielä vaihtaa euroiksi esimerkiksi jossain päin Tallinnaa?
Kyllä voi.

For how long is kroon cash still exchanged for euros?
Until end-June 2011, all bank offices that provide cash services exchanged kroons for euros. In the 2nd half of the year the service is provided (without a fee and at the official exchange rate) as follows: Swedbank, SEB, Nordea and Citadele Bank will continue to exchange kroons in the same extent and under the same conditions until the end of the year. Sampo Bank, Eesti Krediidipank and Tallinn Business Bank are exchanging kroons in certain bank offices. DnB Nord Bank, Marfin Pank and Svenska Handelsbanken ceased to Exchange kroons at the end of July. For more specific information, please contact your bank.

Eesti Pank will be responsible for exchanging kroons into euros in 2012. The central bank will do this at the official exchange rate, in unlimited amounts and without a fee.

Eesti Pank - FAQ
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
kämppis oli niin tyhmä, että laittoi folioo mikroaaltouuniin. valokaariahan siitä syntyi mikrossa... uuni toimii vielä, mutta onko sitä turvallista käyttää?
Miksi ei olisi? Ei valokaari sinne mitään syöpäpöpöjä jätä ilmaan leijumaan, jotka voisivat tarttua seuraavaan lämmitettävään ruokaan.

Ihmettelen tässä vain sitä logiikkaa, että miksi uunia ei olisi enää turvallista käyttää?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Miksi ei olisi? Ei valokaari sinne mitään syöpäpöpöjä jätä ilmaan leijumaan, jotka voisivat tarttua seuraavaan lämmitettävään ruokaan.

Ihmettelen tässä vain sitä logiikkaa, että miksi uunia ei olisi enää turvallista käyttää?
No kai tässä on enemmän kyse itse uunin toiminnasta. En tiedä, mitä sinä tiedät sähköstä ja kodin sähköllä toimivista laitteista. Minun tietääkseni valokaari ei kuitenkaan keskimäärin tee erityisen hyvää noiden laitteiden toiminnalle.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun aihe on kohta ajankohtainen, niin miksi vuoden urheilijan ollessa nainen (go Kaisa go!) ei vuoden miesurheiljaa valita ollenkaan? Tasa-arvo, missä pelaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös