SaiPa kaudella 05-06

  • 241 065
  • 1 433
Tila
Viestiketju on suljettu.

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Spac kirjoitti:
Olisikohan Forrest kannattanut kuitenkin sitten pitää SaiPassa? Kiekollinen, tosin pienikokoinen, mutta suht varma pakki menetettiin Ässille?
Forrest menetettiin jo puolessa kaudessa, kun peliaika putosi nollaan. 19 pistettä käytännössä 30:ssa ottelussa oli loistava suoritus Forrestilta. Mikäli muulta joukkueelta tulee Forrestille tukea alkavalla kaudella, nähdään mieheltä mahdollisesti 30:n pisteen kausi. Forrestilla on kuitenkin helvetisti sellaisia ominaisuuksia, joita ei jokaiselta vastaantulevalta puolustajalta löydetä.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Kyselin muuten sekä Forrestilta, että Gabinetilta joskus viime kauden loppupuolella heidän haluistaan jatkaa SaiPassa. Molemmat olivat toiveikkaita siitä, että saisivat jatkaa täällä. En tiedä sitten, olivatko he tosissaan, mutta itsekin kerroin toivovani heidän jatkavan. Molemmat ovat kuitenkin nyttemmin lähteneet. On kyllä totta, että näille parikymppisille jannuille viime kausi oli enemmän kuin mukiinmenevä. Ei voida kuitenkaan enempää vaatia näiltä suhteellisen varmoilta tulevaisuuden pelimiehiltä..
 

redpecka

Jäsen
Ted Raikas kirjoitti:
Pterosaurus kirjoitti:
Sanon vain ettei saipa tulee tälläkään kaudella pärjäämään.. Ehkä jo vuonna 2010? Mistäköhän ton vuoden pölläsin..

Ja pidät siis itseäsi SaiPan kannattajana...?

Pärjää mitä pärjää, se on suhteellista. Eiköhän pudotuspelipaikka jo itsessään ole SaiPalle melkein kuin mestaruus. Esimerkkisi Espoon Blues on joukkue, joka tosissaan tähtää vain ja ainoastaan mestaruuteen.
Jaa-a. Taas näitä "kuka on oikeutettu kannattaja/fani" -juttuja. Suhteellisuudesta sammaa mieltä.

Pterosaurus kirjoitti:
Vuosi vuodelta, aina sm-liigan tauolla täältä saa lukea, että saipaan tulossa tosi kovia pelaajia ja että saipa tulisi pärjäämään.
Noh, minun puolestani tuollaiset puheet voi unohtaa moneksi vuodeksi.
Saipa ei tule pärjäämään. Sen kyllä kaikki tietää.. Vuodesta toiseen lähdetään kovilla odotuksilla kauteen mutta miten käykään? Älkää oikeesti hehkuttako täällä liikaa..
Kyllä saipaan on pakko tulla todella hyvä pelaaja jos aiotaan tolla materiaalilla nousta 2 viimisen ryppäästä pois!
Kyllä jokainen varmaan realiteetit tajuaa, ei tarvitse olla nostradamus ennustaessaan että SaiPa ei ehkä pärjää ensi kaudella. Tuolla pessimistisyydellä, eiku realistisuudella ei ainakaan pety, hyvä niin kai.
----
Minäpä hehkutan. Itselläni on kiva tutina (taas kerran) tulevasta kaudesta. Tyytyväinen olen pelaajahankintoihin, veskarit ja puolustus miltei täydellisiä (näin ennakkoon, näillä resursseilla) ja hyökkäys sitten on se arvoitus. Ihan kiva jos se yksi kanukki vielä tulee, mutta en näe että menestys liikaa siitä kiinni on. Menestyksen nippelit on jo rosterissa jos on ollakseen. Jouluun mennessä varmaan nähdään kykenivätkö nämä lupaukset lunastamaan heihin kohdistuneita "läpimurtokausi" -odotuksia. Aika moni saa pelata parhaan kautensa jotta se 10. sija koittaisi. Yhdestä asiasta olen varma; SaiPa tulee taas esittämään taistelevaa agressiivista peliä koko pelin ja Mälkiä oikeutetustikin lehdistötilaisuudessa antaa nuorille tunnustusta, vaikka tulos voi olla taululla 0-4. Viime kaudella panin tämän merkille niissä muutamissa peleissä jotka näin; jätkät yrittivät minkä pystyivät mutta taidot eivät vain riittäneet. Paha siinä on mennä niitä haukkumaan.

Tämä on sitä saipaa. Toiset näkevät positiivisia juttuja, toiset myyvät maansa. Jotkut jo ennen kuin kausi on alkanutkaan. Vapaa kulttuuri.
Pterosaurus kirjoitti:
Verratkaa vaikka bluesin ja saipan hyökkääjiä, joku vielä väittää ettei rahalla saa kaikkea?
Rahalla saa materiaa. Ei Blues ole tällä kaudella vielä mitään voittanut. En väitä etteikö voisi jotain voittaa, mutta on sitä rahaa ennenkin haaskattu.
 

ahal

Jäsen
Ville V ja kumppanit

Suurta lisäinfoa ketjuun mulla ei ole, mutta ennen kuin (jos sittenkään) jatketaan SaiPan mollaamista haluaisin tuoda yhden näkökulman esiin tulevaa kautta ajatellen. Nimittäin. Eilen näin jälleen Viitaluoman Villen jäällä tapahtumassa, jossa Kiekko-Vantaan entiset "tähdet" (mm. Ruutun veljekset J ja T) kohtasivat nykyiset. Hymysuisen ottelun, jossa ei taklattu kertaakaan, lopuksi molemmat jengit ampuivat 10 rankkaria veskareille (Häkkinen, Niemi, Bobba, Wirlander) ja maaleja tehtiin vain neljä. Niistä Ville veivasi yhden, oikein namupalan 100-0, hymyssä suin. Ja oli muutenkin hyvin esillä, selvästi valmiimpi kauteen kuin moni muu NHL-tähdet mukaan lukien. Eli toivotaan, että rento meininki jatkuisi V:n otteissa, ja samalla muidenkin saipalaisten, mailasta puristamisen sijaan. Siis "korvien välliin lissää". Uskon, että taitoa SaiPastakin löytyy riittävästi hyviin tuloksiin. Nyt kun puolustus näyttää hyvälle, 2-3 maalia matsia kohti saattaa riittää usein 3 pisteeseen. Ihan sama, kuka ne maalit lopulta tekee.
 

Joni91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Spac kirjoitti:
Olen Joni pahoillani, mutta kannattaisi hieman kyllä kiinnittää huomiota tuon pilkun käyttämiseen. Reagoin melko herkästi, jos pilkkua sijoitetaan väärin. Ei kannata ottaa vakavasti huomautustani - onhan täällä moderaattorit, jotka puuttuvat tarvittaessa. Eteenpäin!

Olen nyt korjannut suuren osan tekemistäni pilkkuvirheistä(korjaan loput paremmalla ajalla).Eli syytä huoleen ei ole.
 

Aapee79

Jäsen
Joni91 kirjoitti:
Olen nyt korjannut suuren osan tekemistäni pilkkuvirheistä(korjaan loput paremmalla ajalla).Eli syytä huoleen ei ole.

Ei sun pelikielto Joni pilkuista johtunut...Ehkä jutut näytteli pääosaa. Itse en kyllä vieläkään löytänyt montaa parannusta sun "korjatuista" viesteistä..Heh.

Asiaakin: Harmittaa tuo loukkaantumissuma. Nyt ei päästä testaa eri ketjukoostumuksia. Ainut hyvä asia on, että junnut saa nyt peliaikaa ja näyttöpaikkoja. Noh toivotaan, että kauden aikana saadaan olla ilman näitä huolia.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Hieman pitää tässä pilkkua fiilata. Nyt kun on puhuttu näistä SaiPan viime kauden "parikymppisistä" ulkomaalaisvahvistuksista niin kannattaa muistaa, että molemmat olivat viime kauden alussa "jo" 23-vuotiaita. Siinä on kuitenkin jo suhteessa iso ero, vaikka pakit nyt yleensä ovat parhaimmillaan vasta kolmenkympin hujakoilla.

Itseeni ei kumpikaan tehnyt suurempaa vaikutusta. Gabinet oli onnettoman hidas mutta kankea. Kiekollisena ratkaisut olivat ennalta-arvattavia. SaiPan taloudelle olisi varmaan ollut pientä plussaa, jos Tamminen olisi silloin tammikuussa ottanut Sportiin sen eikä Cloutieria, kuten oli vielä siirtoajan loppuhetkillä puhe.

Forrest sen sijaan oli selvästi huonompi painos Petri Kokosta. Itselleni kaveri oli aika iso pettymys ainakin niissä 5-7 pelissä mitä näin, varsinkin kun eräs tälläkin palstalla usein kirjoitteleva ystäväni hehkutti kaverin pilviin harjoituskaudella. Tietysti jos valmentaja ei luota (vai luottiko?) niin eipä siinä hirvittävästi napeksi ylittää itseään. Forrest ei ollut mielestäni hirveä menetys, vaikka jatkosopimuksenkin olisi tietysti voinut tehdä, jos palkkapyyntö olisi ollut pieni. Paljonkohan tuon tason kaveri pyytää kaudesta? Onko arvioita/tietoa?
 

Joni91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
1948 kirjoitti:
Tässähän vois ajan kuluksi nykässä rankingin näistä Saipan pakeista. En laita Kudrocia vielä mukaan kun ei ole sopimusta enkä ole kaveria nähnyt, kolmen joukkoon kuitenkin.
1. Malmivaara -kaikki edellytykset liigan huipulle
2. Kokko -loukkantumisten jälkeen omalle tasolle
3. Palomäki -kaverin suurin heikkous on kokemuksen puute
4. Grönholm -jos malttaa jättää kiekon kuskailun muille niin liigatasoa
5. Timonen tai Tuominen -Tuomista en ole nähnyt kuin urheilukanavalla, hyytyi kuulemma playoffseissa, Timoselle kovuutta lisää
7. Loput -eli kai Hapa on ainut, jolla mahdollisuus pelata, en tiedä mitä tapahtui pari kautta sitten

Noista pakeista saisi suunnilleen tälläiset pakkiparit:

Kokko-Malmivaara

Palomäki-Kudroc/Tuominen

Timonen-Grönholm

Ykköspari olisi se johon luotetaan eniten,ja joka tarvittaessa myös hyökkäisi,tämä pari olisi myös yv:llä kova sana.

Kakkosparissa taas olisi kovuutta ja fyysisyyttä Kudrocin toimesta(tietääkseni Palomäkikin fyysinen).Jos Kudroc ei saa sopimusta,niin hänen tilalle Tuominen.

Kolmosparissa nuorta voimaa Timosen ja Grönholmin johdolla.
 
Viimeksi muokattu:

Aapee79

Jäsen
Joni91 kirjoitti:
Noista pakeista saisi suunnilleen tälläiset pakkiparit:

Kokko-Malmivaara

Palomäki-Kudroc(Kudroc siinä tapauksessa,jos saa sopimuksen)

Timonen-Grönholm

Ykköspari olisi se johon luotetaan eniten,ja joka tarvittaessa myös hyökkäisi,tämä pari olisi myös yv:llä kova sana.

Kakkosparissa taas olisi kovuutta ja fyysisyyttä Kudrocin toimesta(tietääkseni Palomäkikin fyysinen)

Kolmosparissa nuorta voimaa ja tätä paria myöskin peluutettaisiin.

Kommentteja Jonille:

1.Hyvin tuntuu pilkkusääntö kolahtavan perille..Tahallaanko teet?
2. Fyysisyys ja kovuus: Jotain eroakin?
3."Tätä paria myöskin peluutettaisiin" Kiva tietää, ettei saipa kierrätä pelkästään neljää pakkia kauden aikana...
4. Nuorta voimaa? Saipalla on vain Kokko, joka on 30v. Muut on sit alle 25v.
5.Tarvittaessa hyökkää? Koko kentällä hyökätään ja puolustetaan!
6. Suurin osa varmaan tietää, että Kudrocilla ei oo vielä sopimusta, joten ei tarvitse itsestään selvyyksiä suluissa kertoa.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Aapee79 kirjoitti:
Kommentteja Jonille:

Kommentteja Aapeelle:

Lopeta jo hänen kirjoituksiensa pilkunnussinta. Keskittyisit sen sijasta vaikka oman tekstiisi, sillä sekin on täynnä kirjoitusvirheitä. Rasittavaa tuollainen toiminta.
 

Joni91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Bauer kirjoitti:
Kommentteja Aapeelle:

Lopeta jo hänen kirjoituksiensa pilkunnussinta. Keskittyisit sen sijasta vaikka oman tekstiisi, sillä sekin on täynnä kirjoitusvirheitä. Rasittavaa tuollainen toiminta.

Niinpä, tuleehan niitä kirjoitusvirheitä muillekin,eli en ole ainoa.

Sovitaanko,että lopetetaan tämä riitely kirjoitusvirheistä,kun niitä tulee monelle muullekin.
 

emz1

Jäsen
Joni91 kirjoitti:
Niinpä, tuleehan niitä kirjoitusvirheitä muillekin,eli en ole ainoa.

Sovitaanko,että lopetetaan tämä riitely kirjoitusvirheistä,kun niitä tulee monelle muullekin.

Tulee tulee, mutta ikävästi toi pilkun käyttäminen iskee silmään sieltä itsekullekkin.

Jotta ei menisi ihan off-topiciksi niin Kristian Kudrocille sopimus ja äkkiä. Mikkelissä esittänyt hyvää taklauspeliä kuulemma ja sitten tää tappelu vielä siihen.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
EmZ kirjoitti:
Jotta ei menisi ihan off-topiciksi niin Kristian Kudrocille sopimus ja äkkiä. Mikkelissä esittänyt hyvää taklauspeliä kuulemma ja sitten tää tappelu vielä siihen.

Itse nyt kaksi Kudrocin ottelua nähneenä alan kallistua sopimuksen tarjoamisen puolelle. Väitän, että ne IFK:ta vastaan toisessa erässä tulleet 4 pikkukakkosta johtuivat enemmän Rönnin tuomaroinnista, kuin Kudrocin ylikovista otteista. Pelasi ihan normaalia peruspeliä muutamalla kovalla pommilla höystettynä, mutta joutui ison kokonsa ja vihaisen ilmeensä vuoksi täysin Rönnin silmätikuksi (käsittämättömiä tuomioita Kudrocia vastaan; heppoisin perustein puhallettuja jäähyjä ja taas toisaalta Kudrocia ajettiin kerran polvella ja kerran selästä seinään, tietenkään siitä IFK:n miehiä rankaisematta).

Aina, kun Kudroc oli jäällä jotenkin huokui katsomoon asti sellainen turvallisuuden tuntu. Jätkä katkoo hyvin syötöt, pelaa virheetöntä peliä omassa päässä ja vielä antaa turvaa joukkuekavereillekin. Yllätti kyllä täysi kynsien puuttuminen hanskojen lennettyä jäähän, ei päässyt missään vaiheessa muutaman sekunnin myllyssä Lostedtia vastaan hommaan käsiksi ja horjahti lopulta. Löi kyllä sitten tuomarien tultua väliin ja noustua takaisin ylös pari todella kovaa pommia Lostedtiin linjurin olan yli. Noh, kaveri matsannut NHL:ssä todella kovien nimien kanssa ja menee sitten ottamaan pataansa tällä saralla aika untuvikko-Lostedtilta, siitä miinus.

Mikäli ja toivottavasti saa sopimuksen niin on kyllä kokoajan vaarassa joutua jäähyaitioon. Toivottavasti Mälli ei ala koulimaan miehestä sitten mitään yleishöylää kaiken tieltään pois paiskovan jääkaapin sijasta, kuten Skriko teki Bombicille.

Ei huono saldo muuten Kudrocilla toistaiseksi: 3ott. ja taitaa olla 39 jäähyminuuttia. Mahdollisesta jäähykuninkaasta ei liene epäselvyyttä ;)
 

emz1

Jäsen
Swift kirjoitti:
Mikäli ja toivottavasti saa sopimuksen niin on kyllä kokoajan vaarassa joutua jäähyaitioon. Toivottavasti Mälli ei ala koulimaan miehestä sitten mitään yleishöylää kaiken tieltään pois paiskovan jääkaapin sijasta, kuten Skriko teki Bombicille.

No en usko että tästä olisi niinkään pelkoa. Mälkiä ja Skriko on aika erityylisiä valmentajia ja muutenkin. Toinen sanoo asiat suoremmin ainakin.

Paljon hyvää ja positiivista on kuultu Kudrocista kyllä, toiset taas pelkäävät miestä liiankin jäähyherkäksi ja arvelluttavaksi mieheksi. Ei se mitään.

Tervetuloa, Kristian.

ps. Nyt jännäämään Evilän puolesta...
 

Emilio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle
Marski Cupin perusteella ihan pelimiehiä tämä Kurdoc. Jäähyt tosiaan johtuivat Rönnin vislauksista, jotka muuten menivät päin vittua koko turnauksen.
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Swift kirjoitti:
Löi kyllä sitten tuomarien tultua väliin ja noustua takaisin ylös pari todella kovaa pommia Lostedtiin linjurin olan yli. Noh, kaveri matsannut NHL:ssä todella kovien nimien kanssa ja menee sitten ottamaan pataansa tällä saralla aika untuvikko-Lostedtilta, siitä miinus.

Ensiksi: Rönnin linja oli paska ja Kudroc viaton kärsijä. Varmaan miestä vitutti pelata.

Toiseksi: Kudrocin isku (yksi kappale) tappelun jälkeen ei edes osunut Lostedtiin. Lostedt ei myöskään ole tällä saralla mikään untuvikko. Noloa Kudrocille, ettei saanut MITÄÄN aikaan.

Videota on tulossa, niitä kelattiin kohtuu hartaasti perjantai-illan mittaan. Pelimies on Kudroc, mutta...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Cairns kirjoitti:
Ensiksi: Rönnin linja oli paska ja Kudroc viaton kärsijä. Varmaan miestä vitutti pelata.

Toiseksi: Kudrocin isku (yksi kappale) tappelun jälkeen ei edes osunut Lostedtiin. Lostedt ei myöskään ole tällä saralla mikään untuvikko. Noloa Kudrocille, ettei saanut MITÄÄN aikaan.

Videota on tulossa, niitä kelattiin kohtuu hartaasti perjantai-illan mittaan. Pelimies on Kudroc, mutta...

Lostedt vaikuttaa raporttien perusteella (kuukaus sitten -kuka vitun lostedt-) asenteeltaan asialliselta. Mutta eiköhän hänetkin kahlita sm-liigan puitteissa, kuten muutkin kovanaamat, väriä kun tunnustamme! Siis, harmaata.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Cairns kirjoitti:
Toiseksi: Kudrocin isku (yksi kappale) tappelun jälkeen ei edes osunut Lostedtiin. Lostedt ei myöskään ole tällä saralla mikään untuvikko. Noloa Kudrocille, ettei saanut MITÄÄN aikaan.

Selvä, tosiaan tuollainen kuva oli jäänyt että Kudroc noustuaan olisi osunut, mutta mun moka.

Pahoittelut vielä siitä(kin), että luulin Lostedtin ottaneen 3-4 myllyä urallaan, mutta jos tosiaan lukema on pitkälle päälle toistakymmentä niin voidaan puhua jo konkarista Suomen mittakaavassa.

Kuten olen sanonut, Lostedt, Kudroc ja Hesus liigaan.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aapee79 kirjoitti:
Kommentteja Jonille:

1.Hyvin tuntuu pilkkusääntö kolahtavan perille..Tahallaanko teet?
2. Fyysisyys ja kovuus: Jotain eroakin?
3."Tätä paria myöskin peluutettaisiin" Kiva tietää, ettei saipa kierrätä pelkästään neljää pakkia kauden aikana...
4. Nuorta voimaa? Saipalla on vain Kokko, joka on 30v. Muut on sit alle 25v.
5.Tarvittaessa hyökkää? Koko kentällä hyökätään ja puolustetaan!
6. Suurin osa varmaan tietää, että Kudrocilla ei oo vielä sopimusta, joten ei tarvitse itsestään selvyyksiä suluissa kertoa.
Tosi paska yritys, Aapee. Eipä ole ihan suomea tuo sinunkaan tekstisi.

Kudroc alkaa vaikuttaa pelimannilta, surkea homma taas on se, että Ask on ihan turisti. Kannattipahan koittaa..

Pihlström vastaa kyllä odotuksiin!
 

Joni91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
rico kirjoitti:
Kudroc alkaa vaikuttaa pelimannilta, surkea homma taas on se, että Ask on ihan turisti. Kannattipahan koittaa..

Pihlström vastaa kyllä odotuksiin!

Se on hyvä,että Kudroc alkaa vaikuttamaan pelimieheltä.Niin pitääkin.

Askista:luulisin,että muutama harjoituspeli ei vielä kerro kaikkea,joten eiköhän Askin peli parane kunhan saa enemmän pelejä alle.

Pihlström on todellakin liekeissä,jos oikein muistan tehnyt harkkapeleissä jo kolme maalia.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joni91 kirjoitti:
Pihlström on todellakin liekeissä,jos oikein muistan niin tehnyt harkkapeleissä jo kolme maalia.
Kunhan ei hyytyisi heti, kun tosipelit alkaa. Tälläistäkin voi tapahtua usein. Valitettavasti.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Morten Askista

Ihan oikeasti, kannattaisi nyt sentään odottaa, että kaveri ehtii pelata edes yhden kokonaisen ottelun uusien kavereiden kanssa uudessa joukkueessa, ennenkuin täysin mollaa lyttyyn. Vaikkei Ask ihmeellisisyyksiä esittänytkään Ilvestä vastaan (olin paikalla) muutamaa taklauksta lukuunottamatta, en minä ainakaan ole vetänyt minkäänlaisia johtopäätöksiä Askin iskukyvystä. Kolmannessa erässä sai ilmeisesti jonkun iskun käteensä ja lähtee magneettikuvauksiin, katsellaan sitten kun on taas kunnossa. Uskon, että Morten hoitaa oman ruutunsa keltapaidassa tehden 10-20 tehopistettä siinä sivussa ollen vastustajien kannalta täysi kusipää. IFK-ottelu olisi ehdottomasti Askia kaivannut, niin pulassa SaiPan pienet hyökkääjät fyysisten pakkien pihdeissä olivat.
 

emz1

Jäsen
Swift kirjoitti:
Kolmannessa erässä sai ilmeisesti jonkun iskun käteensä ja lähtee magneettikuvauksiin, katsellaan sitten kun on taas kunnossa.

Jepjep, puhut ihan asiaa. Muistetaa että ei se Banhamkaan ollut iskussa heti kun tänne tuli. Toki vähän huonot vertailukohdat kun eritasoiset miehet kyseessä. Usko elää vielä kunhan Morten saa pelejä alle ja tottuu Mälkiän pelitapaan ja pelikavereihin tositoimissa.
 

Joni91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Ted Raikas kirjoitti:
Kunhan ei hyytyisi heti, kun tosipelit alkaa. Tälläistäkin voi tapahtua usein. Valitettavasti.

Minä ainakin olisin luottavainen Pihlstömin suhteen.Jos harjoituspelien vire säilyy,niin toivottavasti nakuttelee liigakaudella kiitettävästi tehopisteitä(kiitettävästi olisi noin 15-20).Tietysti roolin pitää olla vähintään kakkosketjussa,jotta kiitetttävät pisteet tulisivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös