San Jose Sharks 2011-2012

  • 182 331
  • 568

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Vielä päivä ja ikuisuudelta tuntunut ensimmäisen pelin jälkeinen tauko on ohi. Melko malttamattomana Ducks-peliähän tässä on odoteltu, ensimmäisestä pelistä näin vain ensimmäisen erän teknisten vikojen vuoksi.

Mutta olipa se huikea erä 'yotesia vastaan. Sharksin ykkönen pyöri lähes poikkeuksetta vastustajan päädyssä ja varsinkin ylivoima oli suorastaan näyttävää. Näin sen pitääkin olla, kun vastassa oli läntisen konfrenssin pohjalle ennakkoissa sijoitettu joukkue, mutta peli näytti vaan niin pirun hyvältä, että pakko fiilistellä vieläkin.

Nyt nähdään sitten, miten Vlasic-Burns pärjää yhtä änärin vaarallisina ketjua vastaan. Siis mikäli kavereita vastapuolella kiinnostaa pelata. Tuo peli täytynee katsoa jälkikäteen kokonaan; sen verran herkullinen vastustaja kyseessä näin kauden alkuun.

Marleau on nuhansa kärsinyt ja pelannee totutusti Jumbon laidalla. Greiss taas saanee startin. Nemo hyppää ehkä sitten kehiin seuraavassa pelissä.

-

Mainiosti on muuten JP Andersson aloittanut farmissa. Muutama päivä sitten katsoin tilastoja, jolloin voittosarake näytti seitsemää samaisessa määrässä pelejä. Sittemmin napsahti ensimmäinen tappio tilille, mutta torjuntaprosentit ovat toki melkoisen korkealla. Tästä saataneen jälleen yksi huikea kassariprospekti (tai sitä jo on, mutta mahdollisuuksia todella pitkälle). Aika pitkälti Sharksin parhaat prospektit ovat maalivahteja.

Yksi omista suosikeistani eli Sgarbossa on avannut kauden hieman vaisusti, nakuttamalla seitsemän pongoa kuuteen peliin (vrt. viime kausi 37 peliä tehoin 29+33=62). Wolves on kuitenkin yksi O:n huonoimmista joukkueista, joten ei tuo nyt huono tulos vielä ole :)
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Mainiosti on muuten JP Andersson aloittanut farmissa. Muutama päivä sitten katsoin tilastoja, jolloin voittosarake näytti seitsemää samaisessa määrässä pelejä. Sittemmin napsahti ensimmäinen tappio tilille, mutta torjuntaprosentit ovat toki melkoisen korkealla. Tästä saataneen jälleen yksi huikea kassariprospekti (tai sitä jo on, mutta mahdollisuuksia todella pitkälle). Aika pitkälti Sharksin parhaat prospektit ovat maalivahteja.

Yksi omista suosikeistani eli Sgarbossa on avannut kauden hieman vaisusti, nakuttamalla seitsemän pongoa kuuteen peliin (vrt. viime kausi 37 peliä tehoin 29+33=62). Wolves on kuitenkin yksi O:n huonoimmista joukkueista, joten ei tuo nyt huono tulos vielä ole :)

Tarkoitit varmasti OHL:ssä. Tosiaan Anderson on ollut jälleen loistava O:ssa ja jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi.
Sgarbossan +- tilasto on kyllä karua luettavaa, -10 tällä hetkellä, mutta toivotaan, että se kohenee.
Muista prospekteista Freddie Hamilton on aloittanu hienosti kauden ja tehnyt 7 otteluun tehot 5+9. Hänellä myös +-tilasto ei kuitenkaan vakuuta vaan näyttää -8..
Q:ssa ehkä jopa hieman yllättäen Big Boy Konrad Abeltshauser on aloittanut loistavasti Halifaxin ykköspakkina. 6 peliin pakille loistavat 2+7 tehot.
AHL:ssä Taylor Doherty ja Nick Petrecki on pelanneet pakkiparina kakkospakkiparina ja Petrecki saalisti ottelussa 0+2 tehot ollen tehotilastossa +2:ssa, kuten myös Doherty oli +2. Dohertylle myös yksi jäähy. Unelmissahan on itselläni, että tässä olisi tuleva pakkipari myös ylös muutamassa vuodessa.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Sharks tulee kunnioittamaan lentoturmassa menehtyneitä pelaajia kantaessaan kypäröissään lokomotivin tarraa. Hieno pieni ele.

Hei, mitäs ihmettä, me pelataan ensi yönä!!!! On tämä lokakuun otteluohjelma Sharksin osalta käsittämätöntä kuraa. Avausottelu, 5päivää taukoa, 4päivän sisään 3 peliä, 3 päivän tauko, back to back, pari päivää taukoa, peli, pari päivää tauko, back to back.......
Kokoonpanosta sen verran, että Havlat on varmasti ulkona ja tosiaan Niemi todennäköisesti. Joukkue lukemani perusteella on tottakai myös innoissaan päästessään tauon jälkeen taas kentälle tositoimiin. Eli varmasti saadaan latautunut hailauma kentälle. Toivotaan tietysti ettei mene ylilatauksen puolelle. Vastassa siis aina mukava koko suomen Ducks. Hieno peli tulossa siis.
Eipä tässä oikein voi muuta kuin malttamattomana odottaa aamua, että päästään taas vauhtiin.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Viikon tauon jälkeen ducksit ottivat ansaitun työvoiton sharkseista. Molemmilla oli paikkansa tosin duckseilla ne vaarallisimmat. Sharksien puolelta voisi positiivisen jalanjäljen jättäneistä pelaajista mainita Thorntonin, Handzusin ja Greissin. Greissin jalanjäljistä suoranaisesti vertauskuvallisesti ilmaistuna kasvoi lootuksen kukkia. Myös Colin White jätti ihan mukavan vaikutelman taas.

Sharksien pelissä näkyi hyökkäysmateriaalin kapeus. Ykkösketjun takana Clowen ja Couturen kanssa pelin aloitti Wingels. Pelin kuluessa Wingelssin paikalla nähtiin McGinniä ja A. Murraytä. Nelosketjun pelaajalla vahvistettuna Couturen ketju ei saanut aikaiseksi mitään. Normaalikäytännöstä poiketen Tmac sekoitteli alalempia ketjuja tavoitteena löytää edes jotenkin toimivia koostumuksia.

Jos Havlatin toipuminen kestää, olisi syytä nostaa Ferriero ylös ja istuttaa hänet Couturen ketjuun. Verrattuna McGinniin, Wingelssiin tai A. Murrayhin omaa Ferriero reilusti enemmän taitoa.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
1-0 tappio on jotenkin p*skin tappio mitä voi tulla. 7-3 tai muut murskatappiotkaan ei harmita niin paljoa. 1-0 on nyhjäys.
Ei siinä ottelu oli ihan viihdyttävä, mutta kun ei uppoa niin ei uppoa. Omaan silmään Colin White oli positiivinen ilmestys ja Thornton pelasi myös hyvin. Greiss vakuutti myös, mutta jotenkin tuntuu, että Sharks pelaa enemmän puolustuspään kautta kun Greiss on maalissa eli peli ei olisi niin vapautunutta kuin Niemen kanssa. Voi olla omaa kuvitelmaakin tämä mielipide.

Tuohon ketjupolitiikkaan sanoisin, että miksei Tmac siirrä Pavelskia Couturen ja Clowen kanssa, koska tietää että nämä herrat omaavat hyvän kemian. Marleaun ja Thorntonin viereen sitten Ginneriä, Wingelsiä yms yms. Juurikin stunt cockin mainitsema Ferriero voisi olla sopiva Thorntonin ja Marleaun rinnalle. Suurin toivehan tietysti on, että Havlat tulee kuntoon pian, mutta siihen asti joudutaan soveltamaan.
Pakisto meillä on loistava ja sinne ei tarvitse koskea. Tosin tänään en yllättyisi jos Colin Whitelle annettaisi lepovuoro ja Jim Vandermeer saisi tehdä runkosarja debyyttinsä Sharks paidassa. Niemi tullee myös pelaamaan kauden avausottelunsa.

PS. Olipahan muuten komea Pavelskin harhautus ekassa erässä ja myös komea torjunta Hilleriltä! Siinä tuli ihan Niinimaan Janne mieleen kun Lydmania vietiin.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Tällä kertaa pataan tuli bluesilta. Onkohan alkukauden teemana viime kautiseen tapaan pelata mahdollisimman paskasti? Kolmanteen erään lähdettiin 2-1 johdossa, josta peli onnistuttiin kääntämään 2-4 tappioksi. Maalipaikossa peli vietiin kyllä selvästi, mutta viimestelytehokkuudessa peli hävittiin. Viimeisen naulan arkkuun tarjosi Brent Burns omalla puolustuspään heikolla pelaamisellaan. Yleisestiottaen Burns pelasi hyvän ottelun ollen tarjoillen silti Bluesin voittomaalin.

Sharksien otteissa oli paikoitellen varsinkin koko toisen erän ajan sitä draivia mitä peli voittaminen vaatii. Tosin erittäin kapeassa hyökkäypään materiaalissa näkyin flunssapotilaana pelanneen Marleaun puolikuntoisuus. Jatkossa työn teon määrää on lisättävä, jos halutaan välttää viimekautisen kuopan kaivaminen alkukautena.

Parhaiten sharkseista onnistuivat tässä järjestyksessä Thronton, Handzus ja Murray. Aloitusympyrässä ilta oli Thorntonilla musta hänen hävitessä 5 aloitusta. Näin ollen koko viikon saldoksi muodostui kahdessa ottelussa 7 hävittyä aloitusta.

Jim Vandermeer puki itsensä kokoonpanoon Tommy Wingelsin ollessa kravattiosastossa. Eli peli pelattiin muodossa 11F-7D. Thorntonin ketju oli ainoa ketju joka oli jatkuvasti samassa muodossaan. Muissa ketjuissa pelaajat kiersivät. Kakkosketjussa Clowen ja Couturen kanssa kolmantena laiturina kävivät kokeilemassa Mitchell, Winchester ja Desjardins.

Yhtenä ongelmana alkukauden peleissä on näkynyt odotetusti hyökkäyspään materiaalin kapeus. McGinn, Desjardins, Winchester, A. Murray ja Wingels eivät ole pystyneet pelaamaan suoritustasojensa ylarajoilla. Ensimmäisessä pelissä Desjardins teki kyllä kaksi maalia, mutta muuten hän on ollut varsin vähän kehuja ansaitseva. Sama kommenttia voi hyvällä omalla tunnolla soveltaa koko loppu nelikkoon. Olisiko kuitenkin pitänyt tehdä Scott Nicholin kanssa jatkosopimus? Ehdottomasti olisi pitänyt. Samaten A. Murray on täysin turha pelaaja ja Jamal Mayers olisi ollut tähän rooliin ainakin yhtä hyvä vaihtoehto.

Havlatin tervehdyttyä paras vaihtoehto kolmanneksi lenkiksi Handzusin ja Mitchellin ketjuun olisi Ferriero. Toisiksi paras olisi Winchester. McGinn ja A. Murray ovat hyökkäyspään lahjoiltaan liian huonoja tähän ketjuun. Tällä näkökulmalla Winchester olisi sopivin toisiksi paras vaihtoehto. Sharksien peluutusfilosofiassa kolmosketjua ei käytetä minään jarruketjuna.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Enpä muista milloin olisin noin heikkoa avauserää Sharksilta nähnyt. Aivan kauheita kiekonmenetyksiä ja löysää pelaamista. Toinen erä oli hyvä ja sen jälkeen sai luottavaisin mielen lähteä kolmanteen, mutta niinhän siinä kävi, että Blues tuli rinnalle ja ohi... Uusi kausi, sama tilanne. Greissiä ei voi tappioista syyttää, mutta edelleen olen sitä mieltä, että Niemen edessä joukkue tulee pelaamaan vapautuneemmin.

Teksti-tv analyysillä joku voisi sanoa, että Thorntonilta surkea kauden aloitus kun 3 pelin jälkeen miehen tehot näyttää edelleen nollaa, mutta kuten aiemmin jo on todettu niin Thornton on ollut joukkueensa paras pelaaja.

Harri Säteri on ehkä hieman yllättäen lähetetty ECHL:n Stockton Thunderiin asti. Toisaalta Stocktoniin on lyhyempi matka, joten olisiko vain varatoimenpide saada Säterille pelejä alle ja pitää mies lähempänä jos Niemen tilanteeseen tulee takapakkia?
Worchester voitto kotiavauksessaan Albanyn Devilsin 6-1. Sexsmith on aloittanut molemmat ottelut ja pelannut hienosti, joten tämäkin on osasyynä varmasti Säterin Stocktoniin lähetykselle.

Edit. Jos jotakuta muuten kiinnostaa niin Woostahin kotisivuilta voi katsoa ottleun huippuhetket.
 
Viimeksi muokattu:

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Demersiltä oli varsin heikko ilta omassa päässä, hyökkäyspäässä taas oli ylivoimalla ihan hyvää ratkomista. Vähän turhan hienoa kuviota kaverit yrittivät, mieleen jäi erityisesti kakkosketjun kuviot joissa oli poikkeuksetta yksi syöttö liikaa. Clowellakin oli kolmannessa kiekko sektorissa mutta piti vielä heittää jotain ihme ideaa Couturelle Blues-pakin läpi. No eihän ne mene nyt pakeista läpi ne syötöt.

Kokonaisuutena Elliotilta ilmiömäinen peli, parit käsittämättömät venytykset ottaen huomioon että kyseessä on melko seula kaveri.

Jospa tuo alkaisi pyörimään paremmin kun koko tiimi on kunnossa. Seuraava peli pitää kyllä voittaa.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Nemo is back.

Niemi aloittaa vihdoin kautensa pistämällä maskin päähän Ducksia vastaan. Katsotaan mikä on miehen kunto. Tämä peli tosiaan pitäisi ehdottomasti voittaa ja eväitähän siihen on viimeisimmän ankkapelin perusteella.

TMac on lyönyt ainakin aamujäiden perusteella ketjuloton käyntiin. Tällaiselta ne näyttävät:

Marleau-Thornton-Pavelski
Clowe-Couture-Mitchell
Wingels-Handzus-AMurray
McGinn-Desjardins-Winchester

Ykkönen nyt on yhdessä, kun tilanteiden luonti ainoana kenttänä onnistuu. Jumbollekin soisi onnistumisia hyökkäyspäässä (mikä on tosin pitkälti kiinni Pavsin ja Pattyn ruudin kuivuudesta). Marleau lienee toipunut nyt nuhastaan varmasti, sen piikkiin ei enää mitään pistetä.

Mitchellin nosto sinänsä saattaa tuoda enemmän kakkoseen kuin Wingelsin tai Ginnerin pörrääminen. Mitchellin häärääminen on hieman tehokkaampaa ja nopeudella tuo lisää muuten hieman hitaaseen kenttään.

A. Murray sen sijaan oli viime pelissä kovin hukassa kun miestä kierrätettiin kentissä enkä näe hänelle käyttöä yhtään nelosta ylempänä. Handzus on vaikeassa tehtävässä yrittäessä pitää tuota vitjaa kasassa, kun semivarma Mitchell on siirretty pois laidalta. Tuskin saa hyökkäyspäässä mitään aikaan tämä kolmonen ja saattaakin olla, että ketjuja sekoitellaan jälleen myöhemmissä erissä. Mikäli peli ei siis kulje.

Havlat saatetaan nähdä perjantaina pelattavassa Devils-matsissa. Sitä odotellessa, todella ikävää jos hyökkäyspeli ei lähde kunnolla käyntiin yhden top-6 miehen puuttumisen takia. Ehdottomasti stunt cockin kanssa samaa mieltä Ferrierosta - varsin pätevä stuntti 2-3 -kenttiin ja tätä pitäisi hyödyntää, kun Wingels tai McGinn eivät ole hyökkäävämmässä roolissa juuri pärjänneet.
 

Sheriffi13

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, Raffi Torres
Pelin katsoneena, niin täytynee todeta, että Havlatia kaivataan aika paljon. YV varsinkin paranee aika paljon kun saadaan Havlat kehiin. Niemi pelas ihan ok matsin Anaheimia vastaan ottaen huomioon pelaamattomuuden.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Milloiha tää vitutus kääntyy laskuun. Ducks vei Sharksia toisen kerran tällä kaudella, 3-2.

Jokaisen häkin eteen tarvii tehdä helvetisti työtä ja eipä kolmos- ja neloskentät näytä voivan edes saada tilanteita aikaan. Ylivoimalla toivo herää, kun on pieni mahdollisuus edes rysään. Kivoja vetojahan Boyle ja Burns latailevat, mutta kummasti vastustajan maalivahti tuppaa pelaamaan aina huippupelin Sharksia vastaan. Josta nyt voi ainakin syyttää osin sitä, että Sharks saa kyseiset veskat hyviltä - yhtään mitään sinänsä pois kyseisiltä kassareilta ottamatta. Vedot hyvin usein ammutaan päin.

Toivon vain että omistaisin nyrkkeilysäkin. Milloin viimeksi Sharks on saanut tyhjällä maalilla tasoituksen aikaan? Hyvää yritystähän tuossa oli ja Burns oli muutaman sentin päässä maalista, mutta jotenkin on aina sellainen fiilis että mahdotonta tuo tasoitus on kuudella viittä vastaan. En jaksa itse kaivella tilastoja, mutten oikeasti muista milloin yritys olisi tuottanut tulosta.

Pavelskilla pari tuhannen taalan paikkaa. Wingels pelasi McGinnin kanssa hyvin energisesti kuten pitääkin, mutta teki kasan virheitä. Ainahan niitä joku tekee.

Ei tässä kai pitäisi huolestua kun kausi on alussa, mutta olisi tän joskus loputtava. Tuttu juttu, että out-shotataan kaveri ja silti iskevät enemmän kiekkoja reppuun.
 
Oli kyllä ilmeisesti paska veto heittää Setoguchi ja Heatley pois.... Havlat. Mitäpä tuohon edes sanoisi kun kaveri on heti loukkaantunut. Voi v*ttu sentään mikä vitutus, kotitappio jolleki helvetin Anaheimille. Toinen kerta vieläpä kun tulee ankoilta turpaan tällä kaudella. Surkeeta.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Minnesotan kanssa tehdyt kaupat ovat mielestäni OK. Heatleyn kohdalla palkkakuluissa saatu helpotus oli todella tärkeä ottaen huomioon Healteyn umpisurkean viimekauden. Ongelmana ei ole Heatleyn tai Setoguchin poistuminen vaan umpisurkeat kolmos- ja nelosketjut. Tiukassa sarjassa kyllä näkyy, jos kolmos- ja neslosketjut rakennetaan viitosketjun pelaajista. Toki ottelut ovat olleet maalintekokilpailuja, jossa nimimiehet eivät ole saaneet aikaiseksi kovinkaan paljoa, mutta silti pitäisin sairauden aiheuttajana kapeaa hyökkäys materiaalia.

Tässä vaiheessa on jo tullut esille, että viimekautisen leveän alempien ketjujen materiaalin hävittäminen on ollut virhe. Palkkakuluissa tällä liikkeellä ei kuitenkaan ole säästetty mitään. Eager, Wellwood, Nichol ja Mayers on selvästi laadukkaampi nelikko, kuin McGinn, A. Murray, Desjardins ja Winchester. Viime kaudella DW:llä meni lähes siirtotakarajalle ennen hankintojen tekemistä. Nyt liikkeiden tekemistä ei tarvitsisi venyttää enää yhtä pitkälle.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Toiveisiin on nyt vastattu, kun Devilsiä vastaan Sharks-nutun pukevat päälleen sekä Ferriero että Havlat. Tai siis, Ferriero kutsuttiin ylös ja Havlat on saanut ilmeisesti peliluvan, joten ainakin toisen jossei molempien voi odottaa olevan kokoonpanossa New Jerseyssä.

Wingels scratchataan varmasti ellei lähetetä samantien Woostahiin ja mikäli Ferriero myös pelaa, niin luultavasti A. Murray tippuu myös raaputukseksi. McGinn saisi omasta puolestani jatkaa nelosessa, pelasi niin kuin energialaiturin kuuluukin. En ole aivan varma Devilsin kovanaamojen tilanteesta tällä hetkellä, mutta myös Winchester saattaa olla liipaisimella kun pelipaikkoja peliin jaetaan. Ei tosin ole pelannut erityisen huonosti, mutta A. Murray saattaa McLellanin mielestä olla jossain tapauksessa käyttökelposempi kaveri. No, kokoonpano selvinnee huomenna.

Ferriero kolmoseen tuomaan luovuutta ja käsiä ja Havlat istutetaan Couturen viereen. Vihdoin ehjät kentät.

White palaa New Jerseyhyn jo näin aikaisessa vaiheessa kautta. Hänen perheensä on hallissa läsnä, toivotaan Whitelle ehjää ja rautaista suoritusta!
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
En yllättyisi jos Murrayn sijaan Winchester istuisi popparikatsomossa. Wingels on puolestaan ollut varsin turha. Pyöriä on, mutta käsiä vähemmän kuin Mike Grierillä. Farmiin, farmiin.

Murrayn ja Winchesterin välillä on se ero, että muistan edes nähneeni Murrayn parissa tilanteessa, Winchester puolestaan ei ole jäänyt mieleen ei sitten ollenkaan. Ensimmäisen pelin jälkeen Desjardinskin on vajonnut varsin alas ja on heikolla puolustuspään pelaamisellaan ollut suoraan vastuussa parin maalin syntymisestä. McCarthy tai joku farmista ylös herättämään kaveri todellisuuteen.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Joe Thorntonille 1000 ottelua täyteen ensi yön ottelussa New Jerseyta vastaan. Toivottavasti Sharks voittaisi ja Jumbo saisi ketsuppipulloa auki.

Tuossa nhl.comin juttu asiasta
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Tulihan sieltä se voitto vihdoin, ei tietysti millään tavalla helposti vaikka Sharks kenttätapahtumia dominoikin. Ihmeellisesti vastustajan kakkosveskat tuntuu tällä hetkellä olevan taas myrkkyä, eihän tuo nyt tietysti ole mikään uusi asia joukkuetta seuranneille mutta se tahti millä juuri joku varvas ylettää ihmeen kaupalla torjumaan avopaikan on uskomatonta.

Aika paljon samoja huolellisuusvirheitä vieläkin, mutta oli pelissä nyt sentään toiveita paremmasta tulevaisuudesta. Kakkosketju osasi nimittäin pelata yhteen. Havlat toi siihen juuri sitä mitä kaivattiin, ja ottelun pahimmat pyöritykset olivatkin ketjun käsialaa. Ykkösketjusta kummastuttaa se, kuinka Marleau ei osaa laukoa. Suoraan veskan logoon kaikki kudit.

Bostonissa tänä yönä Joen 1001. ottelu, nähtäneen jotain hienoa.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Murrayn ja Winchesterin välillä on se ero, että muistan edes nähneeni Murrayn parissa tilanteessa, Winchester puolestaan ei ole jäänyt mieleen ei sitten ollenkaan. Ensimmäisen pelin jälkeen Desjardinskin on vajonnut varsin alas ja on heikolla puolustuspään pelaamisellaan ollut suoraan vastuussa parin maalin syntymisestä. McCarthy tai joku farmista ylös herättämään kaveri todellisuuteen
Olen samaa mieltä, että turhin mies kokoonpanossa on Winchester. McGinn tulee todella lähellä samassa kategoriassa. Itseasiassa koko nelosketjun voisi heivata waiversseihin. AMurrayllä on jotain lahjoja puolustuspään pelaamisessa, mutta siitä huolimatta hän ei ole oikea NHL tason pelaaja huippujoukkueessa. McGinnin kohdalla ei ole nähtävissä minkäänlaista positiivista kehitystä. Nopeasta luistelusta ja välillä nähtävistä kovista taklauksista ei juurikaan ole apua, kun pelikäsitystä ei ole juuri ollenkaan ja kaksinkamppailussa otetaan säännöllisesti kakkossija

Winchester on ollut sharkseja vastaan tehokas pelaaja pelatessaan muiden isokokoisten pelaajien kanssa ja varsinkin taito tasoltaan nykyisiä ketjukavereita parempien pelaajien kanssa. Uskon edelleen Winchesterin olevan käyttökelpoinen pelaaja, mutta tällöin ketjukavereiden pitäisi olla astetta parempia nykyisiin AMurray, McGinn ja Desjardins verrattuna. Esimerkiksi Nicholin ja Mayerssin vasemmassa laidassa Winchesteristä saisi nykyistä enemmän irti. Nykyisellään Winchester ei tuo joukkueeseen oikein mitään lisäarvoa.

IR-listalla olevien James Sheppardin ja Frazer McLarenin tervehtyessä on mielenkiintoista nähdä pystyvätkö he raivaamaan tiensä kokoonpanoon. McLaren ainakin pystyisi hoitamaan tappelupuolta ja toivottavasti lonkkavammasta tervehdyttyään palaamaan pelillisesti parin vuoden takaiseen kuntoonsa. Jotta NHL paikka olisi oikeasti ansaittu, pitäisi peliin myös löytää lisää agressiivisuutta. Nelosketjulaisten nykyisen surkean tason myötä Frazer McLaren saattaisi hänen kannaltaan optimistisimmissa arvioissa olla mahdollisuus täysipäiväiseksi NHL pelaajaksi.

Kokoonpanosiirtojen osalta Tommy Wingels lähti kotiin worcesteriin ja Justin Braun nostettiin ylös. Mitchellin loukkaannuttua voisi uskoa Braunin noston johtavan 11F - 7D kokoonpanoon Bostonia vastaan. Myös peräkkäisinä päivinä pelattavien pelien johdosta Vandermeer saatetaan nähdä kokoonpanossa. Tällöin olisi mahdollista myös muodostaa kolmanneksi pakkipariksi harjoituskaudella koossa ollut pari Vandermeer - Braun. Tämä olisi siinäkin mielessä mielenkiintoinen liike, että olisi kiva nähdä näin kannattajan näkökulmasta Vandermeerkin pelaamassa enemmän, kuin muutamat haja vaihdot.

Braunin nosto ylös on positiivista, koska woostahissa on muutenkin tunkua puolustukseen ja Braun pääseen näin nauttimaan NHL tason palkkaa, mitä hän omien otteidensa perusteella ansaitsisikin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Toivon, että Demers istuu tämän pelin popparikatsomossa parinaan White, Braun ja Vandermeer kolmosparina kentällä. Whiten ja Demersin puolustuspeli ei ole toiminut oikein missään pelissä.

AMurray puolestaan pelasi varsin hyvin viime yönä, ottaen huomioon että hän ei oikeasti ole kolmosketjun pelaaja vaan joutui rooliin pakosta Mitchellin loukkaannuttua. Pari hyvää iskua alivoimalla ja pitkien kiekkojen eliminoimisessa. Muutenkin sellaista vahvaa perussuorittamista missä kiekko saadaan pistettyä päätyyn kun tarvitaan ja pakki liimataan seinään karvauksessa. Sellaista, mitä nyt ei ihan joka jampalta ole nähty tämän alkukauden aikana.

Sellaista, mikä saa Handzusin näyttämään jeesukselta verrattuna moneen hierarkiassa ylempänä olevaan pelaajaan.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
AMurray puolestaan pelasi varsin hyvin viime yönä, ottaen huomioon että hän ei oikeasti ole kolmosketjun pelaaja vaan joutui rooliin pakosta Mitchellin loukkaannuttua. Pari hyvää iskua alivoimalla ja pitkien kiekkojen eliminoimisessa. Muutenkin sellaista vahvaa perussuorittamista missä kiekko saadaan pistettyä päätyyn kun tarvitaan ja pakki liimataan seinään karvauksessa. Sellaista, mitä nyt ei ihan joka jampalta ole nähty tämän alkukauden aikana.

Sellaista, mikä saa Handzusin näyttämään jeesukselta verrattuna moneen hierarkiassa ylempänä olevaan pelaajaan.

AMurray on jonkinasteisella puolustavan hyökkääjän statuksella oleva pelaaja. Hän edustaa tässä roolissa 0,575 miljoonalla saatavaa pelaajaa. Suoritustasossa on myös selvä ero 2,5 mijoonan Handzusiin tai Malhotraan verrattuna. AMurray menettelisi lähtökohtaisena 13. tai 14. hyökkääjänä, mutta vakiokokoonpanon pelaajaksi hän on liian huono. Hän on selvästi huonompi pelaaja, kuin Nichol tai Mayers. Kun joukkueeseen panostetaan, tuntuu tyhmältä kasata kolmos ja nelosketjut mahdollisimman halvoista palasista, kun miljoonia jaetaan kohtuullisen avokätisesti muualle joukkueen rakennuksessa. Varsinkin kun katossa olisi tilaa laadukkaille alempien ketjujen palaajille.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
No ei AMurray missään nimessä ole joku Malhotra/Handzus, mutta en myöskään näe miten hänen peluuttaminen nelosketjun laidalla torpedoi Sharksin cup-haaveet. Hyvää peruspeliä. Kyllä nelosketjun suorittamisessa ongelmana ovat olleet muut pelaajat, lähinnä Desjardins tällä hetkellä...

Olipahan muuten surkea DMurrayltä tuo Bruins-peli. Kaiken alleviivasi se Bruinsin toinen maali, mutta jotenkin tuntuu siltä kuin ykkösparin molemmat pakit yrittäisivät tehdä liian paljon asioita itse. Onneksi Vlasicilta saatiin taas muutamia huipputason suorituksia vastapainoksi.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Olisiko Mike Connollystä Sharksien kolmoseen? Connolly olisi vähän vastaava kuin Phillyn Matt Read; yliopistosta muutaman AHL-matsin jälkeen valmis ottamaan paikan NHL:stä. AHL:ssä Connolly on nyt neljä peliä pelannut tehoilla 4+4 ja johtaa reilusti tuota joukkueen pistepörssiä. Toki Connolly on kolme vuotta Readia nuorempi ja pelasi vain kolme kautta yliopistosarjaa, mutta silti hän vaikuttaa jo varsin valmiilta pelaajalta jopa suoraan NHL:ään.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Kieltämättä tehokkaasti Mike Connolly on aloittanut ammattilaisuransa. Aikanaanhan Pavelski aloitti ammattilaisuransa vähän vastaavilla tehoilla ja parin kymmenen pelin vaiheilla kutsu tuli ylös. Jos Connolly jatkaa samaan malliin, aivan varmasti jossain välissä tulee kutsu ylös.

AMurray saagaan liittyen eihän hän omalla tasollaan mitenkään dramaattisesti heikennä joukkuetta. Ennemminkin ongelmana on se, että muut alempien ketjujen pelaajat ovat vielä heikompia.
 

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Pakko tässä erätauolla fiilistellä Havlatia. Mies sopii täydellisesti Couturen vierelle ja Logan on pari kertaa päässyt naattimaan Havlatin mainioista tarjoiluista ja pelikäsityksestä. Tällä hetkellä Wilson vaikuttaa nerolta vaihtokauppoineen Minnesotan kanssa, kunhan Havlatin vire ei katoa tai mies ei loukkaannu. Ensimmäinen maali toki odottaa vielä itseään; muutenkin Havlat on laukonut todella vähän ja keskittynyt enemmän syöttöihin (3 peliä, 0+3). Varooko vielä olkapäätään?

Clowe näyttää hieman siltä, että miehen uran paras kausi oli viime kausi. # 29 häviää jopa jonkin verran kaksinkamppailuita laidassa (ei toki hälyttävästi, kuitenkin enemmän kuin viime kaudella imo). Sinänsä hätää ei ole, mutta viime kauden vireellään Clowe tekisi kakkosvitjasta huikean vaarallisen sen ollessa vaarallinen jo nyt.

Marleaun pitäisi vielä herätä. Kausi on alussa ja moottori käynnistynee ajan myötä, mutta tällä hetkellä Jumbon ketjussa Pavelski ja Thornton luovat lähes kahdestaan kaikki vaaralliset paikat. Kaksikon yhteispeli ainakin toimii hyvin.

Viisikkopuolustus on tässä Preds-pelissä ollut mainiota eikä Nemo ole joutunut tekemään yhtään gamesaveria so far. Toki vastassa Nashvillen melko tylsä hyökkäys, joten tästä pelistä puolustuksen pitäisikin selvitä kunnialla. Hyvä merkki silti. Burnsin sopeutuminen pelisysteemiin on ehdotomman tärkeätä jatkon kannalta.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Olipahan taas mainio peli Detroitia vastaan. Pelillisesti tämä on selvästi Sharksin ykkös-rivalry, fyysisellä puolella tietysti Ducks ja Stars-pelit vievät vielä nämä.

Havlatia ei voi riittävästi kehua, kaveri tuo ihan uuden ulottuvuuden kakkosketjun peliin ja on Sharksin oma, ei edes kovin köyhän miehen Datsjuk. Tällainen ulottuvuus on puuttunut Sharksista sitten, ööh... No Korolyuk oli parhaimmillaan melko väkkärä kiekollisena mutta puhutaan kyllä varsin eri tason esityksistä Havlatin kanssa jo näin muutaman pelin perusteella. Ei ole kyllä yhtään ikävä Heatleytä, Havlat neljään peliin viisi pistettä vs Heaterin kuusi yhdeksässä.

Toinen kaveri joka oli Detroitia vastaan kentän kuningas, oli Vlasic. Viime kauden toisella puoliskolla esiin noussut ilkeys näkyi tässäkin ottelussa ja osansa saivat tuta erityisesti Hudler ja Filppula. Fyysis-henkisen osaamisen lisäksi tietysti maila tai jalka tuntui olevan aina oikeassa paikassa. Myös Vlasicin pakkipari Burns oli erityisesti alivoimalla todella varma purkukiekkoineen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös