Ryan Zapolski Lukkoon

  • 291 637
  • 1 286

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Offtopic, itsekin arvostelen kassajonoja vähän väliä. On se ihme, ettei sinne Prismaan saa ruuhka-aikaan tarpeeksi kassaneitejä.

Ja asiaan.
Veli Z on päättänyt. että Zapolski on ulostetta ja sehän ei muuksi muutu vaikka sitä kuinka vatkaisi. Vai kuinka?

Itse olen aika optimistisella katsannolla Ryanin suhteen. Besserwisseröidään sitten keväällä, jos RZ sulaa RD:n saunassa, kun muut selänpesijät heittää liian kovaa löylyä.

Asia mitä olen koittanut tuoda esiin on se ettei kannata yhden nollapelin perusteella vielä jatkoja sorvata. Sen jo jokusen kerran sanoin, että tällä viime viikolla hän pelasi hyvin ja jos tämä taso pysyy niin jatkoa vaan mutta yhden nollapelin perusteella ei vielä kannata sorvata mitään.

Hienoa jos kykenee löytämään tasonsa Suomalaisessa kiekossa ja pelamaan tasaisesti ja silloin kyseessä on sellainen maalivahti jolla mennään keväällä pitkälle.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ja eikös hän saanut aika paljonkin kritiikkiä asian tiimoilta?! Hänhän jopa kertoi Tsekkeihin lähtiessään ettei ole juuri koskaan pahemmassa paikassa pelannut(?), tarkoitti ilmeisesti tuolloin kannattajia ja kassajonon arvostelijoita.
Raumalla saa paskaa niskaansa varmasti, jos homma ei toimi. Sitten kun kulkee, niin oluen tarjoajia riittää. Molemmissa tapauksissa pään on vaan pysyttävä kasassa ja jätettävä mielipiteet omaan arvoonsa. Henkilökohtaisuuksia ja uhkailuja ei kuitenkaan pidä sietää ja niiden hoitamiseen on erilaisia keinoja kyllä. Kauden alkupuolella Vehanen oli normaaliin tasoonsa nähden huono, kuten koko joukkuekin oli. Peten taso heitteli runkosarjan aikana liikaa. Välillä pelasi kuin maajoukkuevahti ja välillä muistutti jotain Jari Halmetta (junakin menee puikoista sisään). Pudotuspeleissä Vehanen oli erinomainen, kunnes Tapparaa vastaan ei ollut enää mitään jakoa. Peli taantui jälleen aika onnettomalle tasolle. Ei kai sitten käynyt niin, että Vehanen oli Raumalle tullessaan pelillisesti sekaisin ja laittoi tutun valmentajan kanssa paketin kuntoon vielä kerran ennen viimeistä rahastusta? 1+1+1+1+1 sopimus oli kenties koko liigan oudoin ikinä.

Mutta Zapolski pelaa nyt maalissa ja hyvin on taas pelannutkin. Mahdotonta on kuitenkin sanoa, miten seuraava peli taas kulkee? Vastassa on iloista hyökkäyspeliä pelaava Pelicans, joka nöyryytti Zapoa pahemman kerran Kalastajakylän karkeloissa viimeksi. Viikonloppuna tulee iso annos rautaista Tapparaa. Näissä peleissä Zapolskin on näytettävä, onko hänestä loppukaudeksi Raumalaiseen "sulatusuuniin" eli maalin suulle? Prisman jonossa on astetta vaikeampaa vittuilla, koska siihen tarvitsee lontoon sujuvahkoa hallintaa. Pelkkä "you fuck" ei oikein riitä =)
 
Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja tilastot eivät meinaa siinä mielessä koska pomputtelee kiekkoja sekä torjuu niitä takaisin peliin. Lukon ensimmäisissä peleissä noista tehtiin lukkoa vastaan jokunen maalikin joka ronkittiin maalin edestä verkkoon. Kiekot kuuluu liimata kiinni tai torjuta pois ne niin ettei ne jää pelattavaksi laukaisusektorille. Joskus kuitenkin nekin on pakko sinne torjua mutta tälle herralle niitä tapahtui pre-seasonilla ja ekoissa peleissä paljon.

Sinulta tuota tekstiä piisaa ja viesti tulee ymmärretyksi, vaikka kieliopissa, isoissa kirjaimissa ja välimerkeissä olisi korjattavaa. Meinaan vaan, että kukaan ei ole täydellinen, eikä jääkiekkomaalivahti voi pelata 60 minuuttia täydellisesti.

Olen ajan mittaan seurannut erityisen tarkasti Lukon maalivahteja Myllyksestä Vehaseen ja Brizasta Nielseniin. Oma mielipiteeni on, että Lukko on tehnyt kovan löydön ja Zapolski tulee antamaan Lukolle mahdollisuuden mennä keväällä tosi pitkälle.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Oma mielipiteeni on, että Lukko on tehnyt kovan löydön ja Zapolski tulee antamaan Lukolle mahdollisuuden mennä keväällä tosi pitkälle.

Zapolski on varmasti suhteellisen halpa veskari viela, ja taustat huomioon ottaen kylla lukko on tehnyt kovan loydon. Hanella on kuitenkin paalle 92% torjuntaprosentti ja pelannut jo useamman pisteen joukkueelle. Toivottavasti otteisiin saadaan sita tarvittavaa tasaisuutta niin kyse on ihan timantista, mutta onhan tuossa tosiaan viela hiomista.

Ei kuitenkaan voi haukkua etta olisi huonosti skoutattu, esimerkiksi IFK:n paljon kalliimpi AHL stara Thiessen on sulanut ihan taysin liigassa.
 
Century Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
USA:n Deutschland-Cup-joukkueen kokoaja on ainakin nähnyt Zapolskin käyttökelpoiseksi maalivahdiksi, kun on hänet valinnut joukkueeseen. Ilmeisesti joukkue on koottu Euroopassa pelaavista amerikkalaisista, joten en tiedä, kuinka suuresta joukosta valinta on tehty. Toivottavasti hyötyy reissusta eikä ainakaan loukkaannu.

Olin hidas.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Sinulta tuota tekstiä piisaa ja viesti tulee ymmärretyksi, vaikka kieliopissa, isoissa kirjaimissa ja välimerkeissä olisi korjattavaa. Meinaan vaan, että kukaan ei ole täydellinen, eikä jääkiekkomaalivahti voi pelata 60 minuuttia täydellisesti.

Olen ajan mittaan seurannut erityisen tarkasti Lukon maalivahteja Myllyksestä Vehaseen ja Brizasta Nielseniin. Oma mielipiteeni on, että Lukko on tehnyt kovan löydön ja Zapolski tulee antamaan Lukolle mahdollisuuden mennä keväällä tosi pitkälle.

Toivottavasti näin olisi, aika näyttää kuitenkin kykeneekö siihen vai sulaako ajan mittaan.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ja eikös hän saanut aika paljonkin kritiikkiä asian tiimoilta?! Hänhän jopa kertoi Tsekkeihin lähtiessään ettei ole juuri koskaan pahemmassa paikassa pelannut(?), tarkoitti ilmeisesti tuolloin kannattajia ja kassajonon arvostelijoita.

Tämän takia onkin Lukon kannalta parempi, että Vehanen lähti. Jos on liigan kalleimpia pelaajia ja pää ei kestä kannattajien arvostelua, niin on väärässä paikassa.

Ilmeisesti KHL:ssä kaikki on hienosti ja maalivahdin esityksiä ei kukaan ikinä missään arvostele. Välillä varovasti vähän kehutaan ja kaikki on kivasti.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds

Ei se arvostelu ja vittuilu pelkkään Petriin jäänyt. Kuuleman mukaan sitä tuli muidenkin samaa sukunimeä kantavien henkilöiden niskaan "kassajonoissa"... Toki Zapolskilla ei ole tätäkään ongelmaa.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Nyt tullaan taas siihen mitä olen koko ajan sanout, taso heittelee ja helppoja menee...

Tuossa toisessa maalissa sitten jo nähtiinkin kaverin "tavaramerkki", kiekon pelattavaksi jättäminen.

Onneksi ei sorvattu sittenkään vielä mitään hegemonia-sopimusta...
 
The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Ensimmäiseen maaliin en kerennyt mukaan, mutta pakit Tikkanen-Mikkola pelasivat tilanteen toisessa maalissa erittäin löysästi ja sentterinä Gagnonkaan ei puolustusta auttanut. Ei tuollaista pitäisi tapahtua liigatasolla ikinä. Oli kyllä täysin Zapolskin otettavissa ja vähän helposti tuo meni.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jatkaa kuitenkin maalilla vaikka kaksi meni melkein samassa ajassa kuin Rauman pelissäkin. Kumma juttu. Tosin en ole maaleja nähnyt.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Jatkaa kuitenkin maalilla vaikka kaksi meni melkein samassa ajassa kuin Rauman pelissäkin. Kumma juttu. Tosin en ole maaleja nähnyt.

Ekaan maaliin johtaneet tapahtumat näki vain paikallaolijat, kun kuvaaja on samoissa fiiliksissä koko hallin kanssa ja kuva kääntyy hyökkäysalueelle vasta kun Zapo on jo vastassa, Kossu b-pisteiden välissä ja Honkkeli hukassa. Toinen taas komea nukahtaminen koko puolustustriolta, jossa kaikki odotti että muut hoitavat kiekon tai miehen, muttei lopulta sitten kukaan tehnytkään mitään ja Leimu löi kiekon sisään.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Miksiköhän Zapo oli siinä ekassa maalissa niin hiton kaukana maalista?

Toisessa Leimulta karkasi kiekko ja Zapo yrtitti tökätä sitä mailalla. Löi kiekosta ohi ja kiekko lipui längistä sisään.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Miksiköhän Zapo oli siinä ekassa maalissa niin hiton kaukana maalista?

Toisessa Leimulta karkasi kiekko ja Zapo yrtitti tökätä sitä mailalla. Löi kiekosta ohi ja kiekko lipui längistä sisään.

Veikkaan että ekassa jotain sählinkiä Honkaheimon ja Zapon välillä, missattu syöttö yms. Ja korjaus tuohon toiseen maaliin että ei se lipunut längistä vaan Leimu löi "patjatorjunnan riparin" alakulmaan tuon ohilyönnin jälkeen.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ekaan maaliin johtaneet tapahtumat näki vain paikallaolijat, kun kuvaaja on samoissa fiiliksissä koko hallin kanssa ja kuva kääntyy hyökkäysalueelle vasta kun Zapo on jo vastassa, Kossu b-pisteiden välissä ja Honkkeli hukassa. Toinen taas komea nukahtaminen koko puolustustriolta, jossa kaikki odotti että muut hoitavat kiekon tai miehen, muttei lopulta sitten kukaan tehnytkään mitään ja Leimu löi kiekon sisään.

Kelailin tuota maalia useamman kerran. Honkaheimolta hieno syöttö suoraan Pelicans-pelaajalle, nopea syöttö ylös. Kossulle kiekko, Zapo ilmeisesti oli menossa hakemaan kiekkoa ennenkuin Kossu sai sen. Luultavasti Zapolta ja Honkaheimolta kommunikaatiokatkos. Kumpikin taisi odottaa että toinen tekee jotain. Loppujen lopuksi Honkaheimo teki vielä vähän maskia Kossua varten.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miksiköhän Zapo oli siinä ekassa maalissa niin hiton kaukana maalista?

Toisessa Leimulta karkasi kiekko ja Zapo yrtitti tökätä sitä mailalla. Löi kiekosta ohi ja kiekko lipui längistä sisään.

Ekaan maaliin kuten todettua. Sitä ei tainnut nähdä kunnolla kuin paikalla olijat. Toisessa maalissa Zapolski tosiaan tökkäsi kiekosta ohi ja patjasta takaisin ponnahtaneen kiekon Leimu tönäisi sisään.
 
senilix

Jäsen
Kelailin tuota maalia useamman kerran. Honkaheimolta hieno syöttö suoraan Pelicans-pelaajalle, nopea syöttö ylös. Kossulle kiekko, Zapo ilmeisesti oli menossa hakemaan kiekkoa ennenkuin Kossu sai sen. Luultavasti Zapolta ja Honkaheimolta kommunikaatiokatkos. Kumpikin taisi odottaa että toinen tekee jotain. Loppujen lopuksi Honkaheimo teki vielä vähän maskia Kossua varten.

Eikös se ollut Jaatinen, joka kuskasi kiekkoa ylöspäin ja hukkasi sen. Lukolla taisi olla vaihto kesken...
 
Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Nyt tullaan taas siihen mitä olen koko ajan sanout, taso heittelee ja helppoja menee...

Tuossa toisessa maalissa sitten jo nähtiinkin kaverin "tavaramerkki", kiekon pelattavaksi jättäminen.

Onneksi ei sorvattu sittenkään vielä mitään hegemonia-sopimusta...

*huoh*

Ensimmäisestä maalista ei osaa sanoa, kuin paikallaolijat, kiitos kameramiehen. Toisessa maalissa syyttävä sormi osoittaa pakkeihin. Ei jumalauta voi noin vapaasti kahden pakin välistä purjehtia maalille!

Hienosti Zapo pelasi loppupelin ja rankkarit hoiti varmasti.

Mutta potkastaan ihmeessä pihalle ja otetaan Noronen tilalle?
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt tullaan taas siihen mitä olen koko ajan sanout, taso heittelee ja helppoja menee...

Tuossa toisessa maalissa sitten jo nähtiinkin kaverin "tavaramerkki", kiekon pelattavaksi jättäminen.

Onneksi ei sorvattu sittenkään vielä mitään hegemonia-sopimusta...
Kaksi maalia omiin vieraissa. Keräsi itsensä hienosti vaikean alun jälkeen. Antoi joukkueelle hyvän mahdollisuuden voittoon.

En tiedä mitä hegemonia-sopimus tarkoittaa, mutta mun mielestä sellaisen voisi kyllä Zapolle lyödä nokan eteen. Ei se tilanne ainakaan markkinoilla olevilla molareilla, sun myllykoskilla ja muilla, mihinkään parane.
 
Tuamas

Jäsen
Zapolskia on muutama ottelu tullut seurattua hiukan tiheämmällä kammalla ja on todettava että kyseessä on laatuveskari.

Hiukan on vielä pientä hiomista, mutta pelisilmä ja aivan erityisesti liikkuvuus kaikissa tilanteissa on poikkeuksellisen hyvää.

Toki perinteinen Lukko-ratkaisu olisi tässä kohtaa missata potentiaali ja draftata jostain jäätävällä liksalla joku vanha jyrä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös