Salamat 2005-2006

  • 58 606
  • 325
Tila
Viestiketju on suljettu.

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Nyt on sitten se Salama fanin "painajainen" toteutunut.
Karon lähtö liigaan oli kyllä ennakoitavissa, mutta enpä olisi uskonut että ykköskenttää kohtaa noin suuri kato.
Karo oli kyllä pelimies Fan Clubin pikkujouluissa kun pokka naamalla esitti suuttunutta ja kiisti jyrkästi huhut Pelicanseihin siirtymisestä. Oikein teki.
Ryhänen ja Korhonen ovat myös iso menetys Salamoille. Ryhänen, joka oli Karon kanssa ykkösketjun tutkapari ja loistava pelin lukija ja Korhonen, jonka siniviivakutia jään todella kaipaamaan.
Toivottavasti Salamat löytää edes yhteen näistä kolmesta suuresta aukosta loistavan paikkaajan. Saappaat ovat kyllä monelle pari numeroa liian suuret.

Jokatapauksessa toivotan kovasti tsemppiä kaikille kolmelle ja toivon että pojat pääsevät näyttämään mihin todella pystyvät eivätkä jää mihinkään jarruketjuun.

Loppiaisena olisi sitten KooKoota vastaan TV peli joten eiköhän Salamoilla ole sen verran resursseja vielä tallella että hoidetaan homma mallikkaasti kotiin tuli niitä uusia apuja tai ei.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Karlssonin Kake ja Tevasen Ana kuulemma mukana ringissä tuon Saikun lisäksi ja eiköhän sinne rinkiin vielä joku muukin eksy?!

Jospa ajatellaan hetki näitä "Ryhäsiä"; pojat ovat pelanneet käytännössä kaikki YV:t ja juuri YV on ollut Salamoilla aika kehnoa. Nyt kun Lepolat saavat ykköskentän statuksen saattaa YV-pelaaminen suoraviivaistua ja tehostua? Lisäksi Salamat eivät ole olleet tehojen valossa ihan niin "yhden kentän joukkue" kuin voisi äkkiseltään kuvitella ja lisääntynyt vastuu saattaa nostaa toisten pelaajien itseluottamusta monta pykälää... Kassellaan nyt, kevät saattaa olla Salamoille ihan yhtä hyvä kuin syksy ja muistettava toki on, että Sami & Lasse ovat Lukossa ns.testisopparilla => vain Karo on allekirjoittanut sopparin loppukaudesta eikä varmaankaan Kuhassa edes valehdellut; soppari tais olla allekirjoittamatta vielä tuolloin ("Ja vastaus kysymykseen on: En todellakaan ole allekirjoittanut sopimusta minkään joukkueen kanssa lukuunottamatta Salamoita.";-)
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Korhonen & Ryhänen

Asiantuntijoille kysymys:

Minkälaisia pelaajia nämä kyseiset herrat ovat ja olisiko mielestänne edellytyksiä SM-liiga tason kiekkoilijaksi? Muuhun siis kuin nelos kenttään jarruttelemaan.
 

sop71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat,Blues,Kalpa
Korhonen ja Ryhänen

jupster kirjoitti:
Asiantuntijoille kysymys:

Minkälaisia pelaajia nämä kyseiset herrat ovat ja olisiko mielestänne edellytyksiä SM-liiga tason kiekkoilijaksi? Muuhun siis kuin nelos kenttään jarruttelemaan.


Huippuluokan pelaajia ja Salamoitten kärki kastia.Toivotaan jotta mainiot peli esitykset jatkuvat myös SM-liigassa mitä ne olivat meillä Salamoissa.Korhonen valittiin juuri jatkoajan kuukauden pelaajaksi.Lukko faneille tiedoksi...silmä tarkkana näitten jätkien suhteen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Hiukka pienikokoisia tosin, mutta liikettä löytyypi ;-)
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
jupster kirjoitti:
Asiantuntijoille kysymys:

Minkälaisia pelaajia nämä kyseiset herrat ovat ja olisiko mielestänne edellytyksiä SM-liiga tason kiekkoilijaksi? Muuhun siis kuin nelos kenttään jarruttelemaan.
Jos katsotaan ihan tavallisten silmälasien läpi pelaajia, niin ei näillä kavereilla liigassa tee kyllä yhtään mitään. Ei riitä koko, eikä taidotkaan.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Castillo kirjoitti:
Jos katsotaan ihan tavallisten silmälasien läpi pelaajia, niin ei näillä kavereilla liigassa tee kyllä yhtään mitään. Ei riitä koko, eikä taidotkaan.
Hyvä saada asiantuntevaa kommenttia. Noin nopeasti katsottuna tämän hetken Liigan pistepörssin top-10:ssä on neljä alle 180 cm:stä.
T Salmelainen 176/83
S Kariya 168/72
M Kivenmäki 173/78
J Voutilainen 176/88

Jos taidot ei riitä niin ei sitten kellään muullakaan Mestiksessä, mutta onhan se Mestiksen kannalta hyvä että edes joku pääsee koittamaan. Sehän kertoo sen ettei tasoeroa ole liikaa sarjojen välillä.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Voihan sen noinkin ymmärtää, mutta kun jompaa kumpaa pitäisi olla. Joko kokoa tai taitoa. Näillä kavereilla kun ei ole kumpaakaan. Turha kenenkään uskotella, että nyky-Mestiksestä nousisi ainakaan nopealla tähtäimellä liigaan sellaisia kavereita, jotka omalla osaamisellaan nostaisi joukkueen play-offseihin.

Kylmä fakta on se, että Mestiksessä on tasan kaksi pelaajaa, joilla olisi taitojensa puolesta* terveenä mahdollisuus pelata SM-liigajoukkueen kahdessa parhaassa ketjussa. Nämä pelaajat ovat Juho-Tuomas Appel ja Patrik Westerback. Muista jätkistä ei sitten taitojensa* liigassa ainakaan hyökkäävään rooliin ole. Tämä on minun mielipiteeni*

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Mestiksestä voisi nousta liigaan pelimiehiä. Päinvastoin. Mutta hyökkäävään peliin oman pelinsä perustavia kavereita tuskin löytyy edellämainittujen lisäksi, jotka terveenä ollessaan olisi sellaista liigatasoa, että he kykenisivät joukkueeseen tuomaan jotain uutta hyökkäyspelin muodossa.

*Täsmennyksiä viestiini tuomaan esille asian siten, miten sen olin alunperin tarkoittanut ymmärrettäväksi.
 
Viimeksi muokattu:

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Ryhänen ja Korhonen ovat pelimiehiä, mutta nyt tullaan taas siihen hommaan missä liigajoukkueet menee aina metsään. Eli hankitaan Mestiksestä kiekollisesti taitavia pelaajia ja sitten peluutetaan niitä aikaslailla kiekottomissa rooleissa. Mestiksessä on paljon parempia "roolipelaajia"/kiekottomia pelureita kuin mitä näistä Mestiksessä todella kiekollisessa roolissa vääntävistä taitoniekoista koskaan tulee.

Toivotaan, että saavat edes näyttää kyntensä muussa paikassa kuin "pura saatana pleksin kautta vaan".
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Castillo kirjoitti:
Jos katsotaan ihan tavallisten silmälasien läpi pelaajia, niin ei näillä kavereilla liigassa tee kyllä yhtään mitään. Ei riitä koko, eikä taidotkaan.

Sun kannalta, toivottavasti olet oikeassa. Muuten voit päätyä analyyseinesi jonkun hullun hauskaksi allekirjoitukseksi.
 

Afan

Jäsen
Castillo kirjoitti:
Voihan sen noinkin ymmärtää, mutta kun jompaa kumpaa pitäisi olla. Joko kokoa tai taitoa. Näillä kavereilla kun ei ole kumpaakaan. Turha kenenkään uskotella, että nyky-Mestiksestä nousisi ainakaan nopealla tähtäimellä liigaan sellaisia kavereita, jotka omalla osaamisellaan nostaisi joukkueen play-offseihin.

Kylmä fakta on se, että Mestiksessä on tasan kaksi pelaajaa, joilla olisi terveenä mahdollisuus pelata SM-liigajoukkueen kahdessa parhaassa ketjussa. Nämä pelaajat ovat Juho-Tuomas Appel ja Patrik Westerback. Muista jätkistä ei sitten liigassa ainakaan hyökkäävään rooliin ole.

Tuli pitkä lainaus, mutta eipä tuosta hutusta juuri voi poiskaan ottaa.

1. Ryhänen ei olisi Mestiksen pistepörssissä toisena, jos (kiekollista) taitoa ei olisi. Ja nimenomaan sitähän Ryhäsellä on, mutta eri asia on, mihin se riittää liigassa.

2. Luuleeko joku, että Mestiksestä hankitaan pelaajia sen takia, että heidän tehtävänsä on nostaa joukkue SM-liigan pudotuspeleihin? Voi olla. Miten se liittyy Ryhäsen ja Korhosen testisopimuksiin?

3. Kylmä fakta? Kylmät faktat ovat aukottomasti perusteltavissa. Appel-Westerback-teoriasi on lähinnä mielipide, joka voi olla oikeansuuntainen, ei yhtään enempää. En tiedä, montako vuotta sitten Westerback on ollut terve, joten koko väite on sinällään pelkkää jossittelua. Tämän kauden esityksillä Westerbackilla ei tekisi liigassa mitään. Appelkin hyytyi viime keväänä, vaikka hyvä pelaaja onkin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime kaudella Mestiksessä pelasikin sitten kerrassaan ylivoimaisen huikeita pelaajia. Otteita viime liigakierroksen ykkös-kakkoskentistä:

JYP
1. kenttä:
Johannes Alanen - Arsi Piispanen - Miikka Männikkö
Jyri Marttinen - Jaako Niskavaara
2. kenttä:
Carlo Grünn - Tero Koponen - Antti Virtanen
Tommi Kovanen - Miika Huczkowski

SaiPa
1. kenttä:
Kimmo Koskenkorva - Ville Koho - Joonas Vihko
Jussi Timonen - Olli Malmivaara
2. kenttä:
Peter Nylander - Jarkko Immonen - Tuomas Vänttinen
Harri Tikkanen - Kristian Kudroc

Pelicans
1. kenttä:
Tommi Turunen - Toni Sihvonen - Kari Sihvonen
Santeri Heiskanen - Esa Saksinen
2. kenttä:
Olli Julkunen - Henri Heino - Samu Vilkman
Erik Kakko - Anssi Salmela

KalPa
1. kenttä:
Jani Tuppurainen - Sami Salonen - Tomas Kurka
Samuli Suhonen - Nikos Tselios
2. kenttä:
Kasper Kenig - Max Kenig - Simo Vidgren
Juho Kuronen - Matti Kuusisto

Ilveksellä ykköskentän pakkina Juha Alen, kakkosessa Toni Niemi. Tässä pikaisia esimerkkejä, joista pointti käynee selväksi. Enpä olisi uskonut, että Castillon mielestä esimerkiksi Matti Kuusisto ja Juho Kuronen ovat aivan eri planeetan pelaajia kuin kukaan Sport-pakki. Ja Jani Tuppuraisen, Olli Julkusen ja Max Kenigin kaltaisista hyökkääjistä Mestis-seurat voivat vain haaveilla.


Siitä olen kyllä samaa mieltä, ettei Ryhäsellä ja Koivusella ole juurikaan annettavaa liigakiekkoon, jos eivät kiekollista roolia saa. Tosin ainakin Koivusen tapauksessa vähintäänkin kunnollinen näyttöpaikka irtoaa takuulla. Korhonen, joka on muita nuorempi selvästi, sen sijaan saattaa osoittautua Mestis-otteitaan monipuolisemmaksi pelaajaksi. Lukko ei tosin välttämättä ole se paikka, missä hän kukkaan puhkeaa.
 

Koheltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, HIFK, FC Woking
Raskasta "suoneniskua" Salamoilla

Kovat oli menetykset Salamoiden ringissä: TOP-5 pistekärjestä lähti numerot 1,2 sekä 5! näistä ainakin koko mestiksen pistepörssiä johtava Koivunen ei pelaa tällä kaudella enää salamoissa. Kaksi muuta ovat "näytillä", joten heidän pelaamisensa Salamoissa on mahdollista. Jos nyt nämäkin jäävät "matkalle", niin kyllä tulee suuri lovi Salamoiden pistepottiin. Toivottavasti ei näy pahemmin, mutta pelkään pahinta.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Castillo kirjoitti:
Kylmä fakta on se, että Mestiksessä on tasan kaksi pelaajaa, joilla olisi terveenä mahdollisuus pelata SM-liigajoukkueen kahdessa parhaassa ketjussa. Nämä pelaajat ovat Juho-Tuomas Appel ja Patrik Westerback. Muista jätkistä ei sitten liigassa ainakaan hyökkäävään rooliin ole..

Hahah voi hellanlettas. Kyllä nyt on aika Vaasalaisten lasien läpi katsottu. Appelista en tiedä, mutta Westerback? Tästä on monet keskustelut käyty ja tämä palsta ei ole oikea palsta, mutta kysyn silti, minkä takia Westerback ei siellä liigassa sitten pelaa? Naurettava vaasalaispainotteinen kommentti.
Kyllä Koivusella on hyvät mahdollisuudet pärjätä liigassa. Korhonen ja Ryhänen onkin sitten eri asia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Mutta Koivusella on mahdollisuudet nousta liigan eliittiin, kun hieman kokemusta tulee.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Kyllä nyt on aika Vaasalaisten lasien läpi katsottu. Appelista en tiedä, mutta Westerback? Tästä on monet keskustelut käyty ja tämä palsta ei ole oikea palsta, mutta kysyn silti, minkä takia Westerback ei siellä liigassa sitten pelaa? Naurettava vaasalaispainotteinen kommentti.

Sanoinkin nimenomaan taitojensa puolesta. En ottanut kantaa Westerbackin, enkä Appelin muihin ominaisuuksiin, jotka ovat pitäneet heidät ainoastaan Mestiksessä vai otinko? EDIT: Otin. Korjataan.

Luetaan niitä viestejä, eikä vain nimiä, joita viestissä esiintyy. Heti kun mainitaan Westerback ja liiga, niin joku älähtää. En edes yrittänyt väittää, että Westerback olisi liigatason pelaaja muuten, kuin taitojensa osalta ja se, joka tämän yrittää kieltää, niin viimeksi tänä aamuna tuli Sport-Hermes muutaman kuukauden takaa uusintana Urheilukanavalta. Sieltä niitä syitä voi sitten katsella ihan vapaasti.

Afan
2. Luuleeko joku, että Mestiksestä hankitaan pelaajia sen takia, että heidän tehtävänsä on nostaa joukkue SM-liigan pudotuspeleihin? Voi olla. Miten se liittyy Ryhäsen ja Korhosen testisopimuksiin?

Vastasinkin ainoastaan tähän. Lukko kuitenkin hakee tällä hetkellä kiekollisia vahvistuksia.

Minkälaisia pelaajia nämä kyseiset herrat ovat ja olisiko mielestänne edellytyksiä SM-liiga tason kiekkoilijaksi? Muuhun siis kuin nelos kenttään jarruttelemaan.

1. Ryhänen ei olisi Mestiksen pistepörssissä toisena, jos (kiekollista) taitoa ei olisi. Ja nimenomaan sitähän Ryhäsellä on, mutta eri asia on, mihin se riittää liigassa.
Enkä sitä edes yritä kieltää. Mutta näen asian siten, että heillä ei ole tarpeeksi taitoa liigassa pelaamiseksi.

Sun kannalta, toivottavasti olet oikeassa. Muuten voit päätyä analyyseinesi jonkun hullun hauskaksi allekirjoitukseksi.
Tätä olenkin jo pitkään toivonut näillä mukahauskoilla kirjoituksillani. Toivottavasti joku juntti ottaa nyt syötistä kiinni.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Castillo kirjoitti:
.

Luetaan niitä viestejä, eikä vain nimiä, joita viestissä esiintyy. Heti kun mainitaan Westerback ja liiga, niin joku älähtää. En edes yrittänyt väittää, että Westerback olisi liigatason pelaaja muuten, kuin taitojensa osalta ja se, joka tämän yrittää kieltää, niin viimeksi tänä aamuna tuli Sport-Hermes muutaman kuukauden takaa uusintana Urheilukanavalta. Sieltä niitä syitä voi sitten katsella ihan vapaasti.

Castillo kirjoitti:

Kylmä fakta on se, että Mestiksessä on tasan kaksi pelaajaa, joilla olisi terveenä mahdollisuus pelata SM-liigajoukkueen kahdessa parhaassa ketjussa. Nämä pelaajat ovat Juho-Tuomas Appel ja Patrik Westerback. Muista jätkistä ei sitten liigassa ainakaan hyökkäävään rooliin ole


Mitäs toi sitten on? Ja jos sä tarkoitit ainoastaan taitojensa puolesta, niin kirjoitetaan se viestiin. Ja voin väittää, että mestiksessä on ainakin 5 Westerbackia taitojensa puolesta parempaa. Mutta tämä tästä keskustelusta.
 

Ketunleipä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko (HPK)
Castillo
Vastasinkin ainoastaan tähän. Lukko kuitenkin hakee tällä hetkellä kiekollisia vahvistuksia.

Minäpä luulen että Korhosta kokeillaan Lukon ykkös tai kakkospakkipariin sekä ylivoimiin nimenomaan kiekolliseen rooliin.
Antti Bruun toiseen ja Korhonen toiseen, uskonpa jopa että vieressä pelaa sellainen nobody kuin Erik Hämäläinen eli kyllä näyttöpaikan saa.
Ryhänen onkin sitten asia erikseen, sentterinä* hyödytön hankinta ellei kyseessä ole pidemmän aikavälin satsaus..
Kuha, Tähtinen, Ylli alkaa olemaan sentteriongelmaisella joukkueellakin ihan kova kolmikko liigassa.

*Miestä kaavaillaan joko sentteriksi tai laidalle, siitä epävarmuus.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Ice Hockey kirjoitti:
Mitäs toi sitten on? Ja jos sä tarkoitit ainoastaan taitojensa puolesta, niin kirjoitetaan se viestiin. Ja voin väittää, että mestiksessä on ainakin 5 Westerbackia taitojensa puolesta parempaa. Mutta tämä tästä keskustelusta.

Huomasitko, että korjasin sen jo itse? Myönsin jo, että siitä voi saada väärän käsityksen. Käsityksen, jota en alunperin ollut edes tarkoittanut.

Nimeä 5 Patrik Westerbackia taitavampaa pelaajaa Mestiksestä.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
...pitäiskös sitä ryöstää tuo Westerback Salamoihin niin vois poika joskus päästä liigaankin kokeilemaan? ;-)
 
Suosikkijoukkue
Tps
Tietääkös teist Salama-faneist kukaan et missäspäin kiekkoilee tällaset jehut ku Tomi Karlsson,Panu Heinistö,Ari Anttilainen,Kalle Kontio ja Heikki Aalto? Muistaakseni olivat kyl kaikki aika koviakin pelimiehiä...niin ja muuten tää uk:n chat juontaja petrellin joni olis ollu teille aika kova vahvistus ku tuo koivusen karo taitaa olla sen kaveri ja jos olis saanu houkuteltua kauden alussa jne jne...jossittelua :D ..no karohan on siis pelsuis nytte ja nykyään taitaa joni pelata italiassa..mut hyvin on teil peli kulkenu noillakin jätkillä ja toivotaan et salamat olis finaaleis tänä vuonna...
 

Boomhauer

Jäsen
kiprun takatukka kirjoitti:
Tietääkös teist Salama-faneist kukaan et missäspäin kiekkoilee tällaset jehut ku Tomi Karlsson,Panu Heinistö,Ari Anttilainen,Kalle Kontio ja Heikki Aalto?

Tuo linkki tuossa muutamaa viestiä ylempänä kertoo Tomi Karlssonin palaavan Salamoihin harjoittelemaan ja ehkä jopa pelaamaan.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Petrellin Joni olis todellakin ollut ihan hyvä lisä Salamoiden takalinjoille, mutta halu jatkaa Italiassa voitti => eikä sitä nyt oikein voi moittiakaan; ilmasto hiukka toisenlainen, palkaa varmaan tuplat siihen mitä Mestiksessä maksetaan ja vastuuta ihan riittämiin. Karo olis varmaan myös lähtenyt takas Italiaan, mutta "perhesyyt" painoi enemmän vaakakupissa... Joni kävi meidän ukkojen kanssa höntsäilemässä viime kevään ja nyt syksyllä ennen Italiaan lähtöään ja osottautui tosi mukavaksi hepuksi. Eiku teretulemast taas keväällä kun sarja loppuu ja ens syksynä sitten Salamoissa (jahka Thunder ottaa rullakiekkomestaruuden tuossa välillä)??
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Pari muutakin "Salamaa" tänään Liigassa; Ryhäsen Sami Lukon kokoonpanossa (Korhosen Lassea ei näkynyt) ja Tevasen Masa (aika ylläri) Bluesin mukana syöttämässä avausmaalin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös