Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

  • 1 293 668
  • 6 158

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Eiköhän Widemanin tapaus katsota päätyyn saakka ja Bettmanin jälkeen mennään vielä välimiehelle (sillä Bettman ei pudota rangaistusta alle kuuden ottelun, joka siis on raja sille, että saa viedä keissin eteenpäin).

Tuomio ei sinänsä ollut yllättävä, vaikkei siinä mitään järkeä ole. NHL oli paskaraossa ja joutui alleviivaamaan tuomareiden koskemattomuutta.

Kun välimies pudottaa rangaistuksen alle kymmeneen peliin, niin NHL voi levitellä käsiään ja todeta tuomareiden suuntaan, että kaikki tehtiin mitä voitiin.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Toisaalta ei NHL:llä oli valta antaa myös lievempi tuomio kuin tuo 20 matsia. Nythän tuo siis tarkoittaa sitä, että NHL ilmeisesti tulkitsi Widemanin tahalleen yrittäneen vahingoittaa tuomaria, jolloin minimituomio oli 20 matsia. Mikäli näin ei ollut ja Widemanin ei katsottu tahalleen yrittäneen vahingoittaa tuomari, niin minimihän olisi ollut 10 peliä. Minimin ollessa 10 ja liigan antaessa 20 tuota kovennusta on todella vaikea ymmärtää.
Pidän melkoisen todennäköisenä, että tuomio tullaan muuttamaan 10-12 ottelun mittaiseksi, koska tuota tahallisuutta on erittäin vaikea todistaa tai 10 ottelun ekstraa on lienee vaikea perustella.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^^ NHL:llä oli valta jättää tuomio antamattakin. Pointti oli se, että NHL ei ole riippumaton tuomioelin, vaan eturyhmien ristipaineessa navigoiva purtilo, jonka miehistö yrittää selvitä näistä tilanteista kuivin jaloin. Tuomarit vaativat Widemanin päätä vadille ja saivat. NHL:lle se oli helpoin ratkaisu, koska liiga voi luottaa siihen, että viimeistään välimies antaa Widemanille sen tuomion, jonka hän ansaitsee, eli todennäköisesti kohtuullistaa tuomiota huomattavasti lyhyemmäksi. Tuomareilla ei silloin jää hampaankoloon liigaa kohtaan, jota tässä tilanteessa sisäpiirilähteiden mukaan eniten pelättiin. Toiseen suuntaan valitusmahdollisuutta ei olisi ollut. Tuomarit eivät olisi voineet tehdä asialle mitään, jos Wideman olisi selvinnyt heti kättelyssä alle kymmenen ottelun rangaistuksella. Heille olisi jäänyt vain armoton vitutus.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pidän melkoisen todennäköisenä, että tuomio tullaan muuttamaan 10-12 ottelun mittaiseksi, koska tuota tahallisuutta on erittäin vaikea todistaa tai 10 ottelun ekstraa on lienee vaikea perustella.

Ei siinä mitään vaikka banaanilasti valittamisella kevenisikin, jos näin käy, niin kivat Widemanille. Tuosta boldaamastani kohdasta sanon oman mielipiteeni, että jos tahallisuutta onkin erittäin vaikea todistaa, niin tuon selittäminen tahattomaksi on suorastaan mahdotonta. Kyllä siinä varmaan Widemanin kuuppa oli himmeänä, ei ehtinyt ajattelemaan ennen kuin toimi, eikä tarkoitus varmasti ollut ajella tuomaria pää edellä laitaan lataamalla poikkarilla yläselkään/niskaan. Niin siinä kuitenkin kävi ja se on nähtävissä oletettavasti useammaltakin videolta. Ei se kontakti mikään vahinko ollut, eikä se selittämällä sellaiseksi muutu.

Olen myös sitä mieltä, että jos ja kun Wideman katsoo aiheelliseksi asiasta valittaa (palstatermiä käyttäen itkeä), niin antaa mennä vaan, hänellä on siihen oikeus. Se on helvetin helppo täältä näppiksen takaa huudella, että harden the fuck up ja lusi tuomiosi kuin mies. Widemanin ratkaisussa varmaan kupeissa painavat kaikenmoiset asiat, eikä varmaankaan vähäisimpänä tuon reilun puolen miljoonan palkkadollarin menettäminen. Toivottavasti tässä ei käy niin, että Wideman on tulevaisuudessa jokaisen tuomarin silmätikku. Tavallaan sen kyllä ymmärtäisin, joskaan en hyväksyisi.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Ei siinä mitään vaikka banaanilasti valittamisella kevenisikin, jos näin käy, niin kivat Widemanille. Tuosta boldaamastani kohdasta sanon oman mielipiteeni, että jos tahallisuutta onkin erittäin vaikea todistaa, niin tuon selittäminen tahattomaksi on suorastaan mahdotonta. Kyllä siinä varmaan Widemanin kuuppa oli himmeänä, ei ehtinyt ajattelemaan ennen kuin toimi, eikä tarkoitus varmasti ollut ajella tuomaria pää edellä laitaan lataamalla poikkarilla yläselkään/niskaan. Niin siinä kuitenkin kävi ja se on nähtävissä oletettavasti useammaltakin videolta. Ei se kontakti mikään vahinko ollut, eikä se selittämällä sellaiseksi muutu.
Nyt kun näin tuon videon missä tuomio selitetään, säännöstä 40 löytyi sellainen huomio mitä en aiemmin ollut nähnyt eli intent to injure -pätkä on selitetty auki. "any physical force which a player knew or should have known could reasonably be expected to cause injury." Tuo mielestäni muuttaa tuon oman aikaisemman postauksen turhaksi. Enää ei tarvitse todistää, että Widemanilla oli tarkoitus vahingoittaa vaan nyt riittää, että Widemanin tuli olla tietoinen, että tuollaisesta poikittaisesta mailasta voi seurata loukkaantuminen. Siispä NHLPA:lla on melkoisen vaikeaa saada tuomiota muutettua ja nyt uskonkin, että tuo 20 peliä tulee säilymään.
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jo on vittu kumma minkälainen paskasakki tuo Wildit on. Rupp, Scandella, Porter ja nyt viimeisenä Coyle perseilee. Huom kaikki muutaman vuoden sisään, naurettavintahan tässä on se, että jengit pitää Bluesia rottamaisena joukkueena.
 
Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Jo on vittu kumma minkälainen paskasakki tuo Wildit on. Rupp, Scandella, Porter ja nyt viimeisenä Coyle perseilee. Huom kaikki muutaman vuoden sisään, naurettavintahan tässä on se, että jengit pitää Bluesia rottamaisena joukkueena.
Joopa joo, paskalangelolle hame päälle. Ota ens kerralla taklaus vastaan äläkä hyppää sivuun, kunnon pelle. Sietääkin loukkaantua
 
wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jo on vittu kumma minkälainen paskasakki tuo Wildit on. Rupp, Scandella, Porter ja nyt viimeisenä Coyle perseilee. Huom kaikki muutaman vuoden sisään, naurettavintahan tässä on se, että jengit pitää Bluesia rottamaisena joukkueena.

Ei taklausta kannata varmaan väistöyrityksellä ottaa vastaan. Tuota Pietrangelon loukkaantumista ei kyllä taklaajan syyksi saa mitenkään. Samaa kastia tuollaiset väistöt, kun Marchandien kyykkäämiset ja McDonaghien poikkarit naamaan, kun tullaan taklaamaan.
 
Granny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild #64 & #11
Ei taklausta kannata varmaan väistöyrityksellä ottaa vastaan. Tuota Pietrangelon loukkaantumista ei kyllä taklaajan syyksi saa mitenkään. Samaa kastia tuollaiset väistöt, kun Marchandien kyykkäämiset ja McDonaghien poikkarit naamaan, kun tullaan taklaamaan.
Juurikin näin. Jos ei voi ottaa taklausta vastaa niin sietääkin loukkaantua
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Simmondsin lyöntiä ei voi puolustella, mutta toi videon loppupuolella näkyvä McDonaghin poikittainen (josta Simmonds lämpeni) on vähintään yhtä idioottimainen temppu. Sietäisi McDonaghkin saada pelikieltoa tuollaisesta, kun ei taklausta ota vastaan vaan laittaa poikkaria päähän. Ymmärrän täysin Simmondsin vihan tuollaisen tempun jälkeen.
 
Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Kyllä tuosta sietäisi Mäkki saada huomattavasti tuntuvamman rangaistuksen kuin Simmondsin. Naurettavaja vaarallinen poikkari päähän. Ei näin.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Kyllä tuo poikkari taklaajan naamaan on huomattavasti vaarallisempaa, kuin sen jälkeen lyödä kostoksi kyynärpäällä. Ihan tuurista kiinni, ettei Simmondsille käynyt pahemmin.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tuossa videolla tuo McDonagh filmaa minkä kerkeää. Klipin alkupuolella näkyy, kun hän pötköttelee jäässä ja samalla kaivelee (ilmeisesti kutiavaa) vasenta korvaansa. Isku osui oikealle. Jos on vahvasti loukkaantunut, niin ei siellä korvia kaivella.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Ei taklausta kannata varmaan väistöyrityksellä ottaa vastaan. Tuota Pietrangelon loukkaantumista ei kyllä taklaajan syyksi saa mitenkään. Samaa kastia tuollaiset väistöt, kun Marchandien kyykkäämiset ja McDonaghien poikkarit naamaan, kun tullaan taklaamaan.

Coylen taklaus on sääntöjen vastainen, vaikka Pietrangelo pysyisi paikoillaan. Tuossa tilanteessa ei tapahtuisi yhtään mitään, jos Coyle olisi jättänyt tuon cookemaisen polven ojennuksen väliin. Pietangelo olisi pyörähtänyt taklauksen alta pois ja Coylen laitataklaus olisi jäänyt vain ajatuksen tasolle.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Tuossa videolla tuo McDonagh filmaa minkä kerkeää. Klipin alkupuolella näkyy, kun hän pötköttelee jäässä ja samalla kaivelee (ilmeisesti kutiavaa) vasenta korvaansa. Isku osui oikealle. Jos on vahvasti loukkaantunut, niin ei siellä korvia kaivella.
Aivotärähdyksen oireista kuulemma kärsi, ja ei palannutkaan enää toiseen erään.

Saa nähdä miten McDonaghin toimia tutkitaan, kun hän kuitenkin oli ns. uhri tuossa tapauksessa, vaikka voisi hyvin olla että Simmondsilla se aivotärähdys olisi.

EDIT. Simmondsille ei jatkoseuraamuksia, pelaa jo tänään.
 
Viimeksi muokattu:

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
McDonagh kärsi aivotärähdyksen Simmondsin iskun johdosta, eikä pelaa tänään.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olinpa siten väärässä väittäessäni hänen filmaavan. Joka tapuksessa se korvan kaivelu vaikutti huvittavalta.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Rangersin valmentaja myös kyseli, että mikä olisi ollut Simmondsin kohtalo, jos kohteena olisi ollut vaikkapa Sidney Crosby.
Turhaan sitä enää silti valittaa, koska tuomiota ei tullut. Mutta varmasti olisi tullut Simmondsille pelikieltoa tuossa tapauksessa.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

Koska Crosbyä kohtaan tehdyistä rottailusta pelaajat joutuvatkin vastuuseen aina, eikö niin? Onhan noista Crosbyä kohtaan tehdyistä rikkeistä tämän 11 kauden mittaisen uran aikana jaettu jopa yksi pelikielto, pituudeltaan yksi ottelu. Marc Staalkin sai NHL:n vihan päälleen kaksi vuotta sitten vedettyään törkeän poikkarin Crosbyn niskaan.... Rangers-kannattajana voinet muistuttaa että montako peliä Staal joutuikaan istumaan sen vuoksi? Chara veti pari vuotta sitten tämän Simmonds/McDonagh-tilanteen kaltaisen sucker punchin Crosbyn leukaan. Arvaa monta peliä siitä tuli pelikieltoa?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aloin juuri miettimään, että onko Crosbya vastaan rikotuista rikkeistä pelikieltoja jaettu ja ei muistunut kuin tuo tämän kauden Dubinskyn järjetön poikkari niskaan josta tuli siis yksi. Bosco sitten tulikin kertomaan yllä, että tosiaan tuo yksi ottelu vain löytyy vaikka aihetta olisi varmasti ollut useampaankin kuten alla tämä Downien järjetön suorittaminen muutama vuosi sitten. Ei ihan putkeen mennyt tuo lausunto Rangersin valmentajalta.

Steve Downie's Cheap Shot On Sidney Crosby (3-14-2010) - YouTube
 
Downie sai tuosta tilanteesta $1000 sakot. Luultavasti ei olisi saanut sitäkään jos ei olisi rikkonut juuri Crosbyä, eikö se niin mene?
 
vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Olinpa siten väärässä väittäessäni hänen filmaavan. Joka tapuksessa se korvan kaivelu vaikutti huvittavalta.

McD filmaa niin uskottavasti että jättää seuraavankin pelin väliin. Sama jätkä joka siis viime POffseissa pelasi kaksi sarjaa murtuneella jalalla.

No, vitsit sikseen. Aivotarahdyksen oireisiin kuuluu aika sietämätön tinnitys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös