SaiPa kaudella 2014–2015

  • 779 862
  • 2 817

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Paha sanoa, kun ei taloudesta ole mitään tietoa, mutta voisi nyt näin mutulla kumminkin heittää että kyllä siellä sen verran pelivaraa on vielä että sen yhden laadukkaan puolustajan kestää hankkia. Että ei siitä pätäkästä ainakaan ole kiinni.

Vaan kumminkin pitää semmoinenkin juttu muistaa, kun täällä palstalla aina näiden vahvistusten perään ollaan ruinaamassa ja etenkin SaiPan kohdalla, jolla ei kauheasti olisi varaa tehdä ihan täysiä hutihankintoja, niin ei niitä pelaajia ihan hankita millään Pleikkarin änärityylillä vaan yhtä nappia klikkaammalla tuosta noin. Monen jutun pitää ensin natsata kohdalleen tässä tosielämässä.
 
Viimeksi muokattu:

Portier

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, HIFK
Mikä tässä nyt on ettei sitä yhtä puolustajaa voida edes hankkia? Ollaanko nyt ihan oikeasti sinnittelemässä jollain Ahonen-Lappalainen-Mäkinen-Maalahti nelikolla jääräpäisesti siihen saakka kunnes Larsson ja Riikola mahdollisesti palaavat. Maalahti ja Ahonen menevät nyt jotenkin vielä pelaavassa pakkikuusikossa mutta Lappalainen tai Mäkinen ei.

Kyllä sinne alakertaan mielellään ottaisi jonkun herran, esim. käyttäen koodinimeä Kudroc. Mutta omasta mielestä se on kanssa hyvä homma kun antaa näille lupaaville jätkille myös peliaikaa. Pelaamalla oppii ja kehittyy!
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä tässä nyt on ettei sitä yhtä puolustajaa voida edes hankkia?
Onko saatavilla kunnon pakkia, joka voisi SaiPaa auttaa? Nyt ei kuitenkaan ole järkevää hankkia mitään täytemiestä, vaan TOP4-pakki, joka helpottaisi esim. Backmanin ja Larssonin työtä - kaverit ovat vetäneet liian rankalla kuormalla. Ei tarvita uutta seiskapakkia.
 

ahal

Jäsen
SaiPassa on tällä hetkellä, tai ollut jo pitemmän aikaa, kahden kerroksen väkeä. Osalla peli käy illasta toiseen, mutta muutamalla menee rimpuiluksi. Kateeksi käy, kun alakerrassa ei ole yhtään Kankaanperää tai Aaltoa. Löfquist voisi olla, mutta ei osu tolppien väliin millään. Silti Backmanin ja Riikolan kanssa pakkien parhaita. Larssonista on vaikea sanoa, milloin on taas täydessä iskussa. Voi viedä viikkoja. Samaan aikaan, Riikolan yhä sairastaessa, pitäisi Maalahden ja kumppanien nostaa pykälä pari tasoa, jotta po-unelma eläisi loppuun asti. Hyökkäys on suht' hyvä, mutta ei kestä montaa loukkaantumista. Toki sielläkin surfailee äijiä, parralla tai ilman, joilta voi hyvällä syyllä odottaa enemmän.

Harmittavasti pitää todeta, ettei Ahonen ole enää päässyt vuoden takaiseen syysvireeseen. Sellaiseen, jolla aiemmin voitettiin Mestiksen paras puolustaja -titteli ja niitattiin ukkoja seinille. Nyky-Rony on liian virhealtis ja yksipuolinen jopa peruspakiksi. Lappalaisella taas ei pelikäsitys riitä täyspainoiseen suoritukseen, eikä voimaakaan oikein löydy. Maalahti on myös välillä hasardi, mutta hyvänä luistelijana ja taklaajana saa mokiaan anteeksi. Vetokin on ihan hyvä osuessaan. Huhtasen tilanteesta en tiedä mitään, mutta yksi uusi heppu ei olisi pahitteeksi. Vaikka Mikko Pukka vol 2. Salcidosta on kaikki oleellinen sanottu ja luultavasti äijä heiluu kauden loppuun asti riveissä. Toivottavasti menestys ei kaadu yhteen mieheen.

Niin että yhteenkään matsiin ei voida lähteä varma voitto mielessä. Pari lapsusta eteen ja voitto karkaa jo hyvissä ajoin. Aina takaa-ajokaan ei onnistu, kuten tänään nähtiin. Toisaalta jokaisesta pisteestä pitää iloita, mutta mihin se lopulta riittää, selviää parin kuukauden päästä. Viime kauden varma jyrääminen kuuden sakissa on joka tapauksessa muisto vain.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyökkäys on suht' hyvä, mutta ei kestä montaa loukkaantumista. Toki sielläkin surfailee äijiä, parralla tai ilman, joilta voi hyvällä syyllä odottaa enemmän.
Edelleen näkisin, että alaketjuista olisi saatava enemmän irti. Nelosketjun ilme tosin parantunut viime aikoina, mutta joskus pitäisi oikeasti saada tehtyä maalikin. Itse lähtisin tekemään muutoksia tuohon kolmosketjuun. Venäläisen ja Jokisen väliin Kurosta/Järvistä, jotenkin tuntuisi, että noista laitureista voisi saada enemmän irti hyökkäyssuuntaan. Hämäläis Villelle muutamat huilipelit ei tekisi pahaa peliruuhkassa.
 

Barney

Jäsen
Eilen tuli kaksi maalia omiin puhtaasti Ahosen virheistä. Ensimmäisessä maalissa oli alivoimalla helppo purku, minkä olisi voinut heittää roikulla keskeltä. Ahonen päätti kuitenkin heittää laidan kautta, jolloin Tappara katkoi ja vähän onnekkaasti kiekko meni Palolalle ja se oli siinä. Viimeisessä maalissa taas Ahoselta aivan järkyttävä rännikiekko. Kenelle se oli suunnattu? Ei siellä ainakaan ketään omia ollut. Kruunasi sitten vaihtonsa tekemällä Andylle maskin ja lopuksi väistämällä kiekkoa. Mitä helvettiä oikeasti?

Lappalainen-Maalahti pakkipari oli myös aivan helvetin kujalla. Heidän puolustukseksi voi kuitenkin sanoa, että eivät tehneet mitään näkyviä virheitä. Maalahti kaiken lisäksi oma poika, jolla sopimus tuleviksikin kausiksi, joten hänen virheensä voi katsoa vähän läpi sormien. Lappalaisen etu Ahoseen on, että Lappalainen sentään antaa välillä hyviä avaavia syöttöjä, eikä pura joka kerta vaikeassa tilanteessa vastustajan lapaan.

Itse laittaisin ainakin William Mäkisen tänään ihan pelaavaan kokoonpanoon. Eihän se voi olla huonompi kun Ahonen, eihän? Eilen ainakin pelatessaan Mäkinen pelasi mielestäni ihan miehekkäästi. Hyökkäyspäässä hyviä matalia laukauksia, kiekolliset ratkaisut yhtä turnoveria vaille hyviä eikä puolustuksessakaan pahasti koomaillut. Annetaan rohkeasti pojalle mahdollisuus! Samoin haluaisin nähdä tänään kokoonpanossa myös Kurosen, Vainikaisen ja Zborilin tuomassa raikkautta, mutta Zborilista on varmaan turha edes unelmoida.

Suurin ongelmahan tuossa puolustuksessa on tällä hetkellä, että kaikki paitsi Backman ja Lofquist ovat oikeasti uhkia puolustuspäässä. Silloin on vaikea rakentaa kolmea edes kohtuu luotettavaa pakkiparia, vaan sinne jää aina yksi pari tasoa "Lappalainen-Maalahti", minkä lisäksi nämä yksittäiset pelaajat, kuten eilen Ahonen, koomailevat vielä sen lisäksi. Jos toimisto ei puutu pian tähän puolustustilanteeseen, niin samalla voidaan sitten myydä vaikka Spina. Tuolla pakistolla ei ole mitään toivoa päästä ainakaan Playoffien ensimmäistä kierrosta pidemmälle, joten jos kerran säästellään niin otetaan sitten kertaheitolla kunnon taloudellinen tulos, jotta voitaisiin hankkia oikeita pelimiehiä ensi kaudeksi näiden "ahosten" ja "lappalaisten" tilalle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei perkele että ärsyttää tämä ainainen "ei päästä playoffeihin tällä ja tällä porukalla" vinkuminen. Jos siellä olisi rahaa kuin roskaa, niin kai sinne hankittaisiin vaikka mitä Bobby Orreja pelaamaan. Mutta kun ei vaan ole ja ne realiteetit nyt vaan on nämä, että ei niitä ukkoja hankita ihan samalla tavalla kuin jossain fantasiapeleissä. Kyllä ne ihan varmasti siellä toimistolla ottaisi heti vastaan vaikka sen ison oman pään luutijan, jos sellaisia saisi vain tuosta sormia napsauttamalla generoitua juuri semmoisia ukkoja, kuin itse haluaa. Suostuvat vielä pelaamaankin pelkillä vedyillä.

Yksi hävitty peli niin tämä sama itkuvirsi alkaa joka kerta ja voitetun pelin jälkeen vain positiivisuusketju laulaa. Ettekö te nyt näe kuinka herkästi teillä se takki kääntyy?

Spinan myyminen, mitä vittua?

Mua vaan ärsyttää tämä jo etukäteen luovuttaminen. Urheilu on niin monen monta kertaa näyttänyt sen, että se ylivertainen materiaali ei ole kuin vain yksi osa-alue sitä palapeliä, eikä mitään sen enempää. Se tässä juuri on se suola, kun ikinä ei voi etukäteen tietää. Peli näyttää ja koitetaan nyt nauttia siitä pelistä itsestään.
 

Barney

Jäsen
Yksi hävitty peli niin tämä sama itkuvirsi alkaa joka kerta ja voitetun pelin jälkeen vain positiivisuusketju laulaa. Ettekö te nyt näe kuinka herkästi teillä se takki kääntyy?
Sano yksikin hyvä peli Ahoselta tai Lappalaiselta tältä kaudelta. Niin, sitä minäkin. Tosiasia on vain, että heidän tasonsa ei todistetusti riitä Liigassa. Toinen kylmä fakta on, että SaiPalla ei viime kaudella ollut koko kauden aikana yhtään niin huonoa puolustajaa kun nuo kaksi. Noh, Jussi Halme ehkä oli, mutta hänkin pelasi vain 8 ottelua. Kokonaisuudessaan SaiPan puolustus on noiden kahden ollessa kokoonpanossa varmaan Sportin jälkeen Liigan toiseksi huonoin. Siinä on sitten vaikea lähteä voittamaan Playoff-sarjaa, jos jokaisessa pelissä jompikumpi sankareista käytännössä lahjoittaa vastustajalle vähintään sen yhden maalin.

Kolmas fakta on se, että SaiPalla oli budjetissa ennen kauden alkua reilusti ilmaa. Vaikea uskoa, että Itävallassa flopannut Rau olisi niin kallis kaveri, että hänen puolen kauden palkkansa täyttäisi kovin isoa lovea siitä budjetista. Ei tässä kukaan ole mielestäni mitään Orreja toivonut, vaan puolustaja tasoa "Pukka" tai "Cutta" riittäisi. Sellaisen puolustajan loppukauden palkka ei ole kovin iso, joten en tiedä mistä kiikasta. Itse uskon tässä olevan kaksi mahdollista skenaariota. A) Hankintaa halutaan scoutata tarkasti, jotta saadan laadukas pelaaja tai B) Luotetaan sokeasti Ahosen ja/tai Lappalaisen parantavan. Toivon vaihtoehdon A olevan oikeassa, koska muuten materiaali ei vain yksinkertaisesti riitä. Toki kaikki on mahdollista, mutta jos SaiPalla olisi esimerkiksi Playoffeissa Maalahti, Ahonen ja Lappalainen pakistossa IFK:ta, Lukkoa, JYPiä tai Tapparaa vastaan, niin pitäisin SaiPan voittoa paras 7 sarjassa yhtä todennäköisenä kuin Sportin voittoa samaisessa sarjassa. Huonommalla materiaalilla voi voittaa, mutta jos se materiaaliero kasvaa liian suureksi, niin samalla se voiton todennäköisyys pienenee erittäin minimaaliseksi. Playoffeissa peli on vielä usein erittäin tiukkaa, joten silloin puolustuksen pitäisi olla rocksolid, joten siinä ei yksinkertaisesti voi olla heikkoja lenkkejä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä minulta vaan ainakin menee nautinto koko urheilun seuraamisesta, jos vain ja ainoastaan huomio keskittyy aina niiden negatiivisten asioiden ruotimiseen ja siihen mikä aina on kaikista huonointa. Se on ihan yksi lysti, vaikka noiden mainitsemiesi ukkojen tilalle hankittaisiin uusiakin pelaajia, niin jos katsontakanta koko urheiluun on tuo, niin aina vain ja pelkästään sieltä löytyy se mistä saa vinkua. Se kulma katsoa asioita kun on jo lähtökohtaisesti tuo.

Näille ennustuksillesi ja kylmille faktoillesi playoffeissa en anna tuon taivaallista arvoa. Ennustukset ovat aina vain pelkkiä ennustuksia, eivätkä mitään sen enempää. Tästä meidän liigastakin löytyy ihan lähihistoriasta mestareita katsomalla esimerkkejä siitä, miten turhia ne ovat. Se voi ihan hyvin pitää paikkansa, tai sitten ei pidä.

Minua itseäni ainakin ilahduttaa se, että sen vuosien päättömän soutamisen jälkeen tuolla joukkueessa on oikeasti nyt oma identiteetti miten asioita hoitaa ja ammattilaiset niitä tekemässä. Luotan heidän osaamiseensa kyllä enemmän, kun yhdenkään palstaveljen fantasiarosterointiin. Ja se on muuten kylmä fakta!
 
Viimeksi muokattu:

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Itse uskon tässä olevan kaksi mahdollista skenaariota. A) Hankintaa halutaan scoutata tarkasti, jotta saadan laadukas pelaaja tai B) Luotetaan sokeasti Ahosen ja/tai Lappalaisen parantavan. Toivon vaihtoehdon A olevan oikeassa, koska muuten materiaali ei vain yksinkertaisesti riitä.

Tähän uskon minäkin. Esim. joulutauollakin Tirkkonen totesi ääneen ettei Salcido ole pelannut tasollaan, joten ei siellä sokeita olla joukkueen heikkouksille. SaiPan perinpohjainen skottaus ja huolellisuus ovat tietysti raastavia kannattajille, mutta jos se on tähänastisen osumatarkkuuden hinta niin olkoon sitten niin. Spina ja Cuttakin taisivat tulla viime vuonna lähes siirtorajan kynnyksellä. Kehottaisinkin kaikkia kärsivällisyyteen, maaliskuuhun on vielä pitkä matka ja viime vuoden Kerho ja toissavuoden Ässät vasta aloittelivat nousuaan tässä vaiheessa kautta. Isossa kuvassa SaiPa on aloittanut kevätkauden varsin mallikkaasti, tappio on tullut vain HIFK:lle ja ainakin eilisen perusteella materiaalinsa edellyttämällä tavalla pelaavalle Tapparalle. Seitsemän pelin tappioputkessa kahlaava HPK saattaa olla meille enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta jos tänään voitetaan niin ollaan saavutettu 4 pelin viikosta 8 pistettä, mikä on Liigassa helvetin hyvä saavutus vastustajista riippumatta. Niin kauan kuin on pelejä on toivoa, revitään ne pelihousut vasta sitten kun Ahonen ja Lappalainen oikeasti tekevät sääleissä hattutemput omiin.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näille ennustuksillesi ja kylmille faktoillesi playoffeissa en anna tuon taivaallista arvoa. Ennustukset ovat aina vain pelkkiä ennustuksia, eivätkä mitään sen enempää. Tästä meidän liigastakin löytyy ihan lähihistoriasta mestareita katsomalla esimerkkejä siitä, miten turhia ne ovat. Se voi ihan hyvin pitää paikkansa, tai sitten ei pidä.

Minua itseäni ainakin ilahduttaa se, että en sen vuosien päättömän soutamisen jälkeen tuolla joukkueessa on oikeasti nyt oma identiteetti miten asioita hoitaa ja ammattilaiset niitä tekemässä. Luotan heidän osaamiseensa kyllä enemmän, kun yhdenkään palstaveljen fantasiarosterointiin. Ja se on muuten kylmä fakta!

SaiPan puolustuksen heikkous on myös aika kylmä fakta. Tappara olisi voinut tappaa pelin ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Huippusektorilta jatkuvasti maalipaikkoja kenenkään häiritsemättä. Kylmä fakta on myös, että oman maalin edustan siivoaminen on ollut aika heikkoa, ja yleensä puolustuspelaaminen ja virheet korostuvat playoffeissa. Toki tilanne näyttää tällä hetkellä huonommalta kuin oikeasti on, varsinkin Riikolan poissaolon takia, mutta Barneyn ennustus on kyllä erittäin perusteltua. Lahjamaaleja ei SaiPalla ole varaa antaa, sillä ei meidän hyökkäyskään nyt ole Liigan kovinta tasoa, vaikka olenkin hyökkäävään rosteriin tyytyväinen. Hyökkäys myös karsii puolustuksen avauksien heikkoudesta.

Muutenkin tänne osioon on ehkä rakentavampaa kirjoittaa mikä on vialla ja miettiä miten rosteria voitaisiin parantaa. Tällä hetkellä yksi luotettava pakki parantaisi rosteria huomattavasti. Toimisto on tehnyt hyvää työtä, ja uskon että ovat etsimässä puolustajaa markkinoilta. Ei ole ollut tapana ostaa sikaa säkissä.

8 pistettä neljään peliin olisi toki hyvä saavutus, mutta tällä viikolla ollut vastassa sijoilla 8, 10, 11 ja 14 pelaavia joukkueita. Oletusarvo onkin, että pistetahti olisi parempi kuin kauden keskiarvo. Tapparan jengi on tietysti sijoitustaan parempi, mutta paljon samoista sijoista taistelevia jengejä vastassa. Tappio HPK:ta vastaan tänään tarkoittaisi 5 pistettä 4 peliin. Ottaen huomioon vastustajien tason, niin en olisi järin tyytyväinen. Luotetaan nyt kuitenkin, että jengi tänään kairaa pisteitä, vaikka kotona ei olekaan peli kulkenut.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Siis onhan tuo ihan totta mitä tuossa sanotte, että nämä em. ukot eivät ole onnistuneet. No Lappalaisen kohdalla ei ainakaan itselläni mitään suuria odotuksia ollutkaan, mutta Ahosen kohdalla oli.

Mutta jos näitä kylmiä faktoja nyt kerran heitellään, niin on kylmä fakta sekin että ei SaiPan kokoinen organisaatio voi olettaakaan että jokaiselle kokoonpanopaikalle automaattisesti löytyisi illasta toiseen hyvin suorittavia pelaajia. Ja se mistä minä olen pitänyt nyt tässä uudessa SaiPalaisessa tekemisessä on se, että sinne oikeasti haravoidaan pelaajia tarkasti jotka mahdollisimman hyvin sattuvat siihen meidän sapluunaan ja saadaan sellaisia pelaajia joilla oikeasti on jotain annettavaa joukkueelle.

Senkin takia en näille ennustuksille yleensä korvia lotkauta, koska otetaan nyt vaikka esimerkkinä se edellinen Ässien mestaruuskausi. Joukkueessa taisi olla likipitäen kaikki osa-alueet ihan rempallaan vielä vuoden vaihteessa ja valmentaja saamassa potkuja ja kuinkas siinä sitten lopulta kävikään? Ihan takuuvarmasti fanit olivat silloin myös sitä mieltä, että joukkueessa olisi yksi jos toinenkin huonosti pelaava puolustaja. Myös Suomen A-maajoukkue osoittaa tasaisesti lähes joka arvokisoissa sen, minkä takia nämä materiaalivertailut ovat jonninjoutavia.

Sen vuoksi odotan paljon mielummin vaikka ihan sinne siirtorajalle asti, jos sen myötä saadaan joku oikeasti joukkuetta vahvistava pelaaja, kuin se että nyt just ja tällä välittömällä sekunnilla tarvitaan paniikissa hankkia joku pelaaja joka nyt vaan sattuu olemaan 195cm ja 100kg ja on joskus 10 vuotta sitten pelannut NHL:ssä. Mielummin sitä sitten keväällä katselee, vaikka maaliskuussa hankittavaa hyvin pelaavaa pelaajaa, kuin nyt tammikuussa hankittua, täysin vihkoon vetävää surffailijaa.

Ja kun se nyt ei muutenkaan minun vallassani ole minkään vertaa hankitaanko sinne ja ketä, joten mitäpä tuohon energiaa silloin tuhlaamaan. Luotan ihan 100%:sti siihen, että toimistolla tehdään kaikki voitava pelaajien haravoinnissa. Jos jonkun pelaajan kohdalla natsaa niin hyvä. Jos ei, niin hyvä sekin.

Ne palkkasoturiarmeijat on nähty niin moneen kertaan ja sen toivotaan toivotaan meiningin ja joka kerta nähty epäonnistuvan, että olen vain tosi tyytyväinen että sen johto on varmasti itsekin tunnistanut, että me ei voida kilpailla rahallisesti muiden joukkueiden kanssa, vaan meidän on menestyäksemme kehitettävä jotain muuta.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Jokinen tänään viltissä ja Leivo tilalla. Tietysti fiksuahan se on rosterista vaihtaa ukkoa, kun tuore jalka on tuore jalka. Mutta juuri tuo vaihto oli melko kova mielestäni.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuosta William Mäkisestä kuullaan vielä lisää ja paljon, sanokaa minun sanoneen. Todella ryhdikästä ja ennakkoluulotonta peliä. Yllätysvalmiin oloinen kaveri. En nyt ihan varmaksi tätä sano, mutta jossain kohtaa taisi olla jotain kahinaa tapparalaisen kanssa ja porkkanapöksy alkoi kuumentua ja Mäkinen vaan luisteli rauhallisesti pois virnuillen. Oli kai töötännyt sitä ennen, mutta ei lähtenyt hippasille. Loistavaa, jos näin meni. Saatoin siis katsoa väärinkin, toki. Joka tapauksessa nuoren miehen asenne miellyttää.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zborilin ongelma on oikeastaan se, että kaveri tarvitsee hyökkäävän roolin tai on täysin turha. Pelityyli on sellainen että esim. nelosessa menee täsin hukkaan, lisäksi puolustuspelaaminen on vielä hieman vajavaista liigaan, fysiikka kyllä riittää. Mutta samaa mieltä siitä että kyllähän kaveri näyttöpaikan ansaitsee, sen verran hyvin on esiintynyt junnuissa.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Zborilin ongelma on oikeastaan se, että kaveri tarvitsee hyökkäävän roolin tai on täysin turha. Pelityyli on sellainen että esim. nelosessa menee täsin hukkaan, lisäksi puolustuspelaaminen on vielä hieman vajavaista liigaan, fysiikka kyllä riittää. Mutta samaa mieltä siitä että kyllähän kaveri näyttöpaikan ansaitsee, sen verran hyvin on esiintynyt junnuissa.

Todellakin on hyvin esiintynyt:
Adam Zboril 27 16 23 39 30 17 +13
 

Spin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Tuosta William Mäkisestä kuullaan vielä lisää ja paljon, sanokaa minun sanoneen. Todella ryhdikästä ja ennakkoluulotonta peliä. Yllätysvalmiin oloinen kaveri. En nyt ihan varmaksi tätä sano, mutta jossain kohtaa taisi olla jotain kahinaa tapparalaisen kanssa ja porkkanapöksy alkoi kuumentua ja Mäkinen vaan luisteli rauhallisesti pois virnuillen. Oli kai töötännyt sitä ennen, mutta ei lähtenyt hippasille. Loistavaa, jos näin meni. Saatoin siis katsoa väärinkin, toki. Joka tapauksessa nuoren miehen asenne miellyttää.
Olli Palola räksytti Mäkiselle. Palola sai tilanteesta jäähyn jalkakampista. Toivotaan että Mäkinen saa kunnon mahdollisuuden tänään.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Ottamatta muuten kantaa noihin/tuohon puolustuksen hankintaan, niin kyllä minä haluaisin yhden isompikokoisen varmahkon peruspuolustajan jolla on jonkin verran herkemmin syttyvä nalli, jäisi nuo eilisen kaltaiset painit ja kärkipelaajien ärsytykset vähemmälle.
Viime kaudella joukkueessa oli Glenn sellainen ja eipä tuota eilisen kaltaista toimintaa vastustajien taholta silloin paljon ollutkaan.
Kun sitten Huuhtanen taklasi Davisin pää edeltä laitaan, niin se nalli napsahti ja aivan varmasti kaikki tiesivät sen voivan tapahtua uudestaankin.
Melkoisen rauhallista oli ärsytysrintamalla viime kaudella.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Tulipahan nyt mieleen, että voisiko Salcidon tehottomuuteen olla syynä kun on kokoonpanossa merkitty oikean puolen pakiksi. Eikö tuo ole pääsääntöisesti aina pelannut vasemmalla puolella?
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
No niin, viikko kääntyi sitten hyvän alun jälkeen kuitenkin hieman negan puolelle. Oikeastaan se alkoi jo siitä Blues pelistä, jota ei osattu tappaa, vaan jätettiin piste Blusille, vaikka peliä vietiin 100-0. Sen jälkeen palattiinkin sitten perinteiseen tehottomuuteen ja tehtiin mahtava YKSI maali kahteen peliin+ jatkoaika ja pari rankkia päälle. Saldona yksi vaivainen piste. Tästä viikosta saldona siis 6/12, joka on sinäns ok saldo, mutta ei riitä taistelusta kuuden parhaan joukkoon nousemisessa. Tältä viikolta oli kaikki eväät ottaa sellaiset 9/12, mutta ei tullut.

Tappara oli kyllä hyvä, mutta oli siinä SaiPallakin paikkansa. Pikkuisen pistän myös tuomareille risuja, sen verran rankasti sai taas kahvara sitä mailaa käyttää muuhunkin, kuin pelaamiseen. Enivei, harvatkin paikat vedettiin ohi, yli, logoon ja patjoihin. Ja sama jatkui sitten vielä pahempana HPK pelissä. Siinä oli kuitenkin peli SaiPan hallinnassa suurimman osan aikaa, mutta laukausten laatu oli suoraan sanottuna täyttä kuraa. Oliko siinä joku vajaa 70 laukausta, joista noin puolet meni ohi tai ekaan blokkaajaan ja loput sitten taas siihen kuuluisaan logoon/patjoihin. Molemmissa peleissä vastustajan molarit olivat kyllä hyviä, mutta eivät loppujen lopuksi joutuneet hirveästi huippupaikkoja torjumaan. Muutamaa tilannetta lukuunottamatta perustorjunnat riittivät, koska laukausten laatu oli niin surkeaa ja maalille ei menty. Se onkin toinen silmiinpistävä piirre näissä tappiopeleissä. Maski puuttuu ja maalille ei tunnu muutenkaan haluja juuri olevan. Tuntuu siltä, että hyökkäys pelaa jotenkin on/off tuon suhteen. Pari peliä saattaa liikkua luistin hyvin ja maalillekin on enemmän haluja ja sitten taas pari seuraavaa peliä on aivan päinvastaisia tämän suhteen. Tuollaista se on ollut oikeastaan koko kausi. Tirkkosen pitäisi saada tuohon nyt ryhtiä!

Puolustaminen on alkukauteen verrattuna tiivistynyt, päästettyä maaleja on yllättävän vähän, 88. Viidenneksi vähiten. Sieltä on ne pahimmat hasardit vähentyneet ja Markkanen on ollut lähes joka pelissä myös hyvä. Silti olisi tarvetta sille isolle oman maalinedustajan luutijalle.

Se mikä tässä on ihmetyttänyt ja hitusen myös muutaman kerran vit...nut, on kotipelaaminen. Saldo on nyt 9 voittoa ja 9 tappiota. Ei järin hyvä kotisaldoksi. Kolme ekaa kotimatsia voitettiin, sen jälkeinen saldo sitten 6 voittoja, 9 tappiota. Jos nyt kärjistetään, niin viidestätoista viime kotipelistä on vain neljä 3p voittoa. Maalinteko on ollut kotona käsittämättömän tuskaista poislukien tps matsi, joka päättyi 7-1. Tässäkin pitää kuitenkin muistaa, että peli oli 0-0 kahden erän jälkeen, kunnes tepsi alkoi sekoilemaan jäähyjen kanssa. Kotona on jääty nollille jo neljä kertaa, se on minusta aika paljon. Jos tarkastellaan kotimatseja välillä marras-tammikuu, niin tehtyjä maaleja on 19, matseja pelattu 9. Eli aika tarkkaan kaksi tehtyä maalia per peli. Se on aika nihkeästi, varsinkin siis kotona. Ja tilasto muuttuu entistä karummaksi, jos tästä poistaa tuon tepsimatsin suonenvedon (jota tepsi kunniakkaasti auttoi), eli ei oteta sitä matsia huomioon, niin tehtyä maaleja on kahdeksaan peliin mahtavat 12. Eli 1,5 maalia per peli. Tässä voisi kysyä perinteisesti, että mikä mättää!? No ainakin se maalille meno ja laukausten laatu.

Kokonaisuudessaan pistesaldo on tähän mennessä ok ja peliesityksetkin sellaista "ok-tasoa", mutta viime kauden flowsta ei ole nyt tietoakaan, peli ailahtelee ihan liikaa ja tämä tahti ei tule riittämään kuuden parhaan joukkoon. En sinänsä tältä kaudelta odottanutkaan ihan runkosarjan sijaa neljä, kuten viime kaudella SaiPa oli, omissa arvioissa veikkailin sijoja 6-7. Tällä hetkellä lienee mahdollista kaikki sijat välillä 6-10. Jos oikein lähtisi porukka lentoon, niin saumaa ois vielä kutossijaan ja jos taas alkaa taso vielä vähän laskea, niin ollaan äkkiä siellä sijan 10 tuntumassa. Sen verran on kuitenkin luottoa, että kyllä tällä porukalla sääleihin mennään ainakin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, mennyt viikko tuloksellisesti ok - 6/12 pistettä (edit:korjattu pisteet ja tuloksellinen arviointi). Blues -matsin jälkeen tuntui, että nyt sputnikjuna alkaa kulkemaan kohti valoisaa kevättä mutta sitten jo lopahti seuraavissa matseissa. Ketjut näyttävät hyville (etenkin Chadin tulon jälkeen) ja joukkueen terveystilanne on hyvä, mutta jotenkin ei vaan irtoa. Pelottaa takaraivossa skenaario, jossa Markkanen, Spina tai McIntyre loukkaantuisi. Loukkaantumisten suhteen SaiPalla on käynyt tähän mennessä erittäin hyvä tuuri. Toivotaan päinvastoin, että Larsson ja Riikola pääsevät tällä viikolla takaisin kehiin.

Tällä viikolla ei helpota kun vastaan tulee vieraissa Lukko & Ässät ja kotona lauantaina Pelicans. Länsirannikolta kolme pistettä olisi hyvä suoritus. Lauantaina sitten jo vähän henkisesti pakkovoiton paikka.

Tosiaan 6/12. Muistin HIFK ja Sport -matsien ajankohdan väärinpäin. Mennyt viikko siten ok.
 
Viimeksi muokattu:

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo olipahan mennyt viikko heikko tuloksellisesti - 3/12 pistettä.

Noh tota, luulisin että Peksi on kuitenkin kirjannut muistioonsa kuluneelta viikolta 6/12 pistettä.

Okei, enemmänkin olisi ollut tarjolla mutta tässä sarjassa 1,5 pisteen ottelukeskiarvo on ihan ok. Kärppiä vastaan olisi voinut tulla hieman vähemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös