Romanit

  • 1 486 362
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Tänään kaupassa koettua. N. 5 romaninaista ja mukulat tulee kauppaan kahdella autolla. Autot päin vittu pihalla. Ämmät tulee sisälle kamalan huutokonserin kera. Laakamatoa alkoi vituttamaan toiminta jo tässä vaiheessa. Kävi sääliksi sitä kaupan tytteliä jota juoksuttivat minkä kerkesivät käskevän huutokonsertin kera. Yksi romani hakee myynnissä olevat lastenkärryt ja tunkee 2 mukulaa yhdelle tarkoitettuun tilaan. Show pyörii ympäri kauppaa. Yllättäen koko porukka tulee Laakamadon taakse kassajonoon. Kamala kitinä kun hinnat on NIIN korkeita ja henkilökunta NIIN tyhmää ja jonot ei liiku. Kärryt joissa mukuloita työnnettiin jätettiin kassalle muiden ihmisten eteen. Kärryissä jäätelöä mitä ei sitten viitsitty enää ostaa kun se ehti jonossa sulaa. Olisi sen tietysti voinut kassalle antaa ettei tarvita kärryistä siivota. Ja olisi senkin voinut hakea viimeisenä tuotteena, jonoa oli sen verran vähän ettei varmaan olisi sulanut. Ei minun jäätelöt ainakaan sulanut. Ehkä rasistinen jäätelö vaan vihaa manneja?
Miten hamekansalle voi kaupassa käyminenkin olla noin vaikeaa?
 
thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
http://www.dn.se/nyheter/sverige/romer-utvisas-fran-sverige-trots-eu-lag-1.1145789

Eli kuten kirjoitin, romanit karkoitettiin juuri tuon ulkomaalaislain perusteella, vaikka heillä oli EU-lain mukaan oikeus oleskella Ruotsissa. Artikkelin mukaan romaneja karkoitettiin jo kahden viikon oleskelun jälkeen.

En tiedä oliko jo, mutta ilmeisesti karkoitus on perustunut siihen, ettei heillä ollut varaa kustantaa oleskeluaan maassa. Ainakin näin kerrottiin yhdessä uutislähetyksessä. Laki antaa siihen mahdollisuuden.
 
Pontus Toikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
C of RED
Koska aiheena romanit, niin laitetaan mielenkiintoisia lukemia ruotsin romaneista.
Linkki dagens nyheterin juttuun.

Ruotsissa 50 000 romania joista 80% on työttöminä ja tämä maksaa yhteiskunnalle 12,5 miljardia kruunua vuodessa. Eli noin 33 000 euroa per/henkilö.

Suomessa romaneita on noin 10 000 kapplaetta.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olisi kiva nähdä tilastoja kuinka suuri osa romaniväestöstä on jonkin sortin eläkkeellä. Tässäkin on asia jota kukaan poliitikko ei uskalla nostaa pöydälle, romaneilla on ns. hiljainen hyväksyntä elää loisina.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Romaneilla on oma lakinsa jonka valtio on hiljaisesti hyväksynyt. Kukaan ei tätä uskalla ottaa esille. Tämä on jotenkin toiminut kun on näin pieni porukka kyseessä. Pahoin pelkään että Somaleille ja muille vastaaville on tulossa sama tilanne tulevaisuudessa.
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mitkä seikat viittaavat tuohon? Onko joku lakialoite jo olemassa tai onko sellaista kaavailtu? Onko sellainen suunnittelun asteella vai mihin pelkosi perustuu?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niin, vähemmistöjen syyllistäminen on rasismia riippumatta siitä kuinka hyvillä perusteilla asiassa ollaan liikkeellä.

Romaneilla on hiljainen hyväksyntä ja eiköhän somput saa vastaavan monikulttuurisuuden ihannoinnin nimessä.

Siinä vaiheessa kun poliitikot tajuavat että vittu, somaleilla naiset hyvin harvoin saavat edes hakea duunia, saati sitten ottaa sellainen vastaan niin alkaa kuulua humina kun päät pyörivät epätoivoisia selityksiä etsien.
 
Se, mitä uumoilen, niin ongelman syy epäiltyyn romaneiden varhaiseen eläkkeellesiirtymisikään, löytyy enemmänkin niissä mahdollisuuksissa, joita voidaan käyttää haettaessa sairaus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Siinä, missä suuri osa kantaväestöstä on kasvatettu tietyllä tapaa jämpteiksi ja rehellisiksi, niin romaniväestön kohdalla näin ei välttämättä ole. Jos vetoamalla korvien välissä oleviin ongelmiin, helpottaa eläkkeellepääsyä, niin silloinhan sitä käytetään. Kantaväestön enemmistö vaan ajattelee toisella tavalla - ikäänkuin häpeän kautta. Romaneille ja sompuille sekä myös slobomaista rantautuneille kyllä kelpaa, jos tyhmät suomalaiset elättävät heitä.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Mitkä seikat viittaavat tuohon? Onko joku lakialoite jo olemassa tai onko sellaista kaavailtu? Onko sellainen suunnittelun asteella vai mihin pelkosi perustuu?

En tiedä ikääsi mutta jos se on yli kymmenen niin olet varmasti tietoinen että romaneilla on omat kirjoittamattomat lakinsa.
Yksi räikeä tapaus on se että toinen romani voi käytännössä kieltää toisen muuttamasta samalle paikkakunnalle. Ns,väistämisvelvollisuus. Tämä ei ole mikään legenda vaan olen itse kuullut tämän erään pienemmän paikkakunnan vanhimmalta romaanilta joka kertoi siitä kuinka on evännyt useamman muuton. Tästä on ollut ohjelmia myös tv:ssä.
Toinen on tämä eläke juttu että nuoret ihmiset pääsevät eläkkeelle ilman mitään syytä. Olisi kiva tietää paljonko romaneista on eläkkeellä mutta täysikäisistä varmaan 80%.
Liikenteessä käyttäyminen, kaupoissa tai virastoissa käyttäytyminen niin heille sallitaan ihan eri temput kuin muille. Jokainen joka pitää silmänsä auki tietää sen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En tiedä ikääsi mutta jos se on yli kymmenen niin olet varmasti tietoinen että romaneilla on omat kirjoittamattomat lakinsa.
Yksi räikeä tapaus on se että toinen romani voi käytännössä kieltää toisen muuttamasta samalle paikkakunnalle. Ns,väistämisvelvollisuus. Tämä ei ole mikään legenda vaan olen itse kuullut tämän erään pienemmän paikkakunnan vanhimmalta romaanilta joka kertoi siitä kuinka on evännyt useamman muuton. Tästä on ollut ohjelmia myös tv:ssä.
Esimerkiksi sosiaalitoimistoissa joudutaan välillä raapimaan kovasti päätä näiden asioiden kanssa. Sosiaalisesti tuetun vuokra-asunnon järjestäminen romaniperheelle voi osoittautua hankalaksi muiden lähimaastossa asuvien romanien takia. Sitten on näitä heikäläiseen kulttuuriin liittyviä muitakin sekalaisia syitä, joiden takia tarjottu kämppä ei sitten sovikaan. Arvelen että jotkut mustalaiset saattavat hyvinkin vedota traditiokorttiiin, jos tarjottu asunto ei jostain syystä miellytä.

Mustalaisilla on kyllä ihan oikeasti mm. sellainen käytäntö, ettei alempiarvoinen romani (yleensä nuorempi) saa asua ylempiarvoisen (yleensä vanhempi) tumman yläpuolella. Kerrostalossa tätä on kuulemani mukaan tulkittu niin, ettei saman talon ylemmissä kerroksissa voi asua nuorempia mustalaisia kuin lähempänä maata. En tiedä meneekö vanhempi-nuorempi -tarkastelu perheenpään mukaan vai miten, onhan perhekunnissa usein eri ikäisiä jäseniä.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... sellainen käytäntö, ettei alempiarvoinen romani (yleensä nuorempi) saa asua ylempiarvoisen (yleensä vanhempi) tumman yläpuolella. Kerrostalossa tätä on kuulemani mukaan tulkittu niin, ettei saman talon ylemmissä kerroksissa voi asua nuorempia mustalaisia kuin lähempänä maata....

Helsingissä ainakin manneilla on kiintiökämpät. Mikäli yläkerran manneluukkuun on muuttamassa joku alakerran mannea nuorempi, muuttaa alakerran porukka ylös ja nuoremmat alas.

Sellainenkin sääntö on, että kun perheen poika tulee tiettyyn ikään, hän ei voi enää käydä samassa suihkussa perheen äidin tai ehkä siskon kanssa. Tämän johdosta uimahallit ovat täynnä manneja.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä noista väistämistavoista löytyy ihan uskottavia lähteitä romaneilta itseltäänkin. Esim. tässä on yksi. Hauska paradoksi liittyy noihin romanien tapoihin. Noita tapoja kun lukee, voisi kuvitella, että ovat about mallikansalaisia, mutta käytäntö - no se on vähän eri juttu.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Meikun Siwassa oli ainakin viime vuosikymmenen aikoihin myyjänä mukava ja asiallinen romanikassa, jonka kanssa tuli rupateltua joskus jopa pitkäkin tovi. Hän ei käyttänyt pukua, joten ehkä se oli syynä siihen, että niin moni muukin asiakas viihtyi tämän kassan kanssa jutellen. Tällä nuorella naisella oli varsin hyvä kielipää eli toinen kotimainen sekä englanti taipuivat vähintään hyvällä tavalla. Olin käynyt tuossa kaupassa melkein neljän vuoden ajan ennen kuin ensi kertaa näin tytön/naisen sukulaiset eli kaksi hänen ikäistään naista niissä hameissaan.
 
Mustalaisilla on kyllä ihan oikeasti mm. sellainen käytäntö, ettei alempiarvoinen romani (yleensä nuorempi) saa asua ylempiarvoisen (yleensä vanhempi) tumman yläpuolella. Kerrostalossa tätä on kuulemani mukaan tulkittu niin, ettei saman talon ylemmissä kerroksissa voi asua nuorempia mustalaisia kuin lähempänä maata.

Samoin nainen ei voi asua miehen yläpuolella. Ja lapset eivät voi kouluttautua, koska siten nousisivat vanhempiensa yläpuolelle.

Myöskään miesten ja naisten vaatteiden peseminen samassa pesukoneessa ei onnistu.
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Parempi puolisko kertoi nähneensä Hämeensillan päässä ihan kotoisia manneja, ettei Romanian romaneja, kerjuulla. Jotain nuorempia kloppeja kyseessä, tienestit saattoi jäädä aika heikoiksi.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samoin nainen ei voi asua miehen yläpuolella. Ja lapset eivät voi kouluttautua, koska siten nousisivat vanhempiensa yläpuolelle.

Myöskään miesten ja naisten vaatteiden peseminen samassa pesukoneessa ei onnistu.

Jonkun kotimaisen dokumentin katsoin muutama vuosi sitten romaniperheestä, jolla oli vähän enemmän yritystä, kuin monella sukunsa jäsenellä. Muistaakseni jossakin vaiheessa perheen pää, eli isä kuoli ja romaniperheillä on ollut ilmeisen pitkään tapana polttaa kotinsa ja omaisuutensa tämän jälkeen. Tämäkin perhe joutui luopumaan omaisuudestaan. Eivät toki taloaan polttaneet, koska kerrostalossa asuivat, mutta myivät huonekalut, auton sekä asuntonsa. Vaikka ainakin vaikuttivat jopa ihan potentiaalisilta yhteiskunnan jäseniltä niin siltikin kulttuurinsa ja sen mukaan eläminen laittoi heidät tekemään tuollaisen ratkaisun.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Tässä muuten opas, ellei se ole jo ollut täällä. Paljon faktatietoa sellaiselle, joka haluaa ja jaksaa lukea.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tässä muuten opas, ellei se ole jo ollut täällä. Paljon faktatietoa sellaiselle, joka haluaa ja jaksaa lukea.

Romanien ja heidän ystäviensä tekemä opas jossa paljon asiaa joka on varmasti juuri niin mutta kaikki kipeät asiat on ohitettu. Sinänsä aika mitätön tekele.
 
er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
On lohdullista tietää, että romanikulttuurissa rikollisuus tuomitaan jyrkästi. Teoksen mukaan näin siis on, ja tämä siis ihan poliiseillekin tiedoksi.

Nyt pitäisi sitten vielä määritellä se miten romanit määrittelevät "rikoksen".
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä muuten opas, ellei se ole jo ollut täällä. Paljon faktatietoa sellaiselle, joka haluaa ja jaksaa lukea.

Äkkivilkaisulla tuollainen pisti silmään.

Romanin ja poliisin kohdatessa kirjoitti:
Kiinniottotilanteissa

Romanikulttuuriin kuuluu yhteisöllisyys ja kollektiivisuus. Vakavissa rikoksissa, kuten kuolemaan johtaneissa tapauksissa, tekijä ilmoittautuu vapaaehtoisesti poliisille. Näitä rikoksia pidetään niin moraalisesti niin väärinä ja tuomittavina, että romaniyhteisö edellyttää tekijän sovittavan rikoksensa.

Jotenkin tuntuu, että tuo ei ehkä aina pitäisi paikkaansa. Esimerkiksi tässä Porvoon tapauksessa taidettiin pikemminkin pyrkiä pakoon, vai olisivatko sittenkin olleet matkalla poliisiasemalle.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Jotenkin tuntuu, että tuo ei ehkä aina pitäisi paikkaansa. Esimerkiksi tässä Porvoon tapauksessa taidettiin pikemminkin pyrkiä pakoon, vai olisivatko sittenkin olleet matkalla poliisiasemalle.

Tarkoittanee sitä, että jos kylmäksi on pistetty veriveli, niin sitten ilmoittaudutaan. Valkolaisia lahdatessa ei tarvitse ilmoittautua.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Romaneille voisi jakaa sellaisen opuksen kuin "Suomen Laki käytännön elämässä"

Heille voisi jakaa myös seuraavat opukset: "Miksi peruskoulun oppimäärä tulee suorittaa", "Toisen asteen opinnot", "Minä, rehellinen veronmaksaja", "Työelämän pelisäännöt" sekä "Miksi en hae eläkettä jo 16-vuotiaana vaan vasta 65 vuotiaana"...
 
Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Heille voisi jakaa myös seuraavat opukset: "Miksi peruskoulun oppimäärä tulee suorittaa", "Toisen asteen opinnot", "Minä, rehellinen veronmaksaja", "Työelämän pelisäännöt" sekä "Miksi en hae eläkettä jo 16-vuotiaana vaan vasta 65 vuotiaana"...

Jos aloitettaisiin niteellä "Minä ja lukutaidon ABC".
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mutta jos traditio estää sen, ettei nuorempi voi olla vanhempaa koulutetumpi, niin eihän tuo kierre lopu ikinä. Miten ne romanit, jotka ovat kouluttautuneet, ovat pärjänneet yhteisössä? Onko heidät hylätty?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös