San Jose Sharks 2005-2006

  • 65 040
  • 511

Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Nolan kirjoitti: San Josen viime kesän ykkös varaus Devin Setoguchi on tehnyt Sharksin kanssa sopimuksen.

Tätä on odotettu, aivan loistava luistelija esimerkiksi kyseessä, hänestä oli hieman puhetta tässä ketjussa paljon aiemminkin. Ensi vuonna toivottavasti saa ajettua itsensä sisään joukkueeseen, punttisalin kautta varmastikin.

Myös lupaavalle puolustajalle Dan Spangille sorvattiin sopimus, siitä enemmän Sharksin kotisivuilla.
 

Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Jälleen täydet pojot blakkariin, ja prinssi Toskala maalilla. Heitin Tampereen keskustassa läppää erään Veskun tutun kanssa juuri tässä viikonloppuna, ja nauroimme Toskalan biletysestoille, nyt kun Wilson haluaakin peluuttaa häntä kokoajan maalilla. Ei voi kuppia enää nostella samaan malliin.

Itse ottelu ratkesi pitkälti toiseen erään, jossa Stars istui hulppean määrän jäähyminuutteja, ylivoima kulki tänään, ja etenkin Joe T:n passit osuivat ottelussa kohdilleen. Sharks sen sijaan pysyi jälleen poissa jäähyaitiosta, ja keskittyi ottelun voittamiseen helpomman kaavan kautta. Thorntonin poika se ei ole vieläkään luovuttanut pistepörssivoittoa, ainakaan suosiolla. Mutta pääasia että joukkue kerää nyt pisteitä, tärkeimmässä vaiheessa kautta.

Tämä Wilsonin liike peluuttaa näinkin paljon kriittisissä otteluissa nuorta puolustajaa Matt Carlea, on jälleen oiva osoitus kyseisen valmentajan taidoista, pokerinaamasta ja aisteista. Tänäänkin mies pelasi peräti lähes 20min, ja sai kehuja ottelun jälkeen. Vasta aivan loppukaudesta tosiaan nousi muka San Josen kokoonpanoon, ja pelaavan kuuden pakin joukkoon, yllättävää vähintään. Saapa nähdä löytyykö peliaikaa enää pleijareissa, vai nouseeko taustalta joku muu rinkiin takaisin?

Ketjut Starsia vastaan olivat:
Ekman-J. Thornton-Cheechoo
Michalek-Marleau-Nieminen
S. Thornton-Goc-Bernier
Stevenson-Smith-Rissmiller

Preissing-Ehrhoff
Hannan-Gorges
Carle-McLaren

Nieminen ainakin aloitti Marleaun vitjassa, mutta Bernier pelasi "omalla" paikallaan kun ottelu eteni enemmän. Niemon peliaika jäi muutenkin melko vähiin esimerkiksi ylivoimien takia.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Mr Scarface kirjoitti:
Nieminen ainakin aloitti Marleaun vitjassa, mutta Bernier pelasi "omalla" paikallaan kun ottelu eteni enemmän. Niemon peliaika jäi muutenkin melko vähiin esimerkiksi ylivoimien takia.

Vähiin se jäi myös sen takia, että Trevor Daley huitaisi Villeä mailalla päin näköä ja nenän seutuville ommeltiin 20 tikkiä. Menoa se ei haitannut vaan Ville hyppäsi kehiin seuraavaan erään ja pelasi valmentajan antamat minuutit.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viikon puolustuspään pelaajan titteli toistamiseen 3 viikon sisään Veskulle

NHL muisti Räikkösen kuppikaveria jälleen viikon pelaajan tittelillä ja ansiosta. Jos sama tahti jatkuu, on Kangasalan kovin kiekkoja torjuva kokki vahva ehdokas tämänkin viikon titteliin.

Näin sitä mennään kohti entistä selvempää ykkösen paikkaa. Nabokovin täytyy esittää jatkossa jotain todella ilmiömäistä pudottaakseen Veskun pois avauskokoonpanosta.

BTW - olympiakisojen jälkeen Niittymäki, Lundqvist ja Nabokov eivät ole olleet aivan yhtä loistokkaita kuin sitä ennen ja joutuvat tosissaan kamppailemaan ykkösen tittelistä. Vokounin kausi taas on ohi vamman/sairauden takia. Olikohan Kipper sittenkin kaukaa viisas pitäessään hengähdystauon ollakseen keväällä iskussa?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Raymond Pearl kirjoitti:
BTW - olympiakisojen jälkeen Niittymäki, Lundqvist ja Nabokov eivät ole olleet aivan yhtä loistokkaita kuin sitä ennen ja joutuvat tosissaan kamppailemaan ykkösen tittelistä. Vokounin kausi taas on ohi vamman/sairauden takia. Olikohan Kipper sittenkin kaukaa viisas pitäessään hengähdystauon ollakseen keväällä iskussa?

Kieltmättä mielenkiintoinen pointti. Hasekhan pamahti paskaksi juurikin olympialaisissa. Vokounin veriongelmista ei mielestäni ole vielä muuta sanottu, kuin että huilaa runkosarjan loppuun. Pudotuspeleissä mies voi olla pelikunnossa.
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Ei hassumpi mietelmä. Pari viikkoa lepoa juuri ennen kauden tärkeimpiä hetkiä taatusti auttaa vireen löytämisessä.

Fiksu veto muuten peluuttaa Carlea McLarenin parina. On sitä paskempienkin pakkien kanssa aloitettu NHL-ura. Ennen kaikkea McLarenin luotettavuus omassa päässä on omiaan paitsi turvaamaan selustan virheiden sattuessa mutta myös rohkaisemaan Carlea hieman hyökkäyspeliin.

McLaren itse aloitti uransa Beantownissa muistaakseni Bourquen pakkiparina, toivottavasti opit välittyvät.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Henkka kirjoitti:
Vokounin veriongelmista ei mielestäni ole vielä muuta sanottu, kuin että huilaa runkosarjan loppuun. Pudotuspeleissä mies voi olla pelikunnossa.

Ylen teksti-tv:n mukaan Vokoun on ulkona myös pudotuspeleistä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Taas komea voitto plakkariin ja pääarkkitehteina tutut kaverit. Cheechoolla komea iltapuhde maalien numero 50 ja 51 muodossa, eikä liigan ykkösmaalitykin paalupaikkaa hallussa pitävään Jagriin ole enää matkaa kuin 3 maalia.

Vesku jatkaa liekeissä ja on nousemassa kevätkauden sensaatioksi. Just win the games, baby. Just win the games. Mitähän mahtaa liikkua venäläisen 6 miljoonan dollarin luukunavauskoneen mielessä?

6. sija on hallussa, eikä 5. paikkaankaan ole matkaa kuin 3 pistettä.
 

Nolan

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues ja TPS + Dougie
Raymond Pearl kirjoitti:
Vesku jatkaa liekeissä ja on nousemassa kevätkauden sensaatioksi. Just win the games, baby. Just win the games. Mitähän mahtaa liikkua venäläisen 6 miljoonan dollarin luukunavauskoneen mielessä?

Toskala pelaa aivan hämmästyttävää kautta ja Kyllä Nabbya varmasti harmittaa mutta on varmasti tyytyväinen että joukkueella menee hyvin.Jälleen hyvä peli Phoenixissa. Voitto tuli ja Cheechoo pisti maalit 50 ja 51,Jumbo Joen esityöstä.Sharksilla menee nyt aivan loistavasti.Nyt sitten kannustus ääri rajoilleen viimeisissä peleissä.

GO SHARKS!!!!!!!!!!!!!!!!
 

Playa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, San Jose Sharks
huikeeta....

Kyllä sharks on nyt todella "on fire" jos meno jatkuu tällaisena niin playoffseissa kaatuu ihan kuka vaan... ;)

GO SHAKRS GO!!!
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Mikähän nyt olisi optimaalisin playoff-vastustaja San Joselle ensimmäisellä kierroksella? Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kolme (vaikka neljäs, Nashville, olisi lottovoitto Vokounin loukkaantumisen jälkeen. Mutta erittäin epätodennäköinen): Detroit, Dallas tai Calgary tullee vastaan.

Detroitia vastaan puhuu joukkueen vahva runkosarja, erinomainen joukkue- sekä erikoistilannepelaaminen ja laaja kokenut ydinryhmä. Ainoa selkeä iskukohta voisi olla maalivahtipeli. Legacen playoff-historia ei ole mittava saati saavutuksia täynnä. Tiedä sitten pelaisiko Osgood. Voivat he huippujoukkueen takana mestaruuden torjua, mutta aikainen itseluottamuksen horjuttaminen voisi antaa aineksia yllätykseen. Lisäksi ensikierros on paras paikka kohdata Detroitin kaltainen veteraanijoukkue, joka pelaa parasta kiekkoaan vasta pudotuspelien edetessä (case: 1994 & 2003).

Dallasia vastaan Sharks on pelannut hyvin, mutta heilläkin on ollut peli hyvissä uomissa koko kauden. Turco on varma maalilla (harvoja paljon playoff-kokemusta omaavia ykkösmaalivahteja tämän vuoden pleijareissa).

Calgary on ollut hivenen epävarma tällä kaudella mutta parantanut loppua kohden. Muuten pitäisin Flamesia suosikkina kolmesta todennäköisestä, mutta kun maalivahtipeli on playoffeissa niin tärkeää kuin on, ottaisin melkein mielummin Dallasin tai Detroitin. Flamesin hyökkäyspeli ei ilmeisesti ole ollut järin vakuuttavaa läpi kauden, mutta täytyy aina muistaa mitä sanotaan puolustuksista ja mestaruuksista. Calgary jos joku voi edetä läpi playoffien pelkillä 1-0 voitoilla.

Ehkä muistot 2004 konferenssinfinaaleista elävät yhä liian voimakkaina. Sutter pitää huolen Flamesin loppumattomasta vireystilasta kun taas Wings tai Stars saattavat olla haavoittuvaisia nimenomaan avauskierroksella.

Tietysti aina voi toivoa Anaheimin romahdusta ja Sharksin nousua viidenneksi Nashvilleä sortamaan. Ilman Vokounia joukkue on taatusti haavoittuvainen eikä materiaali ole mielestäni edes Sharksin tasolla. Hailauman umpipaska alkukausi vain varmisti, että lohkovoitosta on turha haaveilla. Suurin pelote Sharksin kannalta on kokematon ja aika heppoinen pakisto (Hannanin ja McLarenin takana) sekä Toskalan playoff-kokemattomuus. Vahva runkosarja ei takaa playoff-menestystä.
 

Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Raymond Pearl kirjoitti: Olikohan Kipper sittenkin kaukaa viisas pitäessään hengähdystauon ollakseen keväällä iskussa?

Tottakai oli viisas, mitä järkeä hänen olisi ollut Torinoon lähteä, minä tiesin senkin, että Lehtonenkaan ei saanut itseään Italiaan. Kipper on ehkä arvokkaimman pelaajan palkinnon ykköskandidaatti, mutta sitten päästään mielenkiintoisimpaan: Joe Thorntonille sittenkin muka Hart Memorial trophy? Ei helvetti nimittäin, kirjoittelin aiemmin, että jos Sharks sijoittuu 5-7 sijoille runkosarjassa, niin tähän on mahdollisuus! Eräässä Scott Burnsiden analyysissä viitattiin myös vastaavanlaiseen teoriaan. Katsokaa mitä on tapahtunut Joe T:n siirron jälkeen. Tosin viekö Vesa Toskala lopullisesti Joe T:ltä mahdollisuuden voittaa tämä palkinto? Hän on nimittäin myös erittäin tärkeä avain siihen, jotta Sharks dominoi tällä hetkellä, ja on noussut ylös ylös ylös. Prinssi Toskala on ollut aivan karmaisevan huikea viimeisissä 20 ottelussa näin lonkalta heitettynä. Ja hienoa veljet, hehkutetaan Tamperelaista Veskua yli äyräiden nyt kun liekit leimuavat!

JJO kirjoitti: Fiksu veto muuten peluuttaa Carlea McLarenin parina.

Niin on, ei näitä kaikkia nuoria kolleja voi Hannaninkaan pariksi heittää. Carle passasi tänäänkin avausmaalin muuten.

Tällä hetkellä vastassa olisi Calgary pleijaressa, mutta mikä tahansa voi melkein vielä osua kohdalle, ainoa mikä näyttää jopa todennäköiseltä on se, että Red Wingsiä ei tarvi kohdata avauskierroksella. Mutta kuten aiemmin totesin, se kannattaisi pyrkiä tiputtamaan ehkä juuri alussa, konferenssifinaaleissa se ei ole helppoa enää kenellekään.
 

Cube

Jäsen
Mr Scarface kirjoitti:
Joe Thorntonille sittenkin muka Hart Memorial trophy? Ei helvetti nimittäin, kirjoittelin aiemmin, että jos Sharks sijoittuu 5-7 sijoille runkosarjassa, niin tähän on mahdollisuus!
No tämähän nyt on ollut ihan standardiveikkaus, joten älä nyt siitäkin yritä ottaa kunniaa itsellesi.
 

Nolan

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues ja TPS + Dougie
Sharks @ Vancouver

Ensi yönä Sharksit matkaavat Generals Motor Palaceen.Tämä on niin sanottu miljoonan dollarin peli"one win you are in".Sharksit ovat pelanneet viime aikoina aivan loistavasti ja voitto aina vaikeasta Phoenixista oli kuin lotto voitto.Toskalan aivan mahtavat pelit ovat tehneet hänestä ykkös-veskan ja jäähyjä on otettu todella vähän.Vaikea peli on varmasti tiedossa ja etenkin Canucksejen vaarallista osaamista ovat Sediinit,sekoitettuna Carterilla.Valaslauman ykköskenttä on todella vaarallinen mutta tänä vuonna se ei kuitenkaan ole oikeen päässyt uomiinsa.Nyt sitten vaan voitto kotiin ja kohti pudotus pelejä!!!!

Go Sharks Go!!!!
 

Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
N^Miksu kirjoitti: J. Thorton iski mukavat 0+4 ja Toskalakin keräsi yhden syöttöpinnan.

Vesku sai tosiaan syöttöpinnan Sharksin ensimmäiseen maaliin, jonka toinen syöttäjä oli jälleen kerran Joe T. Nyt on sitten pleijaripaikka varmistettu, on aika alkaa viilaamaan ja analysoimaan sitä, ketä vastaan olisi mieluista pelata avauskierroksella. Ja nimenomaan tätä työtä varmasti Wilsonin ja kumppanit nyt tekevätkin. Mitäs sanotte, jos arvioin, että Nabokov pelaa ensi ottelussa, eli tänä yönä maalilla? Kuitenkin 20h viime pelistä, ja nyt olisi hyvä ja kiva paikka antaa Loirin huilata. Vastassa uudelleen Canucks, jonka on käytännössä pakko voittaa nyt HP Pavilionissa, sillä Oilers pelaa myös tänään yöllä Ankkoja vastaan, ja saattaa voittaa kotonaan sen matsin.

Eihän Calgaryä varmaan haluaisi kohdata nyt kukaan avauskierroksella, Kipper on hirmutikissä, ja he pelaavat helvetin kovaa illasta toiseen. Toisaalta Sharks saattaisi saada heitäkin vastaan mukavasti ylivoimaa, joista ratkaisuja sitten haettaisiin. J.Thornton on juuri nyt ylivoimilla jälleen armoton pelote, jopa pistepörssivoitto on edelleen mahdollinen. Nashville houkuttelee, Mason ei ole ehkä valmis isoihin peleihin maalilla, niistä otteluista tulisi erittäin vauhdikkaita, ja myös taktisesti mielenkiintoisia, Parkerillakin voisi olla hauskaa siinä ottelusarjassa (muistatte varmaan viime matsin?). Anaheim saattaa tosiaan nimittäin hävitä seuraavan ottelunsa Edmontonissa, jossa kotijoukkue on varmasti nyt viritetty MacTavishin toimesta äärimmilleen.

Täytyy vielä todeta prinssi Toskalasta, että kesällä tämä heebo tarvii jälleen etsiä jutulle, viime kesänäkin oli niin hauskaa ajella "pikku" Hummerilla ympäri Eteläistä Suomea. Upeata Vesku, vihdoin hän saa sitä arvostusta, jota on aina oikeasti ansainnut. Hän on San Josen loppukauden tärkein pelaaja NRO1. Vasta sitten tulee Joe Thornton. Katsokaa Toskalan saldoja, esityksiä, ja tilastoja.
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Onhan helpottunut olo. Nyt vaan muoviankat tähtäimeen ja vitossija haltuun. Näin kasvaisi myös mahdollisuus välttää toisellakin rundilla Detroit. Vitospaikkaa silmälläpitäen Anaheimin olisi kaaduttava varsinaisella peliajalla ja yksi kahdesta muusta pelistä myös voitettava.

Scarface ei liene kaukana totuudesta Nabokovin pelaamisen suhteen. Itse asiassa jos Nabby nappaa voiton Canucksia vastaan en ihmettelisi jos Nabby pelaisi vielä yhden runkosarjaottelun (tuntumanhakumielessä, varmuuden vuoksi).
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pakko antaa kyllä tunnustusta hailaumalle. Niemisen treidin aikaan taisi joukue olla selkeästi alle playoff-viivan, puhuttiin jopa Niemisen tarvetta joukkueessa joka jää ulos kevään tosipeleistä. No, kuinkas kävikään? Playoff-paikka taskussa ja tärkeät ukot kuumina niin ei voine valittaa. Big Joe Thornton haastaa Jagrin ihan tosissaan vielä pistepörssissä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pistetilanne ennen viimeisiä otteluita:

1 - DETROIT* 79 120
2 - DALLAS* 79 109
3 - CALGARY* 80 102
4 - NASHVILLE 80 102
5 - SAN JOSE 80 97
6 - ANAHEIM 80 96
7 - COLORADO 80 94
8 - EDMONTON 81 93

Nashvillea ei saada enää kiinni, mutta viides sija on edelleen ratkaisematta. Ilman Vokounia Nashville tuntuu ehdottomasti helpoimmalta vastukselta kärkinelikosta, joten panoksia riittää viimeisille kierroksille. Toisaalta Nashvillella on jäljellä enää kotiotteluita (Phoenix ja Detroit) ja Calgary pelaa kaksi vierasottelua (LA ja Anaheim), joten kolmossijakin on vielä avoin.

San Josella on siis jäljellä kotiottelut Anaheimia ja LA:ta vastaan, joten langat ovat omissa käsissä. 15. päivän Ducks-ottelu ei vielä ratkaise jatkovastusta, joten viimeisen kierroksen LA-ottelussa saattaa olla taktikoinnin paikka. Coloradolla on kaksi vierasottelua (vancouver ja Edmonton), joten sekin voi vielä kiriä kutoseksi, koska SJ:n ja Anaheimin keskinäisestä ottelusta jää kuitenkin toinen ilman kahta pistettä.

Uskon, että voittoa joka tapauksessa haetaan, joten Toskala palannee sittenkin maalille seuraavaan otteluun ja Nabokovia lämmitellään LA:ta vastaan, jos loppuasetelma on tuolloin selvä.
 
Viimeksi muokattu:

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Raymond Pearl kirjoitti:
Toisaalta Nashvillella on jäljellä enää kotiotteluita (Phoenix ja Detroit) ja Calgary pelaa kaksi vierasottelua (LA ja Anaheim), joten kolmossijakin on vielä avoin.

Nashville ja Calgary ovat eri divisioonissa, joten kolmossija on Calgaryn, vaikka Nashvillella olisikin lopussa enemmän pisteitä. Ainoastaan sijoilla 5-8 voi enää tapahtua muutoksia.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jäätävässä kunnossa Thornontin Joe. Kultakimpale, jota ei saa menettää koskaan. Pidetään loppu-ura San Josessa, heh..

Joehan saavuttaa sadan syötön rajan mahdollisesti tällä kaudella. Koska viimeksi tähän rajapyykkiin on NHL:ssa ylletty?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös