Roster watch 2004-05

  • 600 138
  • 3 557
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti lintu
Viime kaudella Söde ei ollut lähellä NHL-sopimusta sillä Pentti taktikoi ja pelasi varman päälle tekemällä Söden sopimuksen ilman NHL-pykälää.
Tietääkseni Söden kanssa ei ollut tällaista sopimusta, kuten oli Stathoksen kanssa. Ainakaan siitä ei uutisoitu erikseen. Stathoksen diilistä Matikainen sen sijaan sanoi sen olevan ilman NHL-pykälää.

Jos Tommi Turusta on 2.kentän laituriksi kaavailta, niin hän vie siinä mielessä lupaavan junnun paikan, että Vihkon näkisin ennemmin 2.kentässä ja vaikka Petrellin kolmoskentässä. Jos Salonen ei olisi siirtynyt Pelicansiin, niin hänelle olisi ilman muuta kannattanut antaa kunnolla peliaikaa. Toivon mukaan näemme Salosen sitten vuoden päästä uudelleen punapaidassa.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Brewer
Ai jaa , että 2 ( kaksi ) nimeä . Kukahan se nr. 2 mahtaa olla ? En kyllä keksi . Täytyy ihan MIETTIä .

Eikös kooltaan pieni miettiminen ole miettinen?

JHag Turusesta:"Ja silloin hän on valmennuksen haluama täydennys, joten pitkin hampain on annettava kaverin edes yrittää, ennenkuin hirtetään."

Suostun olemaan yksimielinen vain, jos suoritetaan kokeilu ja hirttäminen päinvastaisessa järjestyksessä.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Dogi Turunen

Jep, samoilla linjolla JHagin kanssa, että annetaan kaverille tsäänssi, jos IFK:ssa ensi kaudella pelaa.

Jokereista IFK:hon siirtyneitten (lähivuosina) pelaajien saldo on ihan kohtuullinen. Kukaan ei ole ainakaan alaspäin mennyt:

Tuomas Eskelinen nosti IFK:ssa selvästi tasoaan ja oli todella sääli, että siirtyi HPK:hon. Kyseessä oli toki nuori jannu, jonka kehitys olisi todennäköisesti jatkunut Jokereissakin.

Agaris Cipruss joutui kantamaan ykkössentterin viittaa, vaikka kakkossentterin rooli olis ollu Ekille se oikeampi. Teki ihan kohtalaiset pisteet, samantylliset kuin Jokereissa..voidaan sanoa, että saatiin mitä odotettiin. Ciprusista johtumattomista syistä sai paljon paskaa niskaan.

Kake Kauppila ei viimeiseksi jäänellä Jokeri-kaudella tehnyt vuodenvaihteen jälkeen Jokereissa maaliakaan. IFK:ssa niitä syntyi ja pelikin kulki ihan mukavasti kunnes joutui ilmeisesti Kuula Lehkosen epäsuosioon ja kaupattiin muualle.

Pate Saarisen eka kausi nyt oli mitä oli, Nicken parina pelaaminen tuskin auttoi. Viime kausi sen sijaan oli Saariselta paras pitkään aikaan ja uskon vakaasti, että Pasista on paljon iloa ensi kaudellakin.

Eli ei noi Jokereiden hylkimät kaverit niin hassusti ole IFK:ssa pelanneet. Jos Turunen sainataan, niin mitään hyötyä ei ole teilta kaveria kättelyssä. Katsomosta huutelu/pilkkaaminen ei varmasti auta. Viime kaudella hampaisiin joutui Spanhell ja ihan vituiks se sitten menikin. Korvaaja (Hurtaj) oli täysin hyödytön ja varmasti tämä episodi aiheutti taloudellista tappiota.
 
Tormentori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoa positiivinen asia Turusessa on se että hän ei vie ulkomaalaispaikkaa. Toisaalta jos yltää samalle tasolle kuin parhaana vuosinaan niin tervetuloa vaan.
 
MaV

Jäsen
Viestin lähetti Jake74
Jos Tommi Turusta on 2.kentän laituriksi kaavailta, niin hän vie siinä mielessä lupaavan junnun paikan, että Vihkon näkisin ennemmin 2.kentässä ja vaikka Petrellin kolmoskentässä. Jos Salonen ei olisi siirtynyt Pelicansiin, niin hänelle olisi ilman muuta kannattanut antaa kunnolla peliaikaa. Toivon mukaan näemme Salosen sitten vuoden päästä uudelleen punapaidassa.

Kenen pelipaikka tuossa skenaariossa menisi? Jos sinun suunnitelmissasi Vihko olisi kakkosessa ja Petrell kolmosessa niin pelipaikan menettäjä olisi sitten ilmeisesti nelosketjun mies? Nythän kukaan juniori ei kai ole saamassa pelipaikkaan IFK:n nelosketjusta, junnuissa pelaavat vanhemmat hyökkääjät eivät ole oikein liigapotentiaalisia.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Kaizulta ihan asiallista tekstiä. Unohtamatta tietenkään Mika Niemistä, joka on helpoo tuomita saman tien..mutta emme saa unohtaa siis vuotta 1998-99 jolloin Veikko oli liigan parhaita pelaajia SM-liigassa. Hän oli todella lähellä voittaa SM-kultaa, nykyään Calgaryssä melko hyvin pelaava herrasmies taisi olla suurin este kultaan.

Veikko pelasi HIFK:ssa ihan hyvin, teki mukavat tehot ja oli ylivoima-osaamisellaan loistava pelaaja.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En syleksi päälle jos TT tulee, mutta en lupaa muuta kuin syvän hiljaisuuden omalta osaltani. Omia ei hyljeksitä, mutta kyllä niin pitkin hampain mennään, että portaiden kohdalla kulmahampaat kalahtaa jo maaperään.
 
Carlos

Jäsen
Re: Dogi Turunen

Viestin lähetti kaizu
Jokereista IFK:hon siirtyneitten (lähivuosina) pelaajien saldo on ihan kohtuullinen. Kukaan ei ole ainakaan alaspäin mennyt:

Tämä on erittäin hyvä pointti. Muutenkin on huomattavaa että narreihin yleensä hankitaan vain ns. kovia pelimiehiä, ja jos he sitten sattuvat floppaamaan (syystä tai narreista) siellä, niin ei se tarkoita että he silti olisivat sen huonompia pelaajia. Eli jos jostain liigaseurasta "kaappauksia" tehdään, niin väittäisin että narreista on kaikkein paras mahdollisuus saada jotain hyvää kohtuuhinnalla. Ja tässä yhteydessä on hyvä myös muistaa K-Vantaa-Levokari, sysipaska jääkiekkoilijan irvikuva, josta meillä sittemmin kasvoi varsin mallikas pelimies!

Jos/kun Turunen meidän rosterista löytyy, niin ilman muuta vaan kaverille kannustusta, ja odotetaan kannuksia. Ja lopuksi toivon mukaan kannua. Edelleen, Vopat-Santala-Turunen saattaisi olla vähän hemmetin hyvä ketju, olisi Vopatillakin oikein kunnon näytön paikka.
 
Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti MaV
Kenen pelipaikka tuossa skenaariossa menisi? Jos sinun suunnitelmissasi Vihko olisi kakkosessa ja Petrell kolmosessa niin pelipaikan menettäjä olisi sitten ilmeisesti nelosketjun mies? Nythän kukaan juniori ei kai ole saamassa pelipaikkaan IFK:n nelosketjusta, junnuissa pelaavat vanhemmat hyökkääjät eivät ole oikein liigapotentiaalisia.
Okei, vaihdan 'junnu' -sanan tilalle 'oma kasvatti'=Petrell, Fagerstedt, Porthen, Holma jne. Kuten sanoin, aikasemmin olisin nähnyt Salosen mielellään kolmoskentän laidassa ja Vihkon kakkosessa. Ehkä Salosella oli tiedossa Turusen/muun laiturin IFK:hon tuleminen ja päätti lähteä hakemaan peliaikaa Pelicansista.

Pelkään vaan tässä Turusen tulemisessa tätä JHagin paljon "mainostamaa" vertaloitumista, josta hän piti lyhyen oppitunnin "Adressi Tommi Turusen IFK:hon siirtymistä vastaan" -ketjussa. Nähtävästi JHagin kelkka on kuitenkin kääntynyt ja hän on alkanut kannattamaan lanseeraamaansa ideologiaa.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Pasi Salonen ei missään nimessä olisi voinut edes kuvitella pelaavansa HIFK:n ensi kauden kolmosketjussa, se nyt on aivan selvä asia..jonka onneksi tietää myös valmennus/johto.

Eli turha Salosen perään on itkeä, mies on HIFK-henkinen pelaaja ja varmasti löytää tiensä takaisin. Turha häntä on täällä surra, ei hän ikään niin loistava pelaaja ole että hän mitenkään olisi ratkaissut HIFK: menestyksen ensi kaudella.

Hän voi olla tyytyväinen jos pelaa Lahdessa kolmos- nelosketjussa.
 
Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti Renegade
Pasi Salonen ei missään nimessä olisi voinut edes kuvitella pelaavansa HIFK:n ensi kauden kolmosketjussa, se nyt on aivan selvä asia..jonka onneksi tietää myös valmennus/johto.

Eli turha Salosen perään on itkeä, mies on HIFK-henkinen pelaaja ja varmasti löytää tiensä takaisin. Turha häntä on täällä surra, ei hän ikään niin loistava pelaaja ole että hän mitenkään olisi ratkaissut HIFK: menestyksen ensi kaudella.
No en nyt tarkoittanutkaan, että Salonen olisi ratkaissut mestaruuden IFK:lle ensi kaudella. Kundi on lupaavin IFK-kasvatti sitten Tuomo Ruudun, joka myös onnistuttiin ryssimään naapuriin. En toki puhu Salosen tapauksessa mistään ryssimisestä, varmaan sekä IFK-johto että Pasi sopivat hyvässä hengessä Pasin Pelicansiin siirtymisestä ja toivottivat Pasin takaisin ensi vuonna.

Minun mielestä vaan paras paikka lupaavan kiekollisen juniorin (=Salonen) kehittymiselle on 3.kenttä. Neloskenttä sopii enemmän Fagerstedtin ja Petrellin tapaisille rikkoville pelaajille, vaikka jäävätkin vähälle peliajalle. Jos homma ei olisi Salosen kanssa natsannut, niin Laine olisi ollut hyvä stuntti.

Mutta koska kävi miten kävi, niin turha asiaa on enempiä spekuloida.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Jake74
Pelkään vaan tässä Turusen tulemisessa tätä JHagin paljon "mainostamaa" vertaloitumista, josta hän piti lyhyen oppitunnin "Adressi Tommi Turusen IFK:hon siirtymistä vastaan" -ketjussa. Nähtävästi JHagin kelkka on kuitenkin kääntynyt ja hän on alkanut kannattamaan lanseeraamaansa ideologiaa.

Höh, housuissas on kelkka! Mikään, minkä kirjoitin TT-ketjuun ei ole muuttunut, en kannata edelleenkään miehen tuloa. Se olisi vertaloitumista. Mutta JOS hän tulee, hän siis kuitenkin pukee punaista päälleen ja on siitä eteenpäin ns. meidän mies. Aivan kuin Niccekin aikoinaan. Ja joku kumma siinä on, että meidän miehistä toivon kaikkien tyyppien onnistuvan kuitenkin. En ryhdy toivomaan Dogille paskaa kautta, jos hän on meillä, mutta varmasti aiheellinen kritiikki lentää täällä, kuten Ciprussillekin. Mutta kyllä mulle -tarkemmin ajatellen- Ciprussinkin tekemät maalit aina livetilanteessa kelpasivat, ei siinä mitään. Erään HIFKin sisäisen tilaston mukaan Cipruss on muuten kautta aikojen varmimpia läpiajosta maalaajia HIFKin historiassa edelleen.
 
sovhoosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti lintu
Viime kaudella Söde ei ollut lähellä NHL-sopimusta sillä Pentti taktikoi ja pelasi varman päälle tekemällä Söden sopimuksen ilman NHL-pykälää.

Eikö se homma kuitenkin ole niin että kaikilla suomalaispelaajilla on automaattisesti ns. NHL-pykälä? Tästähän oli pari vuotta sitten puhetta. Liittojen välinen sopimus takaa jokaisen pelaajan mahdollisuuden siirtyä NHL:ään voimassaolevasta SM-liigasopimuksesta huolimatta.
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
Erään HIFKin sisäisen tilaston mukaan Cipruss on muuten kautta aikojen varmimpia läpiajosta maalaajia HIFKin historiassa edelleen.

BTW: Onko kukaan koskaan nähnyt Harkinsin mokaavan läpiajoa?

Viestin lähetti sovhoosi

Voi hyvinkin olla, en muista mitään tällaista mutta voi hyvinkin olla näin.

Tsekkasin muuten tuon väittämäni jonka mukaan Södellä ei olisi ollut NHL-pykälää ensimmäisellä kaudella ja eihän se pitänyt paikkaansa ;-). Söden sopimus julkaistiin samalla Stathoksen diilin kanssa jossa tätä pykälää ei ollut.
Miksi vitussa Pena teki Stathoksen kanssa diilin ilman NHL-pykälää? Luuliko se tosiaan että Stathosilla on rapakon takana ottajia.
 
MaV

Jäsen
Viestin lähetti sovhoosi
Eikö se homma kuitenkin ole niin että kaikilla suomalaispelaajilla on automaattisesti ns. NHL-pykälä? Tästähän oli pari vuotta sitten puhetta. Liittojen välinen sopimus takaa jokaisen pelaajan mahdollisuuden siirtyä NHL:ään voimassaolevasta SM-liigasopimuksesta huolimatta.

Nimenomaan näin. Nyt se IIHF:n ja NHL:n sopimus on vain päässyt umpeutumaan. Nyt sopimuksessa pitää siis olla erillinen pykylä, tai sitten sopimus pitää ostaa ulos. Osaakohan kukaan oikeasti sanoa onko sopimuksiin värkätty NHL-pykäliä, kun siirto tosiaan on ollut mahdollista ilman sitä.
 
sovhoosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
Erään HIFKin sisäisen tilaston mukaan Cipruss on muuten kautta aikojen varmimpia läpiajosta maalaajia HIFKin historiassa edelleen.

"Liigan paras sentteri", vai mites ne Penan mainospuheet hänen kohdalla nyt menikään. Yllättävä tilasto tuo tosiaan on, jos paikkansa pitää.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti lintu
BTW: Onko kukaan koskaan nähnyt Harkinsin mokaavan läpiajoa?

Ihan BTW ja /chat; on. Varmaan sinäkin, jos olit paikalla kauden ensimmäisessä HIFK:n kotiottelussa Tapparaa vastaan. Olisihan se aika jäätävä jos joka läpiajosta.. Huhhuh. Hullu mies.
 
Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti JHag
Erään HIFKin sisäisen tilaston mukaan Cipruss on muuten kautta aikojen varmimpia läpiajosta maalaajia HIFKin historiassa edelleen.
Lienee tilastokummajainen. Kerran läpi, kerran maali? Tekee tasan 100%. Uskokoon ken tahtoo.

Muistikuvani Citruunasta eivät anna ainakaan kärkikärkkyjän, maalipyssyn mielikuvaa. Muistikuvat hassisyötöistä, epävarmasta kiekonkäsittelystä ja puukätisyydestä sensijaan palaavat helposti mieleen.

Onneksi miehestä päästiin.
 
Borsato

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, NYR
huhuja...

IFK on vaihtamassa Harksin Edvard Zankavetsiin, ja myös Jonni Vauhkonen liittyy jengiin 6v. sopparilla. Statsin sopparia yritetään purkaa, jotta saadaan pelipaikka Duffukselle ( Draper varalla ) ai niin ja Kimi Räikkönen siirtyy Keken alta Minardille. Uskokoon ken haluaa.....
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: huhuja...

Viestin lähetti Borsato
IFK on vaihtamassa Harksin Edvard Zankavetsiin, ja myös Jonni Vauhkonen liittyy jengiin 6v. sopparilla. Statsin sopparia yritetään purkaa, jotta saadaan pelipaikka Duffukselle ( Draper varalla ) ai niin ja Kimi Räikkönen siirtyy Keken alta Minardille. Uskokoon ken haluaa.....

Mitä!!? Minut valittiin "Jorelahden" jengiin maaliin, eikö näillä meriiteillä ole mitään merkitystä??? Minäkin lupaan pelata ilman NHL-pykälää.

Koska muuten IFK (ja muut jengit) julkaisee tilinpäätöksen?
 
scholl

Jäsen
Re: Re: huhuja...

Viestin lähetti Svante
Mitä!!? Minut valittiin "Jorelahden" jengiin maaliin, eikö näillä meriiteillä ole mitään merkitystä??? Minäkin lupaan pelata ilman NHL-pykälää.

Muutama vuosi sitten kolmosella taisi pyöriä joku mikkeliläinen mainos:
"jorelahti, jorelahti, siinäpä kesälomatahti, ota suunnaksi jorelahti".

Pena, faksi soimaan, että saadaan nimiä tiskiin.
 
Balderis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk + Edmonton Oilers
Rosterista

Pena perkule! Nimiä joo pöytään. Tässä kesän kynnyksellä on muutakin jännitettävää kuin mitä hemppoja/hemppa Pena meille hankkii. Tässä pitäisi alkaa miettimään kesälomia, juhannuksen kelejä, kossua vai kaljaa jne. Mitä siellä konttorilla pantataan?
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Penan faksi on ilmeisesti mennyt pahemman kerran jumiin, niin hiljaista tiedotusrintamalla on ollut. Toinen ääripää on muutaman kilometrin päässä oleva narrilauma, jossa mediaa on ruokittu oikein urakalla.

Käytännössä Virmanen on julkaissut laadukkaitten vahvistuksien sopimuksia täsmälleen saman verran kuin Penakin, joka on ollut täysin hiljaa. Tyhjät tynnyrit kovinta ääntä pitävät.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Rosterista

Viestin lähetti Balderis
Pena perkule! Nimiä joo pöytään. Tässä kesän kynnyksellä on muutakin jännitettävää kuin mitä hemppoja/hemppa Pena meille hankkii. Tässä pitäisi alkaa miettimään kesälomia, juhannuksen kelejä, kossua vai kaljaa jne. Mitä siellä konttorilla pantataan?

Ensi viikon loppuun mennessä kuulemme vahvistavan nimen/nimiä. Juhannukseen asti ei tarvitse odottaa. Voi olla, että saat syytä ostaa sekä olutta, että kossua.
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Rosterista

Viestin lähetti Senior
Ensi viikon loppuun mennessä kuulemme vahvistavan nimen/nimiä. Juhannukseen asti ei tarvitse odottaa. Voi olla, että saat syytä ostaa sekä olutta, että kossua.

Viddu hei, mä en ala. Nykyään ei tapahdu mitään verrattuna aikaisempiin Penan vuosiin. Eikö Pena voisi taas tehdä sellaisen Afrikan matkan samaan aikaan kun muut jengit kertovat mitkä NHL-pelurit heille tulee. Tää nykyinen tapa on jo ihan liian siisti, ei noudata perinteistä IFK:n tyyliä :-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös