Romanit

  • 1 485 855
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Helppohan se on sanoa, kun tietää, että isoveikka ja isoveikan serkut pistää puukot heilumaan jos et nöyristele.

Voi olla. Nöyristelystä ei kyllä ollut kyse, vaan veikkaanpa että pikkunassikkaa vitutti ehkä vielä enemmän kuin allekirjoittanutta, kun en noteeranut pojan uhitteluja millään lailla.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Suomen romaanien ja esimerkiksi Keski-Euroopan maista tulevien romaanien olot ovat kovin erilaiset. Suomessa heillä on samat oikeudet kuin muillakin, mutta jopa EU:n valtioissa romaneilla saattaa olla pääsy esimerkiksi opiskelemaan evätty. Paljon Suomeen tulevista romaniturvapaikanhakijoista onkin luku- ja kirjoitustaidottomia.

No nyt voit esitellä ne EU:n (tai mitkä tahansa) maat, joissa romaaneilta on evätty pääsy opiskelemaan?

Syy luku- tai kirjoitustaidottomuuteen löytyy ihan romanien omasta haluttomuudesta laittaa lapset opiskelemaan. Heitä tuetaan Tshekissä ihan kyllästymiseen asti, mutta silti mikään ei riitä. Jotenkin tuntuu siltä, että heidän mielestään heidän pitäisi saada sama elintaso kuin valtaväestölläkin on ilman että pitäisi itse tehdä mitään. Muuten se on rasismia ja valituksia lähetellään EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen tai mikä se nyt onkaan.

Tshekissä rasismikortti heiluu useasti tällä hetkellä romaneilla, sillä tuo "ah niin syrjitty" kansanryhmä täällä on ongelmissa. Silloin kun heiltä on viety viimeinenkin valtion antama tuki (se oikeasti loppuu jossain vaiheessa) ja olisi aika mennä oikeasti töihin, niin niitä työpaikkoja onkin tavoittelemassa esim. Romaniasta tulevat tavalliset Tomescu Tomascat, jotka tulevat Tshekkiin paremman elintason perässä. Romanit ovat tällä hetkellä ihmeissään tuon takia ja nyt viimeaikoina on tosiaan alkanut taas uudestaan rasismikortin heiluttelu tyyliin "jos et ota mua tohon paska hommaan ton romanialaisen tilalta, se on rasismia" tjsp.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tutkikaamme hetki tilastoja nuorten (alle 21-vuotiaiden) tekemistä henkirikoksista Suomessa vuosina 1980-2004.

Romanien osuus näistä oli vuosina 1980-1984 10,4 prosenttia, vuosina 1985-1989 9,8 prosenttia, vuosina 1990-1994 13,2 prosenttia ja vuosina 1995-1999 sekä 2000-2004 9,4 prosenttia.

Somalinuorten saldo on 0,0 prosenttia kunakin yllämainittuna ajanjaksona, paitsi vuosina 1995-1999, jolloin heidän osuutensa oli 3,8 prosenttia (laskeakseen siis vuosina 2000-2004 jälleen 0,0 prosenttiin). Venäläisten osuus on samaten kunakin ajanjaksona 0,0 prosenttia, paitsi 2000-2004, jolloin he suorittavat sisäänmarssin tilastoihin 1,9 prosentilla. Romani- ja somalinuorten suhteellinen osuus henkirikoksista on siis laskeva, venäläisten nouseva. (Suomalaisnuorten prosenttiosuus on sananmukaisesti tappavan tasainen jos kohta myös hiljalleen laskeva, ajanjaksoittain 89,6 - 88,5 - 84,9 - 84,9 - 84,9.)

Venäläisnuorten Suomessa tekemien henkirikosten määrän kasvu ei kuitenkaan riitä paikkaamaan romani-, somali- ja suomalaisnuorten tekemien henkirikosten vähenemistä. Mistä uudet nuoret murhamiehet (ja -naiset) siis löytyvät?

Suomenruotsalaisista. Suomenruotsalaisten nuorten tekemien henkirikosten prosentuaalinen osuus on vuodesta 1980 jatkuvassa nousussa: 1980-1984 0,0 prosenttia, 1985-1989 1,6 prosenttia, 1990-1994 ja 1995-1999 1,9 prosenttia - pompatakseen tästä 2000-2004 lukemaan 3,8 prosenttia. Suomenruotsalaisten osuus siis peräti kaksinkertaistuu tämän vuosituhannen puolella.

Ota riski, rakastu suomenruotsalaiseen! ;)
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
No nyt voit esitellä ne EU:n (tai mitkä tahansa) maat, joissa romaaneilta on evätty pääsy opiskelemaan?

Eli sinä yleistät romanien tilanteen mitä Tsekissä tapahtuu, niin koko Euroopan laajuiseksi ja samalla toteat, että romanien kouluttamattomuus johtuu yksin haluttomuudesta laittaa lapset kouluihin? Olen tavannut työni kautta todella monen eri maan romaneita ja mikäli EU:n sisäisiin tutkimuksiin on uskomista/ heidän omiin tarinoihinsa, niin romanien tasa-arvoinen ihmisoikeus ei ole joka maassa itsestäänselvyys. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi naisten pakkosterilisaatio?

Tämä on Euroopan parlamentin päätöslauselmasta romaninaisten tilanteesta Euroopan unionissa (kohta H) : " ottaa huomioon, että romaninaisiin on viime vuosina kohdistunut Euroopassa törkeitä ihmisoikeusloukkauksia ja erityisesti heidän henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa kohdistuvia loukkauksia, mukaan luettuna pakkosterilisaatio; ottaa huomioon, että vaikka jotkut jäsenvaltiot ovat tarjonneet korvauksia tällaisista loukkauksista, toiset eivät vielä ole niin tehneet,

linkki:www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+TA+P6-TA-2006-0244+0+DOC+XML+V0//FI

Tässä maininta perusoikeuksista, kohta E(mukaan lukien opiskeluoikeus): E. ottaa huomioon, että romaniyhteisöä ei vieläkään kaikissa jäsen- ja ehdokasvaltioissa katsota etniseksi tai kansalliseksi vähemmistöksi, joten se ei kaikissa maissa nauti tähän asemaan kuuluvista oikeuksista,

Tässä kohta P kertoo vielä lisää romanilasten kouluoloista EU:ssa: P. ottaa huomioon, että useiden jäsenvaltioiden koulujärjestelmissä harjoitetaan rotuerottelua, jolloin romanilapsia opetetaan joko erillisissä luokissa, joissa opetuksen taso on alhaisempi, tai kehitysvammaisille tarkoitetuissa luokissa; tunnustaa, että romaneiden koulutukseen pääsyn ja akateemisia saavutuksia koskevien mahdollisuuksien parantaminen on ratkaisevaa romaniyhteisöjen laajempien tulevaisuudennäkymien edistämiseksi,

Monessa EU-maassa on vielä paljon tekemistä romanien tasa-arvon kanssa suhteutettuna ns. kantaväestöön. Oli sitten archien kokemukset Tsekeistä minkälaiset tahansa.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Eli sinä yleistät romanien tilanteen mitä Tsekissä tapahtuu, niin koko Euroopan laajuiseksi ja samalla toteat, että romanien kouluttamattomuus johtuu yksin haluttomuudesta laittaa lapset kouluihin?

En minä yleistä yhtään mitään, sinä teet niin:

Suomessa heillä on samat oikeudet kuin muillakin, mutta jopa EU:n valtioissa romaneilla saattaa olla pääsy esimerkiksi opiskelemaan evätty.

Edelleenkin, missä EU:n valtiossa on evätty romaneilta pääsy opiskelemaan? Minun mielestäni joidenkien Euroopan romanien luku- tai kirjoitustaidottomuus johtuu tuon kansanryhmän omasta haluttomuudesta hankkia lapsilleen edes perustason koulutus.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En minä yleistä yhtään mitään, sinä teet niin:

Et yleistä?

Syy luku- tai kirjoitustaidottomuuteen löytyy ihan romanien omasta haluttomuudesta laittaa lapset opiskelemaan.

Edelleenkin, missä EU:n valtiossa on evätty romaneilta pääsy opiskelemaan? Minun mielestäni joidenkien Euroopan romanien luku- tai kirjoitustaidottomuus johtuu tuon kansanryhmän omasta haluttomuudesta hankkia lapsilleen edes perustason koulutus.

Eli heität jonkun oman todella laimean mutu:n ja dissaat kokonaan tuon sivuston? Euroopan parlamentin hyväksymät lausumat vs. archien mutu. Toki voi olla, että osa luku- ja kirjoitustaidottomuudesta voi johtua oman halun puutteestakin, mutta ei noita faktoja voi sivuuttaa - romaneilla ei ole kaikkia samoja oikeuksia EU:ssa.

Kuten tuolta sivulta voit lukea, niin kaikissa EU-maissa ja hakijamaissa romaneilla ei ole samanlaisia oikeuksia ja he jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle. Koskee myös esimerkiksi opiskeluoikeutta, mutta myös vielä vakavempia asioita kuten pakkosterilisaatiot. Näitä maita voi sitten miettiä, mutta eiköhän aika pienillä kertoimilla mene ainakin Bulgaria, Romania, Unkari ja Slovakia. Esimerkiksi Bulgariassa romanit elävät leireissä ja heillä ei ole sosiaaliturvatunnusta mikä oikeuttaisi opiskelemaan saatikaan normaaliin elämään.

linkki: http://www.riksdagen.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_403_2006_p.shtml

Lue sieltä parahin archie, kirjoittajina mm. vuoden 2006 ulkoasianministeri Erkki Tuomioja.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Et yleistä?
En.

Eli heität jonkun oman todella laimean mutu:n ja dissaat kokonaan tuon sivuston?

Minkä sivuston? Viittaat johonkin poliitikkojen tekemiin juttuihin, joita pitää katsella kuin - aivan niin - poliitikkojen tekemiin lausumiin, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Niillä vain kosiskellaan sinun kaltaisia henkilöitä, jotka ottavat totena politiikkojen antamia "totuuksia".

Toki voi olla, että osa luku- ja kirjoitustaidottomuudesta voi johtua oman halun puutteestakin, mutta ei noita faktoja voi sivuuttaa - romaneilla ei ole kaikkia samoja oikeuksia EU:ssa.

Missä on sinun faktat? En nähnyt ensimmäistäkään faktaa. Vain poliitikkojen tekemiä "suosituksia" ja "esityksiä".

Kuten tuolta sivulta voit lukea...

Niin miltä sivulta voin lukea faktoja?


En ainakaan tuolta. Kirjoittajana kristillisten Toimi Kankaanniemi. Hän ei ole vakavasti otettava faktojen esittäjä.

Voisitko nyt vihdoinkin esitellä ne EU:n maat, joissa on evätty romaneilta mahdollisuus opiskella, kuten olet väittänyt?
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Tutkimustietoa romanien tilanteesta on tarjolla esim. alla olevissa teoksissa. Jupster on aivan oikeilla jäljillä...


Pakkasvirta, Jussi & Saukkonen, Pasi (toim.): Nationalismit. WSOY, Helsinki 2005.

Pulma, Panu: Suljetut ovet: pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS, Helsinki 2006.

Tanner, Arno: Keski- ja Itä-Euroopan romanit. Ulkomaalaisvirasto, Helsinki 2000.

Tanner, Arno (toim.): The Forgotten Minorities of Eastern Europe: the History and Today of Selected Ethnic Groups in Five Countries. East-west books, Helsinki 2004.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Voisitko nyt vihdoinkin esitellä ne EU:n maat, joissa on evätty romaneilta mahdollisuus opiskella, kuten olet väittänyt?

Esitelty on. Jos sinulle ei kelpaa Euroopan parlamentin sivusto, niin nimimerkki puscutractorin listaamista kirjoista suosittelen erityisesti ulkomaalaisviraston julkaisemaa kirjaa Keski- ja Itä-Euroopan romanit.

Voit tietysti jatkaa tuolla linjalla, mikä tekee keskustelusta aika vaikeata. Mikäli nämä linkittämäni sivustot eivät mielestäsi ole puolueettomia, vaan osa romanien maailmanlaajuista salaliittoa aka Tuomioja & Euroopan parlamentti, niin kysynpä vastavuoroisesti sinulta nyt faktoja väitteestäsi, että romanien luku- ja kirjoitustaidottomuus johtuu romanien haluttomuudesta toimittaa lapsiaan kouluihin. Ole hyvä.

Kerro vielä, minkä tahon sivusto olisi mielestäsi luotettava tiedonantaja? Mol, wikipedia, suomi24? Jos viralliset sivustot eivät kelpaa, niin kirjastoon lamps. Sitä ennen toimita kuitenkin omat faktasi väitteestäsi.

Niissä maissa (kuten Bulgaria esimerkiksi), joissa romaneilla ei ole virallista asemaa yhteiskunnassa ei myöskään ole opiskeluoikeutta. Niin yksinkertaista se on.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ulkomaalaisviraston tutkijan (erikoistunut romaneihin) Arno Tannerin julkaisuun Keski- ja Itä-Euroopan romaanit ei löydy suoraa linkkiä, mutta tuossa on linkki kirjan arvosteluun. Voit sieltä lukea samat asiat, ole hyvä: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=366

Lainaus: "Paikoin 100 prosentin työttömyys, kehnot asuinolot, alhainen koulutustaso, rikollisuus, valtaväestön ja virkavallan ylenkatse ja suoranainen sorto ovat Itä- ja Keski-Euroopan romanien arkea."

Uskotko, että tuollaisissa oloissa ei opintorahaa jaeta eikä ilman sosiaaliturvatunnusta mennä yliopistoon?
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Lainaus: "Paikoin 100 prosentin työttömyys, kehnot asuinolot, alhainen koulutustaso, rikollisuus, valtaväestön ja virkavallan ylenkatse ja suoranainen sorto ovat Itä- ja Keski-Euroopan romanien arkea."
Ketjun henkeen viitaten, ovatko nämä nyt sitten seurauksia romanien omasta kulttuurista vaiko valtaväestön hiljaisesta sopimuksesta dissata heitä?
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ketjun henkeen viitaten, ovatko nämä nyt sitten seurauksia romanien omasta kulttuurista vaiko valtaväestön hiljaisesta sopimuksesta dissata heitä?

Hyvä kysymys. Varmasti historia vaikuttaa pitkälti nykypäivään. Jugoslaviassa esimerkiksi romaneista pyrittiin pääsemään eroon Natsi-Saksan tavoin. Markkinoilla on paljon hyviä teoksia, jotka valoittavat romanien historiaa ja syitä ehkä siihen miksi asiat ovat tietyissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa noin. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomen romanit ovat ihan eri asemassa, koska täällä heillä on kaikki samat oikeudet.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En ainakaan tuolta. Kirjoittajana kristillisten Toimi Kankaanniemi. Hän ei ole vakavasti otettava faktojen esittäjä.
Miksi ei ole?

Pakkasvirta, Jussi & Saukkonen, Pasi (toim.): Nationalismit. WSOY, Helsinki 2005.
Nyt lyö kyllä tyhjää. Missä kohtaa romaneista puhutaan em. kirjassa? Tämä ei ole pään aukomista, vaan kirjahyllyssä tuo teos seisoo luettuna, enkä millään muista, missä kohdassa romaneihin olisi viitattu. Edes pikainen selailu ei avannut asiaa.
 

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
Heh...hirveetä meteliä "ne" pitää yläkerrassa aina välillä, keskellä yötä huutavat rapussa puhelimeen etc... Mut silti tyttäreni paras kaveri on mustalaispoika. Ihmisiä hekin ovat, toki en lukenu ketjua alusta, mut tossa mun mielipide. Hyvää jussia kaikille "kaaleille" ja muun värisillekin.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Ihmisiä hekin ovat, toki en lukenu ketjua alusta, mut tossa mun mielipide.

Tottakai ovat. Pitää silti rehellisyyden nimissä tunnustaa, että suhtaudun 28 vuoden ehdollistamiskoulutuksen perusteella varautuneesti jokaiseen minua lähestyvään mustalaiseen. Kyseessä voi olla aivan mukava ja tavallinen kaveri - ja mikäli näin on, kohtelen häntä sellaisena - mutta todennäköisyys puhuu sen puolesta, että kannattaa olla varuillaan.

Samasta syystä en jaksa nykyään enää olettaa, että minua yöllä lähestyvä pakolaisnuorten lauma on tulossa sellotunneilta ja haluaa kysyä minulta kelloa, vaan heillä on pahat mielessä. Ennakkoluuloja, mutta mielummin elän niiden kanssa kuin puukko kurkkutorvessani tai rahat jonkun muun taskussa. Paska maailma, mutta minkäs teet :-/
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jostain syystä (johtuen joko itsestäni tai mustalaisista) kokemukseni ovat olleet pelkästään tästä vähemmistöstä ovat olleet pelkästään negatiivisia.

Jos nyt otetaan esim. juhannuksen kunniaksi yksi kokemus: Kävelen leirintäalueella pahaa aavistamatta iltapesulle, kun tunnen yhtäkkiä puukon kurkullani, ja mustalainen väittää minun huijanneen häneltä korttipelissä neljäsataa markkaa. Kyseistä sankaria en ollut koskaan ennen tavannut. Kuolemanpelko, kylmähermoisuus ja nopeat jalat pelastivat sillä kertaa. Sattumaako, ehkä.. mutta miksi juuri mustalainen on kurkulleni puukon lykännyt, sen ainoan kerran elämässäni.

Kaverini, joka on ollut ruotsinlaivan kahviossa 20-vuotta duunissa, voisi kertoa mustalaisista kerrassaan tyhjentäviä tarinoita. Kylmää tilastollista faktaa jotka eivät valehtele.

Syitä tähän kusipäiseen käyttäytymiseen kulttuurin varjolla varmasti löytyy, sitä en epäile.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Nyt lyö kyllä tyhjää. Missä kohtaa romaneista puhutaan em. kirjassa? Tämä ei ole pään aukomista, vaan kirjahyllyssä tuo teos seisoo luettuna, enkä millään muista, missä kohdassa romaneihin olisi viitattu. Edes pikainen selailu ei avannut asiaa.

Huomasin juuri itsekin, ettei viite ollut paras mahdollinen. Jonkin verran viittauksia romaneihin kirjassa kyllä on, muttei varsinaista romaneita koskevaa artikkelia. Taisi hieman muisti pätkiä...
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Kävelen leirintäalueella pahaa aavistamatta iltapesulle, kun tunnen yhtäkkiä puukon kurkullani, ja mustalainen väittää minun huijanneen häneltä korttipelissä neljäsataa markkaa.


Tuli tästä mieleen yksi kokemus nuorena kollina ollessani n. 13-15 vuotias. Olin yhdessä videovuokraamossa ja sinne tuli pari mannea. Mitään en niille sanonut, en edes katsonut heihin päin. Toinen niistä tuli syyttämään minua muijansa viemisestä. Olin ihan hämillään, kiistin tietysti ja olin lähdössä pois siitä. Toinen tuli siihen eteen ja esti pois pääsyn. Tämä joka oli takani, sanoi että nyt tulee puukosta ja jollain se sitten löikin minua selkään. En tiedä millä, mutta joltain tylpältä esineeltä se tuntui. Sen jälkeen ne lähti siitä pois naureskellen. Kieltämättä tämän jälkeen olen alkanut karsastamaan ks. henkilöitä huomattavasti enemmän.
 
Eero Balkin kirjoittamat kirjat Prahasta kertovat karua kieltä. Vielä vuoteen 1993 asti Tsekkoslovakiassa mustalaisen taposta maksimirangaistus oli puoli vuotta vankeutta. Myös esim. uimahallien ovissa luki "Ei mustalaisille eikä Vietnamilaisille".
Mitään tietoja koulutuksen eväämisestä minulla ei ole, mutta tuo ArchieG:n mainitsema rahan "syytäminen" manneille tuntuu aika mahdottomalta.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Mitenkäs tämä juhannuksena Mäntsälässä ammuttu kaveri? Sellaista olen kuullut että olisi ollut mustalainen?

No jos kyse oli sukujen välisestä vuosien takaisesta riidasta, lienee sanomattakin selvää ettei kyse ole Lahtisten ja Erikksonien riidasta...mutta hupaisaa on miten valtalehdistö ei vahingossakaan mainitse tiettyjä pieniä yksityiskohtia...mites se Manne-TV:n kritiikin "heikentää asennnekasvatuksen tuloksia" tjsp. kohta menikään, hehän tekevät sen itse.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mitenkäs tämä juhannuksena Mäntsälässä ammuttu kaveri? Sellaista olen kuullut että olisi ollut mustalainen?

No tuo nyt selviää het, kun jutun lukee.
- Kolme nuorta ampuu yhden
- Tanssipaikalla
- Pakoautossa ruotsin rekkarit

Yhteiskunta voitti.
 

tutzba

Jäsen
Pistetäänpä tänne kun en muutakaan ketjua tiedä mihin tämä sopisi.

No, äsken tuossa käväistessäni kaupungilla pysähdyin juttelemaan muutamalle kaverilleni jotka jäätelökiskalla jäätelöä myyvät. Juteltiin niitänäitä kunnes toinen tytöistä sanoi että "myytiin muuten äsken joillekin mustalaisille jäätelöt. Ekaks ne tarjos korttia, mutta meillä ei voi maksaa kortilla, niin ne sitten sano että otetaan nää jäätelöt ja käydään nostaan rahaa ja sitten tullaan maksaan. Ollaan kohta vartti odotettu mutta ei ne ookaan tullut".

Okei, ensinnäkin, helvetin tyhmää toimintaa myyjiltä, ihan sama kuka on ostamassa mitä tahansa, mutta ei tavaraa anneta ennen kun rahat on saatu! Toiseks, tämä juttu jatkuu vielä.

Toinen tytöistä sitten lähti hakemaan molemmille ruokaa läheisestä pitseriasta, ja ketkäs muut siellä pitsalla istuivat kuin edellämainitut mustalaiset. Tyttö sitten kysyi että "koskakohan me saadaan rahat niistä jäätelöistä", johon toinen mustalaisista vastasi että "heti kunhan ollaan nämä pitsat syöty". Pitserian myyjä huusi tiskin takaa että "maksatte sitten samalla nämä pitsat mitä nyt syötte ja entisetkin".

Siis mitä helvettiä? Millä ihmeellä tämä on mahdollista. Minä kun menen pitseriaan ja huomaan että ei olekaan kuin kortti mukana ja sanon että voinko maksaa myöhemmin, niin ei onnistu. Sitten kun paikalle menee kaksi mustalaista Mersuillaan niin johan alkaa maksupuolet helpottumaan!

Anteeksi jos loukkasin jotakuta kirjoituksellani. Tarinalla ei oikeastaan ole opetusta, kerroinpahan vaan teille.
 

konna_kuittaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minulla ei ole sen jyrisyttävempiä kokemuksia romaneista, mitä nyt isovanhempieni naapurissa asuu yksi mannesuku. Joskus penskana tuli tykitettyä tuon ed. perheen mannepoikaa peukalonpään kokoisella kivellä nuppiin (hähhähhää, olen voitolla teistä mannet, tappiolle ette mua enää saa). Mun eno on sanonut, että se on nähnyt YHDEN kerran tuon manneperheen pään hymyilevän, yllättäen silloin kun kaveri oli vapautunut linnasta. On nämä keljut aika velmuja... manne on manne vaikka voiss....
 

Veijari

Jäsen
mutta hupaisaa on miten valtalehdistö ei vahingossakaan mainitse tiettyjä pieniä yksityiskohtia

Niinpä, nyt ihmiset suotta pelästyvät kun ei jaeta tietoa siitä että tuokin oli vain musujen omaa leikkiä. Olisivat laittaneet vaikka että "Hevosmiesten välienselvittely Mäntsälässä, yksi mies teloitettiin." Niin eipä tarvitsisi enää kauhistella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös