Rumat ihmiset

[septi]

Sori vain, mutta pidän epärehellisyytenä kommentteja, joissa vastataan henkinen rumuus, koska ihan varmasti jokaisen mielestä jokin ulkoinen ominaisuus on ruma. Se, miten tärkeänä ja oleellisena asiana sitä pitää, on aivan eri asia.

Tottakai jonkun ihmisen ulkonäkö miellyttää omaa silmää enemmän kuin jonkun toisen. Yleisesti ottaen kaikki, mikä viittaa huonoihin elämäntapoihin/-asenteeseen, on esteettisesti epämiellyttävää. Juurikin siis huonosti hoidetut hampaat, runsas ylipaino jne. Silti, ei tällaisia ihmisiä nähdessään tule itselle mieleen että "onpa tuo ruma". Se on mielestäni sitä pinnallisuutta ja sisäistä rumuutta, kaikkein pahimmillaan jos pitää rumana ominaisuuksia joille ihminen ei voi mitään.

Pinnallisuus, itsekeskeisyys ja ylimielisyys ovat ihmisissä sellaisia ominaisuuksia, että tekevät ihmisestä fyysisestikin ruman omissa silmissäni. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa kaikki "hottikset" ja vastaavissa paskaohjelmissa kilpailevat ulkonäöltään keskinkertaiset, egoaan vaatteilla ja plastiikkakirurgialla pönkittävät ja personaallisuudeltaan ala-arvoiset ihmiset ovat silmissäni ihan äärettömän rumia.

 

[KiVi]

Pinnallisuus, itsekeskeisyys ja ylimielisyys ovat ihmisissä sellaisia ominaisuuksia, että tekevät ihmisestä fyysisestikin ruman omissa silmissäni. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa kaikki "hottikset" ja vastaavissa paskaohjelmissa kilpailevat ulkonäöltään keskinkertaiset, egoaan vaatteilla ja plastiikkakirurgialla pönkittävät ja personaallisuudeltaan ala-arvoiset ihmiset ovat silmissäni ihan äärettömän rumia.

Etkö sinä sorru tässä hiukan samaan, mistä syytät muita? Tai minusta ainakin typeryys ja henkinen epämiellyttävyys on, etenkin karkeimmassa muodossaan, johdettavissa ympäristöön, perusluonteeseen, lapsuuden kokemuksiin. En jaksa uskoa, että henkinen hyvinvointi eroaa edellytyksiltään niin paljon fyysisen hyvinvoinnin edellytyksiltä.

Esimerkiksi katsoin pari päivää sitten Subilta dokkarin jonkun teini-instajulkkiksen elämästä. Eli kuin pellossa kasvatettu. Sarjassa näytettiin hänen kanssakäymistään myös vanhempiensa kanssa ja niiden pätkien perusteella myös oli kasvatettu pellossa. Minun syyttävä sormeni osoittaa silloin vanhempiin eikä häneen.

Sama homma, jos joku on ollut vaikkapa pienestä pitäen ylipainoinen. Vanhempia siitä pitää syyttää ennemmin kuin sitä ihmistä.

 

[septi]

Etkö sinä sorru tässä hiukan samaan, mistä syytät muita? Tai minusta ainakin typeryys ja henkinen epämiellyttävyys on, etenkin karkeimmassa muodossaan, johdettavissa ympäristöön, perusluonteeseen, lapsuuden kokemuksiin. En jaksa uskoa, että henkinen hyvinvointi eroaa edellytyksiltään niin paljon fyysisen hyvinvoinnin edellytyksiltä.

Tämä on kyllä hyvä pointti, en ole asiaa tuolta kantilta ajatellutkaan. Riippuu paljon siitä, kuinka suuri osa lasketaan ympäristön vaikutukseksi ja kuinka suuri osa omaksi kasvamiseksi. Teininä ensimmäisen osuus on luonnollisesti paljon suurempi, mutta iän karttuessa odottaisi jälkimmäisenkin kasvavan. En esimerkiksi keski-ikäisen ihmisen asenneongelmista ensimmäiseksi syyttäisi vanhempia tai nuoruuden kokemuksia, ehkä korkeintaan niiden epäonnistunutta käsittelyä, jos nyt jotain erityisen traumaattista ei ole joutunut kokemaan.