Rovaniemen Palloseura

  • 12 970
  • 69

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Elikkäs. Kun täällä ketjussa näyttää kerran vierailevan henkilöitä, jotka ovat olleet ropsin pelejä tsiigailemassa jo 80-luvulla, niin haluaisin tiedustella teiltä hyvät palstatoverit, ketä pelaajia, mitä matseja/tapahtumia muistatte noilta ajoilta?
Kyselen sen takia, että itse olen kaupunkiin muuttanut vasta pari vuotta sitten, joten en ihan tarkkaan ole perillä kaikesta siitä mitä tässä hienossa seurassa on joskus aikoinaan tapahtunut.
Sen tiedän, että tän superjunnu Turpeenniemen isä on ainakin aikanaan ollut kovanluokan pelimies, ja käsittääkseni miestä ihan RoPs-legendana kylillä puhutellaan.

Pelaajista 80-luvulta ja 90-luvun alusta ensimmäisenä mieleen tulevat mieleen Tauriaisen veljekset Pasi ja Vesa, Kari Virtanen(nykyinen koutsi), Tuomo Hakala, Jarmo Ilola, Heikki Haverinen, Ari Jalasvaara, Ari Tegelberg, Steven Polack, Lee Jenkins ja paikallinen maalivahti-ikoni Ari Matinlassi. RoPS:ssa kävi aikoinaan vierailemassa myös SM-sarjajyrä Ismo Lius. Valmentajista itselleni parhaiten mieleen on jäänyt britti Graham Williams, loistava koutsi ja silloin RoPS oli mielestäni parhaimmillaan ja menestyi myös eurokentillä.
 
Viimeksi muokattu:

jersey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pelaajista 80-luvulta ja 90-luvun alusta ensimmäisenä mieleen tulevat mieleen Tauriaisen veljekset Pasi ja Vesa, Kari Virtanen(nykyinen koutsi), Tuomo Hakala, Jarmo Ilola, Heikki Haverinen, Ari Jalasvaara, Ari Tegelberg, Steven Polack, Lee Jenkins ja paikallinen maalivahti-ikoni Ari Matinlassi. RoPS:ssa kävi aikoinaan vierailemassa myös SM-sarjajyrä Ismo Lius. Valmentajista itselleni parhaiten mieleen on jäänyt britti Graham Williams, loistava koutsi ja silloin RoPS oli mielestäni parhaimmillaan ja menestyi myös eurokentillä.

Siinäpä legendaarisia pelaajia, jotka kyllä Rovaniemellä muistetaan. Steven Polack itselleni se kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistus, jolle Zeddy Saileti pistää hyvin kampoihin, voi olla mennyt jo ohikin kausien määrässä. Ei näe enää niin paljon RoPSin matseja täältä Oulusta käsin. Ennen Ouluun muutoa nuo käytiin katsomassa kaikki mihin vain pääsi. RoPSillahan oli 80- luvulla yleisöstä todellinen kotikenttäetu, ja RoPS todella kova kotijoukkue.

Otteluista voisi mainita Eurocup- pelit esim. Auxerrea vastaan, joka kävi talvisella keskuskentällä hakemassa 0-5 voiton. Jonain vuonna pelattiin myös Marseillea vastaan. Silloin "kotiottelu" pelattiin Italiassa (vai oliko Ranskassa?), koska Rovaniemellä oli jo sen verran talviset olosuhteet. Taisi olla Eurocupin kolmatta kierrosta. Auxerren pelaajista muistan mm. belgian Enzo Scifon, joka oli tuohon aikaan ihan supertähti.

Yksi legendaarinen ottelu muistuu vielä mieleen. Voi olla väritystä mukana, mutta ottelu oli Suomen Cupin ottelu MP:tä vastaan keskuskentällä. Ottelu meni jatkoajalle ja rangaituspotkuihin. Tauriaisen Vesa potkaisi tolppaan, josta pallo otti kierteen ja vieri kentän kautta maaliin. Mokke oli tolpalla kyljellään eikä ehtinyt tuota ottamaan kiinni. Tuomari hylkäsi maalin (perusteetta) ja RoPS hävisi lopulta rankuilla. Yleisä kävi hiilenä ja oli käydä tuomarin kimppuun. Tuomari saatiin lopulta poliisisaattueessa ulos pukukopista. Seurasi muuten uusintaottelu joka pelattiin Mikkelissä. MP meni jatkoon.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Minkälainen on tunnelma nykyisin keskuskentällä ja paljonko yleisöä matseissa käy? Itse olen käynyt viimeksi RoPS:n kotipelissä muistaakseni -94, ja -95 muutinkin jo Ouluun joten hieman on aikaa vierähtänyt keskuskentällä vierailusta:) Kesälomalla olin viikon Rollossa ja vasta kotiinlähtöpäivänä oli peli, joten sekin jäi valitettavasti väliin. Ja ensi kesänä ei ilmeisesti pääsarjafutista Oulussa nähdä, harmi sillä olisin mielelläni tunnustanut sinivalkoisia väreja Castrenin katsomossa;)
 

Jens W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man Utd, Batistuta, Argentiina, RoPs
Minkälainen on tunnelma nykyisin keskuskentällä ja paljonko yleisöä matseissa käy? Itse olen käynyt viimeksi RoPS:n kotipelissä muistaakseni -94, ja -95 muutinkin jo Ouluun joten hieman on aikaa vierähtänyt keskuskentällä vierailusta:) Kesälomalla olin viikon Rollossa ja vasta kotiinlähtöpäivänä oli peli, joten sekin jäi valitettavasti väliin. Ja ensi kesänä ei ilmeisesti pääsarjafutista Oulussa nähdä, harmi sillä olisin mielelläni tunnustanut sinivalkoisia väreja Castrenin katsomossa;)

Ainakin meitsi on tehnyt sellasen johtopäätöksen, että rovaniemeläinen jalkapalloyleisö on asiantuntevaa, muttei mitenkään super kovaäänistä, pois lukien tietysti äänekkään "fani-tokan" joka kyllä jaksaa pitää ääntä ja kannustaa omiaan joka tilanteessa.
Yleisökeskiarvo on käsittääkseni jotain 1300 pintaan, joka ei kyllä ole ollenkaan hullummin!! TP-47:aa vastaan lehtereillä oli yli 2200 henkeä, ja silloin kyllä ääntäkin riitti, niinkuin tietysti jänkä-derbyssä kuuluukin!!
 

Wristlock

Jäsen
Elikkäs. Kun täällä ketjussa näyttää kerran vierailevan henkilöitä, jotka ovat olleet ropsin pelejä tsiigailemassa jo 80-luvulla, niin haluaisin tiedustella teiltä hyvät palstatoverit, ketä pelaajia, mitä matseja/tapahtumia muistatte noilta ajoilta?

80-90 luvun muistoja ranskiksilla:

- Lee Jenkinsin mullet Lapinaukella

- Steven Polack. Pallo voi mennä ohi, mutta vastustaja ei.

- 80-luvun lopun eurocupin 3. kierroksen matsi loka-marraskuussa jotain itäblokin joukkuetta vastaan. Oli saatanasti porukkaa ja helvetin kylmä.

- Tegen spurtit ja turpeenpotkimis-maneeri. Hieno pelimies. RIP.

- Ari Matinlassin avaus - Malcolm Dunkleyn (RIP) pää - Tegen jalka - maali (toistui aika monta kertaa).

- Vesa Tauriaisen hylätty pilkku rankkarikisassa MP:tä vastaan. Uusintaottelu ja katkera tappio. Tibor Gruboroviczczcxzin ja Juha Karvisen vaparit/kulmat.

- Jallu Rantanen. Yleisö vittuili aina Jallulle ja Jallu kosti tekemällä maalin.

- Pasi Rautiaisen liian isot shortsit

- Arto "Ate" Autin pyörähdykset

- Rops - Lahden Reipas 11(?)-0. Ainakin Tege ja Stuart Beards tekivät hattutempun. Nuori ja heiveröinen Joonas Kolkka todisti teurastusta aitiopaikalta.

- Vasili Karatajevin "solarium"-jalat. Yksi kovimmista ulkkarivahvistuksista Ropsissa.

- Rops - Auxerre. Polkupyöräpotku ja Enzo Scifon kauheat kanuunat.

Huhhuh, nyt täytyy jo lopettaa. Olipas mukava muistella menneitä vuosia, jolloin tuli istuttua joka ainoassa kotimatsissa paikanpäällä.

Rops nousee ja se on taas "Sori etelä, Rops ei tipu ikinä!"
 

taito

Jäsen
Suosikkijoukkue
AIK
Rops muistoja

80-luvun alkupuolella (83?) paikallisderby: Rovaniemen Reipas vs. Rops, cup matsi, jossa oli yleisöä enemmän kuin viimevuosien kärkipeleissä. Matsi päättyi SM-sarjalaisten 2-1 voittoon ja "Moskovalaisyleisö" oli jakautunut aika hyvin puoliksi molempien kannattajiin. Samoihin aikoihin taisi seuroilla (tai seuraihmisillä) olla jotain erimielisyyksiä mm. Pasi Tauriaisen siirrosta. Tunnelma oli ainakin minun mieleeni jääneessä Rovaniemen paikkallistaistossa sähköinen. Tämäkään ilmiö ei taida toistua enää ikinä.

80 -luvun suurmiehen valmentaja Brian Doylen aikakausi. Häntä seurannut Williams piti vielä liekkiä yllä, muttei ollut aivan yhtä velho, kuin Doyle ensimmäisellä Rops periodillaan. Ikävintä oli 1989, kun koko kauden kestänyt sarjajohto menetettiin vasta syksyllä.

Omituisin ottelu: 1992 Rops -Mypa 4-4 tasan. Mypa valmentaja Kampmanin painajainen. Kotijoukkueen kaksi omaa maalia pelin alussa ja yllättävä nousu kolmen maalin takaa. Nuori Litmanen sai oman pelaajan laukoman volleyn kasvoihinsa ja talutettiin pois kentältä "mustalais" -huutojen säestyksellä. Olikohan laukoja peräti Hyypiä?

Rops on minulle ensirakkaus, jolla on aina oma paikkansa sydämessäni. Seuran nykysysteemit mm. pelaajapolitiikassa eivät saa minulta lämmintä hyväksyntää, enkä voi itseäni nykyisin oikein kannattajaksikaan laskea.
 
Viimeksi muokattu:

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
RoPS on paljon muistoja herättävä seura. Ai niitä SM-sarja/Liiga vuosia Mikkelissä.

* Syssy-90 ja se ihana systeemi kun pelattiin pudotuspelit. "Jotain" kahinaa Rovaniemellä ja matsi uusittiin. MP uhosi pelaavansa matsin A-junnuilla, mut veti onneksi ykkösillä. Legendaarinen Gruborovis taas kerran teki jotain ihanaa. MP välieriin, putosi Klubille,mut pronssit takas paikan euromatseihin.

* Pelaajia: Pasi&Vesa Tauriainen, paljon maaleja.

Ari Tegelberg: Oli aikoinaan MP:n mukana talven, mut hävisi yllättäen Mikkelistä takas Kajaaniin. Jätti vaan kamat kämppään ja heihei. Taisi muutaman kerran kurittaa sinipaitoja.

Dunkley&Polack: Toinen saatanan iso ja toinen v-mäisen kova jätkä.

Hannu Ollila: Takatukka!

Karatajev: Pelimies, mut lunnottoman vaalee.

Sit oli joku Verzinokov, saatanan taitava kaveri, mut taisi vaan kauden viihtyä.
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Ilolla on tullut seurattua RoPSin viimeaikaisia otteita ja jos vain kenttä saadaan edustuskuntoon, niin nousu taitaa olla selviö, koska kuopiolaiset tuntuvat hyytyneet tai menettäneet kiinnostuksen näin syksyn tullen. RoPSin nousu olisi hieno juttu lappilaiselle urheilulle! Täytyy silti kompata toiseksi viimeistä kirjoittajaa ja olla hieman pettynyt joukkueen pelaajapolitiikkaan... Toki jos homma kentällä toimii, niin mikäs siinä, mutta kyllähän se vituttaa kun suurin osa miehistä on näitä afrikanapuja.

Monille voi tulla yllätyksenä, että RoPS on suomalaisen futiskulttuurin todellisia pioneerejä. Vai mitä sanotte tästä esityksestä kera Timo Kojon?

http://www.youtube.com/watch?v=ElfN8sV5Lq8

Jos muuten joku tietää, mistä tuollaisen vanhan "Poron Voimalla"-pelipaidan saisi hankittua, niin kertokaa ihmeessä!! On se niin hieno...
 

scholl

Jäsen
Sääliksi käy aika perinteistä seuraa RoPSia siinä mielessä, että kaupungin suunnalta vain vittuillaan heille käytännössä kun ei laiteta puitteita kuntoon. Kaikki energia taitaa mennä Santaparkin tappioihin ja tien päälle rakennettavan ostoskeskuksen pusaamiseen. Rovaniemellä ei kuitenkaan liikaa hyviä palloilujoukkueita ole ja yleisön on ilmeisen hyvää niin miksi tehdä noin vuodesta toiseen. Kun se kerran jonkin verran parannettaisiin se kenttä niin homma olisi sitten tehty ja iloa olisi vuosikymmeniksi.

Jokainen futista seurannut varmasti muistaa nimet kuten Polack, Karatajev, Pasi ja Vesa Tauriainen ja tosiaan Tegelberg. Se oli jopa jossain määrin jos ei pelätty niin ainakin kunnioitettu jengi. Aivan kuten Kuusysikin oli. Varmaan ainoa kerta kun olen lähtenyt pelistä pois oli kerran, kun oltiin 0-2 häviöllä RoPSia vastaan Stadikalla lopussa. Sitten porteista ulos kävellessäni kuulin, että Klubi kavensi ja parkkiksella autossa kuulin, että tasoituskin ehti vielä syntyä. Sen jälkeen on kyllä katottu matsit kiltisti loppuun.

Mielenkiintoista muuten, että RoPSilaisia on käynyt Klubissakin sen verran moni kääntymässä. Ensin Pasi ja sitten Vesa Tauriainen, jopa Tegelberg piipahti ja myöhemmin tuli Ilola.

Toivotaan, että kaupunki fiksaa kentän. Olen kyllä täysin sitä mieltä, että jos olosuhteet eivät ole kunnossa niin liigapaikka pitää evätä. Ovat saaneet niin monta mahdollisuutta ja kauan yrittää, joten nyt pitää olla kärsivällisyyden loppu.
 
Suosikkijoukkue
New York Islanders
On se Mweetwa uskomaton kaveri, jälleen tehnyt häkin. En ole ainuttakaan Ropsin peliä tällä kaudella nähnyt, joten voisiko joku jatkoaikalainen hiukan valaista minkä tyyppinen pelaaja on kyseessä. FF2:lta olen sentään saanut selväksi, että kaveri on ilmeisesti Sambiasta ja luultavasti ihonväriltään musta. Täytyy toivoa, että Mweetwan taitoja päästään vielä ensi vuonnakin Suomessa seuraamaan, Veikkausliigassa nimittäin. Toivottavasti saatte kenttä asiat hoidettua kuntoon, vaikka liitto kovin niskaan puhaltaakin.
 

Jens W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Man Utd, Batistuta, Argentiina, RoPs
On se Mweetwa uskomaton kaveri, jälleen tehnyt häkin. En ole ainuttakaan Ropsin peliä tällä kaudella nähnyt, joten voisiko joku jatkoaikalainen hiukan valaista minkä tyyppinen pelaaja on kyseessä. FF2:lta olen sentään saanut selväksi, että kaveri on ilmeisesti Sambiasta ja luultavasti ihonväriltään musta. Täytyy toivoa, että Mweetwan taitoja päästään vielä ensi vuonnakin Suomessa seuraamaan, Veikkausliigassa nimittäin. Toivottavasti saatte kenttä asiat hoidettua kuntoon, vaikka liitto kovin niskaan puhaltaakin.

http://www.rops.fi/component/option,com_joomleague/func,showPlayer/p,1/pid,67/Itemid,505/
Tosiaan. Nopea, vahva ja pirun taitava. Lisäksi pelihuumori kohdillaan. Kaiken kaikkiaan kevyesti valiol.... noh, veikkausliigatasoa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Mikä on tilanne Rovaniemen keskuskentän suhteen tällä hetkellä? Eteneekö asia yhtään ja onko remonttia edes suunnitteilla? Jos Rovaniemen kaupunki ryssii tämän asian, niin suksikoon v****!
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Mikä on tilanne Rovaniemen keskuskentän suhteen tällä hetkellä? Eteneekö asia yhtään ja onko remonttia edes suunnitteilla? Jos Rovaniemen kaupunki ryssii tämän asian, niin suksikoon v****!

Suomalaisen jalkapallon kannalta parempi olisi ettei RoPS pelaisi pääsarjaa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sekottaisi entisestään otteluohjelmaa liigassa, eikä resurssit olisi kovin kummoset, joten taistelisi vuodesta toiseen vain putoamista vastaan.

Kyllähän Rovaniemen kenttäolosuhteet todistaa, ettei kaupunki ole täysillä paikallisen jalkapalloilun takana, vaikka siellä on aikaisemmin pelattu pääsarjaa useita vuosia. Toivottavasti Veikkausliiga ei taas myönnä poikkeuslupaa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Suomalaisen jalkapallon kannalta parempi olisi ettei RoPS pelaisi pääsarjaa. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Sekottaisi entisestään otteluohjelmaa liigassa, eikä resurssit olisi kovin kummoset, joten taistelisi vuodesta toiseen vain putoamista vastaan.

Kyllähän Rovaniemen kenttäolosuhteet todistaa, ettei kaupunki ole täysillä paikallisen jalkapalloilun takana, vaikka siellä on aikaisemmin pelattu pääsarjaa useita vuosia. Toivottavasti Veikkausliiga ei taas myönnä poikkeuslupaa.

Höpö höpö, suomalaisessa futiksessa resurssit ovat rajalliset lähes joka organisaatiolla. Se on totta että Rovaniemen kaupunki ei ole tukenut joukkuetta viime vuosina paskan vertaa. Haluan RoPS:n liigan jo sen takia että voin kokea sen fiiliksen miltä tuntuu kannustaa sinivalkoisia värejä oululaiskatsomon seassa. Mikäli AC nyt pystyy liigassa paikkansa pitämään. AC? Voi viddu, kaipaan 80-lukua ja jalkapallon SM-sarjaa. Mukana oli vain perinteisiä palloiluseuroja, poissa olivat nämä irvokkaat Unitedit, Interit ja AC:t...hyi helkatti.
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Sori Etelä!

JIIHAA! Siipirikkoinen RoPS kellisti liigakarsinnassa Viikingit kotonaan 1-0 Peuran maalilla! Aijai, olipahan makea voitto! Pessimistisimmät (ml. minä) olisivat olleet tyytyväisiä jo maalittomaan tasuriin tänään, mutta mitä vielä. Toiseen osaan Metu takaisin kärkeen ja vierasmaali(e)n avustuksella takaisin liigaan! Sori Etelä!

Keskiviikkoillaksi ei liene hankala keksiä tekemistä. Heteniitylle, mars!
 
Onko tällä karsinnalla edes mitään merkitystä niin kauan kuin Rovaniemen kaupunki ei saa olosuhteita Veikkausliigan vaatimalle tasolle? Enää ei liiga tingi olosuhteista ja anna poikkeuslupaa.

No toivotavaan silti Viikkareiden voittoa, niin ei tarvitse jossitella.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Onko tällä karsinnalla edes mitään merkitystä niin kauan kuin Rovaniemen kaupunki ei saa olosuhteita Veikkausliigan vaatimalle tasolle? Enää ei liiga tingi olosuhteista ja anna poikkeuslupaa.

No toivotavaan silti Viikkareiden voittoa, niin ei tarvitse jossitella.
Onko itsestään selvää, että Viikingit pelaavat ensi kaudella Veikkausliigassa, jos Helsingin kaupunki ei panosta olosuhteiden parantamiseen? Viiginit eivät aio vaihtaa kotikenttäänsä.
 
Onko itsestään selvää, että Viikingit pelaavat ensi kaudella Veikkausliigassa, jos Helsingin kaupunki ei panosta olosuhteiden parantamiseen? Viiginit eivät aio vaihtaa kotikenttäänsä.

Tähän on vaikea ottaa kantaa kun en sen tarkemmin ole tutustunut Vuosaaren kentän olosuhteisiin. Viikkareiden mahdolliset ongelmat eivät kuitenkaan poista RoPSin ongelmia. Rovaniemen ongelmallisista olosuhteista on jauhettu niin paljon, että muutosta siihen on tultava mikäli siellä aiotaan pääsarjatasolla pelata.
 

Wristlock

Jäsen
Sori etelä Rops ei tipu ikinä!

Rops and roll, siinä mono roikaa ja Zeddy joikaa! Veikkausliigan ja Rovaniemen kaupungin johto ei varmasti hymyile tällä hetkellä yhtä makeasti kuin meikäläinen. Jotain valoa tähän sysimustaan syyspäivään.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Joo. Hyvä RoPS! Nousu pitäisi ratketa urheilullisesti, mutta saa nähdä mitä liigapomot keksii. Keskuskenttähän on sellainen mikä on, mutta siellähän pelattiin jo liigakarsinnnan ensimmäinen osa. Toisin kuin tämä jälkimmäisen osan isäntä joutui evakkoon (sääolosuhteiden) kentän vuoksi. Nyt voi kuitenkin juhlia ansaitusta voitosta.
 

Lapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Maple Leafs, Kärpät NE Patriots, RoPS
RoPS ei tipu koskaan! Siinä taas näytettiin hauista etelän hetelmille. Ensi vuonna Liigan voitto ja kahden päästä CL. Kiitos.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
No onnea vaan sinne pohjoiseen tai tiedä voiko sitä vielä sanoa kun ei lisensseistä vielä ole päätetty, mutta urheilullisesti kuitenkin onnittelut sinne.

Onko muuten kellään sikäläisellä tai jollakulla muulla mitään tietoa onko Rovaniemen kaupunki lupautunut tukemaan olosuhteiden parannuksia millään muotoa eli siis onko niitä parannuksia luvassa?
 

Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
LIIGASSA!

Huhhuh! Olipa kerrassaan hieno peli eilen! Peli ei tasollaan häikäissyt (yllättävää), mutta lopputulos ja RoPSin 100% ote koko 90 minuutin ajan oli todella upeaa katseltavaa, varsinkin kun kelikin oli kuin suoraan postikortista! Kenttä oli hienossa kunnossa olosuhteisiin nähden, liukkaus toki tuotti paljon ongelmia molemmille. Viikinkien maalipaikat olivat todella vähissä ja ne vähäisetkin tuhrittiin kovalla prosentilla.

Tunnelma katsomossa - ainakin Tokan läheisyydessä - oli täyttä timanttia!! Kyllä näissä sarjanousuotteluissa on vähintään saman verran tunnetta kuin finaaliooteluissa ja väittäisin että sitä on jopa enemmän: finaaleissa hävinneelle osapuolelle "pettymys on kova, mutta eiköhän hopean merkityksen ala ymmärtämään jonkin ajan kuluttua. Tää oli hyvä kausi kaiken kaikkiaan, blah blah". Sen sijaan karsintapelien häviäjille tappio on yhtä helvettiä ja tarkoittaa vuoden kärvistelyä, ennen kuin kirkkaamista valoista voi edes haaveilla. Olisikohan SM-Liigalla käyttöä tällaiselle karsintasysteemille...? Draamaa ja rytinää, mjitäääh??

RoPSista jäi mieleen maalinteossa onnistunut ja pelirakentelusta vastannut Mwaba sekä jatkuvasti vaarallinen kärkimies Metusalem. Myös Rönkön Kalle maalissa oli itse varmuus ja Godar varsinkin toisella jaksolla hyvä vasemmassa laidassa. Ainoa huolestuttava seikka oli, että Godarin ja Metusalemin yhteistyö näytti välillä hieman ontuvan ts. ratkaisevat syötöt jäivät uupumaan ihan selvissäkin tilanteissa. Chilyfuan Yrjö oli jykevä näky puolustuslinjassa. Painoindeksi Yrjöllä tuskin on ihannemitoissa, mutta sijoittuminen on huippuluokkaa ja pääpallot Ykä hoiti suvereenisti. Unohtaa ei myöskään sovi ketään muutakaan kentällä uurastanutta. Koko joukkue hoiti hommansa täydellisesti! Varaukseton peukku myös Virtasen Karolle, joka oli luonut täydellisen taktiikan Viikinkien kaatamiseen!

RoPS teki osuutensa. Nyt on Gardiinin ja kumppanien vuoro tehdä omansa ja lähteä pikimmiten lamppuostoksille. Jos liigapaikka menetetään liigalisenssiongelmiin, niin sitten on ihan sama ampua koko Keskuskenttä maatakiertävälle radalle. Kaupungin kiinnostus/arvostus seuraa kohtaan tuskin jatkossa paranee ja nyt jos koskaan tuntuisi olevan sellaista nuorta pelaajamateriaalia käytössä pitkillä sopimuksilla, että jonkinlaista jatkuvuutta on havaittavissa. Tilannetta ei todellakaan kannattaisi missata.

Jos nyt jotain huonoa haluaa eiliseltä esiin nostaa, niin suomalaisten helmasynti eli vesisateeseen varautuminen. Sateenvarjon kanssa urheilukatsomoihin yrittäville voisi sanoa jo portilla NAKS NAKS ja kullit pois. :center: On se nyt perkele, ettei voida käyttää sadetakkeja tms, jos kastuminen niin paljon tosiaan häiritsee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös