Salminen- erotuomariko?

  • 903
  • 1

shaver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kookoo
Sen enempää enää Salmisen eilisistä toilailuista. Onko muualla ollut minkälaisia kokemuksia ko. tuomarista. Sattuiko eilen vain huono päivä vai onko esiintynyt muuallakin edukseen. Jos esiintyy, niin mieshän on hengenvaarallinen.

Jos nyt kuitenkin vähän: Eihän siinä ole mitään väärää, jos kysyy linjurilta tilanteesta. Ainakin silloin kun ei ole nähnyt sitä, mutta jos itse näkee tilanteen ja linjuri "päättää" tuomiosta niin silloin ollaan hakoteillä. Tai voihan niin käydä kerran tai kahdesti, mutta että jatkuvasti. Lieneekö Korpelalta (linjuri ) jäänyt palkat aikoinaan saamatta, eikös mies pelannut kookoossa joskus 90-luvun alkupuolella? ??

Shaver

:confused:
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Salminen on esiintynyt Forssassakin tällä kaudella. Jossain lokakuun tienoilla oli kolmessakin pelissä peräkkäin. Epätasainen ja puolueellinen linja, muutama suosikkijäähy joihin ei kuulu kiekottoman miehen estämisestä annettava penalty. Ottelun lopussa pyrkii aina tasaamaan jäähyt kun peli on jo ratkennut.

On toiminnallaan saanut tällä kaudella eniten ääntä muuten kirkonhiljaiseen forssalaiyleisöön. Muutama katsoja kutsuu erotuomari Salmista "Simoksi"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös