SaiPa - Ässät 2.11.2003

  • 6 300
  • 62

The Rock

Jäsen
Hockey Night ottelussa vastakkain asettuvat "Idän Ihme" SaiPa ja "Porin Pirut", Ässät. Kisapuistossa on odotettavissa kahden väsyneen joukkueen kamppailu ennen "lomalle" pääsyä sillä molemmille joukkueille ottelu on jo neljäs tällä viikolla.

Lauantain kierroksella SaiPa kävi Lahdessa häviämässä Pelicansille (0-2) ja JYPin vieraana käynyt Ässät poistui Hippokselta jälleen voitto mukanaan (0-1).

Viimeksi joukkueiden kohdatessa Ässät oli SaiPaa parempi lukemin 1-3. Ässien ratkaisijoina silloin toimivat Martin Bergeron (1+1) ja melkein kaiken torjunut Scott Langkow. SaiPa oli todella hampaaton ja uskon, että hampaankolossa on paljonkin möhnää Ässien varalle. Ottelusta voi tulla lähes minkälainen tahansa, koska tämän viikon aikaisemmat pelit eivät voi olla näkymättä joukkueiden otteissa. Miten käy nyt?

Ässät ovat viimeisestä kymmenestä pelistään hävinneet vain kerran suoraan (Tapparalle 4-5) ja kerran jatkoajalla (Kärpille 3-4) eli varsin vahva jakso Patapaidoilla on meneillään. Vieraissa Ässät ei ole suostunut häviämään viimeiseen 7 otteluun. Kuka Ässäfani muistaa, koska viimeksi näin olisi käynyt?

SaiPa on viimeiset pelit kulkenut melkeimpä voitto-tappio tahdissa, mutta kotihallissa se ei ole suostunut häviämään. Petr Sachl/Ville Immonen duo on jatkanut vahvoja otteitaan. Ässät saavat varmasti tehdä täyden päivätyön pisteiden eteen tässäkin ottelussa.

Ylivoimapeli tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan. SaiPa on kotonaan pyörittänyt 20% teholla ylivoimaa ja Ässät puolestaan vieraissa 11.9% arvoista pakkopeliä. Tällä osastolla tullaan varmasti näkemään eräs ottelun ratkaisuista.

SaiPa on ollut todella kova kotijoukkue tällä kaudella eikä se ole suostunut Kisapuistossaan häviämään kuin kerran ja senkin viime kerralla Ässille (6 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio). Ässät puolestaan on tällä hetkellä SM-Liigan toiseksi paras vierasjoukkue (4 voittoa, 3 tasapeliä & 3 tappiota).

Aikaisemmat kohtaamiset: Ässät-SaiPa 2-0 | SaiPa-Ässät 1-3

Loukkaantumiset:

SaiPa - Timo Hirvonen

Ässät - Pasi Tuominen, Timo Salonen & Mika Rontti

Kultakypärät:

SaiPa - Petr Sachl 7+6= 13p

Ässät - Martin Bergeron 9+7= 16p

Seuraa heitä:

SaiPa

Vladimir Machulda #24

- Melkein koko alkukauden loukkaantuneiden kirjoissa ollut Kisapuiston Messias on mukana kehässä ja mies otetaan varmasti erityisvartiointiin Ässien toimesta. Alkaa pikkuhiljaa löytää virettään, tästä osoituksena komea maali Ilvestä vastaan.

Petr Sachl #28

- Viime kausi Ässissä plörinäksi selkävamman takia. Nyt mies elää uutta tulemista SaiPassa ja tästä osoituksena tehot 7+6 ja SaiPan kultakippo. Muodostaa Ville Immosen kanssa vahvan parivaljakon. Pureeko "Oma koira" Ässiä?

Ässät

Scott Langkow #35

- SM-Liigan tämän hetken paras maalivahti on todella kovassa vireessä vahvan Ässäpuolustuksen takana. Nollasi JYPin ja melkein viimeksi myös SaiPan. Paha peikko Sputnikeille tällä kaudella sillä vain kerran on kiekko Lankun selän taakse maaliin asti tiensä löytänyt SaiPalaisen laukauksesta.

Martin Bergeron #44

- Viime ottelun ratkaisija Lappeenrannassa. Ei kentän nopein, mutta varmasti yksi vaarallisimmista. Hiipii tekopaikkoihin ja ratkaisee niistä armotta. Ässien kultakypärä ja ykkösketjun johtaja. "Ässät x maali, maalintekijä numero 44 Martin Bergeron...", kuulemmeko tämän sunnuntaina Kisapuistossa?

Veikkaus pelistä:

Ottelusta tulee varmasti tiukka taisto jossa ei maaleilla mässäillä. Se kumpi onnistuu paremmin välttämään virheet tulee voittamaan ottelun maalin tai kahden erolla.

PORI JYLLÄÄ!!!
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Levon hetki nyt lyö...

Rock, jälleen kerran hieno ja kattava ketjun avaus...

Sunnuntain jälkeen liiga jää reilun viikon mittaiselle maaottelutauolle. Mikä olisi sen mukavampaa kuin lähteä tauolle sarjajohtajana. Ässille tuo on tänään mahdollista ja siihen riittää tasapeli Saipaa vastaan.

Ässillä on huikea putki takana. Ainoastaan yksi pieni kauneusvirhe tuli ottelusta Tapparaa vastaan. Saipa on puolestaan pelannut varsin vaihtelevasti ainakin numeroiden valossa.

Ottelu on molemmille joukkueille viikon neljäs mikä saattaa laskea hieman ottelun tempoa mutta uskon, että edessä oleva tauko antaa lisää voimia ja nyt otetaan kropasta kaikki irti.

Ottelu päättyy tasan 2-2 ja Ässät on seuraavat 1½ viikkoa sarjajohtaja!
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa pistänyt taas ketjuja uuteen uskoon.
Kerman - Sachl - Immonen
Yli-Torkko - Uusikartano - Machulda
Kaartinen - Kauppinen - Nokelainen
Vänttinen - Qvist - Koho

Maalissa ehkä hieman yllättäen edelleen Myllys, no kyllähän vanha jaksaa, kun taukokin jo siintää silmissä. Nielikäinen puuttuu kokoonpanosta, loukkaantuminen/sairastuminen vaiko muuten vaan huilivuoro?
Kakkosketju mielenkiintoisessa koostumuksessa ja odotetaan tänään sen johdolla sarjakakkosen kaatuvan 5-1.
 

Simstim

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Jubomir
SaiPa pistänyt taas ketjuja uuteen uskoon.
Kerman - Sachl - Immonen
Yli-Torkko - Uusikartano - Machulda
Kaartinen - Kauppinen - Nokelainen
Vänttinen - Qvist - Koho

Maalissa ehkä hieman yllättäen edelleen Myllys, no kyllähän vanha jaksaa, kun taukokin jo siintää silmissä. Nielikäinen puuttuu kokoonpanosta, loukkaantuminen/sairastuminen vaiko muuten vaan huilivuoro?
Kakkosketju mielenkiintoisessa koostumuksessa ja odotetaan tänään sen johdolla sarjakakkosen kaatuvan 5-1.

Pasi taisi loukata itseään jossain määrin eilen Lahdessa kun ei pelin loppupuolella enää pelannut. Hienoa kuitenkin että Tore on taas mukana.

Toivottavasti Sputnikkien putki kulkee ja nimenomaan aivan eri malliin kuin Pelicansia vastaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä se voitto on tästä napattava ehdottomasti. Muutoin jää viikosta aika paha maku suuhun, loistokkaasta HIFK voitosta huolimatta. Lisäksi tauon tullessa on tärkeää saada säilytettyä suht hyvät asemat sarjataulukossa. Oltaisiin siis paremmin iskuetäisyydellä.

Arvelen että tänään nähdään suhteellisen paljon maaleja. Myllyksen kunto hieman arvelluttaa, mies on pelannut viikolla kaikki ottelut. Olen edelleen sitä mieltä että Kuokkanen olisi saanut pelata Lahdessa, vaikka en tiedä oliko menneet maalit nyt Myllyksen syytä. Pitkää viikkoa pelannut maalivahti ei kuitenkaan ole aina kaikkein pirteimmillään.

Machuldan vireen odottaisin jatkuvan. Lahdessa hänkään ei ilmeisesti saanut mitään aikaan, mutta yleisöä virittäisi varmasti tunnelmaa jos Vallu tekisi maaleja. Onhan hän sentään Kisapuiston "lemmikki". Ratkaisijoita kuitenkin on muitakin: Sachl, Immonen, Kaartinen ja Kerman, joten siitä ei pitäisi kiikastaa.

Ketjukokoonpanot antaisi sellaisen vaikutelman että neloskenttä ei välttämättä saa niin paljon peliaikaa tänään.

Luottavaisesti lähden seuraamaan ottelua. Kyseessähän on TV- ottelu, joten jännitys kohoaa.
 

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Ässien vajaamiehisyys

Ässät on välttänyt viime kauden tapaisen suuren luokkaantumissuman ainakin toistaiseksi.
Pitkään näytti siltä, että kaikki Patapaidat olisivat kirjaimellisesti rautaisia, eiväthän he loukkaantuneet laisinkaan.

Ennen kauden alkua Ässien akilleen kantapääksi arveltiin heikkoa ja kapeamateriaalista puolustusta joka ei kestä loukkaantumisia.
Arveltiin, ettei muutaman hyökkääjän loukkaantuminen (tässä tapauksessa Salonen ja Tuominen) kaada joukkuetta, mutta yhdenkin vakiokokoonpanon puolustajan puuttuminen vaikuttaisi negatiivisesti porilaisten edesottamuksiin.

HPK:ta vastaan luokkaantuneen Mika Rontin poisjääminen kahdesta vierasottelusta (JYP, SaiPa) oli jo paha menetys. Mutta kun tänä aamuna katsoin jääkiekon Sm-liigan virallisilta www-sivuilta tämän päivän TV-ottelun kokoonpanot, huomasin kakkospakkiparissa, Sorokinin aisaparina, GLADIN TILALLA pelaavan Atte Vallin. Ja kun silmäilin muita pakkipareja, huomasin Gladin PUUTTUVAN kokoonpanosta tyystin.

Jos näin on, tulee SaiPa-ottelusta erittäin vaikea. Tietääkö kukaan, missä Glad on?

Uskon Rontin ja Gladin poissaolon vaikuttavan Ässien peliesitykseen jonkin verran. Siksi veikkaukseni ottelusta on 3-4. Kyllä Ässät homman itselleen kääntää, vaikka siipirikkona!
 

Pioneer

Jäsen
Viestin lähetti Jubomir
SaiPa pistänyt taas ketjuja uuteen uskoon.
Kerman - Sachl - Immonen
Yli-Torkko - Uusikartano - Machulda
Kaartinen - Kauppinen - Nokelainen
Vänttinen - Qvist - Koho

Maalissa ehkä hieman yllättäen edelleen Myllys, no kyllähän vanha jaksaa, kun taukokin jo siintää silmissä.

Skriko on nyt hajottanut alkukaudesta hyvin pelanneen kakkosketjun Kerman-Uusikartano-Kaartinen kokonaan ja ihan syystä. Kaartinen ja Kerman ovat Sachlin, Immosen ja Machuldan jälkeen seuraavat, joilta otteluiden ratkaisemisia odotetaan. Kuitenkin Kaartisen maaliton putki on jo 11 ottelun mittainen ja Kerman ei ole onnistunut maalinteossa tällä kaudella kuin kahdessa ottelussa. Tällaista alisuorittamista ei SaiPa pitkään kestä, joten jotain olikin Skrikon pakko tehdä.

Myllyksen pelaaminen tänäänkin merkitsee hyvin pitkälle sitä, ettei Kuokkasesta ole tällä kaudella muuksi kuin luukunavaajaksi. Toivottavasti penkillä istuminen ei jostain ihmeen syystä vaikuta Kuokkasen lupaavasti alkaneen uran jatkoon. Olisi harmillista nähdä että Kuokkasen taidot auttavat tulevaisuudessa SaiPan sijasta jotain muuta seuraa menestymään.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Vihaan näitä kello kolmelta alkavia "kotihockeynightteja". Yleisöä ei varmaankaan ole paljon. Jos saadaan yli 3000 katsojaa, voidaan olla tyytyväisiä. Vielä kun Ässät kävi täällä pari viikkoa sitten...

Niin, yleisön suhteen näyttää huonolta. Toivottavasti sentään tulisi hyvä peli. Sitäkin on vähän vaikea uskoa kun molemmat ovat sellaisessa otteluruuhkassa. Toivottavasti Jamolla vielä torjunnat onnistuvat vaikka pelejä on tullut paljon.
Samahan se on Langkowllakin. Onkohan se Järvinen pelannut tällä kaudella otteluakaan?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Nielikäinen on sivussa eilisessä ottelussa tulleen nivusvamman takia. Huomenna viimeistään selvinnee miten pahasta vammasta on kyse. Toivotaan, että selvitään säikähdyksellä, sillä Pasi on tärkeä mies SaiPalle niin jäällä kuin sen ulkopuolella.
 

Tuamas

Jäsen
Toivottavasti nyt ei tule niin kamalaa peliä pelillisesti, kuin on odotettavissa. Molemmilla neljäs peli viikon sisään ja ässilläkin muutama loukkaantuminen.

Tärkeitä miehiä nuo Salonen ja Tuominen ovat, kyllä sen on kotipeleissä huomannut, kun jätkät puuttuu niin ei hyökkäysvitjojen puolustuspeli ole sillä tasolla kuin silloin kun he ovat mukana. Onneksi pongoja on tullut, vaikka näitä loukkaantumisia muutama on ollutkin.
 

Apuvalmentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onkohan se Järvinen pelannut tällä kaudella otteluakaan?

Kyllä on... Järvisen Masa on tosin voittanut HockeyNight:n parhaat paikat arvonnassa kausikortin patapaitojen parhaille paikoille. Mikäli en täysin väärin muista niin Masa on seisonut yhdessä pelissä maalin suulla (kauden toinen liigapeli Rinkelinmäellä HPK:ta vastaan) ja sieläkin minuutteja kertyi huikeat 27.18, joten "kuuma" mies kysymyksessä. Saipan onni, että Masaa säästetään vielä suurempiin otteluihin...

Ässien pakisto herättää tällä hetkellä hieman pelonsekaisia tunteita. Maaottelutauko tulee padalle todellakin OIKEAAN aikaan. Vaikka liigassa ollaankin toisella sijalla, niin arki iskee kovaa vastaan jos Ässien tasoiselta ryhmältä puuttuu neljä vakio miestä rosterista...
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaahas, Ässät siis pelaa tänään kuudella pakilla kun Glad on sivussa. Mikähän on syynä? Ei hyvä. Ja täytyy sanoa, että kyllä hiukan pelottaa kun kentällä puolustaa pari Sorokin - Valli. Siinä tullaan äijiä käyttämään aika ilkeästi pujottelukeppeinä.

Hyökkäyksen poissaolot nyt eivät niin paljoa haittaa, kun kummatkaan eivät mitään pistetehtailijoita ole. Leveyttä Ässien hyökkäyksestä onneksi löytyy. Pakistosta vaan sitten sitäkin vähemmän. Ilmeisesti junnuissakaan ei ole _ketään_ muuta edes kokoonpanoon harkittavaa Vallin lisäksi?

No, sumppu maalille ja vastaiskuista tai ylivoimalla Bergeron - Korppi -parivaljakko duunaa pari maalia SaiPan yhtä vastaan. Jep.
 

el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onhan se hallille saakka mentävä. Jännä nähdä mihin nämä Parhaat Paikat on sijoitettu... parhaat paikat... AAAHAHAH! Jamo jatkaa maalilla ja Tore pelaa taas. Harmi kun Nivala sitten vissiin loukkasi itsensä. Mutta ei mulla mitään asiaa ollut. Vanha kunnon 4-2 ja Kaartinen, Sachl, Sachl, Tore.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Vteich
Jaahas, Ässät siis pelaa tänään kuudella pakilla kun Glad on sivussa. Mikähän on syynä? Ei hyvä. Ja täytyy sanoa, että kyllä hiukan pelottaa kun kentällä puolustaa pari Sorokin - Valli. Siinä tullaan äijiä käyttämään aika ilkeästi pujottelukeppeinä.
Ei Valli nyt niin huono ole, mutta aivan täysin väärä valinta Olegsin pariksi. Kaksi samantyylistä pelaajaa yhdessä. Pojat kopioivat vielä Lumme-Salo -paria ja kohtaavat vastustajan maalin takana. Ei vaiskaan, uskon että Atte on saanut käskyn pelata tarkkaa peliä ilman nousuja. Sinänsä huonoa koska mies (poika) on Olegsin ohella ainoa kiekollinen puolustajamme.
 

The Rock

Jäsen
Ässät Tänään:

U]Maalivahdit:[/U]

#35
Scott Langkow, Maalivahti AK

#40
Matti Järvinen, Maalivahti

1. kenttä:

#6
Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK

#5
Steve Shirreffs, Oikea puolustaja AK

#21
Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK

#44
Martin Bergeron, Keskushyökkääjä AK

#17
Jari Korpisalo, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä:

#23
Oleg Sorokin, Vasen puolustaja

#16
Atte Valli, Oikea puolustaja

#24
Tomi Pöllänen, Vasen laitahyökkääjä

#11
Vjatsheslav Fandul, Keskushyökkääjä

#22
Teemu Virkkunen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:

#7
Antti Boman, Vasen puolustaja

#26
Iikka Törnvall, Oikea puolustaja

#29
Tuomo Harjula, Vasen laitahyökkääjä

#37
Juha Kiilholma, Keskushyökkääjä

#9
Samu Wesslin, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:

#20
Mikko Peltonen 13. Hyökkääjä

#10
Juha-Pekka Ketola, Vasen laitahyökkääjä

#25
Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä

#8
Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä

Lähde: www.sm-liiga.fi

* Atte Valli ottanut Jarkko Gladin paikan pakistossa voitokkaan JYP-pelin kokoonpanosta ja näin Ässät vetää pelin kuudella puolustajalla. Mikko Peltonen palaa kokoonpanoon Vaasan reissultaan.
 

lenno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Monet täällä kirjoittavat että Glad ja Rontti ovat sivussa, mutta tietääkö kukaan missä he ovat. Jos tietää niin voisiko kirjoittaa koska täällä túntuu olevan enemmä kuin yksi joka ei sitä tiedä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti lenno
Monet täällä kirjoittavat että Glad ja Rontti ovat sivussa, mutta tietääkö kukaan missä he ovat. Jos tietää niin voisiko kirjoittaa koska täällä túntuu olevan enemmä kuin yksi joka ei sitä tiedä.

Samaten olisi kiinnostavaa Turkussen suunnasta kuulla Hulkin jyrän alle jääneen Salosen pelikuntoisuudesta. Koska Tipin on tarkoitus palata kehiin ja tuliko törmäyksestä isompia vammoja kuin "normaali" aivotärähdys?
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SaiPalle peukaloita

Täytynee kannustaa SaiPaa tänään telkkarin ääressä, ihan itsekkäisistä syistä..:-)

On vain mukavampaa lähteä tauolle sarjan kärjessä, pelatuista otteluista riippumatta.
 

The Rock

Jäsen
Viestin lähetti lenno
Monet täällä kirjoittavat että Glad ja Rontti ovat sivussa, mutta tietääkö kukaan missä he ovat. Jos tietää niin voisiko kirjoittaa koska täällä túntuu olevan enemmä kuin yksi joka ei sitä tiedä.

Rontilta meni olkapää torstain HPK-ottelussa ja mies huilaa nämä ennen taukoa pelattavat 2 vierasottelua. Gladin poissaolon syy on JYP-ottelussa jalkapöytään osunut lämäri jonka johdosta mies kävelee kepeillä tällä hetkellä.

Viestin lähetti Pressiboxi
Samaten olisi kiinnostavaa Turkussen suunnasta kuulla Hulkin jyrän alle jääneen Salosen pelikuntoisuudesta. Koska Tipin on tarkoitus palata kehiin ja tuliko törmäyksestä isompia vammoja kuin "normaali" aivotärähdys?

Ilmeisesti normaali aivotärähdys ja Tipi palaa peliin mukaan tauon jälkeen.
 

Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olisi hieno saada tänne välikommentteja, kun ei pääse töllön ääreen spektaakkelia ihmettelemään.

Näyttää tilanne olevan 2-1
 
Suosikkijoukkue
Hifk,Toronto Maple Leafs!
Ensimmäisen erän jälkeen tilanne 3-1 Saipalle. Maalintekijät Kerman, Yli Torkko x2 ja Ässiltä Pasi Peltonen. Saipa lähti selvästi paremmalla luistelulla otteluun vaikka osumat olivat vähän onnekkaita.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Jaahas, koska minä pelasin Pitkävedossa tasuria ja Ässien voittoa, niin Saipan voitto on varma. :(
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suunta oikea, lisää samanlaista.

HIFK kiittää, HIFK tackar
 

GPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ässät, HIFK, Blues (pääkaupunkiseudun jou
...yllättävän energistä luistelua kahdelta varmasti väsyneeltä posselta.

Myllys sähläsi sen Ässien kolmannen maalin oikeen kunnolla ja sai sitten kauhean kiukkupuuskan. Sai näyttämään tilanteen siltä, että se olis ollut sen pakin kämmi, mutta Myllys voi ottaa ton ihan omaan piikkiinsä.

Sitten ihmetyttää, että Sorokinsia pidetään täällä keskustelupalstalla täytemiehenä, mutta ainakin ne pelit, jotka itse olen nähnyt hän on erottunut edukseen kovalla itseluottamuksella ja kovilla pommeilla. Tänäänkin tv-pelissä nätti persetaklaus!

No niin, pikku hiljaa aika siirtyä taas tv:n ääreen. Mimmi katselee erätauolla nelosta. Jotain huu-haa sarjaa ja aika kähveltää kaukosäädin itselle.

ps. mulla on 20 e veto Saipan puolesta ja saa jännittää loppuun saakka. Varmaan tasapeli :=)

psss. Saukkonen ja Jutila... "Pitkä kaukolaukaus..." Miettikääpä sitä!
 

JanJ

Jäsen
ja HIFK kiittää näköjään.
No olkaa hyvä vaan.

Ässille riitti piste, toisesta pisteestä pelaamiseen ei enää nälkää riittänyt. Olipa muuten väsyneen näköinen ässäryhmä. Liike ei ollut parasta, ja pitipä siellä jopa kahvatakin että pysyivät perässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös