SaiPa 2012–2013 – uusi aikakausi

  • 726 157
  • 2 062
Juuri kokemuksen tähden ei itsellänikään olisi mitään Bruunin option käyttämistä vastaan. Jos ja kun vanhemmasta kaartista suurin osaa häipyy, ei kokemusta älyttömästi jää. Ja onhan Bruun ammoin osoittanut pystyvänsä pelaamaan hyvällä liigatasolla. Käsittääkseni esim. Ipa-kannattajat olivat ihan tyytyväisiä miehen siellä viimeksi viilettäessä.

Lähinnä ihmettelinkin niitä jotka ovat nyt nähtyjen pelien perusteella olleet varauksettoman tyytyväisiä. Mutta syyt suoritustasoon mainittu edellä ja eiköhän Bruun tosiaan ensi kaudelle paranna.

Saakeli kun on ärsyttävää odotella uutisia jatkoihin ja uusiin tulijoihin liittyen. Ei millään malttaisi. Kesän tultua ajatukset saanee lätkästä helposti irti, mutta vielä on pitkä pätkä talvea jäljellä.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Lainaus tuolta HPK-osiosta:

Jarno Koskiranta, Jesse Saarinen ja Pauli Levokari ovat olleet huhuissa, mutta mikä tämä Brian Salcido on? Onko jonkun yksittäisen kannattajan päiväuni vai oikeasti tulossa Kerhoon?

Nyt torstaina päättyy SaiPankin kausi, joten ensi viikolla voisi Kerho jo tiedottaa Ari-Pekka Selinin, Jesse Saarisen ja Pauli Levokarin sopimukset sekä päälle yllättäen Brian Salcidon, Jarno Koskirannan ja Elmeri Kaksosenkin. Keillä muilla SaiPassa loppuu myös sopimus? Tänne vaan, meillä on tilaa muttei rahaa!

EDIT:
Marko Luomala - Jarno Koskiranta - Jesse Saarinen
Elmeri Kaksonen - Arsi Piispanen - Teemu Rautiainen
Petri Koskinen - Juha Kiiholma - Roberts Jekimovs
Antti Aarnio - Otto Paajanen - Jaakko Turtiainen
Juuso Kaijomaa - Juuso Honka - Robert Leino

Brian Salcido - Marko Tuulola
Santeri Alatalo - Per Savilahti-Nagander
Pauli Levokari - Lauri Kärmeniemi
Ossi-Petteri Grönholm - Jarno Lippojoki

Mikko Tolvanen
Mika Järvinen
Andreas Bernard

Kari Lehtonen voidaan heittää ulos maalivahdinvalmentajan paikalta, ei tule SaiPasta.
Heh!
Hiukan jo ironiaa mukana...

Pojat omalla keskustelupaikalla jo itsekkin nauravat näille huhuille. Osa voi pitää paikkansakin, mutta HPK on myös yhtä perseaukinen kuin meidänkin joukkue, niin tuskin sinne täältä ihan suoraa junayhteyttä ole...

Sitten jos kerholla on vielä YT-neuvottelut edessä, niin eipä se hirveän hyvältä kuulosta...

Hämeen Sanomien etusivulla on asiasta myös uutinen. Ilmaisversiossa asti lukee, että yt:t koskevat koko henkilökuntaa pelaajia ja valmentajia lukuun ottamatta.

Eli kyseessä on pukuosaston yt:t.

-ic-


Oma heitto tähän vielä ensi kaudesta. Siis mitä vielä huudetaan joukkueeseen:

MOKKE, ykkössentteri, ykkösen laitasnaipperi ja KIEKOLLINEN(ylivoimaan pystyvä) PAKKI.
Jotkut noista voi löytyä tsäkällä jostain alemmista sarjoista, mutta joukkueessa pitää olla edes YKSI nimekäs pelaaja. Jo se nimi selässä myy noita kausikortteja enemmän.
Edelleenkin katkera, kun Lintnerin tilalle ei löydetty/haettu ketään nimekästä vahvistusta..
(Oikein käsi sydämellä luvattiin että, tilalle tulee saman julkisuusarvon omaava pelaaja)
 

fakiiri

Jäsen
Onko mitään virallisempaa infoa kantautunut SaiPan tämän kauden tuloksesta? Jos tälläkin kaudella tulee miinusmerkkinen tilinpäätös, ensi kauden kokoaminen on todella hankalaa. Ja viime kauden muistaen muutenkaan riskejä tuskin otetaan.

Mutta eiköhän itärajan taika jatku ensi kaudellakin, eli ettei SaiPa joudu karsintoihin, vaikka uudet hankinnat ovatkin pääasiassa Mestiksestä.
 

Altec

Jäsen

atsku

Jäsen
Ensi kauden SaiPaan pitäisi hakea Joensuusta Joona Karevaara. Hämeenlinnan kasvatteja. Pelasi nuoreksi mieheksi todella hyvin, mutta viime kausien kerhossa ei ole mahtunut peliä tekeviin ketjuihin hyvän/leveän materiaalin takia, joten jämäminuuteilla kolmos-neloskentissä.

Takana vuosi mestiksessä hakemassa itseluottamusta ja siinä on näköjään onnistunut hyvin. Potentiaalia on vaikka mihin: nuori, kookas, hyvä luistelija, taitava ja osaa tehdä maaleja. Toki voi olla, että palaa takaisin kerhoon, mutta toivoa sopisi, että tie vie Lappeenrantaan.

http://www.jatkoaika.com/mestis.php?pelaaja=5371

http://eliteprospects.com/player.php?player=7802
 

Don Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näköjään tuolla Etelä-Saimaan sivuilla jo kerrotaankin Myllyniemen siirtymisestä Pelsuihin. Tilalle saisi tulla tasavarmempi kaveri, toisella palstalla mainittu jossain vaiheessa koodinimi "paluumuuttaja", mutta oli kenties pelkkä heitto? Speukointi on kuitenkin aina hauska...

Jos maalivahdin osalta puhutaan paluumuuttajasta, niin se on sitten varmaan Hösti!
 

Ferris

Jäsen
Tokihan tosta(kin) haastiksesta saa kuvan että Salcido täällä viihtyy, mutta voi myös olla jenkeille tyypillistä perus-kohteliasta jargonia.

Kyllä tässä itse taivun jo sille kannalle, että Salcido ilmeisesti on tosissaan noissa puheissa, sillä tänään E-Saimaassa kertoo tälläistä:


Käsi paketissa nimikirjoituksia Lukko-ottelun jälkeen jakanut Brian Salcido vastasi jokaiselle kysyjälle toivovansa, että olisi mukana myös SaiPan ensi kauden joukkueessa.

Monet asiantuntijat ovat arvioineet, että Salcido voisi kehittää liikkumistaan harjoittelemalla kesän SaiPan mukana.

- Haluan todella tulla tänne takaisin myös ensi kaudeksi. Se, missä harjoittelen kesällä riippuu myös sopimusteknisistä asioista. Kausi on kuitenkin todella pitkä ja haluaisin viettää aikaa myös perheeni parissa. Varmaa on, että harjoittelen myös kotona todella kovaa.

Salcido toivoo palaavansa Lappeenrantaan | Etel-Saimaa
 
Ohhoh. Ja mieltä lämmittää myös kuvateksti:Per Savilahti-Nagander luutii myös ensi kaudella SaiPan takalinjoilla!

Oli kyllä omituinen fiilis seurata tuota päätösottelua. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella jännitys oli poissa, tilalla jotenkin ahdistava haikeus, tyhjyys ja vitutus, mutta samalla helvetillinien ylpeys. Perkele.

Mutta vakaa usko siihen, että ensi kaudella Tirkkosen SaiPa tekee jälleen kannattajansa ylpeiksi.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Aamun lehdessä sanoo Savilahti tehneensä vuoden jatkosopimuksen. Maalivahtihan me tarvitaan, voittava sellainen. Kaksi helppoa meni eilenkin.
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
Aamun lehdessä sanoo Savilahti tehneensä vuoden jatkosopimuksen. Maalivahtihan me tarvitaan, voittava sellainen. Kaksi helppoa meni eilenkin.

Mutta kyllä Napanderin jatko tuo uskottavutta ensi kauden puolustukseen. Hieno homma! Tuosta kun syksyksi vielä hiukan parantaa, aletaan puhua jo SM-liigatason huippupakista, ellei jo ole.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
SaiPa lähtee nähtävästi rakentamaan joukkuettaan jälleen laadukkaan pakiston kautta. Uskoisin sen olevan hyvä tie.

Se on hyvä tie. Ja mikäli tuo Salcido huhukin toteutuu, tuossa on minusta oleellisinta se, että SaiPalla on jotain valmista kasassa ensi kautta ajatellen.

Hyökkäyspäässä joudutaan ilmeisesti uudelleenjärjestelemään aika pitkälti kaikki, ehkä kakkosketjua (Löfman-Koho-Jekimovs) lukuunottamatta. Ja ruoriin astuu pelaajille kokonaan uusi valmentaja. Selinin kohdalla oli aikanaan etuna se, että hän oli jo tuttu kaveri pelaajille kakkosvalmentajan roolista.
Jos näiden päälle pitäisi kasata puolustuskin uusiksi niin alkaisi olla turhan paljon liikkuvia osia paketissa.

Ja juuri näitä Savilahden kaltaisia pelaajiahan SaiPa tarvitsee, eli pelaajia jotka ovat juuri lyöneet läpi liigatasolla ja jatkavat SaiPassa. Mankinen toinen hyvä esimerkki.

Yllä mainittu Jekimovs muuten hiipui sen verran rankasti kauden loppupuolella, että saa tapella tosissaan tuosta kakkosketjun paikasta. Jekimovsin 20 pinnaa 43 pelissä oli kuitenkin minusta aika hyvä saldo liigatulokkaalle, vaikka saikin varmasti normitulokkaita enemmän jääaikaa (kaksi peliä alle 10 minuuttia...). Lisää vääntövoimaa ja suoraviivaisuutta ensi kaudelle niin hyvä tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Wolves

Jäsen
Jos maalivahdin osalta puhutaan paluumuuttajasta, niin se on sitten varmaan Hösti!

Kannattaisi varmaan nauttia aamukahvi, ennenkuin päästää tämän näppäimistöltään, mutta miten minulla tuli ensimmäisenä mieleen Rob Zepp.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Kannattaisi varmaan nauttia aamukahvi, ennenkuin päästää tämän näppäimistöltään, mutta miten minulla tuli ensimmäisenä mieleen Rob Zepp.

Kävin itseasiassa välittömästi katsomassa Zeppin tilastot viime kausilta kun luin täältä tuon paluumuuttajasta vihjaavan viestin.

Ja Zeppin tilastot ovat sitä luokkaa, että hintalappu on varmasti turhan kova SaiPalle.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Kannattaisi varmaan nauttia aamukahvi, ennenkuin päästää tämän näppäimistöltään, mutta miten minulla tuli ensimmäisenä mieleen Rob Zepp.

Zeppin sopparia on vielä kaksi vuotta jäljellä, joten ei tule kysymykseen. Hostikka sen sijaan on kuulemani mukaan saamassa lähtöjä Oulusta, mutta sitä onko tänne tulossa en tiedä.
 

Wolves

Jäsen
Zeppin sopparia on vielä kaksi vuotta jäljellä, joten ei tule kysymykseen.

Uutisen löysin, jossa Zepp on tehnyt toukokuussa 2011 vuoden mittaisen jatkon, mutta useamman vuoden paperista ei mainita missään.

Niin tai näin, niin vaikka SaiPan toimistolla laitettaisiinkiin lantit jonoon, niin ihan saksaan saakka ne ei yltäisi.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Olikos kukaan eilen illalla Birrassa Taurun jälkipeleillä?
Siellä nimittäin piti olla Kallioniemen Taurun jututettavana ja ainakin Taurun ennakoinnin mukaan Rikun piti valottaa myös ensi kauden joukkueen pelaajatilannetta.
Vai pitiköhän Kallioniemi vielä esiripun alhaalla ja antaa huhuilun jatkua?

Yksi sana: MAALIVAHTI, minä en missään tapauksessa luota vielä Ullbergiin, ei ole vielä ykkösmaalivahdin tasoa ja jos Myllys jatkaa, niin ei kyllä sellaiseksi kehitykkään.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Eilen meni kaksi helppoa, kolmannessa taisi olla reilusti maskia edessä. Sen lisäksi koppi ei tartu. Ullberg menee kakkosena, mutta ihan vielä ei kyllä ykköseksi ole asiaa. Italian ihmeestä ei tarvitse edes mainita.
Mistä tämä maalivahtiin osuva paluumuuttaja-huhu on peräisin? Nämä joita ei saa eli Zepp-Markkanen ja Bäckström kelpaisivat mainiosti, tosin ei ihan tuossa järjestyksessä, mutta muuten alkaa pelottaa. Hostikka on nähty, Puurulalla älkää edes pelotelko.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yksi sana: MAALIVAHTI, minä en missään tapauksessa luota vielä Ullbergiin, ei ole vielä ykkösmaalivahdin tasoa ja jos Myllys jatkaa, niin ei kyllä sellaiseksi kehitykkään.

Eikös se ole jo selvä, että Myllys ei jatka? Jostakin muistelisin lukeneeni näin.

Ullberg voi ihan hyvin pelata ensi kaudella vajaan puolet peleistä. Itse asiassa pitäisikin pelata, jos ajatellaan kehittymistä. Ykköseksi ja selkeäksi vastuunkantajaksi Ullbergista ei toki vielä ole. Olen edelleen sitä mieltä, että Mika Norja olisi hyvä "kotiuttaa" Hifkistä, Norja-Ullberg -kaksikko olisi erittäin pätevä ensi kaudella.
 

Ferris

Jäsen
Olikos kukaan eilen illalla Birrassa Taurun jälkipeleillä?
Siellä nimittäin piti olla Kallioniemen Taurun jututettavana ja ainakin Taurun ennakoinnin mukaan Rikun piti valottaa myös ensi kauden joukkueen pelaajatilannetta.
Vai pitiköhän Kallioniemi vielä esiripun alhaalla ja antaa huhuilun jatkua?

Radiosta tuli kuunneltua jälkipelejä, eikä Kallioniemi mitään oikeestaan paljastanut ensi kauden joukkueesta. Vihjasi että ennen ensi viikkoa tuskin mitään soppareita tullaan julkaisemaan. Kertoi että yhteistyökumppaneiden kanssa keskutelut hyvässä vauhdissa ja että pitkälti niiden tulosten pohjalta sitten määräytyy millaisia vahvistuksia määrätyille pelipaikoille voidaan hankkia. Tulkitsin että tällä Kallioniemi varmaankin tarkoitti noita ykkösketjun vahvistuksia.

Joukkue ilmeisimmin on lähdössä jonnekin porukalla heti pelin jälkeen, mutta Kallioniemi sanoi että työt painaa päälle toimistolla heti tänä aamuna. Kertoi, että pääsiäiseen mennessä pitäs olla pakka sellaisella tolalla, että hänkin pystyy ottamaan pienen lomahetken.

Kovasti kehui tämän kauden joukkuetta ja sitä miten moni pelaaja meni tolkuttomasti eteenpäin. Samaan hengenvetoon kehui fani/katsomokulttuurin kehittymistä samaan tahtiin. Suuri merkitys joukkueelle ja organisaatiolle tällä.
 

Ferris

Jäsen
Mistä tämä maalivahtiin osuva paluumuuttaja-huhu on peräisin? Nämä joita ei saa eli Zepp-Markkanen ja Bäckström kelpaisivat mainiosti, tosin ei ihan tuossa järjestyksessä, mutta muuten alkaa pelottaa. Hostikka on nähty, Puurulalla älkää edes pelotelko.

Huhusta en tiedä, mutta Duballa ois sopimus katkolla näköjään. Neljäs kerta toden sanoo Suomen maalla?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vieläkös Pasi Häkkinen pelaa? Mites ois... Häkä maalille!

Tai Juha Kuokkanen!
 

Wolves

Jäsen
Vieläkös Pasi Häkkinen pelaa? Mites ois... Häkä maalille!

Vaikka Ted onkin huumorimiehiä, niin laitetaan kuitenkin vastausta ;)

Valko-Venäjän liigan HK Gomelin joukkueessa, torjuntaprosentilla 92,9. Tälläkin palstalla joskus mainittujen huhujen mukaan kymppitonni kuussa kouraan, joten jätetään Pasi vain sinne Valko-Venäjälle, jos siellä jatkaa.

Kuokkanen ei ole kolmeen vuoteen enää pelannut. Ainakaan tilastoja ei ole.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuokkanen on ilmeisesti lopettanut, mutta Häkkinen pelas tämän kauden Mika Oksan tapaan Valko-Venäjän sarjassa. Ja soppari katkolla...
Ehkä onkin parempi olla liikaa huutelematta näitä nimiä, tiedä vaikka toimistolla ottaisivat onkeensa...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös